Miksi Palestiina pitäisi tunnustaa, Taiwania ei?

Anonyymi-ap

Kansainvälinen diplomatia on kiehtova mutta usein myös hämmentävä alue. Terroristijärjestö Hamasin 7.10.2023 Israeliin tekemä hirvittävä hyökkäys on käsittämättömällä tavalla nostanut esiin vaatimuksia tunnustaa Palestiinan valtio. Toukokuussa Norja, Irlanti ja Espanja ja kesäkuussa Slovenia ja viimeksi Armenia päättivät tunnustaa Palestiinan valtion ja tällä hetkellä 14 EU:n 27:stä ja 145 YK:n 193:sta jäsenmaasta on tunnustanut sen.

Tasavallan presidentti Alexander Stubb on ottanut viimeisten viikkojen aikana ainakin kaksi kertaa kantaa Palestiinan valtion mahdolliseen tunnustamiseen. Asiaa kysyttiin häneltä Viron-vierailulla 27.5. ja toisen kerran asia nousi esiin Kultaranta-keskusteluissa 13.6. Presidentin mukaan Suomi tulee tunnustamaan Palestiinan valtion ”jossain vaiheessa, mutta oikeaa hetkeä on vaikea vielä arvioida.” Lisäksi Stubb totesi molemmilla foorumeilla, että Suomi ei ole Israelin tai Palestiinan puolella vaan rauhan puolella.

Mutta miksi ihmeessä Suomen valtiojohto ylipäätään leikittelee ajatuksella tunnustaa sellainen palestiinalaisvaltio, joka ei täytä juuri mitään kriteerejä, joita oikealta valtiolta odotetaan?

Ensinnäkään Palestiinalla ei ole määriteltyjä rajoja, ja sen hallinnasta kilpailee kaksi keskenään vihamielistä ryhmittymää, Länsirannalla läpeensä korruptoitunut ja epäsuosittu Fatahin pyörittämä palestiinalaishallinto ja Gazassa terroristijärjestö Hamas, jotka molemmat hyväksyvät alueiltaan nousevan terrorismin Israelia kohtaan. Alueen talous- ja elinkeinorakenteet ovat korruption ja terrorismin takia lastenkengissä. Palestiinalaisalueilla ei toteudu sen enempää Suomen peräänkuuluttama demokratia, oikeusvaltioperiaate kuin ihmisoikeudetkaan. Palestiinalaisalueen kouluissa opetetaan lapsia juutalaisvihaan Suomen ja EU-maiden rahoittamilla koulukirjoilla.

Palestinian Center for Policy and Survey Research -järjestön 12.6. tekemä mielipidemittaus palestiinalaisalueilla avaa tarkemmin alueen väestön asenneilmastoa:

Länsirannan asukkaista 73 % ja Gazan asukkaista 57 % pitää Hamasin 7.10.2023 Israeliin tekemää terroristihyökkäystä oikeana.
Länsirannan asukkaista 71 % ja Gazan asukkaista 46 % kannattaa Hamasin hallinnon jatkumoa Gazassa.
Nykyistä presidentti Mahmoud Abbasin johtamaa palestiinalaishallintoa toivoi Gazaan Länsirannan asukkaista 4 % ja Gazan asukkaista 9 % ja Länsirannan asukkaista 94 % ja Gazan asukkaista 83 % haluaisi presidentti Mahmoud Abbasin eroavan.
Palestiinalaishallinnon purkamista kannattaa Länsirannan asukkaista 56 % ja Gazan asukkaista 70 %.
Vain 32 % sekä Länsirannan että Gazan asukkaista tukee kahden valtion mallia, jossa Israel olisi toisena osapuolena.
Turvautumista aseelliseen intifadaan Israelia vastaan kannattaa Länsirannan asukkaista 62 % ja Gazan asukkaista 64 %.
Miksi Palestiina kelpaa, mutta Taiwan ei?
Yhä useampien EU-johtajien into flirttailla Israelin tuhoa visioivien palestiinalaisryhmittymien kanssa kaiken sen jälkeen, mitä 7.10.2023 on tapahtunut, on käsittämätöntä ja irrationaalista. Erityisen hämmentävältä tuo kiima näyttäytyy, kun sitä vertaa Taiwanin eli Kiinan tasavallan (ROC, Republic of China) vuosikymmeniä kestäneeseen diplomaattisen hylkiön asemaan kansainvälisessä yhteisössä.

Tämän demokratiaa ja ihmisoikeuksia kunnioittavan ja kaikki toimivan valtion kriteerit täyttävän, noin 23 miljoonan asukkaan saarivaltion, on tunnustanut ainoastaan 12 valtiota, jotka Vatikaania ja Guatemalaa lukuunottamatta ovat etupäässä Tyynen valtameren mikrovaltioita. Kukaan ei kuitenkaan tunnu olevan huolissaan tämän poliittisesti, taloudellisen ja teknologisen vakaan epävaltion asemasta sille vihamielisen manner-Kiinan edustalla.

