Harvanapa aamuna ovat silmäni kimmonneet auki niin vilauksella kuin tänä aamuna Hesarin avatessani.
Tätä eivät saaneet aikaan Harlemin sokeritautiset, vaan kaksi sivun alalaidassa olevaa naismuotokuvaa.
Hesarin NYT-liitteessä julkaistaan viikoittain "Hehän ovat kuin kaksi marjaa" -kevennystä, jossa milloin kukakin henkilö tai jopa esine on ilmiselvästi (tai ainakin hauskasti) jonkun toisen näköinen: "kuin kaksi marjaa". Esim. vaikka presidentti Koivisto ja näyttelijä Ismo Kallio; tämän hauskan samantapaisuudenhan jokainen tietää.
Ensimmäisenä tuli mieleen, että etusivun toimitus tiesi mitä teki. Toiseksi tuli mieleen, että onpahan hauska sattuma vain.
Kolmanneksi ryhdyin ajattelemaan syntyjä syviä ihmisyydestä, ihmisarvosta, yksilöllisistä tavoista toteuttaa kutsumustaan (luoda, muotoilla tunteitaan), yksinäisyydestä ja pettymyksistä, halusta tuoda itseään ihmisten tietoisuuteen ja antaa kuva itsestään.
Siinä he olivat rinnakkain, kaksi erillistä, samankokoista naisen kuvaa. Ihailtu ikoni, jota tuskin kukaan NYKYÄÄN tohtii arvostella tai vähätellä. Toinen omalla tavallaan julkisuuteen tullut nainen, jota moni luonnehtisi ilolinnuksi, jollei ääneen, niin ainakin ajatuksissaan. Nainen, jonka ivaamisella mitataan suomalaisen kansalaiskunto Anno Domini 2007.
Toinen oli taiteilija Helene Schjerfbeckin omakuva vuodelta 1912. Viitattiin kulttuurisivuilta löytyvään artikkeliin Schjerfbeckin Hampurissa avatusta näyttelystä. Toinen oli kirjan julkaisevan Susan Kurosen valokuva (mahdollisesti, jopa luultavasti vuodelta 2006 tai 2007). Viitattiin "Sunnuntai"-sivuilta löytyvään juttuun. Sana "juttu" kuvaa kirjoitusta hyvin.
Toinen ihailtu ja rahakkaissa taidepiireissä, siinä missä kansan syvissä riveissäkin arvostettu ikoni, pohjoismaalaisittain, kohta eurooppalaisittainkin. Toinen henkilö, joka useimpien mielestä ei ole "mitään", henkilö, jonka tulevaa kirjaa tuskin tullaan arvioimaan "kulttuuri"-sivuilla.
Terveelliseen ja henkistä verenkiertoa kehittävään ajatustyöhön minut pakotti se hämmästyttävä samankaltaisuus, joka heidän kuvissaan oli. Kummankin kasvot suuntautuvat vasemmalle, kummankin tukka on vedetty korvan taakse. Silmät ovat samanmuotoiset (Susanin kulmakarvoja tosin korostettu), kummankin nenä on huomiota herättävä. Huulet ovat suht samanmuotoiset, samoin vasen leukaperä. Oikean leukaperänsä Schjerfbeck on maalannut jotenkin pullottavaksi. Kummallakin on hyvin tumma puku, Kurosen kaupa-aukko on avoimempi, muttei ilotyttömäinen sekään.
Molemmat naiset ovat vakavia, "naama peruslukemilla". Toinen eli elämänsä (ei suinkaan aina niin pyhänkään), toinen elää elämäänsä (ei suinkaan aina niin profaaniakaan) tässä maailmassa, jossa on paljon pyhää (inhimillisten arvioiden mukaan pyhää) ja profaania (inhimillisten arvioiden mukaan profaania).
Vajkavan naaman voimme itsekukin silloin tällöin ottaa miettiessämme, kuinka erinomaisen, pyhän, arvostetun ja jälkipolvia ylevöittävän elämän itse elämme.
Ite, missa est.
Ikoni ja ilolintu. Pyhä ja profaani.
