Me kaikki uskomme tietysti pyyteettömästi kaikki

seuraavat asiat jotka eliittiemme hallitsemat hallituksemme ilkeävät meille esittää:
- Kuussa on käyty,
- evoluutioteria on fakta,
- ydinvoima on ainoa oikea energian lähde,
- ydinvoima on täysin turvallista,
- NASA ei ole koskaan valehdellut mistään,
- Maa on pallo,
- ilmastonmuutos on ihmisten aiheuttamaa,
- 911- tornit tuhottiin lentokoneilla,
- NWO on sairaiden teoreetikoiden keksimää,
- Auringonpilkut aiheuttavat maanjäristyksiä,
- dinosauruksia on ollut olemassa,
- palloamme kiertää yli 10 000 stelliittia,
- kemikaalivanat taivailla ovat vesihöyryä,

Yhdenkin edellä mainitun kohdan kiistäminen tai julkinen epäily aiheuttaa sinulle potkut jos toimit julkisessa virassa.
Varokaa siis puheitanne jos ette ole eläkkeellä.

92

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pirhana vieköön unohdin tuosta pari tärkeää:
      - eri sukupuolia on ainakin 32,
      - myös mies voi synnyttää.

      On toki näitä vielä muitakin. Arvoisat keskustelijat lisännevät tähän havaitsemiaan asioita joita en ole huomioinut.

    • Anonyymi

      Pari asiaa mihin sinä vaikutat uskovan:

      - Maa on litteä, jonka yläpuolella on lasinen kupu ja sen yläpuolella tosi paljon vettä. Koko höskä on pystytetty muutaman pylvään(?) päällä ja kuu on NASAn ylläpitämä hologrammi.

      -Kolan niemimaalla olevaa venäläisten poraamaa kuoppaa ei saatu porattua enää syvemmäksi, koska se osui johonkin tuntemattomasta aineesta tehtyyn maanalaiseen supermuuriin. Venäläiset välittömästi unohtivat koko tutkimuslaitoksen, hitsasivat kolon umpeen ja lähtivät kotiin jättäen laitoksen autioksi.

      -Kaikki maailman lentokoneet ja niiden pilotit on mukana salaliitossa, jossa levitetään maan päällä asuvien ihmisten päälle jotain tuntematonta kaasua, jonka pitoisuutta ilmakehästä on mahdoton mitata.

      -kaikki maailman vesilaitokset on mukana salaliitossa, missä he laittavat veteen fluoria , jonka tietävät olevan myrkyllistä. Myrkyllisyyttä on vaikea mitata, mutta luultavasti uskot että ilman sitä eläisimme esimerkiksi 1000 vuotisiksi, tai jotain.

      -Suomen kaiken sähköntarpeen saa jotenkin ihmeellisellä nykyään tunnetulla tavalla hoidettua jollain muulla tavalla kun ydinvoimalla.

      -NASA:lla on tuhansia työntekijöitä jotka tietävät salaliitosta, mutta toisin kun kaikissa muissa salaliitossa, tästä ei ole vuotanut mitään ulos.

      -Avaruudessa on ilmakuplia.

      -Iss ei ole olemassa, vaikka sen voi nähdä paljain silmin hyvin usein pari kertaa yön aikana Helsingistäkin käsin sen lentäessä Euroopan yli.

      -Paras tapa tehdä avaruussiheinen elokuva, on tehdä se veden alla, vaikka mikään elokuvastudio ei taida moista "kikkaa" käyttää.

      -Kaikki säteily on vaarallista ja tappavaa.

      • Kiitän lämpimästi vastineestasi joka oli hieman sekavahko johtuen ehkä kiihtymystilastasi?

        Voinen toistaa että julkisessa virassa olevan henkilön on uskottava kaikki paska mitä eliitti rakkikoirineen kehtaa meille totena esittää.
        Muuten seuraa potkut, menetät siis työsi, toimeentulosi ja perheesi sekä sinusta tulee hyljeksitty salaliittoteoreetikko siltojen alle.

      • Anonyymi
        nazi kirjoitti:

        Kiitän lämpimästi vastineestasi joka oli hieman sekavahko johtuen ehkä kiihtymystilastasi?

        Onpa siellä siltojen alla hyvät nettiyhteydet, kun pystyt kirjoittelemaan päivittäin tänne.

      • Anonyymi
        nazi kirjoitti:

        Kiitän lämpimästi vastineestasi joka oli hieman sekavahko johtuen ehkä kiihtymystilastasi?

        Voinen toistaa että julkisessa virassa olevan henkilön on uskottava kaikki paska mitä eliitti rakkikoirineen kehtaa meille totena esittää.
        Muuten seuraa potkut, menetät siis työsi, toimeentulosi ja perheesi sekä sinusta tulee hyljeksitty salaliittoteoreetikko siltojen alle.

        Olen sun jutuista saanut sellaisen käsityksen, että uskot kaiken mikä omaan korvaasi sattuu kuulostamaan kivalta. Totuus asioista on sinulle selkeästikin vähän sellainen taideprojekti, jota voit mielestäsi väännellä miten huvittaa.

    • Anonyymi

      - Kuussa on käyty, EI OLE.
      - evoluutioteria on fakta, EI OLE.
      - ydinvoima on ainoa oikea energian lähde, EI OLE.
      - ydinvoima on täysin turvallista, EI OLE.
      - NASA ei ole koskaan valehdellut mistään, ON JA USEIN.
      - Maa on pallo, EI OLE.
      - ilmastonmuutos on ihmisten aiheuttamaa, EI OLE.
      - 911- tornit tuhottiin lentokoneilla, EI TUHOTTU VAAN RÄJÄYTYSEKSPERTTIEN KONTROLLOIDULLA RÄJÄHDESARJALLA.
      - NWO on sairaiden teoreetikoiden keksimää, EI OLE.
      - Auringonpilkut aiheuttavat maanjäristyksiä, EIVÄT AIHEUTA.
      - palloamme kiertää yli 10 000 stelliittia, EI KIERRÄ. MUUTAMIA SATOJA KORKEINTAAN.
      - kemikaalivanat taivailla ovat vesihöyryä, EIVÄT OLE. TRANSPONDERITTOMAT X-KONEET RUISKUTTAA ERILLISTANKEISTA JA REITTIKONEISSA SAASTA ON POLTTOAINEEN SEASSA, JOTTA SIVIILIPILOTIT EIVÄT TIEDÄ RUISKUTTAVANSA.
      - eri sukupuolia on ainakin 32, EI OLE VAAN 2.
      - myös mies voi synnyttää. EI VOI.
      - dinosauruksia on ollut olemassa, NÄITÄ T-REXIN KALTAISIA ETUJALAT KUIN VELTTO MAKKARA JA PIIKEILLÄ VARUSTETTUJA SATUMUUMEJA EI OLE KOSKAAN OLLUT. NE EIVÄT NÄET PYSTYISI ANATOMIANSA TAKIA LISÄÄNTYMÄÄN. JÄTTIKOKOINEN KROKOTIILI ON OLLUT OLEMASSA ESIHISTORIASSA SEKÄ VIRTAHEPOMAINEN JÄTTIMÄINEN ELÄIN MUTTA JÄLKIMMÄINEN EI OLE DINO, KUTEN EI MAMMUTTIKAAN.
      Tarkoitukseni ei ollut huutaa vaan selvyyden vuoksi erotella vastaukseni eri kokoisilla kirjaimilla.

      • Anonyymi

        "Kuussa on käyty, EI OLE. "

        Mistä Kuussa käyntiä tukeva TIETEELLISESTI VALIDI todistusaineisto on peräisin?

