Karl Marxin ajatuksia, jotka ehdottomasti allekirjoitan:
1. Tuotantoa hallitseva omistava luokka pyrkii saamaan mahdollisimman
suuret taloudelliset voitot.
2. Tuotantoa tehostetaan ottamalla käyttöön uutta teknologiaa.
3. Uuden tekniikan ensimmäinen käyttäjä saa aluksi parhaat voitot,
mutta kun muutkin omaksuvat saman tekniikan, voitot pienevät ja on
jälleen kehitettävä uusia keinoja.
4. Tuotantotapa leviää ympäri maapalloa, jolloin myös kulutus yhdenmukaistuu. Kansakuntien välille syntyy riippuvuus. Sekä aineelliset että henkiset tuotteet ylikansallistuvat.
5. Kilpailu johtaa pääomien keskittymiseen ja yhä suurempiin tuotantoyksiköihin, jolloin pienemmät jäävät jalkoihin.
6. Häiriöt markkinoilla, kysynnän ja tarjonnan välillä, aiheuttavat kriisejä.
7. Kriisissä voitot pienevät, jolloin myös investoinnit vähenevät. Tästä
seuraa työttömyyttä, joka taas vähentää kulutusta ja pienentää voittoja entisestään.
8. Työttömyys on olennainen osa kapitalismia. Jos kaikilla olisi töitä,
olisi uhkana työvoimapula ja palkkojen liiallinen nousu.
9. Työtön ylijäämäväestö lisääntyy kapitalismin edetessä. Nämä ihmiset
ajautuvat yhä suurempaan kurjuuteen.
10. Työntekijät vieraantuvat omasta työstään ja samalla ihmisyydestä, koska
työllä ei enää ole välitöntä suhdetta luontoon ja sen muokkaamiseen. Tämä suhde luontoon on ihmisyyden perusta ja työ ihmisenä olemisen täyttymys, mutta kapitalismissa työstä tulee alistava ja vieraannuttava irrallinen prosessi, välttämätön paha.
Marxin näkemyksiä
12
79
Vastaukset
- huuhaa setä
Eipä tuo kommunismi ainakaan Kiinassa ole ehkäisynä toiminut.
- Haku-Veikko
Leninismihän onnistui väkivalloin luomaan ainoastaan jonkinlaisen valtiokapitalismin. Kaiken lisäksi se tapahtui maissa, joissa Marxin teorian mukaan ei ollut edes edellytyksiä sosialismiin siirtymiselle (kapitalismi ei ollut edennyt riittävän pitkälle).
- ox rk kyntä do syndr
Haku-Veikko kirjoitti:
Leninismihän onnistui väkivalloin luomaan ainoastaan jonkinlaisen valtiokapitalismin. Kaiken lisäksi se tapahtui maissa, joissa Marxin teorian mukaan ei ollut edes edellytyksiä sosialismiin siirtymiselle (kapitalismi ei ollut edennyt riittävän pitkälle).
Lenin toteutti ihan oikein joulupukin oppeja "työväen diktatuurista". Ainut ongelma oli että sodan köyhdyttämällä Venäjällä ei oikein ollut "hyvvee" mitä "jaella". hahahah
Tyhmä venäläinen sotilas luuli että kun Lenin setä pieraisee niiin aukenee taivaallinen onni.
Toivon että jokainen saksalaisia ensimmäisessä maailmansodassa tappanut venäläinen kuoli Leninin ja Stalin valtakausina mahdollisimman kivuliaan kuoleman.
- Tyhmyyden ja kurjuud
Eihän siinä mitään. Lähes kaikki tuntomerkit sopivat menneeseen että nykyiseen neuvostovenäjään.
- Haku-Veikko
Eivät sovi, koska neuvostovenäjän tuotantotavat eivät muodostuneet universaaleiksi, eivätkä tuotteet olleet kilpailukykyisiä.
Maailmanlaajuinen nykykapitalismi sen sijaan toimii täsmälleen Marxin esittämällä tavalla.
- Markkinatalous.
Kalasnikov on ehkä kaikkein universaalein vientituote mitä löytyy.
Vahinko , että Venäjä on kärsinyt Jemenissä ja Libyassa viime kuukausina 5-7 miljardin menetykset sovituissa vientitoimituksissaan johtuen tiukasta kansainvälisestä kilpailusta.- Haku-Veikko
Saako niitä Prismasta tai Intersportista?
Ainakin kirjoitat oikealle palstalle: parta-Kalle on historiaa jos kuka!
Siinä olennaisin asiani olikin. Pari ajatusta vielä kommentiksi.
1. Jokainen pyrkii saamaan mahdollisimman suuret taloudelliset voitot. Jokainen myy jotakin: työntekijä myy työvoimaansa ja pyrkii saamaan niin hyvän korvauksen (palkan) kuin mahdollista.
2. KM ei liene ainoa joka on ajatellut noin uudesta teknologiasta?
3. Yleensä uuden teknologian ensimmäinen käyttöönottaja ei saa suurimpia voittoja, vaan se joka ottaa teknologian käyttöön pioneerien kaaduttua.
6. Häiriöt markkinoilla aiheuttavat kriisejä, oikein. Jos neuvostovaltiossa olisi ollut kaksi asiaa kunnossa, se seisoisi jaloillaan vieläkin. Ne kaksi olivat tuotanto ja jakelu.
