Kuronen piti Ukrainan tueksi järjestetyssä mielenosoituksessa puheen, jossa hän kertoi kokemuksistaan Ukrainassa, josta hän Ylen uutisiin raportoi. Poliittisen puheesta teki mm. se, että puheensa lopuksi Kuronen huusi "Slava Ukraina!"
Minä, kuten suurin osa suomalaisista sympatiseeraan Ukrainaa Venäjän raakalaismaisen hyökkäyksen kohteeksi joutumisessa. Toimittajillakin saa olla poliittisia mielipiteitä, mutta heidän pitäisi pystyä töissään pysymään puolueettomassa uutisoinnissa, ja pitää mielipiteensä itsellään. Siinä mielessä tuntuu varsin omituiselta, etenkin kun on kyseessä näkyvä Ylen toimittaja, että tällainen henkilö pitää poliittisen palopuheen mielenosoituksessa?
Ylen toimittaja Antti Kuronen piti Senaatintorilla poliittisen puheen
62
436
Vastaukset
- Anonyymi
Yleisradio oli ennen pullollaan kommunismia ja Neuvostoliittoa nuolevia toimittajia taaniloineen. Miksei siihen puututtu.
- Anonyymi
Koska Kekkonen esti.
- Anonyymi
nimenomaan...nyt nuoleskellaan avoimesti ja naureskellaan yhdessä kuin samaa perhettä..vaikka tappamishimo kaikilla. Hävetkää propagandan levittäjät!!
- Anonyymi
Osa suomalaisistakin ryhtynyt ukrainalaisiksi äärioikeistolaisiksi?
- Anonyymi
"Poliittisen puheesta teki mm. se, että puheensa lopuksi Kuronen huusi "Slava Ukraina!"".
Mikä muu kuin "Slava Ukraina!" teki Kurosen puheesta poliittisen?- Anonyymi
Ylipäätään se, että menee puhumaan tuollaiseen tilaisuuteen. Vaikka asia oli oikea, niin toimittajien tulisi pyrkiä esiintymään puolueettomina toimijoina, koska jos he menettävät jossakin yhdessä asiassa uskottavuutensa objetiivisuutensa suhteen, niin sen jälkeen he menettävät kaikissa muissakin raportoimissaan uutisissa uskottavuutensa puolueettomana toimittajana.
- Anonyymi
se ukko läpeensä poliittinen toimija ja manipuloija
- Anonyymi
Venäjän trolleilla on NIIIIN vaikeaa, kun kukaan Suomessa ei ymmärrä Isä Aurinkoisen neroutta eikä suuruutta. Ulistaan yhdessä trollien tuskaa: uli-uli-uli-uli-...
- Anonyymi
Kuka täällä venäläisten puolia muka on pitänyt? Ketjun aloittajakin mainitsee pitävänsä Ukrainan puolia Venäjää vastaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka täällä venäläisten puolia muka on pitänyt? Ketjun aloittajakin mainitsee pitävänsä Ukrainan puolia Venäjää vastaan.
Siinäpä se. Suomen valtamedia on luonut tilanteen, että Suomessa ei ole enää sananvapautta. Jos sanallakin erehdyt arvostelemaan Natoa tai Ukrainaa niin saat sellaisen ryöpytyksen, että ei mitään rajaa. Ei ole ihme, että saa kuulla monenkin suusta ettei viitsi ottaa kantaa. Eräskin henkilö sanoi minulle kun arvostelin Natoa, että nyt hänkin uskaltaa puhua aiheesta. Ja pyrin kyllä lähestymään aiheita maltillisen analyyttisesti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka täällä venäläisten puolia muka on pitänyt? Ketjun aloittajakin mainitsee pitävänsä Ukrainan puolia Venäjää vastaan.
Ylimielinen NATO johto toi sodan Eurooppaan , tätä ei Kuronen kertonut. Antti Kurosen pitäisi hävetä valheitaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinäpä se. Suomen valtamedia on luonut tilanteen, että Suomessa ei ole enää sananvapautta. Jos sanallakin erehdyt arvostelemaan Natoa tai Ukrainaa niin saat sellaisen ryöpytyksen, että ei mitään rajaa. Ei ole ihme, että saa kuulla monenkin suusta ettei viitsi ottaa kantaa. Eräskin henkilö sanoi minulle kun arvostelin Natoa, että nyt hänkin uskaltaa puhua aiheesta. Ja pyrin kyllä lähestymään aiheita maltillisen analyyttisesti.