        "evoluutioteria on fakta, EI OLE. "

        Evoluutio on olennaisen tärkeä biologinen prosessi.

        "ydinvoima on ainoa oikea energian lähde, EI OLE. "

        On monia energialähteitä.

        "ydinvoima on täysin turvallista, EI OLE. "

        Oikein tehtynä se on erittäin turvallista.

        "NASA ei ole koskaan valehdellut mistään, ON JA USEIN. "

        Kerropa siis suoraan milloin ja mistä ja miten?

        "Maa on pallo, EI OLE. "

        Ei niin, sillä pinta on epätasainen ja koko planeetta on navoilta litistynyt.

        "ilmastonmuutos on ihmisten aiheuttamaa, EI OLE. "

        Asia on erittäin mutkikas.

        "911- tornit tuhottiin lentokoneilla, EI TUHOTTU VAAN RÄJÄYTYSEKSPERTTIEN KONTROLLOIDULLA RÄJÄHDESARJALLA. "

        Räjähdesarjalla jota ei koskaan tehty ja joka ei jättänyt jälkiä eikä toiminut kuten rakennuksen imploosio.

        "NWO on sairaiden teoreetikoiden keksimää, EI OLE. "

        Se onkin typeriä hörhövalehtelijoita vanhempi valhemyytti.

        "Auringonpilkut aiheuttavat maanjäristyksiä, EIVÄT AIHEUTA. "

        Tuosta en sano mitään.

        "palloamme kiertää yli 10 000 stelliittia, EI KIERRÄ. MUUTAMIA SATOJA KORKEINTAAN. "

        Tarkkaa lukua en nyt tarkista.

        "kemikaalivanat taivailla ovat vesihöyryä, EIVÄT OLE. TRANSPONDERITTOMAT X-KONEET RUISKUTTAA ERILLISTANKEISTA JA REITTIKONEISSA SAASTA ON POLTTOAINEEN SEASSA, JOTTA SIVIILIPILOTIT EIVÄT TIEDÄ RUISKUTTAVANSA. "

        X-koneetj joita ei ole olemassa ja kukaan ei ollenkaan huomaa polttoaineeseen sotkettua "saastaa" joka ei mitenkään vaikuta polttoaineeseen tai moottoreihin ja sitä paitsi kyseinen metodi on maailman surkein ja epäluotettavin.

        "eri sukupuolia on ainakin 32, EI OLE VAAN 2. "

        Sinulla ei ole sukupuolta eikä identiteettiä.

        "myös mies voi synnyttää. EI VOI. "

        Oletko kuullut merihevosista?

        "dinosauruksia on ollut olemassa, NÄITÄ T-REXIN KALTAISIA ETUJALAT KUIN VELTTO MAKKARA JA PIIKEILLÄ VARUSTETTUJA SATUMUUMEJA EI OLE KOSKAAN OLLUT. NE EIVÄT NÄET PYSTYISI ANATOMIANSA TAKIA LISÄÄNTYMÄÄN. JÄTTIKOKOINEN KROKOTIILI ON OLLUT OLEMASSA ESIHISTORIASSA SEKÄ VIRTAHEPOMAINEN JÄTTIMÄINEN ELÄIN MUTTA JÄLKIMMÄINEN EI OLE DINO, KUTEN EI MAMMUTTIKAAN. "

        Tyrannosaurus rexin etujalat olivat erittäin voimakkaat. Piikikkäitä eläimiä on vieläkin Maapallolla. Tiesit varmaan myöskin että delfiinit, sammakot, muurahaiset ja kotkat eivät myöskään pysty lisääntymään anatomiansa takia. On ollut myös jättikokoisia sudenkorentoja ja kotkia.

        "Tarkoitukseni ei ollut huutaa vaan selvyyden vuoksi erotella vastaukseni eri kokoisilla kirjaimilla. "

        Valehtelet.

      • Siilit ovat piikikkäitä mutta pystyvät oikein hyvin lisääntymään anatomiastaan huolimatta. Ne tekee sen iiihan va-ro-vas-ti....
        .

      • Sukupuoli on vähän monimutkaisempi juttu - sekä kasveilla, eläimillä että ihmisillä.
        On eläinlajeja, joita on vain yhtä sukupuolta. On eläinlajeja, jotka vaihtavat sukupuoltaan tarpeen mukaan.
        On paljon ihmisiä, joilla on yksikäsitteisesti jomman kumman sukupuolen anatomia, mutta vastakkaisen sukupuolen aivot ja psyyke.

        On paljon ihmisiä, joiden sukupuolielimet eivät ole yksikäsitteisesti toisen tai toisen sukupuolen mukaiset, vaan joko jotakin siltä väliltä tai sitten vähän molempia.

        Sukututkimusta harrastaneena eteeni on tullut tusinoittain alkuperäisiä vanhoja kirkonkirjamerkintöjä, joissa sukupuolen kohdalla on joko kysymysmerkki tai merkintä "okänd" tai " - ", tai sekä poika että tyttö, tai merkintä "bägge" tai "herm." tai Hermafr." jne.

        Lisäksi oman sukupuolen henkilökohtainen kokeminen jommaksi kummaksi ja sukupuoliroolinsa valitseminen voi olla paitsi edellä mainitun aivojen rakenteen poikkeavuuden, myös muista psyykkisistä syistä ongelmallista.

        En antaisi tosiaan mitään kiinteää sukupuolten lukumäärää, ellei smalla ilmaista, minkä tunnusmerkkien perusteella lukumäärään on päästy.
        .

    • Anonyymi

      Miksi Nazi et usko esimerkiksi evoluutioon?

      • Anonyymi

        Koska se on paskaa. Capiche?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska se on paskaa. Capiche?

        Se on todistettua tieteellistä faktaa, kannattaisi sinunkin vähän opiskella asiasta jotta viisastuisit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on todistettua tieteellistä faktaa, kannattaisi sinunkin vähän opiskella asiasta jotta viisastuisit.

        Evoluutioteoria on nimensä mukaisesti vain teoria.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Evoluutioteoria on nimensä mukaisesti vain teoria.

        Et siis tiedä mitä tieteellinen teoria tarkoittaa, se on eri asia kuin "pelkkkä" teoria.

    • Anonyymi

      Nazi = Viktor = kommari

      • Anonyymi

        Kuussa on käyty,
        - evoluutioteria on fakta,
        - ydinvoima on ainoa oikea energian lähde,
        - ydinvoima on täysin turvallista,
        - NASA ei ole koskaan valehdellut mistään,
        - Maa on pallo,
        - ilmastonmuutos on ihmisten aiheuttamaa,
        - 911- tornit tuhottiin lentokoneilla,
        - NWO on sairaiden teoreetikoiden keksimää,
        - Auringonpilkut aiheuttavat maanjäristyksiä,
        - dinosauruksia on ollut olemassa,
        - palloamme kiertää yli 10 000 stelliittia,
        - kemikaalivanat taivailla ovat vesihöyryä,
        kaikki on totta, paitsi EVOLUUTIOTEORIA on tietystikin vain teoria

    • Aloituksen väite on väärä.

      Minulla on kaksi kaveria julkisissa viroissa. Kysyin heiltä sähköpostilla.
      Kumpikin vahvistaa, että heille ei ole annettu ohjeita salaliittoihin uskomisen suhteen.

