Itsenäisten Vapaiden Sosialistiliittolaisten (ipVSL) kannattajien toiminta tällä palstalla tekee heistä aivan naurettavia. He uhkaavat viedä integraation kannattajia "saunan taakse" ja jakelevat maanpetossyytteitä milloin kenellekin.
Kukaan ei halua profiloitua tuollaisen naurettavan bannereita heiluttelevan ja typeryyksiä laukovan sakin kanssa. Jo 16 vuotta kansalaiset ovat saaneet kuulla Hakalehdon typerää populistista retoriikkaa, mutta valtaansa eivät ole vaaleissa Hakalehdolle ja VSL:lle siirtäneet.
VSL:n puoluelehti on numerosta numeroon täynnä syytöksiä ja väitteitä "pörssipääoman paosta", "suurpääomarikollisista", "vapaamuurareiden salaliitosta", "valtiopetoksesta" ymv.
Kukaan ei todellakaan halua profiloitua tuollaisen idioottisakin kanssa, joka haikailee takaisin historiaan ja Impivaaraan. Marssimme selkä suorana Eurooppaan ja näytämme, että Suomi pystyy mukautumaan maailman muutoksiin paremmin kuin kukaan. Työpaikkojen kadosta syyttäkää SAK:ta joustamattomista työehtosopimuksista. Älkää EU:ta, koska EU:lla ei ole työpaikkojen katoon tai muodostumiseen osaa eikä arpaa.
Profiloituminen typeräksi
10
316
Vastaukset
- ote1
Jos bannereita pelkäät, koko netti on täynnä niitä. Älä siis mene nettiin äläkä varsinkaan Itsenäisyyspuolueen sivulle, jos rupeaa ahdistamaan.
"Jo 16 vuotta kansalaiset ovat saaneet kuulla Hakalehdon typerää populistista retoriikkaa, mutta valtaansa eivät ole vaaleissa Hakalehdolle ja VSL:lle siirtäneet."
Ovatko? Eipä itsenäisyyden kannattajille ole suuria foorumeita avattu, on ollut kymmenen kertaa kovempi työ saada asiaansa julki kuin ns. normaalin, kaikkeen mukautuvan EU-nuolijapersoonan.
Siksi toiseksi, kansalla ei ole valtaa mitä siirtää. Elleivät he sitten halua poliittisia puolueita päättämään kännykänkuortensa väristä ja tosiTV-ehdokkaista.
Hakalehtoa käytät ilmeisesti itse Perkeleen synonyymina. Harva filosofian tohtori on päässyt samaan asemaan. Ohoh!- Nerva.Trajanus
Ulosantinne on EU-palstan floodaamista sadoilla viesteillä päivässä. Siinä on Vapaan vasemmiston ulosanti.
"Hakalehtoa käytät ilmeisesti itse Perkeleen synonyymina. Harva filosofian tohtori on päässyt samaan asemaan. Ohoh!"
Trajanus: HAHAHAHAHAHAAAAA! Mikä asema Hakalehdolla on??? Harva politiikkaan lähtenyt filosofian tohtori ON JÄÄNYT SAMAAN ASEMAAN, missä Hakalehto on nyt vaan edennyt urallaan.
Hakalehto on katkera vanha pieru kun hänet potkaistiin ulos Keskustan piireistä yhteistyökyvyttömyytensä ja rabuloinnin ja räyhäämisen vuoksi.
Nyt typerät peräkammarinpojat seuraavat johtajaa, joka ei ole saanut aikaan yhtään mitään. Älkää kuvitelko pellet itsestänne liikoja. Vapaasta Sosialistiliitosta ei tule koskaan mitään! - Axel Anttila
Nerva.Trajanus kirjoitti:
Ulosantinne on EU-palstan floodaamista sadoilla viesteillä päivässä. Siinä on Vapaan vasemmiston ulosanti.
"Hakalehtoa käytät ilmeisesti itse Perkeleen synonyymina. Harva filosofian tohtori on päässyt samaan asemaan. Ohoh!"
Trajanus: HAHAHAHAHAHAAAAA! Mikä asema Hakalehdolla on??? Harva politiikkaan lähtenyt filosofian tohtori ON JÄÄNYT SAMAAN ASEMAAN, missä Hakalehto on nyt vaan edennyt urallaan.
Hakalehto on katkera vanha pieru kun hänet potkaistiin ulos Keskustan piireistä yhteistyökyvyttömyytensä ja rabuloinnin ja räyhäämisen vuoksi.
Nyt typerät peräkammarinpojat seuraavat johtajaa, joka ei ole saanut aikaan yhtään mitään. Älkää kuvitelko pellet itsestänne liikoja. Vapaasta Sosialistiliitosta ei tule koskaan mitään!Relaa edes hieman.
- talollinen
Axel Anttila kirjoitti:
Relaa edes hieman.
Itsenäistyvistä tolloista ei ole mihinkään. Hakalehto on kommunisti, entinen kepulainen, vasemmistolainen ja stalinisti - näin minä olen kuullut ja näin minä uskon. Yritätte jatkuvasti väittää meitä terveesti ajattelevia vastaan.
- ote1
Mene takaisin ja katso: vastaus siellä on.
- ote1
väärä ketju..
niin tuollaisia saunan taakse uhkauksia on ilmestynyt myös kannattajilta,että ala teeskentele viatonta.Itse asiassa olet tainnut itsekin syyllistyä moiseen.
"marssimme selkä suorana eurooppaan ja näytämme että pystymme mukautumaan maailman muutoksiin paremmin kuin kukaan"
Hah.Tää nyt oli varsinainen vitsi?Mitä suoraselkäisyyttä siinä on että.
Eu:sta sanotaan ottakaa käyttöön uusi rahayksikkö=se otetaan.
eu:sta annetaan direktiivi=se otetaan.
komissio sanoo tehkää näin=näin tehdään
Sitä toi muutoksiin mukautuminen on.- talollinen
Tuollaisen paskanjauhannan jälkeen ei voi muuta sanoa, kuin että meillä kannattajilla on ENEMMÄN syytä sanoa teille, että teidät pitäisi todellakin viedä SAUNAN TAAKSE!!!
- mestari Lasse L
talollinen kirjoitti:
Tuollaisen paskanjauhannan jälkeen ei voi muuta sanoa, kuin että meillä kannattajilla on ENEMMÄN syytä sanoa teille, että teidät pitäisi todellakin viedä SAUNAN TAAKSE!!!
"Euroopan umpisuoli"-kirjan kirjoittaja.
Vastoin omaa tahtoaan hän on syntynyt EU- ja NATO-vastaiseen maahan, jonka surkeudesta hän aina muistaa muistuttaa. Koska hänet kuitenkin surkeassa Suomessa syntyneenä on pakko suomalaiseksi lukea, lienee hänet siis tässä surkeassa tilassaan hänen omalla suostumuksellaan ja luvallaan luettava surkeimmaksi suomalaiseksi.
- talollinen
Kerrankin joku puhuu täyttä totta vastustajaänkyröiden ryhmittymistä. Saunan taakse emme suostu menemään. Hakalehtoa emme kuuntele. Emme tahdo uutta Hitleriä, Stalinia emmekä Pol Potia.
Eläköön EU!
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 61910
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel111833Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla261777- 55722
- 50638
- 57570
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k92559Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai45556- 22546
- 76543