etsin paikkaani

neuvoja kaivataan

Hei kaikille uskovaisille!

Olen ikäni kuulunut ev-lut.seurakuntaan. Pyhäkoulut, rippikoulut ja koulujen uskonnonopetukset ollut läsnä. En kuitenkaan koskaan ollut kokenut uskoontuloa. (nyt olen ollut uskossa vajaan vuoden ajan)

Olin aiemminkin ns. tavallinen "kunnon" ihminen. Kävin kirkossa jouluisin, häissä/ristiäisissä yms. Uskoin kyllä Raamatun olevan totta (sitä kuitenkaan sen tarkemmin tuntematta), rukoilin Jumalalta milloin mitäkin, puolustin heikompia, annoin rahaa keräyslippaisiin ja soitin joskus keräyspuhelimiin, itkin uutisissa näkemääni kurjuutta, vastustin roskaamista, eläinten rääkkäämistä, yritin olla hyvä ystävä, hiljainen naapuri, maksoin veroni, tv-lupani jne. Ajattelin olevani Jumalan silmissä ihan kelpo tavallinen ihminen. En käsittääkseni kuitenkaan ollut Jumalan silmissä ja hengellisessä mielessä, sen parempi ihminen, vaikka yhteiskunnallisesti lainkuuliainen ja kunnollinen olinkin kuin katumaton murhamies. Yhtälailla ei-uskovia molemmat. Vai mitä mieltä olette?

Uskoontuloni jälkeen aloin sitten käydä säännöllisesti kirkon Jumalanpalveluksissa, sekä myös muiden kuin ev.lut srk:n kokouksissa, tutkin Raamattua suurella mielenkiinnolla yksin ja yhdessä muiden uskovien kanssa.

Nyt mieltäni on alkanut vaivaamaan kirkon hieman liiallinen hyväksyntä suhteessa muutamiin asioihin. Ehkä tärkeinpänä homouden hyväksyminen. Kirkon palveluksessakin on ainakin muutamia julkisesti homoiksi tunnustautuneita pappeja, mutta varmasti myös "kaapissa olevia" henkilöitä. Raamatussahan on selkeästi sanottu, että Jumala ei homoutta hyväksy.

Toisaalta olen ajatellut, että Jumala kyllä tietää minun kunnioittavan Häntä, ja mielipiteeni asiasta, mutta onko oikein tukea kirkkoa instituutiona, kun se selvästi hyväksyy asioita, joita Raamatun mukaan Jumala ei hyväksy? Olenkin vakavasti harkinnut kirkosta eroamista. Onhan ihmisellä kuitenkin moraalinen vastuu olla "hiljaisesti hyväksymättä" asioita, joiden tietää olevan kielletty. (Ja eikös kaiken lähtökohtana ja ohjenuorana pitäsi olla Jumalan sana, siis Raamattu?)

Olen myös viimeisilläni raskaana, ja alkanut pohtia lapseni tulevaa kasteasiaa. Olen lukenut paljon mielipiteitä ja perusteluita lapsikasteen ja myöhemmin tapahtuvan kasteen eroista.

Samoin mieltäni askarruttaa kirkossa toimivien ns. leipäpappien toiminta. Pappeja, jotka eivät ole uskossa. Minkälaisia asioita sisältyy heidän saarnoihinsa? Muutenkin mitä oudoimpia uutisotsikoita riittää... Joku pappi oli kastanut lasta humalassa.. Joku lyönyt vaimoaan Raamatulla...

Olen jäänyt kaipaamaan myös saarnoja, jotka muistuttaisivat myös kadotuksesta. En tarkoita, että pitäisi palata aikaan, jolloin ihmiset pelkäsivät Jumalaa niin, että hyvä kun uskalsivat elääkään. Jumala on rakastava ja hyvä (toki myös kiivas), mutta toivoisin, että ihmiset, jotka tulevat kirkkoon jouluisin tai pääsiäisenä, olematta kuitenkaan uskossa, (kuten minäkin aiemmin) kuulisivat pelastuksen lisäksi myös siitä vastakohdasta. Tokihan sitä kuka tahansa mielellään kuulee, että synnit on nyt saatu anteeksi, kun Jeesus kuoli ristillä, mutta moniko tunnustaa suullaan Herran ja muistaa Hänen opetuksensa vielä kotimatkallaan? Ja elää sen mukaisesti?