      Virkasuhteen purkamisen edellytykset on määritelty kahdessa laissa virkasuhteista. Valtion virkojen osalta Valtion Virkamieslaissa http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1994/19940750 ja kunnallisten virkojen Laissa Kunnallisista Virkasuhteista. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2003/20030304

      Sitaatti:
      "Virkamiehen virkasuhde voidaan purkaa heti, jos virkamies törkeästi rikkoo tai laiminlyö virkavelvollisuuksiaan. Työnantajan on vedottava purkamisperusteeseen viimeistään kahden viikon kuluttua sen ilmenemisestä. Virkasuhteen purkaminen edellyttää virkamiehen kuulemista. Virkasuhteen päättyminen voi lisäksi perustua viraltapanoon, joka voi olla joko rikosoikeudellista taikka kurinpidollista. Jos virkamies on nimitetty virkaan koeajalle, on virkasuhde purettavissa milloin tahansa. Tällöinkään purkamisen syynä eivät luonnollisesti saa olla syrjivät syyt, kuten virkamiehen sukupuoli, alkuperä, seksuaalinen suuntautuminen tai vakaumus."
      Lähde: https://www.minilex.fi/a/virkasuhteen-päättyminen.

      Minkään viran virkatehtäviin ei kuulu uutislähteiden ja muun tiedotusmedian sisältöihin uskominen. Virkatehtävät on kussakin virkasopimuksessa yksityiskohtaisesti lueteltu ja selvennetty.

      Salaliittoihin uskominen on vakaumus.
      Vakaumus virkasuhteen päättymisen perusteena on lain voimalla pois suljettu. Virkamiehen valitustie laittoman virkasuhteen purkamisen osalta on Hallinto-oikeus. Siellä ei ole käsitelty ainoatakaan salaliittoon uskomisen perusteella putettua virkasuhdetta.

      Aloituksessa ilmoitettu tieto on väärä. Aloituksen tekijä valehtelee aloituksessaan.
      .

    • Monet virkamiehet ovat julkisesti epäilleet ydinvoiman turvallisuutta ja ovat yhä viroissaan. Vihreiden ja vasemmiston kansanedustajat ja virkamiehet muiden muassa.
      .

      • Anonyymi

        Tässä on nyt kyse nazin mielikuvitusmaailmasta. Sitä ei kannata sekoittaa liikaa todellisuuden kanssa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tässä on nyt kyse nazin mielikuvitusmaailmasta. Sitä ei kannata sekoittaa liikaa todellisuuden kanssa.

        nazi aloitti sekoittamisen.

    • Saavatko virkamiehet arvostella maassamme noudatettavaa maahanmuuttopolitiikkaa?

      • Totta kai saavat.
        Virkamieheltä edellytetään tietysti asiallisia ja perusteltuja kannanottoja ilman täällä käytäntönä olevia syrjiviä ja halventavia ilmaisuja.

        Virkamiesten poliittinen kirjoittelu julkisuudessa on aivan yleistä. Eikös persuilla tms ollut poliisejakin ehdokkaina? Eiköhän heiltä liene kuultu tuollaisiakin kannanottoja.
        .

      • Anonyymi

        Eivät saa, koska Venäjällä jossa sinä asut hallinnon arvostelu on kiellettyä.

        Tämä ei tarkoita etteikö vapaissa maissa Venäjän ulkopuolella saisi arvostella joko kyseisen maan tai Venäjän politiikkaa.

        Venäjällä arvostelijat pääsevät hengestään; asiasta on jälleen uusi esimerkki.

    • Kiitoksia herroille hienoista pohdinnoista; erikoismaininta Fat_Earthille joka oli kysellyt virkamiesystäviltään mielipiteiden vapaudesta.

      Haluan vielä selventää / kärjistää väittämääni että virkamies VOI saada potkut jos höpöttelee liikoja ja siten potkii aisan yli.

      Useimmat opettajat eivät allekirjoita kaikkia asioita mitä jotuvat opettamaan koska ovat sitoutuneet noudattamaan opetusohjelmaa / suunnitelmaa. Eivät he tästä pahemmin huutele.

      Miltä kuulostaisi esim. Helsingin yliopiston Tähtitieteen laitoksen professorin kolumni julkisuudessa jossa hän toteaa että Maa onkin litteä ja NASA valehtelee kaikesta?

      Entäs miltä kuulostaisi Bio- ja ympäristötieteellisen tiedekunnan proffan julkistama väittämä että evoluutioteoria on huu- haata ja dinot ovat hullujen houreita?

      • nazi hei,
        jos virkamies saa potkut salaliittoteorioiden levittämisestä tai niihin uskomisesta, niin hän valittaa Hallinto-oikeuteen ja saa virkansa takaisin ja potkujen antaja VOI saada potkut.

        Opettajat eivät tosiaan huutele, että oppimateriaali ei ole sopusoinnussa jonkin salaliittoteorian kanssa.
        Mihin tutkimukseen perustuu väitteesi "Useimmat opettajat eivät allekirjoita kaikkia asioita mitä jotuvat opettamaan"?
        Tutkimuksen suorittaja ja vuosiluku? (Ethän varmaan hatusta tuota väitettäsi ottanut?)

        Miltäkö nuo uutiset kuullostaisivat?
        - Uutisankalta. Lehden päiväys olisi 1. Huhtikuuta.

        Että niitä uutisia ei ole koskaan nähty, todistaa ettei kukaan vakavasti otettava tiedemies tai poliitikko pidä salaliittojasi edes mainitsemisen arvoisina. Potkujen pelko ei voi olla syynä, sillä laki takaa mielipiteen vapauden myös virkamiehille.
        - Ja jos nyt joku virkamies, tiedemies tai poliitikko nyt sitten ihan oikeasti hurahtaisi näihin, niin ensimmäiseksi hän heittäisi virkansa, joka on räikeässä ristiriidassa hänen uuden vakaumuksensa kanssa. Muuten hän tekisi itsensä perin pohjin naurettavaksi ja vahvasti epäiltäisiin skitsofreniakohtausta.
        .

      • Anonyymi

        Opettaja joka väittää maata litteäksi ei ole kykenevä opettajaksi.
        Tuskinpa yksikään opettaja Suomessa uskoo maata litteäksi.
        Evoluutio ja dinisaurukset ovat tieteellinen tosiasia
        Evoluutio todistettu monellakin eri tavalla.

    • Kiitos vastineesta.

      Laura Huhtasaari on julkisuudessa kertonut että hän joutuu opettamaan evoluutioteoriaa vaikka itse uskoo luomisoppiin.

      • Anonyymi

        Totta kai biologisia faktoja opetetaan kouluissa, luomisoppia ei lasketa missään tieteeksi.

      • Huomautan kohteliaimmin että evoluutio ei ole fakta vaan teoria.

      • Anonyymi
        nazi kirjoitti:

        Huomautan kohteliaimmin että evoluutio ei ole fakta vaan teoria.

        Evoluutio on todistettua faktaa, tieteellinen teoria on täysin eri asia kuin pelkkä teoria.

      • Mitä ihmettä?
        Evoluutio on teoriaa, sen sanoo jo nimensäkin.

        Vai todistettua faktaa???????????????.... :-)

      • Anonyymi
        nazi kirjoitti:

        Mitä ihmettä?
        Evoluutio on teoriaa, sen sanoo jo nimensäkin.

        Vai todistettua faktaa???????????????.... :-)

        Et nähtävästi ole pahemmin opiskellut kerta et ymmärrä mitä tieteellinen teoria tarkoittaa.
        Evoluutio on todistettu monin eri keinoin, opiskelisit edes aiheesta ennen kuin kommentoit.

      • nazi kirjoitti:

        Mitä ihmettä?
        Evoluutio on teoriaa, sen sanoo jo nimensäkin.

