Sen mitä itse maatietoisia tunnen, niin Suomessa on ainakin muutamia kymmeniä maatietoisia. Eli kaikki ne, joiden kanssa olemme pitäneet yhteyttä. Varmuudella oman tiedon mukaan Suomessa maatietoisia, eli litteän maan kannattajia on n. 50 henkilöä, mutta uskon määrän olevan paaaaljonkin suurempi, koska mitä ilmeisimmin täälläkin kirjoittelee joitain sellaisia maatietoisia, joita en vielä tunne.
Suuri osa maatietoisista ei nykyään halua tai jaksa väitellä tiedostaan keskustelupalstoilla, facebookissa tai omilla plogeillaan, koska saavat niin helposti kuraa ja räntää niskaan. Hekin tekevät silti ruohonjuurityötä tiedon levittämisessä. Muutamat urheat sissit eivät luovuta, vaikka saisivat kuinka paljon vastustusta osakseen. Useimmiten vankkumattomimmin ja härkäpäisimmin omaa agendaa eteenpäin vievät ovat autisminkirjon omaavia, joita vähät kiinnostaa, mitä ympäristö ajattelee. Autismi on siis heille vahvuus siinä asiassa. Toiset, jotka jaksavat härkäpäisesti viedä tietoa ihmisten reaktioista huolimatta ovat todella vahvat ihmiset. Heitäkään ei liikuta se, mitä muut ajattelevat. Suuri osa kuitenkin vaikenee tai pelkää tuoda kantaansa, koska seurauksena voi olla jopa ”hullun” paperit ja kavereiden totaalinen menetys.
Toivoisin kuitenkin, että emme lannistuisi, vaan jaksaisimme edelleenkin levittää maatietoisuutta. Tiedän, että tietoisuuden tasoja on useita. Itse olen toiseksi alimmalla, eli ylittänyt jo ns. noviisitason. Eroja noviisitasolle ja siitä seuraavalle tasolle ovat se, että me vähän ylemmällä tasolla olevat olemme toiminnassamme vieläkin aktiivisempia ja meillä on jo jonkinlaista kokoustoimintaa, muttemme mekään ole vielä kovin järjestäytyneitä koko Suomen laajuisesti. Alimpaan tietoisuuden tasoon riittää, että ymmärtää maan oikean muodon.
Tietoisuuden tasojen määrää ei alhaalta käsin tiedä. Arvelujeni mukaan näitä tasoja olisi kymmeniä. Olisi kiva tietää, kuinka korkealla tasolla Suomessa on korkeimmalla olijat. Saatteko luovuttaa sitä tietoa meille alemmalla oleville? Ja missä päin on lähin guru, eli suurtietäjä. Näihin me emme saa edes kyselemällä vastauksia, koska gurut eivät saa ilmiantaa itseään, eikä kannatakkaan. Se kun voi koitua heidän kohtaloksi. Olisi silti mielenkiintoista tietää, kuinka lähellä Suomea on lähin guru.
Näitä minä mietin tänä aurinkoisena talvipäivänä.
Haluan tietää, kuinka paljon maatietoisia Suomessa on?
5
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Kovin saat "maatietoisten" porukan vaikuttamaan vapaamuurareita muistuttavaa salaseuraa. Näitä tietoisuuden tasoja on kymmeniä ja gurut siellä piileskelevät. Kuvaako tätä järjestelmää pino pannukakkuja vai jonkinlainen pyramidi....tuli vain mieleeni tällaisena aurinkoisena kevätpäivänä, jossa aurinko kiertää myötäpäivään ja etelässä vastap...toisella tavoin.
Aurinko se vaan pysyy samankokoisena vuorokaudenajasta riippumatta tai lähempänä Suomea ollessaan kesällä kravun kääntöpiiriä pitkin kulkiessaan tai n. puolta kauempana talvisin (meillä) kiertäessään kauriin kääntöpiiriä. Perspektiivin perusteella koko pitäisi pienentyä talvella melkoisesti.
No en käy arvuuttelemaan asioita, joita en täysin tiedä.Tuntemattomien asioiden kohdalla sanon, että "en tiedä" alkamatta keksimään omien päätelmiä asioista, joita en voi tutkia tai ymmärrä. Jumalaan ja Hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen uskon Vapahtajanani. Tämä on minun totuuteni, johon uskon. Luonnontieteistä en väittele niiltä osin, joita en ymmärrä.
