Vanhanen hakoteillä

Erilliset, pääosin kansallisvaltiot, olivat hyvää aikaa maailmassa, myös talouden toiminnan kannalta. Ei päässyt syntymään globaalia suurlamaa. Viimeksihän maailmanlaajuinen suurlama syntyi, kun maailmankauppaa yritettiin vapauttaa 20 -luvulla, joka johti 30 -luvun lamaan. Ja silloin eivät läheskään niin monet maat olleet tässä tyhmyydessä mukana.

Itsenäiset valtiot, joilla on oma ulko- ja turvallisuuspolitiikka, kuten myös maahanmuuttopolitiikka, pitävät homman kasassa paremmin. Itse kannatan maahanmuuttopolitiikkaa, joka perustuu lähinnä työ- ja opiskelulupiin sekä turistiviisumeihin. Eli Suomeen voisi tulla vain, jos täällä on työ- tai opiskelupaikka valmiina, tai lyhytaikaisesti turistiviisumilla lomalle, mikäli lomamatkustajan edellytykset täyttyvät (esim. riittävä matkakassa, voimassa oleva passi ja viisumi). Opiskelulupia myöntäisin ulkomaalaisille maakohtaisesti vain siinä määrin, kun kunkin maan kohdalla olisi sovittu opiskelijavaihdosta eli vastaava määrä suomalaisia kävisi opiskelemassa sopimusmaissa. Työluvissakin pitäisin aika tiukan kontrollin, perustuen lähinnä kulloiseenkin työvoiman tarpeeseen ja suomalaisten työllisyystilanteeseen samoissa tehtävissä. Jos suomalaisia kyseisiin tehtäviin soveltuvia ihmisiä olisi työttömänä, työlupia myönnettäisiin nihkeämmin. Jos joihinkin tehtäviin näyttäisi olevan jatkuvasti tarvetta ulkomaalaiselle työvoimalle, lisäisin kyseistä koulutusta Suomessa, jotta työvoiman maahantuontia ei tarvittaisi jatkossa. Ihmisten hyvinvoinnin kannalta on kuitenkin parempi, että jokainen voi mahdollisimman hyvin asua ja elää omassa maassaan, oman kulttuurinsa keskuudessa. Muunlainen ajatteluhan onkin epäisänmaallista. En kannata kansojen sekoittamista, vaan edellytysten luomista sille, että kenenkään ei tarvitse lähteä omasta maastaan muualle työn perässä.

Olet oikeassa. Lyheympikin työaika ja -ura riittäisi turvaamaan hyvän elintason kehittyneissä maissa, mikäli tuloerot pidettäisiin kohtuullisina ja myös muilla keinoin huolehdittaisiin siitä, että kulutussektorille (kansalle laajasti) tulisi ostovoimaa se määrä, mitä tarvitaan tuotantosektorin aikaansaaman kokonaistuotannon kuluttamiseen.

Jos supervarakkaiden siivelläeläjien joukko lisääntyy suureksi, kuten länsimaissa, erityisesti USA:ssa on jo käynyt, tämä merkitsee sitä, että pienen ihmisjoukon kohtuuttoman luksuselämän ylläpitämiseen tarvitaan/sitoutuu yhä suurempi osa kansan työpanoksesta. Kun talon rakentamiseen tarvitaan vaikka 200 miestyövuoden työpanos ja sen ylläpitämiseen jatkuvasti muutaman miestyövuoden tulos, tämä tarkoittaa että tuo työmäärä on pois laajemman hyvinvoinnin tuottamisesta. Tämän asian ymmärtäminen on yksinkertaista, jos tajuaa makrotalouden perusperiaatteet. Ihmisten yhteenlaskettu työn määrä on rajallinen ja loppujen lopuksi tavallisen kansan hyvinvointi riippuu siitä, kuinka suuri osa heidän työpanoksestaan kuluu tavaroiden ja palveluiden tuottamiseen laajojen kansanjoukkojen käyttöön.

Talouden toiminta pitkässä juoksussa edellyttää välttämättä sellaista tulonjakoa, ettei varallisuus ja pääomat pääse keskittymään liikaa, koska silloin kansalle ei tule tarpeeksi ostovoimaa, jolla hankkia kaikki tuotetut tavarat ja palvelut. Pääomia tarvitaan investointeihin, jotka osaltaan myös muodostavat kulutuskysyntää, mutta sen yli menevät pääomat synnyttävät makrotaloudelle haitallisen elementin ja lopulta pysäyttävät rattaat yhdessä liian vähäisen ostovoiman kanssa suhteessa tuotannon kokonaismäärään.

Kun otetaan huomioon tekniikan ja työmenetelmien kehitys, niin edellämainittujen asioiden kunnossa ollessa länsimaisissa teollisuusmaissa riittäisi hyvinvointia kaikille helposti 20-30 tunnin työviikolla ja 30-40 vuoden työuralla.