Niin kirjoitan nyt sellaisesta asiasta kuin: Olen ollut lähiaikoina kovastikin kiinnostunut uskon asioista..kaippa minulla nyt on se etsikkoaika...
Olen tutustunut yhteen Jehovan todistajaan ja hän on käynyt tutkimassa raamattua kanssani noin kuukauden ajan. Mutta olen siltikin ihan sekaisin. Olen luterilainen, siis ihan tavallinen kirkon jäsen ja olen aina uskonut Jumalaan ja äitin on kovinkin uskovainen. Lapsena opetettu iltarukoukset ja usko ollyt lähellä sydäntä. Mutta nyt kun todella haluaisin löytää Jumalan, niin kaikki on alkanut käydä todella vaikeaksi. Yksi suuri kysymys.. KUKA on oikeassa? Helluntalaiset, Vapaakirkko, LEstadiolaiset, Jehovan todistajat? Kuka pelastuu? Jehovan todistajat sanovat että me kaikki muut uskontokunnat kuulumme suureen Babyloniaan ja meidät tuhotaan, he vain pelastuvat. Ihan jo pelottaa ja ahdistaa kun ei tiedä mihin uskoa...Auttaakaa! Eikä sitten mielellään mitäään pelleilyvastauksia, vaan ihan vakavissanne otatte kantaa. Kukahan mahtoi jaksaa lukea näin pitkän viestin....
Ketä on oikeassa? Minkä valitsisin?
18
1043
Vastaukset
- hellarineiti
Olen itse tullut uskoon ilman kirkkokuntien "oppeja", vaikka myöhemmin sitten liityin helluntaiseurakuntaan.
Jumalan universaaliin seurakuntaan synnytään Jumalan hengestä, ei liitytä johonkin rekisteriin. Kaikki, jotka tunnustavat Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, pääsevät taivaaseen.
Usko Jeesukseen, hän on sovittanut sinun syntisi. Jokainen ihminen on helvetin oma ilman Jeesuksen sovitoverta, jonka hän vuodatti ristillä. Hän teki sen sinunkin takiasi.
Sitten seurakunta perheen voi valita mm. luterilaisesta kirkosta, helluntai- vapaa- baptistiseurakunnasta. Kaikki me olemme osallisia yhdestä uskosta.
Jehovan todistajat eivät usko Jeesukseen Jumalan poikana, lestadiolaiset uskovat olevansa ainoita oikeita.... Joten valitse usko Jeesukseen ja rukoile, että Jumala johdattaisi sinut sinulle kuuluvaan kirkkoon/seurakuntaan. Olethan jo luterilainen, voihan se olla sinun paikkasi.
Luterilaisella kirkolla on paljon herätysliikkeitä, ja niissä on yleensä hyvää opetusta ja uskovaisten yhteyttä.
Haluatko tulla uskoon nyt? Rukoile:
"Taivaan Isä, olen syntinen ja haluat tulla uskoon. Uskon, että Jeesus sovitti minunkin syntini ristillä. Kiitos siitä. Kiitos, ettei uskon tarvitse olla suurta ja komeaa, vaan pienikin uskon siemen riittää. Haluan seurata Jeesusta ja olla Jumalan lapsi. Aamen."
Jos rukoilit tuon, voin Herran palvelijattarena julistaa sinulle kaikki synnit anteeksi annetuiksi Jeesuksen nimessä ja maahan vuotaneessa sovintoveressä.
Tervetuloa Jumalan universaaliin seurakuntaan!- hellarineiti
Luterilaisen kirkon sisällä olevista herätysliikkeistä, joita voin itsekin suositella, vaikka hellari olenkin.
Uskovaisia olemme kuitenkin kaikki uskoon tulleet, vaikka joitakin opillisia eroavaisuuksia onkin. Ne eivät poista Jumalan armoa. Kukapa ihmisistä täysin oikeassa olisikaan? Mutta kun Jeesus on Herramme, olemme oikealla tiellä, ja se tie vie Taivaaseen!
