Velkaantuminen kiihtyy entisestään - Velkaantumista kiihdyttävät muun muassa veronalennukset

Anonyymi-ap

Valtiovarainministeriön maanantaina julkaisemassa ennusteessa julkinen velkaantuminen kiihtyy entisestään eikä vakaudu hallituksen tavoittelemalla tavalla.

Valtiovarainministeriön ennusteessa velkaantumista kiihdyttävät muun muassa hallituksen huhtikuussa päättämät tuntuvat veronkevennykset.

Purra sanoo pitävänsä veronkevennyksiä silti välttämättöminä.

VM:n ennusteessa julkisen velan suhteen bruttokansantuotteeseen arvioidaan kasvavan tänä vuonna 86,1 prosenttiin, ensi vuonna 87,4 prosenttiin ja 87,7 prosenttiin vuonna 2027. Ministeriö ennustaa, että velkasuhde kasvaa yli 90 prosenttiin vuonna 2029.

Oikeiston veropopulismi ei helpota.

108

812

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eliitin veroedut ja elinkeinotuet leikkuriin!

      • Anonyymi

        Suomen nykyinen politiikka tuntuu enemmän ja enemmän ottavan vaikutteita maailman nykyisestä meiningistä, jossa jääräpäisyydellä ei tunnu olevan rajoja. Orpo toitottaa, etteivät anna periksi, eivätkö luovu suunnitelmistaan ja tämä sama näkyi aiemmin myös EK:n puheissa, kun lakko-oikeuksista väännettiin.

        Ei tällaisesta lähes diktaattorityylisestä retoriikasta voi tulla ennen pitkää kuin aina vaan enemmän ja enemmän pinnan kiristymistä ja vihamielisyyttä ihmisten keskuudessa. Eipä tarvi yhtään tämä hallituskauden jälkeen ihmetellä, kun tilastot alkavat aikanaan osoittaa, minkälaisia mielenterveysongelmia, rikoksia ja muuta normaalin valtion (sellaisen valtion, jossa asiat pääosin kunnossa, eli ei Suomi tällä hetkellä, valitettavasti) kehityksesrtä poikkeavaa alkaa näkymään.

        Perussuomalaistenkin tulisi jättää hallitus hyvissä ajoin (hyvin pian) ennen kuin on totaalisen myöhäistä. Kärsijän rooliin joutuvat aina ne, jotka yrittävät tehdä yhteistyötä Kokoomuksen kanssa. Paitsi RKP, jonka kannatus kiveen hakattu. Kokoomuksenkin ns. kiveen hakattu peruskannatuslukema n. 20-21% on ja pysyy, tekivät he äänestäjien silmissä mitä tahansa, mikä on täysin absurdia ja käsittämätöntä. Tämä on nähty jo kyllin monta kertaa, ja sanoisin että Keskustalaiset ovat heitä, jotka tämä muistaa kaikkein parhaiten. Keskustan kannatuksen palautuminen kesti useita vuosia, joten luulisi heidän jo ajattelevan, ettei koskaan enää samanlaista rumbaa.

      • Anonyymi

        Puolustusmenojen oli tiedossa ja silti puoliväliriihessä tehtiin typeriä päätöksiä - parin miljardin verovajeen lisää. Ainut vero mikä Suomessa on kevyt ja kilpailukykyinen eli yhteisövero ja sitä mentiin alentamaan lisää - käsittämätöntä.
        Lisäksi maksetaan turhia yritystukia n. 8 miljardia/vuosi (suorat ja epäsuorat tuet).
        Missään muussa EU maassa ei voi nostaa osinkoja vain 7,5 % verolla kuten täällä voi listaamattomista.

      • Anonyymi

        Hallitus kaatuu PS maahanmuutto ajatuksiin syksyllä. RKP ei tule hyväksymään PS puoluekokouksessa esittämiä vaatimuksia. Joten Talousasiat saattavat tulla syksyllä jälkijunassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokainen ulosmaksettu osinkoeuro on aina poissa tuotannollisten yritysten investoinneista, eli sitä paljon puhuttua "kasvua" ei synny tai ei haluta syntyvän... pankkeja ja vakuutuslaitoksia ei nyt kannata noterata tässä konteksissa - ne ovat oma maailmansa. Ns. ylläpitävät yritystuet lisäksi rumentavat kuvaa. Pitäisi olla jokin jarru sille, ettei veronmaksajien rahoilla makseta osinkoja ulos.. se ei ole reilua peliä

        Selkeä indikaattori yritysten lamaantumisista on että osinkoja jaetaan yrityksistä ulos tänä vuonna 13 miljardia osakkeenomistajille, jotta he voisivat ostaa lisää ulkomaan rompetta eikä kohentaa kotimaista yritysten toimivuutta. Sen sijaan että yritykset investoisivat yritykset jakavat siemenperunansa omistajille heidän makeampaa elämää avittamaan. Juu autokauppa voi siitä piristyä veikkaan..

      • Anonyymi

        Taas yksi yli optimistinen ennuste valtiovarainministeriöltä. Suomen Pankin talousennuste arvioi Suomen talouskasvuksi tänä vuonna 0,5% kun VVM arvio on puolet korkeampi. Alkaan tuntumaan entistäkin vahvemmin siltä, että VVM:n ennusteissa on poliittista ohjausta hallituksen suunnasta, vaikka Purra jatkuvasti jaksaa toitottaa, että VVM:n ennusteet ovat tehty virkamiesten toimesta virkavastuulla.
        Suomi ei nouse jaloilleen kuin talouskasvulla ja sitä Orpon hallitus ei ole saanut aikaiseksi. Nyt Purralta sakset ja leikkuulaudat pois ja töihin talauskasvun ja työllisyyden parantamiseksi.

      • Anonyymi

        Oikeiston veropopulismi eli veronkiertovelkatalous on Suomen velkaantumisen ja hyvinvoinnin alasajon juurisyy. Työläisten ja kulutuksen verotuksen oikeisto on laittanut tappiin, mutta erilaisia yrittämisen ja omistamisen sekä eliitin veroetuja ja elinkeinottelutukia on miljardeilla ja taas miljardeilla leikattavaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen nykyinen politiikka tuntuu enemmän ja enemmän ottavan vaikutteita maailman nykyisestä meiningistä, jossa jääräpäisyydellä ei tunnu olevan rajoja. Orpo toitottaa, etteivät anna periksi, eivätkö luovu suunnitelmistaan ja tämä sama näkyi aiemmin myös EK:n puheissa, kun lakko-oikeuksista väännettiin.

