Nyt on eräs tutkija väittänyt että :”Vanhaa testamenttia on tulkittu väärin pari tuhatta vuotta.”
Hän on ”Raamatun tekstien ja vanhan heprean kielen tutkija Ziony Zevit Los Angelesissa toimivasta Amerikan juutalaisesta yliopistosta.”
Virhe on syntynyt yhden sanan väärinymmärryksen vuoksi
”… tsela-sanaa käytetään vanhassa hepreankielisessä Raamatussa yli 40 kertaa, ja useimmiten sillä tarkoitetaan jotakin, joka erottuu jostain muusta: temppelin sivurakennusta, sivuhuonetta tai muuta "sivussa olevaa".”
”…vanhan ajan juutalaiset eivät siis tarkoittaneet, että Eeva olisi luotu Aatamin kylkiluusta. Miehillä ja naisillahan on yleensä yhtä monta kylkiluuta – 24 – eikä kummaltakaan sukupuolelta siis puutu kylkiluita.”
Ja teoria onkin vallan mielenkiitoinen. Se näet vastaa siihen, miksi ei miehillä ole penisluuta?
”Eevaa ei siis tehty miehen kylkiluuusta vaan jostain Aatamista "ulostyöntyvästä" osasta. Vaakasuora osa, joka erottuu pystysuorasta vartalosta..” ja ”…ainoa mahdollisuus on penisluu.”
Kuten artikkelin kirjoittaja tuumaa niin ”Nainen on nyt siis saanut kantaakseen vielä yhden Vanhan testamentin ajoilta juontuvan taakan. Eeva ei ainoastaan ollut syypää syntiinlankeemukseen, vaan hänen vuokseen miehillä on myös erektio-ongelmia.”
http://tieku.fi/kulttuuri/uskonto/penisluu-nainen-luotiin-miehen-penisluusta
Korjauksia VT:n tulkintaan.
30
91
Vastaukset
- nojoovitsaillaan
Ai jaa. Ei minulle tullut mieleen mitään fyysistä osaa Adamista, vaan yleensä mikä muutenkin tulee mieleen tuosta kohdasta, Aatami ja Eeva on yksi, ja Aatamista jokin "sivuhuone", osa, on sitten Eevaa. Se vanha puoliskoteoria.
Toisaalta tuohon liittyy paljon muutakin mystiikkaa, kuten tiedämme. Voiko olla niin, että sittenkin pitää paikkansa Kristuksen kautta luominen ja ihmisen luominen, jolloin ihminen on sitten se eeva tavallaan. Siinähän sanotaan perään heti toinen luomiskertomus.
Adam on silti se, joka tarkoittaa ihmistä.
Ihan hauska, jos joku kuvittelee "kumonneensa" nyt kaiken.- jatkanpavielä
Oletteko huomannut, siellä sanotaan naisesta "halusi on aina häneen oleva, siis mieheen tässä tapauksessa" ja siihen koloon, huoneeseen nainen kaipaa miehessään (sielujen tasolla ikäänkuin)ja kainaloon ja taas ihminen kaipaa Kristus-koloonsa, johon hän kuuluu. Meillä on siis jokaisella paikkamme Kristus-kolossa.
- jatkanvieläkin
Ja oletteko huomanneet, että parit ovat menneet sekaisin ja menevät kiihtyvällä vauhdilla? Yhä enemmän sinkkuja, avioeroja ja kaikkea eikä vain sitä puoliskoa löydy.
Otetaan nyt käytännön esimerkki. Ilmeisesti Camilla ja Charles olivat jonkinlainen pari ja Diana taas joutui siihen väliin onnettomasti. - Arodia
jatkanvieläkin kirjoitti:
Ja oletteko huomanneet, että parit ovat menneet sekaisin ja menevät kiihtyvällä vauhdilla? Yhä enemmän sinkkuja, avioeroja ja kaikkea eikä vain sitä puoliskoa löydy.
Otetaan nyt käytännön esimerkki. Ilmeisesti Camilla ja Charles olivat jonkinlainen pari ja Diana taas joutui siihen väliin onnettomasti.Halut ne ovat hiirelläkin ja se on normaalia. Onnea ja surua niistä seuraa.
- TMV__
Kysy mummo Ahviolta hän selvitti juuri yksi sunnuntai tätä asiaa.
- TMV__
mummomuori kirjoitti:
Mitä sinulle jäi mieleen tuosta luennosta?
