Venäläiskopteri yritti upottaa suomalaisen purjehtijan

Anonyymi-ap

NYT SAA RIITTÄÄ!!!
Venäläinen helikopteri häiritsi purjehtijoita Itämerellä perjantaina.

Suomalainen Simo Skogberg oli kolmen kaverinsa kanssa purjehtimassa Itämerellä Saarenmaalta Gotlantiin, kun he näkivät juuri Turun telakalta valmistuneen jättiristeilijän. Risteilijä oli neitsytmatkallaan kohti Floridaa.

Risteilijää oli seuraamassa muitakin. Pian laivan suunnasta suoraan kohti purjevenettä kaarsi helikopteri. Kiikareilla katsottuna se näytti sotilashelikopterilta, Skogberg sanoo. Kun se lähestyi, alkoi purjehtijoita huolestuttamaan sen aikeet.

– Siinä oli venäläistä kirjoitusta ja pyrstössä punainen risti, Skogberg kertoo.

Selkkaus tapahtui kansainvälisillä aluevesillä perjantaina kello 11.18. Skogbergin mukaan esimerkiksi viranomaiskopterit eivät tulisi noin lähelle. Hänen mielestään helikopterin vaarallinen lähestyminen ei voinut olla vahinko.

– Se tuli selkeästi ihan kohti. Vaikutti ihan tahalliselta tai tarkoituksenmukaiselta, Skogberg pohtii.

Skogberg kertoo, että he eivät ole ilmoittaneet tapauksesta vielä viranomaisille, mutta aikovat tehdä niin. Hän ei ole aiemmin kohdannut merellä vastaavaa tilannetta, vaikka on itse kokenut purjehtija ja palvellut myös laivastossa.

Myös Petri Mäkelä ihmettelee, miten helikopteri lensi näin lähelle purjevenettä. Hän pohtii myös, voisiko Venäjän laivaston radioyhteys olla siviililiikennettä kohden huono. Teknisesti sen ei kuitenkaan pitäisi olla ongelma.

jatkuu

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011375279.html

96

825

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      vaarallinen tilanne

    • Anonyymi

      r......ä on vakava uhka, ei välittä mistään mitään

    • Anonyymi

      r.....ä on vakava uhka

    • Anonyymi

      r.....n touhu on vaarallista ja ei edes siviilit ole turvassa

      • Anonyymi

        Hyvähän tuo kuitenkin oli että kopteri ei mennyt liian lähelle tuota risteilijää. Siinä olis voinu käyvä höpösti jos savupiipun nokka olisi hiponut veden pintaa ilmavirran seurauksena.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvähän tuo kuitenkin oli että kopteri ei mennyt liian lähelle tuota risteilijää. Siinä olis voinu käyvä höpösti jos savupiipun nokka olisi hiponut veden pintaa ilmavirran seurauksena.

        Näinpä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvähän tuo kuitenkin oli että kopteri ei mennyt liian lähelle tuota risteilijää. Siinä olis voinu käyvä höpösti jos savupiipun nokka olisi hiponut veden pintaa ilmavirran seurauksena.

        Kauheita nuo ryzzztsät


    • Anonyymi

      Ammattitaidoton kiusaamassa siviileitä sotilaskopterilla.

      • Anonyymi

        TILTU! Sinulla ei ole oikeutta kirjoittaa tälle palstalle!


      • Anonyymi

        Tolvanat jurttarutsat päässy puikkoloihin. Sinällään jo rikos.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tolvanat jurttarutsat päässy puikkoloihin. Sinällään jo rikos.

        Siinä tapauksessa sinunkin täällä olosi on rikos, ja vielä suurempi.


    • Anonyymi

      Oliko Lev mukana purjehtimassa?

    • Anonyymi

      Eikö aloittajaa hävetä tällainen tehty modattu juttu?
      Toimitus kai voisi poistaa tuon tekijän tiedot videoklipistä, se näyttää ikävältä tässä asiayhteydessä?!

      Me suomalaiset menettämme kohta lopullisesti uskon iltalehdistön "uutisiin"?!

    • Anonyymi

      Venäläisillä on kokemusta näistä "mennäänpä lähelle pelottelemaan siviilejä" tilanteista.

      Välillä on käynyt sitten kylmät ja sen jälkeen slaavi vinkumista riittää.....

      • Anonyymi

        Tuo videon tehnyt taho tekee, tai on tehnyt myös videopelejä?


    • Anonyymi

      Voi kamalaa kun herra Tärkeän purjehdusta nyt vallan häirittiin...🤣

      • Anonyymi

        Tiltu?


    • Anonyymi

      Ei ne tunnista sitä lippua mikä liehui laivan takana kaukaa. Oli sen verran tuntematon minullekin etten tiedä mikä se on.

    • Anonyymi

      Se oli rauhan kopteri, rauhaa rakastavat maasta, joka haluaa vain tehdä ystävyyssopimuksia. Sitten mä heräsin.

      • Anonyymi

        Tunniistus helikopteri siitä heti naapurista vaan...


