Kokoomus tulee saamaan erinomaisesti kannatuslisää, kiitos Halosen ja ja hänen aisapoikansa Vanhasen toiminnan.
Punamullan Paasipuistossa on tehty vakavia arviointivirheitä, kun siellä lähdettiin strategisesti kiistämään alusta alkaen kaikki, mitä Sauli Niinistö on sanonut Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta.
Vaalikamppailun edetessä on alkanut paljastua, ja paljastuu edelleen, että ainoastaan Niinistö on ollut koko ajan avoin siinä, mitä hän on puhunut Suomen suhteista EU:n puolustukseen ja Natoon.
Ensinnäkin se, että eurooppalainen puolustuskeskustelu velloo vilkkaana EU:n jäsenmaiden ja eurooppalaisten Nato-jäsenten välillä.
Tätä ei pysty kukaan kieltämään, vaikka Halonen & Vanhanen -koalitio pyrkii siitä aktiivisesti vaikenemaan, koska avoimmuus paljastaisi, että Halonen & Vanhanen -koalitio on ihan pihalla koko asiasta eikä ole ollut mukana varmistamassa, että Suomenkin ääni kuuluisi noissa keskusteluissa, joissa mudostuu jo täyttä vauhtie sen asetelman vaihtoehdot, millaisina EU:n puolustus tulee itävallan ja Suomen puheenjohtajuuskausien agendalle EU:ssa.
Tämä on vakava laiminlyönti valtion nykyjohdolta.
Konkeettinen paniikin poikanen alkaa kasvaa kohta mittoihinsa, kun Halonen & Vanhanen -koalitio jäi kiinni nato-harjoitusten salailusta. Asiaa on käsitelty ja valmisteltu, mutta siitä ei haluta puhua avoimesti - ei edes silloin, kun media uutisoi kutsun harjoituksiin olevan tulossa.
nyt on jo pakko alkaa puhua asiasta avoimesti, kun IS paljasti jopa päätöksiä tehdyn ennen kuin kustualaan on virallisesti esitetty. Tämä panee Halonen & Vanhanen -koalitiuon puheet omaan arvoonsa, kun kumpikin on asian todellista tilaa peitellen jatkuvasti jankuttanut, että "katsotaan sitten aikanaan, jos asia tulee ajankohtaiseksi".
Ennen 15.1. vaalipäivää tullee myös hyvin konkreettisesti paljastumaan, että EU:n jäsenet ja eurooppalaiset Nato-jäsenet todellakin aikovat esittää EU:n puolustuksen rakentamista eurooppalaisten Nato-maiden, siis "eurooppalaisemman Naton", varaan, kuten Niinistö on jo kesästä alkaen puhunut.
Paniikki Paasipuistossa on kasvamassa, kun halonen & Vanhanen -koalition salaileva ulko- ja turvallisuuspolitiikka alkaa ns. kusta alleen ja salailijoiden motiivit kosiskella nato-vastustajien ääniä ja leimata Niinistö "Natoon viejäksi" epäonnistuu surkeasti.
En yhtään ihmettelisi, vaikka paniikki johtaisi niin pahaan virhearviointiin, että marraskuussa lupailtu SAK:n "tutkimus" Niinistön työväenpresidenttiydestä vielä otettaisi likasankopolitiikan aseeksi.
Jos noin käy, niin silloin puinamultakoalitio, Halonen & Vanhanen, todella kaivaisivat oman tappionsa haudan, koska presidentin valitsee viime kädessa se 20% osuus äänestäjistä, jolle vasemmistyon hellimä konservatiivinen vastakkainasettelu oikeiston kanssa ei merkitse mitään muuta kuin historiallista kalkkeutumista sata vuotta sitten kaivettuihin sosialistisen työväenaatteen juoksuhautoihin.
Paniikki Paasipuistossa pahenee - Niinistön kannatus sen kun kasvaa. Kansakunnassa kaikki on menossa hyvään suuntaan.
Paniikki Paasipuistossa
22
650
Vastaukset
- Vanha suola jomottaa
Demarit lähtevät aina siitä, että heillä on aina oikea totuus, se ainoa oikea totuus.
