Eli on lähes 30 ideaa odottelemassa.
Jokainen toimiva ja menestys on varma.
Itseasiassa en tarvitsisi kuin 10 000€.
Tällä hankkisin kaikki tarvittavat tarvikkeet yhteen näistä ideoista, valmistaisin proton ja siitä se lähtee, maailmanlaajuinen menestys.
Tuottoa olisi arviolta jo Suomessakin 5 miljardin edestä.
Monet asiat on too good to be true, mutta silti voi olla täysin totta.
Tämä on tai itseasiassa kaikki ideani ovat liian hyvä ollakseen totta ja maailmaa muokkaavia ja mullistavia.
Juttu on nyt siinä, että tähän ei saa päästää nykyeliittejä tunkemaan näppejään mihinkään väliin.
En tarjoa 10 000€ vastineeksi tuottoa taikka osuutta, vaan tarjoan "arvon säilytyksen ja hyvinvointia Suomelle".
Eli sen sijoituksen saa takaisin ja sitten oman harkintani mukaan voin maksaa hieman extraa taikka lahjoittaa valmistamani tuotteen. Tuotteen arvo on jo about 3000€ ja sille löytyy varmasti käyttöä, usko pois.
Sinäänsä olisi 30% kertatuotto tarjolla, mikäli odottaa vuoden.
En lähde mitään sopimuksia säätelemään ym, koska asia on niin, että minulla on tuo tarvittava raha, se on vain asunnossa kiinni.
Eli sen saan kyllä tarvittaessa nopeastikin ulos, jos otan hieman takkiin.
Jos nyt jollain sattuisi olemaan ylimääräistä inflaation syötävänä, niin tarjoan ratkaisun ja pääsen itse aloittamaan hommat nopeasti.
Mieluiten ihan normi henkilö jolla säästöjä ja kotimaan menestys mielessä, en aio neuvotella kauppamiesten, bisnesmiesten rosvojen taikka muiden anhneiden ja välistävetäjien kanssa.
Kuka tahtoisi sijoittaa?
87
57
Vastaukset
- Anonyymi
Ongelma näissä asioissa on juuri se too good to be true.
Vaikka asian selittäisi ja se ymmärretään ja tajutaan, että niin se on, niin joku vanha opittu asia siellä takaraivossa aina huutelee vastaan.
Minulla olisi tiedossa 3 henkilöä, joilla olisi sitä ylimääräistä inflaation syötävänä ja mahdollisuus sijoittaa osa, mutta heillä on se "EI" asenne.
Tiedätte ja tunnette varmaan niitä EI asenteen omaavia.
No, he säilövät miinuksella ja menettävät sen 15% nopeasti, minä menen omia polkujani ja toteutan sen minkä aionkin ja ehkä joku jossain tarttuu tilaisuuteen taikka ei.
Mikään kolmas pyörä ja kapula rattaissa ei kiinosta, joten mieluiten joko normi matti meikäläinen taikka sitten aika hoitaa asiat alkuun.- Anonyymi
esimerkki on tässä, yhdella on jotain 20-30 tonnia ollu jo vuosia lojumassa ja se on miettiny jatkuvasti kaikkia rahastoja ym. ja valmiina asuntoakin varten.
No, kerran tarjosin sille yhtä ideaa, että tehdään näin ja sillä olisi nyt jo ollut tuottoa ja rahat turvassa inflaatiolta.
Kyllä se sen hokasi ja tajusi, mut EI ku jos kuitenkin sitten jotain tulee ja......
No, edelleen ne lojuu siellä ja se miettii ja kyselee kaiken maailman rahastoja ym. ja inflaatio rouskuttaa arvoa jatkuvasti.
- Anonyymi
Tietysti jokainen voi tarjota tahtomansa summan, eiköhän multa jotain sitä vasten löydy.
30 kopla on mahdollinen.
Esim. pekka sanoo mulla olis 15 000€ lojumassa, ollut jo vuosia, mitä löytyy 2 vuodelle?
Mikäs mies, mitäs osaat?
eläkkeellä, metallimies, entinen maatilanpitäjä jne......
No mulla olis varmaan 15 000€ sama arvo takasin, valmistamani laite ja ehkäpä jopa pientä tienistiä vapaa-ajalle jos kiinostaa pukerrella ja pakerrella sillon tällön?
Eli otan kaikkien kyvytkin huomioon ja voin tarjota jotain mukavaa vastineeksi. - Anonyymi
Nigerian poika on totisesti oppinut suomea. Etteikö olisi jo asunut täällä jonkin aikaa, vuodesta -15 ehkä.
- Anonyymi
Jos olisin nigerian poika, saisin tarvitsemani jo harkinnanvaraisena eikä tarvitsisi täällä kirjoitella.
"En tarjoa 10 000€ vastineeksi tuottoa taikka osuutta, vaan tarjoan "arvon säilytyksen ja hyvinvointia Suomelle"."
Eli ihan hyvä esimerkki perushuijarista. "Arvon säilytys" ei kata edes sitä riskiä että ei saisi rahojaan takaisin, erityisesti ilman esim. lainasopimusta jonka voisi myydä vaikka karhutoimistolle jos ei saa rahojaan takaisin ennalta sovitun koron kera. :)- Anonyymi
Tämä onkn sellainen kun löytyy se oikea, niin hän saa tarvitsemansa tiedot, että tajuaa mikä homman nimi on ja riskiä ei sinäänsä ole.
Hän sitten kuulee ja näkee ja vaikka rautalangasta väännetään, että ymmärtää pointin.
Ei niitä kirjeellä lähetetä, ei, enkä suostu siis pesemään kenenkään rikollisen rahoja tämän kautta. - Anonyymi
Eli periaatteessa se menee niin, että joka sitten sijoittaa, hän kuulee asiasta ja hänellä on mahdollisuus esittää kaikki vasta argumenttinsa sitä ja sen menestymistä vastaan ja kumoan ne.
Ellen pysty vakuuttavasti kumoamaan järkeviä vastaväitteitä, niin ei tarvitse sijoittaa.
Koska mä tiedän että ne toimii ja menestys on varmaa, niin mä voin ottaa itse ne riskit.
Siksi, minä tarjoan ehdot.
Tämä on kuin juna asemalla ja nyt huudetaan kuka lähtee mukaan.
Mä karsin bisnesmiehet, välistävetäjät, huijarit ja rahanpesijät heti kättelyssä pois.
Minä tarjoan ne ehdot, en edes tarvitsisi ketään, mutta siksi tarjoan mahdollisuuden jollekin. Anonyymi kirjoitti:
Eli periaatteessa se menee niin, että joka sitten sijoittaa, hän kuulee asiasta ja hänellä on mahdollisuus esittää kaikki vasta argumenttinsa sitä ja sen menestymistä vastaan ja kumoan ne.
Ellen pysty vakuuttavasti kumoamaan järkeviä vastaväitteitä, niin ei tarvitse sijoittaa.
Koska mä tiedän että ne toimii ja menestys on varmaa, niin mä voin ottaa itse ne riskit.
Siksi, minä tarjoan ehdot.
Tämä on kuin juna asemalla ja nyt huudetaan kuka lähtee mukaan.
Mä karsin bisnesmiehet, välistävetäjät, huijarit ja rahanpesijät heti kättelyssä pois.
Minä tarjoan ne ehdot, en edes tarvitsisi ketään, mutta siksi tarjoan mahdollisuuden jollekin.Käytännössä menee niin että heti kun löytyy tarpeeksi hyväuskoinen, niin sitten sitä vedätetään kunnolla ;)
- Anonyymi
Oudoksuva kirjoitti:
Käytännössä menee niin että heti kun löytyy tarpeeksi hyväuskoinen, niin sitten sitä vedätetään kunnolla ;)
Ainakin on valinnut oikean palstan siinä mielessä, että täällä niitä tyhmiä riittää. Mutta kun ne on myös persaukisia. Kymppitonnin sijaan ne voi saada kympin kokoon ja sekin koostuu ainakin 30 kolikosta.
- Anonyymi
Oudoksuva kirjoitti:
Käytännössä menee niin että heti kun löytyy tarpeeksi hyväuskoinen, niin sitten sitä vedätetään kunnolla ;)
Ok, jos olet tuota mieltä, niin ajattele omalle kohdallesi.
Sinulla olisi tuote ja proto pitäisi rakentaa.
Oletko sinä vedättäjä?
Jos olet vedättäjä, minä en ole ja jos olet luotettava niin miksi minäkään en voisi olla luotettava?
Minä annan ehdot, ellei vielä ole mennyt jakeluun.
Minä tarjoan ne, ellet ole ymmärtänyt.
