Antoivat hänelle kaksi vaihtoehtoa.
Rintamalle tai munista hirteen.
Lahtarit prkl!
Ukkini vietiin talvisotaan väkisin
16
130
Vastaukset
- Jälkimmäinen
näkyy toteutuneen.
Eläköön viranomaiset! - Lakihan se
rintamalle velvoitti. Viranomaiset vain valvoivat lain toteutumista.
- Vapaa suomalainen
Suomen perustuslaki velvoittaa jokaista osallistumaan maanpuolustukseen. On muistettava, että sama perustuslaki takaa kansalaisille oikeuksia, joten tasapainon kannalta tarkasteltuna velvollisuuksien sisältäminen perustuslakiin on perusteltu.
Jos NL olisi onnistunut valtamaan Suomen, niin suomalaiset olisivat menetäneet perustuslailliset oikeutensa asumisoikeuta myöten. Sama menetys olisi koskenut myös ukkiasi ja sinua. - 14+7
Lyhyen kuvauksen perusteella voidaan olettaa, että kaverilla ei ollut munia joista hirttää.
- oikea Pussinperä
" Lyhyen kuvauksen perusteella voidaan olettaa, että kaverilla ei ollut munia joista hirttää. "
Päin vastoin ja taisi olla oikea vitjamuna. Mutta leikki leikkinä ja tyyny pois poskelta. Älytön tää ammatti-trollaaja Pussinperää ja KEP:iä kiusaa työkseen, LOPETA!- KEP :=)
Kuulehan Pussis: älä välitä tällaisista paska-vedättäjistä. Meidän jutut kyllä paljastaa aina kuka on ne kirjoittanut.
Se aino oikea Kurt Erik Pohmelo eli lyhyesti KEP ;=)
- Lahtarikaartti oli
ovelaa. Itse paistattelivat kotirintamalla suojeluskuntaunivormuissa hyvässä turvassa ja laittoivat Suomen työväen taistelemaan Neuvostoliiton työväkeä vastaan.
- Suomea puolusti
armeija, joka perustui asevelvollisuuteen. Siinä olivat kaikki kansanluokat mukana. Erityisesti suojeluskuntalaiset olivat parhaita rintamamiehiä. Rintamalla taisteltiin puna-armeijaa vastaan.
- Ylikankaan linjoilla
Suomea puolusti kirjoitti:
armeija, joka perustui asevelvollisuuteen. Siinä olivat kaikki kansanluokat mukana. Erityisesti suojeluskuntalaiset olivat parhaita rintamamiehiä. Rintamalla taisteltiin puna-armeijaa vastaan.
Heikki Ylikankaan mukaan Suomen armeijan puutteellinen miesvahvuus johtui siitä, ettei kommunisteja eli neljäsosaa miesväestöstä uskallettu laittaa rintamalle etulinjaan. Wolf H. Halstikin mainitsee, että Suomella olisi helposti voinut olla viisi divisioonaa enemmän joukkoja talvisodassa. Mutta äärivasemmistoon, jota oli vainottu kautta koko 1930- ja 1930-luvun, ei Suomessa luotettu.
Talvisodan yhteishenki lienee pelkkä myytti. - Puppua taas
Ylikankaan linjoilla kirjoitti:
Heikki Ylikankaan mukaan Suomen armeijan puutteellinen miesvahvuus johtui siitä, ettei kommunisteja eli neljäsosaa miesväestöstä uskallettu laittaa rintamalle etulinjaan. Wolf H. Halstikin mainitsee, että Suomella olisi helposti voinut olla viisi divisioonaa enemmän joukkoja talvisodassa. Mutta äärivasemmistoon, jota oli vainottu kautta koko 1930- ja 1930-luvun, ei Suomessa luotettu.
Talvisodan yhteishenki lienee pelkkä myytti."Heikki Ylikankaan mukaan Suomen armeijan puutteellinen miesvahvuus johtui siitä, ettei kommunisteja eli neljäsosaa miesväestöstä uskallettu laittaa rintamalle etulinjaan"
Ylikankaan moneen kertaan korjattuja horinoita. Noin 93 000 miestä oli jätetty kouluttamatta säästösyistä ja miesten huonon ravitsemustilan takia. Itä-Suomessa jouduttiin raakkaamaan jopa 40 % kutsunnassa. Pojilla ei vielä 20-vuotiaina ollut koittanut murrosikä.
Koulutettuja miehiä oli silti noin 500 000. Tämä määrä kutsuttiin lähes kokonaan palvelukseen sodan aikana.
Mitään poliittista erottelua ei koulutukseen eikä sotaan kutsumisessa ollut. Ainoa poikkeus oli julkikommunistit, joita suljettin turvasäilöön noin 500.
Sodan alussa oli niukkaakin varustusta vain noin 300 000:lle. Kun aseita saatiin lisää, otettiin myös miehiä palvelukseen aina 46-vuotiaisiin asti, yhteensä
460 000. Sodan alussa oli 9 divisioonaa ja sodan päättyessä 14.
Talvisodan henki on tietysti edelleen kauhistus äärivasemmistolle. Se todettiin kuitenkin jo YH:n aikana. Se kesti sodan ja rauhanteonkin.
- niin meni
Isoäitini halusi jo ennen sotaa huoralotaksi rintamalle. Se oli taistelua 1938-39!
- rakkulainen.
Minun enoni vietiin Jatkosotaan väkisin ja sinne kaatui. Jäi 3 lasta ja vaimo ja köyhä mökki. Mitähän hänkin olisi siitä sodasta hyötynyt jos olisi voitettu. Tuskinpa mitään.
- Erkon sota
"Mitähän hänkin olisi siitä sodasta hyötynyt jos olisi voitettu."
Eipä mitään, mutta ainakin Eljas Erkko olisi päässyt korkeisiin asemiin senaikaisessa "kansainvälilsessä yhteisössä" vähän samaan tapaan kuin joku Ahtisaari tai Stubb nykyään. - Vapaa suomalainen
Mieti näin päin: Mitä enosi, vaimo ja kolme lasta olisivat menetäneet, jos sota olisi hävity?
Stalin suuniteli suomalaisväestön siirtämistä Siperiaan. Sinne olisivat joutuneet myös enosi (mikäli olisi ollut elossa) ja hänen Vaimonsa ja kolme lasta. Myös sinä olisit siellä, mikäli vanhemmillasi olisi ollut mahdollista kohdata toisensa siellä. Näin se menee.
Ei hävity sotaa, vaan voitimme vapauden.
- Jaa. Minkä sodan
perusteella Ahtisaari ja Stubb ovat asemiinsa päässeet?
Eljas Erkon poliittinen ura loppui Talvisodan syttymiseen. "Ukkini vietiin talvisotaan väkisin"
- Ai hänkö se oli!
"Isoäitini halusi jo ennen sotaa huoralotaksi rintamalle. Se oli taistelua 1938-39!"
- Mille rintamalle 1938? Espanjaan vai kaukoitään?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721147
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84793
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37561Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296538Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t216500- 50494
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45492