        Ei tällaisesta lähes diktaattorityylisestä retoriikasta voi tulla ennen pitkää kuin aina vaan enemmän ja enemmän pinnan kiristymistä ja vihamielisyyttä ihmisten keskuudessa. Eipä tarvi yhtään tämä hallituskauden jälkeen ihmetellä, kun tilastot alkavat aikanaan osoittaa, minkälaisia mielenterveysongelmia, rikoksia ja muuta normaalin valtion (sellaisen valtion, jossa asiat pääosin kunnossa, eli ei Suomi tällä hetkellä, valitettavasti) kehityksesrtä poikkeavaa alkaa näkymään.

        Perussuomalaistenkin tulisi jättää hallitus hyvissä ajoin (hyvin pian) ennen kuin on totaalisen myöhäistä. Kärsijän rooliin joutuvat aina ne, jotka yrittävät tehdä yhteistyötä Kokoomuksen kanssa. Paitsi RKP, jonka kannatus kiveen hakattu. Kokoomuksenkin ns. kiveen hakattu peruskannatuslukema n. 20-21% on ja pysyy, tekivät he äänestäjien silmissä mitä tahansa, mikä on täysin absurdia ja käsittämätöntä. Tämä on nähty jo kyllin monta kertaa, ja sanoisin että Keskustalaiset ovat heitä, jotka tämä muistaa kaikkein parhaiten. Keskustan kannatuksen palautuminen kesti useita vuosia, joten luulisi heidän jo ajattelevan, ettei koskaan enää samanlaista rumbaa.

        Keskutalaisuus ei ole puoluekanta vaan uskonto.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokainen ulosmaksettu osinkoeuro on aina poissa tuotannollisten yritysten investoinneista, eli sitä paljon puhuttua "kasvua" ei synny tai ei haluta syntyvän... pankkeja ja vakuutuslaitoksia ei nyt kannata noterata tässä konteksissa - ne ovat oma maailmansa. Ns. ylläpitävät yritystuet lisäksi rumentavat kuvaa. Pitäisi olla jokin jarru sille, ettei veronmaksajien rahoilla makseta osinkoja ulos.. se ei ole reilua peliä

        Mitä kommari inisee?Ei omistamisesta ole mitään järkeä jos ei siitä massia saa itselle.

        No ihmettelisin jos ei silläkään vaikutusta kokoomuksen äänestäjiin kun yrittäjien konkurssiaaltoa pukkaa ja vaan laajenee. Kyllähän sen nyt pitäis alkaa siellä päässä mietityttämään että mitäs nää niinku näin menee??

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen nykyinen politiikka tuntuu enemmän ja enemmän ottavan vaikutteita maailman nykyisestä meiningistä, jossa jääräpäisyydellä ei tunnu olevan rajoja. Orpo toitottaa, etteivät anna periksi, eivätkö luovu suunnitelmistaan ja tämä sama näkyi aiemmin myös EK:n puheissa, kun lakko-oikeuksista väännettiin.

        Ei tällaisesta lähes diktaattorityylisestä retoriikasta voi tulla ennen pitkää kuin aina vaan enemmän ja enemmän pinnan kiristymistä ja vihamielisyyttä ihmisten keskuudessa. Eipä tarvi yhtään tämä hallituskauden jälkeen ihmetellä, kun tilastot alkavat aikanaan osoittaa, minkälaisia mielenterveysongelmia, rikoksia ja muuta normaalin valtion (sellaisen valtion, jossa asiat pääosin kunnossa, eli ei Suomi tällä hetkellä, valitettavasti) kehityksesrtä poikkeavaa alkaa näkymään.

        Perussuomalaistenkin tulisi jättää hallitus hyvissä ajoin (hyvin pian) ennen kuin on totaalisen myöhäistä. Kärsijän rooliin joutuvat aina ne, jotka yrittävät tehdä yhteistyötä Kokoomuksen kanssa. Paitsi RKP, jonka kannatus kiveen hakattu. Kokoomuksenkin ns. kiveen hakattu peruskannatuslukema n. 20-21% on ja pysyy, tekivät he äänestäjien silmissä mitä tahansa, mikä on täysin absurdia ja käsittämätöntä. Tämä on nähty jo kyllin monta kertaa, ja sanoisin että Keskustalaiset ovat heitä, jotka tämä muistaa kaikkein parhaiten. Keskustan kannatuksen palautuminen kesti useita vuosia, joten luulisi heidän jo ajattelevan, ettei koskaan enää samanlaista rumbaa.

        Hyvä idea ps. On oppositiopuolue. Ei enempää, ei vähempää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hallitus kaatuu PS maahanmuutto ajatuksiin syksyllä. RKP ei tule hyväksymään PS puoluekokouksessa esittämiä vaatimuksia. Joten Talousasiat saattavat tulla syksyllä jälkijunassa.

        Rkp on piilofasistinen puolue, joka haluaa roudata ps.n myötävaikutuksella suomeen uuden orjaluokan. Kummallakaan ei ole suunnitelmia orjakapinoiden varalta. Sdpllä on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puolustusmenojen oli tiedossa ja silti puoliväliriihessä tehtiin typeriä päätöksiä - parin miljardin verovajeen lisää. Ainut vero mikä Suomessa on kevyt ja kilpailukykyinen eli yhteisövero ja sitä mentiin alentamaan lisää - käsittämätöntä.
        Lisäksi maksetaan turhia yritystukia n. 8 miljardia/vuosi (suorat ja epäsuorat tuet).
        Missään muussa EU maassa ei voi nostaa osinkoja vain 7,5 % verolla kuten täällä voi listaamattomista.

        Sdpllä on suunnitelmat valmiina. Mitä tehdään, kun ollaan ruotsin tilanteessa, kun orjat kapinoi ja rähinöi afrikan malliin.onko rkpllä muuta? Kok. (Ps.) lisää lainaa liittovaltion syliin koko maa ongelmineen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokainen ulosmaksettu osinkoeuro on aina poissa tuotannollisten yritysten investoinneista, eli sitä paljon puhuttua "kasvua" ei synny tai ei haluta syntyvän... pankkeja ja vakuutuslaitoksia ei nyt kannata noterata tässä konteksissa - ne ovat oma maailmansa. Ns. ylläpitävät yritystuet lisäksi rumentavat kuvaa. Pitäisi olla jokin jarru sille, ettei veronmaksajien rahoilla makseta osinkoja ulos.. se ei ole reilua peliä

        Eläköön liittovaltio/ eläköön yhteisvelka.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas yksi yli optimistinen ennuste valtiovarainministeriöltä. Suomen Pankin talousennuste arvioi Suomen talouskasvuksi tänä vuonna 0,5% kun VVM arvio on puolet korkeampi. Alkaan tuntumaan entistäkin vahvemmin siltä, että VVM:n ennusteissa on poliittista ohjausta hallituksen suunnasta, vaikka Purra jatkuvasti jaksaa toitottaa, että VVM:n ennusteet ovat tehty virkamiesten toimesta virkavastuulla.
        Suomi ei nouse jaloilleen kuin talouskasvulla ja sitä Orpon hallitus ei ole saanut aikaiseksi. Nyt Purralta sakset ja leikkuulaudat pois ja töihin talauskasvun ja työllisyyden parantamiseksi.