        Vai todistettua faktaa???????????????.... :-)

        Kyllä.
        Tieteessä teoria selittää jonkin laajemman ilmiökokonaisuuden, ennustaa kokonaisuuteen kuuluvia vielä tuntemattomia ilmiöitä ja perustelee itsensä. Esimerkiksi kvanttiteoria, suhteellisuusteoria jne.

        Tieteessä on sille, mitä sinä hra nazi ajat takaa, toinen nimi: hypoteesi eli olettamus.
        Kun hypoteesi on tieteellisesti todistettu oikeaksi, siitä tulee fakta. Jos todistettu hypoteesijoukko käsittelee laajaa ilmiökokonaisuutta, siitä tulee teoria.
        Laatija usein kutsuu laajaa kokonaisuutta käsittelevää hypoteesien joukkoaan kyllä etukäteen myös teoriaksi, selventääkseen, että kyse on laajemmasta kuin yhdestä hypoteesista, mutta aina sillä varauksella, että se on todistamatta.

        Arkikielessä käytetään tieteestä poiketen sanaa teoria tarkoittamaan hypoteesia, jopa arvatua hatusta vedettyä lyhyttä selitystä. Ellei tätä eroa tunne, on lupa olettaa, että tiede ja sen menetelmät ovat vielä vähän hakusessa.

        Meillä ei siis ole käsillä evoluutiohypoteesi, vaan jo ammoin todistettu teoria.
        .

      • hra nazi, onko Laura Huhtasaari sama kuin "useimmat opettajat"?
        Olet velkaa todisteet väitteellesi, että

        "Useimmat opettajat eivät allekirjoita kaikkia asioita mitä jotuvat opettamaan"

        - Onko todisteet tulossa vai myönnätkö keksineesi väitteesi itse?
        .

      • Anonyymi
        Fat_Earth kirjoitti:

        Kyllä.
        Tieteessä teoria selittää jonkin laajemman ilmiökokonaisuuden, ennustaa kokonaisuuteen kuuluvia vielä tuntemattomia ilmiöitä ja perustelee itsensä. Esimerkiksi kvanttiteoria, suhteellisuusteoria jne.

        Tieteessä on sille, mitä sinä hra nazi ajat takaa, toinen nimi: hypoteesi eli olettamus.
        Kun hypoteesi on tieteellisesti todistettu oikeaksi, siitä tulee fakta. Jos todistettu hypoteesijoukko käsittelee laajaa ilmiökokonaisuutta, siitä tulee teoria.
        Laatija usein kutsuu laajaa kokonaisuutta käsittelevää hypoteesien joukkoaan kyllä etukäteen myös teoriaksi, selventääkseen, että kyse on laajemmasta kuin yhdestä hypoteesista, mutta aina sillä varauksella, että se on todistamatta.

        Arkikielessä käytetään tieteestä poiketen sanaa teoria tarkoittamaan hypoteesia, jopa arvatua hatusta vedettyä lyhyttä selitystä. Ellei tätä eroa tunne, on lupa olettaa, että tiede ja sen menetelmät ovat vielä vähän hakusessa.

        Meillä ei siis ole käsillä evoluutiohypoteesi, vaan jo ammoin todistettu teoria.
        .

        Tämä lähes kiveen hakattu tieteellinen teoria jota todistettuna faktana maallikoille markkinoidaan, jostain kumman syystä aina aika ajoin korvataan uudella "faktalla", kun sen tiedeyhteisö hyväksyy.
        Eikö ole merkillistä, että se edellinen teoriakin oli fakta ja sitten se falsifioitiin?
        Oliko se fakta? No ei ollut.
        Tehtävä. Falsifioi seuraava fakta. 1 1=2
        Seiskan shokkikulttuurin tultua tieteisiin, menetti se suuren osan uskottavuudestaan. Koska seuraava julkkistiedemies ei uskalla tulla osoitetuksi valehtelijaksi, hän ei voi kertoa asian olevan fakta vaan sen sijaan maallikot on opetettu pitämään asia faktana, jos siihen lyödään "tieteellinen teoria"-leima.
        Surullista meidän kannaltamme jotka teemme oikeaa tiedettä.
        Haihattelijat saavat kaiken mediahuomion ja mitä älyttömämpi teoria, sen varmemmin se saa palstaa.

      • Anonyymi

        Tehtävä. Falsifioi seuraava fakta. 1 1=2

        1 1=2 VALETTA
        1 1=2 VALETTA
        1 1=2 VALETTA
        1 1=2 VALETTA
        1 1=2 VALETTA
        1 1=2 VALETTA
        1 1=2 VALETTA
        1 1=2 VALETTA
        1 1=2 VALETTA
        1 1=2 VALETTA
        1 1=2 VALETTA
        1 1=2 VALETTA
        1 1=2 VALETTA
        1 1=2 VALETTA
        1 1=2 VALETTA
        1 1=2 VALETTA

        1 1=10

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tämä lähes kiveen hakattu tieteellinen teoria jota todistettuna faktana maallikoille markkinoidaan, jostain kumman syystä aina aika ajoin korvataan uudella "faktalla", kun sen tiedeyhteisö hyväksyy.
        Eikö ole merkillistä, että se edellinen teoriakin oli fakta ja sitten se falsifioitiin?
        Oliko se fakta? No ei ollut.
        Tehtävä. Falsifioi seuraava fakta. 1 1=2
        Seiskan shokkikulttuurin tultua tieteisiin, menetti se suuren osan uskottavuudestaan. Koska seuraava julkkistiedemies ei uskalla tulla osoitetuksi valehtelijaksi, hän ei voi kertoa asian olevan fakta vaan sen sijaan maallikot on opetettu pitämään asia faktana, jos siihen lyödään "tieteellinen teoria"-leima.
        Surullista meidän kannaltamme jotka teemme oikeaa tiedettä.
        Haihattelijat saavat kaiken mediahuomion ja mitä älyttömämpi teoria, sen varmemmin se saa palstaa.

        Älä suotta kiihkoile. Vähän käsitteissä löysää sinulla. Ei mikään teoria tai selitys voi olla fakta.

        Fakta on universaalisti vallitseva asiaintila, joka ei riipu kenenkään käsityksestä tai selityksestä. Faktaa ei voi kiistää, muuten se ei ole fakta.

        Teorian voi kiistää esimerkiksi tuomalla uutta tietoa, esimerkiksi havaitun uuden faktan, joka ei sovi teoriaan.

        Näin kävi esimerkiksi kun Kopernikus totesi havaintojensa ja laskelmiensa perusteella, että aurinko ei voi kiertää maata, mutta jos maa sekä kiertää aurinkoa että itsensä ympäri, niin kaikki täsmää. Maakeskeinen aurinkokuntateoria kaatui ja korvattiin aurinkokeskeisellä.
        Tässä esimerkissä Kopernikuksen havainnot ja laskelmat olivat uutta faktaa.
        Kumottu maakeskinen teoria ei ollut faktaa. Siinä oli ollut se vika, että havaintoihin perustuen oletettiin - pidettiin aiheettomasti faktana - että aurinko kiertää maata, koska se maasta katsoen näyttää siltä. Oikeampi lähtökohta olisi ollut fakta, että maa ja aurinko liikkuvat toistensa suhteen.
        Ja siis Kopernikaalinen aurinkokuntamalli, sekään ei ole fakta. Se on teoria, joka perustuu faktoille.

        Osasyyllinen erehdykseen oli tietenkin kirkko, joka vielä silloin sekaantui auktoriteetin voimalla tieteen tekemiseen ja käytti raamattua luonnontieteen oppikirjana. Kirkko kielsi mahdollisuuden, että maa liikkuisi ja johti vuosisadoiksi tähtitieteen - ja muutkin tieteet - harhapoluille. Ja vääristi faktan.
        .

