Ukrainan sotaa 105 päivää

Talvisota kesti 105 päivää. Venäläisten kaatuneiden määrä talvisodassa oli
125000-190000. Ukrainan sodassa heitä on kaatunut 20000-32000.

Talvisota oli siis venäläisille kuusi kertaa tuhoisampi.

En voi kuin ihailla isiemme taitoa ja maanpuolustustahtoa.

34

69

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kaikki kunnia suomen sotaveteraaneille ja ukrainalaistaistelijoille.

      Silti Venäjän "erikoisoperaatiota" Ukrainassa sanotaan länsimaissa epäonnistuneeksi, vaikka tappiot ovat tosiaan murto-osa Talvisodassa koetuista. Kuitenkin tosiasia on, että Venäjä miehittää nyt noin 10% Ukrainasta, ja jos toiveajattelu jätetään pois, ei näytä siltä että Ukraina kykenisi torjumaan hyökkäystä ja lyömään venäläisiä pois Ukrainan alueelta millään aikavälillä. Sotaväsymys painaa jo paitsi ukrainalaisia, myös sitä tukevia länsimaita. Viikot kuluvat, mutta sodan kulku ei näytä radikaalisti muuttuvan, vaan jatkuu kutankuinkin niin, että Ukraina valtaa takaisin yhden kaupungin ja Venäjä taas valloittaa toisen.

      Ja jos niitä vertailuja Talvisotaan halutaan tehdä, niin on syytä myös muistaa että noista tappioista huolimatta Venäjä teki läpimurron, minkä jälkeen Suomi oli pakotettu rauhaan, mistä taas seurasi alueluovutuksia.

      • Anonyymi

        Eroja kuitenkin on paljon Talvisotaan verraten!

        Talvisodassa neukun mies- ja kalustoreservi oli ehtymätön! Nyt on toisin! Parhaat voimat on Venäjä jo käyttänyt eikä uusia tule!

        UKRAINAAN SEN SIJAAN VIRTAA JATKUVASTI UUTTA JA TODELLA TEHOKASTA SOTAKALUSTOA! Ne lisäävät Venäjän tappioita ja tekevät lisäetenemisen mahdottomaksi!

        Sodan pitkittyessä pettää Venäjän talous! Energiatulot hiipuu voimakkaasti eikä uusista toimituksista saa läheskään yhtä hyvää ja vakaata hintaa! Samalkla pitkäaikaispakotteet alkavat purra yhä pahemmin!

        PUTLERILLA EI OLE EDESSÄÄN MUITA, KUIN HUONOJA VAIHTOEHTOJA!👎🇷🇺💀

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En minä nyt nähnyt tuossa juuri kun sitä toiveajattelua. Mikään väittämäsi ei perustu väistämättömiin tosiasioihin vaan toiveisiin.

        Nopeimmiten alas ammuttavissa on väite energiatulojen hiipumisesta, sillä yksikään lähde (mukaanlukien länsimaiset) ei kiistä, etteikö Venäjän energiatulot ole sodan seurauksena kasvaneet, sillä Venäjä myy sitä energiaa nyt Itään päin, ja kovemmalla hinnalla kun mitä myi Lännelle.

        Myykö ja kovemmalla hinnalla? Miten se muka onnistuu! Venäjällä on kaasuputki Kiinaan, mutta ei öljyputkea! MIKSI Kiina maksaisi ylihintaa Venäjälle?

        Mille muille maille se myy ja millä hinnalla? Myykö muka Intiaan, johon ei ole edes maayhteyttä eikä putkia?

        Kerrotko, miten se ”kovempi hinta”. Onnistuu, kun Venäjän pitää laivoilla energia rahdata ITSE Intiaan ja saada päälle lKOVEMPI HINTA, jossa on mukana myls trahtuilulut?