Siitä tehdään massojen malli ja sitä he jauhavat kuulematta, näkemättä, sitä mitä ympärillä tapahtuu.- Jaba_43
Läpinäkyvää on demaripropaganda, kun totuuden salailu ei onnistu
- demarien vihollinen no1
..siinä meillä vasemmistolaisia, jotka myyvät äitinsä,puhumattakaan suomen kansasta, että saisivat hyvää palkkaa ja olla herrojen vetimissä lopunikäänsä, sosiaalidemokratiaa parhaimmillaan.
Halosen kannattajat luonnehtivat äänestämisen syyksi "Halosen luonnollisuuden" vaikka hän tekisi, niinkuin on tehnyt, pahoja virheitä, ei sillä 20-30 prosentille suomalaisista ole mitään väliä.
Esim. kokoomuksessahan oli niin, että jos ei pidetä jostain syystä ehdokkaasta, ei sitä sitten äänestetä. Näin toimivat ajattelevat ihmiset.... - Jaba_43
demarien vihollinen no1 kirjoitti:
..siinä meillä vasemmistolaisia, jotka myyvät äitinsä,puhumattakaan suomen kansasta, että saisivat hyvää palkkaa ja olla herrojen vetimissä lopunikäänsä, sosiaalidemokratiaa parhaimmillaan.
Halosen kannattajat luonnehtivat äänestämisen syyksi "Halosen luonnollisuuden" vaikka hän tekisi, niinkuin on tehnyt, pahoja virheitä, ei sillä 20-30 prosentille suomalaisista ole mitään väliä.
Esim. kokoomuksessahan oli niin, että jos ei pidetä jostain syystä ehdokkaasta, ei sitä sitten äänestetä. Näin toimivat ajattelevat ihmiset....Viestisi antoi mahdollisuuden kommentoida Halosen tv-mainosta. Olen nimittäin jonkin verran kokenut siinä, millä muuttujilla arvioiden mainosten tehoa voidaan kommentoida.
Halosen mainos, jossa koomikkonäyttelijä Vesa Vierikko esittää haastattelevaa toimittajaa ja halonen lausuu suu hymyssä mairean repliikkinsä, on asiallisessa uskottavuudessaan asteikolla -3 ja tunteisiin vetoavuudessaan lähinnä nolla.
Tästä seuraa, että halosen mainonta toimii ainoastaan niihin kansalaisiin, jotka ovat jo päättänet muutenkin äänestää Halosta.
Yhtään uutta äänestäjää Halonen ei saa tv-mainoksensa ansiosta, eli siinä palaa SAK:n kampanjarahaa hukkaan satoja tuhansia euroja.
- Ajattele itseäsi
Sinähän tukehdut kohtaa omaan vaahtoosi.
- Jaba_43
...älä asian esittäjään.
Esitin edellä oman mielipiteeni mukaisen tulkinnan tosiasioista. Jos sinulla on toisenlainen mielipide niin kerro se, mutta älä tule tänne mäkättämään mitään minusta, jos et pysty kommentoimaan sitä, mitä olen kirjoittanut. - Hymyilevä Hannes.
Lukiessani vuodatukset, mitä nämä porvarien paviaanit ( luultavasti pähkinäpalkalla )
ovat vuodattaneet.Minulle tuli luottavainen ja levollinen tunne.
Meidän ei tarvitse äänestää kuin kerran.
Sillä..
ei tarvitse olla kummoinenkaan psykiatri havaitessaan..
PORVARI ON PANIIKISSA. - Tämäkin vesilasimyrsky...
Jaba_43 kirjoitti:
...älä asian esittäjään.
Esitin edellä oman mielipiteeni mukaisen tulkinnan tosiasioista. Jos sinulla on toisenlainen mielipide niin kerro se, mutta älä tule tänne mäkättämään mitään minusta, jos et pysty kommentoimaan sitä, mitä olen kirjoittanut....laantuu vielä sukkelammin kuin se edellinen.
Jos olisit taas malttanut rauhallisesti seurata asioita olisit hyvinkin säästynyt joutavalta vaahtoamiselta.
