Antti Rinne on ovela

jokoeroan

Presidentinvaalit käytiin. SDP:n puheenjohtaja Rinteen velvollisuus olisi ollut olla puolueensa ehdokkaana. Mutta hän oli ja lienee edelleen pelkuri. Pelkää häviötä. Tietysti häviö oli ennalta varma, mutta eniten Rinne lienee pelännyt häpeällisen huonoa tulosta. Niinpä hän sai houkuteltua SDP:n naiset mukaan sijaiskärsijöiksi ja uhriksi valikoitui Haatainen. Tulos oli todella häpeällinen puolueelle ja Haataiselle. Ajatelkaapa miltä Haataisesta tuntuu tuollainen nöyryytys. Siinä olisi koston paikka. Mutta Rinne on ovela. Hän nostaa Haataisen puhemiehistöön, jottei hänen ja naisten kostoa tule. Ja niinpä Rinne saa edelleen paistatella parrasvaloissa. Ja uskotella kaikille, että huono vaalitulos olikin vain Haataisen syytä, ei SDP:n syytä. Jos meillä demareilla on enää vähäinenkään määrä selkärankaa jäljellä, niin Rinne pitää pistää vaihtoon välittömästi. Kävi miten kävi. Eihän tilalle taida parempaakaan löytyä, mutta olisi se hirveä ihme, jos huonompi löytyisi. Kyllä Rinne on pistettävä vastuuseen, jota hän aina on korostanut.

7

151

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Palapelin_palat

      SDP sisäinen hajaannus on se dilemma. On feministinen halaus-ryhmittymä ja toisaalta perinteinen duunari-ryhmittymä. Melko erilaiset tavoitteet heillä. Tätä SDP:n sisäistä kamppailua on jo käyty vuositolkulla.

    • KempeleenUkki

      Rinteen reppana perusteli demareiden huonoa vaalitulosta sillä, että Niinistö on niin hyvä.
      Onko hullumpaa kuultu, ei ole. herra paratkoon???

      • Oliko jollain epäselvää, ettei Niinistöstö mene jatkokaudelle? Miksi siis lähteä "kisailemaan", kun lopputulos on selvä. Sitä en kyllä ymmärrä, miksi SDP yleensä laittoi oman ehdokkaansa, mutta se on niitä arviointivirheitä, joita nykydemareissa on tehty toinen toistensa perään.


    • 32514711

      Rinne todellakin yrittää juosta Niinistön selän taakse. Selitys on huono, koska Haavisto sai oman puolueensa tuen. Haataista pitää verrata Huhtasaareen ja Väyryseen, joilla lähtökohta vaaleihin oli demareihin verrattuna surkea.
      Huhtasaari ensimmääisen kauden kansanedustaja ja takana hajonnut puolue.
      Väyrynen poissa päivän politiikasta Brysselissä ja rahoittaa kampanjansa mukeilla.
      Rinne tuhlasi Haataisen kampanjaan 660000€ ja entisen ministerin. Tukea tuli PUOLET vähemmän!!!

      • Vanhanen sentään jakoi tyhjiä ämpäreitä. Haatainen pelkkiä tyhjiä ajatuksia!


    • toivotaanko

      On tosissaan aika pistää Rinne vaihtoon. Se olisi se Maailman kahdeksas ihme, jos huonompi löytyisi tilalle.

    • Näinonmaltaat

      Hankkikaa Kari Rajamäkijä johtajiksi ja passitakaa nämä maailmanhalaajat Afrikkaan
      ja palauttakaa työväenpuolue sellaiseksi,mitä se oli kun vanha työväenluokka oli johtamassa
      puoluetta.Nykyiselle puolueelle ei ääniä tipu.Asioiden pitää muuttua,koska Suomi kuuluu
      suomalaisille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan

      Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs
      Ikävä
      49
      1314
    2. Maskuliininen herrasmies

      Tekee aloitteen. 🌸
      Ikävä
      160
      1125
    3. Oletko valmis? Meidän tarinaan

      Rakastan sinua ❤️
      Ikävä
      61
      1007
    4. Kiinni on siekkilän yliajaja

      Eilen illalla saatu kiinni Varsinais-Suomessa tämä henkilö.
      Mikkeli
      8
      812
    5. Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"

      Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli
      Maailman menoa
      185
      812
    6. Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.

      Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää
      Ikävä
      27
      776
    7. Näyttävin pariskunta

      Ketkä lie tällä kylällä kääntää päät?
      Suomussalmi
      11
      769
    8. Ollaanko me tyhmiä mies?

      Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä
      Tunteet
      51
      761
    9. Kannattaako kaikki Abrahamilaiset uskonnot jättää?

      Ja seurata jotain ihan muuta?
      Hindulaisuus
      346
      738
    10. Martina Aitolehti poseeraa Ibizalla

      Ihanaa! Ibiza on ihan paras paikka lomailla hengaillen, viinistä ja iltamenoista nauttien. Säpinää riittää. Aitolehti
      Kotimaiset julkkisjuorut
      79
      698
    Aihe