MIELENOSOITUS 9.6.08

SiskoSuomi

Eduskunta, aikoo keskiviikkona 11.6. hyväksyä EU:n uuden perustuslain ilman, että kansalaiset olisivat missään vaiheessa voineet ottaa kantaa asiaan.

- Puoluetukien ja puoluekurin käyttö ovat merkinneet sitä, että ainakin suurimmat eduskuntapuolueet ovat voineet toimia härskisti vastoin äänestäjiensä tahtoa. Tukirahoilla pönkitetty eduskunta ei edusta kansaa - vaan yhtiövaltaa.
-Vallankäyttö on ohjautunut kansalaisvaikuttamisen ohi.

SUOMALAISTEN
olisi aika osoittaa, että kaikki eivät halua olla hiljaa hyväksymässä eduskunnan onnettomia päätöksiä. Pahinta, mitä kansalle voi tapahtua on, että omat johtajat pettävät sen.

MIELENOSOITUS
EU:n perustuslain hyväksymistä vastaan on Eduskunnan edessä maanantaina 9.6. puoliltapäivin
keskiviikkoon 11.6. asti, jolloin eduskunta äänestää EU:n perustuslain hyväksymisestä.
Järjestelyistä vastaa Itsenäisyyspuolue r.p.

"EU:n perustuslaki tuhoaa itsenäisyyden"
Otetaan kantaa. Rauhanomaisesti.

Itsenäisyysterveisin
SiskoSuomi
[email protected]

Ps.
Onko kysymyksessä vallankaappaus?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1000000000000008&posting=22000000035746481

Tilanne Irlannissa
http://www.yle.fi/uutiset/ulkomaat/oikea/id92995.html

27

2408

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rantavahti

      Kuka vielä muistaa,
      että puoluetukijärjestelmä luotiin 1960-luvun lopulla, sitä perusteltiin mm. siten, että se tekee puolueet riippumattomiksi yritysten rahoituksesta.

      Viime aikojen vaalirahoituskeskustelu on näyttänyt, että toisin on käynyt. Puoluevalta on alkanut elää omaa elämäänsä kansasta piittaamatta. Mielenilmaus on paikallaan.

      • juuri..

        puoluetukiaan, jotka ovat jo muutenkin korkeat...


    • SDP:ssä

      Myöhästyit.

      • ...Hevosmiesten tietotoimiston mukaan Soinilla olisi
        vahvoja intressejä Kokoomuksen suuntaan;))


      • seles
        SiskoSuomi kirjoitti:

        ...Hevosmiesten tietotoimiston mukaan Soinilla olisi
        vahvoja intressejä Kokoomuksen suuntaan;))

        Sisko tarkemmin, mitä intressejä Soinilla Kokoomuksen suuntaan?


    • http://www.youtube.com/watch?v=pw7XwexR2ec&NR=1

    • liikemiehet

      ovat laittaneet lahjuksina politikoille jotta perustuslaki hyväksyttäisiin.

      • tarkkaan, mutta

        lähinnä suurteollisuuden kerrotaan lobsanneen voimakkaasti sekä tukeneen asiaa miljoonilla euroilla.


    • ei tunne

      termiä "rauhanomaisesti". vaan se vaatii puolustamaan maamme itsenäisyyttä ja koskemattomuutta kaikin käytettävissä olevin keinoin.

    • Sattuumaako?

      Vai tehty/suunniteltu/laukaistu jotta saadaan ajettua eduskunta ja maa alas aina oikeus asteita myöden, koska EU:lle tulee oma pressa 2009-11 ja lopunajan 666 petohallitsija.

      Niin väliäkö sillä koska kansanedustajat ovat kuitenkin jo ryvettyneet ihmiskulteissa koska ryhmäkuri hallitsee kulisseissa ja pelko omasta työpaikasta.

      Ja tänäänkin enemmistö köyhällistöstä ja vähemmistö köyhällistö kristittyistä ei todellisuudessa luota poliitikkojen lupauksiin, vaikka joukossa olisi muutama vilpitön yrittäjä ja rohkea sieluunsa myymätön kansanosanedustaja.