Nämä asiathan ovat olleet tiedossa jo pitkään.
http://www.valtioneuvosto.fi/tiedostot/pdf/fi/88861.pdf
http://www.mattivanhanen.net/?sivu=mvpvakir&blogid=100
http://www.mattivanhanen.net/?sivu=mvpvakir&blogid=75
Ja aivan kaikkia yksityiskohtia ei turvallisuuspolitiikasta ehkä voida paljastaakaan.
Tästä ei nyt kuitenkaan sitä "suurta juttua" kumminkaan synny.
Otetaan ihan maltillisesti, reilun kahdeksan vuorokauden perästä helpottaa. - Jaba_43
Hymyilevä Hannes. kirjoitti:
Lukiessani vuodatukset, mitä nämä porvarien paviaanit ( luultavasti pähkinäpalkalla )
ovat vuodattaneet.Minulle tuli luottavainen ja levollinen tunne.
Meidän ei tarvitse äänestää kuin kerran.
Sillä..
ei tarvitse olla kummoinenkaan psykiatri havaitessaan..
PORVARI ON PANIIKISSA.IS:n uutinen on aika karmeaa luettavaa, kun se paljastaa täysin yksiselitteisesti, että Halonen ja Vanhanen ovat valehdelleet tv-tenteissä koko kansalle:
IS nostaa kissan pöydälle asiassa, joka on huomattavasti isompi juttu kuin Lipposen väitetyt keskustelut Bushin kanssa joulukuussa 2002.
---
Halonen siunasi Nato-yhteistyön
Presidentti, hallitus, ulkoministeriö ja puolustusministeriö ovat valmistelleet vaivihkaa jo viime keväästä lähtien suomalaissotilaiden kouluttamista yhteisharjoituksissa Naton taistelujoukkojen (NRF) kanssa.
NRF-joukko on Naton uusi iskunyrkki, johon kuuluu jäsenmaista 17000 sotilasta. NRF on valmis ratkomaan kriisejä ympäri maailmaa.
Kulissien takainen päätös käy ilmi ministeriöiden taustamuistiosta.
Julkisuudessa presidentti Tarja Halonen ja pääministeri Matti Vanhanen ovat kieltäneet yhteistyöhön lupautumisen ja todenneet, ettei asia ole ajankohtainen.
Viime torstain vaalipaneelissa Halonen kuitenkin sanoi, että EU-joukot voisivat mennä Nato-harjoituksiin.
Presidentin johdolla hallituksen sisäpiiri on hyväksynyt ne käytännön periaatteet ja menettelyt, joilla Suomi voi osallistua Naton harjoituksiin.
Naton ja Suomen salaisissa PARP-neuvotteluissa on hyväksytty Suomelle uusi kumppanuustavoite, joka luo suomalaisosastolle samat nopean toiminnan standardit ja menettelytavat kuin NRF-joukoille.
Toisin kuin Halonen ja Vanhanen antavat ymmärtää, yhteistyö Naton nopean toiminnan joukkojen kanssa on ollut ylimmän valtiojohdon pöydällä: "Tasavallan presidentti ja hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta ovat hyväksyneet linjauksen", muistiossa todetaan. - Jaba_43
Tämäkin vesilasimyrsky... kirjoitti:
...laantuu vielä sukkelammin kuin se edellinen.
Jos olisit taas malttanut rauhallisesti seurata asioita olisit hyvinkin säästynyt joutavalta vaahtoamiselta.
Nämä asiathan ovat olleet tiedossa jo pitkään.
http://www.valtioneuvosto.fi/tiedostot/pdf/fi/88861.pdf
http://www.mattivanhanen.net/?sivu=mvpvakir&blogid=100
http://www.mattivanhanen.net/?sivu=mvpvakir&blogid=75
Ja aivan kaikkia yksityiskohtia ei turvallisuuspolitiikasta ehkä voida paljastaakaan.
Tästä ei nyt kuitenkaan sitä "suurta juttua" kumminkaan synny.
Otetaan ihan maltillisesti, reilun kahdeksan vuorokauden perästä helpottaa.Ota kantaa minun tekstiini äläkä väistele.