14
710
Vastaukset
minun rynnistää lukemaan kulttuuri sivuja ja kas vain.. Kyllähän heissä jotain samaa näköä on! Mutta enemmän samaa näköä oli kyllä Sara LaFountain (vai mites hänet nyt kirjoitetaan) ja Sun Maid rusinan kannessa olevassa tyttösessä, kuten Nyt liitteessä oli.. =D
Mutta mutta.. Eihän ulkonäkö kerro ihmisestä juuri muun kuin ehkä varallisuuden.. Ei luonteesta, lahjoista yms. Itseensä voi tuoda ilmi melkein millä tavalla tahansa, sehän täällä on todettu jo. Niin pettymykset, rakkaudesta, vihasta jne.. Mutta miten ja mistä ne tuodaan julki niin sekin kertoo ihmisen arvosta. Siis, että maalaako ns henkilöttömän kuvan tai kirjoittaako ns henkilöttömän kirjan ja tarkoitan sitä, että onko se tehty siten, että kohdistuu juuri yhteen henkilöön ja sen henkilön arvoon, vaiko itseensä ja omiin tunteisiin..
Minä tuskin elän mitenkään ylevöittävää elämää, mutta ainakin toivon, että elän niin, että minut muistetaan hyvänä ihmisenä..- Hertha
Siksi, että kuvat - ihan vitsikkäästi - muistuttivat toisiaan (naiset jopa tuntuivat katsovan toisiaan!), muistutti minua juuri ihmisyydestä, joka on arvoltaan tasan tarkkaan sama molemmilla heistä.
Nykyään on pyhäinhäväistys sanoa, että Schjerfbeck oli katkeroitunut vanhapiika. Jokos siellä joku älähtää? Aiai. Ai että nytkö on tunkio muualla, ai ettäkö tässä kompostissa, mihin ennen sai heittää likavetensä, kasvaa nyt kukkaisia?
Tämä oli kärjistys.
Ihmisen arvo ei ole riippuvianen siitä, mitä hän tekee tai jättää tekemättä. Hertha kirjoitti:
Siksi, että kuvat - ihan vitsikkäästi - muistuttivat toisiaan (naiset jopa tuntuivat katsovan toisiaan!), muistutti minua juuri ihmisyydestä, joka on arvoltaan tasan tarkkaan sama molemmilla heistä.
Nykyään on pyhäinhäväistys sanoa, että Schjerfbeck oli katkeroitunut vanhapiika. Jokos siellä joku älähtää? Aiai. Ai että nytkö on tunkio muualla, ai ettäkö tässä kompostissa, mihin ennen sai heittää likavetensä, kasvaa nyt kukkaisia?
Tämä oli kärjistys.
Ihmisen arvo ei ole riippuvianen siitä, mitä hän tekee tai jättää tekemättä.meillä on näkemys ero, että onko ihmisen arvo riippuvainen siitä mitä jättää tekemättä tai mitä tekee.
Minusta nimenomaan se määrittää ihmisen arvon sikäli miten sen ymmärrän. Teoista ihminen muistetaan, oli ne sitten hyvä tai huonoja tekoja.. Esim otetaan Hitler tähän esimerkiksi. Teki paljonkin tekoja elämänsä aikana, mutta onko hän ns arvokas ihminen? Ei todellakaan. Jos olisi jättänyt juutalaiset rauhaan ja hallinnut muulla tavalla suurvaltaansa, muistettaisiinko hänet nyt arvokkaana johtajana? Luultavammin..
Eli tuokin oli nyt aika ääri esimerkki, mutta kuvaa hyvin sitä, tekeekö teot ihmisen arvon..- Hertha
johtajatar1 kirjoitti:
meillä on näkemys ero, että onko ihmisen arvo riippuvainen siitä mitä jättää tekemättä tai mitä tekee.
Minusta nimenomaan se määrittää ihmisen arvon sikäli miten sen ymmärrän. Teoista ihminen muistetaan, oli ne sitten hyvä tai huonoja tekoja.. Esim otetaan Hitler tähän esimerkiksi. Teki paljonkin tekoja elämänsä aikana, mutta onko hän ns arvokas ihminen? Ei todellakaan. Jos olisi jättänyt juutalaiset rauhaan ja hallinnut muulla tavalla suurvaltaansa, muistettaisiinko hänet nyt arvokkaana johtajana? Luultavammin..
Eli tuokin oli nyt aika ääri esimerkki, mutta kuvaa hyvin sitä, tekeekö teot ihmisen arvon..Tunteeni toki niputtavat ihmisiä laidasta laitaan, mutta järkeni ja vakaumukseni yritän kyllä ottaa kehiin. Uskon samanlaiseen ihmisarvoon kaikilla, ja sitä uskoa yritän pitää yllä tahdonvoimalla.
Tuo kuvapari oli yksi muistutus. Itselleni.