Jos joku tulee esittämään ja tarjoamaan jotain, niin minä voin hylätä sen ja todennäköisesti hylkäänkin ellei ole minulle mieluinen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ainakin on valinnut oikean palstan siinä mielessä, että täällä niitä tyhmiä riittää. Mutta kun ne on myös persaukisia. Kymppitonnin sijaan ne voi saada kympin kokoon ja sekin koostuu ainakin 30 kolikosta.
Onhan niitä keinoja saada summa kasaan.
Ja kuten esitin, niin ajan kanssa se tulee muutenkin.
Tämä olisi pieni harppaus ja voisi aloittaa jo aikaisemmin ja joku joka tahtoo, että rahansa arvo pysyy, niin tarjoan siihen mahdollisuuden.
En tarvitse kapuloita rattaisiin enkä kolmatta pyörää.
Tarjoan mahdollisuuden josta minä hyödyn ja tilaisuuteen tarttunut hyötyy.
Yksinkertaista. Anonyymi kirjoitti:
Ok, jos olet tuota mieltä, niin ajattele omalle kohdallesi.
Sinulla olisi tuote ja proto pitäisi rakentaa.
Oletko sinä vedättäjä?
Jos olet vedättäjä, minä en ole ja jos olet luotettava niin miksi minäkään en voisi olla luotettava?
Minä annan ehdot, ellei vielä ole mennyt jakeluun.
Minä tarjoan ne, ellet ole ymmärtänyt.
Jos joku tulee esittämään ja tarjoamaan jotain, niin minä voin hylätä sen ja todennäköisesti hylkäänkin ellei ole minulle mieluinen.Jos pitäisi rehellisti rakentaa proto eikä olisi rahaa, joko:
A) Panttaisin esim. taloni jos olen aivan varma että se varmasti tulee toimimaan
tai todennäköisemmin
B) Ottaisin kumppaniksi yritykseen alalta enemmän tietävän rahoittajan, jolla mahdollisesti myös kontakteja teollisuuteen joka kykenisi rakentamaan tuotetta myyntiä varten myöhemmin.
Tietenkin jos tarkoituksena olisi vain vedättää ihmisiä, silloin yrittäisin saada "lainaa" ilman sopimusta ja ilman korkoa ja omilla ehdoillani muilta ja yrittää koko ajan selittää että varmasti saa jotain tuottoa joku päivä, pitää vain odottaa tarpeeksi ;)Anonyymi kirjoitti:
Onhan niitä keinoja saada summa kasaan.
Ja kuten esitin, niin ajan kanssa se tulee muutenkin.
Tämä olisi pieni harppaus ja voisi aloittaa jo aikaisemmin ja joku joka tahtoo, että rahansa arvo pysyy, niin tarjoan siihen mahdollisuuden.
En tarvitse kapuloita rattaisiin enkä kolmatta pyörää.
Tarjoan mahdollisuuden josta minä hyödyn ja tilaisuuteen tarttunut hyötyy.
Yksinkertaista."Tarjoan mahdollisuuden josta minä hyödyn ja tilaisuuteen tarttunut hyötyy."
Toisaalta et ole tarjonnut mitään mahdollisuutta, olet vain tehnyt viestin jossa kerrot köyhyydestä ja että tahdot kinuta muilta rahaa vaikka sinulla ei ole edes prototyyppia.- Anonyymi
Oudoksuva kirjoitti:
"Tarjoan mahdollisuuden josta minä hyödyn ja tilaisuuteen tarttunut hyötyy."
Toisaalta et ole tarjonnut mitään mahdollisuutta, olet vain tehnyt viestin jossa kerrot köyhyydestä ja että tahdot kinuta muilta rahaa vaikka sinulla ei ole edes prototyyppia.Tarjous se on.
Ei se kerro oikeastaan köyhyydestä vaan aikatauluista ja mahdollisuudesta tulevaa varten.
Muista sinäkin tästä se inflaatio osa ja palataan siihen vuoden jälkeen.
Sitten sinä et ymmärrä asioita niin kuin ne tulee ymmärtää.
Minullahan saattaisi olla piirustukset vaikka avaruusaluksesta, jos minulla olisi prototyyppi, niin mihin minä tarvitsisin rahoitusta?
Koita nyt miettiä.
Sinäkin, mieti jos rakennuttaisit pilvenpiirtäjän.
kaikki ikkunat ja seinät aurinkopaneelia tms. omavarainen ja sisältää oman kioskin uimahallin ja palveluita alakerrassa.
Vuokratuloja tiedossa ja kysyntää olisi.
Sitten mä tuun, mitäs kinuat valmista ensin proto, senkin huijari.
Kyllä me se tiedetään että seinässä oleva aurinkopaneeli ei toimi, pilvenpiirtäjät ei piirtele pilviä ja alakerrassa ei voi olla uimahallia........
Herää nyt.
Ensinnäkin en panttaisi taloa vaan myisin sen, jonka teenkin aikanaan ja tilaanteen mukaan.
Toisaalta kun puhutaan uudesta, niin en tarvitse siihen ketään joka pitäisi kouluttaa tähän uuteen.
Kontaktit löytyvät myöhemmin ja kyse on pienestä alkusummasta, ei tarvita sen ympärille suurta joukkoa välistävetäjiä ja niitä kolmansia pyöriä ja kapuloita rattaisiin tökkiviä.
Se EI asenne ei minulle kelpaa, te saatte pysyä paikallanne ja hokea Ei mantraanne, minä menen eteenpäin.
Minä osaan minä kykenen ihan itse, en tarvitse apuja koska olen lahjakas ja minulla on kykyjä.
Kyse on todella pienestä summasta ja aika rientää.
Sinä et usko, eikä se minua haittaa, ihan hyväkin että vastustusta löytyy ja voin ne kumota ja opitte minulta jotain. Anonyymi kirjoitti:
Tarjous se on.
Ei se kerro oikeastaan köyhyydestä vaan aikatauluista ja mahdollisuudesta tulevaa varten.
Muista sinäkin tästä se inflaatio osa ja palataan siihen vuoden jälkeen.
Sitten sinä et ymmärrä asioita niin kuin ne tulee ymmärtää.
Minullahan saattaisi olla piirustukset vaikka avaruusaluksesta, jos minulla olisi prototyyppi, niin mihin minä tarvitsisin rahoitusta?
Koita nyt miettiä.
Sinäkin, mieti jos rakennuttaisit pilvenpiirtäjän.
kaikki ikkunat ja seinät aurinkopaneelia tms. omavarainen ja sisältää oman kioskin uimahallin ja palveluita alakerrassa.
Vuokratuloja tiedossa ja kysyntää olisi.
Sitten mä tuun, mitäs kinuat valmista ensin proto, senkin huijari.
Kyllä me se tiedetään että seinässä oleva aurinkopaneeli ei toimi, pilvenpiirtäjät ei piirtele pilviä ja alakerrassa ei voi olla uimahallia........
Herää nyt.
Ensinnäkin en panttaisi taloa vaan myisin sen, jonka teenkin aikanaan ja tilaanteen mukaan.
Toisaalta kun puhutaan uudesta, niin en tarvitse siihen ketään joka pitäisi kouluttaa tähän uuteen.
Kontaktit löytyvät myöhemmin ja kyse on pienestä alkusummasta, ei tarvita sen ympärille suurta joukkoa välistävetäjiä ja niitä kolmansia pyöriä ja kapuloita rattaisiin tökkiviä.
Se EI asenne ei minulle kelpaa, te saatte pysyä paikallanne ja hokea Ei mantraanne, minä menen eteenpäin.
Minä osaan minä kykenen ihan itse, en tarvitse apuja koska olen lahjakas ja minulla on kykyjä.
Kyse on todella pienestä summasta ja aika rientää.
Sinä et usko, eikä se minua haittaa, ihan hyväkin että vastustusta löytyy ja voin ne kumota ja opitte minulta jotain."Muista sinäkin tästä se inflaatio osa"
Täysin irrelevanttia, sillä tunnen tuottavampia investointeja ja luotettavampia aloittavia yrityksiä joista tuotto on aikaan suhteutettuna ehdotukseesi todella paljon korkeampi.
Eli et tässäkään tarjonnut mitään, kerroit vain suuria ajatuksia omista haaveistasi ja että miten kuvittelet onnistuvasi vaikka sinulla ei näytä olevan edes järkevää ajatusta mitä tahdot tehdä muuten kuin lyödä rahoiksi muilta kinuamalla. :)
"ihan hyväkin että vastustusta löytyy ja voin ne kumota"
Vielä odotetaan sinun ekaa "kumoamistasi", oletan että tämäkin on vielä odottamassa tulevaisuudessa, samoin kuten sinun kuvittelemasi keksinnöt :)- Anonyymi
Oudoksuva kirjoitti:
"Muista sinäkin tästä se inflaatio osa"
Täysin irrelevanttia, sillä tunnen tuottavampia investointeja ja luotettavampia aloittavia yrityksiä joista tuotto on aikaan suhteutettuna ehdotukseesi todella paljon korkeampi.