Oli niin perusteellinen ja tyhjentävä, että sinun on se parasta itse kuunnella. Se jäi mieleen, että Raamattu Kansalle ja 33/38 ovat täysin luotettavat käännöksemme!
TMV__ kirjoitti:
Oli niin perusteellinen ja tyhjentävä, että sinun on se parasta itse kuunnella. Se jäi mieleen, että Raamattu Kansalle ja 33/38 ovat täysin luotettavat käännöksemme!
Eli et itse muista enää mitään vai et osaa kiteyttää asiaa?
80-luvun lukion historiassa on maininta, että kreikkalaisten Iliasta ja Odysseiaa voi verrata juutalaisten VT:n. Kun sen luin, tajusin, että jumaltarustojahan molemmat todella ovat. Sen jälkeen minun on ollut helpompi elää kun sekavasta ja monimielisestä VT:n Jumalasta voi ajatella että hänkin on vaan juutalaisten taruston Jumala ja että, jos Jumala on olemassa, hän on ihmismielellä käsittämätön kaikkien ihmisten, myös buddhalaisten, aboriginaalien, intiaanien, hindujen, muslimien ja kaikkien Jumala. Myös epäilevien, arkojen, ateistien, sairaitten eli kaikkien Jumala.
Kun avaa VT:n, huomaa helposti, että sen kauniitten ja hienojenkin tekstien lisäksi siellä on todella käsittämättömiä käskyjä ja ohjeita joita ihmisen ei ole inhimillistä eikä tarpeellista eikä mahdollistakaan noudattaa (muitakin kuin homokohtaa) koska ne ovat vain julman ja taikauskoisen ajan käsityksiä.
Aloitukseen pippelin ja kylkiluun välisestä tulkinnasta ei voi sanoa mitään edellä olevan takiakaan.Luomistarustot ovat hyvin vanhoja ja niitä on kaikilla kansoilla. Ihmisillä on ollut tarve selittää ja ymmärtää maailmankaikkeutta. Jokainen kansa on selittänyt sen sillä käsityskyvyllä, mikä on ollut heille se lähin.
Ne eivät siis ole mitään satuja nykymielessä vaan todella vakavasti muodostettua merkitystä. Sitä emme voi tietää, onko niitä niin kirjaimellisesti ymmärretty vai onko ne symboloineet jotain jota on muuten ollut vaikeaa sanoittaa.
Siksi VT tulee lukea osin tällaisena selityksenä mutta siinä on paljon mukana aivan historiaakin – muistaen aina tuon että se on kirjoitettu sen aikaisella ymmärryksellä.
Uskon Jumalaan. Uskon siihen että hän on suurimmaksi osaksi ihmismielelle käsittämätöntä. On kovin vaikeaa uskoa sellaiseen kuvaan jossa Jumala on ihmismäinen ja kapea alainen.
Uskon että ihmisellä on Jumalan tuntemus, oli hän sitten missä kulttuurissa tai uskonnon keskiössä tahansa. Uskonnot ovat siis muodostuneet ihmisen tarpeisiin, joiden kautta he hengellisyyttään käsittelevät.
Kristinusko on oma meidän tapamme ja siksi sen tuntemus on tärkeää.
Mutta tuo oli aika hauska selitys, jossa yllättäen nainen tehtiinkin peniksen luusta – se luo aika erilaisia mielikuvia kuin kylkiluu.- NäinMeillä
mummomuori kirjoitti:
Luomistarustot ovat hyvin vanhoja ja niitä on kaikilla kansoilla. Ihmisillä on ollut tarve selittää ja ymmärtää maailmankaikkeutta. Jokainen kansa on selittänyt sen sillä käsityskyvyllä, mikä on ollut heille se lähin.
Ne eivät siis ole mitään satuja nykymielessä vaan todella vakavasti muodostettua merkitystä. Sitä emme voi tietää, onko niitä niin kirjaimellisesti ymmärretty vai onko ne symboloineet jotain jota on muuten ollut vaikeaa sanoittaa.
Siksi VT tulee lukea osin tällaisena selityksenä mutta siinä on paljon mukana aivan historiaakin – muistaen aina tuon että se on kirjoitettu sen aikaisella ymmärryksellä.
Uskon Jumalaan. Uskon siihen että hän on suurimmaksi osaksi ihmismielelle käsittämätöntä. On kovin vaikeaa uskoa sellaiseen kuvaan jossa Jumala on ihmismäinen ja kapea alainen.
