Nalle W: Euroon liittyminen oli Suomelle valtava VIRHE!!!

Anonyymi-ap

Sammon, UPM:n ja Nordean hallitusten puheenjohtaja nostaa kissan pöydälle: Hän toteaa euroon liittymisen olleen valtava virhe, joka on maksanut Suomelle paljon. Se on näkynyt siinä, että yritysten halu investoida Suomeen on ollut pitkään heikko, jolloin talouskasvu on pysynyt heikkona.

https://yle.fi/uutiset/3-7226623

https://www.hbl.fi/artikel/bjorn-wahlroos-finland-gjorde-fel-med-euron/

Sen miksi euroon liittyminen oli kallis virhe Wahlroos pelkistää oivallisesti: ” Euron käyttöönotolla eliminoitiin mahdollisuus muuttaa hintoja valuuttakurssien kautta. Eurolla tämä mahdollisuus poistettiin. Tämä yhdistelmä tuottaa työttömyyttä.”

Wahlroos jatkaa: ”Olemme tavallaan lukinneet työvoiman hinnan kiinni jokaisessa yksittäisessä euromaassa. Ja mitään mekanismia, joka muuttaisi sitä, ei ole.” Ruotsissa valuutta kelluu, joten valuutta asettuu oikealle tasolle automaattisesti taaten Ruotsin teollisuuden kilpailukyvyn.

Paavo Väyrynen on aiemmin puhunut tästä ongelmasta ja saanut osakseen ylenkatsetta ja vähättelyä. Toki tästä ovat varovaisesti puhuneet muutamat kansantaloustieteilijätkin. Olisiko nyt syytä uskoa, kun elinkeinoelämän ykkösmies kertoo samaa.

42

70

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ruotsissa ymmärretään pitää valtiontalous tasapainossa ja vientialat palkkajohtajina. Ja lisäksi valuutta kelluu vapaasti.

      • Anonyymi

        Niin, Ruotsissa on keskituloisillakin korkeampi verotus kuin Suomessa. Ei ole sellaista oikeiston tekemää rakenteellista alijäämää kuin Suomessa.

        Vientialojen korkeat palkat syövät kilpailukykyä, Siksi juuri vientialat ovat pitkälle automatisoituja. Omalla valuutalla vientialojen korkeita palkkoja voidaan kompensoida.

        Kuten tavallista, "asiantunteva" kommenttisi osoitti, että et tajua taloudesta edes perusteita. Toistelet vain Sixten Korkmanin höpinöitä, joista se itsekään ei enää toistele.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nalle ei ole ikinä ehdottanut mitään mistä ei itse hyötyisi!

      • Anonyymi

        Kuka korjaa kaikki virheet?

        2018 vaali
        Ylen vaalitentissä Niinistö

        Suunnilleen näin

        Toimittaja: Teitä pidetään talousosaajana?
        N: Kyllä
        Toimittaja: Pidättekö euroon liittymisen onnistuneena ratkaisuna?
        N: Kyllä
        Toimittaja: Monet ekonomistit pitävät yhteisvaluutta euroa virheenä.
        N: Sitten olen erehtynyt.

        Salkunrakentaja

        "Euron jouduttua vaikeuksiin Kanniainen kokosi tutkijaryhmän arvioimaan euroa ja sen tulevaisuutta. Ajatuspaja Libera julkaisemassa raportissa arvioitiin euromaiden kansalaisille aiheutuneen kumulatiivisen hyvinvointitappion vuoden 2014 loppuun mennessä kohonneen 10 prosenttiin.

        ”Tätä kirjoitettaessa tuon arvion voi kertoa kahdella”, Kanniainen arvioi.

        Naapurimaamme Ruotsi ei liittynyt euroalueeseen, vaan säilytti oman valuuttansa ja valuuttakurssipolitiikan. Kanniaisen mukaan Ruotsin kansantalouden vuosikasvu on nykyisellään 1,5–3 kertaa suurempaa verrattuna siihen, mitä kasvu olisi ollut euron kanssa. Ruotsi olisi tähän mennessä menettänyt yhden vuoden bruttokansantuotteen verran tuloissa, jos se olisi liittynyt euroon, Kannianen laskee.".

        https://www.salkunrakentaja.fi/2020/01/euron-luominen-virhe/

    • Anonyymi

      Mitähän Sauli Pikkuruinen vastaisi tuohon?

      ynh-ynh-vöööö...varmaankin.

    • Anonyymi

      zMun mielestä nalle w vois keskittyä omaan lastensa ampuma harrastuksìin ja perillistensä uhkapeleihin. Siinä stallari pärjää, näyttöä on.

    • Anonyymi

      VKK ja moni muu uusi puolue haluaa Suomen ulos EU:sta, ja se on vain ilmoitusasia. Suomi ei ole liittynyt laillisesti EU:hun.

