Pitäisikö lapsia syntyä enemmän?
Lapsia syntyy Suomessa juuri sopivasti, ihmisillä on mukavasti tilaa hengittää ja olla, luontokin kukoistaa. Enemmän kanattaisi panostaa jokien ja järvien suojeluun, metsiä ja peltoja on liiaksi ojitettu vesistöihin. Pitäisikö Suomeen tuoda maahanmuuttajia tai halpatyövoimaa, ei pitäisi.
Suomessa oli 1800 luvun lopussa vain noin miljoona asukasta, hyvin pärjättiin. 1950 meitä oli 3 miljoonaa, nyt yli 5 miljoonaa. Emme ole kuolemassa sukupuuttoon, päinvastoin, me kukoistamme.
Suurin ilmaston lämpenemiseen vaikuttava seikka on ylikansoitus, metsien hakkaamine, kokonaisten metsäkantojen katoaminen monista maista. Lähi-idässä ja Afrikassa, etenkin kaikissa islamilaisissa maissa lapsia syntyy liikaa. Muslimin tarkoitus on koraanin mukaan tehdä paljon lapsia, islam on kuten tiedämme expansiiviivinen uskonto ja sen perimmäinen tarkoitus on maailman valloitus.
Kun olin itse ala-asteella maapallolla oli 4,5 miljardia ihmistä, nyt luku lähenee 8 miljardia vauhdilla. Maapallo ei kykene tarjoamaan samanlaista länsimaista elintasoa kaikille, tämä on totuus. Länsimainen elintaso on kuitenkin jokaisen lähi-idän ja afrikan asukin suurin haave. He haluavat harpata evoluutiossa vuosisatoja eteenpäin ja hyödyntää länsimaisia mukavuuksia ja teknologiaa arjessa.
Lähi-idässä ja Afrikassa kirjoitetaan yhtä monta kirjaa kuin Espanjassa vuodessa. Mitä tämä kertoo älyllisestä toiminnasta ja ihmisistä, Saksassa kirjoitettiin enemmän kirjoja vuonna 1920 kuin Afrikassa ja Lähi-idässä vuonna 2015.
Tästä huolimatta nämä sotaisat, itseaiheutetussa köyhyydessä elävät maanosat vastaavat 95 prosentisya maailma aseellisista konflikteista.
Syntyvyys keskustelu
23
83
Vastaukset
- Eitarvita
Just näin.
- haittakopäästötvaieikö
Ainoa mahdollisuus päästöjen vähentämiseen on pienenevä ihmiskunta.
Länsimaat hoitavat osansa koska niissä väestö vanhenee ja syntyvyys alentuu luontaisesti.
Miksi sekin pitää pilata rahtaamalla hallitsemattomasti sikiävää ihmisainesta pienen kulutuksen alueilta länsimaihin joissa heitä palkitaan lisääntymään kymmen- tai jopa satakertaisen ympäristökuormituksen oloissa? - Stt-uutiset
Haluaisin vielä lisätä, että maailmalla on meneillään 104 aseellista konfliktia. 99 näistä konflikteista osapuolet ovat muslimeita, tai ainakin toinen osapuolista.
Muslimaissa myös syntyvyys on korkeinta, koulutus heikointa ja ihmisoikeuksissa on suurimmat puutteet. - liikaajoihmisiä
Suurten ikäluokkien siirtymä voidaan hoitaa hyvinkin velkarahalla. Tulevaisuudessa syntyvillä säästöillä kuitataan sitten velat. Ei ole mikään pakko kasvaa ja varsinkaan kehitysmaalaisilla.
- Stt-uutiset
Vihreät on puolueena maailman idioottimaisin ideologia. Minusta voitaisiin puhua metro hesalaisten akateemisten turhake tätien ja setien fetissi puolueesta.