Uskon että ihmisellä on Jumalan tuntemus, oli hän sitten missä kulttuurissa tai uskonnon keskiössä tahansa. Uskonnot ovat siis muodostuneet ihmisen tarpeisiin, joiden kautta he hengellisyyttään käsittelevät.
Kristinusko on oma meidän tapamme ja siksi sen tuntemus on tärkeää.
Mutta tuo oli aika hauska selitys, jossa yllättäen nainen tehtiinkin peniksen luusta – se luo aika erilaisia mielikuvia kuin kylkiluu."Mutta tuo oli aika hauska selitys, jossa yllättäen nainen tehtiinkin peniksen luusta – se luo aika erilaisia mielikuvia kuin kylkiluu"
No hauska se ehkä on. Ei vain ole kauhean hyvä biologinen selitys. Sellainen se olisi jos muilla ihmisen lähisukulaisilla, kuten apinoilla, olisi penisluut ja vain ihmiseltä se puuttuisi. Mutta ei niillä ole. - mummo.sörssää.taas
mummomuori kirjoitti:
Luomistarustot ovat hyvin vanhoja ja niitä on kaikilla kansoilla. Ihmisillä on ollut tarve selittää ja ymmärtää maailmankaikkeutta. Jokainen kansa on selittänyt sen sillä käsityskyvyllä, mikä on ollut heille se lähin.
Ne eivät siis ole mitään satuja nykymielessä vaan todella vakavasti muodostettua merkitystä. Sitä emme voi tietää, onko niitä niin kirjaimellisesti ymmärretty vai onko ne symboloineet jotain jota on muuten ollut vaikeaa sanoittaa.
Siksi VT tulee lukea osin tällaisena selityksenä mutta siinä on paljon mukana aivan historiaakin – muistaen aina tuon että se on kirjoitettu sen aikaisella ymmärryksellä.
Uskon Jumalaan. Uskon siihen että hän on suurimmaksi osaksi ihmismielelle käsittämätöntä. On kovin vaikeaa uskoa sellaiseen kuvaan jossa Jumala on ihmismäinen ja kapea alainen.
Uskon että ihmisellä on Jumalan tuntemus, oli hän sitten missä kulttuurissa tai uskonnon keskiössä tahansa. Uskonnot ovat siis muodostuneet ihmisen tarpeisiin, joiden kautta he hengellisyyttään käsittelevät.
Kristinusko on oma meidän tapamme ja siksi sen tuntemus on tärkeää.
Mutta tuo oli aika hauska selitys, jossa yllättäen nainen tehtiinkin peniksen luusta – se luo aika erilaisia mielikuvia kuin kylkiluu.Mummo on tehnyt ihan oman jumalansa kuten olen sanonut. Ei hänelle kelpaa Jumala joka on Raamatussa ilmoittanut itsensä.
NäinMeillä kirjoitti:
"Mutta tuo oli aika hauska selitys, jossa yllättäen nainen tehtiinkin peniksen luusta – se luo aika erilaisia mielikuvia kuin kylkiluu"
No hauska se ehkä on. Ei vain ole kauhean hyvä biologinen selitys. Sellainen se olisi jos muilla ihmisen lähisukulaisilla, kuten apinoilla, olisi penisluut ja vain ihmiseltä se puuttuisi. Mutta ei niillä ole.Näitä tekstejä ei arvoida minään biologian oppikirjoina vaan uskonnollisena tekstinä.
- yliviisas.mummeli.meillä
Kylläpäs mummo on nyt tullut jo , sanoisinko yliviisaaksi! Mistäs se Eeeva siellä paratiisissa putkahti Aatamin kaveriksi, elle Jumala olisi Eevaa tehnyt Aatamin kaveriksii?
Aatteles nyt mummeli, mihin koloon se Aatami olisi sen vehkeensä työntänyt jos Eevaa ei olisi ollut olemassa vaan olisi saanut alkunsa vasta Aatamin työntäessä kalunsa syntymättömön ja olemattoman Eevan jalkojen väliin?- ihan.naurattaa
Mummo ei edes ymmärrä Ramatun alkeista ja alkaa jo politikoimaan kehysasioilla. Ei ihme, ettei ymmärrä itse Raamatusta mitään kun pelkissä kehyksissä häärää. Mutta hänhän ei etsikään Jumalaa vaan tekee jumalaa.