Tiedettä on tehty hartiavoimin vuosikausia...myös kristityt. Heidän kaikki työnsä olisi nyt vain "syötettyä valhetta". Jotakin tieteestä on pakko uskoa. Mihin raja vedetään? Onko asiat, joita ei ymmärrä, aina valhetta vai miten? Eikö meidän ole pakko myöntää, että joku tietää asioista meitä enemmän ja meidän on luotettava usein toisiin ihmisiin, vaikka he olisivat esim. ateisteja tai ain toisella tavoin ajattelevia..- Anonyymi
En väitä tai syytä "flättäreitä" mihinkään salaseuraan kuulumisesta, salatieteistä, tietäjähenkiin sekaantumisista yms. Aloittaja kirjoitti vain tavalla, ettei mielikuvaa tuollaisesta voinut välttää. Jokin litteän maan teorioista innostumisessa minua kuitenkin arveluttaa. Vielä se, että monet ilmoittavat sen mukanaann tuovan ajattelutavan johtaneet heitä uskomaan Raamattuun aiempaa vakuuttavammin; vai olenko ymmärtänyt väärin? Muistetttava on, että monet flättärit eivät kristittyinä esiinny.
Ei kristillisten asioiden löytymistä ole aiemmin haitannut vähääkään "koulussa opetettu" käsitys maan muodosta, avaruudesta ym. vastaavasta. Se, mihin tieteellisiä väittämiä käytetään, on todellinen ongelma, jos "todistetaan Jumalan todellisuuden mahdottomuus". Se on koeteltava asia, minkä joutuu usein koettelemaan hengellisesti; rukouksin, Raamattua lukien, pyytäen Jumalaa ilmaisemaan itsensä ja tahtonsa....tässä antavat parhaat neuvot kestävät, Jumalaa lähellä eläneet paljon rukouksessa aikaa viettäneet kristityt, joilta on valtavasti materiaalia kristityn vaelluksesta matkaoppaana jaettavaksi lukuisissa ja lukuisissa kirjoissa, joissa monissa on kerrottu kytännön esimerkkejä kristittyjen toiminnasta, havainnoista ja kuvauksia Jumalan toiminnasta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En väitä tai syytä "flättäreitä" mihinkään salaseuraan kuulumisesta, salatieteistä, tietäjähenkiin sekaantumisista yms. Aloittaja kirjoitti vain tavalla, ettei mielikuvaa tuollaisesta voinut välttää. Jokin litteän maan teorioista innostumisessa minua kuitenkin arveluttaa. Vielä se, että monet ilmoittavat sen mukanaann tuovan ajattelutavan johtaneet heitä uskomaan Raamattuun aiempaa vakuuttavammin; vai olenko ymmärtänyt väärin? Muistetttava on, että monet flättärit eivät kristittyinä esiinny.
Ei kristillisten asioiden löytymistä ole aiemmin haitannut vähääkään "koulussa opetettu" käsitys maan muodosta, avaruudesta ym. vastaavasta. Se, mihin tieteellisiä väittämiä käytetään, on todellinen ongelma, jos "todistetaan Jumalan todellisuuden mahdottomuus". Se on koeteltava asia, minkä joutuu usein koettelemaan hengellisesti; rukouksin, Raamattua lukien, pyytäen Jumalaa ilmaisemaan itsensä ja tahtonsa....tässä antavat parhaat neuvot kestävät, Jumalaa lähellä eläneet paljon rukouksessa aikaa viettäneet kristityt, joilta on valtavasti materiaalia kristityn vaelluksesta matkaoppaana jaettavaksi lukuisissa ja lukuisissa kirjoissa, joissa monissa on kerrottu kytännön esimerkkejä kristittyjen toiminnasta, havainnoista ja kuvauksia Jumalan toiminnasta.Maatietoisuudessa on eri asteita kuten sanoin. Kaikki maatietoiste eivät jaa käsitystä guruista tai hengistä ynnä niin pois päin. Mutta tosi moni maatietoisista tiedostaa myös henkisyyden läsnäolon keskuudessamme.
Ja kuten sanottu on, alimmalla tietoisuuden tasolla riittää, että tietää maan oikean muodon. Se on avain kaikkeen. Edes seuraavalla tasolla ei vaadita vielä guruihin tai henkimaailman asioihin sekaantumista, eikä kaikki seuraavalla tasolla olevat näitä edes allekirjoita olemassa oleviksi asioiksi. Ne eivät ole edes niin oleellisia alemmilla asteilla.
On myös niitä maatietoisia, jotka eivät mielellään asettaisi itseään millekään tietoisuuden tasolle. Heille vain riittää se, että tietävät totuuden piste. Kuitenkin Jumala tietää, millä tasolla kukakin meistä on, vai onko hän edelleen umpisilmäinen. Jumalalta ei mikään ole salassa.
Entä pelastaako Jumala ihmisiä, jotka uskoo hänen poikaansa ja tahtoo seurata häntä, vaikka uskookin maan olevan pallo?