        Valtiovarainministeriötä pitäisi potkaista takapuoleen. Nyt on hyvien uutisten aika. Uusitun ennusteen mukaan valtion talous on plussalla vuonna 27 ja riikka purralla(kok.) on jaettavaa tieteelle ja taiteelle. Lama on vihdoin loppu. Leikkaukset purivat. Valtio nostaa yritystukia puolustusteollisuudelle ja muillekin näkymien perusteella yhteisvelkaa otetaan maksimi. Motto:'italia kuittaa'tiedossa on ruusuja riikalle nainen, joka teki sen, mihin miehet ei kyenneetpalstapersun vankkumattomalla tuella(sdp.)

      • Anonyymi

        Elinkeinotuilla saadaan muita veroja kerrytettyä ja niitä uusia työpaikkoja. Tavoitehan oli 100.000 uuttatyöpaikkaa hallituksella on pari vuotta aikaa -27 vaaleihin. Näyttää olevan sdp. Ainoa puolue, joka niitä työpaikkoja suomeen tuo.. galluppien perusteella työttömyyskriisi jää jälleen kriisihallituksen korjattavaksi(sdp.) duunarit on duuniasioiden asiantuntijoita. Rkp ajaa ruotsin mallia suomeenkapinoivaa afrikan afrikkalaista orjaluokkaa, millä perusteella alistaa suomenkielistä entistäduunariorjaluokkaa(ps.), joten tehdastyöläiset scherlackkiuksella, ,facszerillaja ezcstrellacloettaig_farbenilla äänestäkää. Joko ps tai sdpriikalleruusuja. Talous on nousussa ja suomi taas kunnossanyt voidaan ottaa taas velkaa ja jakaa rahaa kaupunginteattereille, oopperoille ja koulutukseen. Ennen kaikkea maataloustukia pitää valtiontalous sajakaa vielä ennen liittovaltioon liittymistävaltiontalous saadaan tasapainoon vahvalla militarisaatiolla putinistien vankan vakuuttavasta vastustuksesta huolimatta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen nykyinen politiikka tuntuu enemmän ja enemmän ottavan vaikutteita maailman nykyisestä meiningistä, jossa jääräpäisyydellä ei tunnu olevan rajoja. Orpo toitottaa, etteivät anna periksi, eivätkö luovu suunnitelmistaan ja tämä sama näkyi aiemmin myös EK:n puheissa, kun lakko-oikeuksista väännettiin.

        Ei tällaisesta lähes diktaattorityylisestä retoriikasta voi tulla ennen pitkää kuin aina vaan enemmän ja enemmän pinnan kiristymistä ja vihamielisyyttä ihmisten keskuudessa. Eipä tarvi yhtään tämä hallituskauden jälkeen ihmetellä, kun tilastot alkavat aikanaan osoittaa, minkälaisia mielenterveysongelmia, rikoksia ja muuta normaalin valtion (sellaisen valtion, jossa asiat pääosin kunnossa, eli ei Suomi tällä hetkellä, valitettavasti) kehityksesrtä poikkeavaa alkaa näkymään.

        Perussuomalaistenkin tulisi jättää hallitus hyvissä ajoin (hyvin pian) ennen kuin on totaalisen myöhäistä. Kärsijän rooliin joutuvat aina ne, jotka yrittävät tehdä yhteistyötä Kokoomuksen kanssa. Paitsi RKP, jonka kannatus kiveen hakattu. Kokoomuksenkin ns. kiveen hakattu peruskannatuslukema n. 20-21% on ja pysyy, tekivät he äänestäjien silmissä mitä tahansa, mikä on täysin absurdia ja käsittämätöntä. Tämä on nähty jo kyllin monta kertaa, ja sanoisin että Keskustalaiset ovat heitä, jotka tämä muistaa kaikkein parhaiten. Keskustan kannatuksen palautuminen kesti useita vuosia, joten luulisi heidän jo ajattelevan, ettei koskaan enää samanlaista rumbaa.

        Kokkeleiden cityasuntovelalliskannattajat on cityasuntovelallisia vielä ensi vuonnakin, kunnes siirtyvät cityeläkeläisten (vihr.) kannattajiksi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hallitus kaatuu PS maahanmuutto ajatuksiin syksyllä. RKP ei tule hyväksymään PS puoluekokouksessa esittämiä vaatimuksia. Joten Talousasiat saattavat tulla syksyllä jälkijunassa.

        Niin kaatuu Maahan muutto homma on teko syy !
        Ja teko syy oli Purran Euro myös...jonka se viikonloppuna sano hätä valeena.

        Oikea syy velkaantumiselle on UKRAINANTUKI ! mutta sitä ei saa sanoa ääneen ettei lennä ulos puolueesta.

        Oikea syy Persujen knnatuksen romahdukselle on UKRAINAN TUKI joka aiheuttaa kaikki leikkaukset,veronkorotukset laman tehtaiden sulkemiset ja velkaantumisen.. niiden takia äänestäjät menee nukkuun...siis UKRAINAN TUEN TAKIA !

        Homma pahenee entisestään kun Nato maksut alkaa !

        PERSUT KAATAA HALLITUKSEN VALHEELLISESTI valheellisiin syihinvedoten vaikka oikea syy Purran rahan jako Ukrainaan jonka Jussi vaatii... ja järki sanoo että kannatus siinä laskee !

        PERUSJEN ÄÄNESTÄJÄT ON SUOMALAISTEN RAHAT SUOMALAISILLE AATTEEN TAKANA 100% :STI

        Velkarahan jako sota hommiin eikä mihinkään....ei kreikkaan,turkkin somalaiaan jne.. ei sovi siihen muottiin !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Selkeä indikaattori yritysten lamaantumisista on että osinkoja jaetaan yrityksistä ulos tänä vuonna 13 miljardia osakkeenomistajille, jotta he voisivat ostaa lisää ulkomaan rompetta eikä kohentaa kotimaista yritysten toimivuutta. Sen sijaan että yritykset investoisivat yritykset jakavat siemenperunansa omistajille heidän makeampaa elämää avittamaan. Juu autokauppa voi siitä piristyä veikkaan..

