Suomessa jatkuu silmitön naisvihan perinne, köyhistä köyhimpien sairaus-kansaneläkeläisten syväkyykyttäminen, äärimmäisessä köyhyydessä, ilman aitoa oikeusturvaa 800€/kkk orjuuseläkkeillä pitäminen.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16850029/viha-kouluttamattomia-kohtaan-perustuslain-rukkaamiset-ja-terrorikapitalismin-turvaaminen#comment-107156145
Erityisesti Keskustan Vanhanen, Lintilä, Sipilä ja marionettinsa Saarikko, uhoavat köyhyyseläkeläisten pahoinpitelemisen jatkamista: "eläkeläisille ei sitten mitään", julisti Vanhanen EK-Yle:n uutisissa.
Muistakaa entiset Kepulaiset, edelleen syvässä köyhyydessä kituuttavat, miten raskaasti kyseinen puolue, on teitä pettänyt, vuodesta toiseen. Edes armosta saatu hallituspaikka, ei opettanut röyhkeitä veroparatiisi-pörssikeinottelijoita, hillitsemään ahneuttaan ja yksinasuvien naisten vihaamisen lopettamista.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16678893/aanestamatta-jattaminen-jo-kuntavaaleissa-on-ainut-keino-heratella-korruptiopaattajia
Äärioikeistolaistunut Keskusta, on aika surkastuttaa pois puoluekartalta. Pelkälle etuoikeutettujen perintö- ja verosuunnittelija upporikkaiden ahneudelle, perustuva puolue, on unohtanut lähtökohtansa ja erityisesti sairaus-kansaneläkeläiset äänestäjät, pettänyt heidät kerta toisensa jälkeen. Edes ex-äärioikeistohallituksen kipeitä leikkauksia, eivät ole kompensoineet, nykyisessä hallituksessa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16216235/kulmuni--kepu-valehtelevat-elakekorotuksista---niita-ei-ole-#comment-100667599
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16889452/aarioikeisto-keskustan-saarikon-sairaus-kansanelakelaisten-raaka-hyvaksikaytto#comment-107531413
Vanhasen julistus EK-Yle:n uutisissa: "eläkeläisille ei sitten mitään". Kertoo kaiken äärioikeistolaisen Keskustan "aatteesta". Maaseutujen köyhyyseläkeläiset ja kaupunkeihin perhe- ja lähisuhdeväkivaltaa paenneet, tekevät viisaasti, kun jättävät äänestämättä, jo tulevissa kuntavaaleissa.
SIVISTYSVALTIOISSA ovat 1 250e/kk minimieläkkeet, kansalaisten oikeusturvana
46
582
Vastaukset
- Anonyymi
Edes armosta saatu hallituspaikka, ei saanut toteuttamaan, köyhyyseläkeläisten vihaamisen lopettamista, siis oli tarkoitus kirjoittaa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16889153/vttvn-ja-krpn-olisi-pitanyt-tutkia-vvmn-hetemaen-varojenkaytot-bf-yhteyksineen - Anonyymi
Ei tässä nyt autaa muu, kuin naida joku rikas, mutta tosi vanha ja raihnainen tyyppi, niin saa piankin hyvää leskeneläkettä tuon 800€ lisäksi.
- Anonyymi
Et pääse rikastumaan tuolla leskeneläkkeellä. Pitää avioitua alle 50- kymppisenä.
- Anonyymi
Ei tässä maassa eläkeläisiä arvosteta, sen sijaan loisivia Afrikan pellejä kylläkin.
- Anonyymi
PetosPersKokKe toivat 38 000 maahanmuuttajaa, rasismikorttia nöyristelevien äänillä, sitä ei kukaan järkevä ihminen, enää halua.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16452090/hilloahot-toivat-rasismikortilla-38-000-maahanmuuttajaa-ja-ulkomaista-halpatyovoimaa-paljon
PetosPersKokKe kuolaavat jo, kipeiden leikkauksien AKTIIVILEIKKURIAKIN pahempien syväkyykyttämisten perään, jos niiden populismiporvareiden, 7000€/kk ja siitä ylöspäin veroparatiisi-tuloluokkia vielä kumartelette ja tottelette onnettomat.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16699215/petosperskokke-antoivat-kelan-14a-tuista-ulkomaiselle-halpatyovoimalle
Mikään ei ole niin säälittävä, kuin Kokoomuspersuja, eli leikkauksia köyhimmille äänestävä köyhä.
- Anonyymi
SDP:n Rinteen wappusatanen ja Kepun eläkeläisten kyykytys ovat sama asia eri nimillä. SDP:n wappusatanen ei toteutunut / Kepu-kyykytys on toteutunut.
- SDP:n äärioikeistolainen Lipponen oli jo heikentänyt eläkeindeksejä 1996 alkaen ja leikkasi samalla kansaneläkkeen pohjaosan, joka piti tulla kaikille, siis myös sairaseläkeläisille ja äideille.
- Vas.liiton pakkoruotsittaja Li Andersson lupaili 2020 keväällä satasen palveluseteliä kaikille, mutta jätti kertomatta, että poistaakin 115 euron invalidivähennyksen.
- RKP:n vaatima keinotekoisen kaksikielisyyden ylläpito maksaa joka vuosi vähintään KAKSI miljardia. Se nostaa veroastetta, joka eläkeläisillä on muutenkin korkeampi kuin palkkaverotus. Rahoilla saisi parempaa terveydenhoitoa, paremmat kouluateriat ja lisähenkilökuntaa vanhustenhoitoon.
