Haaste Fiksulle_kreationistille

Fiksulle_kreationisti eli SepäSe, Tietävä_ jne. kirjoitti äskettäin näin:

"Molokki osaa ainoastaan höykyttää joitakin aloittelija-palstakretuja. Varsinaista evoluutiota hän ei ole koskaan missään vielä todistanut, eikä kykenisi voittamaan minua taikka Jyriä palstadebatissa."

Koska olen jo pari kertaa haastanut hänen väitteensä eikä hän kuitenkaan ole mitenkään huomioinut asiaa, vaan tuntuu pakenevan, niin teenpä hänellekin oman aloituksen haasteesta. Ja tässä se tulee:

Väität, että Aurinko kiertää liikkumatonta Maata. Minä puolestani väitän, että Maa kiertää Aurinkoa painovoimalakien mukaisesti, koska Auringolla on huomattavasti suurempi massa kuin Maalla. Toki ne todellisuudessa kiertävät yhteistä massakeskipistettä, joka on Auringon pinnan alla, mutta ei nyt puututa siihen.

Todisteena väitteelleni käytän tällä kertaa sitä, että Eläinradantähdet lähenevät meitä puolen vuoden välein ja taas loittonevat meistä puolen vuoden välein, mikä näkyy niiden puna- ja sinisiirtymissä. Lisäksi kerro meille mekanismi, jolla painovoima vaikuttaisikin niin, että Aurinko suurempimassaisena kiertäisi Maata eikä painovoimalain mukaisesti Maa Aurinkoa.

9

68

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sepä.se.on.vajakki

      Sepis on vajakki ja sossun elätti. Täysin turha aivopiereskelyä. Trollaa ja aivopiereskelyä täällä kun ei muutakaan osaa.

    • dgfgdfgdfgfggf

      Missä on fiksun vastaukset?Ovatko ne näkymättömiä kuten hänen Jumala?

    • VoiTeitä

      Eikö yksikään kretu uskalla tarttua Molochin haasteeseen? Olette siis valehtelijoita, typeryksiä ja vielä pelkureitakin kretuliinit.

      • Jyriopettaaastrofysiaa

        Mikä haaste tuo oli? Ihan epäkuranttia tekstiä.

        Ei kai kenellekään ole salaisuus se että että miten aurinkokuntamme taivaankappaleet liikkuvat keskinäisissä suhteissaan, mutta tuo sinipunasiirtymien kertoma on vähän liioiteltu sillä aika vähän noita sini-puna-siirtymiä on päästy mittailemaan eikä niiden tulkintakaan ole astrologipiireissä suinkaan mitään yksimielistä.

        Mutta jos mennäänkin suurempiin tähtijoukkoihin niin kun otetaan huomioon se että galaksimme kokonaisuudessaan kiertää omaa rataansa ja sittn yhdessä muiden galaksien kanssa ryppäänä omaa yhteistä rataansa ja kun vielä otamme huomioon sen että astrofyysikot ovat näistä rypäsjutuista erimielisiä sillä avaruuden mittasuhteet ovat sittenkin aivan liian suuria maasta käsin mitattavaksi ihmisten konstein, niin tämä jättää matemaatikoille joiden lempilaji avaruuden ilmiöiden laskeminen eli kepleröiminen on, ovat laskeskelleet että mittaamattomien aikojen hitaasti kuluessa saattaa olla kuitenkin niin että jos nähtäisiin muutama miljaribiljjoonakertaa nopeistettuna nuo avaruuden liikkeet niin se on ihan mahdollista että loppujen lopuksi nähtäisiin, että maapallo onkin aineellisen avaruuden keskipiste, siis laskennallinen pitkänajan sellainen.
        Jos vielä hiukan kansantajuistan, siis jos jokainen planeettaaja tähti jättäisi jälkeensä pysyvän vanan vuosimiljardibiljardeiksi niin lopulta voitaisiin havaita noista vanakasautumista että maapallo se sittenkin loppujen lopuksi on se jota keikkein eniten kierretään.
        Niin että revi siitä molocci.

        Tällaisia ne astronomit pitkästyessään puuhastelevat hyvällä palkalla.

      • kreationismi_on_sairaus
        Jyriopettaaastrofysiaa kirjoitti:

        "... niiden tulkintakaan ole astrologipiireissä suinkaan mitään yksimielistä."

        Tyhmä. Ketä kiinnostaa horoskooppeja tekevien astrologien tulkinnat. Ilmeisesti sellaisia tyhmiä taikauskoisia kuin sinä jyri.

        Olipa hauskaa että tulit tähänkin keskusteluun paljastamaan kreationisteille tyypillisen tyhmyyden ja tietämättömyyden.

        NIin ne että revi siitä jehovanpörisijä.

        Tuollaisia aivopieruja ne mooseksenmorsiammet kirjoittavat sossun rahoilla.

        Tyhmä. Hehe.

      • kreationismi_on_sairaus kirjoitti:

        Ja huvittavaa nähdä Jyrbä omasta mielestään aivan varteenotettavana astronomian tuntijana. Jyrbä puhuu "vuosimiljardibiljardeista" kun universumin iäksi on nykytieteen keinoin saatu 13,82 miljardia vuotta. Sen on tätä Jyrbän megalomaniaa, se.

    • Eipä tohdi ja kykene suurista puheistaan huolimatta Fiksu_kreationisti ottamaan haastetta vastaan. Tämä muistetaan.

      Toki Fiksu_kreationisti on vain typerä kreationistinen trolli, jonka vähäinen henkinen kapasiteetti riittää täällä palstalla turhanpäiväiseen länkyttämiseen.

      • Fiksuonkakkahousu

        Mutta nytkin on muissa ketjuissa kirjoitellut:D.

    • Huuhuu. Fiksu_kreationisti, olet jättänyt vastaamatta tähän huolimatta uhoamisestasi. Joko nyt olisi aika vai tunnustatko jo tuon muille ilmiselvän faktan, että sinulla ei ole kreationismisi pohjalta selitystä ja tiede on kuin onkin oikeassa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      60
      834
    2. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      111
      783
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      46
      660
    4. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      221
      624
    5. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      44
      559
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      55
      546
    7. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      76
      533
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      22
      516
    9. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      83
      495
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      37
      490
    Aihe