Koomista Euvostoliiton puolustelua!

HerääEurooppa

EU-fanimme puolustelee Brysselin diktatuuria kuin ovelta ovelle kiertävä pölynimurikauppias. Teksti on kuin suoraan mainoslehtisestä, joita jaetaan typerille turisteille Brysselin palatsien esittelykierroksilla. Eli yleistä perusteetonta ja onttoa hehkutusta, joka ei vakuuta yhtäkään tiedostavaa ihmistä. Päinvastoin, vain tympäisee.

5

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • salakavala_huijaus

      Niinpä. Kuulostaa ihan Stubbidolta eunukin höpinät. Nykyinen liittovaltioon tähtäävä EU-linja on suunnattu eurooppalaisia maita, kansoja ja kulttuureita vastaan. Vaikka alun perin EU:ta mainostettiin harhautusmielessä niiden puolustajaksi.
      Euvostoliitto on paljon kierompi ja vaarallisempi kuin Neuvostoliitto oli koskaan. Koska jälkimmäinen oli niin selvä huijaus, mutta edellinen tuhoaa alkuperäiskulttuureita ja kansoja salakavalasti.

      • eutanasiaeunukeille

        eu nukit lattapäisiä latistajia..haluavat varmaan lakkauttaa urheilutapahtumatkin kohta, liiallisena kansan kiihottamisena.


    • Miksi sinä Juntti Huidot ?

      Miksi Juntit ei katso vaikka " Tapio on the move " Lento vlogeja.
      Tämä on hyvä ja totuudenmukainen kertomus Euroopasta ja monesta
      nykyaikaisesta asiasta. Tämä on sitä todellista asiaa mitä maailma ja
      Euroopan unioni oikeasti merkitsee.

      Ei enään tarvitse kirjoitella tyhmiä asioita Euroopasta ja Euroopan unionista.
      Ei saa linkittää, mutta saa kertoa oikein hyvän ja totuudenmukaisen lähdeaineiston.
      Katsokaa ja ymmärrätte näiden videoiden jälkeen paljon todellisia asioita.

      Katsokaa todellisia videoita ja jotka on kuvattu todellisuudessa ja niitä ei ole
      poliittisesti muokattu.

      Siellä On vastauksia Junteille Päätä särkeviin kysymyksiin , siellä on tieto.
      Siellä on tieto ja nyt se on tarjolla ihan videoina suomeksi.
      Eli ei ole olemassa yhtään mitään ei kerrassaan mitään mitä juntin päässä on !
      Älä anna sen pään juosta siellä jossakin ja ymmärrä että ei ole mitään ei yhtään
      mitään ja kaikki mitä näet on totuus ja se olennainen.

      Ei ole mitään Hullupullohuhtataijauhosintäjpunasta ei ole mitään ei mitään !
      USKO EI OLE MITÄÄN EI MITÄÄN.

      Me vain haluamme luonnollisesti saman oikeuden ja saman elämän ja mahdollisuuden.
      EI MITÄÄN MUUTA JA SE ON LUONNOLLISTA !

      Katso " Tapio on the move " Lento vlogeja. !

      • rosvousta

        Usko vaikka pukkiin. Juttusi sen todistavat. Lapsellinen usko johonkin olemattomaan kuten talouden nousukauteen ,pilaa useimpien elämän lopullisesti. Minä tiedän ettei ole yhtäkään jumalaa olemassa ja siitä huolimatta melkein kaikki uskovat niihin. Tässä EUssa on suuren petkutuksen maku. On eletty velaksi suurien luulojen ja utopioden varassa eikä mikään enää voi pelataa tätä porukkaa täystuholta.Laula EU-oodia loppuikäsi minä kuolen häpeään teikäläisten takia. Mikään ei ole muuttunut sitten hitlerin aikojen Euroopassa. Samaa kohellusta ja irvokasta touhua . Köyhillä teetetään kaikki ilmaiseksi ja suurin huvi on turistin örvellys paikoissa joissa työ tehdään. Suomessa se on maaseudulla.


      • rosvousta kirjoitti:

        Usko vaikka pukkiin. Juttusi sen todistavat. Lapsellinen usko johonkin olemattomaan kuten talouden nousukauteen ,pilaa useimpien elämän lopullisesti. Minä tiedän ettei ole yhtäkään jumalaa olemassa ja siitä huolimatta melkein kaikki uskovat niihin. Tässä EUssa on suuren petkutuksen maku. On eletty velaksi suurien luulojen ja utopioden varassa eikä mikään enää voi pelataa tätä porukkaa täystuholta.Laula EU-oodia loppuikäsi minä kuolen häpeään teikäläisten takia. Mikään ei ole muuttunut sitten hitlerin aikojen Euroopassa. Samaa kohellusta ja irvokasta touhua . Köyhillä teetetään kaikki ilmaiseksi ja suurin huvi on turistin örvellys paikoissa joissa työ tehdään. Suomessa se on maaseudulla.

        Siinä ei ole mitään petkutuksia ei mitään sä ole vain Juntti ja maalta.
        Et edes ole käynyt euroopassa et edes tiedä, että kohta ei tarvita enään
        kuljettajia sinun panssarivanuissa ja Maailma on toisen näköinen ja
        toisen teollinen ja globaali ja yhteinen, kuin silloin.

        Ei ole mitään ongelmaa eikä eriarvoisuutta ja näin on jopa raamattu
        ennustanut, että kansakuntien aika loppuu. Tämä on vain ilmiselvä
        tulevaisuus ! Olet varmasti nähnyt kun naapurin Irma on ottanut ja
        lähtenyt ja jopa Lentänyt ihan lentokoneella !

        Tajuatko, että Maailmaan tulee joka vuosi yli 1500 uutta matkustaja
        lentokonetta ja matkustajamäärät kasvaa aivan mieletöntä vauhtia.
        Maailman suurin Business on Matkailu. Teknologia on se sana mikä
        on nyt IN. Jos suomi jää pois Eurooppalaiseta kehityksestä, niin
        se ei tule koskaan saamaan kiinni sitä TEGNOLOGIAA JA KEHITYSTÄ.

        Etkö sä tajua, sä olet oikeasti Juntti ja näe edes Naapurin Perasta joka
        toi vaimon Thaimaasta, kun siellä ei enään ole Muita naisia.

        En en minä usko huijaukseen, niin kauan kun kaikki ihmiset on saman
        arvoisia ja en en usko jos saamme saman arvon ja oikeuden kuin
        Saksalaiset ja Ranskalaiset voin luottaa tähän suurempaan massaan
        ja sen oikeudenmukaisuuteen. He juuri He olisivat menettämässä
        eniten sinun kuvitelmissa, mutta en en usko, koska maailma on hyvin
        rahan ja talouden ja teollisuuden ja mukavuuden perään en en usko
        sinun petkutuksiin, koska siinä ei ole tavoitteita eikä voittajia silloin.


        RIITTIKÖ ? ?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      109
      752
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      58
      751
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      43
      626
    4. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      205
      546
    5. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      40
      516
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      50
      504
    7. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      22
      496
    8. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      70
      496
    9. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      82
      463
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      36
      450
    Aihe