Ei Helsigissä tarvitse autoa, on tosi mukava arvostella autoilijoita ja puhua päästöistä koska asuu pienessä Kallion tai Punavuoren kaksiossa ja harrastaa kierrätystä. Oikeassa elämässä tämä maapallo kärsii kyllä jostain ihan muusta taudista kuin näiden naivien kukkahattujen kuvittelemista päiväunista. Normaalit ihmiset Suomessa käyttävät usein 1-2 tuntia autossa työmatkaan, ei tästä pidä ketään rankaista.
Vihreät Suomessa on täysin pihalla maapallon tilasta, suurin ongelma hallitsematon väestönkasvu kehitysmaissa ja kehittyvissä maissa. Puhuvatko he tästä mitään, haluavatko he harjoittaa syntyvyyden säännöstelyä Afrikassa ja Lähi-idässä, eivät. Vihreiden filosofian mukaan liikakansoittujien oikeus on liikakansoittua ja vaeltaa Eurooppaan. Tälläinen haitallinen kansainvaellus ei ole omiaan maapallon pelastamiseksi.
Herätkää vihreät, autoilu Suomessa ei ole maapallon ongelma. Suomen luonto on melkoinen hiilinielu, sitä ei meidän autoilu pilaa. Vihreiden ajama monikulttuurisuus taas luo alustan hallitsemattomalle väestönkasvulle.
Vihreät puolueena on täysin turha omantunnon kiillotuskone, joka ajaa sellaista ideologiaa joka tuhoaa maapalloa kiihtyvällä vauhdilla. - eipelleillä
Stt-uutiset kirjoitti:
Vihreät on puolueena maailman idioottimaisin ideologia. Minusta voitaisiin puhua metro hesalaisten akateemisten turhake tätien ja setien fetissi puolueesta.
Ei Helsigissä tarvitse autoa, on tosi mukava arvostella autoilijoita ja puhua päästöistä koska asuu pienessä Kallion tai Punavuoren kaksiossa ja harrastaa kierrätystä. Oikeassa elämässä tämä maapallo kärsii kyllä jostain ihan muusta taudista kuin näiden naivien kukkahattujen kuvittelemista päiväunista. Normaalit ihmiset Suomessa käyttävät usein 1-2 tuntia autossa työmatkaan, ei tästä pidä ketään rankaista.
Vihreät Suomessa on täysin pihalla maapallon tilasta, suurin ongelma hallitsematon väestönkasvu kehitysmaissa ja kehittyvissä maissa. Puhuvatko he tästä mitään, haluavatko he harjoittaa syntyvyyden säännöstelyä Afrikassa ja Lähi-idässä, eivät. Vihreiden filosofian mukaan liikakansoittujien oikeus on liikakansoittua ja vaeltaa Eurooppaan. Tälläinen haitallinen kansainvaellus ei ole omiaan maapallon pelastamiseksi.
Herätkää vihreät, autoilu Suomessa ei ole maapallon ongelma. Suomen luonto on melkoinen hiilinielu, sitä ei meidän autoilu pilaa. Vihreiden ajama monikulttuurisuus taas luo alustan hallitsemattomalle väestönkasvulle.
Vihreät puolueena on täysin turha omantunnon kiillotuskone, joka ajaa sellaista ideologiaa joka tuhoaa maapalloa kiihtyvällä vauhdilla.Vihreät kaupunkilaiset, kaupunkilaisten puolue..
En ymmärrä heidän järjenjuoksua..
Helsingin vihreät...puolitetaan lihansyöntiä. Ravintosisältö pidetään kuitenkin samana.
Eli vihanneksia, marjoja, juureksia lisäämällä. Onko heillä mitään käsitystä kuinka paljon niitä tulee syödä, vanhus, pikkulapset, raskasta työtä tekevien, että lihasta saatu ravintosisältä tulee korvattua?
Entä, kun Suomen kasvuaika on niin lyhyt ( ja arvaamaton) miten paljon kasvihuoneviljely, ulkomailta tuonti vähentää luonnon kuormitusta?
