Minulla on todettu jo vuosia sitten ammattitauti eli työperäinen astma(leipomo ala). Olen pystynyt lääkityksen turvin olemaan työssä siitä huolimatta joten kuten.Nyt leipomo suljetaan,enkä vastaavaa työtä varmaankaan ed…
Mitenkähän on, kun työnantaja vaatii tietynvärisiä kenkiä ja sukkia käytettäväksi ja ei niitä kuitenkaan anna käyttöön, onko sääntöä noudatettava ?
Olin vähän reilu viikko sitten työhaastattelussa erääseen firmaan, johon ilmoituksessa ei vaadittu minkäänlaista aiempaa työkokemusta alalta. Haastattelu (itse asiassa paikan tiimoilta kaksikin haastattelua) menivät oik…
Taidan lähteä lätkimään, firmalla ei ole aikomustakaan hoitaa lakisääteistä työterveyshuoltoa. Jos tästä karenssia tulee niin johan on markkinat.
Onko mitään virallista tahoa minne tehdä valitus tai jokin tutkintapyyntö,koska en minä en eikä muutkaan liittoon kuulumattomat saanut äänestää työsuojeluvaltuutettua.
Työskentelen henkilökohtaisena avustajana liikuntavammaiselle henkilölle. Hän ei kuulu Heta-liittoon eikä myöskään ilmeisesti ole ottanut avustajalleen vakuutusta. Hän on melko tarkka rahoistaan. Lieneekö tuo rahasumma …
Hei! Voiko määräaikaisentyösopimuksen irtisanoa,jos on täysin tympiintynyt työhönsä?Voiko se työntekijän puolelta olla perusteltu syy irtisanomiseen?
Korviini sattui sellainen tapaus, missä taksirenki on hakenut viikon saikun kun töissä alkoi "vituttaa", mutta saikun loppupäästä hän onkin jo tehnyt töitä toiselle isännälle. Nyt tämä renki suunnittelee vaativansa edel…
Olen siivousalalla töissä ja opiskelin oppisopimuksella siivoustyönohjaajaksi, joka kesti 1,5 vuotta. Valmistuin viime kuussa. Työpaikallani ei ollut opiskeluani ennen siivoustyönohjaajaa vaan se otettiin kesken opiskel…
Päivärahoja ei firman ole kuulema pakko maksaa mikäli näin on päätetty. Kysyisin kuitenkin onko laillista, että samassa firmassa osa saa päivärahoja ja osa ei saa. (Kyseessä samat työkeikat). Voiko tämän määritellä erik…
Moi! Mitä tapahtuu lomilleni jos irtisanoudun nykyisestä työstäni ennen kuin lomani alkavat? Eli tilanne on se, että olisin irtisanoutumassa nykyisestä työpaikastani pikaisesti ja heti kahden viikon kuluttua aloittamass…
Työnantajani on sitä mieltä, ettemme ehdi pitämään ruokataukoa, joten meillä ne ovat työaikaa ja niinä aikoina tulee tehdä töitä. Onko oikein, että päivittäinen työaikani on kuitenkin 8h? Viikkotyömäärä 40h? Vai kuuluis…
Kunnallinen työpaikka meni yleiseen hakuun.. asioituneempana hakijana minut kuitenkin hylättiin valinnassa, ammattiliiton lakimies laati oikaisuvaatimuksen..josta myöskin tuli hylkäävä päätös. mihin seuraavaksi valiteta…
Pomo ja työkaverini kutsuivat oppilaitani yksitelleen luokseen. Minulle ei ilmoitettu asiasta yhtään mitään. Kun viides oppilas oli menossa, pakkasin tavarani ja käski oppilaani kotiin. Pomo sai minut kuitenkin sitten v…
Hei, toivottavasti täältä löytyy joku viisas neuvo tilanteeseen. Eli, kyseessä on toimitusjohtajan kanssa tehty suullinen työsopimus, jonka hän aikoo rikkoa. Sen verran taustaa että kyseisessä firmassa olen ollut vuodes…
Onko oikein, että työnantaja suhtautuu osastonhoitajiin eri tavalla kuin muihin työntekijöihin? Osastonhoitajat esim. kulkevat eri kautta työpaikalle ja töistä pois (lyhintä reittiä). Muut joutuvat kipittämään mutkan ka…
Hei! Mulla on määräaikainen työsuhde elokuun loppuun. Haluaisin kuitenkin vaihtaa työpaikkaa. Miten pääsen eroon nyk. työstä eli mikä on irtisanomisaika? Olen toimistotöissä. Tessinä kaupanalan tes. Kiitokset vastaukses…
Semmoinen asia kiinnostaisi tietää, että saako työharjoittelija (työvoimatoimiston kautta) olla töissä viikonloppuisin? Ja jos se olisikin laillista, siitä tuskin saa mitään lisiä?
Olen fyysisessä työssä 8h/pv. Työnantaja ottaa kaiken ilon irti. Sen lisäksi ettei palkkaa makseta niin niitä töitä painetaan taukoamatta. Töistä päästyä ei juuri muuta tee mieli kuin pistää nukkumaan. Työnantaja meinas…
Olen aloittanut tammikuussa työt yhdessä Suomen sadoista postitoimipaikasta, jossa olen työskennellyt nyt kaksi viikkoa yksin jakopiirilläni postinjakajana. Töihin minut ohjasi työpisteessä kyseisen postin nopein jakaja…