    • Anonyymi

      Mitä jos paneutuisit joskus ihan oikeaan salaliittoon etkä harhaiseen kuvitelmaan jonka voi todeta roskaksi kuka tahansa? Aloita vaikka tästä: miksi lähes kaikki poliitikot kannattavat pakkoruotsia vaikka suurin osa kansasta sitä vastustaa eikä siitä ole mitään käytännön hyötyä? Onko kyse pelkästään näiden poliitikkojen tyhmyydestä (eli uskovat itsekin ne viralliset syyt mitä pakkoruotsille aina annetaan, kuten kulttuurin rikkaus, historialliset syyt ja perustuslaki), siitä että halutaan että RKP kannattaa minkä tahansa hallituspuolueen mitä tahansa esityksiä kunhan pakkoruotsiin ei kosketa? Vai kuinka paljon vaikuttaa ruotsinkielisten hämäräperäisten säätiöiden rahallinen tuki?

      • Kiitän terävästä huomiosta.
        Täydellistä taloudellista valtaa maassamme ovat aina pitäneet ruotsin suomalaiset ja suomen ruotsalaiset.
        Poliitikot ovat ainoastaan tämän eliitin ostettuja rakkikoiria ja ulvovat silloin kun isäntänsä käskevät.

      • Anonyymi
        nazi kirjoitti:

        Kiitän terävästä huomiosta.

        Entä se tutkimus niistä opettajista?

      • Hei haloo tauno!!!!

      • Anonyymi
        nazi kirjoitti:

        Hei haloo tauno!!!!

        Taunoko sen tutkimuksen teki?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taunoko sen tutkimuksen teki?

        eiku nazi soittaa taunolle ja kysyy kuka sen teki.
        älä häiritse sitä ny, sen pitää keskittyä.

      • nazi kirjoitti:

        Kiitän terävästä huomiosta.
        Täydellistä taloudellista valtaa maassamme ovat aina pitäneet ruotsin suomalaiset ja suomen ruotsalaiset.
        Poliitikot ovat ainoastaan tämän eliitin ostettuja rakkikoiria ja ulvovat silloin kun isäntänsä käskevät.

        "Poliitikot ovat ainoastaan tämän eliitin ostettuja rakkikoiria ja ulvovat silloin kun isäntänsä käskevät. "

        Yleispätevä väite, joka koskee kaikkia poliitikkoja.
        Hra nazi syyttää kaikkia poliitikkoja lahjotuiksi suurpääoman etuja ajaviksi bulvaaneiksi.

        Eli hän väittää, että demokratia ei toimi. Kansalla ei ole edustajia.

        Tämä on siis myös persujen kannattajakunnan tiedossa, kun he valitsevat edustajia itselleen?
        .

      • Anonyymi

        Media päättää (mikä on eliitin hallussa) myös ketkä pääsevät eduskuntaan ja ketkä eivät. Eli voisimme sanoa että kaikki poliitikot ovat jossain määrin korruptoituja. Halla-Aho ei myöskään uskalla tuoda kaikkia mielipiteitä esiin koska media on heti mustamaalaamassa.

        Että vaalit voitais lopettaa joutavana ajan ja rahan haaskauksena niinkö?
        Kun media voisi suoraan nimetä eduskunnan ja kaikki kunnanvaltuustot, niinkö?

        Puhupa omalle kansanedustajallesi. Säästyneellä rahalla olisi varmaan käyttöä; sen voisi jakaa lahjuksina kansanedustajille tai kannustusrahana uusien sääsökohteiden etsinnän tehostamiseksi.

        Kyllä sinun ideasi varmaan saadaan läpi eduskunnassa ensimmäisessä käsittelyssä, kun luvassa on mehevät lahjukset kaikille.
        .

      • Anonyymi
        nazi kirjoitti:

        Kiitän terävästä huomiosta.
        Täydellistä taloudellista valtaa maassamme ovat aina pitäneet ruotsin suomalaiset ja suomen ruotsalaiset.
        Poliitikot ovat ainoastaan tämän eliitin ostettuja rakkikoiria ja ulvovat silloin kun isäntänsä käskevät.

        Ei tainnu tauno löytyä?

        Nazilta asiakommentti. Juuri näin on asia. Anamajat ovat rahaeliitin frontti.
        Suomensuomalainen politikko tekee juuri niinkuin nallukka sanoo.

    • Oisko niin, että veli nazin tiedekielteisyys ja -harhaisuus johtuukin näin simppelistä väärinkäsityksestä?

      Hän kun pitää kaikkea, minkä nimessä on sana "teoria" pelkkänä pohdiskeluna ja huuhaana, ihan enintäänkin valistuneena arvauksena vailla minkäänlaista todelllisuuspohjaa tai todistusvoimaa.

      Jos hänelle kertoo, että tämä tai tuo teoria on todistettu, hän repii pelihousunsa ja huutaa, että ei voi olla todistettu kun se kerran on teoria!

      Hänen sijassaan palaisin lähtöruutuun ja odottaisin 5 heiton ajan.
      .

    • Evoluutioteorialla muuten on oikein hyvä ja osuva suomenkielinenkin nimi.

      Kehitysoppi.

      Se on siis oppi, opinkappale, opiskeltavissa olevaa jäsenneltyä tietoa.
      Ihan kuten eläinoppi, laskuoppi, valtio-oppi, kasvioppi.
      .

      • Anonyymi

        Miksi kouluissa ei saa olla enää raamatun opetusta? Koska paholainen on vallannut myös tieteellisen opetuksen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi kouluissa ei saa olla enää raamatun opetusta? Koska paholainen on vallannut myös tieteellisen opetuksen.

        Kouluissa ei saa olla enää raamatunopetusta siksi koska ihmiset armeijaan mennessä saattavat valita sittenkin jumalan käskyn joka on älä tapa eivätkä menekään.

        Ei orjien ole tarkoitus ajatella orjien on tehtävä niinkuin herrakansa haluaa.
        Ei suomen kokoisella maalla ole varaa jumalaa totella varsinkaan silloin kun eliitin hyvinvointi on vaarassa.

        Nyt kun upseerit ovat huomanneet että ihmiset alkavat epäilemään onko tappaminen oikeutettua edes omaa maata puolustaessa niin silloin täytyy tehdä muutoksia opintosuunnitelmiin.

        Summa summarum osa kansasta tekee raskaita töitä ja osa juonittelee ja saa palkkansa muiden alistamisesta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksi kouluissa ei saa olla enää raamatun opetusta? Koska paholainen on vallannut myös tieteellisen opetuksen.

        Älä hyvä mies höpise. joutavia.

        Sitaatti:

        "Uskonnonopetus Suomessa

        Oman uskonnon opetus tarkoittaa sitä, että oppilas osallistuu oman uskontokuntansa mukaiseen opetukseen tai uskontokuntaan kuulumattomana elämänkatsomustiedon opetukseen. Kaikissa oppiaineissa opiskellaan eri maailmankatsomuksiin ja uskontoihin liittyviä sisältöjä. Uskonnonopetus on tunnustuksetonta. Opettajan ei tarvitse kuulua mihinkään tiettyyn uskontokuntaan. Opettajat koulutetaan yliopistossa.

        Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2014 perusopetuksessa olevista oppilaista osallistui 90,65% evankelis-luterilaisen, 1,73% islamin, 1,54% ortodoksisen ja 0,5% muiden uskontojen opetukseen. Elämänkatsomustietoon osallistui 4,85% oppilaista. Evankelis-luterilaiseen uskonnonopetus on avointa kaikille oppilaille katsomusperinteestä riippumatta.