Eli et tässäkään tarjonnut mitään, kerroit vain suuria ajatuksia omista haaveistasi ja että miten kuvittelet onnistuvasi vaikka sinulla ei näytä olevan edes järkevää ajatusta mitä tahdot tehdä muuten kuin lyödä rahoiksi muilta kinuamalla. :)
"ihan hyväkin että vastustusta löytyy ja voin ne kumota"
Vielä odotetaan sinun ekaa "kumoamistasi", oletan että tämäkin on vielä odottamassa tulevaisuudessa, samoin kuten sinun kuvittelemasi keksinnöt :)No, miksi et investoi niihin tuottavampiin kohteisiisi?
Voisit jopa valaista ja kertoa asiasta enemmän, eikä monia kiinostaisi ne sinun yli 30% vuosituottoa tuottavat kohteesi?
:D
noniin, heheh.
No mitä ajattelet aloittavista yrityksistä ja niiden kasvumahdollisuuksista?
;)
Minun keksintöni toimii ja tiedän sen, ei sinun höpötyksesi sitä kaada :D:D:D
Kysy taikka sano vaihteeksi jotain järkevää.
:)
- Anonyymi
Voin lainata rahat 10.000 euroa).
Rahat toimitetaan aina käteisenä (500 euron seteleinä) tekstiviestillä ilmoittamaani paikkaan ilmoitettuna aikana. Laina-aika on 1 vuosi. Korko on 5.000 euroa eli vuoden päästä maksat 15.000 euroa takaisin.
Emme tee mitään virallista sopimusta. Sinusta otetaan vain yksi kappale valokuvia ennen kuin rahat annetaan käteesi.
Takaisinmaksusta muistutetaan 1 viikkoa ennen takaisinmaksupäivää tekstiviestillä, samalla ilmoitetaan paikka ja aika jonne tuot rahat.
Maksuaikaa ei myönnetä ja mahdollinen perintä suoritetaan henkilökohtaisesti.
Kiinnostaako? Jätä tämän viestin alle yhteistietosi. Otan yhteyttä.- Anonyymi
Ihan oikeasti, saisin paremman tarjouksen pankistakin.
Mutta minä annan ehdot. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan oikeasti, saisin paremman tarjouksen pankistakin.
Mutta minä annan ehdot.toi on laitonta suomessa-
kuten sille wincapita KAPITALISTILEKIN kävi-
yritti aloittaa pankin- mutta isoraha on lain ja vallan kautta yksinopikeuttanut pankkitoiminnan ainoastaan rikkaalle eliittiporukalle?
jos muut yrittää samaa joutuu poseen - kannattaa kokeilla jossain vapaassa maassa tuota.
- Anonyymi
Mä saisin jopa Elon Muskin sijoittamaan innovaatioihini.
Mutta se ei ole mun tie.
Hän varmaan lahjoittaisikin tarvitsemani summan ja saisi mainosta itselleen ja ehkäpä pari diiliä.
Mutta ei.
Voisin pistää indiegogo kampanjan taikka jonkun startupin pystyyn ja se toimisi, mutta ei.
Jossain on se joka vain tietää ja tuntee, että tämä on hänen mahdollisuutensa.
Minä olen ihan hyvä ihminen ja olen luotettava.
Minulla on käyttöä jokaiselle eurolle, jonka tienaan, kaikki menee kiertoon ja muutan niillä maailmaa ja tuon hyvinvointia.
En lojuta mitään tileillä ym. en jakele osinkoja, en neuvottele muiden ehdoilla.
Tästä tulee sellainen juttu, että jonain päivänä, ihan lähiaikoina, vuosi pari markkinoille tulee jotain uutta ja mullistavaa innovaatiota.
Se ei ole edes pörssissä, mutta liiketoiminnan arvoa varmasti arvioivat.
Muistakaa silloin tämä ketju, tästä se lähti liikkeelle.
Uusi "nokia". - Anonyymi
Maksa 1000 euroa ja opi soittamaa haitaria. Kiitos tonnista ja muista opetella soittamaan. Vanha vitsi.
- Anonyymi
Ota kolme, maksa kaksi,
kolmosen hinta on 500 kakkosen hinta 800 :D
- Anonyymi
Olen mukana ehdottomasti. Olen riskisijoittaja ja kun näen idean mustaa valkoisella niin olen mukana. Soita 0295242111 niin jutellaan lisää.
- Anonyymi
Höpö höpö.
- Anonyymi
Muistan kun opettajani aikoinaan kertoi että nokian osakkeita myytiin edullisesti joka puolella juuri ennen kuin puhelimia alkoivat valmistelemaan ja asenne EI teki tehtävänsä ja jälkeenpäin kadutti.
En siis tarjoa mitään sellaista, mutta jos joku katselee mitä maailmalla tapahtuu, niin olisi pieni kiire sijoittaa se löysä laiska raha johonkin reaaliseen.
Kun inflaatio pian haukkasee ja lähtee laukkaamaan, niin mitä tapahtuu?
Silloin reaalikohteet menevät kuin kuumille kiville ja hinnat nousevat, sillä kysynnän ja tarjonnan laki, eikä raha enää kiinosta koska hurja inflaatio.
Se on yksinkertainen totuus ja tuleva skenaario, sitä ei voi välttää, siitä ei puhuta, koska silloin markkinat sortuvat rymisten.
Jokainen joka tajuaa löysien rahojen pumppaamiset tukipaketit ym. mitä ne saavat aikaan ja koronasulut ym, niin varmasti jo aavistelevat ja kyllähän se jo näkyykin hinnoissa.
Tämä juna ei ole tässä odottamassa kauan.
Minulla on muitakin asemia.- Anonyymi
"Tämä juna ei ole tässä odottamassa kauan.
Minulla on muitakin asemia."
Olisi hyvöä jos sinulla edes oikeasti olisi mitään junaa :) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Tämä juna ei ole tässä odottamassa kauan.
Minulla on muitakin asemia."
Olisi hyvöä jos sinulla edes oikeasti olisi mitään junaa :)Sanoit nokialle ja sitten se muutti USA:an.
Sitten sen jälkeen "miksi kaikki aina lähtee pois maasta"?
Ei sinulla mitään ole sanoit jollekin mikä lie upm stora metsolle kun sillä oli selluprinttaus innovaatio.
Sitten se muutti USA:aan........
Ilmastoystävällisestä bio selluprinttaustekniikasta tuli jymymenestys.
Sitten sen jälkeen "miksi kaikki aina lähtee pois maasta"?
No teidänlaistenne EI asennevammaisten takia.
Te ette usko, ette luota, ette jaksa kuin valittaa ja vastustaa.
Sinä et pääse tähän junaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanoit nokialle ja sitten se muutti USA:an.
Sitten sen jälkeen "miksi kaikki aina lähtee pois maasta"?
Ei sinulla mitään ole sanoit jollekin mikä lie upm stora metsolle kun sillä oli selluprinttaus innovaatio.
Sitten se muutti USA:aan........
Ilmastoystävällisestä bio selluprinttaustekniikasta tuli jymymenestys.
Sitten sen jälkeen "miksi kaikki aina lähtee pois maasta"?
No teidänlaistenne EI asennevammaisten takia.
Te ette usko, ette luota, ette jaksa kuin valittaa ja vastustaa.
Sinä et pääse tähän junaan.Mun on pakko lisätä tähän.
Brändätkää nyt se selluprinttauksenne jotenkin.
Bioprint, ecoprint tms.
Sitten alatte valmistamaan jotain kuluttajakrääsää, kukkapurkkeja, ihan mitä vaan että lähtee liikkeelle.
Teette siitä sitten hyvää, poltettavaa, hajoavaa, kestävää, ym. all in one tai erikseen ihan sama, jokaiselle jotakin
Kuluttaja tuotetta ja printteriä.
Kamoon, vähän mielikuvitusta mukaan.
Sellukuitua myös pla muovin sekaan ja tarjoamaan, kaikkea vaan kokeilemaan, kyllä joku sille sitten keksii jotain.
- Anonyymi
Ota yhteys Marinin hallitukseen. Kyllä sieltä löytyy rahaa, ja jos ei löydy, ottavat miljoonia lisää lainaa.
- Anonyymi
En luota heihin ja minulla on siihen syyni.
