Sankarimme kuolemasta 60 vuotta!

Marskin ihailija

Hitman muistutti meitä eilispäivänä Holokaustin muistopäivästä, mutta tänään meidän on syytä kiitollisuudella muistaa sotiemme ylipäällikköä, Suomen pelastajaa marsalkka Mannerheimia, jonka kuolemasta on tänää tasan 60 vuotta.
Me suomalaiset emme koskaan unohda tämän kaikkien aikojen suurimmaksi suomalaiseksi valitun sankarimme loisteliasta elämäntyötä, jonka ansiosta saamme elää itsenäisinä ja vapaina kansalaisina!

32

283

    Vastaukset 32

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Timo Hitman

      27.1 oli kuolinpäivä.

      • Kellomestari

        Professori Matti Klinge pitää silti oikeana tätä päivää, eli 28.1. (MTV3, nettiuutiset)

        Samoin uutislähteet ovat tänään raportoineet tämän päivän olevan marskin kuolinpäivä.
        Tulintaerot johtuvat siitä, että kuolinhetki sattui olemaan Sveitsissä keskiyön toisella puolella, joten päivä osuu tähän päivään, mutta suomalaisen kellomäärän mukaan kuolinhetki oli 27. 1. puolella.

        Oli miten oli, suurmiestä on syytä aina muistaa ja kunnioittaa!

      • Kirjoitettu on!

        Jospa siis elämme sen mukaan, mitä hautakiveen on kaiverrettu!

      • Timo Hitman
        Kellomestari kirjoitti:

        Kuolinhetki oli muistaakseni 23.30. Kuitenkaan ei mikään tulkinta, vaan alunperin virhe, jota ei korjattu.

      • 27.01 Klo:23.30
        Kirjoitettu on! kirjoitti:

        Jospa siis elämme sen mukaan, mitä hautakiveen on kaiverrettu!

        Elättehän te muutenkin valheessa, joten ei välikis, koska tuo murhaaja kuoli.

      • Tarkkaavainen.
        Kellomestari kirjoitti:

        Professori Matti Klinge pitää silti oikeana tätä päivää, eli 28.1. (MTV3, nettiuutiset)

        Samoin uutislähteet ovat tänään raportoineet tämän päivän olevan marskin kuolinpäivä.
        Tulintaerot johtuvat siitä, että kuolinhetki sattui olemaan Sveitsissä keskiyön toisella puolella, joten päivä osuu tähän päivään, mutta suomalaisen kellomäärän mukaan kuolinhetki oli 27. 1. puolella.

        Oli miten oli, suurmiestä on syytä aina muistaa ja kunnioittaa!

        Professori Matti Klinge on surkimus ja sotarikollisen säälittävä hyysääjä.

    • Iirofani

      Murha-Marski on sotarikollinen, eikä ole pelastanut Suomea missään kohtaa. Suur-Suomi idiootti kuvitteli, että Hitler voittaa NL:n ja lähti vielä pahempien sotarikollisten Hitlerin ja natsien kelkkaan munaamaan Suomen ja itsensä. "Suurin" suomalainen murhaaja ja pervo olisi parempi titteli.

      • Tarkkaavainen.

        Kyllä Suomessa nykyäänkin idiootteja ja henkilöpalvojia riittää, mutta typeryksiä ovat kaikki tyyni. Jostain syystä suuri osa on hihhuleita, jotka palvovat myös satuolentoa "taivaassa".

      • Marskin ihailija

        Mannerheim esiintyi silmiinpistävän ylenkatseisesti Hitleriä kohtaan, mutta oivalsi taitavana taktikkona, että Saksan aseet olivat maan pelastumisen kannalta arvokas apu.

        Munaat ironmikessss vain itsesi, kun et ymmärrä marskin pelastaneen myös sinun nahkasi Siperian reissulta.

      • iirofani

        Ironmikess ei ole punikki, vaan totuutta laukova rahamies. Sinä sovit perseaukisena todella hyvin lankkaamaan iiron kenkiä ja nuolemaankin niitä jos iiro käskee. Ensin olet jo valmiina syväkyykyssä ja siitä voitkin alkaa nuolennan.

    • Arvailijan arvio

      Tuttavamme ironmike-SS lienee taas pöytänsä alla suremassa sitä, että Puna-armeijan miehitysyritykset tyssäsivät marskin sotataitoon ja sotilaittemme uskomattomaan puolustustahtoon.

      • Iirofani

        Iiro tosiaankin kyykytti tiedoillaan ja jatkuvasti oikeaan osuneilla ennustuksillaan, luuserijenginne pöydän alla luita kaluamaan. Siellä oli itkuinen Hitman-1 hihhulijoukkoineen katkeroa kittaamassa. Voittiko Suomi sodan? Buaaaaaah!