Suomi on alistettu NATO johdon diktatuuriin , demokratia on historiaa.
- Anonyymi
ei tarvitse olla kenenkään trolli !! Pyri sinäkin olemaan itsenäisesti ajatteleva ihminen niin ei tarvi ketään seurata tai fanittaa ...koska totuuden puolella on tärkeämpi olla, sieltä käsin näkee valheet selkeemmin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ylimielinen NATO johto toi sodan Eurooppaan , tätä ei Kuronen kertonut. Antti Kurosen pitäisi hävetä valheitaan.
Ei kukaan kerro juurisyitä koska ne tietää et sillo ne paljastuis eikä haluu paljastua.
Rauhanneuvotteluissakaan ei kukaan milllään lailla reagoi juurisyihin ja jos Putin asiasta mainitsee se teilataan Putinin haluttomuudella rauhaan ja kyvyttömyydellä neuvotteluihin.
Kuinka läpinäkyvää: Natsijohtaja sanoi kerran : "Syytä muita siitä mihin itse olet syyllinen".
Jos nää tyypit ei haluu identifioitua natseiksi nii miks sitte toimii sen mukasesti? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomi on alistettu NATO johdon diktatuuriin , demokratia on historiaa.
Parempi NATO kuin venäjä. Mieluummin itken Mersussa kuin Ladassa.
- Anonyymi
Kurosella on myös sananvapaus. Ei se siellä ollut edustamassa YLEä vaan ihan omana itsenään. Olen nähnyt hänen reportaasejaan. En voi kuvitella sitä tuskan ja pelon ja inhimillisen kärsimyksen määrää!
Me ihmiset omaamme mielipiteitä. Vapaassa maassa saamme ilmaista niitä. Itse voit paheksua moista, kuten varmasti tiedät ihailemassasi naapurimaassa tehtävän systemaattisesti. Meillä ei tarvitse hävetä olla jotakin mieltä!- Anonyymi
Minun mielestäni Suomi on dokaistunut Ukrainasta.
Pieni 5,5 milj Suomen kanssa on revitty asioitaan hoitamatta jättäneen, yhden maailman suurimmista viljan ja teräksen viejä maan retuutettavaksi.
Ukrainan nykyinen presidentti Zelensky on Ukrainan yksi oligarkeista.
Mitäpä, jos rouvansa olisi miehensä, perheensä, oligarkkiudesta myös kertonut.
Minä kyllä lasken rahojani ja viis veisaan Ukrainan ja Ryssän välisestä sodasta.Näen, että mitalilla on aina kaksi puolta niin tässäkin sodassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minun mielestäni Suomi on dokaistunut Ukrainasta.
Pieni 5,5 milj Suomen kanssa on revitty asioitaan hoitamatta jättäneen, yhden maailman suurimmista viljan ja teräksen viejä maan retuutettavaksi.
Ukrainan nykyinen presidentti Zelensky on Ukrainan yksi oligarkeista.
Mitäpä, jos rouvansa olisi miehensä, perheensä, oligarkkiudesta myös kertonut.
Minä kyllä lasken rahojani ja viis veisaan Ukrainan ja Ryssän välisestä sodasta.Näen, että mitalilla on aina kaksi puolta niin tässäkin sodassa.Minua ihmetyttää tässä se nuoleskelu joka ihan avointa...hyväillään ja lääpitään ..taputetaan ja huudetaan hurraata yhteen ääneen kuin jotkut mielipuolet! Kaikki on niinku rakastunu silmittömästi tohon vihreesee pikku ukkoon...outo ilmiö sivistyneessä, valistuneessa yhteiskunnassa...selkeesti joku "mielipuolisen rakkauden ja sotaintohimon kultti" jonka ne haluu pysyvän salassa.
- Anonyymi
Antti Kuronen, rohkea toimittaja , joka raportoi keskeltä sodan kauhuja ja näytti meille maahantunkeutujien hirmuvaltaa. Kiitos!
- Anonyymi
Tosi rohkea setä Ylen Annosta, kun isisämmiäkin haastatteli terroristileiriltä itkettäen suvakkitaria.