Tai pidä pääsi kiinni, ja laita linkkisi omiin avauksiisi.
Halosen & Vanhasen salaiset päätökset Suomen viemisestä Nato-harjoituksiin on nimittäin paljon suurempi salausyritys kuin se, minkä Jäätteenmäki väitti Lipposen tehneen.
Tässä IS:n juttu:
---
Halonen siunasi Nato-yhteistyön
Presidentti, hallitus, ulkoministeriö ja puolustusministeriö ovat valmistelleet vaivihkaa jo viime keväästä lähtien suomalaissotilaiden kouluttamista yhteisharjoituksissa Naton taistelujoukkojen (NRF) kanssa.
NRF-joukko on Naton uusi iskunyrkki, johon kuuluu jäsenmaista 17000 sotilasta. NRF on valmis ratkomaan kriisejä ympäri maailmaa.
Kulissien takainen päätös käy ilmi ministeriöiden taustamuistiosta.
Julkisuudessa presidentti Tarja Halonen ja pääministeri Matti Vanhanen ovat kieltäneet yhteistyöhön lupautumisen ja todenneet, ettei asia ole ajankohtainen.
Viime torstain vaalipaneelissa Halonen kuitenkin sanoi, että EU-joukot voisivat mennä Nato-harjoituksiin.
Presidentin johdolla hallituksen sisäpiiri on hyväksynyt ne käytännön periaatteet ja menettelyt, joilla Suomi voi osallistua Naton harjoituksiin.
Naton ja Suomen salaisissa PARP-neuvotteluissa on hyväksytty Suomelle uusi kumppanuustavoite, joka luo suomalaisosastolle samat nopean toiminnan standardit ja menettelytavat kuin NRF-joukoille.
Toisin kuin Halonen ja Vanhanen antavat ymmärtää, yhteistyö Naton nopean toiminnan joukkojen kanssa on ollut ylimmän valtiojohdon pöydällä: "Tasavallan presidentti ja hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta ovat hyväksyneet linjauksen", muistiossa todetaan. - ...etteivät verisuonet pään...
Jaba_43 kirjoitti:
Ota kantaa minun tekstiini äläkä väistele.
Tai pidä pääsi kiinni, ja laita linkkisi omiin avauksiisi.
Halosen & Vanhasen salaiset päätökset Suomen viemisestä Nato-harjoituksiin on nimittäin paljon suurempi salausyritys kuin se, minkä Jäätteenmäki väitti Lipposen tehneen.
Tässä IS:n juttu:
---
Halonen siunasi Nato-yhteistyön
Presidentti, hallitus, ulkoministeriö ja puolustusministeriö ovat valmistelleet vaivihkaa jo viime keväästä lähtien suomalaissotilaiden kouluttamista yhteisharjoituksissa Naton taistelujoukkojen (NRF) kanssa.
NRF-joukko on Naton uusi iskunyrkki, johon kuuluu jäsenmaista 17000 sotilasta. NRF on valmis ratkomaan kriisejä ympäri maailmaa.
Kulissien takainen päätös käy ilmi ministeriöiden taustamuistiosta.
Julkisuudessa presidentti Tarja Halonen ja pääministeri Matti Vanhanen ovat kieltäneet yhteistyöhön lupautumisen ja todenneet, ettei asia ole ajankohtainen.
Viime torstain vaalipaneelissa Halonen kuitenkin sanoi, että EU-joukot voisivat mennä Nato-harjoituksiin.
Presidentin johdolla hallituksen sisäpiiri on hyväksynyt ne käytännön periaatteet ja menettelyt, joilla Suomi voi osallistua Naton harjoituksiin.
Naton ja Suomen salaisissa PARP-neuvotteluissa on hyväksytty Suomelle uusi kumppanuustavoite, joka luo suomalaisosastolle samat nopean toiminnan standardit ja menettelytavat kuin NRF-joukoille.
Toisin kuin Halonen ja Vanhanen antavat ymmärtää, yhteistyö Naton nopean toiminnan joukkojen kanssa on ollut ylimmän valtiojohdon pöydällä: "Tasavallan presidentti ja hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta ovat hyväksyneet linjauksen", muistiossa todetaan....eivät ole teräsputkea ?