- Anonyymi
Heh heh jos mulla olisi 30 menestystarinaa, en ehkä niitä täällä tyrkyttäisi.
- Anonyymi
No, mitä sinä tekisit?
- Anonyymi
Oikeesti, kuten oon kirjottanut saisin Elon Muskinkin sijoittamaan tähän.
Voisin ottaa yhteyttä periaatteessa ihan keneen vaan rikkaaseen taikka kuuluisuuteen ja jokainen heistä voisi hyötyä saada hyvää mainosta ja mainetta.
Mutta mun juttu ei ole myydä kellekkään mainetta taikka kunniaa taikka muuta sellaista.
Se on jo periaatteessakin väärin.
Niillä joilla on jo liikaa, en anna lisää. - Anonyymi
Juttu on siinä, että mulla on lahja.
Kyllä mä nään myös ne syötit mitä maailmalla on.
Elon Musk tahtoisi antaa taikka lahjoittaa johonkin "hyväntekeväisyyteen" kunhan pystyy todistamaan konseptin.
Mä pystyisin ottamaan sen summan ja muuttamaan maailmaa, tekemään hyvää ja kestävästi jopa niin että se ruokkii itse itseään jatkossa.
Mulla on paljon enemmän ideoita ja ratkaisuja ongelmiin ihan joka lähtöön kuin nuo 30.....
Kysy niin täältä tulee, mikäli päätän julkaista.
Olen julkaissut joitain ideoita jo ja onhan ne käytössäkin, eli toimivuus todistettu ja patentoitu vaikka ei pitäisi olla mahdollista koska se on julkaistu jo ennen patenttia.
Siksi ne onkin vain jossain netin syövereissä julkaistuna ja niistä ei puhuta, koska patenttitoimiston työntekijä ei etsi netistä sitä kaikille avointa tietoa.
Eli täältä pesee, tulee ratkaisua ongelmaan kuin ongelmaan.
Kokeile, testaa. Anonyymi kirjoitti:
Oikeesti, kuten oon kirjottanut saisin Elon Muskinkin sijoittamaan tähän.
Voisin ottaa yhteyttä periaatteessa ihan keneen vaan rikkaaseen taikka kuuluisuuteen ja jokainen heistä voisi hyötyä saada hyvää mainosta ja mainetta.
Mutta mun juttu ei ole myydä kellekkään mainetta taikka kunniaa taikka muuta sellaista.
Se on jo periaatteessakin väärin.
Niillä joilla on jo liikaa, en anna lisää.Kokeile mitä tapahtuu jos otat yhteyttä näihin "rikkaisiin" ja mikä on reaktio heiltä jos yrität kinuta rahaa "omilla ehdoilla" esittämättä prototyyppiä, liiketoimintasuunnitelmaa ja tarjoamatta huomattavaa osuutta mahdollisesta yrityksestä.
Veikkaan että reaktio on lähinnä naurua ja ihmettelyä että miksi sihteeri edes päästi sut lävitse.- Anonyymi
Oudoksuva kirjoitti:
Kokeile mitä tapahtuu jos otat yhteyttä näihin "rikkaisiin" ja mikä on reaktio heiltä jos yrität kinuta rahaa "omilla ehdoilla" esittämättä prototyyppiä, liiketoimintasuunnitelmaa ja tarjoamatta huomattavaa osuutta mahdollisesta yrityksestä.
Veikkaan että reaktio on lähinnä naurua ja ihmettelyä että miksi sihteeri edes päästi sut lävitse.Mulla kävi se mielessä, mutta en tee sitä.
Mutta ihan oletuksena kuvitellaan että tekisin niin ja saisin diilin ja lähtisin sitten USA:aan sitä valmistelemaan.
Miten sitten?
Suomen nokia Usassa, nyt toimitusjohtajan tarina plussassa.
No mää aattelin aluks tarjota suomalaisille ja ilmoottelin siitä suomi24 ja tuli vaan epäilyjä näinkin yksinkertaisista ja helposti tajuttavista asioista.
sitte joku oudoksuva haasto mut tekemään jotain sanojeni mukaan, ei alkuperästä ajatusta vaan toista reittiä minkä sanoin olevan mahdollinen mutta en tahtoisi.
No tässä nyt ollaan.
Vientiä suomeen 10 miljardin edestä kun hinta määräytyy nyt vähän osinkojen ja muiden juttujen mukaan.
Mut rahat ja yritykset pois maasta vaan, sitä ne tietämättään tahtoo........
:D - Anonyymi
Oudoksuva kirjoitti:
Kokeile mitä tapahtuu jos otat yhteyttä näihin "rikkaisiin" ja mikä on reaktio heiltä jos yrität kinuta rahaa "omilla ehdoilla" esittämättä prototyyppiä, liiketoimintasuunnitelmaa ja tarjoamatta huomattavaa osuutta mahdollisesta yrityksestä.
Veikkaan että reaktio on lähinnä naurua ja ihmettelyä että miksi sihteeri edes päästi sut lävitse.Koita ymmärtää. jos kyse on 10 000 niin joku Elon Musk ei edes vaivautuis shoppareita tekemään, sanois vaan että ota tosta miljoona ja sitten pistä meidät sponsoriksi eli saisivat mainosta.
Jos kertoisin enemmän niin hän sanoo että alota sillä alkuperäisellä suunnitelmalla ja jutellaan myöhemmin sitten lisää jatkosta ja integraatioista.
Mutta se ei ole se mun juttu, ei minun tapani ei minun tieni.
Mun tie on mun oma ja mun tavallani.
Ne jotka tästä on kuullut, kyllä ne sen tajuaa, mutta on joko EI asenne, taikka muuten vaan PA.
:) Anonyymi kirjoitti:
Koita ymmärtää. jos kyse on 10 000 niin joku Elon Musk ei edes vaivautuis shoppareita tekemään, sanois vaan että ota tosta miljoona ja sitten pistä meidät sponsoriksi eli saisivat mainosta.
Jos kertoisin enemmän niin hän sanoo että alota sillä alkuperäisellä suunnitelmalla ja jutellaan myöhemmin sitten lisää jatkosta ja integraatioista.
Mutta se ei ole se mun juttu, ei minun tapani ei minun tieni.
Mun tie on mun oma ja mun tavallani.
Ne jotka tästä on kuullut, kyllä ne sen tajuaa, mutta on joko EI asenne, taikka muuten vaan PA.
:)"Koita ymmärtää. jos kyse on 10 000 niin joku Elon Musk ei edes vaivautuis shoppareita tekemään, sanois vaan että ota tosta miljoona ja sitten pistä meidät sponsoriksi eli saisivat mainosta."
Riippuu potentiaalisesta tuotosta. Siitä että lupaat vaan maksaa rahaa takaisin mutta vaan jos se on ilman laillista sopimusta joka laittaisi sinut vastuuseen jos et pysty maksamaan lähinnä saisi kenet tahansa investoijan nauramaan sinut pihalle :)- Anonyymi
Oudoksuva kirjoitti:
"Koita ymmärtää. jos kyse on 10 000 niin joku Elon Musk ei edes vaivautuis shoppareita tekemään, sanois vaan että ota tosta miljoona ja sitten pistä meidät sponsoriksi eli saisivat mainosta."
Riippuu potentiaalisesta tuotosta. Siitä että lupaat vaan maksaa rahaa takaisin mutta vaan jos se on ilman laillista sopimusta joka laittaisi sinut vastuuseen jos et pysty maksamaan lähinnä saisi kenet tahansa investoijan nauramaan sinut pihalle :)Hei kamoon, sama ku kysyisin sulta haluatko sijoittaa euron?
Mäkin lahjotan 2 euroa pois eikä tunnu missään.
Siis kellään rikkailla ei ole edes mielenkiintoa alkaa kirjotella shoppareita tollasista.
Se menee siihen että sitten puhutaan miljoonista ja lähdetään heti valloittamaan maailmaa.
Eli rakennetaan tehtaat ja muut heti ja aletaan suunnittelemaan fuusiota yritysten kesken. - Anonyymi
Oudoksuva kirjoitti:
"Koita ymmärtää. jos kyse on 10 000 niin joku Elon Musk ei edes vaivautuis shoppareita tekemään, sanois vaan että ota tosta miljoona ja sitten pistä meidät sponsoriksi eli saisivat mainosta."
Riippuu potentiaalisesta tuotosta. Siitä että lupaat vaan maksaa rahaa takaisin mutta vaan jos se on ilman laillista sopimusta joka laittaisi sinut vastuuseen jos et pysty maksamaan lähinnä saisi kenet tahansa investoijan nauramaan sinut pihalle :)On pakko lisätä vielä tähän, että mä tarjoan ja mun ehdot.