- RKP on myös ujuttanut ruotsin täydelliset kielikylvyt alkamaan jo kunnallisissa päiväkodeissa ja pakkoruotsi on alkanut vuodesta 2013 jo ala-asteella. Alkaako se 1. vai 6. luokalla, päättää kunnanvaltuusto ja koululautakunta.
- Viher-vasemmisto ja varsinkin Vihreät ovat olleet roudaamassa al-leiriläisiä Suomeen veronmaksajien rahoilla. Kaikkihan myös tietävät, keille kohtuuhintaiset kaupunkien omistamat asunnot päätyvät ja ovat päätyneet.
Oikeistolaiset ovat aina käyneet vaaliuurnilla aktiivisemmin.
Äänestämättä jättäminen ei ole ratkaisu. Täytyy selvittää ehdokkaan taustat.
Ns. vanhat puolueet ovat jo näyttäneet, mitä niiden lupaukset tarkoittavat käytännössä.- Anonyymi
Paitsi että se vappusatanen on toteutunut noin puolesta arvostaa. Se lupaus on pitänyt. "Jos taloustilanne sen sallii".
Li Anderssonin ideoimaa tukea Kokoomus piti idioottimaisena, se kun ei ollutkaan suoraa yritystukea yritysten kassaan, vaan sen vastikkeeksi olisi yrittäjän pitänyt tehdä työtä. EK olisi hyväksynyt ko. kansalaistuen.
Keskusta ei ole pitänyt huolta edes omista kannattajistaan. Kaikkein heikoimmassa asemassa heistä ovat viljelijöiden lesket, joiden maatalousyrittäjäeläke on aivan olematon. - Anonyymi
Äänestämättä jättäminen, on ainut ratkaisu, kun syvä läpimätä korruptio, läpäisee koko eduskunnan, kaikki poliittiset puolueet eduskunnassa ja niiden lähettyvillä. Se on viisas ja tärkeä toimenpide, päätös josta kannatta tehdä kansanliike.
Ehdokkaiden taustoilla, ei ole mitään tekemistä sen kanssa, mitä ne tekevät sitten, kun vaaliäänet on valheilla otettu. Se on nähty jo kymmeniä ja kymmeniä kertoja, joten ÄÄNESTÄMÄTTÄ jättäminen, on viisain teko.
Huomaa, että edellisen kommentin kirjoittaja on KokPersu, kun vetoaa "taustoihin" , PetosPersKok on käytännössä Kokoomus jaettuna kahdeksi.
Mistään "vappusatasesta" emme olisi äänestäneet, jo eduskuntavaaleissa, kyllä ne lupaukset olivat, hallituksen oikeistosiiveltäkin: "Useita satasia ja siitä eteen päin lisää, koko ajan korottaen" - Keskustan vaalilupaukset.
Ainoastaan Kokpersut höpisevät "vappusatasesta", eli suunnittelevat lisäleikkauksia köyhimmiltä pieni- ja keskituloisilta.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16891009/sivistysvaltioissa-ovat-1-250ekk-minimielakkeet-kansalaisten-oikeusturvana
Hallitus toteuttaa 1 250€/kk EU:n aitojen demokratioiden, sivistys- ja oikeusvaltioiden minimieläkkeet 1 250€/kk, tai emme äänestä enää. KokPersuille pieraisemme päin näköä, niitä veroparatiisi-äärioikeisto-porvareita, emme äänestäisi ikinä, sellaista päivää ei tule.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16889452/aarioikeisto-keskustan-saarikon-sairaus-kansanelakelaisten-raaka-hyvaksikaytto#comment-107531413 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paitsi että se vappusatanen on toteutunut noin puolesta arvostaa. Se lupaus on pitänyt. "Jos taloustilanne sen sallii".
Li Anderssonin ideoimaa tukea Kokoomus piti idioottimaisena, se kun ei ollutkaan suoraa yritystukea yritysten kassaan, vaan sen vastikkeeksi olisi yrittäjän pitänyt tehdä työtä. EK olisi hyväksynyt ko. kansalaistuen.
Keskusta ei ole pitänyt huolta edes omista kannattajistaan. Kaikkein heikoimmassa asemassa heistä ovat viljelijöiden lesket, joiden maatalousyrittäjäeläke on aivan olematon.Toistetaan nyt sinullekin: mistään "vappusatasesta" ei ole ollut kyse, ennen eduskuntavaaleja, vaan: "Useista satasista ja siitä eteen päin lisää, koko ajan korottaen" - oli hallituksen oikeistosiivenkin vaalilupaukset.
Kokpersut muuttivat sen "vappusataseksi" , jälkeen päin ja tarkoituksella vääristelivät eduskuntavaalilupauksia, leikkauksien toivossa.
Emme oli äänestäneet jo eduskuntavaaleissa, jos olisi luvattu vain "vappusatanen" tai sen puolikas, eli käytännössä eläkeleikkauksiahan ne ovat, eivät mitään korotuksia, saati täysin riittämättömien köyhyyseläkkeiden päivityksiä 2021-luvulle, saati aitoa oikeusturvaa sairaus-kansaneläkeläisille.
