Halla-aho sai neniinsä Koivulaaksolta

Anonyymi

26

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Siinä on nyt ollut sellaista hörhöämistä perussuomalaisilla, että ihan hirvittää.
      Meno on ollut kuin entisajan markkinoilla.
      Halla-Aho ei ole oikein pitänyt joukkojaan kurissa, mutta niin kai se on ollut aina.
      Nämä "johtohahmot" humeltavat julkisuudessa aivan mahdottomasti. Siinä menee tynkkyset, taviot ja muut aivan sekopäisinä. Eivät ajattele lainkaan sanomisiaan julkisuudessa. Eivät välitä puheidensa oikeellisuudesta tuon taivaallista. Tärkeintä on olla julkisuudessa, riippumatta siitä, millainen asia on kyseessä. Onhan se negatiivinenkin julkisuus yhdenlaista julkisuutta.
      Eivät kannattajat jaksa tuollaista mesloamista ja onhan tuo jo nähty kannatuksen laskuna. Puoluejohdolla ei ole taaskaan homma hanskassa.

      • Anonyymi

        Sivari halla-aho ei koskaan pärjää edes väittelyissä.


    • Anonyymi

      AndeSSonilla Fasisti neuvonantajana. Hennalaan Don Koivuhalko kuuluisi, sinne nälkäisten osastolle.

      • Anonyymi

        Koivupölkky näyttää habitukseltaan täysin seonneelta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koivupölkky näyttää habitukseltaan täysin seonneelta.

        Kommunismi tekee punafasistista hullun.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kommunismi tekee punafasistista hullun.

        Sitä se tekee kun päivät pitkät lukee isä-aurinkoisen Stalinin runoelmia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koivupölkky näyttää habitukseltaan täysin seonneelta.

        Siis Halla-aho näyttää


    • Anonyymi

      Antifapunakaarti. Minnes vasemmistoradikaali on kadonnut silakasta puhumattakaan?

      • Anonyymi

        Mitä hourit? Ei sellaista olekaan!


    • Anonyymi

      Eikö se kuulu hallituksen avustajakööriin?

      Apurit voisi jo lopettaa hommansa, koska Suomi myytiin jo.

    • Anonyymi

      Koivulaakso on fiksu kaveri.

      • Varmaankin Koivulaaksolla on samanlaiset fantasiat, kuin Mishka Dellingerin porukalla.


    • Anonyymi

      Anderssonillakin posotti antifan tarra läppärissään.

      Käyttääkö se samaa konetta myös eduskunnassa?

    • Anonyymi

      Punakaartit riisuttiin aseista 1918 eli yli 100 vuotta sitten. Halla-aho larppaa näitä kaarteja vastaan vieläkin kuvitellen olevansa Lapuan liikkeen terroristi. Hän on kerännyt myös koko joukon aikakauden aseita, joilla sitten leikkii.

      • Anonyymi

        Myös SKP ja SKDL lopetti toimintansa. No jaa, samaa ideologiaa jatketaam, kun ensin puolueen nimeä muutetaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myös SKP ja SKDL lopetti toimintansa. No jaa, samaa ideologiaa jatketaam, kun ensin puolueen nimeä muutetaan.

        Ja PS on sitten terroristijärjestö Lapuan liikkeen jatkaja. Samalla logiikalla.


    • Anonyymi

      Ei kannata ottaa niin kirjaimellisesti kaikkea mitä lukee, tosin vasureille se on todella haastavaa.

      • Anonyymi

        Linkki?


    • Anonyymi

      Harvinaisen hyvä ilmaus persuista, "trollioikeisto". Ilmankos Halla-Ahokin reagoi noin näyttävästi koska tuo osui ja upposi.

      Sillä juuri sitähän persut ovat trollioikeistoa tai feikkioikeistoa. Kaikki rakentuu heillä ärsyttävien puheiden varaan, mutta vastauksia heillä ei ole. Vastustavat maahanmuuttoa, kyllä ja haluavat Suomen irti EU:sta kyllä, mutta siihen se sitten jääkin. Muuten puolue ei osaa muuta kuin trollata ja räksyttää.

      Ja puheet, ne ovat suuria, puheiden perusteella saa sen käsityksen että kaikki persut ovat vähintään jotain miljoonayrittäjiä jotka työllistävät Suomen kansan ja pitävät kaikki leivässä. Todellisuudessa kyse on etupäässä syrjäytymisvaarassa olevista koulupudokkaista jotka pelkäävät että maahanmuuttajat vievät kaikki ne hanttityöpaikat joihin he ehkä voisivat työllistyä jos vain viitsisivät vähän nähdä vaivaa, joskaan edes sitä vaiaa he eivät yleensä viitsi nähdä.

      • Anonyymi

        Olet oikeassa myönnetään.


    • Anonyymi

      Ei Halla-aho väärässä ollut vertauksessaan.

      Dan edustaa täysin uutta vasemmiston meneillään olevaa kulttuurisotaa ja kulttuurivallankumousta, ja tuon intersektionaalisen aatteen tausta että sen lopputulema ovat myös molemmat kommunismissa.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        On nuo kommariliinit vaan niin hassuja, parasta että eivät edes itse tajua olevansa vitsejä.


    • Anonyymi

      Kommunistit luulee olevansa piilossa, kun muuttivat nimensä vasemmistolaisiksi, ja se on varma asia, että jos pääsisivät valtaan, kohta meno olisi kuin itäsaksassa ja venäjällä ennen ja nykyisin pohjois-koreassa.

      Se on kumma juttu, että yhä vaan pitää esittää olevansa muka kansan asialla, ja tarkoitus on kuitenkin retuuttaa oma kansa keskitysleireihin tapettavaksi näläkään ja tauteihin ja ampua siitä mielisairaasta helevetistä pois haluavia selekään ja keksimällä keksiä syyttömille valehtelun avulla syytöksiä ja jakamalla pirullisille riiviöille peltiprenikoita fanfaarien soidessa.

      • Anonyymi

        Pahimmat kommunistithan on nykyään persuja. Puheet on justiinsa samat ja öyhötys ja valehtelu plus herraviha on kommarin käsikirjasta.
        Jos äärivasurit ja Persut vaihtaisi päittäin,mikään ei muuttuisi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pahimmat kommunistithan on nykyään persuja. Puheet on justiinsa samat ja öyhötys ja valehtelu plus herraviha on kommarin käsikirjasta.
        Jos äärivasurit ja Persut vaihtaisi päittäin,mikään ei muuttuisi.

        Eipä näe persuissa mitään kommunismin kannattajia, pikemminkin päinvastoin. Samoin se valehteleminenkin on koko ajan ollut enemmän vasemmiston heiniä.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      60
      844
    2. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      111
      793
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      48
      677
    4. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      225
      660
    5. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      46
      589
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      57
      560
    7. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      76
      533
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      22
      526
    9. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      91
      520
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      37
      500
    Aihe