Mitä sä tuut sillon vaatimaan jotain muita ehtoja ja vakuuksia?
Ihan ku sijoittamisessa ei olisi koskaan riskejä.
Onhan siinä siinä aina riskit.
Meteoriitti voi iskeä maahan koska tahansa.
Piikin saanut voi saada sydärin koska tahansa.
WW3 voi alkaa.....
Juttu on siinä, että aina on riskit.
Jos tekisit riskittömän sopimuksen, niin et saisi sellaiseen mistään 30% tuottoa.
Mä taas pystyn sellaisen tarjoamaan, se on vähän niinkuin uhraan omaa aikaani, teen itse töitä sen eteen ja palkatta.
Jos mä hakisin liikekumppania, niin sekin tekis jotain taikka sitten se maksais mulle palkkaa taikka ottais kontolleen myös menoista osuuden.
Mä siis teen mitä oon aikonutkin tehdä, aikanaan.
Jos saan jostain käyttööni rahat jo ennen aikoja voin aloittaa jo ennen aikoja.
Mikään ei muutu sinäänsä paitsi voin aloittaa jo aiemmin.
Kenenkään ei tarvitse sijoittaa nyt vaan on mahdollisuus jonka tarjoan.
Se tässä on vähän outoa, että vastustusta tulee vaikka et tiedä vielä mitään.
Sijoittaisitko outokumpuun?
tiedätkö mikä se on ja kun tiedät niin sitten?
Niistä voit googlata tiedot, et siis mene sinnekään väittelemään mitään skeidaa, "monet yritykset kaatuu, en sijoittaisi teihin koska huijareita olette, teillä on väärä kanava käytössänne......blaa blaa".
Kiitos viestistänne, mikäli oikeasti olette kiinnostuneet aiheesta, niin kysykää aiheesta.
Meillä ei ole aikaa keskustella muiden tekemistä asioista ja jutuista, meillä on oma visio......
Ymmärrätkö?
- Anonyymi
Missä olet sinä "matti meikäläinen"?
Sinä jolla on säästöjä ja ajattelet tulevia ja aavistelet jo ja pelkäät pahinta?
Sinä joka tahtoisit sijoittaa kotimaahan ja tulevaisuuteen.
Sinä, joka tunnet, että jos tämä on aito ilmoitus ja oikea ilmoitus, niin olet valmis.
Sinä, joka olet oikeasti sellainen joka kiinostuessaan alkaa ottamaan myös selvää asioista.
Tämä on mahdollisuutesi, outoa kautta se eteesi tuli, liian hyvää ollakseen totta.
Mitä menetät jos tartut mahdollisuuteesi?
Minä kuljen kohti päämäärääni, nopeammin jos joku avittaa ja kuka avittaa kulkee myös mukana eteenpäin.
En minä tarvitse, edelleenkään en tarvitse mitään keneltäkään.
Tämä on vain mahdollisuus.
Aikoinaan tuli niitä huijauskirjeitä että miljoonia luvassa lähetä vain luottokorttisi tiedot.
Sitten tuli muutama jotka tekivät saman TV:tä varten, mutta oikeasti antoivat "uhreille" mitä lupasivat.
Nyt minä tarjoan mahdollisuutta jollekin, en riskiä, en huijausta.
Ehdot tulevat minulta ja tarjous tulee minulta.
Sinulla on oltava rahat ja sinun on oltava valmis ne sijoittamaan niillä ehdoilla, jotka annan.
Sinä ainoastaan suostut ehtoihin ja saat tehdä kysymyksesi ja tutustua itse ideaan.
Mikäli pystyt järkevästi kaatamaan idean taikka menestyksen, niin ei tarvitse sijoittaa.
Mikäli et, voit olla turvallisin mielin ja tiedät tehneesi once in a life time sijoituksen joka oli too good to be true.
;)
Edelleen lukijat, muistatte kyllä tulevaisuudessa tämän ketjun kun sen aika tulee tätä muistella. - Anonyymi
Kokeiles jos joku siellä lähiön kantisbaarissa innostuisi noista sun uskomattomista "bisneksistä". Joku elähtänyt naisihminen korkeintaan ehkä :-D
- Anonyymi
Mulla ei ole tapana käydä baareissa, varsinkaan nyt rajoitusten aikana.
Mutta mun uskomaton bisnes on luokkaa: miksi lähteä baariin tuhlaamaan 5€/tuoppi örveltäjien keskelle, kun saman voi tehdä kotona 1€/tuoppi ja seuransa saa valita?
Uskomatonta ja jopa kaikin puolin kannattava idea, joku voisi jopa harkita kenties?
;) - Anonyymi
No jos ”nigerialaisprinssit” on onnistunu kusettamaan tästä maasta jo satoja tuhansia, niin:
Ei mahdotonta? 👍🏾
- Anonyymi
Mulla olis vähän ylimääräistä. Kerro paikka ja aika.
- Anonyymi
Kerro hieman lisää, ihan omin sanoin miksi tartuit tähän tilaisuuteen ym.
- Anonyymi
Voin lainata 10 000 korotta asuntosi luovutuskirjaa vastaan. Vuoden päästä maksat minulle takaisin lainaamani 10 000 ja revin luovutuskirjan. Ellet maksa, niin myyn luovuttamasi asunnon. Saat korottoman lainan ja otat vain olemattoman pienen riskin. Reilu sopimus molemminpuolin. Tehdäänkö kaupat?
- Anonyymi
Ei.
Te juijarit olette aina ahnehtimassa ja sitomassa muita omilla keinoillanne.
Tehdään näin.
Sinä lainaat 45 000 asunnon luovutuskirjaa vastaan.
Vuoden päästä maksan sinulle takaisin 45 000.
Ellen maksa, voit myydä asunnon ja saat mitä saat.
45K varmasti ellet käytä kallista kiinteistövälittäjää.
Saat myös vähän vuokratuloa laina-ajalta.
Toisaalta suostuisin myös tuohon 10 000 kauppaan, mikäli myydessäsi asunnon käypään hintaan otat vain omasi eli 10 000 sekä mahdollisen lupaamani 30% kiinteistövälittäjäpalkkiona ja loput 32 000€ minulle, kuten kuuluukin. - Anonyymi
Jos olit vähänkin tosissasi, niin voidaan jatkaa neuvotteluja
Kirjoitin tossa jo aiemmin
"Mutta mun uskomaton bisnes on luokkaa: miksi lähteä baariin tuhlaamaan 5€/tuoppi örveltäjien keskelle, kun saman voi tehdä kotona 1€/tuoppi ja seuransa saa valita?"
Mieti samaa vaikka jokapäiväisissä asioissa, esim sähkökustannuksissa.
;)
Eli voidaan me vittuillakin toisillemme taikka sitten ihan oikeasti alkaa neuvottelemaan asioista ja mahdollisesta menekistä maailmalla.
- Anonyymi
Aloittaja saa kymppitonnilla monta litraa kaljaa.
Sitä siemaillessa naureskelee höynäytetyille.- Anonyymi
Siinä tulee kiire että 10K€ edestä kaljaa ehtii kittaamaan vuodessa. :D:D:D
- Anonyymi
Sama täällä! 👍🏾
Mulla olis tos työn alla tollai proggis kuin: ”Maksakirroosi” ja kaipaisin kovasti rahottajaa tai sponsoria projektilleni! Varsinkin kun veroministeriössäkään ei mennyt läpi hakemukseni tax-free tuotteiden käyttämisestä produktiossani. Hitto soikoon!? Miksei tässä maassa virkamiehet käsitä meitä pienyrittäjiä! Business Finland! Pliiiis!- Anonyymi
Noh noh, oot kyllä sellanen urvelo että huh huh.
Jostain syystä en kuitenkaan vihaa sinua. :D
Olet kuitenkin sillee oudosti kamala eikä ihan mikään täys mulkero :D:D:D
Sulla on mahiksia parantua ;)
No, mitä jos myisin sulle autoosi pyöreän renkaan nelikulmaisen renkaan tilalle?
Sitten lasketaan säästöt, säästät 3 iskarikierrosta vuodessa, ajotuntuma paranee, turvallisuus paranee, päänsärky loppuu, eikä tarvii kypärää ajaessa.
Kaikin puolin huippudiili ja edistystä.
Mitäs sanot? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noh noh, oot kyllä sellanen urvelo että huh huh.
Jostain syystä en kuitenkaan vihaa sinua. :D
Olet kuitenkin sillee oudosti kamala eikä ihan mikään täys mulkero :D:D:D
Sulla on mahiksia parantua ;)
No, mitä jos myisin sulle autoosi pyöreän renkaan nelikulmaisen renkaan tilalle?