Nyt me emme enää ole vedätettävissä, Sdp, Vas, Vihreät, Keskusta - menettävät äänestäjänsä, mutta KokPersut siitä eivät hyödy, niitä emme äänestä koskaan, missään tilanteessa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16810449/andersson--vas-sdp-vihreat---puheet-quothyvinvointivaltiostaquot-yhta-ja-teot-toista
- Anonyymi
Esimerkki suomalaisen naisvihan ilmentymästä:
Yhdeksän lapsisen somalialaisen yksinhuoltaja-naisen vuositulot avustuksista vastaavat 152700 euron vuosipalkkaa työstä.
Suuri joukko somalialaisista naisista on yksinhuoltajia, sillä saria-lain mukaan vihitty ei ole Suomessa naimisissa, jos maistraatti ei sitä vahvista. Miksi vahvistaisi, kun tulot laskisivat roimasti.
Tilastoissa hän on äärimmäisen köyhä.- Anonyymi
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16452090/hilloahot-toivat-rasismikortilla-38-000-maahanmuuttajaa-ja-ulkomaista-halpatyovoimaa-paljon
Hilloahot PetosPersKokKe antoivat, suomalaisten naisten sairaus-kansaneläkkeet, rasismikortilla maahantuomalleen ulkomaiselle halpatyövoimalle. PetosPersKokKe ovat maahanmuutto-puolueita.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16705592/salaa-valmisteltu-ohituskaista-suomen-kansalaisuuteen-veroparatiisirikkaille
Kymmeniä miljardeja veroparatiisi-rikollisten veroparatiisihävittäjiin, PetosPersKoKe:ltä löytyi haluta, mutta vanhukset, vammaiset ja pitkäaikaissairaat, työttömät ja syrjäytetyt suomalaiset, ne pahoinpitelivät syväkyykkyyn.
Ikävä kyllä nykyinenkään hallitus, ei ole edes kompensoinut, laittoman ex-äärioikeistohallituksen eläkeleikkauksia, vaan jatkoi samalla linjalla, joten ÄÄNESTÄMÄTTÄ JÄTTÄMINEN jo kuntavaaleissa varmistuu.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16891923/yksinasuvat-800ekk-orjuuselakelaiset-eivat-aanesta-quotomaishoitajiaquot-rikkaille
- Anonyymi
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16452090/hilloahot-toivat-rasismikortilla-38-000-maahanmuuttajaa-ja-ulkomaista-halpatyovoimaa-paljon
https://www.is.fi/taloussanomat/oma-raha/art-2000004879316.html
PetosPersKokKe toivat järjettömän määrän, ulkomaista halpatyövoimaa, jolle siirsivät sairaus-kansaneläkkeiden korotuksiin, tarkoitetut varat Kela:sta ja valtiolta. Nyt sitten rasismikortilla hämäämässä, uusien aktiivileikkureiden ja eläkeheikennyksien perään kuolaamassa, yli 7000€/kk ja siitä ylös päin tuloillaan, PetosPersKokKe-veroparatiisi-pörssikeinottelijat, jälleen heikompien kimpussa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16699215/petosperskokke-antoivat-kelan-14a-tuista-ulkomaiselle-halpatyovoimalle
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16894192/vale-quottakuuquotelake-ei-takaa-muuta-kuin-pahenevaa-koyhyytta-ja-poliittista-turbulenssia - Anonyymi
Sanotaan se vielä selkokielellä, että PetosPersKokKe:n veroparatiisi-pörssikeinottelijatkin se käsittävät:
mistään "vappusatasesta" emme olisi äänestäneet eduskuntaavaleissa, emmekä tule äänestämään, vaan lupaukset olivat:
"Useita satasia ja siitä eteen päin lisää, koko ajan korottaen" - tämä siis hallituksen oikeistosiiveltä Keskustalta.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16889452/aarioikeisto-keskustan-saarikon-sairaus-kansanelakelaisten-raaka-hyvaksikaytto#comment-107531413
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16894192/vale-quottakuuquotelake-ei-takaa-muuta-kuin-pahenevaa-koyhyytta-ja-poliittista-turbulenssia - Anonyymi
Hallituksen lupaukset: "sairaus-kansaneläkeläisten köyhyyden siirtämisestä historiaan", ovat vaihtuneet puukon kääntämiseksi, ilman aitoa oikeusturvaa jätettyjen nälkäisissä kehoissa, tyyliin: "emme hyväksy leikkauksia", eli "useiden satasten ja siitä eteen päin lisää, koko ajan korottaen" - eduskuntavaalilupaukset, hallituksen oikeistosiiveltä Keskustalta, on vedetty takaisin.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16889452/aarioikeisto-keskustan-saarikon-sairaus-kansanelakelaisten-raaka-hyvaksikaytto#comment-107531413
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16892030/uhmakas-kepujen-vanhanen-julisti-quotelakkeisiin-ei-sitten-mitaanquot-ek-ylen-uutisissa
Saati mitä sitten olivat Sdp:n, Vas ja Vihreiden lupaukset, kun nuo olivat oikeistosiiven lupauksia, on täysin petetty ja vaalivalheet vyöryvät nykyisenkin hallituksen suista, kuten laittoman ex-äärioikeistohallituksen PetosPersKokKe:n.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16699215/petosperskokke-antoivat-kelan-14a-tuista-ulkomaiselle-halpatyovoimalle
Edes ex-äärioikeistohallituksen, kipeitä leikkauksia jo valmiiksi oikeusturvattomilta 800€/kk orjuuseläkeläisiltä, eivät ole kompensoineet, saati tehneet mitään aitoja korotuksia. Pekonen ruikuttaa KU:ssa, "emme hyväksy leikkauksia" - tehän olette nyt hallituksessa ja teidän piti tehdä "useiden satasten korotuksia" ja "siirtää sairaus-kansaneläkeläisten köyhyys historiaan".
