Mitä ihmettä??

saarivaltio

Uuden Seelannin iskun jälkeen jotkut muslimit kyseenalaistavat _omaa_ käytöstään:

Quazi on ollut perustamassa myös The Federation of Islamic Associations of New Zealand -järjestöä. Hänen mukaansa järjestön tarkoitus oli alusta asti, että muslimit integroituisivat valtavirtaan. Quazin mukaan monikulttuurisuutta on haastettu globaalisti, mutta Uudessa-Seelannissa lähes kaikki suhtautuvat siihen myötämielisesti.

– Silti noin 11 prosenttia uusiseelantilaisista ei hyväksy nykyään monikulttuurisuutta.

– Nyt meidän täytyy pohtia miksi näin on? Emmekö kommunikoi tuon 11 prosentin kanssa, olemmeko jättäneet heidät huomiotta? hän kysyy.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006038583.html

Suomessa ei ole mitään tällaista.

19

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei-rasismille

      Aika hyvin mulsut ovat siellä integroituneet jos luku on rehellisessä otannassa vain 11%.

      Suomessa lukemat olisivat ihan toista luokkaa eivätkä suinkaan pyllistäjiä mairittelevalla tavalla.

    • meillätoisin

      Meillä eivät muuta tee kuin syyttävät muita ja liittoutuvat päättäjien ja virkamiesten ja suvakkimafian kanssa suomalaisia vastaan.

    • Faktaa-väliin

      Koko ajatus "monikulttuurisuudesta" on sairas. Mitä jos Irakiin muuttaisi miljoonia vaaleita eurooppalaisia ja he perustaisivat yhdistyksen joka ihmettelisivät että osa irakilaisista ei hyväksy uutta Irakia.

      • Miten on monikulttuurisuus Uuden-seelannin tapauksessa jos asiaa katsotaan Maorien kannalta jotka ovat Uuden seelannin oikeita alkuperäisasukkaita ja eurooppalaisperäinen väestönosa (mitä uuden seelannin tapauksessa on tänä päivänä noin 75%:a maan väestöstä) on se väkiryhmä joka on maan muuttanut "monikulttuuriseksi"?
        Miten katsot Maorien oikeuden omaan kulttuuriin ja tapihinsa suhteessa eurooppalaisperäisen väestönosan kulttuuriin ja tapoihin. Tuleeko Maorien muuttaa tapansa "maahantunkeutujien" tapojen mukaisiksi vai miten asia on?


      • ei-kiitos

        Maorit, Amerikan alkuperäisasukkaat jne.

        Heille kävi huonosti, muut veivät heidän maansa. Meille ei pidä käydä samoin.


    • seongelmaon

      Mihin monikulttuurisuutta tarvitaan?

      Mikä on se ongelma täällä lännessä, että ratkaisu siihen ongelmaan on monikulttuurisuus?

      Eli, kertokaapa joku, että mikä tarkalleen ottaen on tämä kyseinen ongelma?

      Kertokaapa. Kiitos.

    • Turakainen

      AP, ymmärsit ihan väärin. Ongelmana on se että siellä on vielä 11% jotka eivät ole alistuneet. Joten alistajien täytyy kohdistaa "kommunikointia" ja "huomiota" tuohon 11%:iin enemmän/kovemmin.

    • otappaselvää

      Syomessa monikulttuurisuutta ei hyväksy 93% väestöstä.

      • hopealanka

        Suomi on ollut monikulttuurinen maa jo ainakin 600 vuotta. Miten sitä nyt äkkiä ei enää hyväksytä? Saamelaisetko ulos... mutta kun juuri he ovat Suomen alkuperäisväestö.


      • RuusuinenOnnela

        No ei uuden seelannkn valkoiset ole ap. Ne tappoi maorit miltek kokonaan muuttaessaan sinne, britit siis.


      • hopealanka kirjoitti:

        Suomi on ollut monikulttuurinen maa jo ainakin 600 vuotta. Miten sitä nyt äkkiä ei enää hyväksytä? Saamelaisetko ulos... mutta kun juuri he ovat Suomen alkuperäisväestö.

        Suomalainen teollisuus on pitkälti muualta tulleiden aikaansaannosta ja yritteliäisyyden tulos. Nyt meille tulee ja tuotetaan suurissa määrin porukkaa joka vain noukkii muiden leipomasta pullasta rusinat.