Jeesus kuoli viattomana meidän syntisten vuoksi. Mietinpä vain, kuka ihminen olisi kykenevä samanlaiseen uhraukseen, (ajattelepa ympärilläsi olevaa pahuutta, irstautta ym.... ja mieti, olisitko valmis kuolemaan tällaisia kauheuksia tekevien ihmisten puolesta? Varsinkin, jos itse olisit täydellinen ja puhdas. Jeesus toki on Herra, mutta ihmisenä ollessaan hän tunsi kivun ja tuskan samaan tapaan kuin kuka tahansa...) Saimme mielettömän lahjan, jokohan olisi aika antaa jotain takaisinkin??!!

Nyt siis kysymykseni teille rakkaat ihmiset kuuluukin, mikä olisi yhteisö/seurakunta, jossa edellä mainitsemani asiat olisivat kohdallaan? Jossa pohjaudutaan selkeästi Raamatun oppeihin? Jossa ollaan aidosti uskossa? Jossa kuitenkin voisi olla yksilö tai anonyymi tarvitsematta paljastaa koko elämäänsä koko seurakunnalle (vaikkei siinä mitään ihmeellistä olekaan, mutta olen muuten vain melko ujo, ja kaipaan ennemmin rauhaa ja hiljentymistä sielulleni ja yhteyttä Jumalaan kuin kovaäänistä yhteisöllisyyttä). Myös kaste-asia kiinnostaa? Mitkä toimintatavat ovat missäkin seurakunnissa/yhteisöissä? Ja mihin Raamatun kohtiin ne pohjautuvat?

Voiko uskovainen elää kuulumatta mihinkään seurakuntaan? Tutkia Raamattua mielenkiinnolla, ja sitä iloiten seurata?

Neuvoja ja asiallisia kommentteja kaivataan!!

Aurinkoisin terveisin: Vielä keltanokka.

11

462

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -I-

      Kaste lapselle ehdottomasti. Kannattaa lukea "Lapsikaste on raamatullista"-kirja, jonka saa 5 eurolla täältä www.luterilainen.com

      Luterilaisesta kirkosta löytyy vielä Sanalle uskollisia ihmisiä. Suosittelen lämpimästi Luther-säätiötä, joka on ev.lut. kirkon sisällä toimiva järjestö. Saarnojen taso on jumalanpalveluksissa kova ja Raamattu on ylin auktoriteetti.

    • Naomi

      Mikään tämänhetkinen maanpäällinen seurakunta ei ole täydellinen. Seurakunnissa on aina sekä aidosti uskovia että tapaseurakuntalaisia. Seurakunta koostuu mielestäni Kristuksen Herruuteen uskovista ja kattaa monissa seurakunnissa toimivia ihmisiä.

      Ymmärrän kyllä huolestuneisuutesi, mutta varmin tapa saada vastaus on kysellä asiaa yläkerran puolelta. Tuletkohan saamaan täältä vastausta, joka selventäisi huoltasi? Voi olla, että monenlaiset mielipiteet aiheuttavat vain lisää ahdistusta ja sekoittavat entisestään ajatuksiasi.

      Huolenaiheesi ja kysymyksesi ovat kyllä tärkeitä asioita kyseltäviksi. Varmasti moni uskovainen miettii juuri noita samoja kysymyksiä. Uskon ratkaisut tulee kuitenkin olla henkilökohtaisia. Päätösten tulisi pohjautua siihen, että Sana aukenee juuri sinulle henkilökohtaisesti. Toisten mielipiteisiin tukeutuminen ja luottaminen, ei välttämättä anna oikeita vastauksia. Rukous ja Sanan lukeminen ovat siis loppupeleissä avain löytää ratkaisuillesi vankat ja luotettavat vastaukset.

      Siunausta sinulle paikan etsinnässä:)

    • Suo anteeksi on jo myöhä yö. Vastaan vain lyhyesti.

      Kysymyksesi:

      "Voiko uskovainen elää kuulumatta mihinkään seurakuntaan? Tutkia Raamattua mielenkiinnolla, ja sitä iloiten seurata?"