- Anonyymi
suicide bunny seo.
- Anonyymi
"Kuronen,mmphuahahahahaaa"!!!
- Anonyymi
Hölmöt, ettekö ymmärrä mikä ero on siinä että toimittaja on tekemässä juttua tapahtumassa työnsä takia tai että on paikalla puhumassa näkemänsä sodan kauheuksista ja osoittaa tukena hyökkäyksen kohteeksi joutuneen tahon puolesta?
Ei Kuronen ollut tekemässä juttua Ylelle tuolla, hän oli siellä ja käytti mielipiteenvapauttaan ja sananvapauttaan. Yle kyllä teki jutun Kurosen puheesta, mutta Kuronen ei ollut jutun tekijä, hän oli siellä puhuja.
Tarkoitatteko hölmöt sitä, että jos toimittaja haluaisi osoittaa tukensa vaikka raiskauksen uhriksi joutuneen puolesta, niin ei saisi toimia vaan pitäisi olla tasapuolien myös raiskaajalle?- Anonyymi
Samaa mieltä. Noita kauheuksia nähnyt on oikeastaan 'velvollinenkin' kertomaan niistä. Tai ei velvollinen, mutta varmasti ihan sydämestään mukana tässä puheessa.
Ei meistä kukaan ajattele, että ukrainalaiset olisi hävitettävä tai sulautettava Isovenäjään.
Heillä on oma kansa, kieli ja kulttuuri. Ja he ovat kärsineet jo tarpeeksi ensin Neuvostoliiton diktatuurista ja nyt tästä.
Luulen että siitä se kiikastaakin! Jos veljeskansa ei valitse Putinin valitsemaa hallitsijaksi, voi olla, että lähtevät omille teilleen. Voi olla, että silloin Venäjälläkin jotkut saavat päähänsä, että elo on vapaampaa demokratiassa! - Anonyymi
Mitäpä jos tämä julkkistoimittaja Antti Kuronen, Ylen Annosta, olisi puhunut Suomen ongelmista vanhushoidosta, sairauden ja terveydenhoidon jo käsillä olevasta katastrofista, lastemme ja nuortemme psyykkisestä hädästä jne.
Mutta ne eivät ole trendikkäitä, väkijoukkoja villitseviä asioita oman maan kansalaisten hätä niin, mitäpä niistä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitäpä jos tämä julkkistoimittaja Antti Kuronen, Ylen Annosta, olisi puhunut Suomen ongelmista vanhushoidosta, sairauden ja terveydenhoidon jo käsillä olevasta katastrofista, lastemme ja nuortemme psyykkisestä hädästä jne.
Mutta ne eivät ole trendikkäitä, väkijoukkoja villitseviä asioita oman maan kansalaisten hätä niin, mitäpä niistä.Niin. Meillä on ongelmia. Ja meidän on niihin puututtava. Miten ajattelet meidän vanhustenhoitomme, lastemme psyykkisen hädän tai terveydenhuollon jonojen korreloivan maan tilanteeseen, jossa ei ole lämmitystä,sähköä, vettä, ruokaa tai nukkumapaikkaa? Josta kykenevät lähtevät reppu selässä jonnekin pois. Ja ne heikot, jotka eivät kykene, jäävät sinne.
Meillä suomalaisilla aikuisilla on kuitenkin vaihtoehtoja. Vosimme käydä katsomassa vanhuksiamme laitoksissa useammin, voisimme vaikka ottaa vapaata töistä ja huolehtia vanhempieme loppumetreistä kotona. Voisimme viettää aikaa lastemme ja nuortemme kanssa ja pyrkiä avaamaan kasvamisen solmuja. Terveydenhuollon jonotilanteeseen ei tiedä miten voisi vaikuttaa, paitsi olemaan kuormittamatta sitä asioilla, joihin apua voisi saada esim. palvelevan puhelimen kautta.
On tärkeää että kaikki palvelut pelaavat kunollisesti. Mutta kyllä kriisiapu menee edelle. Ihmisiä, joilla on hätä juuri nyt, on autetettava! Niin se vaan on. Kyllä itsekin olisimme kiitollisia vastaavassa tilanteessa. Että löytyis inhimillisyyttä! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitäpä jos tämä julkkistoimittaja Antti Kuronen, Ylen Annosta, olisi puhunut Suomen ongelmista vanhushoidosta, sairauden ja terveydenhoidon jo käsillä olevasta katastrofista, lastemme ja nuortemme psyykkisestä hädästä jne.
