Ufokkeleille uutta infoaQ

Anonyymi

Nyt on löydetty taasiinsa kerran uusia ihmettelyn aiheita oudoista radiolähetyksistä. Ei tietoa kertooko ne säätiedotuksia vai poliittisia ja finanssimaailman juttuja sikäläisistä olosuhteista.
Lehden uutisen mukaan radiolähetys on melko lähellä.
Eri asia onko 4000 valovuoden etäisyys niin lähellä. Jos alieenin uutiset luettiin silloin eli 2000 vuotta eaa. eli joskus faaraoiden aikaan niin uutinen voi olla jo vanhentunut vuonna 2022 ,

Yksi asia on kuitenkin varma että koukut koukuttuu tällaisiin uutisiin vaikka teeskentelisivät olevansa Pattayalla ufojen keskellä yötäpäivää.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/33ea0891-3eed-46e3-98ed-7d498d391db0

7

73

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Taisi olla ennustus tälle vuodelle, vihamielisten saapumisesta. Korona, sääilmiöt ja yleinen levottomuus ovat merkkejä lähestyvästä tapahtumasta.

    • Tähtitiede ja ufostelu ovat kaksi eri asiaa silloin, kun tähtitieteilijät näin sanovat kuten tässä tapauksessa että kyseessä on luonnollinen mutta ennestään tuntematon ilmiö.

      Universumissa on paljon luonnollisia mutta toistaiseksi tieteellemme tuntemattomia ilmiöitä. Niitä löytyy lisää sitä mukaa kun laitteistojen tehot kasvaa.

      Avaruusteleskooppi Webbiltä odotetaan paljon, sillä se kykenee laskemaan kaasukehien koostumukset planeetoista ihan uudella tavalla.

      Uhkakuvista hieman niin Maahan kohdistuva gammapurkaus on todellinen uhka. 444 miljoonaa vuotta sitten sellainen tuhosi 85% elämästä maapallolla.
      Selvinneet olivat niveljalkaisia, joiden nykyisin eläviä sukulaisia ovat maasiirat ja molukkiravut.
      https://tieku.fi/maailmankaikkeus/gammasadepurkaus-saisi-meret-kiehumaan

    • Anonyymi

      Tähtitiede tosiaan perustuu faktoihin. Ei mitään tekemistä ufoilun kanssa.

      • Anonyymi

        Ufo on suomeksi tunnistamaton lentävä kohde, mikä on fakta siinä missä tähtitiedekin.


      • Anonyymi

        Tähtitiede se vasta tiedettä onkin, tällä on lupa antaa niin suurpiirteisiä vastauksia että osuu melkeinpä aina oikeaan.
        Otetaan vaikka esimerkiksi Betelgeuzen etäisyys, vastauksena on 146 valovuoden haarukka. Puhutaanko silloin faktasta vaiko arviosta?

        Aloituksen linkin juttu on hyvä esimerkki kuinka tiedettä "tehdään".
        Ensinnäkin havainnon tekee vasta tohtoriksikoulutettava, hän muuttaa kangistuneita kaavoja.
        Astrofyysikko ihmettelee että kun ei ennen ole tajuttu tutkailla asiaa pisemmällä aikajänteellä, on kuin ufotutkija hokemassa joulukuuilmiö, joulukuuilmiö tajuamatta säätää kuvaa tarkemmaksi.
        Selitykset kyseiselle ilmiölle ovatkin sitten pelkkää arvailua.
        Liityykö tämä vaihe tutkimuksesta jo tieteen tekemiseen?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Tähtitiede se vasta tiedettä onkin, tällä on lupa antaa niin suurpiirteisiä vastauksia että osuu melkeinpä aina oikeaan.
        Otetaan vaikka esimerkiksi Betelgeuzen etäisyys, vastauksena on 146 valovuoden haarukka. Puhutaanko silloin faktasta vaiko arviosta?

        Aloituksen linkin juttu on hyvä esimerkki kuinka tiedettä "tehdään".
        Ensinnäkin havainnon tekee vasta tohtoriksikoulutettava, hän muuttaa kangistuneita kaavoja.
        Astrofyysikko ihmettelee että kun ei ennen ole tajuttu tutkailla asiaa pisemmällä aikajänteellä, on kuin ufotutkija hokemassa joulukuuilmiö, joulukuuilmiö tajuamatta säätää kuvaa tarkemmaksi.
        Selitykset kyseiselle ilmiölle ovatkin sitten pelkkää arvailua.
        Liityykö tämä vaihe tutkimuksesta jo tieteen tekemiseen?

        Niinhän ne tiedemiehet sanoo että mitä isompi nimi ja maine niin sitä villimpiä teorioita saa esittää ilman että tulee naurettavaksi.

        Se on iso tuo universumi ja kauas nähdään vain pikkiriikkinen osa ja siitäkin vain menneisyys, mutta jos kehitystahti jatkuu lineaarisena muutamankin kymmenen vuotta, niin nähdään valtavan paljon enemmän.

        Kertauksen vuoksi on todettava että tiedemiehet sanovat nyt US Navyn ufotapauksista että vihdoinkin meillä on dataa ja vertaisarvioita mitä tutkia. Silti ei ole löydetty luonnollista selitystä. Se kertoo jo aika kovaa tarinaa jonka pitäisi pelottaa tähtitieteilijääkin samaten kuin muitakin ihmisiä, puolustusvoimia ja kirkkoja.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      60
      834
    2. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      111
      783
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      46
      660
    4. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      221
      624
    5. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      44
      559
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      55
      546
    7. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      76
      533
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      22
      516
    9. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      83
      495
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      37
      490
    Aihe