Joko on aika myöntää, että olivat aikansa reaalipolitikkoja! Kun taas aikalaiset Kekkoset, Sorsat, Virolaiset ja muut karriääriään varmistelleet tyypit Neukkujen perseennuolijoita?
Kunnia ja anteeksipyyntö herroille valtiovallan taholta on paikallaan pikinmiten! Haloo...Halonen!!
Tuure Junnila, Georg C. Ehrnrooth
19
331
Vastaukset
- Ruotujakolaitos.
Aikansa kutakin.Kun persut ovat aikaansaaneet eron EU:sta ja ainoan oikean valuutan aikaiseksi eli markan, niin sittenhän me voisimme jatkaa hyvällä impivaaralaisella tiellä ja siirtyä oravannahkaan.Millään tavalla unohtamatta, että kaskiviljely on ollut hyvä ja perinteinen leivän tuoja maassa.
- Vanha Erkki
Ruotujakolaitos voisi olla kätevä esim. sosiaalihuollossa. Muutama veronmaksaja voisi ottaa yhteisvastuulleen jonkun sellaisen, joka elää pääasiassa yhteiskunnan tukien varassa. Molemmat osapuolet näkisivät konkreettisesti, mistä rahat tulevat ja miten niitä käytetään. Tekisi ehkä huijaamisenkin vaikeammaksi.
Vanhan ajan maatalousyhteiskunta saattaisi olla hyvinkin inhimillinen, terveellinen ja myös ekologinen vaihtoehto nykyiselle menolle.
- Ruotujako.
Kieltämättä 1860-luvun lopulla toiminut maataloussuomi oli harvinaisen ekologinen järjestelmä. Kaikki turha ja tarpeeton poistettiin yhteiskunnasta.(Puhumattakaan nykyisestä vanhustenhoidosta.)
- muttass
Mutta silloin ei ollut saatavilla morfiinia kuten 30-luvulla. Monelle sotilaalle jäi hyvät muistot morfiini satsista.
Hahhah
Vai,oli Suomen herrat joskus muka "rähmällään Moskovan suuntaan?"
Kremlissä Tuure Junnilaa ja G.Ehrnroothia kutsuttiin nimittäin "uusfasisteiksi,mutta Kekkosta,Virolaista ja Sorsaa vain pikkuporvarillisiksi pelleiksi." Kun esimerkiksi
Kekkonen käveli frakki ja tohtorinhattu päällä Punaisella torilla,hänelle
nauroivat Venäjän hevosetkin.Hahhah porvarilliset historioitsijat - aikanne
on jo ohi.- Torvi mikä torvi.
Koska tuosta sinun moposta on tuo kaasuvaijeri "hirttänyt" kiinni niin minä olen pakotettu ottamaan sinun mopokorttisi kuivumaan.
Palaillaan muutaman vuoden kuluttua. Mieti!
Ei historia toista itseään vaan tyhmät porvarispuntit (fil.huom).- Impivaara.
Sinä ja Timo Soini kieltämättä.
Puntti kuin puntti.
Kauko Kare ja Kullervo Rainio, muun muassa, kuuluivat aikansa suoraselkäisiin. Kauko Kareen "Tähän on tultu, Paasikiven ajalta K-rintamaan"-teos on leikkaava dokumentti, paras kuvaus ajastaan. Urho Kekkonen kirjoitti, että "Kareen teos sisältää kammottavia valheita". Eipä kuitenkaan nostanut UKK eikä kukaan muukaan prosessia Kauko Karetta vastaan.
Kare sai jonkinlaisen myöhäisen anteeksipyynnön, kun hänelle annettiin "Eskon puumerkki" vuonna 1991. Helsingin Sanomat kirjoitti hänestä silloin peräti koko sivun jutun myönteiseen sävyyn.- Hullu mies Huittisis
Taitaa tuosta Kekkosen kuolemastakin olla jo yksi sukupolvi(noin 25v).