    • Anonyymi

      vaarallista touhua taas

    • Anonyymi

      todella vaarallista touhua

    • Anonyymi

      r.....ä on uhka

      • Anonyymi

        VAPAALLE MAAILMALLE,


    • Anonyymi

      vakava uhka

    • Anonyymi

      Siis ei keeeestä näitä juttuja, pääuutisia revitään siitä että joku nähnyt Suomenlahdella, hui kamalaa, venäläisen sukellusveneen...🤣

      • Anonyymi

        Pitäkää kukkaroistanne kiinni.


      • Anonyymi

        höpö höpö


      • Anonyymi

        Vedetäänköhän Meksikossa pääuutisia siitä että joku kalastaja nähnyt Meksikonlahdella (eli Trum...eikun Amerikanlahdella) yhdysvaltalaisen sukellusveneen?


    • Anonyymi

      r.....ä on vakava uhka

    • Anonyymi

      Lisää valvontaa alueelle

      • Anonyymi

        Ei voi ottaa lisää lainaa sitä varten. Nato-suomi joutuu muuten TARKKIKSELLE.


    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      Jokainen venäläinen laiva, vene ja suppilauta ammuttava tavattaessa!!!!!!!

      • Anonyymi

        Ammukset on annettu Suomea puolustavalle Ukrainalle. "LAUKAUS" "LAUKAUS" "SARRRRRRJA" "SARRRRRRJA" ei upota minkäänlaista alusta.


    • Anonyymi

      r.....ä on vakava uhka

    • Anonyymi

      Miten oman mielipiteen esittäminen voi olla sääntöjen vastaista?
      Minunkin kommentti näköjään on poistettu, vaikka siinä ei taatusti loukattu ketään.

    • Anonyymi

      Videoista ei todellakaan tiedä mikä on totta ja mikä ei.

      • Kun ei tiedä hevon vttuakaan tietotekniikasta ja sen mahdollisuuksista ... kannattaa pitää se suunsa kii.


    • Anonyymi

      Tarvii vaan olla helvetin tyhmä mikä kaiken uskoo mitä näytetään.

    • Anonyymi

      Aloittaja esittää taas asian aivan väärinpäin. Kopteri ei uhannut mitään, vaan purjealus yritti pudottaa rauhallista tiedustelua suorittaneen kopterin, johon oli pakko reagoida.
      Venäjä harkitsee noottia Suomelle vakavan selkkauksen johdosta.

      • Anonyymi

        Kopteri käyttää TUULIVOIMAA. Se on nyt muotia.


    • Anonyymi

      Ryssä hakee selvästi pientä konfliktia , siitä se alkaa.
      Eikös se ryssä pudottanutkin suomalaisen matkustajakoneen paljon ennen talvisotaa ?

      Toisaalta kun Turkki ampui alas venäläisen taistelukoneen joka muka erehtyi turkin alueelle joskus vuonna 2021 turkista tuli kerralla ryssän kaveri Vova kutsui turkin keisarin kylään ja jutteli niitä näitä mukavia .

      Suomen ehkä pitää ampua alas seuraava venäläinen lentokone joka erehtyy suomen ilmatilaan .On se vaan hankala naapuri .

      • Anonyymi

        Matkustajakone Kaleva (OH-ALL) oli Aero O/Y:n kolmimoottorinen Junkers Ju-52-3/mge -lentokone, jonka kaksi neuvostoliittolaista Iljušin DB-3 -pommikonetta ampui alas sen ollessa reittilennolla 1631[1] Tallinnasta Helsinkiin 14. kesäkuuta 1940. Tapahtui siis ns. välirauhan aikana.

        SIKAryssä ampui alas ruotsalaisen DC-3 koneen 13. heinäkuuta, vuonna 1952. Kolme päivää koneen katoamisen jälkeen Neuvostoliitto ampui alas ruotsalaisen Catalina-koneen, joka etsi kadonnutta DC3:a. Ruotsi esitti vastalauseensa ja epäili, että Neuvostoliitto oli ampunut alas myös kadonneen koneen.

        https://yle.fi/a/3-7175915


    • Anonyymi

      r.....ä on vakava uhka

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      Varjolaivastoja ja vakoilualuksia sielä ja tuola.

      Pakko ne on käydä tunnistamassa?

      • Anonyymi

        Noissa Nato-suomen varjolaivaston vakoilualuksissa voi olla vaikka mitä vakoilu ja häirintälaitteita!


    • Anonyymi

      Stingeri pakolliseksi veneen turvavarustukseksi?

    • Anonyymi

      Satusedillä sitä riittää tarinaa.
      Joko Eagle S:n miehistö on tuomittu jostakin?
      Ihan mistä tahansa, mutta joko on?

      • Anonyymi

        Eagle S:n tapaus oli vain merirosvo näytelmä. Muutamaa merimiestä pidettiin kaapissa, koska tiedettiin että "koppikorvaus" tulee olemaan ainaki parin vuoden palkan kokoinen ko. merimiehille.

        Tasinan loppu on vaiettu ..... hys hys ...


