Tilanne on todella huolestuttava, Suomen työttömyys säikäytti ekonomistit

Anonyymi-ap

Työttömyys|Työttömyys kasvaa ekonomistien mukaan nyt pelättyäkin pahemmin. Samaan aikaan työmarkkinoilla on käynnissä ennen näkemätön ja outo tilanne, kun työllisyysaste kasvaa yhtä aikaa työttömyyden kanssa.

Työttömyys kasvaa nyt Suomessa tahtiin, jota ei ole nähty sitten 1990-luvun.

Tiistaina julkaistut lokakuun työttömyysluvut yllättivät synkkyydellään myös asiantuntijat.

”Osasin odottaa työttömyyden kasvua, mutta en näin huonoja lukuja. Tilanne on todella huolestuttava”, toteaa Pellervon taloustutkimuksen (PTT) vanhempi ekonomisti Henna Busk.
------

JA KAIKKI TÄMÄ, KOSKA JÄTIMME NEUTRAALIN ASEMAMME.
NATOSTA ON EROTTAVA.

27

239

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      noh, muuten oikein, mutta työllisyysaste ei kasva, vaikka hiukan työllisten määrä kasvaakin.
      Jos verrataan esim vuoteen 2022, niin vaikka maahanmuutto on lisännyt työikäisten määrää, niin työllisten määrä on nyt noin 30 000 alempi.
      Hallitus on totaalisesti epäonnistunut talouspolitiikassaan. Eikä muillakaan sektoreilla hyvälle näytä.

      • Anonyymi

        Vaan oisko meillä työttömiä ollenkaan jos sdp: llä ei olisi kannattajia ?


    • Anonyymi

      Mutta työttömyyshän kasvaa kohisten. Suunta on oikea. Olemme kasvu-uralla ja nousukiidossa.

    • Anonyymi

      Heikosti lukeneita se säikäyttääkin ja varmasti

      - nää on niitä ikuisia koululaisia

    • Työllisyys sitä ja talous tätä.

      Ikävää että tähän samaan väliin sattui Venäjän imperialistinen hyökkäys puolueettomaan maahan, mikä pakotti meidän liittymään NATOon.

      Ikävä juttu.

      • Anonyymi

        Pakotti, ok. No sillä tavalla Suomi hävisi. Ei edes laukausta ammuttu ja Suomi antoi rahansa ja tulevaisuutensa pois.


    • "JA KAIKKI TÄMÄ, KOSKA JÄTIMME NEUTRAALIN ASEMAMME.
      NATOSTA ON EROTTAVA."

      Oletko SAIRAS ELÄKELÄINEN, PRESITENTTI?

      MUAHAHAHAAAA

      Eikö sinulle ole jo kerrottu, että jos tavoittelet tuollaista, sinun täytyy tehdä asialle jotain. Varoitan etukäteen, että MURSKAAVA ylivoima suomalaisista ajattelee täysin toisin. Mutta yrittänyttä ei laiteta. Ehdotan:
      -Etsi kansanedustajaehdokas/ehdokkaita jotka ajaisivat tuollaista
      -Ryhdy itse ehdokkaaksi

      Jos et halua näitä tehdä, sinun täytyy tyytyä vain valittamaan täällä (TÄÄLÄ). Ehkä olet jo tyytynytkin asemaasi?

      • Anonyymi

        Laita nyt vihreitä kuulia hanuriisi.
        Dippaa ne habaneero kastikkeeseen ensin.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Laita nyt vihreitä kuulia hanuriisi.
        Dippaa ne habaneero kastikkeeseen ensin.

        Luulen että teitä PRESITENTTEJÄ on kolme, ehkä vain kaksi. Toinen on tämä KIERTOKOULUELÄKELÄINEN (eläkelläinen) ja toinen tämä ONELINERSPESIALISTI. VIHREIDENKUULIEN mies tai HANURIMIES. Hän on dumppaamassa "vihreitäkuulia" hanuriin. En tiedä tarkoittaako "hanuri" tässä peräsuolta vai soitinta. Sitä on mahdoton päätellä.

        MUAHAHAHA MUAHAHA

        Mutta miten oli sen kysymyksen laita kuinka NATO vaikutti Suomen talouteen?
        MURSKAAVA enemmistö näkee, että NATOon pääseminen oli helpottavaa ja huojentavaa kun näkee millaiseksi itänaapuri on muuttunut. Ja se maksaa mitä maksaa. Turvallisuudella ei ole hintaa. Eikä asia muutu miksikään vaikka kuinka valittaisitte.

        MUAHAHA MUAHAHA MUAHAHAH


      • Anonyymi
        törkyturpa kirjoitti:

        Luulen että teitä PRESITENTTEJÄ on kolme, ehkä vain kaksi. Toinen on tämä KIERTOKOULUELÄKELÄINEN (eläkelläinen) ja toinen tämä ONELINERSPESIALISTI. VIHREIDENKUULIEN mies tai HANURIMIES. Hän on dumppaamassa "vihreitäkuulia" hanuriin. En tiedä tarkoittaako "hanuri" tässä peräsuolta vai soitinta. Sitä on mahdoton päätellä.

        MUAHAHAHA MUAHAHA

        Mutta miten oli sen kysymyksen laita kuinka NATO vaikutti Suomen talouteen?
        MURSKAAVA enemmistö näkee, että NATOon pääseminen oli helpottavaa ja huojentavaa kun näkee millaiseksi itänaapuri on muuttunut. Ja se maksaa mitä maksaa. Turvallisuudella ei ole hintaa. Eikä asia muutu miksikään vaikka kuinka valittaisitte.