- idioottejako.olette
Jos on eri mieltä asioista niin pitää kertoa asioitten oikea tulkinta eikä vaan solvata "väärään" tiedon antajaa.
- idiootti.olet
idioottejako.olette kirjoitti:
Jos on eri mieltä asioista niin pitää kertoa asioitten oikea tulkinta eikä vaan solvata "väärään" tiedon antajaa.
Kerro siis sinä asioiden oikea tulkinta!
idiootti.olet kirjoitti:
Kerro siis sinä asioiden oikea tulkinta!
Voi hyvin ajatella, että me emme tiedä kaikkea miten joskus hyvin kauan sitten ihminen ja muut ovat alkunsa saaneet. On vaikea "olla oikeassa", mutta selitykset Raamatulla kuulostavat perin huvittavalta.
Jos kaiken takana on "luominen" ja "tekeminen", niin kuinka silmiemme edessä putkahtelee uutta kasvua esiin?- hoh-hoijaa
torre12 kirjoitti:
Voi hyvin ajatella, että me emme tiedä kaikkea miten joskus hyvin kauan sitten ihminen ja muut ovat alkunsa saaneet. On vaikea "olla oikeassa", mutta selitykset Raamatulla kuulostavat perin huvittavalta.
Jos kaiken takana on "luominen" ja "tekeminen", niin kuinka silmiemme edessä putkahtelee uutta kasvua esiin?Oletko oikeasti noin tyhmä vai leikitkö vain taas? Kasvit on luotu sellaisiksi, että tietyissä olosuhteissa ne lisääntyvät kuten ihminenkin.
hoh-hoijaa kirjoitti:
Oletko oikeasti noin tyhmä vai leikitkö vain taas? Kasvit on luotu sellaisiksi, että tietyissä olosuhteissa ne lisääntyvät kuten ihminenkin.
Heh heh. "Kasvit on luotu". Vai niin. Eikö ole selvää, että luonto kehittyy ja muuttuu, kuten olemme hyvin nähneet? Uutta kasvuakin tulee ja lisääntymistä, eikä se tarkoita sitä, että sitä ennen olisi jotain luotu.
Ja kuinka apinat ja ihmiset ovatkin kovin samankaltaisia: seksiä harrastetaan "aina", kun yleensä vain tiettynä aikana kiimassa. Molemmat osaavat laskea ja käynnistää auton, kuoria banaanin, halata, kävelevät kahdella jalalla. Ja ihminenkin tykkää kiipeillä puissa.- hoh-hoijaaa
torre12 kirjoitti:
Heh heh. "Kasvit on luotu". Vai niin. Eikö ole selvää, että luonto kehittyy ja muuttuu, kuten olemme hyvin nähneet? Uutta kasvuakin tulee ja lisääntymistä, eikä se tarkoita sitä, että sitä ennen olisi jotain luotu.
Ja kuinka apinat ja ihmiset ovatkin kovin samankaltaisia: seksiä harrastetaan "aina", kun yleensä vain tiettynä aikana kiimassa. Molemmat osaavat laskea ja käynnistää auton, kuoria banaanin, halata, kävelevät kahdella jalalla. Ja ihminenkin tykkää kiipeillä puissa.Luonto jonka Jumala on luonut kehittyy ja muuttuu olosuhteiden mukaan mutta laji ei muutu toiseksi.
Kerrohan sitten ihan omin sanoin mistä se ensimmäinen sinivuokkoa ja orava tulivat? - NäinMeillä
hoh-hoijaaa kirjoitti:
Luonto jonka Jumala on luonut kehittyy ja muuttuu olosuhteiden mukaan mutta laji ei muutu toiseksi.
Kerrohan sitten ihan omin sanoin mistä se ensimmäinen sinivuokkoa ja orava tulivat?"Luonto jonka Jumala on luonut kehittyy ja muuttuu olosuhteiden mukaan mutta laji ei muutu toiseksi."
Laji on ihmisen tapa luokitella luontoa. Kun eliöt ja kasvit muuttuvat ympäristön mukaan niin että ne ovat vuosimiljoonasta toiseen aina erilaisia kuin aikaisemmin niin sitä kutsutaan uusien lajien synnyksi. Sinä voit kutsua sitä ihan miten haluat mutta se on silti tieteellinen fakta.
"Kerrohan sitten ihan omin sanoin mistä se ensimmäinen sinivuokkoa ja orava tulivat?"