Entä, kuinka Suomen luontoa kyetään hoitamaan? katoavia niittyjä, ketoja, metsälaitumia? Kuinka paljon niiden myötä katoaa eliöitä, hyönteisiä...?
Vihreät asuvat kaupungeissa; jotka lämmittävät pilaavat ilmastoa jo pelkällä olemassa olollaan, katu-/mainosvaloineen, sementtitaloineen, asfaltoinnit...ostavat valmiiksi tuotetut/tuodut ruoat kaupoista, vaatteet...
Silti he kuvittelevat olevansa luonnon pelastajia..sanelemalla miten muiden pitää omistamaansa/hoitamaansa luontoa hoitaa, ruokaa valmistaa, millä valmistaa, mitä saa syödä, miten liikkua, missä asua...
Miten edes Suomen luontoa voi pelastaa; tuppautumalla kaikki kaupunkiin, jättämällä maaseudun/metsät/luonnon vain muutaman ison kaupallisesti menestyvän yrityksen haltuun? Vai valtion pakkolunastaminen? Työntekijöitä kuskattaisiin pelloille, niinkuin NLn kolhoosi aikaan?! Olisivatko työntekijät näitä "siirtolaisia"? Vai tuotaisiin ruoka ulkomailta. Miten luontoa säästämällä?
Otetaan myös ulkomailta tuhansia "siirtolaisia"vuosittain elämään kaupungeihin.
Vihreät tekevät umpisokeita päätöksiä, vain ideologiansa pohjalta, täysin välinpitämättöminä mitä sen seuraukset ja vaikutukset tulee aiheuttamaan huomispäivinä luontoon ja kärsimyksinä ihmisille!
Väestön syntyvyyden kasvu, ei ole edellytys hyvinvoinnin ylläpitämiseen...hallitsematon ja järjetön päin vastoin romahduttaa sen.
Jos syntyvyyden kasvu olisi tae hyvinvoinnille, niin mm afrikkalaiset, intialaiset olisivat maailman rikkaimpia....toisaalta, jos uhkaskenaario toteutu; ilmaston muutos ja länsimaat jatkavat siirtolaisten asuttamista oman kansansa kustannuksella, välittämättä oman kansansa syntyvyydestä. Vastakkain olisi pieni länsimaalaisten ryhmä, mikä on oppinut vain antamaan ja jakamaan..hyvästään, oikeudenmukaisesti,....ja moninkertainen määrä heitä, jotka ovat oppineet saamaan ja joutuneet ottamaan. Siis tehdäänkö näin ollen omien etnisten kansanryhmien tahallinen hävittäminen?
- cvbncv
Kyse on vain nykyisen talousfilosofian mukaisesta jatkuvan kasvun harhasta. Yritetään turvata jatkuva kasvu väkeä ja siten kulutusta jatkuvasti lisäämällä. Tollot eivät vaan tajua, että maapallo ei kasva.
Tosin jos halutaan jonkin tietyn kansan väkimäärän pysyvä vakaana tietyllä tasolla, keskimääräisen lapsiluvun olisi oltava 2. Suomessa siihen tollot pyrkivät tuomalla lähi-itäläisiä tänne, mutta eihän sillä tavoin suomalaisten lapsiluku nouse kahteen, vaan lähi-itäläiset vähitellen syrjäyttävät suomalaiset.
Ja koska lähi-itäläiset tuovat omat tapansa mukanaan, eivätkä suomalaistu, Suomi lakkaa olemasta ja tälle alueelle syntyy uusi Irak/Syyria/Somalia. Suvakit tekevät kansallisen itsemurhan. Suvakkeja se ei haittaa, koska suvakit sairastavat patologisen altruismin syndroomaa, jossa uhrautuvasta auttamisesta, tai auttamisen illuusiosta syntyy niin suuri mielihyvä, että millään muulla ei ole väliä. Se on kuin huumeorjuus.- Stt-uutiset
Kyllä, itselläni on ollut sellainen filosofia näissä asioissa, että "maata on hyvä omistaa, sitä ei enää valmisteta".