Sitten lasketaan säästöt, säästät 3 iskarikierrosta vuodessa, ajotuntuma paranee, turvallisuus paranee, päänsärky loppuu, eikä tarvii kypärää ajaessa.
Kaikin puolin huippudiili ja edistystä.
Mitäs sanot?Ei mulla edes ole autoa!?
Tuli ton edellämainitum projektin puitteissa myytyä sekin, kuten vaimo, talo, ja lapsetkin, että saan omakustannettua projektistani aiheutuvat kiinteät kulut! 👍🏾 Se on kuule kallista hommaa tää touhu ilman verohelpotuksia, varsinkin kun materiaalikustannuksista yli 90 % on erilaisia veroja!? :/
Joten vastaukseni on: En ostaisi sinun näköiseltä mieheltä (naiselta? Henkilöoletetulta?) autoa, enkä edes kulmikkaita renkaita. Valitan. Ei mitään henkilökohtaista, en vain henkilökohtaisesti pidä henkilöitymääsi riittävän luotettavana asioidakseni kanssasi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei mulla edes ole autoa!?
Tuli ton edellämainitum projektin puitteissa myytyä sekin, kuten vaimo, talo, ja lapsetkin, että saan omakustannettua projektistani aiheutuvat kiinteät kulut! 👍🏾 Se on kuule kallista hommaa tää touhu ilman verohelpotuksia, varsinkin kun materiaalikustannuksista yli 90 % on erilaisia veroja!? :/
Joten vastaukseni on: En ostaisi sinun näköiseltä mieheltä (naiselta? Henkilöoletetulta?) autoa, enkä edes kulmikkaita renkaita. Valitan. Ei mitään henkilökohtaista, en vain henkilökohtaisesti pidä henkilöitymääsi riittävän luotettavana asioidakseni kanssasi.No sinäpä outo olet.
Mitä jos minä vihaisin sinua tumman hymiöpeukkusi takia?
"Valitan. Ei mitään henkilökohtaista, en vain henkilökohtaisesti pidä henkilöitymääsi riittävän luotettavana asioidakseni kanssasi."
Kamoon, jos sulla neliöt renkaat ja tarjoan pyöreitä tilalle......
Äly hoi, älä jätä.....;)
En osta koska sinun näköinen......
Pointtihan on siinä, jos saat hapanta maitoa 1€ litra taikka tuoretta 0,5€ litra niin kumman ostat?
Piimä myydään sitten erikseen piimänä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No sinäpä outo olet.
Mitä jos minä vihaisin sinua tumman hymiöpeukkusi takia?
"Valitan. Ei mitään henkilökohtaista, en vain henkilökohtaisesti pidä henkilöitymääsi riittävän luotettavana asioidakseni kanssasi."
Kamoon, jos sulla neliöt renkaat ja tarjoan pyöreitä tilalle......
Äly hoi, älä jätä.....;)
En osta koska sinun näköinen......
Pointtihan on siinä, jos saat hapanta maitoa 1€ litra taikka tuoretta 0,5€ litra niin kumman ostat?
Piimä myydään sitten erikseen piimänä.Miks sä kuvittelet olevasi niin tärkeä ihminen et mä paskat nakkaisin vihaatko sä muo vai et, ja että minkä takia!? :D … Vihaa tai ole vihaamatta ihan ketä tahansa ihan niin paljon kuin haluat, muo ei kiinnosta pätkän vertaa! ;)
Ja jos maidossa on sama yli 90 % vero kuin käyttämissäni materiaaleissa tai bensassa, niin: Mä joisin sillon vettä, joka ei maksa juuri mitään, ja on verovapaata! ;) Ja kävelisin. Kuten kävelenkin, koska en suostu ostamaan autoa koska se lisäis maksamieni verojen määrää huomattavasti, enkä todellakaan aio olla tän mamutuksen nettomaksajia! :/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miks sä kuvittelet olevasi niin tärkeä ihminen et mä paskat nakkaisin vihaatko sä muo vai et, ja että minkä takia!? :D … Vihaa tai ole vihaamatta ihan ketä tahansa ihan niin paljon kuin haluat, muo ei kiinnosta pätkän vertaa! ;)
Ja jos maidossa on sama yli 90 % vero kuin käyttämissäni materiaaleissa tai bensassa, niin: Mä joisin sillon vettä, joka ei maksa juuri mitään, ja on verovapaata! ;) Ja kävelisin. Kuten kävelenkin, koska en suostu ostamaan autoa koska se lisäis maksamieni verojen määrää huomattavasti, enkä todellakaan aio olla tän mamutuksen nettomaksajia! :/Mikäs sulla on, viinabisnes vai?
polttoaineessakin on kova verotus.
Mä oon ehkä sun elämäs tärkein ihminen, kunhan jaksat keskustella.
Oon kovin jo tuolla uhonnut että mulla on ratkaisuja ongelmaan kuin ongelmaan joten anna tulla, katotaan...
:) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikäs sulla on, viinabisnes vai?
polttoaineessakin on kova verotus.
Mä oon ehkä sun elämäs tärkein ihminen, kunhan jaksat keskustella.
Oon kovin jo tuolla uhonnut että mulla on ratkaisuja ongelmaan kuin ongelmaan joten anna tulla, katotaan...
:)Eks sä osaa lukea? Maksakirroosi produktio! Ja ei sunkaa mulla mitään viinabisnestä voi olla ku sehän on laitonta yksityishenkilölle Suomessa omatoimisesti tuottaa viinaa!?
Mut hurmaavia ja terveellisiä huumausaineita toki pitäis pystyä tykittämään ranteeseen veronmaksajien kustantamissa lukaaleissa!? :D 🤪
Ja valitettavasti mulla on ongelmiakin tasan nolla, joten et voi nyt auttaa. Mut jätä käyntikorttis niin mä otan yhteyttä kun/jos mulle tulee ongelmia? 👍🏾 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eks sä osaa lukea? Maksakirroosi produktio! Ja ei sunkaa mulla mitään viinabisnestä voi olla ku sehän on laitonta yksityishenkilölle Suomessa omatoimisesti tuottaa viinaa!?
Mut hurmaavia ja terveellisiä huumausaineita toki pitäis pystyä tykittämään ranteeseen veronmaksajien kustantamissa lukaaleissa!? :D 🤪
Ja valitettavasti mulla on ongelmiakin tasan nolla, joten et voi nyt auttaa. Mut jätä käyntikorttis niin mä otan yhteyttä kun/jos mulle tulee ongelmia? 👍🏾Kyllä viinaa saa tuottaa omaan käyttöön.
Kuule kotikaljaa ja kaljaa voi pistää porisemaan ja ehkä jotain muutakin, who cares?
Myynti on eri.
Sitten noista huumausaineista, ehkä se olis parempi että jotka niitä tykittää vois olla jo jossain missä sen voi tykittää turvallisemmin puhtailla neuloilla ja apukin olisi lähellä.
Ei se vaadi kuin ehkä jonkun hoitajan kierroksen sillon tällön.
Sulla on ongelmia enemmän ku nolla.
Mun kanssa sulla on joku ongelma, jatkuvastihan sä tuut mun ketjuihin vallittaan, joten mikä sua riepoo?
:)
- Anonyymi
Kyllähän tällaisiin upeisiin hankkeisiin kannattaa sijoittaa, ylläpitokin tuntuu olevan samoilla linjoilla?
- Anonyymi
Ostin viime vikolla Teslan osakkeita 10.000 €urolla :D
Roope - Anonyymi
Valitse asiantuntijaryhmässä yksi, eli paras idea ja keskity siihen.
Malliin saat joukkorahoituksen, ellet ole kehittelemässä vasaraa
ja voit myydä tavaraa ennakkoon keräämällä tilauksia startUp
sivuilla. Voi myydä idean myös tehtaalle esim. Kiinaan tai EU:n
sisälle. Lennot ovat halpoja suuren talousalueeseen Saksaan.
Teetä kunnon mallinnos ja esittelyvideo markkinointiin, äläkä
ihmeessä jää vain Suomen markkinoille. Tsemppiä punttiin.
Nim. Hyvästä ideasta tuotteeksi.- Anonyymi
Tässä on ihan niinkuin hyvä positiivinen viesti.
Juttu on siinä, että mun juttu on ihan uusi kaikin puolin.
Koko liiketoimintamallikin on uusi tälle alalle.
Siksi se menisi niin, tekisin proton voisin tehdä juutuubivideon, naapurit tulis kattomaan ja ne ostais samanlaisen, sitten koko pitäjä ja sitten menekkiä olisikin kun sanoma leviää.
Mun pitäis vaan muutamat osat valmistella massana, että pystyis vastaamaan kysyntään.
