Onko Suomessa vain

flat.earth

Köyhiä, työttömiä, sairaita ja vammaisia?

11

163

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • niintainäintainoin

      Varmasti on paljon lusmuja Suomessa jotka eivät ole tehneet päivääkään rehellistä työtä.

      • kestapon.listoja

        kartoitus menossa jo.


    • onhan niitä, ja on aina ollut...sille emme mitään mahda

    • Vasuripäällikkö

      Li Anderssonia kunnellessa moiseen johtopäätökseen saattaa tulla. Hieman hämmennystä herättää se, että kyseiset ryhmät ovat juuri niitä joilta yhteiskunta ryöstää ja riistää vuosi toisensa perään. Vaikka en koe kuuluvani vakituisesti näihin ryhmiin niin tuntusi sille, että sitä omaisuutta pitäisi olla runsaasti, että voi olla vuosikausia ryöstön kohteena. Anderssonilla ei ole kaikki inkkarit kanootissa.

      • Eriarvoistuminen

        Suomessa ei ole huolehdittu perusturvantasosta ja tulonsiirroin on siirretty väestön rikkaimmalel kymmenykselle tukia siitä huolimatta että heikomassa asemassa olevien asemaa ei ole kyetty turvaamaan riittävässä määrin. Politiikka on ollut heikomassa asemassa olevien kannalta kohtuutonta ja yhteiskunnallisesti kestämätöntä,sillä ihmiset ovat joutuneet heikoinpaan asemaan useinmiten työttömyyden seurauksena josta heitaä on sitten vielä päälle pyritty rankaisemaan riittämättömän viimesijaisen tuen leikkauksella,kuten aktiivimallin kautta. Tilanne johtaa yhä syvenevään eriarvoitumiseen ja köyhyyteen maassa.tuolle kehitykselle tulee laittaa stoppi ja alkuunsa nostaa perusturva elintasoa vastavalle tasolle ja luoda järjestelmä jossa ei ole aukkoja kuten nyt on.

        Nykyinen viimesijainen turva on 497,29 euroa, kun sen tulisi olla 970e /kk minimissään.

        https://www.kela.fi/toimeentulotuki-mihin-menoihin

        https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/77844-minimitukien-pitaisi-olla-suomessa-vahintaan-970-eu-tarkea-epakohta

        https://ihmisoikeusliitto.fi/riittava-toimeentulo-on-ihmisoikeus-perusturvan-tasoa-on-nostettava/


      • korjaamisenvaraa

        Parasta olisi, jos Suomessa siirryttäisiin perustuloon ja säädettäisiin työaikalaki uudelleen. Kuuden tunnin työaika olisi se, joka johtaisi työn jakamiseen ja vähentäisi tätä työttömien ja työssäkäyvien välistä kuilua, joka on ihan tarkoituksella Suomeen rakennettu pönkittämään rikkaiden asemaa.


    • 5745745

      Paljonkohan maksaa tonnin perustulo nettona jokaiselle, varmaan 50 miljardia. Ei ole Suomelle sellaisia rahoja, jos ei öljysheikit ala sponsoroimaan.

      • Onmahdollista

        Tukkipolitiikka uusiksi ,verosuunnittelu kiinni jne.. kyllä se siitä .Sosiaaliturvan uudistus on ajankohtainen ja perustulontasoa on ruotinut moni puolue,lähinnä nykyiset oppositio puolueet.Arvopoja on menossa uusiksi mm aktiivimallia on kritisoitu rankasti. muutoksen tuulet tulevat puhaltamaan ,sikäli mikäli hallituspohjja saadaan vaalien kautta muuttumaan nykyisestä ,oppositio pohjaiseksi. Tuo tapahtuu SDP vetoisesti jos on tapahtuakseen ja tulevalla kaudella jos on tapahtuukseen,muuton asia saadaan haudata ,joten mikäli muutosta haetaan /halutaan saada aikaiseksi tuossa suhteessa on saatava Sdp hallituksen muodostaja asemaan. Kyse asian edistymiselle on lähinnä kiinni poliittisesta tahdosta ja laajakantaisesti asioiden uudelleen järjestelemisestä.


    • tosiasiat

      Ainakaan näin vaalien aikana ei muita ole kuin köyhiä ja kipeitä. Ja kun kaikki poliitikot huutavat yhteen ääneen korottavansa köyhien eläkkeitä ja ansioita, niin ottavat huomioon ainoastaan näiden ryhmien bruttotulot, eikä sitä mitä tukia he saavat siihen päälle. Nämä ns. köyhät saavat todellisuudessa enemmän käteen kuin keskituloinen eläkeläinen joka ei saa mitään tukia. Niin että sen "vaalisatsen" tarvitseekin keskituloinen eläkeläinen, ei se pienituloinen.

    • saavatkaiken

      Mamuja , Mamuja ja vielä kerran Mamuja jotka ovat rikkaampia kuin köyhät,työttömät sairaat ja vammaiset suomalaiset.

      • Kaskassss

        Siinäpä taas ihan persuista revitty vakioselitys kaikkiin ongelmiin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      617
      2340
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      27
      1166
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      109
      1128
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      9
      1008
    5. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      92
      916
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      875
    7. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      91
      787
    8. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      759
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      64
      731
    10. Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla

      Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2
      Mikkeli
      29
      603
    Aihe