- Filosofi
Ikiliikkujaa ei ole keksitty, ei edes taloudessa.
- Stt-uutiset
Haluaisin itse Perussuomalaisena lisätä, että lentoliikenteen ja meriliikenteen lopettaminen voisi olla järkevää.
Suuria sähköistettyjä rataverkostoja voisi lisätä maanosien välille. Lähi-itä ja Afrikka voitaisiin jättää välistä.
Bisnekset hoituvat videopuheluilla, eikä parin päivän matkustus huippumodernilla junalla niin kamalaa ole. Elämysmatkailu on yliarvostettua, etenkin jos pitää matkustaa lentokoneella. Bensa ja diesel autojen käyttö halvemmaksi. Laivoja ollaan jo kovaa vauhtia sähköistämässä.
Lentokoneista voitaisiin kyllä luopua.Lentoliikenne vähenisi luonnostaan, jos lentomatkustamista verotettaisi, mutta kun se tuo jatkuvasti kasvavia voittoja sijoitajille sitä ei vo alkaa verottaa vaan lisätä kuten kaikkea muutakin kulutusta pyritään lisäämään.
Jossain tulee kuitenkin kyllästymispiste, kertakäyttöroinaa alkaa maapallo olla täynnään ja se jos mikä alkaa tympiä niin viimeisen päälle että tuotetaan tavarraa, jolla ei ole tarkoitustakaan olla käyttöarvoa, ainoastaan jonkilainen kestävyys ehkä juuri ja juuri takuuajan. Jos se sattumalta kestää pitempään, siihen ei ole enää saatavissa varaosisa, valaisimiin lamppuja jne. koska se vaikeuttaisi uuden myyntiä.
Kasvu ei vain voi jatkua loputtomiin, jotain peruuttamatonta tulee tapahtumaan ja se lienee jo hyvässä alussa, kun näitä siirtokuntia kehitysmaista tuodaan lisäämään kulutusta ja tuottamaan voittoa sijoittajille ja kuinkas muuten, kulloisenkin maan veromaksajien varoilla, jotta eliitti saa revittyä viimeisetkin bonukset ja osingot omille verottajalta piilotetuille tileilleen.
- VääräPuu
Turhaan aloittaja syyllistää afrikkalaisia..valtavalla mantereella on reilut miljardi ihmistä. Maapallon tappaa paljon nopeammin 4,5 miljardia kerskakulutuksesta haaveilevaa aasialaista.
- Stt-uutiset
Totta, en kiellä. Mutta onneksi he ovat heränneet syntyvyyden säännöstelyyn, toisin kuin Lähi-idässä ja Afrikassa.
Toiseksi, aasialaiset eivät ole tulossa tänne levittämään liikakansoituksen filosofiaa islamia. Katsos asia on näin, että me ei tarvita paskaa kun ei pian ole peltojakaan. Aasiassakin eniten sikiävät valtiot ovat islamisoituneet, valitettavasti.
En ymmärrä mikä hinku viisailla länsimaisilla on sekoittaa näitä elukoita tänne ihmisten sekaan. Oikeasti, nykymenossa ei ole mitään järkeä. Onneksi yhä enemmän alkaa näyttää siltä, että ongelmaa on ryhdytty korjaamaan Euroopan laajuisesti.
Aasialaisista vielä sen verran, että ovat pakotettuja hiljalleen tekemään ilmastomuutoksia. Alkaa monissa kaupungeissa olla hengityilma jo niin huonoa, että mitään muuta mahdollisuutta ei ole. - Seamus
Onneks ne aasialaiset voi lomailla täälä puhtaassa luonnossa ja tuoda meille rahojaan. Lähi-idän ihmeet ei lomaile, ne tulee kelan palkalle töihin ja raiskaavat pieniä tyttäriämme.