    • Anonyymi

      Ano Turtiainen kertoi että Suomi on menettänyt 20% tuloistaan koska kuuluu euroon, verrattuna Ruotsiin ja Tanskaan jotka pitivät oman valuuttansa.

      • Anolla vain ei ole mitään faktaa väitteensä tueksi. Koko mies on pelle.

    • Anonyymi

      Sauli Niinistö vei Suomen euroon mikä oli lähes valtiopetos.
      Sauli Niinistö ja Sanna Marin veilät Suomen NATO orjaksi mikä jo tekona täyttää valtiopetoksen merkit.

    • Anonyymi

      Tehdään fixitit samoin kun liittyminen.

    • Anonyymi

      Ollut tiedossa jo kauan. Tarvitse kun vilkaista suomen talouskasvu käppyröitå ennen ja jälkeen euron.

    • Katsoit sitten asiaksesi nostaa 8 vuotta vanhan jutun tänne?

      Löytyisikö mitään YYA-ylistystä 1970-luvulta?

      🤣🤣🤣

    • Anonyymi

      Virallisen valemedian mukaan Nalle muutatti Nordean Ruotsista Suomeen euron takia. Eikö Nordealla menekään enää hyvin vai kusevatko Nallen omat hämäräbisnekset?

    • Anonyymi

      Toinen kerta kun puunaama puhuu asiaa. Ensimmäinen kerta oli kun puhui perustulosta, että se pitää saada.

      Normaalistihan Nallekin länkyttää vain AY-liikkeestä ja sosialisteista blla blaa blaa

      Miksi Nalle sanoo sen vasta nyt? Eikö ole tajunnut aiemmin? Pentti Kouri varoitti jo 1990-luvulla, ennen kuin euroon mentiin. Löytyy Ylen Arkistosta haastattelu, jossa sanoo periaatteessa tuon saman. Paavo Väyrynen on samoin vastusti euroa jo ennen kuin siihen mentiin, samasta syystä.

      Suomalaisten ongelma on hirvittävä kollektiivinen tyhmyys joissakin asioissa. Edelleen euro ja yhteismarkkinat ovat tunnekysymys, jota ei järjellä ajatella.

      Kaikki muut Pohjoismaat valitsivat toisin. Ehkä Sale voisi avautua, miksi "talous"puoluekin hänen johdollaan halusi euron. Siinä ei kai sentään ollut kyse kansallisesta turvallisuudesta, jolla liittymistä EU:iin voitiin ja voidaan osin vieläkin puolustaa.

      Melkoiselle osalle suomalaisia on tärkeää vain kiusata ja kenties tappaa toisia suomalaisia kuin käyttää aivojaan, jos niitä on, mihinkään hyödylliseen. Syyliset kyllä löydetään kun menee persielleen, yleensä ne, jotka asiaan ovat vähiten vaikuttaneet.

    • Anonyymi

      Juu. Tämän arvasi jo silloin kun siihen liityttiin. Kun kaikessa paskassa pitää olla mukana niin se on voi voi.

      • Anonyymi

        Koko eurostoliittoon liittyminen olisi valtava virhe. Milloin nalle tämänkin tunnustaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koko eurostoliittoon liittyminen olisi valtava virhe. Milloin nalle tämänkin tunnustaa?

        Siis oli.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis oli.

        Lähti kaksi kertaa viesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koko eurostoliittoon liittyminen olisi valtava virhe. Milloin nalle tämänkin tunnustaa?

        Siis oli.

    • Anonyymi

      PÖÖH! Tämä on pimeää pelottelua, pyyhitkö Nalle sen mörön seinältä pois ja joku vois pyyhkiä mun perseen kun olen liian vanha täällä vanhainkodissa.

      • Anonyymi

        Ymmärtää tämän jokainen rehellinen että kun valuutta joustaa, silloin on työkalu talouden kohentamiseksi. Ruotsilla menee tämän takia paljon paremmin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ymmärtää tämän jokainen rehellinen että kun valuutta joustaa, silloin on työkalu talouden kohentamiseksi. Ruotsilla menee tämän takia paljon paremmin.

        Minkä takia meidän pitää olla aina kaikessa paskassa mukana muttei missään hyvässä muiden kanssa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minkä takia meidän pitää olla aina kaikessa paskassa mukana muttei missään hyvässä muiden kanssa?

        Silloin oli pelkkä huuma näillä meidän käytännössä punikeilla päästä kaikkeen mukaan mitä eurostoliitto edustaa, ajattelematta talouden lainalaisuuksia yhtään sen enempää. Aate oli se joka vaikutti, vasemmistolainen aate yhteisen kolhoosin luomiseksi. Siinä ei järkeä käytetä.