      • Anonyymi kirjoitti:

        Eagle S:n tapaus oli vain merirosvo näytelmä. Muutamaa merimiestä pidettiin kaapissa, koska tiedettiin että "koppikorvaus" tulee olemaan ainaki parin vuoden palkan kokoinen ko. merimiehille.

        Tasinan loppu on vaiettu ..... hys hys ...

        Tarina ei suinkaan ole lopussa, oikeudenkäynti on kesken.


      • Helsingin käräjäoikeudessa.


      • Haha. Älä höpötä. Oikudenkäynti on jo menossa.


      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Haha. Älä höpötä. Oikudenkäynti on jo menossa.

        Hölmöläisten hommaa. Tuo paatti olisi pitänyt samantien saatella Juutinrauman toiselle puolen. Merivoimille se olisi ollut normaali harjoitustehtävä; siitähän niille maksetaan. Nyt vaan lisää maksettavaa veronmaksajille.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Hölmöläisten hommaa. Tuo paatti olisi pitänyt samantien saatella Juutinrauman toiselle puolen. Merivoimille se olisi ollut normaali harjoitustehtävä; siitähän niille maksetaan. Nyt vaan lisää maksettavaa veronmaksajille.

        Ja sitten kaapeleiden katkomiset olisivat jatkuneet.


    • Anonyymi

      Turvaväli videon perusteella oli riittävä. Uhkaa veneelle ei ollut.

    • Anonyymi

      r....ä sikaili taas

    • Anonyymi

      Oliko purjevene vakoilutehtävissä alueella? Signaalitiedustelua?

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      Oliko purjevene vakoilutehtävissä alueella? Signaalitiedustelua?

      KYLLÄ!

      Jännitystä myö lähettiii hakeen ja myös saatii.

    • Anonyymi

      r.....ä on vakava uhka

    • Anonyymi

      r......ä on vakava uhka

    • Anonyymi

      Jälleen yksi venäläisten epäonnistunut loikkausyritys.

    • Anonyymi

      r......n uhkaan tulee vastata

    • Anonyymi

      GPS sekeisin ja vailla riittäviä veneilytaitoja oleva vakoilualuksen miehistö oli kaataa peloissaan veneensä kun KA-27 tiedustelu kopteri lähestyi alusta. Latvialaisilta hankitut huumeet joutuivat valitettavasti heittämään mereen.

      • Anonyymi

        E menny ku katiskavyyhdin tynnyri keissi.


    • Anonyymi

      r....ä on vakava uhka

    • Anonyymi

      r.....ä sikaili taas

    • Anonyymi

      r......ä sikaili ja vaaransi siviilit

    • Anonyymi

      näin

    • Kuten tästäkin ketjusta näkee, ei mitään niin halveksuttavaa Venäjän rikosta tai törttöilyä, etteikö tiltut sitä puolustelisi.

    • Anonyymi

      Täsmällinen havainto.

    • Anonyymi

      Skogbergin Simolle:

      Kannattaa opetella purjehtimaan ensin jonkun kokeneemman kanssa enneku ajautuu liian kauas ja merihätään.

      Ja tottakai kannattaa ottaa kokenut miehistö mukaan. Pirkka-kaljaringssä ei purjehdustaidot kehity.

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      Pahasti Juopunut venäläinen helikopterilentäjä oli 100 varma että näki purjeveneessä laskeutumisalustan.

      Tähtäsin siihen mutta se katosi yhtäkkiä, kertoi lentäjä.

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      Jälleen osoitus mulkkuvaltion toiminnasta.

      • Anonyymi

        Ja höpsistä. Ei kai kukaan niin pöhlö ole että avomerelle lähtee seilaileen ilman minkäänlaisia puolustusvälineitä ? Pitäiskö tämäkin yhteiskunnan/ veronmaksajien kustantaa ? Jokaisessa purjeveneessä täytyy olla sen verran kiväärivoimaa että tuommoinen hulikupperi voidaan pudottaa ohi mennen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja höpsistä. Ei kai kukaan niin pöhlö ole että avomerelle lähtee seilaileen ilman minkäänlaisia puolustusvälineitä ? Pitäiskö tämäkin yhteiskunnan/ veronmaksajien kustantaa ? Jokaisessa purjeveneessä täytyy olla sen verran kiväärivoimaa että tuommoinen hulikupperi voidaan pudottaa ohi mennen.

        Keksi keskenkasvuinen vähän parempaa provokaatiota. Ei jatkoon tällä kertaa.


    • Anonyymi

      Vai meinas vene kaatua!

      Simo Skogbergille tiedoksi että kansalais- ja työväenopistot järjestävät veneilytaidon kursseja nyt alkavalla syyskaudella ja ne jatkuvat tulevan vuoden keväällä. 😉👍

      • Anonyymi

        Ei kannata Simon kusta seisaaltaa veneestä. Siinä voi käydä huonosti.


    Ketjusta on poistettu 42 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      275
      4699
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      134
      3040
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      44
      2877
    4. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      30
      2855
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      76
      1811
    6. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1664
    7. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1521
    8. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      60
      1429
    9. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      95
      1292
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      215
      1190
    Aihe