Mutta ne eivät ole trendikkäitä, väkijoukkoja villitseviä asioita oman maan kansalaisten hätä niin, mitäpä niistä.Miksi olisi, siihen on omat asiaan perehtyneet toimittajat Ylellä?
- Anonyymi
Miksei toimita toisen puolen myötätuntoisia tarinoita ja kauheuksia heitä vastaan?
Tai miksi teilaa ne totaalisesti parempi kysymys? eihän vihree ukko yksin sotaansa käy. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samaa mieltä. Noita kauheuksia nähnyt on oikeastaan 'velvollinenkin' kertomaan niistä. Tai ei velvollinen, mutta varmasti ihan sydämestään mukana tässä puheessa.
Ei meistä kukaan ajattele, että ukrainalaiset olisi hävitettävä tai sulautettava Isovenäjään.
Heillä on oma kansa, kieli ja kulttuuri. Ja he ovat kärsineet jo tarpeeksi ensin Neuvostoliiton diktatuurista ja nyt tästä.
Luulen että siitä se kiikastaakin! Jos veljeskansa ei valitse Putinin valitsemaa hallitsijaksi, voi olla, että lähtevät omille teilleen. Voi olla, että silloin Venäjälläkin jotkut saavat päähänsä, että elo on vapaampaa demokratiassa!Jos veljeskansa ois kannattanu ottaa se diili joka niille Putinin toimesta annettiin sodan alussa jo!!! SE oli sitä maata kunnioittava ...sehän muuten oli juuri Mr Putin joka puhui veljeskansasta puheessaan.
Ei sodan tarkoitus ollut hävitys vaan Naton laajenemisen estäminen koska diplomatia ei mennyt kaaliin vastapäisellä veljellä vaan halusi puhdistaa veljeskansan maastaan.
Ei sodan "uhrikisi tekeytyvä " ollut koskaan valmis diplomatiaan ei myöskään kykenevä eli keskustelua ei syntynyt. Mitä eu tekee nyt kun Putin ehdottaa keskustelua ja diplomatiaa !?
ei mitään koska ei haluu paljastua likasista tekosistaan (Nato laajenemisen sopimusrikkomuksesta Venäjän kanssa)parempi kieltää kaikki ja syyttää sitä jolle oltiin petollisia. (silloin ei paljastu kun ei mitään myönnä). *Tyhmyyden huippu on se että luullaat ettei ole paljastavaa!! Miten voi olla niin tyhmiä??!Eu ja Suomi mukana kaikki ilkeitä ivallisia koulukiusaajia.
- Anonyymi
Kiitos Antti Kuronen, rohkeudestasi ja oikeudenmukaisuuden tunnostasi!
- Anonyymi
Kuronen on valeuutisia suoltava kansankiihoittaja , ei toimittaja. Ja veronmaksajat kustantaa tuon Antti Kurosen pa$kan jauhannan.
- Anonyymi
missä se oikeudenmukaisuus näkyy?
siinäkö että vihaa venäjää?
- Anonyymi
Jos haluaa tehdä itsarin, kannattaisi vetää itsensä naruun roikkumaan, eikä vetää kaikkia mukananaan -> slava ukraini
- Anonyymi
Lapsellinen mielikuvavertaus.
Jos useimmat päättäisivät toimia ehdottamallasi tavalla niin, mistä revitään veroeurot Ukrainan pohjattomaan sotakaivoon tai millä rahoilla elätettäisiin riuskia, hyväkuntoisia työikäisiä ukrainattaria pentueineen täällä.
Nyt jo saapunut 40000 ””vieraiksemme”. - Anonyymi
Slava Ukrainan AZOV roistot , sotarikolliset , naistentappajat
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lapsellinen mielikuvavertaus.
Jos useimmat päättäisivät toimia ehdottamallasi tavalla niin, mistä revitään veroeurot Ukrainan pohjattomaan sotakaivoon tai millä rahoilla elätettäisiin riuskia, hyväkuntoisia työikäisiä ukrainattaria pentueineen täällä.
