Halonen järjesti Irakgaten!

Halonen on kiero ämmä

Halonen on hyvin kiero, vallanhimoinen äärisosialisti ja käyttää kulissien takaista valtaa.

Vallanhimoisena naisena hän ei voi myöskään sietää sitä, että kukaan toinen nainen olisi häntä ylempänä hierarkiassa.

Esimerkkinä Irakgate, joka oli vain ja ainoastaan Halosen ja äärisosialistilähipiirinsä käsialaa.

Halonen halusi päästä Lipposesta eroon, koska tämä oli äärisosialisti Haloselle liian "oikeistolainen". Näin äärisosialistien mätäpesäkkeessä (Halonen, Tuomioja, Heinäluoma ja Erkko) laadittiin juoni, jolla päästään eroon Lipposesta.

Vuoden 2003 vaaleissa Halonen sitten päätti luovuttaa salaisia asiakirjoja Jäätteenmäelle, jotta Lipposesta päästäisiin eroon. Tämä onnistui täydellisesti. Mutta myös Jäätteenmäestä oli päästävä eroon, koska Halonen ei siedä, että kellään toisella naisella olisi häntä enemmän valtaa ja Jäätteenmäki oikeasti taitavana poliitikkona oli uhka Haloselle ja sosialisteille. Niinpä järjestettiin sitten Irakgate-kohu, jossa Halosen vaaliaseeksi luovuttamia asiakirjoja käytettiin aseena Jäätteenmäkeä vastaan.

Näin päästiin eroon sekä Lipposesta, että Jäätteenmäestä ja saatiin äärisosialisteille lisää valtaa. Sosialistithan nimenomaan halusivat Vanhasen pääministeriksi, koska tämä on helposti johdateltavissa ja sosialistien narun päässä.

Suomen kansa- sosialistit kusettaa teitä hyvin hyvin pahasti silmään!   

4

218

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Me Oortin pilviveikot uskomme Suomen presidentillä on osuutta muutaman
      meteoriitin suuntaamisessa maata kohti.

      Ilmaston lämpenemiseen samoin. Olemme sähköttäneet tästä K.Annanille.

      Vähättelee. Ehdottaa laimeampia norreja/henkosia.
      (Putros Putros sentään kuunteli)

      • kommentoitavaa

        kun noin sekaannuit. Koita nyt rauhoittua, kyllähän tuo on jo ajat sitten arvattu, mistä koko Irakgate sai alkunsa. Siitä vain ei oikein sais puhua, jookos?


      • kommentoitavaa
        kommentoitavaa kirjoitti:

        kun noin sekaannuit. Koita nyt rauhoittua, kyllähän tuo on jo ajat sitten arvattu, mistä koko Irakgate sai alkunsa. Siitä vain ei oikein sais puhua, jookos?

        ......


    • näitä

      saadaan keskusteluaiheita

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      62
      998
    2. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      323
      937
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      812
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      55
      703
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      96
      613
    6. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      25
      602
    7. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      46
      591
    8. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      57
      590
    9. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      79
      564
    10. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      67
      560
    Aihe