      EU-presidentin kuukausipalkaksi yli 20000 euroa?
      http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1519129

      • Kyse on toki paljon enemmästä
        kuin vaalirahoituksen avoimuudesta...

        Kyse on mm. eduskuntapuolueiden itselleen eduskunnan kautta järjestämästä rahoituksesta ja perustuslain vaatiman yhdenvertaisuuden puuttumisesta.

        Syvästi korruptoitunut edeskunta EI EDUSTA enää Suomen kansaa. Puoluekuria käyttävien valtapuolueiden päätökset ovat muutaman johtohenkilön käsissä.
        * Tällainen rahalla saatu eduskunta aikoo keskiviikkona 11.6. hyväksyä EU:n perustuslain*

        - Tule mielenosoitukseen ja vaikuta!
        Itävallassa oli vastaavassa mielenosoituksessa mukana n.6000 ihmistä.
        Pannaan paremmaksi;)


        Itsenäisyys terveisin
        SiskoSuomi
        [email protected]


      • ammattituomari
        SiskoSuomi kirjoitti:

        Kyse on toki paljon enemmästä
        kuin vaalirahoituksen avoimuudesta...

        Kyse on mm. eduskuntapuolueiden itselleen eduskunnan kautta järjestämästä rahoituksesta ja perustuslain vaatiman yhdenvertaisuuden puuttumisesta.

        Syvästi korruptoitunut edeskunta EI EDUSTA enää Suomen kansaa. Puoluekuria käyttävien valtapuolueiden päätökset ovat muutaman johtohenkilön käsissä.
        * Tällainen rahalla saatu eduskunta aikoo keskiviikkona 11.6. hyväksyä EU:n perustuslain*

        - Tule mielenosoitukseen ja vaikuta!
        Itävallassa oli vastaavassa mielenosoituksessa mukana n.6000 ihmistä.
        Pannaan paremmaksi;)


        Itsenäisyys terveisin
        SiskoSuomi
        [email protected]

        Jotka osavaat kritisoida parlamenttiamme,
        järjestelmäämme sekä EU:ta.
        Olen samaa mieltä kanssasi EU.sta.
        Vastustan EU:ta itse melko kovasti,
        koska EU:sta ei ole ollut Suomelle
        mitään tähdellistä hyötyä.

        Mielestäni ei pidä mennä haukkumaan
        koko Eduskuntaa korruptoituneeksi.
        Oikeistopuolueet ovat puolueita,
        jotka ovat ottaneet vastaan suuria
        summia liikemiehiltä, vaalirahoituksesta
        vastaavien tahojen avuin.

        Siis suuria summia. Antaako
        rikas ihminen suuria summia
        rahaa ilman taka-ajatusta?
        Enpä usko.

        Vasemmistopuolueet eivät ole tehneet
        mitään väärää. Kaikista vähemmin
        Vasemmistoliitto. Ja perussuomalaiset,
        vaikkei ne vasemmistoa olekaan,
        samoin kristilliset että Vihreät.

        Kaikista pahimmat ovat oikeistopuolueet
        Keskusta ja Kokoomus. Suuria konnia.
        Ylimitoitulla vaalirahoituksella
        tähdättiin porvarihallitukseen, joka
        voisi sitten ajaa liikemiesten etuja.

        Onko se moraalisesti oikein?
        Eipä ole. Valtiovarainministeriön
        tutkijako se oli, joka havaitsi
        selviä korruption piirteitä
        kyseisessä toiminnassa.

        Täyttyy muistaa
        ketkä ne suurimmat
        konnat ovat...


      • ammattituomari kirjoitti:

        Jotka osavaat kritisoida parlamenttiamme,
        järjestelmäämme sekä EU:ta.
        Olen samaa mieltä kanssasi EU.sta.
        Vastustan EU:ta itse melko kovasti,
        koska EU:sta ei ole ollut Suomelle
        mitään tähdellistä hyötyä.