        Dtallarin korvay heiluu valehdellessa niin kovaa, etä mies nousee kattoon!🤡🤡🤡

    • Yksi asia vielä on syytä lisätä. Suomi oli puolueeton kun Neuvostoliitto hyökkäsi. Apua tuli ihan vähän Ruotsista, mutta muuten Suomi taisteli ypöyksin. Maailmalta tuli sympatiaa, mutta ei juurikaan konkreettista apua. Ukrainakin oli liittoutumaton kun Venäjä hyökkäsi. Urainakin saa maailmalta ansaisusti sympatiaa, mutta myös huomattavasti konkreettista apua rahallisena tukena ja asetoimituksina. Ukrainan kansan oma rohkeus ja päättäväisyys kuitenkin ratkaisee Ukrainankin kohtalon.

      • Anonyymi

        Aikaa on mennyt yhtä paljon kuin Talvisodassa, eikä hyökkääjää ole massiivisesta aseavusta huolimata saatu lyötyä Ukrainan maaperältä.

    • Anonyymi

      kenen etua ajaa joe bideen?
      Miksi joe tapattaa slaaveja säälittä ukrainassa?
      Vihaako joe ja globalistit , us. raha slaaveja?
      Haluavat siis luonnonvarat ja vaihtavat kansan?

      • Anonyymi

        Venäjän presidentti on Vladimir Putin.

      • "kenen etua ajaa joe bideen?"

        Ukrainan, USA:n ja ylipäätään läntisten demokratioiden etua.

        "Miksi joe tapattaa slaaveja säälittä ukrainassa?"

        Heh. USA ei sodi Ukrainassa. Venäjä sotii. Seuraa nyt edes hieman uutisia.

        "Vihaako joe ja globalistit , us. raha slaaveja?"

        Ei vihaa. Biden toivoo Ukrainaan rauhaa.

        "Haluavat siis luonnonvarat ja vaihtavat kansan?"

        juuri Venäjähän yrittää varastaa ukrinan luonnonvarat ja tehdä kansanmurhan ukrainalaisia kohtaan ja vaihtaa Ukrainan kansan venäläisiksi. Todellakin, seuraa nyt edes hieman uutisia.

    • Anonyymi

      #En voi kuin ihailla isiemme taitoa ja maanpuolustustahtoa.#
      Sopiikin ihailla, nyt muistoa ollaan murentamassa rapauttamalla puolustus ja korvaamalla se ulkoisella voimalla.
      Nato maissa ei ole omaa kansallista puolustusta, jos on, hyvin heikko.
      Kysyä sopii, miten käy maanpuolustustahdon, kun tänne tulee vieraita voimia kokonaan muilla agendoilla kuin puolustus?

      • Anonyymi

        "Nato maissa ei ole omaa kansallista puolustusta, jos on, hyvin heikko."

        Se on "heikko" niissä maissa joissa sodan uhka on pieni ja halu globaaliin toimintaan pieni. Mutta esim. Saksa ei tarvitse lentotukialuksia projisoidakseen voimaansa, joten se voi keskittyä puolustuksen kannalta oleelliseen.

      • Anonyymi

        Suomessa on kova maanpuolustustahto, kun sitä kysytään eläkeläisiltä ja naisilta, mutta sillä ei ole mitään merkitystä.
        Maa joka rikkoo omaa perustuslakiaan, ei ole puolustamisen arvoinen, pykälä 6. -kansalaisia ei saa asettaa eri asemaan sukupuolen takia... mitä muuta suomen armeija tekee, kuin rikkoo tuota perustuslakiin kirjattua pykälää!

        suomi on paska maa.

        Jätit sitten sen kannaltasi hankalan kohdan lainaamatta.

        Suomen perustuslaki, 2 luku Perusoikeudet, 6 § Yhdenvertaisuus:

        "Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.

        Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella."

        Jätit pois tuon " ilman hyväksyttävää perustetta".

        Jätit sitten kertomatta tuon "hyväksyttävän syyn asettaa eri asemaan sukupuolen takia"

        Sellainen maa, joka rikkoo omaa perustuslakiaan, ei ole puolustamisen arvoinen, koska se sortaa omia kansalaisiaan. Suomen valtio on itsessään suomalaisen miehen pahin vihollinen juuri tuosta syystä.