- PommiRäjähtää
Stt-uutiset kirjoitti:
Totta, en kiellä. Mutta onneksi he ovat heränneet syntyvyyden säännöstelyyn, toisin kuin Lähi-idässä ja Afrikassa.
Toiseksi, aasialaiset eivät ole tulossa tänne levittämään liikakansoituksen filosofiaa islamia. Katsos asia on näin, että me ei tarvita paskaa kun ei pian ole peltojakaan. Aasiassakin eniten sikiävät valtiot ovat islamisoituneet, valitettavasti.
En ymmärrä mikä hinku viisailla länsimaisilla on sekoittaa näitä elukoita tänne ihmisten sekaan. Oikeasti, nykymenossa ei ole mitään järkeä. Onneksi yhä enemmän alkaa näyttää siltä, että ongelmaa on ryhdytty korjaamaan Euroopan laajuisesti.
Aasialaisista vielä sen verran, että ovat pakotettuja hiljalleen tekemään ilmastomuutoksia. Alkaa monissa kaupungeissa olla hengityilma jo niin huonoa, että mitään muuta mahdollisuutta ei ole.Miten menee esmes Intian, Bangladeshin tai Filippinien syntyvyyden säännöstelyllä? Ei taida olla kaikki islamilaisia valtioita.
- TarkistaTiedot
Stt-uutiset kirjoitti:
Totta, en kiellä. Mutta onneksi he ovat heränneet syntyvyyden säännöstelyyn, toisin kuin Lähi-idässä ja Afrikassa.
Toiseksi, aasialaiset eivät ole tulossa tänne levittämään liikakansoituksen filosofiaa islamia. Katsos asia on näin, että me ei tarvita paskaa kun ei pian ole peltojakaan. Aasiassakin eniten sikiävät valtiot ovat islamisoituneet, valitettavasti.
En ymmärrä mikä hinku viisailla länsimaisilla on sekoittaa näitä elukoita tänne ihmisten sekaan. Oikeasti, nykymenossa ei ole mitään järkeä. Onneksi yhä enemmän alkaa näyttää siltä, että ongelmaa on ryhdytty korjaamaan Euroopan laajuisesti.
Aasialaisista vielä sen verran, että ovat pakotettuja hiljalleen tekemään ilmastomuutoksia. Alkaa monissa kaupungeissa olla hengityilma jo niin huonoa, että mitään muuta mahdollisuutta ei ole.Syyllistyt normaaliin harhaan. Aasiassa on paljon teollistuneita maita ja se taas tarkoittaa suurempaa kulutusta. Maapallo on jo menetetty...
- Mahjong
PommiRäjähtää kirjoitti:
Miten menee esmes Intian, Bangladeshin tai Filippinien syntyvyyden säännöstelyllä? Ei taida olla kaikki islamilaisia valtioita.
Intiassa keskustelu aiheesta käy kuumana. Intian väestönkasvu on myös merkittävästi hidastunut erilaisten kampanjointien ansiosta. Intian muslimivähemmistössä syntyvyys on edelleen korkealla. Pakistan ohittaa hyvin pian Intian väestömäärän, luin jostain että 25 vuoden kuluttua.
- HöpöjäPuhut
Stt-uutiset kirjoitti:
Totta, en kiellä. Mutta onneksi he ovat heränneet syntyvyyden säännöstelyyn, toisin kuin Lähi-idässä ja Afrikassa.
Toiseksi, aasialaiset eivät ole tulossa tänne levittämään liikakansoituksen filosofiaa islamia. Katsos asia on näin, että me ei tarvita paskaa kun ei pian ole peltojakaan. Aasiassakin eniten sikiävät valtiot ovat islamisoituneet, valitettavasti.
