LAURI HEIKKILÄ KUSETTI!

lautamies

V-S piirin puheenjohtaja Lauri Heikkilä suoritti täydellisen välistävedon ja kusetuksen nimetessään omavaltaisesti ps-ehdokkaat maakuntavaltuustoon, jotka v-S-liiton edustajisto eilen vahvisti neljäksi vuodeksi.

Perussuomalaisille tulleet kolme paikkaa jakautuvat: Veijo Nummi, Uusikaupunki, Pentti Alinen, Lieto ja Lauri Heikkilä, Marttila.

Heikkilä teki täydellisen kusetuksen nimeämällä itsensä tehtävään. Ilman ps-edustusta jäivät suuret kaupungit Turku, Salo, Kaarina, Loimaa.

Yksi paikka olisi kuulunut ehdottomasti ainakin Lohelalle Turusta, jo äänien suhteellisen osuuden perusteellakin. Kyllä edustajistossa oli hymy irronnut, kun vain 2000 asukkaan Marttilasta oleva Heikkilä ajoi kaikkien ohitse.

Soinin lakeija menetteli juuri samanlaisesti, mistä muita puolueita arvostelee.

22

938

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • puolueet

      päättävät mistä kunnista PS nimeää ehdokkaat, joten täyttä roskaa tuokin.

      • lautamies

        Täydellinen valkoinen valhe. Voisitko kertoa, koska oli sellainen piirimme kokous, jossa ehdokkaat nimettiin?


      • lautamies

        Mäenpääkin sai paikan Turusta, vaikka porukkansa sai Turussa vähemmän ääniä kuin me? Neuvotteliko hän taitavammin asiansa kuin Heikkilä?


      • lautamies

        KD:n sai maakuntavaltuutetun paikan Turusta ja on taatusti pienempi maakunnassa kuin PS. Kuinka sen selität, vai valehteletko yhä, että suuret puolueet määräsivät?


      • asiaa, niin
        lautamies kirjoitti:

        Mäenpääkin sai paikan Turusta, vaikka porukkansa sai Turussa vähemmän ääniä kuin me? Neuvotteliko hän taitavammin asiansa kuin Heikkilä?

        kannatta sitten olla hiljaa.


      • sieltä ,

        ilmoitettiin, että Turun persujen äänet olisivat riittäneet suhteellisesti yhteen paikkaan Turusta.


    • 2000-luvun

      suurin poliittinen vitsi. Hänellä ei muuta ansiota ehdokkuuteen kuin paavin perseen nuolenta.

      • puuttuu sekin.

        Sinä et omaa kuin katkeran mielen ja sillä ei pitkälle pötkitä.


      • kuulu, mutta
        puuttuu sekin. kirjoitti:

        Sinä et omaa kuin katkeran mielen ja sillä ei pitkälle pötkitä.

        persuissa taitaa pinnan alla kytee aikamoinen kapinahenkin Soinia ja hänen poliittisia aisankannattajiaan vastaan. Eipä ihme, kun tuollaisia omien selkäänpuukottamisia sattuu koko ajan jokaisessa persupiirissä.


      • kulttuuri rehottaa
        kuulu, mutta kirjoitti:

        persuissa taitaa pinnan alla kytee aikamoinen kapinahenkin Soinia ja hänen poliittisia aisankannattajiaan vastaan. Eipä ihme, kun tuollaisia omien selkäänpuukottamisia sattuu koko ajan jokaisessa persupiirissä.

        soinin sisäänajamana peruSS:ssä kautta maan. Puukko selässä monikaan ei viitsi enää kehua retostaa soinin "temokratiaa".


      • Kyl noi pedariuskon harjoittajat pitäs viedä pakkohoitoon.


    • sellaane

      Täys paska koko äijä.onneks pudonnu jo joka puolt :-)

    • Voisikolautamies

      Voisiko lautamies hieman antaa jotain vinkkiä, mistä voisi saada vahvistusta ko.väiteelle?

    • pepepen

      Auttakaa Lauri Heikkilää elämässä eteenpäin.Haluaa päästä Marttilan kunnallisvaaleissa voitolle!

    • jeminenkalle

      Mitä muuta persuista voi tulla esille kuin kusetusta ja valheita. Puolue on kietoutunut niiden ympärille. Ei siellä enää ole mitään normaalia poliittista puhetta eikä tavallisia ihmisiä hoitamassa asioita. Vaaliteltoille ei tosiaankaan enää tule muuta kuin idiootteja seisomaan ja tavallinen kansa karttaa heitä ja vain todella heikkolahjaiset joutuvat kusetetuiksi.

    • TimokratiaVallitsee

      Persuissa noudatetaan timokratiaa viimeistä piirtoa myöten. Kouvolassa Kuusaan mutruhuulelle piti perustaa jopa oma puolueosasto, kun kaikki eivät suostuneet noudattamaan timokratiaa ja hyväksymään selkäpuukotuksia. Mutta eihän sitä muuten tuplauunoksi pääsisikään.