Nyt jo saapunut 40000 ””vieraiksemme”.Suomi velkaantuu lähes 10 000 000 000 euroa tänäkin vuonna Ukrainan AZOV roistojen vuoksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Slava Ukrainan AZOV roistot , sotarikolliset , naistentappajat
siihe kai siis niihin kai nää nykypäättäjä ja kansan suuret rivit just samaisuukin ..rikollisiiN!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomi velkaantuu lähes 10 000 000 000 euroa tänäkin vuonna Ukrainan AZOV roistojen vuoksi.
ja MIKÄÄN eio sille tyypille tarpeeks!!! luulen että kun venäjä kaatuu se ottaa kikattaen suomen vaatii trumpilta ja eu:la lisaa aseistusta koska suomi on kaadettava koska liian venäläinen ja sitä seuraa sitten muita perässä...itse itsensä kruunaama roisto eu king nauraa meille ku oltii nii tyhmiä.
- Anonyymi
valitettavasti koomikko niistää kokaa vaan lisää ja nauraa kuten suomen jauhojengikin
onko muissakin maissa korvattu oikeat johtajat niistäjä pintaliitäjillä nuorilla??- Anonyymi
Potter witchcraft tuottaa sekopäitä!
- Anonyymi
Aloittaja. Hakeudu hoitoon.
- Anonyymi
Ei kykene, hoitoon hakeutuminen edellyttää että tunnistaa itse olevansa hoidon tarpeessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kykene, hoitoon hakeutuminen edellyttää että tunnistaa itse olevansa hoidon tarpeessa.
Ja vaikka hoidon tarpeen kantasuomalainen tunnistaa niin Suomessa ei lääkärin vastaanotolle pääse, ellet ole tänne loisimaan saapunut priorisoinnilla siunattu kaikella tasolla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja vaikka hoidon tarpeen kantasuomalainen tunnistaa niin Suomessa ei lääkärin vastaanotolle pääse, ellet ole tänne loisimaan saapunut priorisoinnilla siunattu kaikella tasolla.
mistä löytyy apu natseille(zionistit) ja propagandan uhreille ?
excorsism?
- Anonyymi
Antti Kuronen on paljon ja jakenlaista hirveyttä nähnyt ja kokenut mahtava toimittaja.
Hänellä on aivan varmasti aivan samanlainen oikeus kuin meillä muillakin sanoa oma mielipiteensä Ukrainan sodastakin.
Vai meinaavatko putinmieliset trollit jo yrittää kieltää meiltä Suomessakin sananvapauden ilmaista iki omia mielipiteitä.
Luojan kiitos emme tarvitse totella putinistikäskyjä meillä Suomessa.- Anonyymi
Onko Kuronen porannut muista sodista samaan tapaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko Kuronen porannut muista sodista samaan tapaan?
Voi olla että ei ole nähnyt samalaista kansanmurhaa aikaisemmin livenä. Et kai kannata Putinin ja Venäjän touhua?
- Anonyymi
ei se omaa mielipidettään sano!!!
se sanoo sen mielipiteen joka palvelee extreme zionisteja! joiden vallassa suomikin on ja sen aivopestyt kansalaiset. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi olla että ei ole nähnyt samalaista kansanmurhaa aikaisemmin livenä. Et kai kannata Putinin ja Venäjän touhua?
pitäiskö nähdä?
Eikö olisi ollut parempi että Nato laajenemisen estäminen kuten sopimus oli Venäjän kanssa ei olisi purettu radikaalisti ja ilman Venäjää? Sehän on kiusaamista.!
Ei tarvitse olla kenenkään muun puolella kuin totuuden ja oikeudenmukaisuuden.
Venäjän puolella ei tarvitse olla! Kannattaa olla VAPAA silloin järki toimii.
Sinä yrität epätoivoisesti lavastaa Venäjä vihasi oikeudenmukaisuudentajuisuudeksi.
- Anonyymi
Antti Kurosella on varmasti selkeä mielipide näkemistään sodista.
https://yle.fi/uutiset/3-12434282 - Anonyymi
Minä en sallisi missään yhteydessä kenenkään YLE:n toimittajan suusta huudahdusta "Slava Putin". Sellainen ei yksinkertaisesti sovi julkiselle TV-kanavallemme.