      • Sä näytit maailmalle
        Iirofani kirjoitti:

        Iiro tosiaankin kyykytti tiedoillaan ja jatkuvasti oikeaan osuneilla ennustuksillaan, luuserijenginne pöydän alla luita kaluamaan. Siellä oli itkuinen Hitman-1 hihhulijoukkoineen katkeroa kittaamassa. Voittiko Suomi sodan? Buaaaaaah!

        Kyllä Suomi moraalisesti katoen votti sodan, koska N-liito ei ikinä vyörynyt tänne, mutta Suomi säilyi ja nousi maailman rikkaimpien kansojen joukkoon.

        Entä N-liitto? Ai, onko sellainenkin valtio joskus ollut? Muaahhahaaaa!!!!!

      • Sä näytit maailmalle kirjoitti:

        Kyllä Suomi moraalisesti katoen votti sodan, koska N-liito ei ikinä vyörynyt tänne, mutta Suomi säilyi ja nousi maailman rikkaimpien kansojen joukkoon.

        Entä N-liitto? Ai, onko sellainenkin valtio joskus ollut? Muaahhahaaaa!!!!!

        Miksi NL olisi hyökännyt Suomeen, sillä Suomi ehti ensin yhdessä Aatun ja natsien kanssa ja samassa juonessa ollen. Suur- Suomi jäin vain Marskin ja muitten sotahullujen haaveeksi, mutta saatiinhan sentään pitää itsenäisyytemme, kun Stalin viis veisasi nöyryytetystä nysä Suomesta.

      • Hekottelijan herkku
        ironmikess kirjoitti:

        Miksi NL olisi hyökännyt Suomeen, sillä Suomi ehti ensin yhdessä Aatun ja natsien kanssa ja samassa juonessa ollen. Suur- Suomi jäin vain Marskin ja muitten sotahullujen haaveeksi, mutta saatiinhan sentään pitää itsenäisyytemme, kun Stalin viis veisasi nöyryytetystä nysä Suomesta.

        Iiro ei taida itsekään tietää, ihaillako natseja vai Stalinia.
        Tällä kertaa hän kallistuu taas "bäckmanilaiseen" venäläisten kehumisiin, jolloin Stalin onkin iiron mielestä suuri ja taitava päällikkö!

        Iiraon takinvaihto sujuu nykyisin aika vikkelästi! Hehheeeeeeeeeeee!!!!!!!!!!!!

    • Isänmaallinen nuori

      Kyllä jokaisen suomalaisen pitäisi tietää, milloin Marski kuoli. Taitaa avaaja olla niitä Marskin patsaalle ruiskijoita

      • Suomalainen ups.

        Jokainen media on maininnut tämän päivän marskin kuolinpäiväksi.
        Jo se ei teille venäläismielisille sovi, juhlikaa sitten toveri Stalinin kuolemaa!

      • Upseeri/herrasmies
        Suomalainen ups. kirjoitti:

        Jokainen media on maininnut tämän päivän marskin kuolinpäiväksi.
        Jo se ei teille venäläismielisille sovi, juhlikaa sitten toveri Stalinin kuolemaa!

        Älä häpäise meitä oikeita upseereita. Ainakin minä luin koko eilisen päivän kunniottavan Marskin kuolinpäivän olevan siis eilen. Jos se ei teille siviilpalvelusmiehille käy, niin juhlikaa vaikka teko-upseeri TImo TA Mikkosta.

      • j00pa
        Suomalainen ups. kirjoitti:

        Jokainen media on maininnut tämän päivän marskin kuolinpäiväksi.
        Jo se ei teille venäläismielisille sovi, juhlikaa sitten toveri Stalinin kuolemaa!

        Joopa. Toissa iltana tuli TV:stä ohjelma, jossa näytettiin alkuperäinen kuolintodistus. Ilmoitus tuli suomeen 28.01 joten se merkattiin kuolinpäiväksi, eikä myöhemmin enään muutettu. Kyseessä oli noin ½ tuntia, joten mitäpä tuota muuttelemaan.

      • :DDD

        Mitä merkitystä sillä on minkään kannalta minä päivänä se kuoli?