Kahdeksan vuorokautta on aika pitkä aika.
Tämä "juttu" kuitenkin laantuu paljon ennen sitä.
Mutta lukaisepa tuo kokoomuksenkin kannattama selonteko, se saattaisi helpottaa.
Ei se ota jos ei annakaan.
http://www.valtioneuvosto.fi/tiedostot/pdf/fi/88861.pdf
Ja sitten saunaan ja avantoon ! - Jaba_43
...etteivät verisuonet pään... kirjoitti:
...eivät ole teräsputkea ?
Kahdeksan vuorokautta on aika pitkä aika.
Tämä "juttu" kuitenkin laantuu paljon ennen sitä.
Mutta lukaisepa tuo kokoomuksenkin kannattama selonteko, se saattaisi helpottaa.
Ei se ota jos ei annakaan.
http://www.valtioneuvosto.fi/tiedostot/pdf/fi/88861.pdf
Ja sitten saunaan ja avantoon !Jos et halua ottaa kantaa avaustekstiini, niin älä kirjoittele mitään minustakaan.
Sopiiko? - Urheilijapoika auttaa ystäv...
Jaba_43 kirjoitti:
Jos et halua ottaa kantaa avaustekstiini, niin älä kirjoittele mitään minustakaan.
Sopiiko?Hiillos savusaunan kiukaassa hiipuu hienosti.
Avantokin oli helppo tehdä.
Siihen kirjoittamaasi avaustekstiin:
Olet aivan turhaan taas paniikissa, mitään hirmuista ei ole tapahtunut.
Täältä saat apua, tämän on kokoomuskin hyväksynyt.
http://www.valtioneuvosto.fi/tiedostot/pdf/fi/88861.pdf
Ja täältäkin sitä tietoa olisi löytynyt -
ja löytyy vieläkin:
http://www.mattivanhanen.net/?sivu=mvpvakir&blogid=100
http://www.mattivanhanen.net/?sivu=mvpvakir&blogid=75
Tämän enempää en ehdi Sinua nyt jelppimään...
Menee ainakin kolme tuntia... - Vanha kääkkä
Urheilijapoika auttaa ystäv... kirjoitti:
Hiillos savusaunan kiukaassa hiipuu hienosti.

Menee ainakin kolme tuntia...Jackson "miehiä". Ikää on jo reilusti. Onko siellä nuoria poikia savusanomassa ja avannossa. Siis urheilijapoikia?
- minä Jäbä
Urheilijapoika auttaa ystäv... kirjoitti:
Hiillos savusaunan kiukaassa hiipuu hienosti.
Avantokin oli helppo tehdä.
Siihen kirjoittamaasi avaustekstiin:
Olet aivan turhaan taas paniikissa, mitään hirmuista ei ole tapahtunut.
Täältä saat apua, tämän on kokoomuskin hyväksynyt.
http://www.valtioneuvosto.fi/tiedostot/pdf/fi/88861.pdf
Ja täältäkin sitä tietoa olisi löytynyt -
ja löytyy vieläkin:
http://www.mattivanhanen.net/?sivu=mvpvakir&blogid=100
http://www.mattivanhanen.net/?sivu=mvpvakir&blogid=75
Tämän enempää en ehdi Sinua nyt jelppimään...
Menee ainakin kolme tuntia...Vieraalta koneelta kuittaan, että sinullakin taitaa olla paniikki, kun et parempaan kykene kuin vanhan toistoon ja Vanhasen selitysten linkkaamiseen.
Niinistö menee jatkoon ja Halonen häviää 2. kierroksella kuin Lipponen eduskuntavaalissa 2003.
- lasu
On hyvä että Niinistön avoin natokiihko
tulee selväsi jokaiselle.Tänään radiouutisissa
kello 12.00 Niinistö viitasi tilanteeseen
vuonna -39. Täällä hätäänyttiin,nyt se on seonnut
lopullisesti.Jos Niinistöstä tulisi(no se on sula
mahdottomuus) presidentti niin olisi kai
ylimääräiset kertausharjoitukset edessä.
