Isällään oli menestyvä verstas, rikkaita ystäviä ja jopa kisällejä. Ei tainnut Joe-Setä ihan aito kommari olla. Aatu sentään näki köyhyyttä vaikka hän ei köyhistä oloista ollutkaan.
Aito kommari oli ryssä Kalinin ellei sitten paljastu että tällä talonpojallakin oli joku rikas eno tai oli jonkun baltiansaksalaisen avioton lapsi.
Olikohan Joe aito kommari
6
62
Vastaukset
- pääsk kir kampa
Niih. Väittihän Mussolinikin olleensa sosialisti. Eiköhän jokaisen niin sanotun eurooppalaisen sivistysmaan asukkaalla ollut tuohon aikaan ruokaa ja katto pään päällä. Tuskin kodittomat edes politiikkaan osallistuivat.
Kaikille oli vaivaistaloja ja yömajoja jopa Suomessa joten tilanne ei ollut niin paha tavalliselle ihmiselle kuin veljensä kohtalosta katkeroitunut Lenin antoi ymmärtää. - Stalinin isä
oli väkivaltainen ja juoppo suutari. Äiti oli enimmäkseen siivoojana. Varakkaita tuttavia kyllä oli.
Stalin itse kääntyi bolsevikiksi pappisseminaarissa.- Tosi kommunisti
Stalin oli siinä, etä katsoi rikkailta ryöstämisen olevan oikeuden toimeenpanoa. Hän oli mestari kiristämään suojelurahoja varakkailta.
Bolsevikki hän oli alusta alkaen, vaikka nämä eivät hurjan maineen takia hänestä oikein pitäneet. Stalinin ryöstämät rahat pyörittivät kuitenkin pitkälti bolsevikkien toimintaa. - vidir bot
Höpö höpö. Stalinin isä alkoholisoitui liiketuttaviensa ansiosta. Stalinin synnyttyä oli ihan täysin raitis ja alkoholisoitui pojan ollessa vasta kymmenen. Onhan se tietysti punikille kipeä asia että kommari olikin porvari.
- kerarsd
Tosi kommunisti kirjoitti:
Stalin oli siinä, etä katsoi rikkailta ryöstämisen olevan oikeuden toimeenpanoa. Hän oli mestari kiristämään suojelurahoja varakkailta.
Bolsevikki hän oli alusta alkaen, vaikka nämä eivät hurjan maineen takia hänestä oikein pitäneet. Stalinin ryöstämät rahat pyörittivät kuitenkin pitkälti bolsevikkien toimintaa.Kekkonen sanoi aikanaan että Lenin teki porvareista kommunisteja ja Hrutsev kommunisteista porvareita.
Kommunismin teorian loivat tehtailijat, heidän elättinsä, joutilaat tyhjäntoimittajat ja aateliset*). Heidän joukossaan ei ollut ainuttakaan työläistä tai köyhää. Kommunismi ei ole toiminut käytännössä missään muualla kuin kolpakkostrategien harhaisissa ajatuksissa. Eikä tule toimimaan.
*)Engels, Marx, Lenin
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721137
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37551Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296538Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215489Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45482- 49477