Venäjä vajonnut huumekaupan keskukseksi

LAHTARI ARI

STT:n ja muiden eurooppalaisten ja amerikkalaisten, sekä kaikkien medioiden mukaan Venäjä on vajonnut huumekaupan keskukseksi, ja maailman suurimmaksi huumekaupan kauttakulkumaaksi.

Sinälläänhän asia ei ole uusi, sillä maatahan johtaa Putinin diktatoorinen mafia. Ja näin tällainen huumekauppakin on muiden rikollisten toimien ohessa mahdollista. Putinin eliitin pitää saada nyt rahaa keinoja kaihtamatta, kun nyt vielä kyseessä maailmanlaajuinen lama.

Toinen seikka mikä lisäsi vain rosvovaltio Venäjän rikollisuuta oli se että maan budjetti oli laskettu öljynhinnan varaan, minkä olisi pitänyt olla kokoajan nousujotoinen vieläpä kun barrelin hinta oli n.150 USD.
Nyt Venäjä joutuu myymään ölynsä jopa alle 70:n USD:n / barreli.
Minimissään Venäjän talous olisi pysynyt jotensakin kondiksessa jos barrelin hinta olisi ollut vähintään 80- 90 USD.

Rikollisuus saa näin maan kurjaliston joka on noin 110 - 120 miljoonaa 140:stä miljoonasta entistäkin rikollesemmaksi, -ja varsinkin kun venäläinen luonne on sitä jo lapsesta, -ja äidin maidon perinteestä saakka.

-Tietenkin tämä on surullista niille harvoille venäläisille jotka koettavat olla Putinin diktatuurista ja -rehoittavasta mafiasta erillään, ja koettaa elää edes joten kuten rehellisesti - mutta mikä on oleva heidän kohtalonsa? Onko se sama miten kävi tuhansille Putinia arvosteleville, eli murhattiin kylmästi, -vai leiritetäänkö heidät Siperiaan kuten Stalinin aikoina ne joita ei heti murhattu - ja heitä oli kymmenin miljoonin - molenpia ...

16

141

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • STT uutisoi

      tuon uutisissaan tänään. Lipsahdusko STT:ltä vai mikä?

    • huolehtii heroiinin

      saatavuudesta Afganistanista.

      Talibaanit nollasivat ja nyt vapauttajat maksimoivat.

      • uutisia ?

        Uutisissa todettiin ykskantaan juuri se mitä Lahtari kirjoittaa.

      • ...niistä uutisista muutakin kuin otsikot.

        Ylen uutisesta: "Venäjästä on tullut viranomaisten mukaan maailman suurin heroiinin kauttakulkumaa. Huumeongelman lähteenä on Afganistan, josta heroiinia virtaa vapaasti. Suomalaisasiantuntijan mukaan tilanne heijastuu myös Suomeen."

        Siis ei Venäjästä mitään huumekaupan keskusta ole tullut, vaan kauttakulkumaa. Afganistaniin ne huumerahat kulkeutuvat, eikä Kremliin, tai Putinin taskuihin.

        Jos joku epäily on todettu perättömäksi, niin se ei tarkoita sitä, etteikö asia voi todellisuudessa olla toisinkin, etkö sitäkään käsitä? Huumepoliisi tutkijana osaisi varmasti olla laittomassa toiminnassa niin ovela, että ei helpolla kiinni jäisi. Eikös aikoinaan eräskin poliisityössään palkittu lähtenyt rikosten poluille, mutta ei ollut ilmeisesti tarpeeksi ovela, koskapa kärysikin.

      • LAHTARI ARI
        Kairakettu kirjoitti:

        ...niistä uutisista muutakin kuin otsikot.

        Noilla jo noin 20:n vuoden takaisilla poliiseilla tarkoittanet Raimo Majuria (joka nyt Israelissa nimella Ram Sloar ja palvelee Israelin kunniakkaassa armeijassa) sekä poliisi Pekka Erkkilää.
        Ihmisiähän poliisitkin ja rikos pitää tuomita - muttei yleistää kuten annat ymmärtää. Aivan - kauttakulkumaa, -mutta itse venäläinen asiantuntija totesi juuri uutisissa ettei kuin vain murto-osa mene ulos maasta, joten ongelman syvin ja pahin kohdemaa on siltikin Venäjä. -Ja onko se jokin puolustus ja hyväksyntä koska Venäjä ei kykene koruptionsa ja mafiansa vuoksi valvomaan tätä huumekauppaa? Esität asian jokseenkin noin - miksi ihmeessä, -sillä minä ainakin tuomitsisin moisen menon vaikka kyseessä olisikin isänmaani Suomi !
        - Mikähän sinun henkinen isänmaasi ja -aatteemaailmasi ..., panee muuten miettimään joka kirjoituksesi pohjalta ...

      • LAHTARI ARI kirjoitti:

        Miksi sinä soittelet ja juttelet henkilöiden kanssa, joita ei ole edes olemassa?
        http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8403501/39779655

        Sinun ajatusmaailma tässä ihmetyttää.