SLEY http://www.sley.fi/
ja Kansanlähetys (SEKL) http://www.sekl.fi/
- Shadowcreeper
Matka hengellisen identiteetin löytämiseen on pitkä ja vaikea. Itse olen tietyssä mielessä vielä matkalla, vaikka olen löytänytkin suurta viisautta ja omaan uskooni sopivaa ajattelua etenkin shamanismista ja wiccasta. Toisaalta myös alkuperäisestä buddhalaisuudesta. Kristinuskossa on hienointa sanoma rakkaudesta. Mutta itse olen ennakkoluuloinen siinä vaiheessa kun sanotaan että "vain me pelastumme ja olemme oikeassa". Sinä tulet kuulemaan tuhansia versioita siitä kenellä on ainoa oikea totuus ja keihin kannattaa liittyä. Kristinuskon sisälläkin. Siksi suosittelen ennenkaikkea syventämään omaa suhdetta Jumalaan (tai Jumalattareen, kuten itse Häntä kutsun), keskustelemaan Hänen kanssaan, sillä Hän puhuu sinulle monin tavoin, ja kun avaat sydämesi kuuntelemaan, voit löytää Hänet. Ehkä Hän ilmaisee itsensä sinulle piankin, ehkä matka voi kestää kauan. Mutta se matka kannattaa tehdä.
Oma uskoni on muotoutunut ennen kaikkea monien monien kirjojen lukemisen jälkeen ja meditaation ja erilaisten rituaalien kautta. Aloitin etsintäni kristinuskosta ja kävin monissa eri seurakunnissa, jotka kaikki väittivät omistavansa oman totuuden. Kuuntelin heitä, hämmennyin ja olin itsekin hyvin sekaisin, kunnes tajusin että Jumala on voimallinen ilmaisemaan itsensä minulle enkä tarvitse siihen ketään välittäjää. Muista, että Jumala / Jumalatar rakastaa sinua äärettömän paljon ja iloitsee sinusta lapsenaan. Itse näen "pelastuksen" eräänlaisena oman jumalallisen alkuperän löytämisenä. En muuten tajua miten kukaan voi olla onnellinen, jos hän uskoo joidenkin ihmisten joutuvan "helvettiin" tai "kadotukseen"... Mutta ehkä heille on tärkeintä se että itse on oikealla tiellä?
Ja vielä, kannattaa muistaa että Jumala on antanut meille myös älyn. Siksi mikään liian ahdistava ja epäselvä ei voi olla totuus. Ja totuus näyttäytyy eri ihmisille eri tavoin, ikäänkuin erilaisessa asussa, jotta se olisi jokaisen käsiteltävissä siinä henkisen etsinnän vaiheessa jossa hän on.
Ja ennenkuin kukaan leimaa minua new age -hörhöksi: en ole sellainen (vaikka sekään nimitys ei minua ihmeemmin häiritse), vaan ennen kaikkea uskon luonnonkansojen löytämään ja opettamaan "alkuperäiseen viisauteen". - Naomi
Löydät Isän tykö uskomalla Jeesukseen Kristukseen. Hän on sovittanut sinun syntisi Golgatan ristillä.
Haluaisitko rauhan ja pelastusvarmuuden? On vain yksi Totuus.
Joh3:16
Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. - a.k.
Käypä katsomassa tämä linkki. Ei ole pitkä juttu ja johdattaa kädestä pitäen raittiiseen Jeesus-uskoon.
http://www.greatcom.org/laws/finnish/
(Jehovan todistajia ei muuten lueta kristityihin kuuluviksi. Varo siis heitä.) http://www.mormon.org/welcome/0,6929,403-19,00.html
http://www.mormonit.fi/index.php?itemid=22
http://www.mormonit.fi
Tuossa on kolme linkkiä. Ensimmäisestä voit tutustua palautettuu Jeesuksen Kristuksen kirkkoon ja toisesta voit tilata materiaalia ja halutessasi pyytää yhteydenottoa. Kolmas kertoo mm. toiminnasta Suomessa.
Minulle voit esittää kysymyksiä:
[email protected]
Meitä vastustetaan paljon kuten Kristusta vastustettiin aikanaan. Varmaan joku antaa seuraavan linkin, jossa meistä luopunut henkilö koettaa kaikin tavoin mitätöidä sanomamme:
http://www.mormonismi.net
Annan tuo linkin jo nyt, koska sen kuitenkin joku meitä vastustava antaisi.- Mervi_
Hei Nuppu :)
Hienoa, että olet alkanut kuulla Jumalan kutsun!