Ei ollut mitään ensimmäistä oravaa tai sinivuokkoa. Koko eliökunta on jatkuvassa muutoksessa. Me kutsumme oravaksi tiettyn näköistä nisäkästä joka on tässä nykyhetkessä tietyn näköinen. Miljoona vuotta sitten sen näköistä nisäkästä ei vielä ollut. - hoh-hoijaaa
NäinMeillä kirjoitti:
"Luonto jonka Jumala on luonut kehittyy ja muuttuu olosuhteiden mukaan mutta laji ei muutu toiseksi."
Laji on ihmisen tapa luokitella luontoa. Kun eliöt ja kasvit muuttuvat ympäristön mukaan niin että ne ovat vuosimiljoonasta toiseen aina erilaisia kuin aikaisemmin niin sitä kutsutaan uusien lajien synnyksi. Sinä voit kutsua sitä ihan miten haluat mutta se on silti tieteellinen fakta.
"Kerrohan sitten ihan omin sanoin mistä se ensimmäinen sinivuokkoa ja orava tulivat?"
Ei ollut mitään ensimmäistä oravaa tai sinivuokkoa. Koko eliökunta on jatkuvassa muutoksessa. Me kutsumme oravaksi tiettyn näköistä nisäkästä joka on tässä nykyhetkessä tietyn näköinen. Miljoona vuotta sitten sen näköistä nisäkästä ei vielä ollut.Oletkos sinä homojouko vai miksi siinä länkkäät?
Naurettavaa tuo teidän piiloutumisenne miljooniin vuosiin :D
Uskonne vaatii todellakin lujuutta :D - atet.höpisee
NäinMeillä kirjoitti:
"Luonto jonka Jumala on luonut kehittyy ja muuttuu olosuhteiden mukaan mutta laji ei muutu toiseksi."
Laji on ihmisen tapa luokitella luontoa. Kun eliöt ja kasvit muuttuvat ympäristön mukaan niin että ne ovat vuosimiljoonasta toiseen aina erilaisia kuin aikaisemmin niin sitä kutsutaan uusien lajien synnyksi. Sinä voit kutsua sitä ihan miten haluat mutta se on silti tieteellinen fakta.
"Kerrohan sitten ihan omin sanoin mistä se ensimmäinen sinivuokkoa ja orava tulivat?"
Ei ollut mitään ensimmäistä oravaa tai sinivuokkoa. Koko eliökunta on jatkuvassa muutoksessa. Me kutsumme oravaksi tiettyn näköistä nisäkästä joka on tässä nykyhetkessä tietyn näköinen. Miljoona vuotta sitten sen näköistä nisäkästä ei vielä ollut.Älä höpise kun et itsekään ymmärrä. Tässä asia selvästi!
https://www.youtube.com/watch?v=RK5TiKBzI4o - MrrMordeni
atet.höpisee kirjoitti:
Älä höpise kun et itsekään ymmärrä. Tässä asia selvästi!
https://www.youtube.com/watch?v=RK5TiKBzI4oMuhaha :D :D
"öö niin joo Pekka varmaan tietää?"
Keep up the good work!!! - atet.höpisee
MrrMordeni kirjoitti:
Muhaha :D :D
"öö niin joo Pekka varmaan tietää?"
Keep up the good work!!!Kyllä tietää. Ja jos sinulla on joku asia mistä olet eri mieltä niin kerro ja perustele.
Entisenä ateistina Pekka kyllä tietää hyvin tarkaan mihin te ateistit uskolle :=) Tuota, nyt keskustellaan Raamatun tekstien ja vanhan heprean kielen tutkija Ziony Zevitin tutkimuksen tuloksista.
Jospa laittaisit vaikka mielipiteen siitä, mikä tuossa sinun mielestäsi on pielessä? Voisiko tuo olla alkuperäisempi tulkinta kuin aiemmat? Jne.
- Tarkkaväännös
Hauskoja nämä Raamatun väännökset. 1Moos.3:21. Biblia (1776). Ja Herra Jumala teki Adamille ja hänen emännällensä nahoista hameet, ja pujetti heidän yllensä.
- Voihanvitalis
Toisin kun Uusi Suomi aijemmin tässä jutussa väitti, ihmisen peniksesta ei kadonnut siitinluu vaan piikit. Pahoittelemme virhettä 10.3.2011.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5051455- 641156
- 61862
- 61835
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18807Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101746- 72714
- 30697
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai49691- 63685