        Tuon syyn minäkin haluaisin kuulla, minkä takia perustuslakia räikeästi rikotaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tuon syyn minäkin haluaisin kuulla, minkä takia perustuslakia räikeästi rikotaan.

        Miten sitä nyt taas sinun mielestäsi rikotaan?

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Miten sitä nyt taas sinun mielestäsi rikotaan?

        Etkö sinä puupää tunne edes Suomen perustuslakia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Etkö sinä puupää tunne edes Suomen perustuslakia.

        Tunne ja siksi juuri ihmettelenkin, että mitä pykälää nyt muka rikotaan, niin kuin väität?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jätit sitten kertomatta tuon "hyväksyttävän syyn asettaa eri asemaan sukupuolen takia"

        Sellainen maa, joka rikkoo omaa perustuslakiaan, ei ole puolustamisen arvoinen, koska se sortaa omia kansalaisiaan. Suomen valtio on itsessään suomalaisen miehen pahin vihollinen juuri tuosta syystä.

        Se hyväksyttävä syy on että miehet ovat helpommin korvattavissa kuin naiset.

        Jatkosodan jälkeen Suomeen tuli oikea baby boom, syntyi niin paljon lapsia että puhutaan "suurista ikäluokista". Näin siitä huolimatta, että noin satatuhatta suomalaista miestä oli rintamalla kaatunut, enkä edes laske haavoittuneita.

        Jos tuosta määrästä naisia olisi ollut puolet, niin mitään baby boomia ei olisi tullutkaan.

    • Anonyymi

      Sodat eivät ole veljiä keskenään.
      Talvisodassa Suomen ja myös Neuvostoliiton infra ei kärsinyt mainittavia vaurioita. Toisin on Ukrainassa.
      Talvisodassa ihmisten inhimillinen kärsimys ei ole mitään ukrainalaisten kärsimykseen verrattuna.

    • Anonyymi

      Uljaasti ovat ukrainalaiset taistelleet ja kova on maanpuolustus tahto ja varmaan kovenee kun selvisi Medvedevin paljastamana venäjän todellinen tavoite, hävittää koko ukrainankansa maanpäältä. Taistelevat olemassa olostaan.

      • Anonyymi

        Ukrainalaiset ymmärtävät taistelevansa OLEMASSOLOSTAAN ja että tappion tuloksena koetaan Euroopassa KANSANMURHA!

        Muulla tavalla ei Medvedid sanoja voi tulkita!

        Tuo nostaa varmasti kummasti ukrainalaisten maanpuolkustushenkeä ja taistelutahtoa?

        Mahtaneeko se kohottaa samaa venäläisillä? Kuinka moni haluaa sotia tuhoamisleirien pulesta veljeskansalle?

    • Anonyymi

      Eli nuo natsi puheet olivat silmänlumetta että saatiin peiteltyä todellinen tavoite.

    • Anonyymi

      Talvisota oli NL/Venäjän propagandassa rajaselkkaus, jota ei suuremmin ole historiankirjoissa käsitelty .
      Vielä nykyisinkään suuri osa venäläisistä ei tunne sodasta paljoakaan.

      • Anonyymi

        Tietääköhän venäläiset että Neuvostoliitto oli Natsi-Saksan liittolainen hyökkäyksessä Puolaan.

    • Anonyymi

      Slaavi Nato-Tiltu!

    • Anonyymi

      Moskova - Kaksitoista venäläistä upseeria joutuu kurinpitomenettelyyn, koska he sallivat varusmiesten lähettämisen Ukrainan taisteluihin venäjän politiikan vastaisesti sotilasasianajajan mukaan.

      "Noin 600 varusmiestä vedettiin mukaan erityiseen sotilasoperaatioon, mutta kaikki lähetettiin takaisin lyhyessä ajassa", venäjän armeijan läntisten joukkojen sotilassyyttäjä Artur Jegijev sanoi Interfaxille antamissaan kommenteissa.