        Kaikki ne maat jotka eivät ole liittyneet tähän paskaan, niillä menee erittäin hyvin. Norja, Sveitsi mainittakoon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki ne maat jotka eivät ole liittyneet tähän paskaan, niillä menee erittäin hyvin. Norja, Sveitsi mainittakoon.

        Ja Ruotsi vaikka se onkin eurostoliiton jäsen. Jotkut jäsenmaat haluavat, osaavat ja uskaltavat pitää omiensa puolia toisin kuin meidän säälittävä kansa ja erityisesti sen päättäjät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Silloin oli pelkkä huuma näillä meidän käytännössä punikeilla päästä kaikkeen mukaan mitä eurostoliitto edustaa, ajattelematta talouden lainalaisuuksia yhtään sen enempää. Aate oli se joka vaikutti, vasemmistolainen aate yhteisen kolhoosin luomiseksi. Siinä ei järkeä käytetä.

        Luen siis vasureiksi myös kepun ja kokkarit. Juuri mitenkään heidän politiikka ei eroa vanhojen vasuripuolueiden politiikasta suurissa maamme kohtalon kysymyksissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luen siis vasureiksi myös kepun ja kokkarit. Juuri mitenkään heidän politiikka ei eroa vanhojen vasuripuolueiden politiikasta suurissa maamme kohtalon kysymyksissä.

        Kohtalon kysymyksiä ovat: Haittamaahanmuutto, eräs uskonto, ilmastoöyhötys, eurostoliiton ihailu epäisänmaallisine tekoineen. Yksi asia on jossa olen vielä samaa mieltä kuin nämä kaikki puolueet, on naton kannatus. En halua että tuo itäinen totalitarismi hyökkää tänne ikäänkuin täällä ei totalitarismia jo olisi eurostoliiton muodossa.

        Jos varmistuu että Venäjästä tulee lopullisesti niin heikko ettei se kykene Suomeen hyökkäämään, silloin natoa ei tarvita. Riittää omat asevoimat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos varmistuu että Venäjästä tulee lopullisesti niin heikko ettei se kykene Suomeen hyökkäämään, silloin natoa ei tarvita. Riittää omat asevoimat.

        Tähän en kuitenkaan usko.

    • Anonyymi

      Nalle kerrankin oikeassa. Suomessa tulotaso eun heikointa vaikka porvarit ja vihervasut toisin väittää

    • Anonyymi

      Erittäin kalliiksi käynyt virhe se oli. Viimesimpinä tuki eteläeuroopalle. Seuraavaa tukipakettia odotellessa.

      • Anonyymi

        Kerrankin on tosiaan tuo nallukka oikeassa. Muutti itsensä ruotsin asukkaaksi että saa isommat rahat sijoituksistaan ym. Suomessa olisi silläkin äijällä takki tyhjä kuten meillä muilla.

    • Anonyymi

      Suomi olisi rikas maa ilman Eu:a.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kuinkahan monta kymmentä miljardia euro on Suomelle tuottanut tappiota? Sen Jumala yksin tietää.

    • Anonyymi

      Mutta eikös meille ole aina väitetty, että jos antaa etelän maille miljardin, niin saa 10 takaisin.

    • Anonyymi

      Mutta kun se on niin hienoa, kun Tyttikin voi ilmoittaa voitoista (ja ehkä tappioistakin) euroina. Miltä se nyt kuulostaisi, että olisi sata miljardia markkaa velkaa Saksalle.
      Paljon parempi että 50 miljardia euroa, on jotenkin fiinimpää.

    • Anonyymi

      Suomi Paavo Lipposen ja muiden sinisilmäisten johdolla ajatteli kuppaavansa Venäjältä hyvinvointinsa yhteisvaluutta euroa hyväksikäyttöen. Nyt Venäjän todelliset aikeet paljastuivat ja Venäjä on EU:n taloudellisessa saarrossa ja Suomi rypee paskassaan.

    • Anonyymi

      Nii. Kyllä sekä EU:ta että euroa tuolloin äänekkäästi vastustettiin, mutta Tarja Halonen ja Eduskunta ei piitannut kansan tahdosta.

      Demarit perustelivat asian sillä, että kyllä perkele duunarilla on oikeus saada kaupasta halpaa kahvia ja margariinia! Muutoin tulee kuolo!

      Isänmaa itsehän ei vasemmistolle ole koskaan merkinnyt muuta kuin vihollista.

    • Anonyymi

      Paljohkohan tämäkin on tullut maksamaan. Riittääkö 100 miljardia.

      • Anonyymi

        ei riitä. Kyllä pari nollaa on lisättävä perään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      61
      920
    2. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      111
      843
    3. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      264
      793
    4. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      55
      732
    5. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      50
      648
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      57
      580
    7. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      93
      576
    8. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      45
      566
    9. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      23
      556
    10. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      79
      554
    Aihe