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16830047/kokoomuspoika-kansan-uutisten-paatoimittajaksi---aanestamatta-jattaminen-koko-ajan-helpompaa
Tulette näkemään, että kansanliike äänestämättä jättämisestä, jo kuntavaaleissa, tulee tekemään historiaa Suomessa 2021.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16891009/sivistysvaltioissa-ovat-1-250ekk-minimielakkeet-kansalaisten-oikeusturvana - Anonyymi
Ihan varoitukseksi PetosPersKokoomuslaisten, manipuloimille ihmisille, että niillä populistiporvareilla, on jo hankkeilla 30 000:n maahanmuuttajan, ulkomaisen halpatyövoiman tuonti veroparatiisiyrityksilleen, joka ikinen vuosi.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16452090/hilloahot-toivat-rasismikortilla-38-000-maahanmuuttajaa-ja-ulkomaista-halpatyovoimaa-paljon
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16330610/saksassa-tehty-malli-kuinka-rikkaat-voivat-osallistua-koronakriisin-kustannuksiin
Veroparatiisi-"kauppakamari" ilmoitti, tuosta PetosPersKokoomuksen ulkomaisen halpatyövoiman tuonti-hankkeesta, eli valetyöpaikkoja veroparatiisiyrityksillä rahastamalla, sitten ulkomaisen halpatyövoiman tuontia rasismikortilla, kaaosta ja sekasortoa yhteiskuntaan, lisää köyhyyteen pakotettuja tekemällä.
38 000 tulla rämähti kerralla Petosjytkyllä, nyt on suunnitteilla, sama määrä ulkomaista halpatyövoimaa PetosPersKokilla, joka vuosi, jos joku niitä vielä nöyristelee.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14453980/porvarihallituksen-jaatavaa-kyytia - Anonyymi
Niin Keskustan, kuin vihreiden, muista hallituspuolueista puhumattakaan, on nyt tasan tarkkaan syytä muistaa, mitä tulivat luvanneeksi, puolelle miljoonalle 800€/kk orjuuseläkeläisille eduskuntavaaleissa, eli "useita satasia ja siitä eteen päin lisää, koko ajan korottaen", "sairaus-kansaneläkeläisten köyhyys tullaan siirtämään historiaan".
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16216235/kulmuni--kepu-valehtelevat-elakekorotuksista---niita-ei-ole-#comment-100667599
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16889452/aarioikeisto-keskustan-saarikon-sairaus-kansanelakelaisten-raaka-hyvaksikaytto#comment-107531413
Viisikymppinen oli käytännössä eläkeleikkaus, sillä ei kompensoida, edes laittoman ex-äärioikeistohallituksen, PetosPersKok:n kipeitä leikkauksia, elinkustannusten nousuja, perustuslain vastaisia eriarvoistamis- ja pakkomaksuja ym heikennyksiä.
Hallituksen puolueita äänestäneet 800€/kk orjuuseläkeläiset, pitävät todennäköisesti tauon äänestämisessä, äänestyslakon, jo kuntavaaleissa, ellei sitä ennen, tule aitoja korotuksia, niihin sairaus-kansaneläkkeiden perusosiin.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16891009/sivistysvaltioissa-ovat-1-250ekk-minimielakkeet-kansalaisten-oikeusturvana - Anonyymi
Äärioikeisto-Keskustalla on edessä suuri vaaliromahdus, elleivät sairaus-kansaneläkeläisille tehdyt lupaukset, eduskuntavaalien pääteema: 1 250€/kk MINIMIELÄKKEET, eli aidon oikeusturvan minimi 2021, ala pian realisoitumaan, kuten kaikissa sivistys- ja oikeusvaltioissa, on vanhusten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden turvana.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16906097/petosperskok-aikovat-lisata-30-000-ulkomaisen-halpatyovoiman-tuontia-joka-vuosi
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14453980/porvarihallituksen-jaatavaa-kyytia
Rasismikortilla PetosPersKok aikovat lisätä, ulkomaisen halpatyövoiman tuontia. Ex-äärioikeistohallitus toi 38 000 maahanmuuttajaa ja antoivat Kela:n eläkkeisiin ym tukiin tarkoitetut varat, ulkomaiselle halpatyövoimalle. Aikovat tehdä saman uudestaan, jos joku vielä niiden rasismikorttia nöyristelee, mutta nyt ovat suunnitelmissa 30 000 ulkomaista halpatyövoiman tuonti, joka ikinen vuosi veroparatiisiyrityksille.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16699215/petosperskokke-antoivat-kelan-14a-tuista-ulkomaiselle-halpatyovoimalle
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16889452/aarioikeisto-keskustan-saarikon-sairaus-kansanelakelaisten-raaka-hyvaksikaytto#comment-107531413
Keskustan lupaukset sairaus-kansaneläkeläisille, puolelle miljoonalle äänestäjälle, olivat eduskuntavaaleissa:
"Useita satoja euroja ja siitä eteen päin lisää, koko ajan korottaen", joten Kepuilla on paljon velkaa köyhyyseläkeläisille, nyt olisi aika lunastaa lupaukset.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16894192/vale-quottakuuquotelake-ei-takaa-muuta-kuin-pahenevaa-koyhyytta-ja-poliittista-turbulenssia - Anonyymi
Kaikkia eläkkeitä pitää leikata. Kenenkään ei pidä saada kuin toimeentulotuen perusosan verran. Jos tahtoo enemmän, niin säästäköön työssä ollessaan tai menköön uudestaan töihin. Jos kärsii sairauksista, niin niistä pääsee eroon helposti.