      Venäjä kieltäytyy kutsumasta hyökkäystään Ukrainaan sodaksi, mieluummin ilmausta "erityinen sotilaallinen operaatio". Ihmiset, jotka viittaavat nyt kolme kuukautta vanhaan hyökkäykseen, voivat saada rangaistuksia.

      Hyökkäyksen alussa Venäjän presidentti Vladimir Putin oli luvannut, että Ukrainaan ei lähetetä varusmiehiä, vain ammattisotilaita tai niitä, jotka ovat värväytyneet tietyksi ajaksi.

      Mutta kun hyökkäys tapahtui ja Venäjän joukot kohtasivat useita takaiskuja, kävi selväksi, että kaikki Ukrainaan lähetetyt taistelijat eivät olleet ammattilaisia. Oli kertomuksia sotilaista, jotka sanoivat, etteivät he tienneet olevansa Ukrainassa tai joille oli kerrottu, että he vain osallistuivat harjoituksiin.

      • Anonyymi

        Suomi on venäjää pahempi ihmisoikeuksien rikkoja, se lähettäisi varusmiehiä sotaan.

      • Anonyymi

        Sinulla homppeliukolla on taas kiima päällä varuspoikiin. Yleensä sellaista esiintyy kapiukoilla, etten taas olisi siinäkin oikeassa, että olet kallellaan niihin iljetyksiin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi on venäjää pahempi ihmisoikeuksien rikkoja, se lähettäisi varusmiehiä sotaan.

        Niinhän Venäjäkin lähetti, kertomatta näille edes että ovat menossa oikeaan sotaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi on venäjää pahempi ihmisoikeuksien rikkoja, se lähettäisi varusmiehiä sotaan.

        Ei Lähettäisi vaan Naton jäsenmaana ollessa menetellään seuraavasti:

        Vapaaehtoisista reserviläisistä muodostetaan määräaikaisen sopimuksen tekevä ”nopean toiminnan prikaati”, joka saa palkkaa ja jonka sitoumus sisältää mahdolliset ulkomaan komennukset. Se käy siviilissä työssä ja määrävälein sitä koulutetaan kotimaassa! Kun palkka on riittävä on halukkaita värväytyjiä riittävästi! Varusmiehiä ei lähetetä missään oloissa sotatoimiin koti- tai ulkomailla!

    • Anonyymi

      Vennään solttupojille kelpasi raiskattavaksi vanhat vaaritkin. Ihmetyttää kun kuitenkin maailman homofobisin maa kyseessä.

    • Anonyymi

      Suomalainen maanpuolustustahto on korkealla kaikissa ikäluokissa. Ollut jo 100 vuotta. Olemme osa länttä je sen teollisuutta hyvinvointineen. Emme halua itään sen keskeneräisyyden vuoksi. Historia venäjän kanssa on ollut 600 vuotta pääosin vahingollista. Putinin sanoin heidän huoransa ovat maailman parhaat. Siihen voin jollain tavoin yhtyä. Ainoa myönnytys.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      253
      2385
    2. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      72
      1804
    3. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      168
      1515
    4. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      331
      1503
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      41
      1055
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      82
      917
    7. Oho! Niko Saarinen saa melko persoonattomaan kotiinsa luksus faceliftin - Katso ennen-jälkeen kuvat!

      Niko Saarinen ja aika näyttävä face lift! Palkitun radiojuontajan koti sai aivan uutta lämpöä ja hehkua tv-ohjelmassa.
      Suomalaiset julkkikset
      5
      785
    8. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      176
      770
    9. Ettet vaan pety niin

      Varoitan etukäteen kaiken kokemamme jälkeen että en tule laittamaan viestiä enää (ensin) enkä lähestymään (ensin) enää.
      Ikävä
      50
      720
    10. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      204
      717
    Aihe