        Mielestäni ei pidä mennä haukkumaan
        koko Eduskuntaa korruptoituneeksi.
        Oikeistopuolueet ovat puolueita,
        jotka ovat ottaneet vastaan suuria
        summia liikemiehiltä, vaalirahoituksesta
        vastaavien tahojen avuin.

        Siis suuria summia. Antaako
        rikas ihminen suuria summia
        rahaa ilman taka-ajatusta?
        Enpä usko.

        Vasemmistopuolueet eivät ole tehneet
        mitään väärää. Kaikista vähemmin
        Vasemmistoliitto. Ja perussuomalaiset,
        vaikkei ne vasemmistoa olekaan,
        samoin kristilliset että Vihreät.

        Kaikista pahimmat ovat oikeistopuolueet
        Keskusta ja Kokoomus. Suuria konnia.
        Ylimitoitulla vaalirahoituksella
        tähdättiin porvarihallitukseen, joka
        voisi sitten ajaa liikemiesten etuja.

        Onko se moraalisesti oikein?
        Eipä ole. Valtiovarainministeriön
        tutkijako se oli, joka havaitsi
        selviä korruption piirteitä
        kyseisessä toiminnassa.

        Täyttyy muistaa
        ketkä ne suurimmat
        konnat ovat...

        Kiitos merkittävästä kommentista, ammattituomarille.
        Hyvä keskustelutaito netissä on harvinaista herkkua.
        Kiitos vielä kerran.

        En malta olla linkittämättä tähän Yleltä alkuvuoden uutista

        "Velattomia suomalaisia enää harvassa".
        http://www.yle.fi/uutiset/taustat/kaikki/id81410.html

        Miksi asiat ovat tällä tolalla?

        Pahinta: KÖYHYYS ON PYSYVÄÄ
        http://www.prodemokratia.net/koyhyys/koyhyys.html

        EU ei tuonut maahamme lisää työpaikkoja, vaikka niin luvattiin "kansanäänestyksen alla".

        Linkki
        "Hyvinvointivaltion suunnanmuutos".
        http://www.prodemokratia.net/koyhyys/hyvinvointivaltion.html

        Antaneen miettimisen aihetta.
        SiskoSuomi
        [email protected]


      • vaalirahoitus
        ammattituomari kirjoitti:

        Jotka osavaat kritisoida parlamenttiamme,
        järjestelmäämme sekä EU:ta.
        Olen samaa mieltä kanssasi EU.sta.
        Vastustan EU:ta itse melko kovasti,
        koska EU:sta ei ole ollut Suomelle
        mitään tähdellistä hyötyä.

        Mielestäni ei pidä mennä haukkumaan
        koko Eduskuntaa korruptoituneeksi.
        Oikeistopuolueet ovat puolueita,
        jotka ovat ottaneet vastaan suuria
        summia liikemiehiltä, vaalirahoituksesta
        vastaavien tahojen avuin.

        Siis suuria summia. Antaako
        rikas ihminen suuria summia
        rahaa ilman taka-ajatusta?
        Enpä usko.

        Vasemmistopuolueet eivät ole tehneet
        mitään väärää. Kaikista vähemmin
        Vasemmistoliitto. Ja perussuomalaiset,
        vaikkei ne vasemmistoa olekaan,
        samoin kristilliset että Vihreät.

        Kaikista pahimmat ovat oikeistopuolueet
        Keskusta ja Kokoomus. Suuria konnia.
        Ylimitoitulla vaalirahoituksella
        tähdättiin porvarihallitukseen, joka
        voisi sitten ajaa liikemiesten etuja.

        Onko se moraalisesti oikein?
        Eipä ole. Valtiovarainministeriön
        tutkijako se oli, joka havaitsi
        selviä korruption piirteitä
        kyseisessä toiminnassa.

        Täyttyy muistaa
        ketkä ne suurimmat
        konnat ovat...

        Vilkaistaanpa mitalin toista puolta

        Seppänen:
        tp://www.eskoseppanen.net/index.php?option=com_content&task=view&id=566&Itemid=1


      • ammattituomari
        SiskoSuomi kirjoitti:

        Kiitos merkittävästä kommentista, ammattituomarille.
        Hyvä keskustelutaito netissä on harvinaista herkkua.
        Kiitos vielä kerran.