- Anonyymi
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16674573/aktiivileikkuri-giljotiinia-pukataan-jo-populistiporvareiden-leirista-ym-heikennyksia
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16906097/petosperskok-aikovat-lisata-30-000-ulkomaisen-halpatyovoiman-tuontia-joka-vuosi
Nykyiset orjuuseläkkeet, tulee vähintään kaksinkertaistaa, että niillä tulisivat SUOMEN RAKENTANEET vanhukset, vakavien sairauksien takia sairauseläkkeellä olevat ja vammaiset toimeen.
Moderni orjuus on kiellettyä - aikooko Keskusta jatkaa IHMISKAUPAN linjalla, vai pitääkö kerrankin lupauksensa: 1 250€/kk MINIMIELÄKKEISTÄ.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16440463/eduskunnan-naisviha-konkretisoituu-sairaus-kansanelakelaisten-koyhyyden-jatkamisena#comment-102872918
- Anonyymi
Rlärlw
eläkkeet pois ja heti! - Anonyymi
Sairaus-kansaneläkkeitä tulee korottaa ja päivittää 2021-luvulle välittömästi.
Tämä on puolen miljoonan Suomen kansalaisen, äänestäjien tahto ja tavoite, johon kaikki hallituspuolueet, olivat valmiita ja lupasivat 1 250€/kk MINIMIELÄKKEET, mikä on aidon oikeusturvan minimi 2021.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16715985/suomen-hallituksen-on-kokoonnuttava--hataistuntoon-800ekk-koyhyyselakelaisten-oikeusturva-puuttuu
Jopa äärioikeisto-Keskusta, oli lupauksissa: "Useita satoja euroja ja siitä eteen päin lisää, koko ajan korottaen", eli tuon 1 250€/kk MINIMIELÄKE toteutuksen takana.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16859924/hallituksen-pitaa-pystya-ihmeisiin-1-250ekk-minimielakkeet-ehtona-etta-enaa-aanestaisimme
Toteuttaako äärioikeisto-Keskusta, Hilloahojen PetosPersKokoomuksen toiveet, eli opposition ja ikuisen sellaisen, vaiko vastaa Suomen rakentaneiden vanhusten, pitkäaikaissairaiden ja vammaisten oikeusturvan tarpeeseen, kuten lupasivat, se nähdään nyt.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16889452/aarioikeisto-keskustan-saarikon-sairaus-kansanelakelaisten-raaka-hyvaksikaytto#comment-107531413
Suuret lupaukset sairaus-kansaneläkeläisille, tulevat ratkaisemaan jo kuntavaalit. Kiristäjä-Keskusta kiristää vain äänestäjiään - kun sen pitäisi vastustaa äärioikeiston PetosPersKokin, köyhyyteen pahoinpitelemis-tavoitteita.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16895525/800ekk-orjuuselakelaiset-ilman-oikeusturvaa--ihmiskaupan-valineina-suomessa
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16891923/yksinasuvat-800ekk-orjuuselakelaiset-eivat-aanesta-quotomaishoitajiaquot-rikkaille - Anonyymi
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16912724/kepujen-okyrikkaat-perintoverosuunnittelija-ahneet-verotukseen-yht-kuntavastuuseen
Kepujen ja PetosPersKokoomuksen ahneet, perintö- ja verosuunnittelijat, pörssikeinottelija-joutilaat, maksakaahan velkanne köyhyyteen pahoinpitelemillenne sairaus-kansaneläkeläisille, kuten sivistys- ja oikeusvaltioissa kuuluu.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16904338/veroparatiisiyritykset-on-laitettava-verotukseen-ja-aitoon-yhteiskunta-luontovastuuseen - Anonyymi
Se on käsittämätön määrä maahanmuuttoa, mitä PetosKokPers suunnittelevat, jos rasismikortin kumartajia löytyy, niin heti tulee 1 200 000:tta ulkomailta halpatyövoimaksi, että heilahtaa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16911639/petosperskok-suunnittelevat-massiivista-maahanmuuton-lisaamista-ulkomaista-halpatyovoimaa
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16679035/suomen-valtio-rahoittaa-aarioikeiston-jarjestaytynytta-bf-veroparatiisirikollisuutta - Anonyymi
Höpöhöpö. Eläkeläiset ovat maamme vaurain kansanosa ja yhä röyhkeästi menossa nuorison taskuille. Perusta siinnä perhe. Nyt eläkkeelle luiskahtanet ovat saaneet käsittämättömän elintason nousun, olemattomilla eläkemaksuilla.
Jos ei töitä, ei tuloa, ei veroja, ei luksuseläkkeitä. Missä tässä on vika - Anonyymi
Oisit pummi aikoinas käyny töissä niin ei tarvitsis minimieläkkeistä täällä itkeä!
- Anonyymi
Mutta onneksi maahantunkeutujien oloissa ei ole valittamista.