Ei siinä, että minä ihailisin äärettömän vallanhimoista Kekkosta, mutta toisaalta en myöskään ymmärrä millä tavalla sokea viha häntä kohtaan korjaisi meidän nykyisen lähes 10miljardin budjetin alijäämän/ syömävelan.- Anonyymi
Ei ne kaksi asiaa ole keskenään sidoksissa°. Mahtava ’aasinsilta’!🤡😂🤪😅🤣👏
- vermaalainen
Arvostettuja herroja molemmat! Vakaumuksen miehiä!
- Anonyymi
aion lukeee junnilan kirjan varmaa aika kovaa tykitystä
- Anonyymi
Totuus on kuitenkin se, että Holkeri rommasi, vaikka edusti samaa aatetta näiden herrojen kanssa, syy ei myöskään ollut se, että Holkeri kumarsi sekä sossuja, että Kremliä, vaan osaamisen puute.
- Anonyymi
Se oli aikaa, jolloin eliitti ’suomettui’, mutta kansa ei! Kaikki tiesivät, että ohjelmat, kuten ”Näin naaåurissa” olivat farsseja!
- Anonyymi
Mitähän niiltä tarvitsee anteeksi pyydellä?
Suomi oli vapaa maa, ja molemmat saivat harjoittaa politiikkaansa, ei valtiovallan tarvitse keneltäkään pyydellä anteeksi sitä jos joku ei saanut jonkun mielestä tarpeeksi kannatusta.- Anonyymi
” Mitähän niiltä tarvitsee anteeksi pyydellä?”
Sen aikaista käytöstä tietenkin!
”Suomi oli vapaa maa, ja molemmat saivat harjoittaa politiikkaansa, ei valtiovallan tarvitse keneltäkään pyydellä anteeksi sitä jos joku ei saanut jonkun mielestä tarpeeksi kannatusta.”
Eihän tässä kukaan ”valtiovallasta” puhunut vaan sen ajan ihmisistä!
Esimerkiksi vuosina 1967-1979 luvuilla Ele Alenius oli. SKDL:n puolueen johdossa ja joutui tuolloin henkilönä NL:n johdon hampaisiin ja häneen kohdistettiin melkoista painostusta NL:n taholta ja sitäkin enemmän puolueen sisällä tuon aikaisen äärivasemmiston taholta vaikka hänet oli toimeen valittu useamman kerran enemmistön toimesta! Alenius kesti urhoollisesti vainon ja kertoi haastattelussa, että jotkut ääri-ihmiset ovat senrtään jälkikäteen pahoitelleet sen aikuista käytöstään! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
” Mitähän niiltä tarvitsee anteeksi pyydellä?”
Sen aikaista käytöstä tietenkin!
”Suomi oli vapaa maa, ja molemmat saivat harjoittaa politiikkaansa, ei valtiovallan tarvitse keneltäkään pyydellä anteeksi sitä jos joku ei saanut jonkun mielestä tarpeeksi kannatusta.”
Eihän tässä kukaan ”valtiovallasta” puhunut vaan sen ajan ihmisistä!
Esimerkiksi vuosina 1967-1979 luvuilla Ele Alenius oli. SKDL:n puolueen johdossa ja joutui tuolloin henkilönä NL:n johdon hampaisiin ja häneen kohdistettiin melkoista painostusta NL:n taholta ja sitäkin enemmän puolueen sisällä tuon aikaisen äärivasemmiston taholta vaikka hänet oli toimeen valittu useamman kerran enemmistön toimesta! Alenius kesti urhoollisesti vainon ja kertoi haastattelussa, että jotkut ääri-ihmiset ovat senrtään jälkikäteen pahoitelleet sen aikuista käytöstään!"Eihän tässä kukaan ”valtiovallasta” puhunut vaan sen ajan ihmisistä!"
No etkö lukenut aloittajan tekstiä?
- Anonyymi
Jos Suomi olisi alkanut seuraamaan näiden herrojen ohjelmia niin mitä hyvää siitä olisi Suomelle koitunut, kuka keksii ensimmäisenä jotakin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721137
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37551Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296538Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215489Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45482- 49477