      • LAHTARI ARI
        Kairakettu kirjoitti:

        Miksi sinä soittelet ja juttelet henkilöiden kanssa, joita ei ole edes olemassa?
        http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8403501/39779655

        Sinun ajatusmaailma tässä ihmetyttää.

        Voiko jollekkin sellaiselle edes soittaa jota ei ole edes olemassa !!! Aika paranoidinen sun vähäinen ajatusmaailmasi ... , muuta voi sanoa, kuin että äkkiä hoitoon !

      • LAHTARI ARI kirjoitti:

        Voiko jollekkin sellaiselle edes soittaa jota ei ole edes olemassa !!! Aika paranoidinen sun vähäinen ajatusmaailmasi ... , muuta voi sanoa, kuin että äkkiä hoitoon !

        Sanoit jutelleesi Arctic Sean kapteeni Viktor Voitenkon kanssa jonka kerroit myös tuntevasi, kuten kerroit myös veljesi ja systerisi olevan hänen hyviä tuttujaan, hehheh!

        Arctic Sean kapteenin nimi on Sergei Zaretskij. Olet siis omien sanojesi mukaan jutellut henkilön kanssa, jota ei ole.

      • Harhoissasi voit tietysti kuvitella minun mokailevan.

        Pitääkö sulle tavata omat tekstisi? Kirjoitit aiemmin: "Aluksen kapteeni Viktor Voitenko vastusti jyrkästi..."
        http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8403501/39752612

        Siis tuon nimistä kapteeniahan ei Arctic Sea -aluksella ole. Kapteenin nimi on Sergei Zaretskij, minkä näyt jo oppineen ainakin kopioimaan: http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2009081310076046_ul.shtml

        Merenkulkuun erikoistuneen Sovfraht-uutiskirjeen päätoimittaja sensijaan on nimeltään Mihail Voitenko.

        Sanot: "tunnen hlö Voitenkon kuten jokainen joka on duunissa..."
        "Hyvinpä" näytät tuntevan.

    • Iiromielinen Saulin fani

      Tämänkaltaista suorapuheisuutta Venäjään liittyvistä asioista ei siedä edes ironmike-SS itsekään, joten pyydäpä nopeasti anteeksi amerikkalaismielisiä sanojasi tai me iiroilijat menemme taas peräkammareittemme komeroihin murjottamaan!

    • Eikö olekin surkeaa kun surkimukset Usa ja Nato ja muut eivät saa mitään aikaan Afganistanissa ja huumeet leviävät sieltä maailmalle? heheh! Putinko muka diktaattori? hehe! Kova on kansasuosio "diktaattorilla", toisin kun Usan entisellä diktaattorilla, jonka kansansuosio oli todella huimaa:))) Enimmäkseen Bushille naurettiin ja kas kummaa Putinia arvostettiin Usassakin enemmän kuin Bushia. Että sellainen diktaattori tämä Putin on.

      • Isänmaallinen nuori

        Eivätkö venäläiset lähteneet 80-luvulla häntä koipien välissä Afganistanista täysin nöyryytettyinä?

        Liittouma on sentään edelleen Afganistanissa USA:n johdolla, ja maassa on jo pidetty vaalitkin, jota saavutusta ei tapahtunut venäläismiehityksen aikana lainkaan.

      • LAHTARI ARI

        -mutta miksi ihailla Stalinin ja Hitlerin kaltaista tyrannia ja täysin tunteetonta ja paatunutta rikollista ? Mitkä ovat motiiviisi Putinin ihailuusi?

      • kysymyksesä on
        LAHTARI ARI kirjoitti:

        -mutta miksi ihailla Stalinin ja Hitlerin kaltaista tyrannia ja täysin tunteetonta ja paatunutta rikollista ? Mitkä ovat motiiviisi Putinin ihailuusi?

        muuten vaarallisin huume, eli heroiini. Tuli juuri uutisista missä itse venäläisetkin olivat asiasta huolissaan, koska maan nuoriso on sortunut tähän myrkkyyn enämpi ja enämpi mitä syvemmälle Venäjän taloudellinen kaaos menee.

      • Kerro jotain hyvää..
        LAHTARI ARI kirjoitti:

        -mutta miksi ihailla Stalinin ja Hitlerin kaltaista tyrannia ja täysin tunteetonta ja paatunutta rikollista ? Mitkä ovat motiiviisi Putinin ihailuusi?

        Ihaletko itse GW Bushia? Onko hänellä mitään pahaa omalla tunnolla. Kyllä Putin on ressukka 'diktaattorisarjassa' jos GW Bushiin verrataan.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      23
      6700
    2. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      27
      4180
    3. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      33
      3056
    4. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      171
      2993
    5. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      10
      1908
    6. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      82
      1754
    7. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      150
      1624
    8. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      147
      1622
    9. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      1528
    10. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      22
      1480
    Aihe