        Ökytavaroiden tuottaminen lisäö kummasti bkt:tä ha valtiolle verotuloja kun rikkaat ostaa niitä,sama raha ei lisäö jos se annetaan vain köyhille tasaisesti jitka ostaa vain lisää viinaa ,ruokaa ja laittaa rahaa voittoatuottamattomaan asumiseensa,eihön he muuta voi tehdä,tuo 13 miljardia ei muuhun riitä ,ehkä 1 ulkomaan matkaan vuodessa ja sekin raha menee sitten ulkomaille eikä jää Suomeen..parempi antaa miljardit muutmalke rikkaalle jotka ostaa sitten miljoonien ökyautoja,-veneitä ja taloja ,osakkeita joissa voitot ja verit huipouluokkaa...kapitalismi on aina raakaa taloushallintoa ja köyhä on aina se luuseri ja pidetään semmoisena...jotta valtiotkin voittaa..

    • Anonyymi

      Minkälaisia talousneroja maata johtaa oikein , taitavat olla pelkästään omanedun tavoittelijoita .

      • Anonyymi

        Kokoomuslaiseen hallitusohjemaanhan kuuluu juuri veronkevennykset (rikkaille) ja puolustusmenojen kasvaminen. Jälkimmäinen toki tarpeen ja siltä ei voi välttyä.

        Hallituksen muut aikaisemmat "uudistukset" ovat menneet lähes 100% metsään, ja mitään ei ole kyetty perua, vaikka tulokset ovat olleet nähtävissä jo lyhyellä aikajänteellä! Vaikutukset ei liene edes EK:lle suotuisia, kun seuraa vaikutuksia yrityselämässä.

        Orpo on varsinainen jääräpää, kun ei kykene EDES myöntämään runnomiensa lakien vaikutuksia, vaikka ne ovat kaikkien nähtävillä. Suomi ei kaipaa PM, jonka hokemat ovat pääasiassa; seurataan, toivotaan, toivotaan kun asiantuntemus ja suoraselkäisyys puuttuu!

        Olisiko jo korkea aika kuunnella "oikeita" asiantuntijoita ja laatia vaikutusarviot todenmukaisena ilman omaa ideologiaa, jossa Suomi myydään pala palalta pois vikavippien toivossa? Suomea tulee vaihtoehtoisesti rakentaa ja kehittää edellisen sijaan!

      • Anonyymi

        Hallitus löi tämän velka homman lekkeriksi. Petterin dynaamiset selitykset olivat piste i päälle. Ehkä Nato menot aletaan kirjata sinne vakuutusmomentille ja rahat otetaan eläkerahastoista taas uudestaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokoomuslaiseen hallitusohjemaanhan kuuluu juuri veronkevennykset (rikkaille) ja puolustusmenojen kasvaminen. Jälkimmäinen toki tarpeen ja siltä ei voi välttyä.

        Hallituksen muut aikaisemmat "uudistukset" ovat menneet lähes 100% metsään, ja mitään ei ole kyetty perua, vaikka tulokset ovat olleet nähtävissä jo lyhyellä aikajänteellä! Vaikutukset ei liene edes EK:lle suotuisia, kun seuraa vaikutuksia yrityselämässä.

        Orpo on varsinainen jääräpää, kun ei kykene EDES myöntämään runnomiensa lakien vaikutuksia, vaikka ne ovat kaikkien nähtävillä. Suomi ei kaipaa PM, jonka hokemat ovat pääasiassa; seurataan, toivotaan, toivotaan kun asiantuntemus ja suoraselkäisyys puuttuu!

        Olisiko jo korkea aika kuunnella "oikeita" asiantuntijoita ja laatia vaikutusarviot todenmukaisena ilman omaa ideologiaa, jossa Suomi myydään pala palalta pois vikavippien toivossa? Suomea tulee vaihtoehtoisesti rakentaa ja kehittää edellisen sijaan!

        Onko noi yrittäjät tyhmiä? Nythän se vaikuttaa niin ettei ihmiset osta ja mitä siitä seuraa? Haloo kun vuosi vuodelta menee firmoilla huonommin ja vaan niillä isoilla kansainvälisillä menee hyvin niin miten kauan meinaavat kattoo ja äänestävät taas kokoomusta vaikka melkein konkurssikypsä firma alla kun ostajia ei oo kun ihmisillä ei rahat riitä edes ruokaan. Pitäiskö vähän jo ottaa järjen käyttö esiin.

        Juuri on kirjoitettu että vain rikkaiden tukeminen kannattaa kapitalismissakoska vain he oataa miljoonien ökytavaroita,asuntoja jne joissa voittoprosentit on suuria .
        Tavisten halpa ruoka ja köyhien auttaminen muutamalla sadalka ei vaktiotakaan rikasta yhtäön ,saatikka yrityksiä,nollasummapeli vaan toimii nikn ,jokainen voi laskea,,tämön takia köyhön ja sairaan halutaan vain kuolevan ,ei rikkaan tuottajan..
        Et ole mitään jos olet köyhä ,pitää markkinataloudessa paikkansa ja tee itsari..valtioltakaan et saa kohta mitäön muuta kuin turpaasi. Köyhiltä ja sairailta todella poistuu ihmisoikeudet vielä..ei olisi uskonut vielä muutama vuosi sitten mutta näin se vain on tässä järjestelmässä,laskekaa itse ja hämmästykää lopputulosta...

    • Anonyymi

      Tosi harmi että hallitus luovutti.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Täystuhohallitus.

      • Anonyymi

        Orpon hallitus lupasi 100 000 uutta työpaikkaa, mutta ei niitä ole näkynyt, vaan noin 170 000 takamatkalla ollaan.
        Nykyhallituksella on kasvulukuina vain lisääntyneet konkurssit ja työttömyys.

    • Anonyymi

      Maksamme vielä pitkään "velkaRahaa on suurituloisille"-oikeistohallituksen toimia.

      • Anonyymi

        Totta.

    • Anonyymi

      Välikysymys voisi olla nyt paikallaan. Kenellä Petteri aikoo laskun maksattaa. Hän nämä lupaukset antoi. Riikka se tuskin oli.

      • Anonyymi

        Älä viitsi persuilla.

    • Anonyymi

      Veroja kevennettiin, että Kokoomus pitää rikkaat tyytyväisinä ja varmistaa vaalirahat myös seuraaviin vaaleihin. EK:n käskystä ei myöskään alenneta miljardien yritystukia ja alennettiin yritysveroa.

      • Anonyymi

        Asiaa kirjoitat.