7. Onkohan näin? Muistellaan vaikka Korean korkeasuhdannetta.
8-9. Työttömyys on fakta, mutta sitä lievennetään erittäin paljon sosiaalisella yhteisvastuulla. Osa työttömistä kuuluu sarjaan joka ei tee työtä missään olosuhteissa.
10. Ei ole välitöntä suhdetta luontoon, ei. Nyky-yhteiskunta ei toimisi, jos käytettäisiin kirveitä ja vesureita metsätyössä, kylvövakkoja ja lehmänlantaa viljan viljelyyn, sentraali-santroja tiedonvälitykseen. Työ jolla on välitön suhde luontoon on yleensä pirun raskasta.
Marx perusti ideologiansa Englannin kapitalismin varhaisvaiheeseen ja teki siitä johtopäätöksiä, jotka olivat yksiviivaisia, virheellisiä ja aiheuttivat enemmän kärsimyksiä ihmiskunnalle kuin kenenkään muun ideat.- Haku-Veikko
Sosiaalinen yhteisvastuu on tosiasia, mutta se ei ole ensijaisesti kapitalistinen piirre yhteiskunnassa. Kurjistuminen on muutakin kuin aineellinen ilmiö: täydellinen vieraantuneisuus, passiivisuus ja näköalattomuus, syrjäytyminen koulutuksesta ja työelämästä, masennus, huonot ruokailutottumukset, sairaudet, ei harrastuksia, heikko kunto, varhainen eläköityminen, alkoholismi, huumeiden käyttö, rikkinäiset perheet ja ihmissuhteet, lasten heitteillejättö, väkivalta, rikollisuus.
Nuo kaikki tietysti kuuluvat asiaan nyky-yhteiskunnassa, ja jotkut toki yrittävät jotain tekohengitystä noille ihmisille antaa. Henkinen kurjistuminen on erittäin vakava ongelma. Elämä täytyisi kokea mielekkääksi, jotta se olisi ihmisarvoista.
Marxilla ei ollut pätevää ratkaisua näihin asioihin, mutta jonkinlaista ihmisyyden ymmärrystä ja rakenteiden tajua olen havaitsevinani. - no jopas
Haku-Veikko kirjoitti:
Sosiaalinen yhteisvastuu on tosiasia, mutta se ei ole ensijaisesti kapitalistinen piirre yhteiskunnassa. Kurjistuminen on muutakin kuin aineellinen ilmiö: täydellinen vieraantuneisuus, passiivisuus ja näköalattomuus, syrjäytyminen koulutuksesta ja työelämästä, masennus, huonot ruokailutottumukset, sairaudet, ei harrastuksia, heikko kunto, varhainen eläköityminen, alkoholismi, huumeiden käyttö, rikkinäiset perheet ja ihmissuhteet, lasten heitteillejättö, väkivalta, rikollisuus.
Nuo kaikki tietysti kuuluvat asiaan nyky-yhteiskunnassa, ja jotkut toki yrittävät jotain tekohengitystä noille ihmisille antaa. Henkinen kurjistuminen on erittäin vakava ongelma. Elämä täytyisi kokea mielekkääksi, jotta se olisi ihmisarvoista.
Marxilla ei ollut pätevää ratkaisua näihin asioihin, mutta jonkinlaista ihmisyyden ymmärrystä ja rakenteiden tajua olen havaitsevinani.Sosiaalinen yhteisvastuu? Nooh kaippa se Naftali Frenkel huolehti yhteisvastuusta kun järjesti ulkoliikuntaa Vienanmerellä myös suomalaisille. Olihan jo Murmanskinkin rata rakennettu orjatyövoimalla joten miks hitossa ei Frenkel ois pogromi Tsaarin oppeja soveltanut.
Bernsteinin ja Marxin sonnassa ei ollut mitään humaania. Aatelisto oli jo pitkää yrittänyt parantaa oloja. Marx esimerkiksi halveksi englantilaista parlamentarismia ja väitti sen olevan "kapitalistien työkalu".
Vaikka sama päämäärähän se sossuilla on mutta Bernsteinin porukka noudatti oppia "hiljaa hyvä tulee". Molemmat halveksivat individualismia ja kaikkia korkeita pyhiä arvoja ja perusinhimillisiä vapauksia. - Vaka Vanha
Populismi ja muut ismit hiiteen, mutta luonto käskee ja eläin = ihminen vikisee.
- svdel görhg äni kirj
Marx oli inhottava typerä läski psykopaattisuutta tihkuva juutalainen joka ei osannut hoitaa omia raha-asioitaan ja siksi kannatti juutalaista "ryöstelyperinnettä".
Hölmö olet kun joulupukin typerä maalaisjärjellä ajateltuja fraaseja kopioita tälle palstalle ja yrität saada sen näyttämään fiksulta.
Lontooseen se on haudattu lähellä Lordi Balfourdia ja sinne se roskaläjä kuuluukin kaltaistensa seuraan.
Harmi kun ei Leniniä tai Leonid Krasinia haudattu Lontooseen. Hyi saatana mitä roskaväkeä! MURHAAJIA JA ROSVOJA SEKÄ PYHÄINHÄPÄISIJÖITÄ! Armottomia raakalaisia kuten juutalaiset yleensä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721137
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37551Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296538Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215489Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45482- 49477