Se lähtisi sillee pienestä kasvamaan ja nopeesti.
Pienestä alkupääomasta.
ja sekin 10K€ en ottaisi siitä palkaa vaan ostaisin minkä tarviin.
Koska mä tiedän, että kaikki maksaa itsensä takaisin mulle ja sijoittajalle ja tuotteen ostajille.
Eli riskiä ei sinäänsä ole kenellekään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä on ihan niinkuin hyvä positiivinen viesti.
Juttu on siinä, että mun juttu on ihan uusi kaikin puolin.
Koko liiketoimintamallikin on uusi tälle alalle.
Siksi se menisi niin, tekisin proton voisin tehdä juutuubivideon, naapurit tulis kattomaan ja ne ostais samanlaisen, sitten koko pitäjä ja sitten menekkiä olisikin kun sanoma leviää.
Mun pitäis vaan muutamat osat valmistella massana, että pystyis vastaamaan kysyntään.
Se lähtisi sillee pienestä kasvamaan ja nopeesti.
Pienestä alkupääomasta.
ja sekin 10K€ en ottaisi siitä palkaa vaan ostaisin minkä tarviin.
Koska mä tiedän, että kaikki maksaa itsensä takaisin mulle ja sijoittajalle ja tuotteen ostajille.
Eli riskiä ei sinäänsä ole kenellekään.YoutuBe ei ole eka kanava markkinointiin vaan Facebook, missä saat still-mainoksellakin (kuva) näkyvyyttä ja voit tarkasti rajata kohderyhmän ja alueen. Suosittelen jatkamaan projektia kuitenkin teollisuuteen, koska olet enemmän keksijä, mutta kohderyhmä
on globaali. Markkinoinnin voi ulkoistaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
YoutuBe ei ole eka kanava markkinointiin vaan Facebook, missä saat still-mainoksellakin (kuva) näkyvyyttä ja voit tarkasti rajata kohderyhmän ja alueen. Suosittelen jatkamaan projektia kuitenkin teollisuuteen, koska olet enemmän keksijä, mutta kohderyhmä
on globaali. Markkinoinnin voi ulkoistaa.Jep, totta kai facet ja twitterit ja kaikki kanavat on alussa hyväksi.
Juttuhan on siinä, kun se lähtee, niin miten pystyy vastaamaan kysyntään.
Eli ensin proto omaan käyttöön, siitä 2 naapuria tahtoo saman, sitten pari muuta jne.
Eli pian on 10-20 jo mennyt ja siten kaikki on ok ja jotkut muutokset tehty, jos on ja ehkä jotain integroimismahdollisuuksia lisäilty tms. ja kanavat on tiedossa mistä saa tilattua tavittavat nopeasti edullisesti jne jne.....
Sitten on skaalaaminen isompia kulttajia varten jne....
Kyllähän siitä tulee kaikenlaista sumplimista ja ongelmana on ennemmin menekin rajoittaminen kuin kasvattaminen.
Jossain face twitter youtubessa menekki menisi heti johonkin 50 000 tilaukseen ja siinä kyllä tulee kiirettä ja ongelmaa vastata kysyntään.
Voisin tietysti ottaa jostain 10 miljoonaa sijoitusta ja rakentaa tehtaat ja koneet massatuotantoa varten ja alkaa valmistamaan 1000 kpl päivävauhtia ja sitten koitetaan kalastella näkyvyyttä.
Hyvä olisi alkaa siitä pienestä, sitten naapureille sitten pitäjälle sitten sana leviää ja sitä mukaan ehtii kasvamaan ja hakemaan niitä kontakteja.
Esim. se joku eläköitynyt metallimies ehkä naapurikin tms. tahtoisi töihin tms.
Siitä se lähtee.
Useimmiten innovoija lähtee omakustanteisesti aloittaen pienesti ehkä vähäisemmällä ja halvimmalla ideallaan, kerää rahaa ja etenkin uskottavuutta rahoittajien keskuudessa, kun nämä näkevät pellepelottoman olevan tosissaan.
Jos kuvittelit Suomi24:n Maailman menoa -palstalla Sinut otettavan vakavasti, niin se oli aloittelevan keksijän ensimmäinen erehdys itsensä ja ajatuksensa julkisuuteen tuonnissa.
Odottelemme seuraavaa...- Anonyymi
En ole aloittelija, enkä kumartele muita. :)
Teen juuri niin kuin tahdon ja missä tahdon.
Missä odottelet seuraavaa? suomi24 palstallako?
No joo, katsos kun joskus onnistaa palstallakin.
Jos luit koko ketjun, niin hokasit varmaan etten tarvitse ketään tähän mukaan.
Tarjoan vain mahdollisuutta tilaisuutta.
Mä olen kyllä vähän sen luonteinen, että mua kiinostais lähteä jonkun älykkään puheille, esim Musk ymmärtäisi varmasti pointin ja kaikki mahdollisuudet.
Ja ihan kostona tehdä se ja tulla sitten myöhemmin tänne kettuilemaan että mites on poijaat siellä niitten teijän neuvojenne kanssa?
Ei kelvannu tilaisuus ja juuri teidänlaistenne asennevammaisten takia me lahjakkaat lähdemme muualle.
Sinullakaan ei ole mitään muuta kuin väärä oletus ja sen mukaan kirjoittelet. Anonyymi kirjoitti:
En ole aloittelija, enkä kumartele muita. :)
Teen juuri niin kuin tahdon ja missä tahdon.
Missä odottelet seuraavaa? suomi24 palstallako?
No joo, katsos kun joskus onnistaa palstallakin.
Jos luit koko ketjun, niin hokasit varmaan etten tarvitse ketään tähän mukaan.
Tarjoan vain mahdollisuutta tilaisuutta.
Mä olen kyllä vähän sen luonteinen, että mua kiinostais lähteä jonkun älykkään puheille, esim Musk ymmärtäisi varmasti pointin ja kaikki mahdollisuudet.
Ja ihan kostona tehdä se ja tulla sitten myöhemmin tänne kettuilemaan että mites on poijaat siellä niitten teijän neuvojenne kanssa?
Ei kelvannu tilaisuus ja juuri teidänlaistenne asennevammaisten takia me lahjakkaat lähdemme muualle.
Sinullakaan ei ole mitään muuta kuin väärä oletus ja sen mukaan kirjoittelet.Muistan kaupallisuudesta liiketoimista esimerkiksi saksalaisten kanssa, että jos olet ostamassa, niin saksalainen osaa mitä kieltä tahansa, mutta jos olet myymässä, niin on osattava saksaa.
Myyjän tehtävä on kumarrella, olla kohtelias ja sujuvasanainen diplomaatti. Esittämääsi töykeyteen on tyssännyt monen muunkin ideoijan kaupallinen ura.- Anonyymi
Kollimaattori kirjoitti:
Muistan kaupallisuudesta liiketoimista esimerkiksi saksalaisten kanssa, että jos olet ostamassa, niin saksalainen osaa mitä kieltä tahansa, mutta jos olet myymässä, niin on osattava saksaa.
Myyjän tehtävä on kumarrella, olla kohtelias ja sujuvasanainen diplomaatti. Esittämääsi töykeyteen on tyssännyt monen muunkin ideoijan kaupallinen ura.Mä uskon jos on sellasessa tilanteessa että on pakko alistua.
Mutta mä en ole.
10K€?
Ja aika hoitaa sen mulle muutenkin, tämä on se mahdollisuus jollekin.
Juna kulkee aikatauluaan, ihan sama onko siellä ketään kyydissä vai ei.
En hanki mielistelyllä taikka kumarruksilla yhtään mitään.
Se on juttu niin ku se on, joku siihen tarttu tai ei.
Mulle on ihan sama mitä joku sakasalainen ajattelee taikka vaatii.
Jos se haluaa mun juttuun mukaan se kumartaa mua ja alistuu mun ehtoihin.
Se on se, joka tahtoo ja sen takia tarvii, mä en tarvii ketään taikka mitään.
Jos se tulee junaan se maksaa lipun jonka hinnan mä määritän ja noudattaa sääntöjä jotka mun junassa on.
- Anonyymi
On se outoa, niin ku ei mitään järkevää taikka asiaan liittyvää kysymystä kenelläkään.
Kaikki tuntuu tietävän kaiken kaikesta ja tietävät että tämä on huijausta vaikka eivät edes tiedä mitä tarjoan.
Jo on ihmiskunta vajonnut alas.
Syvällä syvällä sukeltaa ja valheiden ja epätietoisuuden lomassa vaeltaa.
Olen myös runoseppo.
innovaatio täältä, nyt hae parhaat päältä.
Tule jo, tartu tilaisuuteen, matkaa kanssani tulevaisuuteen.
Vuoden päästä sen kuitenkin menettää, kun iflaatio tilejä keventää.
Tilaisuus nyt ainutlaatuinen, et pety, tule ja tartu rohkeasti siihen.
No.
Joku lukija siellä joka tuntee että ehkä ehkä taikka tuntee jonkun joka lähtisi taikka tahtoisi sijoittaa.
Kaikki on loppujen lopuksi helppoa, tule ketjuun ja keskustele hetki ja katsotaan sitten lisää.
Jos olet valmis sijoittamaan summan, niin pääset kuulemaan idean.
Eli jos ajattelet: jos tämä on oikea ja tosi, niin kyllä.
Siitä se lähtee.
Sitten on minusta kiinni pystynkö vakuuttamaan sinut.
Sinä kuulet idean ja voit kysyä siitä mitä tahdot ja vastaan.
Mikäli en pysty vakuuttamaan sinua taikka saat minut epäilemään ideaa, niin sitten se oli siinä, ei tarvitse sijoittaa koska jos en itse usko siihen, en lähde siihen.
Yksinkertaista. - Anonyymi
Hei tulkaa tulkaa, ilmoittautukaa tietotekniikan peruskurssille.
Ei siellä kuitenkaan mitään tietotekniikkaa ole...
Ei varmaan kurssiakaan.....
Ei siellä mitään opi, kerran aikoinani...........
Onko tietotekniikka yhdyssana vai yhdys sana?......
jos se alkaa t kirjaimella niinkuin tapio, se on todennäköiseti tappio..........
:D
Oikeasti nyt, voisiko joku järkevä tulla keskustelemaan järkevästi?
:D:D:D:D - Anonyymi
Kuulkaa, mä kerron teille nyt te maan matoset miten asiat ovat.
Kaksi henkilöä tapasi terassilla.
toisella oli rahaa toisella ideoita.
He keskustelivat ja jolla oli rahaa voivotteli miten sijoittaisi, jolla oli ideoita kertoi ideansa.
Jolla oli rahaa, sanoi Jos nuo toimii, niin olen valmis sijoittamaan.
Jolla oli idea, kertoi: näin sen ajattelin toteuttaa........
Jolla oli rahaa, tajusi homman, iloissaan löi kättä päälle maksoi kierroksetkin ja sai uutta ajateltavaa arkeensa.
Jolla oli idea, sai tarvitsemansa rahoituksen, ryhtyi tuumasta toimeen ja Suomeen syntyi nokia 2.0.........
Sillä ei ole väliä mitä kautta se rahoitus tulee ja milloin.
Jos idea toimii, niin se toimii.
Idean isä saa itse valita rahoittajansa jos sellaisen tahtoo.- Anonyymi
No tossa tapauksessa mulle tulis sellai idea (ei samaistan itseni tällä kertaa tohon ideoijaan) et mä yritän kusettaa tolta jolla on rahaa sen rahat pois, kertomalle sille hauskan tarinan, joka alkaa:
” Eli on lähes 30 ideaa odottelemassa.
Jokainen toimiva ja menestys on varma.
Itseasiassa en tarvitsisi kuin 10 000€. … ” :P
Ja jos mä samaistaisin sit itseni tohon rahoittajaan, mä sanoisin tolle idoijalle ton tarinan kuunneltuani: ”Suksi …uun!” :D - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No tossa tapauksessa mulle tulis sellai idea (ei samaistan itseni tällä kertaa tohon ideoijaan) et mä yritän kusettaa tolta jolla on rahaa sen rahat pois, kertomalle sille hauskan tarinan, joka alkaa:
” Eli on lähes 30 ideaa odottelemassa.
Jokainen toimiva ja menestys on varma.
Itseasiassa en tarvitsisi kuin 10 000€. … ” :P
Ja jos mä samaistaisin sit itseni tohon rahoittajaan, mä sanoisin tolle idoijalle ton tarinan kuunneltuani: ”Suksi …uun!” :DSitten sä pieni taliaivo et vain tajua että mitä sitten?
Ok, joku suostuu, mä lupasin kertoa idean.
Mitä sä taliaivo kerrot?
Kato jos oot jo rehellisestikin huijaamassa, niin taliaivo on ihan ok kutsumanimi.
Kerrohan kerro, ku monet ei varmaan ihan sokkona ostele sikaa säkissä paitsi meidän hallituksen ministerit.
Kerro.
- Anonyymi
minulla on saastuttamattomat vesitason piirustukset kuka haluaisi sijoittaa 300 tuhatta, lisäksi 30 muuta saastuttamatonta piirustusta.
Hiilijalanjälki lähes nolla. Ensimmäisen keksinnön toiminta perustuu juuri piirtämiseen
aurikokuivatetaan koiranpaska puristetaan kynänmuotoon ja piirretään sillä.- Anonyymi
Vituttaako sua joku?
:D:D:D
Ai että. :D - Anonyymi
Ja mul on täs työn alla 100 % hiilidioksidivapaan lentomatkustamisen prototyyppi! 👍🏾
Löysin kirjastosta keskiaikaisen katapultin piirustukset, ja aattelin et HEUREKA! Siinähän se! Nyt tarttis vaan rahotusta siihen et sais kustannettua matkustajille liitovarjot selkään koska muuten voi tulla vähän sanomista matkatoimistoilta? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja mul on täs työn alla 100 % hiilidioksidivapaan lentomatkustamisen prototyyppi! 👍🏾
Löysin kirjastosta keskiaikaisen katapultin piirustukset, ja aattelin et HEUREKA! Siinähän se! Nyt tarttis vaan rahotusta siihen et sais kustannettua matkustajille liitovarjot selkään koska muuten voi tulla vähän sanomista matkatoimistoilta?No tee oma ketju vitun pölö :D:D:D
Kinu siellä sitten rahaa niihin katapultteihisi.
;)
- Anonyymi
Ei kannata sijoittaa mihinkään, mitä ei oikeasti tunne... eikä mihinkään epämääräiseen...
- Anonyymi
Oikein.
Eikä kannata piikittää kehoonsa mitään, mistä valmistaja ei ota vastuuta ja mistä ei ole tutkimuksia tehty.
;)
Ja aina voi kysyä jotta saa vastauksia ja selvittää asioita jotta asiat selviävät.
Ja sitten vasta tehdä lopullisen päätöksensä
- Anonyymi
Kävipä minulla nyt huono tuuri kun en pääse rahoittamaan keksintöjesi valmistusta sekä markkinointia.
Varmasti olisivat niin hyviä sekä tarpeellisia että menisivät hyvin kaupaksi mutta mutta kun ....
Katsos kun minulla kyllä olisi tuo tarvittava rahasumma mutta kun se on ihan sitten väärässä valuutassa, elikkä dollareina ja vieläpä yhden dollarin seteleinä.
Ihan sitten käyttökelvoton valuutta siellä Suomessa ja mitä se sellaisen setelimäärän lähettäminen sitten tulisi maksamaan? Maltaita!
Keksin sitä minäkin kerran hyvän keksinnön mutta eihän ne mistään mitään ymmärtämättömät ihmiset yhtikäs mitään ymmärrä hyvien keksintöjen päälle ei!
Katsos kun keksin pulverivettä jos vesi loppuu.
Varsinkin Saharan autiomaassa vaelteleville turisteille ihan sitten välttämätöntä selkäreppuihin pantavaksi hätävaraksi.
Eikä se olisi repussa paljoa painanutkaan.
Kaksisataa grammaa vain ja siihen kun olisi lisännyt litran vettä niin johan olisi jano lähtenyt ja jaksanut taas matkaa jatkaa seuraavalle keitaalle joo.- Anonyymi
Vittu että olet tyhmä, meillä on nykyään pankitkin, ei tarvii seteleitä roudata mukana.
Pulverivesi on ihan tunnettu juttu, kutsumme sitä lumeksi, säilytettävä alle 0 asteessa.
No, mitä muuta tiltulle?
- Anonyymi
Eiköhän hallituksemme tue tätäkin hanketta mielellään...
- Anonyymi
No en usko.
- Anonyymi
30 ideaa..
- Anonyymi
Juu, innovaatiota ideaa ratkaisua tms. kaikkea löytyy joka lähtöön, enemmänkin jos tarvis.
Toi luku tuli siitä kun kerran kirjoottelin paperille niitä, oliskohan ollut jotain 28 sillon, sen jälkeen tullu muutamia lisää, sotä mukaan ku tulee ongelmia tulee ratkasuja.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin27110084IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3277256Verinen koira
Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?851933Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1161640Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61501- 1091191
Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?
Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut751189Mopokeulija
Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin48969Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !
Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus26828MUISTATTEKO SEN?
Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk312762