        MUAHAHA MUAHAHA MUAHAHAH

        Teuvo, vainoharhaisuutesi puskee taas pintaan, MUAHHHHAHHAHA; MUAHHHHAHHHAA; MUAHHHHHHA! Muistatko DIV-44:n ? Hänellä oli myös harhoja, oletteko veljeksiä? MUAHHHHHAHHHHA; MUAHHHHA, sinä ja siankinkkukäsivarret veljeksiä kuin ilvekset?< MUAHHHAHHHA; MUAHHHHHHHA;MUAHHHAHHA!!!!


      • Anonyymi kirjoitti:

        Teuvo, vainoharhaisuutesi puskee taas pintaan, MUAHHHHAHHAHA; MUAHHHHAHHHAA; MUAHHHHHHA! Muistatko DIV-44:n ? Hänellä oli myös harhoja, oletteko veljeksiä? MUAHHHHHAHHHHA; MUAHHHHA, sinä ja siankinkkukäsivarret veljeksiä kuin ilvekset?< MUAHHHAHHHA; MUAHHHHHHHA;MUAHHHAHHA!!!!

        Kaukonäköisyytesi MYKISTÄÄ minut! Mistä osasit arvata tuon kaiken? Miten se on mahdollista???

        Kyllä, olemme todellakin VELJEKSIÄ!!

        Saatan aistia tuon puhisevan ja tärisevän RAIVON jolla PRESITENTTIMME rääkkää NÄPPÄIMISTÖÄÄN säälimättömästi ja väsymättömästi.

        Mutta kuinka sen NATO-kysymyksen ja talouden laita oli? Kysymyksen detaljit oli jo annettu tuossa edellä. Nyt kun olet saanut päästettyä pahimmat HÖYRYT ulos, niin ehkä pystyt jo VASTAAMAAN?

        MUAHAHAHAAAAA


    • Anonyymi

      Suomi Suomalaisille - Nato ULOOOOOOOS!

    • Anonyymi

      Kaikki kurjuus alkoi siintä, kun Suomi liityi natoon.

      • Jaa, mutta miksi te tiltut sitten olette jo reilut 10 vuotta haukkuneet Suomea, Suomen demokratiaa ja päätäjiä?


      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Jaa, mutta miksi te tiltut sitten olette jo reilut 10 vuotta haukkuneet Suomea, Suomen demokratiaa ja päätäjiä?

        Koita kestää, mä soitin sulle jo ambulanssin.


    • Anonyymi

      Virveliporukka pelastaa suomen, ainakin luulevat niin ONKIMALLA

    • Anonyymi

      EK: n uusi toimitusjohtaja neuvotteli aikanaan sairaanhoitajille älyttömät palkankorotukset, mistä alkoi taloutemme alamäki julkisen sektorin kustannusten noustua ´hallitsemattomasti.

      Nyt pitäisikin koko julkisen sektorin palkkoja alentaa, noin 20% olisi sopiva, ja eläkkeitä pitäisi alentaa vähintään saman verran.

    • Anonyymi

      Tiltujen kiusana Venäjällä on:
      -Korruptio
      -Köyhyys
      -Alkoholi
      -Huumeet
      -Sairaudet
      -Heikko terveydenhuolto.
      -Kylmä sää

      • Anonyymi

        Nyt SUOMI on PERSERAISKATTU Nato-EU:n toimesta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt SUOMI on PERSERAISKATTU Nato-EU:n toimesta.

        Nato Tiltujen kiusana Nato-suomessa on:
        -Korruptio
        -Työttömyys
        -Köyhyys
        -Alkoholi
        -Huumeet
        -Sairaudet
        -Heikko terveydenhuolto.
        -Kylmä sää
        -Pelottavat Naton vastustajat


    • Anonyymi

      Työttömiä työnhakijoita työvoimasta 11,6% KEHA-keskuksen mukaan ja Tilastokeskuksen työttömyyden trendiluju 10,3%. Kamalia lukuja!

    • "JA KAIKKI TÄMÄ, KOSKA JÄTIMME NEUTRAALIN ASEMAMME.
      NATOSTA ON EROTTAVA."

      Suomen talousongelmat eivät liity NATOon. Päin vastoin, jäsenyys on tuonut tilauksia puolustusteollisuudellemme. Puolustusmenomme kasvaisivat monin verroin ilman NATOn jäsenyyttä.

      En osaa antaa kirjoittajalle muuta neuvoa kuin etsiä vaaleissa sopiva ehdokas ja äänestää häntä.

      (tiedän, että tämä on täysin turhaa. Tämä henkilö HUUTAA kurkku suorana eikä varmuudella lue saamiaan vastauksia)

    • Anonyymi

      Suomi rukka myytiin Naton perseraiskattavaksi.

      • Anonyymi

        Näin kävi, mutta natonasselit tykkää kun kakkareikää kaivellaan. Outoa porukkaa, mutta minkäs teet.


    • Anonyymi

      Joka 10. Jo työtön Suomessa, koska Suomi meni Natoon.

    • Anonyymi

      Työttömyyttä ei ainakaan paranna ELÄKEiän nosto.

      Ei kaikki 'vanhukset' tee laulain työtään, ja sitten ihmetellään kun nuorille ei riitä työpaikkoja.

      Järkeä käteen päättäjät.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      251
      4535
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      127
      2971
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2742
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      74
      1710
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      105
      1553
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      20
      1451
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      55
      1304
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      92
      1216
    9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      204
      1083
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1075
    Aihe