      • hopealannalle
        hopealanka kirjoitti:

        Suomi on ollut monikulttuurinen maa jo ainakin 600 vuotta. Miten sitä nyt äkkiä ei enää hyväksytä? Saamelaisetko ulos... mutta kun juuri he ovat Suomen alkuperäisväestö.

        Hyväksytään. Sellainen monikulttuuria kuin oli 600 vuotta.

        Tai ei sittenkään ihan, siinä mielessä että olimme pitkään muiden vallan alla, sekä suomalaiset että saamelaiset joutuivat siitä kärsimään.

        Eikä hyväksytä muiden vallan alle joutumista nytkään. Eikä lisääntyvää monikulttuuria, joka pitää liikaa paskaa sisällään.

        Katsotaan hyväksymistä uudelleen sitten, kun monikulttuuri toimii - jos toimii koskaan.

        Tietty määrä monikulttuuria on ok mutta se vaatii muuttajilta panosta.


    • suvakkikotoutus

      Suomessa muslimeja kohdellaan vähä-älyisinä lapsina, joilta ei voi vaatia mitään.

      Ei ihme, että vinkuvat ja uhriutuvat.

      Suvakit ovat heidät tähän opettaneet = suvakit pitävät muslimeja vähä-älyisinä.

      • ei-rasismille

        "suvakit pitävät muslimeja vähä-älyisinä. "

        No, sitähän he ovat...somaleilla on testien mukaan äo ~60 ja arabeilla kymmenisen yksikkö korkeampi.


    • vaikuttaa.fiksulta

      Minusta tuo Quazi vaikuttaa fiksulta ja integroituneelta.

      Toisaalta mistä näitä tietää kun niin moni median kultapoika on jo paljastunut ihan muuksi kuin on luultu/väitetty.

    • ouluusinormiko

      Venäjällä on 160 miljoonaa asukasta

      eikö sieltä tosiaan riitä työvoimaa suomeen kun ovat asiallista sakkia verrattuna islam maihin?

      Mikä oli keskustan ja kokoomuksen poliittinen tahto 2015

      Halla-Aho kyllä haastaa muut

      • parempi.noin

        Kannatan.


      • gjjjggjjjj

        Jaa, Putinin kätyrit taas asialla. Krimin kohtaloako yritätette toistaa Suomen osalta, petturit.


      • senkintollo
        gjjjggjjjj kirjoitti:

        Jaa, Putinin kätyrit taas asialla. Krimin kohtaloako yritätette toistaa Suomen osalta, petturit.

        Älä höpötä paskaa täysin ohi asian.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskallanko vielä kaivata sinua?

      Siitä on niin kauan aikaa. Harmi, kun kaikki meni niin kuin meni. Elämässä oli aika raskasta silloin, ja näen sen sinun
      Ikävä
      18
      3130
    2. Uskallatko katsoa pitkään silmiin

      kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa
      Ikävä
      81
      3015
    3. Heippa mies......

      Milloin rakastellaan vai odotetaanko vielä 10 vuotta?
      Ikävä
      61
      2954
    4. Jani Mäkelä ihmettelee työministeri Satosen matkaa Aasiaan hoitajia rektyroimiseksi sieltä Suomeen.

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cfba6abc-f871-4ce2-b327-41aa5819934c Kokoomus on lähtenyt omin päin ilman hallitus
      Maailman menoa
      287
      2262
    5. Elämäni rakkaus

      Olet aina ollut ja luultavasti niin pysyykin 😘
      Ikävä
      41
      2132
    6. Huomenta rakas

      Olet varmasti jo työn touhussa. Ahkera alfamies kun olet. 😅❤️
      Ikävä
      54
      2111
    7. Hymyilyttää

      Kun mietin, että kun vielä kohdataan, niin nauretaan tälle meidän palstasuhteelle 😅. Ihanaa päivää sulle mies. Olet mi
      Ikävä
      21
      1321
    8. Oletko surullinen

      Pahoillaan, pettynyt vai jotain muuta
      Ikävä
      42
      1190
    9. Missä meetwursti on keksitty?

      Tapasin hiljattain erikoisen rouvan Prisman leikkelehyllyjen välissä pälyilemässä. Kun tulin kohdalle, rouva alkoi raivo
      Ruoka ja juoma
      5
      1163
    10. Aamun Trump

      "DR: Trumpin väki lahjoi kodittomia grönlantilaisia esittämään Trump-faneja" Sillä lailla.
      Maailman menoa
      101
      1073
    Aihe