    • Anonyymi

      Lääkkeiden omavastuuta nostettiin, lääkkeiden alvia korotettiin ja hyvinvointialueiden lääkäri maksuja korotettiin. Ne ovat myöskin leikkauksia. Korotettiin myös ALV 25.5 . Laskujen summa nousi n. 10e ja se on paljon.

      • Anonyymi

        Hyvä kommentti.

      • Anonyymi

        Lääkkeiden omavastuuta ja verotusta korotettiin, mutta oluen ja panimoiden verotusta vastaavasti kevennettiin. ¨
        Se on kannustavaa.
        Hallitus kannustaa olemaan kännissä eikä sairas!

    • Anonyymi

      Noh, aikaa se vain ottaa ja hieman odottamisen tunnetta, kunnes kansa huomaa, osa on huomannut jo, ja toteaa ettei tämän hetken hallitus tee muuta kuin siirtää varallisuutta köyhemmiltä rikkaiden suuntaan niin kauan ja röyhkeästi, kunnes joku taho/aika loppuu (joko hallitus kaatuu tai sirkus jatkuu niin pitkälle, että tulee uudet vaalit) puhaltaa pelin poikki.

      Onhan tämä ollut aika yksipuolista tykitystä tähän saakka.

      Varallisuuden siirtämisellä, ennätyskovalla velanotolla ja toivotaan, toivotaan politiikalla ei voi tulla aikaiseksi kuin jotain todella huonoa.

      Paljonkohan on tullut tänäänkin uusia työttömiä?

      Hirvittää rehellisesti sanottuna edes ajatella, minkälaisen tulevaisuuden tämä maa on luomassa nykyisille nuorille lapsille ja juuri työelämän kynnyksellä oleville. Ihan aikusten oikeasti, ei hyvää päivää sentään.

      • Anonyymi

        Näin on.

    • Anonyymi

      mikään maa ei enää selviä veloista, koska kaikki on toisileen velkaa,

      • Anonyymi

        sehän ei ole oikeaa velkaa vaan feikki velkaa, mistäs se raha tulee oikeesti ja kuka sen keksi?
        esim. rahaa on 10 yksikköä koko maapallossa "velan" korko% on vaikka 5% no niin mistäs se tulee se 5% rahaa miettikää sitä.....

    • Anonyymi

      Huonostiham tässä käy ,talous on jo valmiiksi Euroopan heikoimmassa hapessa miten palvelut rahoitetaan viiden prosentin puolustusmäärärahoilla se ei tule onnistumaan näin köyhältä maalta köyhät jätetään oman onnensa varaan. Tässä maassa alkaa olla jo aika vähän mitä puolustaa, poliitikot pitävät puheita mutta kansa näkee jo nyt nälkää ei tämmönen maa pysty puolustautumaan missä on jo paljon ihmisiä nälkärajalla.

    • Anonyymi

      Veronalennukset oli huonosti mitoitettu ja ajoitettu!

      • Anonyymi

        Hyvä kommentti. Kiitos.

    • Anonyymi

      Tämä hallitus on vain tehostanut taloutemme alamäkeä. Asiantuntijat ovat poikkeuksetta tyrmänneet hallituksen taloustoimet, siis olisi aika kuunnella heitä ja ajaa tavan kansalaisten asiaa, eikä vain pienen lähipiirin joka on ollut orpopurralle tärkeintä.

    • Anonyymi

      Ja silti Orpon hallitus otti viime vuonna velkaa yli 15 miljardia ja tänäkin vuonna lisää tulee ainakin 13,2 miljardia.

      • Anonyymi

        Vaikka muuta lupasivat viime eduskuntavaaleissa eli kokoomus, PS eli porvaripersut, KD eli muka uskovaiset ja Rkp eli Suomen Ruotsin kielisten puolue.

      • Anonyymi

        Itse asiassa Orpon hallitus otti viime vuonna 18,44 miljardia euroa velkaa. 15,24 miljardia euroa virallista ja 3,2 miljardia euroa vuoden 2024 menoihin tarkoitettua rahaa VM piilotti vuoden 2023 alijäämään ihan vuoden lopulla kalenteriteknisellä jipolla maksupäivää aikaistamalla muutamalla viikolla. Kaunisteltiin ensimmäisen kokonaisen Orpon hallitusvuoden käsittämätöntä velanottoa.

    • Anonyymi

      Tämä on alkua vasta, kiitos EU, Nato ja DCA-sopimuksen.

    • Anonyymi

      Eniten kiihdyttää matujen hyysääminen. Jos ei ole töissä,niin karkoitus.

      • Anonyymi

        Naapurisomalilla kultaa sormissa, kaulassa, ranteissa, silti elää Kelan rahoilla, eikä kukaan ole töissä

    • Anonyymi

      Inflaatio pysyy maltillisena S-kaupasta tekemäni kaksi ostosta nousu 260% ja 22 %. K-kaupassa ruokakassi yli 20% sitäkin kalliimpi (maailman selvästi kannattavin päivittäistavarakaupparyhmä). En ymmärrä herrojen puheesta juuri mitään.

    • Anonyymi

      Orpo ajaa Suomea alas ja pääministeripestin jälkeen menee johonkin hyväveli-järjestelmän kautta saatavaan palkintovirkaan tod.näk. komissaariksi nostamaan kovaa palkkaa. Samalla tavalla teki Katainenkin aikoinaan. Sellaisia ovat Kokoomuslaiset.

    • Anonyymi

      100 000 uutta työpaikkaa näyttäytyy pian lähenevänä lähes 100 000 uutena työttömänä. Kaikkien aikojen surkein hallitus, joka on toteuttanut EKn unelmia, on ajanut Suomen taloustilanteen kuilun partaalle. Tämä hallituskausi on ollut täydellinen floppi, jossa vähäosaisten tilannetta on heikennetty urakalla. Tämän hallituksen pitää kaatua, näiden tulevaisuusnäkymien valossa sillä ei ole mitään oikeutta jatkaa.

      • Anonyymi

        Mutta leikkauksilla on varmistettu että uudet 100.000 työtöntä ovat TYÖHALUISIA työttömiä. Suorastaan epätoivoisen työhaluisia.

    • Anonyymi

      Normaalin palkansaajan ei tarvitse
      työstäkieltäytyjiä elättää.
      Ei vaikka Sdp
      niin väittää.

      • Anonyymi

        Otan työn vastaan, mikäli tarjoat sellaista.
        Ai ei ole työtä tarjolla? Vai valinta ei vain kohdistunut tällä kertaa minuun?
        No haista sinä pitkä paska vaan sitten

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Julkisella puolella ja yksityisellä pitäisi olla eri veroprosentti. Julkisella puolella kova verotus koska palkat. tulee täysin verovaroista ja yksityisellä puolen leivä verotus.

      • Anonyymi

        Juuri näin.