      • Tämä on helvetin
        j00pa kirjoitti:

        Joopa. Toissa iltana tuli TV:stä ohjelma, jossa näytettiin alkuperäinen kuolintodistus. Ilmoitus tuli suomeen 28.01 joten se merkattiin kuolinpäiväksi, eikä myöhemmin enään muutettu. Kyseessä oli noin ½ tuntia, joten mitäpä tuota muuttelemaan.

        vakava asia onhan kyseessä sentään Suur-Marski

      • Timo Hitman
        Upseeri/herrasmies kirjoitti:

        Älä häpäise meitä oikeita upseereita. Ainakin minä luin koko eilisen päivän kunniottavan Marskin kuolinpäivän olevan siis eilen. Jos se ei teille siviilpalvelusmiehille käy, niin juhlikaa vaikka teko-upseeri TImo TA Mikkosta.

        on oikeasti res.Majuri, mutta ei ole arvomerkkejään ansainnut. Siinä olisi jollekkin toimittajalle hommaa, selvittää tuo sot.arvo. On se perkelettä, jos luuseri saa sot.arvonsa suunoitolla siviilissä.

      • miksi kommentoit?
        :DDD kirjoitti:

        Mitä merkitystä sillä on minkään kannalta minä päivänä se kuoli?

        Kuten ei kommentillasikaan.

      • Perskuta..
        miksi kommentoit? kirjoitti:

        Kuten ei kommentillasikaan.

        Seuraavaksi kelvannee Björn Wahlroos ja nämä liikemies "kummisedät" Sukari,Kakkonen, jne.jne. palvonnan kohteiksi?

        Ei tuo marsalkan sauvaa heilutellut likikään yksin Suomea "pelastanut" ja on pikkuisen hämärää pelastiko ollenkaan ja jos, niin kenelle?

        Miettikää keiden hallussa Suomemme on, itsenäisyys mennyt, vain piskuinen korruption riivaama osavaltio Eurostoliitossa !!

      • Marskin ihailija
        Perskuta.. kirjoitti:

        Seuraavaksi kelvannee Björn Wahlroos ja nämä liikemies "kummisedät" Sukari,Kakkonen, jne.jne. palvonnan kohteiksi?

        Ei tuo marsalkan sauvaa heilutellut likikään yksin Suomea "pelastanut" ja on pikkuisen hämärää pelastiko ollenkaan ja jos, niin kenelle?

        Miettikää keiden hallussa Suomemme on, itsenäisyys mennyt, vain piskuinen korruption riivaama osavaltio Eurostoliitossa !!

        Totta kai Mannerheimin kaltainen taitava taktikko oli suuri tekijä Suomen pelastumisessa venäläisten miehitykseltä.

        Laitavasemmistolaisten iiroilijoiden happamat kommentit ovat vain N-liiton romahduksen aiheuttamia katkeran pettymyksen tuottamia mielipahan ilmaisuja.

      • Hahhahaaa!
        Marskin ihailija kirjoitti:

        Totta kai Mannerheimin kaltainen taitava taktikko oli suuri tekijä Suomen pelastumisessa venäläisten miehitykseltä.

        Laitavasemmistolaisten iiroilijoiden happamat kommentit ovat vain N-liiton romahduksen aiheuttamia katkeran pettymyksen tuottamia mielipahan ilmaisuja.

        Olet pahasti velkaantunut Timo. Ottaako pankki kohta Myrskylän talosi?

      • Iiroa säälivä
        Hahhahaaa! kirjoitti:

        Olet pahasti velkaantunut Timo. Ottaako pankki kohta Myrskylän talosi?

        Siinä vaiheessa, kun maine on jälleen kerran naurettu lattian rakoihin hiipii iiromme pöydän alle ja kuvittelee kirjoittajia "Myrskylän Timoiksi", joiden talot joutuvat pankkien haltuun.

        No, lohtunsa kullakin.

      • Sivustaseuraaja
        Timo Hitman kirjoitti:

        on oikeasti res.Majuri, mutta ei ole arvomerkkejään ansainnut. Siinä olisi jollekkin toimittajalle hommaa, selvittää tuo sot.arvo. On se perkelettä, jos luuseri saa sot.arvonsa suunoitolla siviilissä.

        Ihan vaan sivusta huomauttaisin, että otsikkoaihe sivuaa Mannerheimin kuolinpäivää, ei Hitmanin upseeriarvoa tai hänen asuinpaikkaansa.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta

      Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on
      Maailman menoa
      48
      1511
    2. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      64
      941
    3. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      677
    4. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      87
      647
    5. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      618
    6. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      615
    7. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      24
      591
    8. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      56
      584
    9. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      8
      579
    10. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      531
    11. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      61
      525
    12. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      523
    13. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      70
      520
    14. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      14
      511
    15. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      37
      506
    16. 48
      483
    17. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      472
    18. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      132
      469
    19. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      45
      419
    20. Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?

      Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.
      Ikävä
      26
      409
    Aihe