Se on valtava aarre, ja tärkeintä mitä tässä
elämässä tulee: Jumalan luo löytäminen Jeesuksen
kautta.
Ja sitten se ahdistava puoli - että kun ei tiedä
tarkkaa suuntaa, mistä suunnasta se Hyvän Paimenen,
Kristuksen, ääni oikein kuuluu.
Olen ollut jo toistakymmentä vuotta uskossa,
eli saanut elää tätä elämää Jeesuksen kanssa,
armahdettuna syntisenä. Laitan tähän muutaman
suuntaviitan tuohon kysymääsi "oikean seurakunnan"
kysymykseen.
Toivon, että saat pian tulla luottamaan siihen
Jumalaan, joka armahtaa syntisen ihmisen Jeesuksen
ristintyön perusteella, ilman mitään omia
ansioitasi! Olet Jumalan lapsi yksin sen vuoksi,
että Jeesus on ottanut sinun entiset, nykyiset
ja tulevat syntisi omaksi syykseen, ja kärsinyt
sinulle kuuluvan rangaistuksen kerran ristinpuussa.
Siksi sinulla on nyt rauha Jumalan kanssa.
Kasteessa Jumala on lahjoittanut sinulle
henkilökohtaisesti tuon Jeesuksen hankkiman
hankkiman armon. Siinä Hän otti sinut omakseen,
ja lahjoitti sinulle syntien anteeksi antamuksen.
Saat uskoa sen aivan yksinkertaisesti, sillä
perusteella, mitä Jumala on luvannut Sanassaan,
Raamatussa.
"Meistä ei ollut itseämme auttamaan,
mutta Kristus kuoli jumalattomien puolesta,
kun aika koitti." Room. 5:8
"Pyydämme Kristuksen puolesta:
Suostukaa sovintoon Jumalan kanssa.
Kristukseen, joka oli puhdas synnistä,
Jumala siirsi kaikki meidän syntimme,
jotta me hänessä saisimme vanhurskauden."
2. Kor. 5:20-21
(vanhurskaus = taivaskelpoisuus, puhtaus
Jumalan edessä)
"Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja,
olette pukeneet Kristuksen yllenne."
Gal 3:27
Sinulle, joka etsit Jumalaa:
http://www.sley.fi/eo/tampere/?p=tietoisku&a=3
--------
Kun mietit seurakuntaa, jossa sinulle opetetaan
oikein Jumalan armon evankeliumia, tärkein
kriteeri on: Vaatiiko joku seurakunta tai
järjestö sinua tekemään jotakin oman pelastuksesi
eteen, vai riittääkö se, minkä Raamattu sanoo
riittävän: että kaste ja usko Jeesukseen
riittää.
Se, mitä armahdettuina syntisinä, Jeesukseen
uskovina, teemme hyvää, on sitten seurausta
Jumalan työstä meissä. Se ei ole pelastuksen
ansaitsemista.
Esimerkkinä erilaisista vaatimuksista, mitä
jotkut seurakunnat voivat esittää sinulle
pelastumisen ehdoksi on esim. toisen kasteen
vaatimus:
Sinut on varmaan jo kastettu Isän, Pojan ja
Pyhän Hengen nimeen: Jos joku seurakunta vaatii
sinua menemään kasteelle uudelleen, se ei ole
Jumalan Sanan mukainen vaatimus. Yksi kaste
Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen riittää.
(uudelle kasteelle sinua olisi vaatimassa
ainakin jehovan todistajat ja helluntailaiset)
Toinen esimerkki epäraamatullisista vaatimuksista
pelastuksen ehtoina on se, jos joku seurakunta
sanoo: "jotta voisit pelastua, sinun pitää
liittyä meidän jäseneksemme", tai: "elää niin
kuin me". Tämä on selkeä harhaoppi: Silloin ei
enää riitä kaste ja usko Jeesukseen, niin kuin
Raamattu sanoo. ("ainoaan oikeaan" seurakuntaan
liittymistä ja tiettyä elämäntapaa sinulta
vaatisivat pelastuksen ehdoksi ainakin jehovan
todistajat ja lestadiolaiset)
Mutta ei: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä
pelastut", sanoo Raamattu.