Kuronen on käynyt jo lähes 10 kertaa Ukrainassa sodan aikana, katsomassa Venääjän panssarivaunujen murjomia siviilejä ja heidän asumuksiaan.
Tämän johdosta sallin kernaasti kuulla Kurosen suusta tuon Slava Ukraini huudahduksen. Tässä kohtaa en vaadi ehdotonta puolueettomuutta YLE-toimitukselta.- Anonyymi
No noiden YLE:n toimittajien lausunnot on puolueettomia. Missä mielessä eivät olisi?
Missään ei ole oikeasti kukaan voinut sanoa perustellen että tuo Putinin johtama kansamurha olisi oikeutettu.
Toki Putin ei laske toimiaan sodaksi eikä hyökkäykseksi, vaan operaatioksi. Sodassa sotilaat taistelee toisiaan vastaan. Putinin operaatiossa murhataan siviilejä. mutta kuka tykkää mistäkin. - Anonyymi
Putin käyttää samanlaista omatekoista asioiden uudelleen nimeämisen kieltä kuin Stalinkin käytti.
Stalin väitti 1939 Talvisodan alkaessa koko ajan, että Neuvostoliitto ei ole lainkaan sodassa virallisen Suomen hallitusta vastaan. Se hallitus istuu Terijoella, ja Neuvostoliitolla on koko ajan sen hallituksen kanssa lämpimät ja läheiset suhteet olemassa.
Suomi piti rintamalla pintansa niin pitkään, että Stalinin oli vaivihkaa kuopattava puheensa Terijoen hallituksesta. Lopulta rauhanneuvottelut käytiin ihan oikean Suomen hallituksen kanssa. - Anonyymi
Eli sananvapaudenrajoittamispropaganda on tehnyt tehtäväsä sinun osaltasi.
Minä ei niin alhaiseen olemiseen vajoa!
- Anonyymi
onks tää se BB Antti?
- Anonyymi
Kuronen on hyvin tuonut esiin sodan kauheuksia monista kriiseistä. Ukraina saattaa olla julmin paikka missä toimittaja on töitään tehnyt. Joukkomurhat, sotarikokset, ryöstelyt, ym. jättävät kyllä jälkensä kokeneeseenkin toimittajaan.
Kurosen raportit ovat olleet tasapuolisia kuvauksia näkemästään. Venäjän valtaamilla alueilla toimittajien toimintamahdollisuuksi rajoitetaan ja riippumattomien toimittajien pääsy evätään, joten sieltä ei todellista kuvaa tilanteesta saada. Venäjän median kertoma on sitä samaa, mitä hallintokin syöttää.- Anonyymi
Vain toisenpuolen tahriakseen! Ei ole uskottavaa! Pitäisi puhua niistä kauheuksista joita se jota lääpitään ja hyväillään tekee.
- Anonyymi
samaa propagandaporukkaa kaikki toimittajat siellä!! YÄK!!!
- Anonyymi
Tässä asiassa ei ole kysymys mielipiteestä, vaan kiistämättömästä faktasta.
Ei Kurosen tarvitse omalta osaltaan jatkaa mitään puolueettomuuspolitiikkaa kun kerta Suomi ei ole enää puolueeton maa. Suomella on nyt uusi politiikka, jolla on niin ylivoimainen kansan kannatus , että toimittajatkin voivat aivan hyvin puhua sen puolesta. Maan sisäpolitiikassa olisi kansan yhteisen median sen sijaan pidettävä yllä puolueettomuutta tai ainakin jonkinlaista tasapuolisuutta.
- Anonyymi
”Ensin ne tulivat hakemaan kommunistit, enkä puhunut mitään koska en ollut kommunisti.
Sitten ne tulivat hakemaan ammattiyhdistysihmiset, enkä puhunut mitään koska en ollut ammattiyhdistyksessä.
Sitten ne tulivat hakemaan juutalaiset, enkä puhunut mitään koska en ollut juutalainen.
Sitten ne tulivat hakemaan minut, eikä silloin enää ollut ketään joka olisi puhunut puolestani.”»
- Martin Niemöller - - Anonyymi
äänen värinästä päätellen Kurosella on koko ajan paskahätä.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.633776Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j883159Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin892401Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.141630Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m701398- 981270
Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä401182- 501011
Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?11011Huippu, kaupunki ostaa hotellin
Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä561010