- Anonyymi
No älä stten valita
- Anonyymi
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16911639/petosperskok-suunnittelevat-massiivista-maahanmuuton-lisaamista-ulkomaista-halpatyovoimaa
EK-medioissa kovaa äärioikeistomainontaa, hallituksen kaatamisintoa ja ulkomaisen halpatyövoiman tuomista, sitähän PetosPersKok suunnittelevat.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16674573/aktiivileikkuri-giljotiinia-pukataan-jo-populistiporvareiden-leirista-ym-heikennyksia
800€/kk orjuuseläkeläiset eivät ole voineet "valita", kuten te nykynuoret voitte, vaan heistä monet ovat raa´an perhe- ja lähisuhdeväkivallan, köyhyyteen pahoinpitelemisen kokeneita, vakavasti sairastuneita, iäkkäitä ja osa on joutunut onnettomuuksiin, kuten jokainen voi joutua, joten vihakirjoituksenne eivät tiedä todellisuudesta mitään. Ilmaisena orjatyövoimana toimineille, ei ole kertynyt sellaisia eläkkeitä, kun niitä ei ole korjattu ja päivitetty 2021-luvun, korkeita elinkustannuksia vastaaviksi, joten lopettakaa länkyttäminen vihaajat.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16906097/petosperskok-aikovat-lisata-30-000-ulkomaisen-halpatyovoiman-tuontia-joka-vuosi - Anonyymi
Valtaakäyttävät ovat erkaantuneet, kauas siitä todellisuudesta, jossa tavalliset pieni- ja keskituloiset Suomen kansalaiset, joutuvat kärvistelemään. Olisi korkea aika kuunnella tavallisia ihmisiä, hätätilaa yhteiskunnassa, köyhyyteen pakottamisen ja eriarvoistamisen seurauksena.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kymmenettuhannet-vanhustenhoidon-asiakkaat-jaaneet-taysin-vaille-ulkoilua-thl-tama-on-halyttava-tieto/8115940#gs.yp6bxn
Veroparatiisiyritykset on laitettava sotessa verotukseen ja aitoon yhteiskuntavastuuseen. 1 250€/kk minimieläkkeet, tulee toteuttaa nykyisen hallituksen kaudella. Tämän on oltava ehtona, millekään sotelle, äänestämiselle se jo on.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16440463/eduskunnan-naisviha-konkretisoituu-sairaus-kansanelakelaisten-koyhyyden-jatkamisena#comment-102872918
Tasa-arvoa ökyrikkaille perintö- ja verosuunnittelijoille keskenään - ei ole aitoa tasa-arvoa, vaan köyhyysongelman ja eriarvoistamisen pahentamista.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16891923/yksinasuvat-800ekk-orjuuselakelaiset-eivat-aanesta-quotomaishoitajiaquot-rikkaille - Anonyymi
EK-Yle ilmoitti eilen hallitusneuvottelujen päätteeksi, missä demokratia Suomessa makaa, eli ihan pokerina ja suorilta käsin: "EK ilmoitti, ettei tule leikkauksia" ????
Demokratioissa ja oikeusvaltioissa, kansan valitsema hallitus ja eduskunta, ovat ne tahot jotka päättävät asioista, eivät veroparatiisi-"työnantajat", mutta Suomessa ollaan liu´uttu kaaaaauuuaaas demokratiasta ja siitä tiedotetaankin jo ihan "normaaliasiana".
Sitä paitsi leikkauksista puhuminen ylipäätänsä, pitäisi olla jo menneen talven lumia, kun sivistysvaltioissa ovat 1 250€/kk minimieläkkeet kansalaisten turvana ja veroparatiisirikkailta veroparatiisiyrityksineen, vaaditaan enemmän osallistumista, yhteiskunnan ja julkisten palvelujen, eli oikeus-sivistysvaltion rahoittamiseen.
Edelleen ovat ne hallituksen, jokaisen puolueen lupaamat: "Useita satoja euroja ja siitä eteen päin lisää, koko ajan korottaen", eli 1 250€/kk sivistysvaltioiden sairaus-kansaneläkkeet,Suomessa toteuttamatta. - Anonyymi
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16918899/aarioikeisto-keskusta-kiistaa-kriisin-800ekk-koyhyyselakelaisten-aktiivisen-hatatilan
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16919087/aarioikeisto-vihreiden--ohisalon-koyhyyselakelaisten-kylma-pahoinpitely-jatkuu
Äänestämättä jättämisestä, jo kuntavaaleissa, tulee iso kansanliike, tulette näkemään. Äärioikeisto-Kepu-Saarikon koppava ja ylimielinen, köyhyyteen pakotettujen sairaus-kansaneläkeläisten, humanitäärisen kriisin puuttuvan oikeusturvan takia, kiistäminen ja suora kieltäminen, on rikos Suomen perustuslakia ja kansalaisten puuttuvia oikeuksia kohtaan, paha rike korkeassa asemassa olevalta päättäjän asemassa olevalta.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16895525/800ekk-orjuuselakelaiset-ilman-oikeusturvaa--ihmiskaupan-valineina-suomessa
https://yle.fi/uutiset/3-11905049 - Anonyymi
Paras vastalääke oppositio-porvareiden, PetosKokpersliike-eiliselle, on kiinteä valtiolta tuleva, 1 250€/kk sairaus-kansaneläke, eli aidon oikeusturvan minimieläkkeet, jotka ovat käytössä kaikissa sivistys-oikeusvaltioissa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16685026/uusi-kansalaisvelvollisuus-on-aanestamatta-jattaminen-kun-korruptio-lapaisee-eduskunnan
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16891923/yksinasuvat-800ekk-orjuuselakelaiset-eivat-aanesta-quotomaishoitajiaquot-rikkaille - Anonyymi
ihmisiä ei yksinkertaisesti kannusta jatkamaan työ uraa jos eläke kertymä on sama kuin kengän numero loppujen lopuksi,
- Anonyymi
Monen työ on edelleen Suomessa, toisten passaaminen ja ilmaisena orjatyövoimana toimiminen, veroparatiisiyrityksissä, sukujen maatiloilla, lastenvahteina jne pätkä- ja silpputöissä ym eihän näistä mitään eläkkeitä kerrytetä, vaikka pitäisi.