------------
Noista mainitsemistasi seurakunnista täytyy
sanoa, että Jehovan todistajien järjestöstä
valitettavasti et tule löytämään sitä evankeliumia,
mikä Raamatusta löytyy silloin, kun sitä lukee
ilman kyseisen järjestön lehtisiä ja ohjaajien
johdattelua.
Itse asiassa monet sen järjestön piirissä ovat
kohdanneet Vapahtajan, syntiensä sovittajan,
kun ovat alkaneet lukemaan yksikseen Raamattua
ilman mitään sen järjestön oppimateriaalien tai
ohjaajan opastusta.
Nöyrä neuvoni on, että jättäytyisit pois Jehovan
todistajien Raamatun tutkimisista. Syynä tähän
on se, että he opettavat hyvin selkästi omaa
oppiaan vastoin Raamatun ilmoitusta. Vaikka
käyttävätkin yksittäisiä Raamatunjakeita, jotka
näennäisesti tukevat heidän oppirakennelmaansa.
Sen vuoksi heidän uskontoaan ei luokitella
uskontoluokituksissa edes kohtaan "kristityt",
vaikka he itse niin haluaisivatkin.
Mutta "koetelkaa kaikki" (myös minun sanomiseni)
kehottaa Raamattu. Tuota koettelua voi tehdä
esim. tänne koottujen muutamien jehovan todistajien oppien avulla:
http://www.kotiposti.net/raamattu/jt/oppi/opinkappaleet/
- Siellä neloskohdasta (4.0 Jeesus Raamatun mukaan)
eteenpäin luetellaan Jehovan todistajien
opinkohtia, joissa he opettavat vastoin Raamatun
kokonaisilmoitusta. Ja kerrotaan miten tuo
menee Raamatussa.
Lisää materiaalia, jonka avulla voi koetella
kestääkö Jehovan todistajien oppi Raamatun valoa:
http://raamattu.cante.net/
- Ei, sinä et kuuluu "tuhottavaan, suureen
babyloniaan" silloin kun sinä uskot Herraan
Jeesukseen, syntiesi sovittajaan, ja sinut on
kastettu Jumalan omaksi. Älä anna pelotella
itseäsi sillä, että pitäisi kuulua johonkin
tiettyyn järjestöön! - Trubaduuri
Taivaallinen Isä on oikeassa. Häneen voi tutustua itsenäisesti ihan kuka hyvänsä tavallinen kulkija, ihmettelijä ja matkamies maan. Raamatun sivuilta, uudentestamentin puolelta , Matteuksen kirjasta, luvusta kuusi löytyy ihmisen Pojan, Kristuksen antamat ohjeet, elikkä "Isä meidän" rukous, jonka avulla saa yhteyden Häneen, Luojaan, Taivaalliseen Isään, jos sen on jo menettänyt jossakin vaiheessa elämän eksyttäviä pyörteitä. Hän, Luoja kuuntelee vain yksilöä, ihmistä, eikä siis mitään erillistä joukkiota tai ryhmittymää, sillä kaikki me olemme kutsuttaja, mutta vain harvoista meistä lopulta tulee valittuja.
Muutamia kohtia Raamatusta, jotka ovat itseäni opastaneet jo vuosia:
Jeesus sanoi: "Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammasten vaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia. Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita? Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä. Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä." (Matt 7:15-18)
"Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen." (Gal 5:22)
Pidä yhteyttä ihmisten kanssa, jotka eivät vain puhu vaan elävät näin ja antavat sinulle tilaa elää ja sulatella asioita oman aikataulusi mukaan. Älä hätäile äläkä murehdi, mikä on oikea seurakunta; Jumala suurempi kuin ihmiset ja seurakunnat ja antaa jokaiselle vilpittömälle etsijälle oikeat ihmiset ja vastaukset ajallaan. Pysy etäällä niistä, jotka saavat sinut puheillaan pelkäämään asioita, joita et muuten pelkäisi.
