Valehenkilöitä tulee Suomeen joka päivä

Vaarallisia_sos_pummeja

"Suurella osalla tulijoista ei ole passia tai henkilökorttia, ainakaan sellaista, mikä kelpaisi Suomen viranomaisille todisteeksi.

Esimerkiksi Somaliassa ei ole ollut toimivaa hallintoa 1990-luvun alun jälkeen, joten papereiden hankkiminen ei ole edes mahdollista. Syyriassa ja Irakissa se on hyvin vaikeaa.

Maahanmuuttoviraston mukaan vain noin 20 prosentilla on kunnolliset henkilötodistukset, Poliisihallituksen mukaan noin puolella tulijoista.

”On ihan jokapäiväistä, että tässä prosessissa henkilöt esiintyvät väärillä nimillä”, sanoo Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön johtaja Esko Repo.

”Jos henkilö kertoo olevansa herra X valtiosta Y, meillä ei välttämättä ole minkäänlaista perustetta katsoa, ettei tieto pidä paikkaansa. Toisaalta meillä ei ole myöskään mitään, mikä vahvistaisi sen.”

https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/valehenkiloita-tulee-suomeen-joka-paiva-turun-puukottajan-oikea-henkilollisyys-selvisi-sattumalta/?shared=983687-d1c5b060-500

Esimerkiksi arabiankielisiä nimiä käännetään miten milloinkin. Turvapaikanhakija saattaa olla luku- ja kirjoitustaidoton eikä pysty tarkistamaan, miten haastattelijat ovat nimen kirjanneet. Migrin itse tekemissä papereissakin samasta nimestä saattaa olla monia eri muotoiluja.

Jos sormenjälkiä ei löydy, hakija päätyy Maahanmuuttoviraston turvapaikkapuhutteluun. Hänet kirjataan ulkomaalaisasioiden käsittelyjärjestelmään eli UMA:an.

UMA-numeroa käytetään yhtenä tunnistetietona. Migrillä, poliisilla, Rajavartiolaitoksella ja tuomioistuimilla on pääsy rekisteriin. Rajattuja oikeuksia saavat myös Kela ja maistraatit. Osa viranomaisista puhuu hakijoista pelkillä UMA-numeroilla.

Hakijan aiempi rikostausta saattaa tulla viranomaisten tietoon, tai sitten ei.

8

380

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • RapeTurusta

      Turun puukottaja tuli Suomeen henkilöllisyystodistuksella jossa hänen nimensä oli Nancy Sinatra(Amerikkalainen naislaulaja), nimi meni läpi ja mies kuitattiin 17 vuotiaaksi turvapaikanhakijaksi.

    • Onhan se ihan selvä asia, että ellei hallinto pysty järjestämään henkkareita, ei voi mitenkään itse tietää kuka on ja mistä tulee, puhumattakaan minkä ikäinen on.
      Kukas sen nyt olisi voinutkaan kertoa.
      Mutta onneksi kuitenkin saadaan uutta koulutettua työvoimaa, kunhan ensin opetetaan luku- kirjoitu- ja laskutaito, edes yhdestä sataan.
      Loogista ja ymmärrettävää, mutta onneksi on kansainvälinen rasisti-kortti, se kelpaa suomen viranomaisille.

    • dead.end

      Elämä oli kaunis, paitsi ei tulevaisuuden suomalaisille. Raja vuotaa ja elätettäviä tulee sen verran kuukausitasolla, että kohta olemme Isä Soroksen sylissä. Soroksen maksamat politiikot saavat palkkionsa, kun maa pumpataan tyhjäksi niin pohjavedestä kuin luonnonrikkauksista.

    • Migri_valehtelee

      Taas valetta "Turvapaikanhakija saattaa olla luku- ja kirjoitustaidoton", ei pidä paikkaansa, koska ovat lääkäreitä ja insinöörejä !

      Näin minulle onat kertoneent luotettavat tahot vihreistä, vasemmistosta ja jopa hallituspuoleista.

      • t34gsd

        Lääkäreiden ja insinöörien työttömyys onkin räjähtänyt pilviin liian monien pakolaisten takia.


    • lakikotasaarvoinen

      Jos tavan suomalainen Tahvonen johtaa virkavastuulla toimivaa harhaan valehtelemalla ikänsä tai nimensä, niin seuraa sakkoja tai vankeutta. Onko asylum kaverit jotenkin suomen lakien ulkopuolella koska saavat valehdella henkilötietonsa vapaasti ilman seuraamuksia.

      • Heimoveljet_tietää

        Mistä he voisivat tietää, ettei totuutta pidä kertoa ?


    • nimetönnänvaaneipuhmetta

      . . . kuitenkin älypuhelimet ovat säilyneet merten, maiden ja mantujen läpi vaellettaessa kohti taikaseinää kylmään Pohjolaan. Identiteetti vaan on hävinnyt. Mamman synnyttäessä joka vuosi uuden ruokittavan, ei siinä ehdi nimiä jaella . . .

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      660
      2485
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      29
      1227
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      109
      1148
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      11
      1073
    5. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      93
      955
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      103
      905
    7. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      99
      845
    8. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      769
    9. Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla

      Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2
      Mikkeli
      35
      767
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      64
      741
    Aihe