maailmanlopusta

uteliainen

Luin Raamatusta, Matt. 24:7 sanoo lopun enteiksi nälänhädän, maanjäristykset ja sodat.

Luin Herätkäästä nro 23 v. 1968 että lehden kirjoittaja tiesi että näiden tulee tapahtua yhden sukupolven aikana ja kirjoittaja kertoi että heillä oli jo vuonna 1879 tiedetty, että tuo aikakausi maajäristyksineen, sotineen ja nälänhätineen alkaisi vuonna 1914, siis nämä asiat olisivat yhden sukupolven aikana.

Näin oli Herätkäässä vuodelta 1968, numerossa 23 sivulla 11.

Haluaisin kysyä, mitä mieltä Sinä olet, onko lopun aika alkanut, onko ennuste täyttynyt ?

2

332

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Markku_Meilo

      >>Haluaisin kysyä, mitä mieltä Sinä olet, onko lopun aika alkanut, onko ennuste täyttynyt ?

      Nyt ei ole sen enempää lopun aika kuin oli Jeesuksen seuraajillakaan, yksikään Vartiotorniseuran markkinoima ennustus ei ole täyttynyt.

      Lopun tuntua pidetään yllä lähinnä oman väen pitämiseksi varpaillaan ja epätietoisena esimerkiksi vuoteen 1914 liitettyjen asioiden perättömyydestä.

    • >>Haluaisin kysyä, mitä mieltä Sinä olet, onko lopun aika alkanut, onko ennuste täyttynyt ?

      Onhan tuo täyttynyt jo satoja vuosia, jollei tuhansia. Siihen nähden emme elä mitenkään erilaisessa aikakaudessa.

      Tuo ennuste on turhan suurpiirteinen ollakseen vakavasti otettava. Jos raamattu puhuisi kasvihuoneilmiöstä tai ilmaston muuttumisesta niin ehkä siinä jotain perää voisi ollakin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      109
      752
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      58
      751
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      43
      626
    4. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      205
      546
    5. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      40
      516
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      50
      504
    7. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      22
      496
    8. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      70
      496
    9. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      82
      463
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      36
      450
    Aihe