Olen ruohonjuuritason kristitty. En liputa minkään tietyn suuntauksen puolesta. Tunnustan kuitenkin, että se Jeesus, joka toimii ja puhuu Raamatussa on saanut minut vakuuttumaan, että hän on tosiaan kaikkea sitä, mitä hän sanoo olevansa.
Jeesus sanoo:
"Sitä, joka tulee minun luokseni, minä en ikinä heitä ulos." (Joh 6:37)
"Minä olen se hyvä paimen. Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä. Mutta palkkalainen, joka ei ole paimen ja jonka omia lampaat eivät ole, kun hän näkee suden tulevan, niin hän jättää lampaat ja pakenee; ja susi ryöstää ja hajottaa ne. Hän pakenee, sillä hän on palkattu eikä välitä lampaista. Minä olen se hyvä paimen, ja minä tunnen omani, ja minun omani tuntevat minut," (Joh 10:11-14)- a.k.
... lupauksen mukaan:
"Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan."
(Matt.7:8)
http://www.greatcom.org/laws/finnish/ Katso mitä olen kirjoittanut, eli mitä Jumalan Pyhä Henki on antanut minun kiroittaa jehovan todistajuudesta luopumisesta.
http://www.jeesusonherra.net/jehovat_jeesukseen_uskoviksi.htm
Jehovat ja Mormoonit ovat suomessa vanhoja haraoppeja. Niitä tulee karttaa ja lopettaa niiden kanssa pelaaminen, juttelu, tapaamiset jne. Älä vastaa enää puheluihin, jos JT:t soittavat, äläkä avaa ovea heille. Muuta muualle, jos ei muu auta.
Sitten kaikki ovat samoja Jeesukseen uskovia
- Yksityiset uskovat, jotka eivät kuulu mihinkään seurakuntaan tai ovat yksityisiä sanan julistajia. Näin siis tullaan uskoon Jeesukseen, joka on se pääasia.
http://www.jeesusonherra.net/uskoontulo.htm
- Sitten kaikki muut, kuten Helluntaiseurakunta, Vapaaseurakunta, Cityseurakunta, Evankelisluterilainen Seurakunta, The River Seurakunta, Kansalähetys, ja uudet Jeesuseen uskovat seurakunnat, joilla voi olla jokin muu nimi, ja jotka eivät ole ketjuja.
Näistä Evlut seurakunta on ainoa, jossa on epämääräinen käsitys uskoontulosta. Silti Ev. Lut seurakunnassa on uskovia.
Lue sivujani, opit paljon Jeesuksesta. Olen saarnaaja Jumalan armosta. Siunausta sinulle.
Jumala kutsuu sinua ja voit tulla helposti nyt uskoon. Jehovienkin kiertäminen on joskus merkki siitä, koska he ovat saatanan lähettejä tietämättään, mutta minä vapautan sinut nyt Jeesuksen nimessä tulemaan uskoon ja katkaisen kaikki kahleesi. Julistan syntisi kaikki anteeksi Jeesuksen nimessä. Mene ja toimi sivullani olevien ohjeiden mukaan, niin olet uskossa Jeesukseen muutaman minuutin kuluttua siitä, kun menit tälle sivulleni. Amen!
http://www.jeesusonherra.net/uskoontulo.htm
Tässä sitten koko sivusto!
http://www.jeesusonherra.net/
Siunausta Jeesuksen nimessä.sitä johivat apostolit hänen taivaaseenastumisensa jälkeen. Apostolisesta johdosta luovutiin. Niin alkoi hajaannus. Oikea kirkko on nyt palautettu.
- Nuppu82
Sainkin nyt paljon "Jobin postia"! Kiitos kaikille! Jostain syystä kun juttelen Jehovan todistajan kanssa en tunne sydämessäni sitä uskoa, mitä saan kun luen raamattua, varsinkin uuttaa testamenttia. Ja kuinka tuo Jeesuksen sanat "Minä olen tie totuus ja elämä" siinä se tuli, se tärkein. Ja se asia koskettaa minua valtavasti että Jumala on rakastanut niin paljon maailmaa että antoi ainokaisen poikansa ettei yksikään joka uskoo hukkuisi vaan meillä olisi iankaikkinen elämä...Olen ajatellut että jos menisin käymään vapaakirkossa...