      Kyllä voi. Olisi kuitenkin hyvä, että sinulla olisi armolajoja 1 kor 12. Ellei ole niin tarvitset toisten ihmisten uskovien yhteyttä tavalla tai toisella eli kannattaa mennä rukoiltavaksi rukousjonoihin paikkoihin, joissa ylistetään. Mutta sinä voit oppia seisomaan Jumalan sanan päällä kristus kalliolla itse. Joskus kun Jumala koulutaa lähettejään, se voi sisältää juuri sellaisen koulutuksen. Jumalan kutsu saadaan armolahjojen kautta. Olennaista on 2 kun 10: "jos sinä näet". Eli armolajat ovat tarpeellisia. Mutta esimerkiksi minä ja vaimoni ollaan suoraan Pyhän Hengen alaisia palvelijoita, meillä ei ole minkään seurakunnan jäsenkirjaa taskussamme ja me teemme töitä suoraan Jeesukselle, Pyhän Hengen alaisina. Tänään tuli kolme ihmistä uskoon. Toisinaan pidämme kotikokouksia, mutta kesällä emme. Toisinaan me käymme puhumassa ja laulamassa seurakunnissa (mutta emme jää hallinnan alle). Me kuljemme teillä ja aitovierillä. Sori etten voi laittaa kuvia tänne julkiseen nettiin. PYhä Henki ei salli sitä. Tutki sivujani.

      http://www.jeesusonherra.net/

    • tuttan

      Sanoisin, että ellet luota seurakuntaasi ei se ole sinua varten. Itsekin vilkuilen sivuilleni, ja pohdin, onko oikein käydä aina muualla ja kuulua toisaalle.

      Osa uskovista on sellaisia, etteivät kuulu mihinkään seurakuntaan. Vaikka paperilla kuulunkin luterilaiseen, itselläni on sellainen tunne, etten kuulu mihinkään ja kuitenkin olen kaikkeuden äärellä ja kuulun jokaiseen, joka tunnustautuu Jeesuksen omaksi.

      Homous on mielestäni poikkeavuus normaalista, se on vanhantestamentin puolella mainittu, samoin lesbous ja eläimiin sekaantuminen - samaa kaliberia. Jokaisella on kuitenkin, riippumatta vamman laadusta, on oikeus tulla Jumalan lapsiksi. Tämä ei tarkoita kuitenkaan, että poikkeava käytös siunataan. Mielestäni poikkeavien liittojen solmiminen Jumalan nimessä...huh huh. No niin, tarkoitan ettei pidä alkaa hyljeksiä ketään, vaan jokaisella on oikeus pelastukseen vammasta riippumatta.

      Joo, kyllä Jumalan Sanaa julistavan papin on oltava itse uskossa...huh huh taas.

      ruppee ahistaa taijan lopettaa.
      Siunausta vauvallesi. Tuttan

    • Jumala on antanut rauhan sydämeesi. Pidä siitä kiinni. Maailma ja ihmisten uskottomuus kyllä pelottaa ja ahdistaa, mutta Jeesus on sanonut: Olkaa turvallisella mielellä, minä olen voittanut maailman (Joh 16:33).

      Etene pienin askelin ja pidä kiinni siitä, ettet toimi pelon tai ahdistuksen ajamana vaan otat vain ne askelet, joita ottaessasi rauhasi Jumalan kanssa säilyy.

      Raamattu on kokonaan Jumalan sanaa, vaikka me ihmiset voimmekin käsittää siitä vain vähän kerrallaan. Iloisen, että näen Jumalan antaneen sydämeesi luottavaisen kunnioituksen Jumalaa ja Hänen Sanaansa kohtaan. Tämä on juuri se oikea "Herran pelko", joka johtaa meitä läheisempään Jeesuksen tuntemiseen.

      Seurakuntakysymyksessä voin omana näkemyksenäni kertoa, että nykyisin, kun kristilliset seurakunnat profiloituvat aivan toisarvoisten seikkojen nojalla, on hyvä nähdä, että Jumalan valtakunta on ensisijaisesti yhteyttä ihmisten välillä, ei niinkään suhdetta organisaatioihin tai niiden kulttimenoihin tai muihin toimintamuotoihin. On hyvä muistaa, että vaikka esim Jeremia, Johannes kastaja ja Jeesus eivät voineet hyväksyä seurakunnan käytäntöjä, he eivät kuitenkaan lähteneet sieltä pois.