        Eri uskontoryhmille on laadittu yhteinen valtakunnallinen uskonnon opetussuunnitelma ja oma tarkentava osionsa. Elämänkatsomustiedolla on oma opetussuunnitelma. Rekisteröity uskonnollinen yhdyskunta voi ottaa Opetushallitukseen yhteyttä halutessaan oman opetussuunnitelman. "

        Lähde: https://www.suol.fi/index.php/uskonnonopetus-suomessa-2

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kouluissa ei saa olla enää raamatunopetusta siksi koska ihmiset armeijaan mennessä saattavat valita sittenkin jumalan käskyn joka on älä tapa eivätkä menekään.

        Ei orjien ole tarkoitus ajatella orjien on tehtävä niinkuin herrakansa haluaa.
        Ei suomen kokoisella maalla ole varaa jumalaa totella varsinkaan silloin kun eliitin hyvinvointi on vaarassa.

        Nyt kun upseerit ovat huomanneet että ihmiset alkavat epäilemään onko tappaminen oikeutettua edes omaa maata puolustaessa niin silloin täytyy tehdä muutoksia opintosuunnitelmiin.

        Summa summarum osa kansasta tekee raskaita töitä ja osa juonittelee ja saa palkkansa muiden alistamisesta.

        "Summa summarum osa kansasta tekee raskaita töitä ja osa juonittelee ja saa palkkansa muiden alistamisesta. "

        Paha saa aina palkkansa, hyvä saa myös palkankorotuksen.
        .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi kouluissa ei saa olla enää raamatun opetusta? Koska paholainen on vallannut myös tieteellisen opetuksen.

        Raamatussa ei ole mitään tieteellistä..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamatussa ei ole mitään tieteellistä..

        Raamattu on maailman tärkein kirja. Tärkeämpi kuin kenenkään muun tiedemiehen kirjoittama.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamattu on maailman tärkein kirja. Tärkeämpi kuin kenenkään muun tiedemiehen kirjoittama.

        Ei ole tosiaankaan. Jokainen tieteellinen kirjakin hyödyllisempi kuin tuo satukirja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole tosiaankaan. Jokainen tieteellinen kirjakin hyödyllisempi kuin tuo satukirja.

        Kaikki moraali tulee Raamatusta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki moraali tulee Raamatusta.

        Vain kristityilläkö on moraalia?
        Mene pesemään suusi saippualla.

        Sitten voit lukea raamattusi lisäksi myös pikkasen inkvisitiosta, noitavainoista, Borgioista, ristiretkistä, paavin ja Hitlerin yhteisistä projekteista ja lopuksi lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä Euroopassa, Australiassa ja USA:ssa näinä meidän aikoina.

        Kaikki Raamattuun nojautuen.
        .

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki moraali tulee Raamatusta.

        ja uskonsodat. Katoliset ja protestantit hävittivät Eurooppaa ja toisiaan läpi vuosisatojen, katkoivat kauloja, hirttivät, pistivät, myrkyttivät, polttivat, raiskasivat, ryöstivät, joka ainoa kenraalista sotamieheen vannoivat toimivansa Raamatun nimeen. Moraalia?

        On vain kaksi syytä sodille:
        Uskonnot ja ahneus. Tässä järjestyksessä. Eikä niissäkään paljon eroa ole.
        .

      • Anonyymi

        Totta! Mitäpä olisi moraali ilman kurittomien lasten ja sapattina töitä tekevien tappamisia? Kivitykset, kidutukset, orjuus ja kansanmurhat muodostavat vahvan moraalisen perustan - niin -natsien, jihadistien ja kristittyjen oikeusopille.

        Luepa se Raamattusi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki moraali tulee Raamatusta.

        Typerin kommentti ikinä, näkee että miten typeriä uskovaiset ovat!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Typerin kommentti ikinä, näkee että miten typeriä uskovaiset ovat!

        En pidä uskovia ollenkaan typerinä.

        He yksinkertaisesti ovat luopuneet yrittämästä päästä itse perille kaiken aikaa muuttuvista asioista, syistä, seurauksista ja arvojärjestyksistä. He käyttävät mieluummin ammoin rakenneltua kokonaisselvitykseen, joka ei koskaan muutu. Sen ei tarvitse muuttua, koska siinä on nerokas sisäänrakennettu yliluonnollinen ylivuotoputki selityksenä kaikelle, mikä ei kuulu joukkoon: Jumala.
        - Laiskuutta se minusta on, eikä typeryyttä. Ovelaa henkistä laiskuutta.
        .

    • Anonyymi

      En usko ainoonseenkaan väitteeseen. Terveisin 15 vuotta salaliittoteorioita selvittänyt.

      • Anonyymi

        Eli uskot kaikkiin salaliittoteorioihin, vai et usko niihin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli uskot kaikkiin salaliittoteorioihin, vai et usko niihin?

        Selitä mulle yksikin väittämä niin saat vastauksen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Selitä mulle yksikin väittämä niin saat vastauksen.

        Kysyjä halusi selvennystä alkuperäiseen kommenttiisi.

        Lause "En usko ainoonseenkaan väitteeseen" kun voi tarkoittaa kahta asiaa:

        1. En usko ainoonseenkaan (sic) salaliittoteorian väitteeseen; uskon vain valtatiedettä.
        2. En usko ainoonseenkaan (sic) valtatieteen väitteeseen; uskon vain kaikki salaliittoteoriat.

        Kumpaa siis tarkoitit?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eli uskot kaikkiin salaliittoteorioihin, vai et usko niihin?

        Tämä lause olisi suomennettuna:
        "Uskotko siis kaikkiin salaliitoihin vai etkö usko niihin?"

      • Anonyymi
        Fat_Earth kirjoitti:

        Tämä lause olisi suomennettuna:
        "Uskotko siis kaikkiin salaliitoihin vai etkö usko niihin?"

        Kuka liitää salaa?
        Kyllä näitä eiffel-tornista liitopuvulla hyppyjä on saatu ihan filmille.
        Varmasti upea kokemus mutta itse olen liian painava käyttämään liitopukua.
        Tulisin ketoon, kuin telkänpoikanen pesästä.
        Siksi tyydyn ihailemaan, kun pienemmät ihmiset saavat adrenaliinikiksit vapauden tunteesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kysyjä halusi selvennystä alkuperäiseen kommenttiisi.

        Lause "En usko ainoonseenkaan väitteeseen" kun voi tarkoittaa kahta asiaa:

        1. En usko ainoonseenkaan (sic) salaliittoteorian väitteeseen; uskon vain valtatiedettä.
        2. En usko ainoonseenkaan (sic) valtatieteen väitteeseen; uskon vain kaikki salaliittoteoriat.

        Kumpaa siis tarkoitit?

        Kumpikaan hypoteesi ei toteudu minun kohdalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kumpikaan hypoteesi ei toteudu minun kohdalla.

        Et siis usko salaliittoteorioihin, etkä valtatieteeseen.

        Mihin sitten uskot?

        Jeesukseen?

        Hyvä valinta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kuka liitää salaa?
        Kyllä näitä eiffel-tornista liitopuvulla hyppyjä on saatu ihan filmille.
        Varmasti upea kokemus mutta itse olen liian painava käyttämään liitopukua.
        Tulisin ketoon, kuin telkänpoikanen pesästä.
        Siksi tyydyn ihailemaan, kun pienemmät ihmiset saavat adrenaliinikiksit vapauden tunteesta.

        Kiva kun huomasit. Itsekin hekottelen näille lyntivireilleni, jos niistä repeää uusia tahattomia merkityksiä. Pidän tällaisesta venkoilusta, se tuulettaa; useinkin täällä haisee tosikolta.
        .