Nuppu82 kirjoitti:
Sainkin nyt paljon "Jobin postia"! Kiitos kaikille! Jostain syystä kun juttelen Jehovan todistajan kanssa en tunne sydämessäni sitä uskoa, mitä saan kun luen raamattua, varsinkin uuttaa testamenttia. Ja kuinka tuo Jeesuksen sanat "Minä olen tie totuus ja elämä" siinä se tuli, se tärkein. Ja se asia koskettaa minua valtavasti että Jumala on rakastanut niin paljon maailmaa että antoi ainokaisen poikansa ettei yksikään joka uskoo hukkuisi vaan meillä olisi iankaikkinen elämä...Olen ajatellut että jos menisin käymään vapaakirkossa...
http://www.mormonit.fi/index.php?itemid=181
Siinä on seurakuntien sijainnit ja kokousajat. Käy joskus katsomassa, niin saatat yllättyä positiivisesti. Olen ollut jäsen yli 46 vuotta ja olen tosi kiitollinen, että löysin palautetun Kristuksen kirkon. Meillä on mm. hyvin laadukasta nuorisotoimintaa. Nuoret voivat suunnitella omia yhteisiä toimintojaan.- todé
Nuppu82 kirjoitti:
Sainkin nyt paljon "Jobin postia"! Kiitos kaikille! Jostain syystä kun juttelen Jehovan todistajan kanssa en tunne sydämessäni sitä uskoa, mitä saan kun luen raamattua, varsinkin uuttaa testamenttia. Ja kuinka tuo Jeesuksen sanat "Minä olen tie totuus ja elämä" siinä se tuli, se tärkein. Ja se asia koskettaa minua valtavasti että Jumala on rakastanut niin paljon maailmaa että antoi ainokaisen poikansa ettei yksikään joka uskoo hukkuisi vaan meillä olisi iankaikkinen elämä...Olen ajatellut että jos menisin käymään vapaakirkossa...
se on hyvä paikka.
- jkr
Jehovan todistajat eivät usko samaan raamattuun, kuin luterilaiset ja vapaat suunnat( helluntai, vapaasrk,metodistikirkko, babtisti).
Suosittelen, että luet raamattua ja rukoilet Jeesusta. On paljon myös eksyttäviä lahkoja, tärkeää on olla kriittinen ja älä ikinä usko kaikkea suoraan. Opiskele itse raamattua niin et sekoa.:)
´Jumalan siunasta, Hän kyllä pitää omastaan huolta.- jkr
Se käynti vapaakirkossa kuulostaa hyvältä. :)
- pohkula
Ei mikään tietty kirkokunta ole välttämättä oikeassa. On olemassa niin monia eri kristittyjä kirkkoja, että jokaisessa on varmasti jotain oikeaa ja jotain väärää. Itse kuulun ev.luterilaisiin, mutta en ole silti sitämieltä, että ev.luterilaiset olisivat kaikessa ihan oikeassa.
Suurin totuus löytyy raamatusta. Eli raamattu on oikeassa. Sen parusteella vois sanoa että juutalaiset eivät ole "oikeasa" sillä he eivät usko messiaan vielä sntyneen, vaan pitävät Jeesusta jonkun sortin profeettana. Mutta messiaaniset juutalaiset oavt ainakin "enemmän oikeassa" sillä he uskovat että Jeesus oli tuo messias.
Lisäksi raamatun perusteella voi sanoa, että Jehovat eivät ole oikeassa, koska he uskovat että vain tietty määrä pelastuu, mutta kun heitä onkin jo yli sen 144 000 (tai jotain) niin he ovat joutuneet keksimään uusia tulkintoja sille, ketkä pelastuvat.
Mutta ei sen ole niin väliä, mikä eri kirkkokunnista on eniten oikeassa, tai mihin niistä kuuluu. Totuus on raamatussa ja kunhan uskot siihen niin olet "turvassa".
Hyvää päivänjatkoa kaikille!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 683021
- 922835
- 492067
Mietin että
Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin201535- 151319
Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon
Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..51308Aaamu on täällä taas!
Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa131291Tajusin vaan...
Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein131243Noin ulkonäkö-jutut ei multa
Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin241202- 181200