    • Anonyymi

      Ylen tämän aamun "Jälkipörssi" -keskustelussa sekä varainhoitajayhtiö Evlin päästrategi Valtteri Ahti että Suomen startup-yhteisön pääekonomisti Youssef Zad totesivat, että yritysveron alennus on väärä toimenpide tässä taloustilanteessa.

      Siis sekä yksityisisä sijoittajia palvelevva varainhoitaja että start-up yrittäjät eivät ymmärrä mikä järki siinä on. Vain Orpo ymmärtää, miksi valtion kannattaa velkaantua vielä lisää alentamalla yritysten veroa, kun veronalennukset kokemuksen ohjautuu lähinnä yritysten osinkoihin, joista suuri osa valuu ulkomaille.

    • Anonyymi

      Rahaa on, nyt tulee rahaa! Ei sitä velkaa koskaan tarvitse maksaa pois.
      - Vasemmisto

      • Anonyymi

        Tuo virsi menee ohi maalin, kun Orpo&Purra VELKAANTUVAT ENEMMÄN JA NOPEAMMIN, kuin Marinin hallitus koskaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo virsi menee ohi maalin, kun Orpo&Purra VELKAANTUVAT ENEMMÄN JA NOPEAMMIN, kuin Marinin hallitus koskaan.

        Miksi se teitä vasemmistolaisia kiinnostaa, ei ole valtion velka koskaan aiemminkaan teitä kiinnostanut pätkän vertaa. Pelkkää populismia tuo velasta iniseminen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi se teitä vasemmistolaisia kiinnostaa, ei ole valtion velka koskaan aiemminkaan teitä kiinnostanut pätkän vertaa. Pelkkää populismia tuo velasta iniseminen.

        Orpo lupasi "kääntää velkalaivan" ja voitti sillä lupauksella vaalit?
        No käänsikö?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi se teitä vasemmistolaisia kiinnostaa, ei ole valtion velka koskaan aiemminkaan teitä kiinnostanut pätkän vertaa. Pelkkää populismia tuo velasta iniseminen.

        On se jännä kun OrpoPurra on syytänyt rikkaiden ja yritysten veronalennuksiin yhteensä n. 4,5 miljardia euroa joka on rahoitettu velkarahalla niin miten se on pelkkää populismia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On se jännä kun OrpoPurra on syytänyt rikkaiden ja yritysten veronalennuksiin yhteensä n. 4,5 miljardia euroa joka on rahoitettu velkarahalla niin miten se on pelkkää populismia?

        Toi on jo suorannainen valhe, ei mene enää populismin piikkiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Orpo lupasi "kääntää velkalaivan" ja voitti sillä lupauksella vaalit?
        No käänsikö?

        Kaks vuotta aikaa nykyisellä hallituksella, sittenhän se aikanaan nähdään.

    • Anonyymi

      Oikeistojuopot eivät ymmärrä edes talouden perussääntöjä. Ei helvetti mitä ääliöitä. Kuinka voi olla että joku tollo katsoo persujen ja kokkareiden osaavan hoitaa valtionhallintoa saati valtiontaloutta?

      • Anonyymi

        Kerropa ne talouden perussäännöt.

    • Anonyymi

      Näihin vihervasemmiston troIIitoimiston levittämiin muunneltuihin totuuksiin ja disinformaatioon tulee suhtautua kriittisesti.

      Ostovoimaa ja parempaa luottamusta talouteen kohennetaan useilla eri keinoilla. Tällä hetkellä eletään surkeissa olosuhteissa, kiitos sosialistien umpisurkean politiikan, jossa hallitus joutuu vääntämään niskalimassa pienillä rahoilla maksimaaliset hyödyt. Veronalennuksia ei kateta yksipuolisesti velkarahalla, kuten aloittaja vasemmistolle tyypillisellä vihamielisyydellä valehtelee, vaan niitä katetaan mm. säästöillä julkisista menoista ja kiristämällä muita veroja.

      Ei ole olemassa mitään "oikeiston veropopulismia", mutta sen sijaan tämä(kin) fraasi todistaa, että vihervasemmiston puppupopulismi on todellinen ilmiö. Sekin on karmivan hävettävää, että kannattajat ei itse tajua, miten poliittinen vihervasemmisto vedättää kannattajiaan.

      • Anonyymi

        Tyypillistä kokoomus jargoniaa jolla ei ole totuuden kanssa mitään tekemistä.

    • Anonyymi

      Syvästi epärehellinen, harhainen uskomus politiikka ja trendi politiikka köyhdyttää Suomen.
      Ja trendejä orjallisesti seuraavat ahneet keinottelijat, markkina-liberalisti oikeisto sekä lapselliset naivistit, viher vas poliitikot.

    • Anonyymi

      Vasemmistolaista politiikkaa: Aina kun ulkomaanvientituotteita kehittänyt diplomi-insinööri kuolee, niin tilalle tulee ulkomailta lukutaidoton polkupyöränkorjaaja. Ajatus on, että joskus hamassa tulevaisuudessa joku polkupyöränkorjaajan suvusta kouluttautuu vienti-insinööriksi Suomeen tuottamaan hyvinvointivaltion olemassaololle tärkeitä nettoveroeuroja. Sitä ennen tuon vienti-insinöörin suku elää muiden suomalaisten nettoverovaroilla.

      • Anonyymi

        Viherpunaisten luulottelujen jatkoa by Paavo Arhinmäki: Jos yritystoiminta ei synnytä riittävästi nettoverovaroja, niin aina voi ottaa nettoveroalijäämön korvaamiseksi lisää velkaa, jota ei tarvitse maksaa pois.

    • Anonyymi

      Tottakai Purra pitää omien verojensa kevennystä välttämättömänä. Ottaa järkyttävästi lisää velkaa valtiolle jälkipolvien maksettavaksi, ja kaapaisee niistä sitten verojaan alentamalla siivun itselleen ja muille hillotolppalaisille. Uskomattoman röyhkeää jopa persulle.

    • Anonyymi

      Äärioikeistolaisessa ideologiassa henkilökohtaisen ahneuden luullaan virheellisesti tarkoittavan talousosaamista. Valitettavasti tosielämässä se on päinvastoin ja ahneus on yksi kuolemansynneistä.

    • Anonyymi

      Vihervassarit ois ottaneet vielä enemmän velkaa vai millä olisivat rahoittaneet lisämatutuksen ja rahanjaon taivaan tuuliin

      • Anonyymi

        Todista se, tai muuten samaa velkapelottelu valehtelua millä perskok hallitus saatiin.