      • Anonyymi

        Huumori oikein annosteltuna keventää ketjua kummasti. 👍😁

    • Anonyymi

      Pitäisiko olla jo huolestunut kun ei taunoa löydy?

      • Anonyymi

        Kun ei vaan roikkuis eliitin rakkikoirat taunolla pohkeissa.
        Ilman taunon tutkimusta nazin on pakko myöntää että Laura Huhtasalo == useimmat opettajat.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kun ei vaan roikkuis eliitin rakkikoirat taunolla pohkeissa.
        Ilman taunon tutkimusta nazin on pakko myöntää että Laura Huhtasalo == useimmat opettajat.

        Tuo tarkoittaa, että Lauran lisäksi muita opettajia on enemmän kuin nolla, mutta vähemmän kuin yksi kappaletta.

        Ei ihme, että puhutaan opettajapulasta.
        .

    • Anonyymi

      Usko hyvään! Ole rohkea!

    • Anonyymi

      Mitä näihin uskomuksiin tulee niin Suomihan on ajettu nykyään plutokratiaksi siionistien amerikkamallin mukaan jota vapaaksi maailmaksi väittävät mutta jota se ei suinkaan loppupeleissä ole,ei pelkkä äänestäminen tie maailmasta yhtään vapaata vaan todellinen vapaus eli riippumattomuus mistään ideologioista tai uskomuksista,uskonnoista tai jatkuvan toimeentulon perässä juoksemisesta.
      Maailmamme ei ole vielä sellainen vaan sotia pukkaa kaikista noista aiheista koko ajan.

      Maailmankaikkeuden synnystä taas molemmat sekä evoluutiooppi että luomiskertomus on vielä osittain tyhjän päällä eli 100% todistusaineistoa ei ole vielä löytynyt kummaltakaan puolelta niin big bang sekä jumalat on aivan hypoteettiasteella,osatodistuksia kumpaankin puoleen on olemassa mutta betoniin valetut perustukset puuttuu vielä kummastakin.

      Evoluutiontutkijat tietenkin yrittää löytää vastausta hiukkaskiihdyttimin ja avaruutta ja luontoa tutkien. Luomiskertomusta ja jumalia taas yrittää pönkittää kirkkojen papit ja heidän tutkijansa mutta kaiken ratkaisee lopulta vain avaintodisteiden löytyminen,toteaminen ja niitten tuominen reaalimaailmaan eli riippumaton toisinto sekä koko maailmalle julistus niin että kaikki voi väitteet ymmärtää selvätajuisesti maasta ja kielestä riippumatta ja ihmiset voi vetää omia johtopäätöksensä asioiden tilasta mikä on oikein ja mikä väärin reaalimaailmassa ja voiko joku olla jotenkin mitä joku toinen väittää vai ei.

      Vain siten pystytään toteamaan että maailmankaikkeuden oikea ja lopullinen ymmärtäminen on saavutettu.

      • Anonyymi

        Evoluutio on todistettu 100% varmuudella tosin, eli jos Jumala on olemassa on hän käyttänyt evoluutiota.

      • "... sekä evoluutiooppi että luomiskertomus on vielä osittain tyhjän päällä eli 100% todistusaineistoa ei ole vielä löytynyt kummaltakaan puolelta niin big bang sekä jumalat on aivan hypoteettiasteella, ..."

        Big Bang ei kuulu kehitysoppiin.

        Kehitysoppi on betoniin valetuilla perustuksilla. Se selittää, miten lajit ovat syntyneet kehittymällä toinen toisistaan mutaatioiden kautta pitkän ajan kuluessa. Mikään kehitysopissa ei ole hakusessa.

        Luomiskertomusta ei voi eikä yritetäkään todistaa. Ei siinä olisi mitään mieltä. Sehän on ***kertomus*** eikä mikään hypoteesi. Kertomukset kuuluvat kaunokirjallisuuteen.
        - Vähän sama kuin yrittäisit "todistaa" Beethovenin kahdeksannen sinfonian.
        .

      • Anonyymi
        Fat_Earth kirjoitti:

        "... sekä evoluutiooppi että luomiskertomus on vielä osittain tyhjän päällä eli 100% todistusaineistoa ei ole vielä löytynyt kummaltakaan puolelta niin big bang sekä jumalat on aivan hypoteettiasteella, ..."

        Big Bang ei kuulu kehitysoppiin.

        Kehitysoppi on betoniin valetuilla perustuksilla. Se selittää, miten lajit ovat syntyneet kehittymällä toinen toisistaan mutaatioiden kautta pitkän ajan kuluessa. Mikään kehitysopissa ei ole hakusessa.

        Luomiskertomusta ei voi eikä yritetäkään todistaa. Ei siinä olisi mitään mieltä. Sehän on ***kertomus*** eikä mikään hypoteesi. Kertomukset kuuluvat kaunokirjallisuuteen.
        - Vähän sama kuin yrittäisit "todistaa" Beethovenin kahdeksannen sinfonian.
        .

        Eikös jumalallle yksi päivä ole kuin tuhat vuotta? Muistaakseni raamatussa oli tällainen toteama. Eli jos jumala loi päivässä ihmisen niin tavallaan maassa siihen kehittelyyn kului tuhat vuotta.

        Ei vielä ihan riitä evoluutiolle ihmisen kehittämiseen ensimmäisestä alkuelävästä.
        Sellaset 3,8 miljardia vuotta olis tarpeen.
        - Sitäpaitsi evoluutiolla ei ollut mitään suunnitelmaa, mitä piti luoda. Siitä ihmisestä nyt vaan tuli tällainen elävä ihan omia aikojaan. Olisi voinut tulla toisenlainenkin, ja tulikin, mutta niitä kaikkia muita kutsutaan muilla nimillä.
        .

      • Anonyymi

        Fat earth.
        Jossain kohti ketjua annoit ymmärtää, että Jumalaan uskominen on tieteellistä laiskuutta tjsp. Totta?
        Sinun uskomusmaailmassasi aika ja satumaista suurempi arpaonni on luoja.
        Totta?

        Valitettavasti sinun maailmankatsomuksesi kannalta, onnekaintakaan alkueliötä ei olisi voinut syntyä ilman Jumalaa.
        Vaikka tiede syöttääkin nyt ilmoille ajatusta, että odottaessasi pitemmän ajan, kuin ihminen pystyy aivoillaan ymmärtämään ( ihminen pystyy käsittämään tuhansia vuosia, muttei isompia, kun pohditaan muutoksia), voisi itsestään syntyä jotain. Tämä on oikean todistetun tieteen vastaista.
        Entropia jo kumoaa tuon. Tyhjä, steriloitu ja vakuumi sillipurkki jo kumoaa tuon.
        Tyhjästä ei synny mitään koska puuttuu aine ja energia.

        Pani oikein funtsimaan.
        Jos sinä haluat määritellä jumalasi noin, niin mikäs siinä.
        Mutta ei ole osoitettu, että minkään luonnotieteellisen ilmiön käynnistäjänä tai ylläpitäjänä olisi minkäänlainen intentio. Luonnolta puuttuu aie, suunnitelma, tahto ja päämäärä. Se, jonka sinä väkisin haluat liittää osaksi luonnotiedettä, kutsuit sitä millä nimellä hyvänsä.