Itse uskoisin, että pelastaa. Se ei ole pelastumisen ehto, minkä muotoiseen maahan uskoo, vaikka jotku flättäreistä niin tahtoo uskoakin. Jumala ei kysy viimeisenä päivänä, uskoitko maan olevan lätty. Se kysyy, oletko sinä Jeesuksessa Kristuksessa. Muuta ei taivaaseen pääsy vaadi.
Mitä hyötyä sitten on maatietoisuudesta, jos se ei kuitenkaan vapauta meitä synnin kahleista? No maatietoisuus onkin hyödyksi tässä ajassa. Se tukee kokonaisvaltaisesti hyvinvointia tässä ajassa. Ihminen saa myös tietoisuuden polulla monenlaisia ajallisia lahjoja, kuten tarvittaessa selvänäön, ennustamisen taidon, parantajan lahjoja, kielillä puhumisen lahjan jne jne. Näistä on hyötyä täällä ajassa, mutta Taivaassa olemme kaikki samalla tietoisuuden tasolla. Kaikki, jotka kerran pääsemme sinne! Anonyymi kirjoitti:
En väitä tai syytä "flättäreitä" mihinkään salaseuraan kuulumisesta, salatieteistä, tietäjähenkiin sekaantumisista yms. Aloittaja kirjoitti vain tavalla, ettei mielikuvaa tuollaisesta voinut välttää. Jokin litteän maan teorioista innostumisessa minua kuitenkin arveluttaa. Vielä se, että monet ilmoittavat sen mukanaann tuovan ajattelutavan johtaneet heitä uskomaan Raamattuun aiempaa vakuuttavammin; vai olenko ymmärtänyt väärin? Muistetttava on, että monet flättärit eivät kristittyinä esiinny.
Ei kristillisten asioiden löytymistä ole aiemmin haitannut vähääkään "koulussa opetettu" käsitys maan muodosta, avaruudesta ym. vastaavasta. Se, mihin tieteellisiä väittämiä käytetään, on todellinen ongelma, jos "todistetaan Jumalan todellisuuden mahdottomuus". Se on koeteltava asia, minkä joutuu usein koettelemaan hengellisesti; rukouksin, Raamattua lukien, pyytäen Jumalaa ilmaisemaan itsensä ja tahtonsa....tässä antavat parhaat neuvot kestävät, Jumalaa lähellä eläneet paljon rukouksessa aikaa viettäneet kristityt, joilta on valtavasti materiaalia kristityn vaelluksesta matkaoppaana jaettavaksi lukuisissa ja lukuisissa kirjoissa, joissa monissa on kerrottu kytännön esimerkkejä kristittyjen toiminnasta, havainnoista ja kuvauksia Jumalan toiminnasta.Kiitos hienosta aloituksesta.
Vasta Vapaamuurareiden ylimmilla asteilla saa tietää että Maa on litteä. Ylimmälle asteelle kivunnut saa tietää suurimman salaisuuden eli sen ketkä veljistä ovat panneet vaimoasi.
Mutta asiaan.
Itse olin aivan naperona flättäri enkä millään tahtonut uskoa että etelässä ihmiset kävelevät päät alaspäin. Yhteisön painostuksesta maltoin pitää turpani kiinni tästä vuosikymmeniä.
Nyt pari- kolme vuotta sitten kiinnostuin litteä- Maa teoriasta uudelleen ja olen kahlannut läpi valtavia määriä aineistoa sitä koskien.
Olen vakuuttunut pallovastaisista väitteistä ja todeisteista joten minua voidaan kutsua flättäriksi. Tosin olen täälläkin vain nimimerkillä.
"Oikeassa" elämässä olen lähimpien ystävieni kanssa keskustellut aiheesta. Kaduille en ole vielä mennyt kylttien kanssa. Arvostan toki sellaisiakin ihmisiä:
https://www.youtube.com/watch?v=65N2ozOTUvs
On hauskaa seurata näiden katuaktivistien toimintaa ja heidän herättämiä reaktioita yleisösssä.
- Anonyymi
Maatietoisia ei ole olemassakaan, vaan maan litteäksi luulevia!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?
Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?863629- 252066
- 1961981
Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell871454PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä
Toivottavasti on s i n i v u o k k o nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w3431424Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka
Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale891147Varoitus kyläläisille Suomussalmella
Paikkakunnalla on ilmennyt huolestuttavaa toimintaa jossa kaksi aikuista miestä ( Dimitri ja Teemu ) on syyllistynyt nuo131034- 841011
Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi
Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.30950Miksi epäilit kaivattusi kiinnostuneen
Juuri sinusta? Mihin piirteisiin hän aikanaan saattoi sinussa ihastua? Olivatko ne yhtään samoja asioita joihin itse iha69877