En ymmärrä mikä hinku viisailla länsimaisilla on sekoittaa näitä elukoita tänne ihmisten sekaan. Oikeasti, nykymenossa ei ole mitään järkeä. Onneksi yhä enemmän alkaa näyttää siltä, että ongelmaa on ryhdytty korjaamaan Euroopan laajuisesti.
Aasialaisista vielä sen verran, että ovat pakotettuja hiljalleen tekemään ilmastomuutoksia. Alkaa monissa kaupungeissa olla hengityilma jo niin huonoa, että mitään muuta mahdollisuutta ei ole.Eurooppaan tuli 2015 noin miljoona turvapaikan hakijaa. Tällä on itikan paskan kokoinen vaikutus maailman ilmastoon kun katsoo kokonaisuutta. Pelin ratkaisee paremminkin 3 000 miljoonaa intialaista ja kiinalaista.
- TarkempaaTietoa
Mahjong kirjoitti:
Intiassa keskustelu aiheesta käy kuumana. Intian väestönkasvu on myös merkittävästi hidastunut erilaisten kampanjointien ansiosta. Intian muslimivähemmistössä syntyvyys on edelleen korkealla. Pakistan ohittaa hyvin pian Intian väestömäärän, luin jostain että 25 vuoden kuluttua.
En tiedä mistä oot lukenut mutta ei pidä paikkaansa. Pakistanissa on "vain" 200 miljoonaa asukasta ja kasvu on miltei sama kuin Intiassa. Pakistan on kehittynyt hyvin. mutta en usko että vuoristoinen pieni maa voisi elättää 2 miljardia ihmistä...tätähän se vaatisi jos menisi Intian ohi 25 vuodessa.
- Tilastotieteilijä
TarkempaaTietoa kirjoitti:
En tiedä mistä oot lukenut mutta ei pidä paikkaansa. Pakistanissa on "vain" 200 miljoonaa asukasta ja kasvu on miltei sama kuin Intiassa. Pakistan on kehittynyt hyvin. mutta en usko että vuoristoinen pieni maa voisi elättää 2 miljardia ihmistä...tätähän se vaatisi jos menisi Intian ohi 25 vuodessa.
Väkiluku räjähtää Afrikan maissa
Vuoteen 2100 mennessä YK arvioi, että maailmassa on entistä enemmän väkiluvultaan suuria maita. Yli 200 miljoonan asukkaan rajapyykin olisivat siihen mennessä arvion mukaan ohittaneet kymmenet islamilaiset valtiot.
Afrikan ja Lähi-idän väkiluvun odotetaan yli kaksinkertaistuvan nykyisestä, esimerkiksi Afrikassa 1,1 miljardista 2,4 miljardiin vuoteen 2050 mennessä. Ennusteen mukaan Afrikassa asuu jopa 4,2 miljardia ihmistä vuonna 2100.
Koko maailman asukasluvun odotetaan puolestaan yltävän 9,6 miljardiin vuoteen 2050 mennessä. Tällä hetkellä maailmassa on noin 7,2 miljardia ihmistä.
Suurin osa väestönkasvusta saadaan kehittyvistä maista. Kehittyneiden maiden väestömäärän odotetaan pysyvän lähes ennallaan. Euroopan väkiluvun odotetaan supistuvan 14 prosenttia vuoteen 2100 mennessä
- Väestötieteilijä
Yksikin miljoona sikiämisen kulttuurista on liikaa.
- Vihreätpelkurit
Niin ja missä on Vihreiden kommentit ketjuun, yksikään ei halua näistä oikeista ongelmista puhua.
- Huawein
Naulankantaan!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2147334
- 594712
Etsin vastaantulevista sua
Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s434654- 753388
Kaikesta muusta
Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko161985- 311789
Tekis mieli lähestyä sua
Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗271776Ajatteletko koskaan
Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹441637- 361537
- 1431297