    • Mervi_

      Hei,

      Hienoa lukea, miten Jumala toimii tänäkin päivänä
      synnyttäen uskoa, ja opettaen oikeaa suhtautumista
      Sanaansa!

      Täytyy ensin sanoa, niin kuin muutkin kirjoittajat
      totesivat: ei ole olemassa sellaista seurakuntaa,
      jossa kaikki asiat olisivat kohdallaan.
      Yksi seurakunta lankeaa toisessa kohdassa,
      ja toisessa kohdassa opettaa oikein.

      Ev.lut. kirkko on maallistumassa, ja lipsumassa
      pois Jumalan Sanan totenapitämisestä yhä useampien
      asioiden suhteen. Tilanne vaihtelee paikkakunnittain
      työntekijöistä riippuen. Mutta lapsikaste -asiassa
      se on hyvin raamatullinen. Siinä se kunnioittaa
      enemmän Jumalan Sanan totuuksia ja lupauksia,
      kuin alkaa järkeillä itse, kuten reformoiduissa
      piireissä on tapahtunut.

      Suosittelen ev.lut.kirkon sisällä toimivien
      herätysliikkeiden toimintaa: esim. evankelisuus
      (SLEY) http://www.sley.fi/
      ja Kansanlähetys (SEKL) http://www.sekl.fi/


      Kasteesta kannattaa lukea:

      http://koti.japo.fi/~ekallio/sala.htm
      - yleisimmät esitetyt väitteet lapsikastetta vastaan,
      ja vastaukset niihin
      http://koti.japo.fi/~ekallio/nissi.html
      - em. kirjoittajan oma tarina

      Miksi kastamme lapsia:
      http://www.sley.fi/luennot/ESITYS/MiksikastammelaEK.htm

      Kastamme lapsia, koska...:
      http://www.sley.fi/luennot/ESITYS/KasteEK.html

      Mitä Raamattu opettaa kasteesta:
      http://www.sley.fi/luennot/ESITYS/KasteJR.htm

    • Lapsikaste ei ole raamatullinen.

    • jkr

      Hienoa, että olet uskossa!

      Taas yksi todistus siitä, että kirkko ja seurakunta ei uskovaiseksi tee vaan Jeesus Kristus!:)

      Hienoa pohdintaa ja selvästi Jumala on puhunut sinulle. Uskon, että Herra johdattaa sinua. Rukoile asiaa. Me uskovaisetkin olemme vain ihmisiä ja syntisiä. Ja mielelläni olen heikko ja vajaavainen ja tarvitsen jeesusta kuin hieno ja täydellinen, joka ei tavitse...

      Helluntai, Metodisti, baptisti, Kotikirkot, Vapaaseurakunta opettavat Raamattua niin kuin Raamattu opettaa. Käy jossakin niissä ja ehkä löydät jonkun sellaisen, missä viihtyisit.

    • rakastaa
    • ...

      Paljon kiitoksia kaikille, jotka uhrasivat aikaansa lukiessaan ja vastatessaan pitkään viestiini. Olen mielenkiinnolla tutkinut kaikki saamani linkit.

      Jätän kysymykseni nyt Herran haltuun, kuten sanotaan, ja rukoilen, että Hän johdattaa minua tässä asiassa.

      Lohduttavaa oli lukea, että moni muukin on joskus pohdiskellut samantapaisia asioita, ja että yhtä ja ainoata oikeaa seurakuntaa ei liene ole olemassakaan. Pohjaan siis elämäni nyt Raamattuun, ja annan hengelliselle kasvulleni aikaa löytää paikkansa. :)

      Lapsikasteasiakin selkeni taas hiukan aiempaa enemmän. Kiitos!

      Siunausta kaikille!!

      • Kristus perusti vain yhden kirkon. Maailmassa on paljon ihmisten kirkkoja, mutta on vaín yksi Kristuksen kirkko. Olen sen löytänyt. Se on hänen palautettu kirkkonsa.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      66
      6431
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      71
      5868
    3. Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?

      Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise
      Vimpeli
      136
      5165
    4. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      62
      4055
    5. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      14
      3915
    6. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      38
      3329
    7. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      73
      3138
    8. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      68
      3001
    9. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      82
      2761
    10. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      49
      2047
    Aihe