        Ei syntynyt alkueliötä, vaan alku kehittyi elottomasta elolliseksi vain sattumanvaraisen kemiallisen yhdistelmän kautta. Alku ei tietenkään voinut tapahtua vakuumissa, kyllä maapallolla aineksia ja energiaa oli. Nykyinen paras arvaus lienee mustien savuttajien energian voimalla tapahtunut epäorgaanisten molekyylien yhdistyminen itseään lisääviksi yhdisteiksi. Siitä, millä hetkellä voidaan puhua elämästä tai elämisestä, on kiistelty kauan. Ei taida olla yhteisesti sovittuja kriteerejä sille, mistä alkaen itseään lisäävät yhdisteet ovat eläviä.

        Sillä tavoin kuin entropian ymmärrän, se pikemminkin edistää mahdollisuuksia elämän itsestään syntymiselle, koska entropia aika-akselia pitkin voi vain kasvaa, eli toisensa kohtaavien epäorgaanisten molekyylien yhdistelmien lukumäärä kohoaa (eksponentiaalisesti?)

        Arpaonnesta tuskin voidaan puhua, ellei ole tavoitetta, jonka saavuttamisessa onnella olisi käyttöä. Enkä käyttäisi sanaa luoja, se viittaa intentioon, jota ei käsittääkseni ollut. Pidän ylivertaisen tahdon tai aikeen suorittaman alkuluomisen ideaa senkin vuoksi huonona, että tuollaisen tahdon läsnäoloa ei muissakaan stokastisissa prosesseissa tarvitse huomioida.
        - Eikä sellainen tahto ole sen koomminkaan näyttänyt naamaansa.
        .

      • Anonyymi

        Kuvasin sinun maailmankuvasi "luojaa", kuten hyvin tiedät.
        On ihan turha piikitellä.
        Kuvailemassani tilanteessa ei vielä ollut maailmaa eikä avaruutta, tähtiä, energiaa, ei yhtään mitään.
        Se on se steriili "sillipurkki".
        Tiedän, ettet ole halukas puhumaan aiheesta, koska ainoa rehellinen vastaus on Jumala, eikä tiede ole tähän kaiken alku kysymykseen kyennyt tarjoamaan yhtään mitään konkreettista.
        Ei siinä etteikö evoluutioteoriakin olisi samanlaista satua, kuin muumilaakson tarinat.

        Ai niin.
        "Luonnolta puuttuu aie, suunnitelma, tahto ja päämäärä. Se, jonka sinä väkisin haluat liittää osaksi luonnotiedettä, kutsuit sitä millä nimellä hyvänsä. "

        Ihminen on osa luontoa, eläimet ovat osa luontoa ja kasvit myös.
        Kyllä on todettava, että kaikki nämä taistelevat elämän jatkumisesta kynsin, hampain, asein, piikein, myrkyin, aina etsien parhaita elinoloja, pyrkien koko ajan lisääntymään, selviämään ja oppimaan, joten ihan varmasti luonnossa on aie, suunnitelma, tahto ja päämäärä.

        Kaiken rakentamiseen ja rakentumiseen tarvitaan tietoa. Mistä tieto tuli?

    • Anonyymi

      Kuussa on käyty yhtä monta kertaa kuin Nazi käynyt suihkussa viimeisen vuoden aikana.

      • Maailmamme iästä ei ole kuin arveluja ilman mitään todisteita; voi niitä saduiksikin kutsua olematta lainkaan väärässä.
        Alkuräjähdys tyhjästä on kuitenkin tieteen meille meille nyt syöttämä. Vaihtoehtoja ei ole annettu.

        Samoin on laita ihmisen iästä. Evoluutio- teoria tai suomalainen väännös kehitysoppi ovat omasta mielestäni naurettavia.
        Väitteet että ihmiset olisivat asuneet luolissa satoja tuhansia tai miljoonia vuosia on täysin epäuskottava.

        Katsokaa ihmiskunnan kehitystä parin vuosituhannen aikana!
        Se on ollut käsittämättömän huimaa.
        Itse uskon että nykyinen sivilisaatiomme on alle 10 000 vuoden ikäinen.

        Muinaiset sivilisaatiot ovat oma lukunsa; väittääkö joku että sellaisia ei ole ollut?
        https://www.youtube.com/watch?v=s6TQgo9B4Kc

      • Anonyymi
        nazi kirjoitti:

        Maailmamme iästä ei ole kuin arveluja ilman mitään todisteita; voi niitä saduiksikin kutsua olematta lainkaan väärässä.
        Alkuräjähdys tyhjästä on kuitenkin tieteen meille meille nyt syöttämä. Vaihtoehtoja ei ole annettu.

        Samoin on laita ihmisen iästä. Evoluutio- teoria tai suomalainen väännös kehitysoppi ovat omasta mielestäni naurettavia.
        Väitteet että ihmiset olisivat asuneet luolissa satoja tuhansia tai miljoonia vuosia on täysin epäuskottava.

        Katsokaa ihmiskunnan kehitystä parin vuosituhannen aikana!
        Se on ollut käsittämättömän huimaa.
        Itse uskon että nykyinen sivilisaatiomme on alle 10 000 vuoden ikäinen.

        Muinaiset sivilisaatiot ovat oma lukunsa; väittääkö joku että sellaisia ei ole ollut?
        https://www.youtube.com/watch?v=s6TQgo9B4Kc

        "Maailmamme iästä ei ole kuin arveluja ilman mitään todisteita; voi niitä saduiksikin kutsua olematta lainkaan väärässä. "

        Kerropa siis miksi on olemassa miljardien vuosien ikäisiä kiviä?

        "Alkuräjähdys tyhjästä on kuitenkin tieteen meille meille nyt syöttämä. Vaihtoehtoja ei ole annettu. "

        Se sentään selittää asian. Esitetyt "vaihtoehdot" eivät ole vaihtoehtoja.

        "Samoin on laita ihmisen iästä. Evoluutio- teoria tai suomalainen väännös kehitysoppi ovat omasta mielestäni naurettavia. "

        Tiesitkö että ns. pöpöteoria on myöskin naurettava.

        "Väitteet että ihmiset olisivat asuneet luolissa satoja tuhansia tai miljoonia vuosia on täysin epäuskottava. "

        Itse asiassa huomattavasti lyhyemmän aikaa.

        "Katsokaa ihmiskunnan kehitystä parin vuosituhannen aikana!
        Se on ollut käsittämättömän huimaa. "

        Tiedän.

        "Itse uskon että nykyinen sivilisaatiomme on alle 10 000 vuoden ikäinen."

        Teknisesti ottaen totta, sillä kirjoitettu historia on suunnilleen puolet siitä. Valmistettuja artefakteja on löydetty miljoonien vuosien takaa.

      • Anonyymi

        Jos syö kakkaa tarpeeksi paljon, tulee oksennus.

      • Noo, kyllä löytynyt artefakti kelpaa todisteeksi ihmisen läsnäolosta, kun sillä tarkoitetaan esinettä tai kohdetta, joka on voinut syntyä vain tarkoituksellisesti muovaamalla sitä. Ruukunpala, pyöristetty tai lohkottu kivi, teroitettu keppi, lastuttu kanto, piiriin aseteltuja kiviä, löytöpaikassa vieras materiaali tms.
        .

    • Anonyymi

      Gyl Kuus o gäyty, mä on itte nähny iha omi silmi mitä hirveyksii nasa on siäl tehny Kalevin kanssa, kun gäytiin työporukan ganssa kattomas sitä sillo setkytluvu alus, oli Timpuri Teuvoki mugan viäl sillo kaikis reissuis enne ku se vaimo gual. Oli rankkisammioit heitetty poikittai pitki kuu kamaraa, ja vanhoi Jallui jätetty levällee pitki poiki haikkoi. hirviä jos tommosii aletaan sanoma ettei ois käyty.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    9. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe