Venäjä julistaa sodan Ukrainalle!

Anonyymi

38

61

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Suomen pitää ainakin sata tuhatta reserviläistä kutsua palvelukseen. Ei kaikkia kerralla mutta jo kesäkuussa ensimmäinen erä, loput kesän aikana. Ylimääräiset harjoitukset jotka kestävät pitkään. Kaikki sodan ajan joukkoihin kuuluvat kierrätetään kertausharjoituksissa, sata tuhatta reserviläistä on koko ajan valmiudessa.

      • Ei ole tarvetta näillä näkymin. Rajan takana ei ole enää juuri mitään arsenaalia kuin aivan pohjoisessa, eikä tulekaan ennen kuin erikoisoperaatio on päättynyt.

        Tilanne siis muistuttaa jossain määrin vuotta 1941, paitsi että nyt me emme hyökkää – eikä Lapissa ole saksalaisia kuin turisteina – vaan vain odotamme rauhassa, että Karjala voi vapautua poliittisen kehityksen luonnollisena tuloksena.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Ei ole tarvetta näillä näkymin. Rajan takana ei ole enää juuri mitään arsenaalia kuin aivan pohjoisessa, eikä tulekaan ennen kuin erikoisoperaatio on päättynyt.

        Tilanne siis muistuttaa jossain määrin vuotta 1941, paitsi että nyt me emme hyökkää – eikä Lapissa ole saksalaisia kuin turisteina – vaan vain odotamme rauhassa, että Karjala voi vapautua poliittisen kehityksen luonnollisena tuloksena.

        Sääst nyt meidät tuolta viimeiseltä lauseelta, please!

    • Mitäkö Venäjä tekee? Palauttaa kuolemanrangaistuksen, sillä ilman sitä valtava sotilaskarkuruus ei ole mitenkään hallittavissa.

      Perheenisät puolustavat kyllä tarvittaessa maataan urheasti, mutta lähtö ryöstöretkelle on aikuiselle venäläiselle ihan toinen juttu.

      Pelkillä miehillä ei myöskään hyökätä kuin varmaan kuolemaan. Neuvostoaikaiset korjausta ja varaosia kaipaavat aseet vastaan uudet hienot länsimaiset – pitääkö sanoa enemmän?

      • Anonyymi

        Tähän mennessä Venäjän tykistön käyttö on ollut melko vaatimatonta. Jos miljoonan, tai kahden miljoonan miehen kutsuminen aseisiin lisää merkittävästi tykistön määrää, niin Venäjä kyllä murtaa Ukrainan puolustuksen. Ampuihin Neuvostoliiton tykistö Berliiniinkin keväällä 1945 yli miljoona kranaattia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tuossa vaiheessa valta luultavasti on jo Kremlissä vaihtunut. Länsi pitää kyllä huolen siitä että tykistö ei Ukrainaltakaan tule loppumaan, ja se on myös tarkempaa kuin vastapuolella eli kentsuja menee taas.

        Surulista sinänsä, kun sota loppuisi vain sillä että pesukonevarkaat lähtisivät äitiensä, vaimojensa ja lastensa luo. Eikä kukaan ampuisi perään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Että oikein kaksi miljoonaa miestä kutsuttaisiin palvelukseen ja nämä vielä tulisivat, kaikille riittäisi aseita ja varusteita, innokkaasti hyökkäisivät, täyttä utopiaa.

        Jos Putler saa puoli miljoonaan reserviläistä aseisiin saa olla todella tyytyväinen, tuskin saa. Niiden kouluttaminen ja varustaminen kestää kuukausia. Eivätkä ne riitä vaikka ne kaikki heitettäisiin Ukrainaan sillä Ukrainalla on 900 tuhatta reserviläistä joista jo iso osa on kutsuttu palvelukseen. Ryssä häviää tuon sodan.

      • Anonyymi

        Onneksi nyky-Venäjä ei ole Stalinin Neuvostoliitto jossa kuolemantuomiota jaeltiin kuin karkkia. Ei sellainen meininki enää onnistu, kansa nousisi kapinaan jos ihmisiä aletaan joukoittain teloittamaan.

        Toivotaan niin. Joka tapauksessa ihmettelen jos karkurit selviävät vankeudella. Niin paljon vankilapaikkoja ei Venäjälläkään ole.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Toivotaan niin. Joka tapauksessa ihmettelen jos karkurit selviävät vankeudella. Niin paljon vankilapaikkoja ei Venäjälläkään ole.

        Sotilaskarkureillakin on aseet ja kun heitä on useita on heidän kiinniottaminen vaarallista, saa kiinnottajatkin osumaa. Ja kun karkureita on kymmeniä tuhansia on heidän kiinniottaminen vaikeaa ja vaarallista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tähän mennessä Venäjän tykistön käyttö on ollut melko vaatimatonta. Jos miljoonan, tai kahden miljoonan miehen kutsuminen aseisiin lisää merkittävästi tykistön määrää, niin Venäjä kyllä murtaa Ukrainan puolustuksen. Ampuihin Neuvostoliiton tykistö Berliiniinkin keväällä 1945 yli miljoona kranaattia.

        Ei ukkojen määrä tykistöä lisää. Venäjällä ei ole sitä tykkejä sellaista määrää. Ukrainan tykistöase sen sijaan vahvistuu jatkuvasti länneltä saaduin lahjoituksin.

        Kahden miljoonan reservi saattaa olla paperilla, mutta ei käytännössä lähelläkään. Nykyaikainen aseistus puuttuu ja koulutustaso on surkea. Moraalista ja taistelutahdosta on turha puhuakaan.

        Lisäksi ongelmana on se, ettei Venäjän armeija nykymenolla kestä sitä 2 - 3 kuukautta, mitä LKP vie.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sotilaskarkureillakin on aseet ja kun heitä on useita on heidän kiinniottaminen vaarallista, saa kiinnottajatkin osumaa. Ja kun karkureita on kymmeniä tuhansia on heidän kiinniottaminen vaikeaa ja vaarallista.

        Jos karkaavat ennen henkkoht aseen saantia, heillä tuskin on muuta kuin oma sikapyssynsä. Tappava toki sekin – niin neli- kuin kaksijalkaisellekin sialle.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei ukkojen määrä tykistöä lisää. Venäjällä ei ole sitä tykkejä sellaista määrää. Ukrainan tykistöase sen sijaan vahvistuu jatkuvasti länneltä saaduin lahjoituksin.

        Kahden miljoonan reservi saattaa olla paperilla, mutta ei käytännössä lähelläkään. Nykyaikainen aseistus puuttuu ja koulutustaso on surkea. Moraalista ja taistelutahdosta on turha puhuakaan.

        Lisäksi ongelmana on se, ettei Venäjän armeija nykymenolla kestä sitä 2 - 3 kuukautta, mitä LKP vie.

        >Lisäksi ongelmana on se, ettei Venäjän armeija nykymenolla kestä sitä 2 - 3 kuukautta, mitä LKP vie.

        Hyvä pointti. Liimanäpin pesukonevarkaat liiskataan LKP:n (Liberaalinen kansanpuolue) kuluessa, ja sitten sairas vanhus joutuu toteuttamaan uuden erikoisoperaation alusta alkaen Äiti-Venäjän puolelta lähtien. Mahtaakohan jaksaa moista rääkkiä?

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Tuossa vaiheessa valta luultavasti on jo Kremlissä vaihtunut. Länsi pitää kyllä huolen siitä että tykistö ei Ukrainaltakaan tule loppumaan, ja se on myös tarkempaa kuin vastapuolella eli kentsuja menee taas.

        Surulista sinänsä, kun sota loppuisi vain sillä että pesukonevarkaat lähtisivät äitiensä, vaimojensa ja lastensa luo. Eikä kukaan ampuisi perään.

        Venäjä uhosi kovasti, että tähän "konfliktiin"sekaantuvat ulkopuoliset saavat kokea ennennäkemättömiä seurauksia...- mitähän ne voisivat olla?
        Ihan uusi puujalkavitsi Sergeiltä????

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi nyky-Venäjä ei ole Stalinin Neuvostoliitto jossa kuolemantuomiota jaeltiin kuin karkkia. Ei sellainen meininki enää onnistu, kansa nousisi kapinaan jos ihmisiä aletaan joukoittain teloittamaan.

        No kyllä Putte laittaa porukkaa multiin jo ihan kohtuulliseen tahtiin, mutta niistä ei voi puhua liikaa, vaan silleen sopivasti että pelko pitää lampaat aitauksessaan.

      • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Tuossa vaiheessa valta luultavasti on jo Kremlissä vaihtunut. Länsi pitää kyllä huolen siitä että tykistö ei Ukrainaltakaan tule loppumaan, ja se on myös tarkempaa kuin vastapuolella eli kentsuja menee taas.

        Surulista sinänsä, kun sota loppuisi vain sillä että pesukonevarkaat lähtisivät äitiensä, vaimojensa ja lastensa luo. Eikä kukaan ampuisi perään.

        Näimpä... niin ja eikös ne venäläiset siellä jo keskenäänki tappele niistä ryöstämistään tavaroista, taitavat varastella toisiltaan, umpikännissä oleva sergei saataapi ampua igoria kun se meinaa varastaa sergeiltä hänen varastamansa tabletin..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ukkojen määrä tykistöä lisää. Venäjällä ei ole sitä tykkejä sellaista määrää. Ukrainan tykistöase sen sijaan vahvistuu jatkuvasti länneltä saaduin lahjoituksin.

        Kahden miljoonan reservi saattaa olla paperilla, mutta ei käytännössä lähelläkään. Nykyaikainen aseistus puuttuu ja koulutustaso on surkea. Moraalista ja taistelutahdosta on turha puhuakaan.

        Lisäksi ongelmana on se, ettei Venäjän armeija nykymenolla kestä sitä 2 - 3 kuukautta, mitä LKP vie.

        Neuvostoliitto kävi 1970 luvulla USA:n kanssa aseriisuntanevottelut, joiden tuloksena se vähensi tykistön määrää 40.000 tykillä ja saman määrän panssarivaunuja. Tuskin se nyt niin hölmö oli, ettei jättänyt yhtään tykkiä, tai panssarivaunua varastoon reservin liikekannallepanon varalle.

        Et kai tosissasi kuvittele, että varastoiduilla 1970-luvun vehkeillä olisi jotain jakoa Ukrainassa?

        Ukraina saa koko ajan uudehkoja telatykkejä, joilla ammutaan kauas ja tarkasti ja jotka vaihtavat tuliasemaa oikein sukkelasti.

    • Anonyymi

      Suomen pitää nyt heti aloittaa liikekannallepano ja pitää joukot valmiudessa siihen saakka kunnes olemme Naton jäseniä. Siihen voi mennä vielä vuosi joten ei ole aikaan hukattavaksi!

      • Anonyymi

        Taas tuota sotapsykoosi-hysteriaa....jäitä hattuun Seppo.

      • Ei mitään tarvetta. Ei siellä ole ketään. Lappia kannattaa kyllä vahtia, siellä on yhä jotain.

      • Anonyymi

        NATOn jäsenyys on vain muodollisuus ja kaikki asut valmisteltu niin pitkälle ettei ehdi Salen allekirjoituksen muste kuivua kun olemme jäseniä.

    • Anonyymi

      Toivottavasti Venäjä miehittäisi Suomen mahdollisimman pian ja nopeasti.

      • Anonyymi

        Millä joukoilla ryssä Suomen miehittäisi, kaikki liikevät ovat jo Ukrainassa. Jos liikekannallepano julistetaan tarvitaan miehiä Ukrainassa, ei niitä Suomeen riitä.

      • Anonyymi

        Voi lapsi parka. Siihen Venäjällä ei ole paukkuja, eikä edes rohkeutta yrittää. Tulisi vielä pahemmin kuonoon kuin Ukrainassa.

      • Tarhapaikkasi ilmoitetaan kiinnioton yhteydessä. 😎

      • Anonyymi

        Kaipaatko päästä Siperiaan?

    • Anonyymi

      Ryssälästä on kaikki paineet hävinneet poksahtanut,
      - tuo on jo poksahtanut ja kupu putoaa ryssälän niskaan

      • Anonyymi

        Noita vastassa on 40-valtiota ja 2- miljardia väkeä

    • Mielenkiintoista on mitä tekisivät Venäjän aseisiin määrätyt reserviläiset.

      Etenkin nuoremmalla polvella on paljon some-yhteyksiä Ukrainaan sukulaisten sekä entisten opiskelu- ja työtoverien kautta ja he tietävät paljon paremmin mitä Venäjällä tapahtuu. Kun jo vakituisella armeijalla on motivaatio-ongelmia sotia veljeskansaa vastaan, niin ongelmat voivat moninkertaistua jos asevelvollisia aletaan lähettää laajamittaisesti rintamalle. Harva ymmärtää miksi itsensä kannattaa mennä tapattamaan Putinin suurvaltaunelmien takia.

      Asiantuntijoiden ja koulutettujen pako ulkomaille alkaa jo nyt olla Venäjälle ongelma. Erityisesti tämä koskee suuria kaupunkeja, kuten Moskova ja Pietari. Liikekannallepano olisi taas uusi isku Venäjän taloudelle, mutta sehän ei tietenkään Putinia estä, koska hän ei selvästikkään piittaa taloudellisista uhrauksista jotka hän pakottaa venäläiset tekemään.

    • Anonyymi

      Jos Venäjä julistaa sodan Ukrainalle, Ukraina on sen jälkeen vapaa toimimaan myös Venäjällä, mikä tietää lisää tulipaloja, siltojen räjäyttämisiä, hyökkäyksiä huoltokolonia vastaan Venäjällä jne.
      Taittaa käydä huonosti myös Krimille johtavalle Kerzinsalmen sillalle

      Kun sota on julistettu, Ukrainan joukot voivat ilman laillisuusongelmia sotia silloin myös Venäjän puolella modernein ohjuksin ja rynnäkkökonein, joita on tulossa ja joille ei löydy Venäjältä teknistä vastusta.
      Modernia tavaraa tulee sillä länsi ei anna Ukrainan hävitä, mutta uuden kaluston käyttökoulutus vie aikaa.

      Katsotaan mikä on tilanne syksyllä, Krimikin on silloin todennäköisesti vapaata Ukrainaa, mutta Sevastopolin tukikohdan vuokrasopimusta ei enää jatketa Putinin kanssa.

      Mahdollisesti jo ensi syksynä Ukraina ja Georgia hakevat Naton jäsenyyttä ja Suomen eduskunta on yhtenä natomaana ratifioimassa näiden maiden kanssa tehtävää sopimusta.

    • Koskas se Putini menee siihen syöpäleikkaukseen?

    • Anonyymi

      Saattaa samalla alkaa hyökkäys Suomeen ja nato haaveet loppuu siihen?🤷🤷🤷

      • Anonyymi

        🤣🤣🤣höpöhöpöhöpö.

      • Anonyymi

        Täällä onkin samaan aikaan Britannian ja USA:n panssarijoukkoja suuressa sotaharjoituksessa (Arrow 22 -harjoitus). Vaikka Putler pölvästi onkin, niin ei hänkään ole niin tyhmä että keksisi hyökätä tänne juuri silloin, kun täällä on Naton taisteluosastoja harjoittelemassa.

    • Anonyymi

      Yhtähyvin Jezebel ilmoittaa kuinka oppi tuodaan nykypäivään. Oppi taas ei niin hulluta enää nykyään kuin on äänestetty.

    • Anonyymi

      Hitlerkin ajatteli valloittavansa koko maailman. Miten siinä lopulta kävi?

    • Anonyymi

      Niin venäläistä että... Venäjä on käynyt sotaa Ukrainaa vastaan jo yli 8 vuotta ja vasta nyt julistaa sodan.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 555
      9069
    2. 24h Kirppis

      Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?
      Jämsä
      11
      2277
    3. Suomessa eletään liian pitkään

      "Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy
      Maailman menoa
      179
      1416
    4. Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain

      Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja
      Joensuu
      19
      1119
    5. Näyttääkö kaivattusi

      Miten hyvältä ❤️
      Ikävä
      71
      920
    6. Sun ulkonäkö on

      Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.
      Ikävä
      41
      847
    7. Oletko koskaan

      Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?
      Sinkut
      72
      784
    8. Olen niin haaveillut

      Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo
      Ikävä
      57
      782
    9. En voi ottaa

      Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.
      Ikävä
      37
      692
    10. Tuo yksi tampio vielä ilmeisesti kuvittelee

      Että joku itkee peräänsä täällä vinkuen jotain utopistista kadonnutta rakkauttaan kaksoisliekit silmissä leiskuen. Pyhä
      Ikävä
      75
      622
    Aihe