Voimaannuttavaa naistutkimusta

Niin sitä pitää, peräti neljää lastentarhaopettajaa on hastateltu. Mutta mitä: tehdäänkö päiväkodeissa todella puutöitä ja taitoluistelua? Joko piltit ovat huomattavan kehittyneitä tai feministit ihan sekaisin.

zzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzz

9.12.2009

Väitös: Sukupuolistavat käytännöt piilossa päiväkodeissa

KM Outi Ylitapio-Mäntylä tarkastelee väitöstutkimuksessaan lastentarhanopettajien tarinoiden kautta sitä, miten erilaiset sukupuolistavat käytännöt ja monisyiset vallan rakenteet ilmenevät lastentarhanopettajien kasvatustyössä.

Tutkimuksen mukaan päiväkodeissa sukupuolistavat käytännöt ja valta-asetelmat näkyvät tiedostamattomina ja piilevinä käytäntöinä, joita toistetaan yhä uudestaan. Sukupuolen pohjalta muodostetaan monenlaisia jakoja ja järjestyksiä niin lasten välille, lasten ja aikuisten välille kuin päiväkodin työntekijöiden välille.

– Lastentarhanopettajat ajattelevat esimerkiksi kohtelevansa lapsia tasa-arvoisesti mutta eivät välttämättä näe sukupuolistavia käytäntöjä omassa toiminnassaan ja puheessaan. Kasvattajat, toiset lapset ja koko lapsen lähipiiri määrittelevät esimerkiksi, millaiset lelut ja leikit kuuluvat tytöille ja pojille ja millainen käyttäytyminen on sopivaa. Myös leikkitilojen ja -paikkojen jakaminen voi perustua sukupuoleen. Esimerkiksi tyttöjä ohjataan pöydän ääreen piirtämään ja poikia liikuntasaliin, Ylitapio-Mäntylä kertoo.

Sukupuolittuneita käytäntöjä on havaittavissa myös lastentarhanopettajien työnjaossa.

– Mies ohjaa poikia miestapaisiin ja nainen tyttöjä naistapaisiin töihin: miehet opettavat puutöitä tai pelaavat jalkapalloa ja naiset sormivirkkaavat tai taitoluistelevat. Tapaisuudet elävät sitkeästi päiväkodin arjessa, vaikka toiminnoilla itsellään ei ole sukupuolta, Ylitapio-Mäntylä toteaa.

Ylitapio-Mäntylän mukaan kasvattajan tulisi tiedostaa oman toimintansa sukupuolistavat käytännöt ja mallina oleminen sekä se, että käytännöt ovat kulttuurisesti opittuja asioita.

– Julkisuudessa puhutaan usein, että päiväkoti ja koulu suosivat tyttöjä ja sortavat poikia ja että molempiin tarvitaan lisää miehiä turvaamaan poikien kasvua. Päiväkodin tai koulun tyttömäisyys tai poikamaisuus ei kuitenkaan ole sidottu kasvattajien sukupuoleen, vaan kasvatuskulttuurin sukupuolistavaan luonteeseen. Näin ollen asiaa auttaa vain kasvatuskulttuurin muutos, mikä on ehkä vähitellen tapahtumassa: esimerkiksi lastentarhanopettajat ovat tiedostamassa toimintansa sukupuolistavia käytäntöjä ja osittain purkamassa niitä.

Toisaalta lastentarhanopettajien työn paikantaminen naisten työksi jatkaa ja toistaa kulttuurista kuvaa naishoivaajuudesta.

– Lastentarhanopettajan työ on nykyisin vaativaa ja vastuullista, ja sitä ohjaavat lait, asetukset ja opetus- ja toimintasuunnitelmat. Lastentarhanopettajat joutuvat mukautumaan päiväkotiyhteisön ja yhteiskunnan asettamiin vaatimuksiin ja työelämän muutoksiin, mutta he myös asettuvat vastustamaan niitä. Monet myös turhautuvat työhön, jossa vastuullisuus yhdistyy vaatimattomaan palkkaukseen, Ylitapio-Mäntylä pohtii.

Tutkimuksen aineisto on koottu muistelutyömenetelmän avulla. Aineisto koostuu neljän lastentarhanopettajan ja tutkijan kollektiivisesti tuottamista muisteluista ja keskusteluista, jotka koskevat kasvatuksen arkeen liittyviä ilmiöitä. Muistelutyömenetelmä nähdään tutkimuksessa voimaannuttavana ja työnohjauksellisena tutkimuksellisena lähestymistapana. Tutkimuksen tuloksia voivat hyödyntää mm. lastentarhanopettajat, muut varhaiskasvatuksen ammattilaiset, lasten vanhemmat sekä muut opettajuudesta kiinnostuneet.