Nuorena ei välttämättä käsitä, että se veroparatiisiyrittäjä onkin hyväksikäyttäjä, eikä mikään aito työnantaja. Siksi sivistys-oikeusvaltioissa, ovat 1 250€/kk minimieläkkeet kansalaisten suojana.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16891923/yksinasuvat-800ekk-orjuuselakelaiset-eivat-aanesta-quotomaishoitajiaquot-rikkaille
Viisisataatuhatta sairaus-kansaneläkeläistä köyhyydessä, ovat todennäköisesti jo kuntavaalien ratkaisijat. Heitä on enää turha kosiskella tunnemössöllä, sen verran jäätävää kyytiä, on ex-äärioikeistohallituksen ja ikävä kyllä, myös nykyisen kohtelu, edelleen ilman asiallista 2021-luvun oikeusturvaa jätetyille.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16895525/800ekk-orjuuselakelaiset-ilman-oikeusturvaa--ihmiskaupan-valineina-suomessa
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16685026/uusi-kansalaisvelvollisuus-on-aanestamatta-jattaminen-kun-korruptio-lapaisee-eduskunnan - Anonyymi
Ruotsi ja Espanja ovat korottamassa sairaus-kansaneläkkeitään, jotka sivistys-oikeusvaltioissa alkavat 1 250€/kk MINIMIELÄKKEISTÄ, mikä on oikeusturvan ihan minimi aidoissa demokratioissa.
https://www.svt.se/nyheter/snabbkollen/attendo-fallet-overlamnat-till-polis
Ruotsin poliisi tutkii jo Veroparatiisi-Attendon ym sote-yrityksien, valtion, eli kansalaisten varojen ryöstöä. Suomessa äärioikeistolaistunut poliisi, keskittyy vihapuheisiin- ja kirjoituksiin, oman maamme kansalaisia kohtaan.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16213362/iltalehti-ihmettelee-itsestaanselvyyksia---pelttari-jatti-tyonsa-tekematta
Joku Yli-Viikari on pikkutekijä, verrattuna niihin korruptiopoliitikoihin- ja virkamiehiin, jotka ovat kylväneet, vuosikymmenet jo, Suomen valtion varoja suoraan äärioikeiston järjestäytyneeseen veroparatiisirikollsuuteen mm. mm Veroparatiisi-soteyrityksien verokeitaisiin rahoittamilla tuhansilla miljardeilla euroilla.
https://www.theguardian.com/world/2020/jul/24/surveillance-tech-facial-recognition-terror-capitalism
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16889153/vttvn-ja-krpn-olisi-pitanyt-tutkia-vvmn-hetemaen-varojenkaytot-bf-yhteyksineen - Anonyymi
Miesvihan perinne
- Anonyymi
EK-Yle mainostelee Naantalia ja Kauniaisia"hyvinvointikuntina". Oikeudet riippumattomaan tiedonvälitykseen, eivät enää toteudu Suomessa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kymmenettuhannet-vanhustenhoidon-asiakkaat-jaaneet-taysin-vaille-ulkoilua-thl-tama-on-halyttava-tieto/8115940#gs.yp6bxn - Anonyymi
Suomessa ei riitä rahaa ikänsä työtä tehneille eläkeläisille, kun pitää elättää kaikenlaisia kehveleitä, vieraslajeja ja työpakoisia.
- Anonyymi
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16912476/hilloahot-lisaamassa-valtion-velkaa-veroparatiisihavittajilla-ja-ulkomaisen-halpatyovoiman-tuonnilla
On se kumma, että Ruotsissa on 1 250€/kk minimieläkkeet, kansalaisten oikeusturvana ja ovat korottamassa sairaus-kansaneläkkeitä ja laittamassa veroparatiisi-sotemonopoleja verotukseen ja aitoon yhteiskuntavastuuseen.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16906097/petosperskok-aikovat-lisata-30-000-ulkomaisen-halpatyovoiman-tuontia-joka-vuosi
Veroparatiisi-kauppakamari ilmoitti, että PetosPersKok aikovat nelinkertaistaa, ulkomaisen halpatyövoiman tuontia. Täytyy olla kyllä vähä- ja vihamielinen, joka niitä vielä tottelisi.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16935679/aanestamatta-jattaminen-on-ihmisoikeus-kun-korruptio-lapaisee-eduskunnan-ja-kunnat - Anonyymi
Siinä Saksan minimieläkkeestä:
https://www.dw.com/en/german-government-strikes-deal-on-basic-pension/a-51192993 - Anonyymi
Vaadimme poliisien rikostutkintaa, niin perustuslaki-valiokuntaan, eduskuntaan ja ministeriöihin, Veroparatiisi-sotekorruptio-yhteyksien julki tuomiseksi.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16960037/korruptio-perustuslaki-valiokunnan-laiton-veroparatiisi-sote-lausunto-on-rikos-#comment-108201150
Perustuslakivaliokunnan korruptio on ilmeistä, kun se "kiinnittää huomion" täysin epäolennaisiin seikkoihin, ja jättää täysin huomiotta, että Suomen kansalaisista jopa viisisataatuhatta 800€/kk orjuuseläkeläistä, on jätetty ilman aitoa oikeusturvaa, ilman aitoja ihmis-kansalais-potilaiden-itsemääräämisoikeuksia - tämä on jo este Veroparatiisi-sotelle. Suomen kansalaisten perustuslailliset oikeudet, eivät toteudu - tämä on riittävä syy, kaataa Veroparatiisi-sote täysin ja kokonaan välittömästi.