      • Anonyymi

        PersKeKo-oikeistohallitus niitä manuja Lähi-idästä ja Afrikasta tuotti ennätyksellisesti. Vuosikohtainen SE 2015 lähes 35 000 ja hallituskausikohtainen SE 2015-2019 yli 51 000. Marinin kaudella sieltä suunnalta oli jopa poikkeuksellisen hiljaista. Ukrainan sotapakolaiset, naiset ja lapset kelpasi myös Persu-Mestarille ja Saksi-Riikalle.

        Purra myönsi myös Orpon oikeistohallituksen ottavan enemmän velkaa kuin Rinteen ja Marinin hallitukset kriiseissä (pandemia ja energiakriisi).

        Purra myönsi: Orpon hallitus ottaa enemmän velkaa kuin Rinteen ja Marinin hallitukset
        https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/4214333e-eb34-4895-afc0-9f660ef5f9f2

        Valtionvelka paisui taas
        https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/d81ed707-b536-4db7-a113-5ed97c662d3a
        Valtiokonttori päivitti tiistaina valtionvelan tilastot. Joulukuun lopussa valtionvelka oli 169,41 miljardia euroa.

        Vuoden 2023 lopussa valtionvelka oli 154,17 miljardia euroa, joten vuoden aikana valtio nosti uutta lainaa nettomääräisesti noin 15,24 miljardia euroa.

        Luvusta on pois 3,2 miljardia euroa vuodelle 2024 budjetoitua menoa, jotka kalenteriteknisesti siirrettiin VM:n kokoomusvirkamiesten toimesta vuoden 2023 alijäämään joulukuussa piilottamaan Petterin ja Riikan ensimmäisen kokonaisen hallitusvuoden velanottoa.
        Muuten vuoden 2024 velanotto olisi ollut 18,44 miljardia euroa.

        Valtionvelkaan [2023] ilmestyi 3 yllätysmiljardia: Tässä syy
        https://www.talouselama.fi/uutiset/valtionvelkaan-ilmestyi-3-yllatysmiljardia-tassa-syy/30c3ae71-dd61-4284-92e1-2221e9d19e3d
        Valtio ottaa tänä vuonna [2023] 3,2 miljardia budjetoitua enemmän velkaa. Valtiovarainministeriön budjettipäällikkö Mika Niemelä kertoo, että käytännössä tilanteessa on kyse siitä, että Valtiokonttori nostaa velkaa tänä vuonna [2023], kun velka on merkitty ensi vuoden budjettiin [2024]. ”Velan määrä ei hallituskausitasolla nouse”, Niemelä vakuuttaa.

        Älä nyt faktoilla koksupersutia rasita.

        Leikkaavat ennätyksellisesti 9 mrd€ + lisää pitää "sopeuttaa" ja nostivat vielä alv-tasaverot pilviin ja silti ottavat enemmän velkaa kuin edellinen Rinteen-Marinin hallitus vakavissa kriiseissä, joiden lisämenot kokoomus, persut ja KD oppositiossa hyväksyivät 100%:sti ja Orpon kokoomus vaati vielä EK:n, Suomen Yrittäjien, MaRan ja Tapahtumateollisuuden ym. kanssa kovaa huutaen paljon annettua enemmän yritysten koronatukemista. Niitäkin velkoja maksettaisiin nyt köyhällistön ja duunarien etuja leikaten sekä hyvinvointipalveluita rapauttaen.

    • Anonyymi

      Jee

    • Anonyymi

      Ei hätää se on yhteisvelkaa espanja ja italia kuittaa meidän velat eläköön liittovaltio, eläköön yhteisvelka vieläkin on varaa velkaantua

    • Anonyymi

      Liittovaltio takaa velkoja puolustukseen 150 miljardiin saakka.

    • Anonyymi

      Suomi rlinkautisvelkavankila.

      Puran vika.

    • Anonyymi

      Suomi elinkautisvelkavankila.

      Purra teki sen.

    • Anonyymi

      Ihmiset joutuvat ottamaan pankkivelkaa jotta saavat rahaa ruokaan, koska ruoan ALV on liian korkea, pitäisi ollsa nolla.

      Nuorisokin velkaanntuu nälissään tilailemalla ruokia.

      Se on tämä nälänhätä, Suomen kansallissairaus.

      • Anonyymi

        PulaAho puhemies valitsi Purran joka aiheutti Pula-ajan vuosikymmeniksi.

    • Anonyymi

      Uusien leikkausten sijaan vielä voisi perua esimerkiksi vuonna 2027 voimaan tulevan yhteisöveronalennuksen, joka ei uusimmassakaan VM:n ennusteessa näytä rahoittavan itseään, vaan velkaantuminen kasvaa jopa yli 90 %:n vuonna 2029.

      https://yle.fi/a/74-20167950

      • Anonyymi

        Purran vika.

    • Anonyymi

      Ukrainan tuki sitä eniten kiihdyttää !
      Ja Tulossa oleva 5 % (15 Miljardin/ v.) Nato maksut
      6 vuoden kuluttua meillä on 300 Miljardia velkaa

    • Anonyymi

      Kun en saa muuten veronkevennyksiä, niin olen laskenut omaa verotusta ainoalla mahdollisella keinolla eli kuluttamalla huomattavasti vähemmän kuin ennen!
      Rikkailla on tietysti paljon isommat veronkevennykset. Mutta olen minäkin tällä tavalla kuitenkin jo säästänyt useita tuhansia euroja kahden vuoden aikana ja veroissa joitakin satasia.

    • Anonyymi

      Suomi on Euroopan toiseksi kovin verottaja
      joten verotuksesta ei velkaantuminen ole kiinni.
      Kuluja on karsittava
      Demarit on puolue joka ei tätä tee.
      He ovat lapsellisen naiiveja.

      Oma ehdotus: joka 4 byrokraatti, eli virkamies on irtisanottava.
      Näitä on suomessa suhteutettuna väkilukuun eniten Euroopassa.
      Samalla vapautuu työvoimaa TUOTTAVAAN TYÖHÖN
      eikä paperinpyöritykseen.

    • Anonyymi

      Purrra on osaamton valtiovarainministeri, noviisi joka leikkaa ja kiusaa suomalaisia. Tummia, vähemmistöjä, vanhuksia ja terveydenhuoltoa.

      Hän on sairaan puolueen puheenjohtaja, joka on todella kylä. Juo vihreitä ja silmäpussit nyt vaan kertyy silmien alle. Oikein tekoripsetkin on hän ottanut, mutta pussti vaan roikkuu.

      MIstä näitä sikiää ja valitaan ja kuka kannattaa tällaisia taitamattomia ihmisvihaajia ja miksi haluavat tuollaisia kokemattomia ministereitä, jotka vievät suomea tuhoon.