Tämän omituisen asetelman taustalla on Yhdysvaltojen ulkoministerin Henry Kissingerin vuosina 1970-1972 valmistelema ja presidentti Richard Nixonin hyväksymä ns. yhden Kiinan politiikka, joka julkaistiin Nixonin Kiinan-vierailun yhteydessä maiden johtajien yhteisessä ns. Shanghain tiedonannossa 28.2.1972:

Yhdysvallat tunnustaa, että kaikki kiinalaiset Taiwanin salmen kummallakin puolella ajattelevat, että on vain yksi Kiina ja että Taiwan on osa Kiinaa. Yhdysvaltain hallitus ei kyseenalaista tätä kantaa. Se vahvistaa olevansa kiinnostunut Taiwanin kysymyksen rauhanomaisesta ratkaisusta kiinalaisten itsensä toimesta. Tämä näkökulma huomioon ottaen se vahvistaa lopullisen tavoitteen eli kaikkien Yhdysvaltain joukkojen ja sotilastukikohtien vetäytymisen Taiwanista.

Jo tätä ennen, lokakuussa 1971 YK:n yleiskokous oli hyväksynyt päätöslauselman 2758, jonka mukaan Peking, siis kommunistinen Kiinan kansantasavalta, on Kiinan ainut laillinen hallitus, ja samassa yhteydessä Taiwan, siis Kiinan tasavalta, menetti jäsenyytensä YK:ssa.

Taiwan haki YK:n jäsenyyttä uudelleen 2007, mutta sen hakemus hylättiin vedoten em. päätöslauselmaan 2758.

Tällä hetkellä Yhdysvaltojen Taiwanin-politiikka perustuu kongressin molempien kamarien 28.10.2015 hyväksymään päätöslauselmaan.

5

194

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Asiaa!

      • Anonyymi

        Hyvä kysymys:
        "Mutta miksi ihmeessä Suomen valtiojohto ylipäätään leikittelee ajatuksella tunnustaa sellainen palestiinalaisvaltio, joka ei täytä juuri mitään kriteerejä, joita oikealta valtiolta odotetaan?"

        Sehän tässä oudoksuttaakin, että Suomessa vihervasemmisto on kaikkein äänekkäimmin vaatinut Palestiinan valtion tunnustamista. Kutenkaan hekään eivät edellytä siltä korruption kitkemistä, demokraattisia vaaleja, ihmisoikeuksien kunnioittamista tai muita ihmisten vapauteen ja tasa-arvoon perustuvia vaatimuksia.
        Ukrainaltakin EU on vaatinut korruption kitkemistä ennenkuin neuvottelut voidaan alkaa.

        Pelkkä Israel-viha ei selitä tuollaista käyttäytymistä, jossa luovutaan KAIKISTA perustavaa laatua olevista demokratian perussäännöistä. Onkohan kysymys kuitenkin Raamattuun turvaavan Israelin olemassaolon kieltämisestä ja ateistisen maailmankatsomuksen välisestä kiistasta?
        Kaikki Raamattuun viittaava halutaan tehdä naurunalaiseksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä kysymys:
        "Mutta miksi ihmeessä Suomen valtiojohto ylipäätään leikittelee ajatuksella tunnustaa sellainen palestiinalaisvaltio, joka ei täytä juuri mitään kriteerejä, joita oikealta valtiolta odotetaan?"

        Sehän tässä oudoksuttaakin, että Suomessa vihervasemmisto on kaikkein äänekkäimmin vaatinut Palestiinan valtion tunnustamista. Kutenkaan hekään eivät edellytä siltä korruption kitkemistä, demokraattisia vaaleja, ihmisoikeuksien kunnioittamista tai muita ihmisten vapauteen ja tasa-arvoon perustuvia vaatimuksia.
        Ukrainaltakin EU on vaatinut korruption kitkemistä ennenkuin neuvottelut voidaan alkaa.

        Pelkkä Israel-viha ei selitä tuollaista käyttäytymistä, jossa luovutaan KAIKISTA perustavaa laatua olevista demokratian perussäännöistä. Onkohan kysymys kuitenkin Raamattuun turvaavan Israelin olemassaolon kieltämisestä ja ateistisen maailmankatsomuksen välisestä kiistasta?
        Kaikki Raamattuun viittaava halutaan tehdä naurunalaiseksi.

        Olet asian ytimessä.


    • Anonyymi

      Erilaisen tunnustamisen täytyy littyä jotenkin luterilaisuuteen, mutta en keksi miten.

    • Taiwanissa pitäisi järjestää kansanäänestys siitä haluavatko he liittyä Kiinaan vai ei. Jos eivät halua liittyä, niin pulinat pois.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      60
      884
    2. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      111
      823
    3. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      252
      747
    4. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      55
      722
    5. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      50
      628
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      57
      570
    7. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      91
      550
    8. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      45
      546
    9. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      22
      536
    10. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      76
      533
    Aihe