        En malta olla linkittämättä tähän Yleltä alkuvuoden uutista

        "Velattomia suomalaisia enää harvassa".
        http://www.yle.fi/uutiset/taustat/kaikki/id81410.html

        Miksi asiat ovat tällä tolalla?

        Pahinta: KÖYHYYS ON PYSYVÄÄ
        http://www.prodemokratia.net/koyhyys/koyhyys.html

        EU ei tuonut maahamme lisää työpaikkoja, vaikka niin luvattiin "kansanäänestyksen alla".

        Linkki
        "Hyvinvointivaltion suunnanmuutos".
        http://www.prodemokratia.net/koyhyys/hyvinvointivaltion.html

        Antaneen miettimisen aihetta.
        SiskoSuomi
        [email protected]

        Kotitaloudet ylivelkaantuvat. Minusta
        se on myös erittäin huolestuttavaa,
        varsinkin lapsiperheiden kannalta.
        USA:ssa lama kolkuttelee ovia.
        Jos Usa:han tulee lama, niin täällä
        Euroopassa, Suomessakin USA:n lama
        tuntuu. Velkaantuneet kotitaloudet
        ovat silloin suuressa pulassa. Samalla-
        tavalla kuten 90-luvun laman aikoina,
        Jos tänne saapu lama Usa:n myötä.

        On vaarallista olla niin paljon
        kiinni menneen ajan talousmahdissa.
        USA:n maailmanlaajuinen asema talous-
        mahtina on ehkäpä menneisyyttä.

        Ihmiset luottavat aivan liikaa
        talouden vahvuuteen. On syytä
        muistaa, että markkinatalous on
        yhtäsuurta suhdannevaihtelua.

        Köyhyys Suomessa kertoo nimenomaan
        epäonnistuneesta sosiaalipolitiikasta.
        Hyvinvointia Suomessa pahasti murennettiin
        Lipposen hallituksen leikatessa sosiaalimenoja.
        Nykyään ei olla palattu lamaa ennen
        vallitsevaan sosiaalipolitiikkaan.

        On kummallista muutenkin, että
        Suomessa köyhyys lisääntuu, vaikka
        Suomen pitäisi olla rikkaampi kuin
        koskaan.

        Tuloerot kasvavat.
        Se kertoo oikeistolaisesta veropolitiikasta,
        jota muun muassa Kokoomus ajaa. Pääoma-
        ja tuloverotus pitää saada yhtä suureksi.
        Pieni-ja keskituloisten tuloveroa
        tulisi keventää. Varsinkin pienituloisten.

        Ehkäpä tämä helpottaisi vähävaraisenpia.
        Tai sitten ei. Sosiaaliturvaa tulisi
        parantaa ehommaksi. Työttömyys
        turvaa tulisi parantaa. Ruuanarvolisä
        veroa tulisi laskea.

        Silloin köyhimmillä olisi varaa
        Ostaa jokapäiväinen leipä,
        maksaa vuokra, sähkö, vesi,
        lasten elatus.

        Ei tarvitse jonottaa ruokaa yhä
        kasvavimmissa ruokajonoissa.

        Mutta voiko näitä mainitsemia
        uudistuksia EU Suomessa tehdä?
        Ehkä voisi, mutta kauan uuditukset kerkeäi-
        sivät olla olemassa EU.Suomessa.
        Liittovaltioistuva EU tulee
        varmasti olemaan saman tyylinen
        kuin USA.

        Sosiaaliturvasta ei tietoakaan.
        Ihmiset joutuvat paiskimaan montaa
        työtö yhtä aikaa henkensä pitimiksi.
        Eli todella surkea paikka tu USA.

        Suomi junailtiin törkeästi
        EU:hun. Annettiin perättömiä
        lupauksia. Minä
        vastustan EU.ta.

        Ja toivon että Suomi voisi
        olla jälleen itsenäinen vapaa maa.


      • linkki..

    • ei auta.

      Kannatan suoraa toimintaa.