      Suomea viedään isoon velkaan historian suurimpaan ja leikkauksia tehdään kiusaten eri ihmisryhmiä, kehitysavusta, vanhuksilta, sairailta, ja maahanmuuttajilta.

      Mistä näitä tulee ja kuka haluaa, jatkossa voidaan deletoida koko puolueen. Ei veronmaksajien kustannuksella enää elätetä roistoja ja valehtelijoita. Elävät kuin porsaat ja ahnehtivat itselleen kaikke matkakuluihinkin 30 000 euroa Mäenpää vetää veronmaksjien varoista ja ihmisä he luokittelevat sairaalla tavalla sekä velat historian suurimmat.

    • Anonyymi

      Rauhoitu poika muista kuri,arvosta PerS laisia kunnioita Riikka Purraa

    • Anonyymi

      Koko pointti tässä työläisluokan sortamisessa on se, että päättäjät tietävät aikojen muuttuvan haastavammiksi tulevan 5-10 vuoden aikana ja kun ajat ovat haastavia, halutaan työläisiltä ottaa se vähäinenki vapaus pois. Tällä duunarikastin sortamisella taataan eliitin elintaso yli noiden vaikeiden vuosien, toki osa työläisistä kuolee nälkään ja kylmään, mutta se on se riski jonka eliitti on valmis ottamaan.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      pieni ja alempi keskituloisten ostovoimaa (leikattu liikaa täs tulos) lisättävä ni alkaahan se nousu pikkuhiljaa. sekä isotuloisten vero (yritysten) veroalet pois. näillä alkuun eikö.

      • Anonyymi

        Joo.

    • Vielä 2023 oli erinomainen tilaisuus taittaa velkaantuminen. Olisi vain tarvinnut säästöjen lisäksi nostaa railakkaasti progressiivista tuloveroa. Jos niin olisi tehty niin homma olisi jo hoidettu ja korkeaa tuloveroa ei tarvitsisi enää jatkaa eikä toisaalta tarvittaisi nyöskään lisää leikkauksia. Kumpiakin voitaisiin vetää takaisin. Talous olisi kaikkiaan paremmin tasapainossa ja luottamus hallituksen talouspolitiikkaan olisi aivan eri luokkaa kaikissa kansankerroksissa. Tuloksena olisi ihan oikeaa kasvua. No, hallitus toimi tasan päinvastoin. Tilaisuus menetettiin ja sen perään on nyt enää turha haikailla, Juna meni jo. Järjen sijasta valittiin ideologinen hölmöily ja tässä sitä nyt ollaan - voi sanoa, että taas. Vaikka syyt ovat erilaiset kuin 1990-luvun lamassa niin seuraukset ovat samat. Hirmuiset talkoot ovat edessä seuraavallakin hallituksella. Huh huh!

      • Anonyymi

        >>>Hirmuiset talkoot ovat edessä seuraavallakin hallituksella. Huh huh!

        Kuten edellä uus-kolonialismista totesin, nyt EI velkasuosta enää leikkauksin nousta, kun ne on suunnattu kohti pers-aukisia, jotka ei muutenkaan kykene enää kuluttaa ja jos haansia uskovat, eivät enää koskaan koske VELKAAN, veihän ulosottkoijjari kaiken !
        Samalla kun kusiaiset petos-puudeli-Purran toimin, lahjoittaa jättiveronkevennyksin rahaa niille, jotka eivät sitä enää tarvitse:

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17652671/tiesitko-etta-suomen-100-000-suurituloisimmalle-jaettiin-perati-50-mrd-euroa-rahaa

        Itselläkin on tavaraa ja roinaa ihan poisheitettäväksi asti, niin näillä korotetuilla ALVeilla ei ole mitään tarvetta tulla enää uusia ostella. Pannaan säästö-plakkariin kaikki.

        Ja mitä enemmän syytävät PIILO-veroja rividemarin riesaksi, kuuluu Haansin suositus
        seuraavasti:
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/9841340/nain-suitsit-impperialismia

        Nurin vaan koko kokoomus persuilu paska !

        t. haans

    • Anonyymi

      Marinin hallitus jakoi miljardeja velkarahaa ilman valvontaa ja seurantaa yrityksille muka koronatukena. Muutamat saajat jopa tulivat julkisuuteen ja kertoivat ihmettelevänsä kun firmaan tuupattiin parin vuoden liikevaihdon verran ylimääräistä rahaa vaikka mitään ei edes ollut anottu. Moni silloin tekohengitetty yritys on sittemmin tehnyt konkurssin, kukaan ei osaa laskea paljonko miljardeilla hetken aikaa ylläpidetyt työpaikat tulivat maksamaan per työpaikka...
      Annan ko. hallitukselle pisteet siitä miten koronapandemiaa muuten hoidettiin mutta yo. temppu olisi saanut jäädä tekemättä.
      Nykyisen hallituksen mahdollisuuksia hillitä velanottoa rajoittaa yleinen Eurooppalainen teollisuuden matalasuhdanne joka ei voi olla tuntumatta meillä ja juurikin meillä koska olemme niin pieni tekijä. Globaalissa maailmassa tuotteiden valmistamisessa ja myymisessä kannattavasti halvimmalla jyrää nyt esim. sellainen jättiläistekijä kuin Kiina, joku ennen Euroopan veturina tunnettu Saksakin on enää inisijän roolissa.
      Myös Natoon liittyminen lisää menoja, samoin puolustusmenoihin ilmaisesti tehtävät mittavat lisäsijoitukset tavoiteltaessa sitä 5%/BKT- vaatimusta.
      Ja kun velka lisääntyy, velanantaja ymmärtää nostaa korkoja ja velanhoidon kokonaiskulut sen kun kasvavat ja ne selätetään ottamalla lisää velkaa...

      • Anonyymi

        Porvaripropagandaa pukkaa.

    • Anonyymi

      Kokoomus Orpon porvarihallituksen eli kokoomus, PS, KD ja RKP porvarillinen talouspolitiikka vörkkii.

      • Anonyymi

        Jep.

    • Anonyymi

      Ei tällainen demokraattinen järjestelmä toimi käytännössä.
      Hallituksessa puolueet joutuvat tekemään kompromisseja ja eduskunnan kyselytunnit on surkeaa teatteria, oppositio ei voi tällaisessa järjestelmässä kuin vikistä.
      Muutettais nyt vaikka ensin sosiaaliturva Suomen kansalaisuuteen perustuvaksi, mutta eihän se muille kuin persuille käy.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      517
      1580
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1176
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      862
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      62
      861
    5. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      837
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      766
    7. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      76
      751
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      30
      707
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      695
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      691
    Aihe