Onko Kok-Häkkisellä osakkuuksia Veroparatiisi-soteyrityksissä, entäs Rinteellä, Sipilällä, Kiurulla, Marinilla ?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16959227/marinille-tiedoksi-hoitoonpaasy-ei-ole-ongelma---elakelaisten-koyhyyteen-jattaminen-on
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16959947/valtakunnanoikeus-kayttoon-kansanedustajat-eivat-edusta-enaa-kansaa-eivatka-demokratiaa - Anonyymi
Poliitikkojen ym korruptiopäättäjien vallanhuuma ja rahanhimo, on ajanut perustuslain ja kansalaisten perusoikeuksien ylitse, demokratia on murskattu, väkivalta puolustuskyvyttömiä kansalaisia kohtaan, kristallisoituu Veroparatiisi-sote-hankkeessa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16672356/kaikissa-pohjoismaissa-on-1-250ekk-minimielakkeet-suomessa-800ekk-romanian-ja-venajan-elakkeet#comment-105311234 - Anonyymi
Valehteleviin korruptiopoliitikoihin, tehoaa vain yksi keino: Äänestämättä jättäminen.
Se tosiasia, että koko eduskunta on syvästi korruptoitunut ja yksipuoluejärjestelmässä, vain pahenee veroparatiisi-PetosPersliikeKok-eilisten, vihaan ja väkivallan vellomiseen erehtymällä.
https://www.theguardian.com/commentisfree/2021/apr/25/us-policing-is-far-less-about-fighting-crime-than-controlling-the-poor
Jos haluatte leipää myös lapsillenne tulevaisuudessakin, kannattaa pysyä mahdollisimman kaukana äärioikeiston populistiporvareiden, hyökkäyksestä demokratiaa ja oikeusvaltiota, Suomen kansalaisten ihmisoikeuksia vastaan. - Anonyymi
Suomi on lyhyen itsenäisen historiansa aikana taantunut takaisin persläpimaaksi itäeurooppalaisten vertaistensa joukkoon, hyvin lyhyen ajan lähestyimme ns. Pohjoismaista hyvinvointivaltiota mutta se jäi 90-luvun laman jalkoihin.
Nyt olemme täysin korruptoitunut harvainvalta missä poliitikot ja virkamiehet sekä eliitti vetelevät langoista jokaisella elämän alueella, kaikella vieläpä keinotellaan rahaa jopa lakisäänteisistä asioista tai infraan kuuluvista itsestäänselvyyksistä.
Ei hyvältä näytä. - Anonyymi
Korruption takia aito demokratia on rapautettu, äärioikeiston järjestäytynyt veroparatiisirikollisuus, tullut oikeusvaltion tilalle -siksi sivistysvaltioissa on turvattu, kansalaisten oikeuksia 1 250€/kk MINIMIELÄKKEILLÄ.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16450982/bf-veroparatiisirikolliset-vaarantavat-suomen-turvallisuutta-valepropagandalla - Anonyymi
Mitä äärioikeisto-Macron edellä, sitä Marin ja korruptio-eduskunta Suomessa perässä.
https://www.france24.com/en/europe/20210807-thousands-march-against-french-health-pass-for-fourth-week-in-row
Ranskassa ja ympäri maailman, ihmiset osoittavat mieltään, koronarokote-passeja- ja pakkoja- ym veroparatiisi-fasismia vastaan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 164512
Taas syytöntä illlllkkaa rangaistiin
Niin se vain paha saa palkkansa ja rääsyämiselle ja räkimiselle laskettiin hinta. Ottaisi nyt tuo onneton lusikan kauni831682Asunnottomuus lisääntyy
Petteri Orpon hallituksen leikkaukset ihmisoikeusjärjestö Amnestyn syynissä. Jokaisella on oikeus omaan kotiin. Jopa työ2701532Kadun transhoitoja - Suomalainen dokkari kertoo yhden ihmisen tarinan: "Miks oon ikinä..."
Mielenkiintoinen dokkari tv:ssä. Sametti poistatti rintansa, kohtunsa ja munasarjansa ja eli vuosia miehenä. Pitkään pä731505Vähemmän metsien hakkuita, enemmän sähköautoja
Siinä ilmastopaneelin neuvot tiivistettynä kuinka Suomi saavuttaa ilmastotavoitteensa. https://yle.fi/a/74-20155596 "S2421381Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua
Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais121150Olen rakastunut sinuun mies edelleen
Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍1341110Sulle on tullut
Viesti mesessä, tietääkseni. Olis ihan kiva saada vastauskin sulta, kaunis nainen😊 Mieheltä1041089- 931034
Minä pyydän,
jos yhtään minua haluat, näytä se jotenkin. Kosketa tai sano jotain joka rikkoo rajoja. Ota vaikka olematon roska hiuksi651013