    • Meillä Suomessa ei ole perustuslakituomioistuinta, jollainen on monissa sivistysmaissa, useissa EU-jäsenmaissakin. En kylläkään osaa mennä sanomaan, olisiko riippumattoman, eduskunnan ulkopuolisen Perustuslakituomioistuimen käsittely ja päätös vaikuttanut Suomen EU-jäsenyysasian kohdalla viime vuosikymmenen puolivälissä tai markasta euroon sirtymisen kohdalla. Tapahtuiko ratkaisujen tekeminen perustuslain mukaisesti?

      Yleiseen ilmapiiriin leijumaan ja muhimaan jäänyt epäselvyys olisi ainakin saatu pois, jos meillä olisi Perustuslakituomioistuin. Sama tilanne vallitsee juuri nyt parasta aikaa, kun eduskunta on päättämässä Lissabonin sopimuksesta. Jälleen olisi paikallaan ruotia ja puntaroida asia juurta jaksain Perustuslakituomioistuimessa. Ja jälleen jää kansan keskuuteen kytemään epäilys laillisuusmutkien oikomisesta.

      Perustuslakituomioistuimen tehtäviin kuuluisi siis ilmiselvästi Suomen ja EU:n välisten suhteiden ratkonta. Tarvetta olisi näköjään myös Suomen omien valtioelinten keskinäisten valtasuhteitten määrittämisen tarkentamisessa. Aiheellista olisi myös mm. valtion ja kuntien välien laillisuustarkastelu Perustuslakituomioistuimessa. Tehtävää riittäisi. Ja Perustuslakituomioistuimen maantieteellinen sijaintipaikka voisi olla esim. Jyväskylä. Saksassakin sikäläisen Perustuslakituomioistuimen sijaintipaikka on Karlsruhe eikä pääkaupunki.

      • Atropiini

        Perustuslakituomioistuinta tarvittaisiin:

        Eduskunta aikoo hyväksyä EU:n perustuslain eli ns. Lissabonin sopimuksen eduskunnassa keskiviikkona 11.6. Päätös aiotaan tehdä 2/3 enemmistöllä.

        Päätös rikkoo räikeästi Suomen omaa perustuslakia, jonka muuttamiseen yhden eduskunnan päätöksellä vaaditaan 5/6 enemmistö.
        EU:n perustuslain hyväksyminen Suomen kaikkien lakien yläpuolelle on räikeässä ristiriidassa Suomen perustuslain kanssa,
        sillä Suomen perustuslain ydin on sen määräyksessä (2 §), jonka mukaan ylin valta Suomessa kuuluu kansalle.
        Tämä ylimmän vallan kuuluminen Suomen kansalle on tarkoitettu luovuttamattomaksi oikeudeksi, josta ei edes eduskunnan 5/6 enemmistöllä voida luopua.

        Kansallisten lakiemme kanssa ristiriitaisia päätöksiä ei tarvita lisää.
        Asia on jätettävä eduskunnassa pöydälle ja kuultava kansaa.


      • puska-jussit
        Atropiini kirjoitti:

        Perustuslakituomioistuinta tarvittaisiin:

        Eduskunta aikoo hyväksyä EU:n perustuslain eli ns. Lissabonin sopimuksen eduskunnassa keskiviikkona 11.6. Päätös aiotaan tehdä 2/3 enemmistöllä.

        Päätös rikkoo räikeästi Suomen omaa perustuslakia, jonka muuttamiseen yhden eduskunnan päätöksellä vaaditaan 5/6 enemmistö.
        EU:n perustuslain hyväksyminen Suomen kaikkien lakien yläpuolelle on räikeässä ristiriidassa Suomen perustuslain kanssa,
        sillä Suomen perustuslain ydin on sen määräyksessä (2 §), jonka mukaan ylin valta Suomessa kuuluu kansalle.
        Tämä ylimmän vallan kuuluminen Suomen kansalle on tarkoitettu luovuttamattomaksi oikeudeksi, josta ei edes eduskunnan 5/6 enemmistöllä voida luopua.