    • perussuomalaiset

      Hei,minä saunoin Lauri Heikkilän kanssa okramessuilla.On siinä tulinen mies.Kertoi että aikoo kaataa timokratian!

      • persutrakentaa

        Ja sanoi että asettaa rajoille sellaset pelikonemahdit että tum tum.Siinä vaiheessa saunasta loppu löyly.


    • hhbc

      PERPANSSIN SIAT ON SUOMEN HISTORIAN HUONOIN PUOLUE!!

      SUUREMPAA VALEHTELIJAA SAA HAKEA KUIN PERPANSSIT!!

      ETOVA PUOLUE!!

    • Hallaahon.äänestäjä45

      Lauri Heikkilä on

      filosofian tohtori eli elektronisten materiaalinen fyysikko
      ja
      pienviljelijä

      Hän kuuluu perussuomalaisten peruskaartiin eli on tehnyt töitä koko PS-puolueen olemassaolon alan

      Hän on Varsinais-Suomesta

      HEIKKILÄÄ VASTUSTAVAT JA HÄNTÄ VASTAAN HYÖKKÄÄVÄT LÄHINNÄ MAALAISLIITTOLAISTEN PUNANISKAISET MENNEEN AJAN SAVISAAPPAAT
      joiden mielestä lestadiolainen Kempele-Sipilä tarvitsee
      Varsinais-Suomeen muistomerkiksi toteemin tai patsaan

      Kempele-Sipilä on veronvälttelijä

      Piensijoittajat vastustavat KEMPELE-SIPILÄN hallituksen veronvälttelijöitä, puheenjohtaja professori Rothovius kertoo KEMPELEE KÄHMINNÖISTÄ (jäseniä on enemmän kuin PS-puolueessa, noin 25 000) http://www.uusisuomi.fi/raha/196782-professori-avautuu-vakuutuskuorista-tama-veroparatiisi-suomen-sisalla Juha Sipilä (kesk.) kertoo kohua aiheuttaneessa sidonnaisuusilmoituksessaan, että hänellä on merkittävä rahoitusomaisuus talletettuna sijoitusinstrumentteihin kuten säästöhenkivakuutuksiin sekä kapitalisaatiosopimuksiin. Vakuutuskuorien ansiosta pääministerin sijoituskohteita ja varallisuuden määrää ei tunneta

      KEMPELE PELKÄÄ VÄYRYSEN PUOLUETTA
      http://www.hs.fi/kotimaa/a1418659218446 Keskustan Juha Sipilä ottaa etäisyyttä Paavo Väyrysen ulkopoliittisiin linjauksiin Väyrynen ei kuulu keskustan ulko- ja turvallisuuspoliittiseen ryhmään, Sipilä painottaa

      http://kansalaispuolue.fi/

    • tähtisato

      Lauri Heikkilän persvako haisee

      • Nuuuuuh

        Kerropa tarkemmin, millaiset oli aromit, kun niin lähelle pääsit!


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Duunarit hylkäsivät vasemmistoliiton, siitä tuli feministinaisten puolue

      Pääluottamusmies Jari Myllykoski liittyi vasemmistoliittoon, koska se oli duunarien puolue. Sitä samaa puoluetta ei enää
      Maailman menoa
      215
      5216
    2. Olen väsynyt tähän

      En osaa lopettaa ja koen huonoa omaatuntoa tästä. Kaikki on muutenkin turhaa ja tekemisesi sattuvat. Tunteita on vain hy
      Ikävä
      46
      4990
    3. Oppiiko vasemmistolaiset valehtelun jo kotonaan?

      Sillä vasemmistolaiset/äärivasemmistolaiset valehtelee ja keksii asioita omasta päästään todella paljon. Esim. joku vas
      Maailman menoa
      204
      2781
    4. Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD

      Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 17
      Maailman menoa
      135
      2368
    5. Olenko mies sinun mielestä outo?

      Saat vastata rehellisesti.
      Ikävä
      65
      2002
    6. Millasia unelmia sulla on?

      onko unelmia...?
      Ikävä
      67
      1804
    7. Miten usein toivot

      Tai olet toivonut että olisimme lähekkäin vai toivotko ollenkaan?
      Ikävä
      208
      1694
    8. Miksi et voi tutustua minuun irl?

      Vastaa yleisellä tasolla/ympäripyöreästi, jos pelkäät tunnistamisia.
      Ikävä
      184
      1333
    9. Martina tienaa itse rahansa

      Ei tarvitse anella elättäjältään rahaa, ruokaa ja laukkuja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      301
      1117
    10. Talokauppoja

      Mikä tuo huutokaupassa Ahventiellä olevan talon historia on kun ei näytä tarjouksia tulevan ? Jo toisen kerran tarjollaj
      Suomussalmi
      8
      926
    Aihe