Nyt on jäänyt vain epäselväksi se missä on
ne Niinistön tämänpäivän Stalin ja Hitler.
Olisi näiltä natokiihkoilijoilta hyvä
kysyä miten he suhtautuisivat ylipäälikkönä
kymeniintuhansiin tosi isänmaallisiin Suomalaisiin miehiin ,jotka varmasi
polttavat sotilaspassinsa jos nato jäsenyytä haetaan.- Jaba_43
...että Suomi liitetään natoon ennen vuotta 2012 riippumatta siitä kuka valitaan presidentiksi ja riippumatta siitäkään, millainen eduskunta meille valitaan 2007.
Näin on jo sovittu. Halonen ja Vanhanen vain salaavat sen.
Yllä oleva on minun mielipiteeni, joka perustuu siihen, että seuraan asioita, joten älä ota sitä minään muuna väitteenä kuin mielipiteenä, joka osoittautuu oikeaksi ennen vuotta 2012. - lasu
Jaba_43 kirjoitti:
...että Suomi liitetään natoon ennen vuotta 2012 riippumatta siitä kuka valitaan presidentiksi ja riippumatta siitäkään, millainen eduskunta meille valitaan 2007.
Näin on jo sovittu. Halonen ja Vanhanen vain salaavat sen.
Yllä oleva on minun mielipiteeni, joka perustuu siihen, että seuraan asioita, joten älä ota sitä minään muuna väitteenä kuin mielipiteenä, joka osoittautuu oikeaksi ennen vuotta 2012.On päivänselvää että naojäsenyys ei ikinä tule saamaan kansanäänestyksessä enemmistöä.
Haaveikaa te pikkuhitlerit vain suur-suomesta. - ettei totuus unohtuisi
Jaba_43 kirjoitti:
...että Suomi liitetään natoon ennen vuotta 2012 riippumatta siitä kuka valitaan presidentiksi ja riippumatta siitäkään, millainen eduskunta meille valitaan 2007.
Näin on jo sovittu. Halonen ja Vanhanen vain salaavat sen.
Yllä oleva on minun mielipiteeni, joka perustuu siihen, että seuraan asioita, joten älä ota sitä minään muuna väitteenä kuin mielipiteenä, joka osoittautuu oikeaksi ennen vuotta 2012.On päivänselvää että naojäsenyys ei ikinä tule saamaan kansanäänestyksessä enemmistöä.
Haaveikaa te pikkuhitlerit vain suur-suomesta. - Jaba_43
lasu kirjoitti:
On päivänselvää että naojäsenyys ei ikinä tule saamaan kansanäänestyksessä enemmistöä.
Haaveikaa te pikkuhitlerit vain suur-suomesta.Jo ennen ensi eduskuntavaaleja alkaa valtiojohto puhua myönteisesti eurooppalaisempoaan natoon liittymisestä osana Suomen EU_jäszenyyttä ja EU:n yhteistä turvallisuuspolitiikkaa.
Tämä kääntää nykyisen nato vastustuksen hyvin nopeasti vähintään 60% myönteiseksi valtiojohdon mielipiteille.
2007 eduskuntavaali käydään jo tilanteessa, jossa kansan enemmistö kannattaa nato-jäsenyyttä osana EU:n puolustuspolitiikan toteuttamista, joten edes kansanäänestystä ei natoon liittymisestä järjestetä, kun asia kääntyy itsestään selväksi.
Nykyinen nato-vastuistushan johtuu vain siitä, että valtiojohto on tähän saakka salaillut asioita kansalaisilta pelätessään suosionsa katoavan.
- Hyvä Sauli!
Hyvä Sauli!
Etelä-Suomen äänillä pääset hienosti kolmanneksi ja viet paljon ääniä Haloselta!
Iltahetula (Iltalehti) yritti tänään saada taistelupariksi Niinistöä ja Halosta. hehehehehheheeee..... että Saukki olisi KTP:n salajäsen. Voisiko se olla totta?
vom
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721127
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37541Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä295533Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215489Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45482- 49477