        Kansallisten lakiemme kanssa ristiriitaisia päätöksiä ei tarvita lisää.
        Asia on jätettävä eduskunnassa pöydälle ja kuultava kansaa.

        taka-hikiältää hengisä ollaan viälä. Saattaa löytyä tukeaakin


    • rajaseudulta

      Olen kanssasi samaa mieltä.
      Suomalaisten olisi jo tajuttava, että vieraat eivät meitä elätä eivätkä auta jos tiukka tulee. Suomalaista päätösvaltaa ei saa luovuttaa pois.

      "Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme tahdo tulla, olkaamme siis suomalaisia".

    • mukaan vaan

      Kiitti tiedottamisesta Siskolle. Mennään mukaan. Miksi ei tapahtumaa ole mainostettu näkyvämmin?

      • ettei..

        tiedotus oikein toimi..


    • tänään 11.6

      EU:n perustuslaki on itsenäisyyden loppu.
      Otetaan kantaa.

      • Kiitos Sinulle SiskoSuomi arvokkaasta lopetuslinkistä käytyyn keskusteluun. Olen samalla kannalla, että tulevaisuuden näkymät voivat avata myös vaihtoehtoja. Se käykö niin, se on kiinni meistä itsestämme, suomalaisista, tavallisesta kansasta.

        Valtaapitävä poliittinen ja taloudellinen eliitti on yksiselitteisesti kääntänyt selkänsä itsenäiselle ja pää pystyssä seisovalle Suomelle. Mitä laajemmat väestöpiirit jättävät lähtemättä eliittipiiriemme myötäilijöiksi, sitä suppeammaksi käy tuon eliitin jalansija tasavallassa. Emmehän me sentään ole sopuleita.

        Jotta aikanaan me ja meidän jälkeläisemme, itsenäisyytemme takaisin ottaneet suomalaiset, jotta me pärjäisimme maailmassa, meidän on oivallettava tulevaisuuden haasteet. Meidän on hankittava semmoinen tietotaito ja omaksuttava semmoinen asenne, että kaiken maailman silmänkääntäjät ja seireenit joutuvat epätoivoon. Annamme semmoisille hatkat.

        Itsenäisinäkin me olemme mukana globaalissa elämässä. Me suomalaiset kaikkien muitten kansojen kanssa yhdessä muodostamme globaalin maailman ja me olemme itsessämme jo osa sitä. Ei meidän toisaalta pidä käpertyä itseemme siiliasemiin eikä meidän toisaalta tarvitse luopua perinteestämme ja suomalaisuudestamme. Valveutuneesti ja viisaasti elämällä ja toimimalla me pärjäämme tulevaisuudessakin maailman markkinoilla.

        Huomisen tekemisen pystymme aloittamaan juuri nyt saman tien. Siis hihoja käärimään ja talkoisiin!


      • dbsdbh

        hyvä kappale, se sopi tähän oikein hyvin, kiitoksia tuosta.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan

      Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs
      Ikävä
      51
      1439
    2. Maskuliininen herrasmies

      Tekee aloitteen. 🌸
      Ikävä
      169
      1234
    3. Oletko valmis? Meidän tarinaan

      Rakastan sinua ❤️
      Ikävä
      61
      1067
    4. Kiinni on siekkilän yliajaja

      Eilen illalla saatu kiinni Varsinais-Suomessa tämä henkilö.
      Mikkeli
      8
      1002
    5. Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"

      Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli
      Maailman menoa
      207
      942
    6. Näyttävin pariskunta

      Ketkä lie tällä kylällä kääntää päät?
      Suomussalmi
      12
      902
    7. Ollaanko me tyhmiä mies?

      Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä
      Tunteet
      54
      838
    8. Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.

      Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää
      Ikävä
      28
      809
    9. Martina Aitolehti poseeraa Ibizalla

      Ihanaa! Ibiza on ihan paras paikka lomailla hengaillen, viinistä ja iltamenoista nauttien. Säpinää riittää. Aitolehti
      Kotimaiset julkkisjuorut
      91
      802
    10. Kannattaako kaikki Abrahamilaiset uskonnot jättää?

      Ja seurata jotain ihan muuta?
      Hindulaisuus
      347
      775
    Aihe