---
Hitleristä: pahuus voi olla myös hyvyyden heikkoutta. Hyvyyden heikkous, pelkuruus, hyötymisen mahdollisuudet ja oman nahkansa pelastamisen toivo mahdollistivat diktaattorin toiminnan. Onko jokaisessa meissä pikku "kapo"? Hyvä alainen, pahuuden edistäjä?
..valokuva digitaalisesti käsittelemällä ei liene temppu eikä mikään tehdä pari kuvaa samanlaiseksi..
..myös taidetta lienee turha luoda enää perinteisillä menetelmillä, se kannattaa tehdä digitaalisesti..
..arvelen, että digitaalisuus tarjoaa monipuolisempia vaihtoehtoja ja mahdollistaa asioita, joita ei aikaisemmin ole pystytty saamaan aikaan..
..luultavasti hesarikin tehdään jo nykyaikaisin menetelmin..- manna gryn
minusta jari puikkonen saman sivun alareunassa muistuttaa enemmän scztreffjekkiä, punaisine nenineen ja poskineen. :)
- Herrasmiehen serkku
Ei ole sopivaa ruveta nimittelemään naisia tai edes toistaa loukkaavaa nimittelyä. Varsinkaan kun siihen ei ole mitään syytä. Jos kaksi aikuista, jotka eivät kumpikaan ole sidoksissa, seurustelee keskenään, ei siinä ole mitään huomautettavaa. Suhde voi päättyä monesta syystä, mutta aikuiset ihmiset tietävät, että niin voi käydä.
"Pääministerin morsianta" voi arvostella siitä, että hän pyrkii hyödyntämään julkisuutta ja kenties rahastamaankin, mutta miksi meidän pitäisi arvostella aikuisia ihmisiä siitä, että he ovat seurustelleet keskenään?- Hertha
Et huomannut, että kärjistin. Yritin herätellä.
Ymmärtääkseni monet käyttävät mainittuja nimittelyjä tosissaan. - katsntokantaja
Herttahan on valinnut toisen tien, kuin liberaalifeministit, jotka haluaisivat poistaa sen epätasa-arvoisen seikan, että naisen seksuaalisuutta kontrolloidaan huomattavasti enemmän, kuin miehen. Miehelle mm. katsotaan kunniaksi, että hänellä on paljon seksisuhteita, naisella useat seksisuhteet taas leimaavat naisen halveksittavaksi ja inhotuksi huoraksi. Myös tilanteessa, jossa mies pettää aviovaimoaan, pettämiskumppanina oleva nainen on tuomittu huora, kun taas pettävä mies on viaton uhri, jonka kavala huora on houkutellut pauloihinsa avioliiton satamasta. Sama jako ilmenee myös tilanteessa, jossa vaimo pettää miestä. Tällöin tuomitaan vaimo, ja pettämiskumppanina ollut mies on syytön. Tästä johtuen pettänyt vaimo usein tapetaan, yli puolet tapetuista vaimoista ja avovaimoista tapetaan Suomessa nimenomaan pettämis- tai mustasukkaisuustilanteessa. Sama syy on takana useimmissa pahoinpitelyissä.
Hertta ei kuitenkaan liberaalifeministien tavoin halua, että asiat muutettaisiin niin, että seksuaalisuuden kontrolli kohdistettaisiin samalla tavoin yhtä lailla miehiin ja naisiin. Hertta edustaa toista ratkaisua tilanteeseen, radikaalifeminististä ja lesbofeminististä ihannetta, jossa ongelma ratkaistaan sillä, että naiset pidättäytyvät seksisuhteista miesten kanssa. Naiset vetäytyvät poliittiseen selibaattiin, mitä nyös nimitetään poliittiseksi lesboudeksi. - Hertha
katsntokantaja kirjoitti:
Herttahan on valinnut toisen tien, kuin liberaalifeministit, jotka haluaisivat poistaa sen epätasa-arvoisen seikan, että naisen seksuaalisuutta kontrolloidaan huomattavasti enemmän, kuin miehen. Miehelle mm. katsotaan kunniaksi, että hänellä on paljon seksisuhteita, naisella useat seksisuhteet taas leimaavat naisen halveksittavaksi ja inhotuksi huoraksi. Myös tilanteessa, jossa mies pettää aviovaimoaan, pettämiskumppanina oleva nainen on tuomittu huora, kun taas pettävä mies on viaton uhri, jonka kavala huora on houkutellut pauloihinsa avioliiton satamasta. Sama jako ilmenee myös tilanteessa, jossa vaimo pettää miestä. Tällöin tuomitaan vaimo, ja pettämiskumppanina ollut mies on syytön. Tästä johtuen pettänyt vaimo usein tapetaan, yli puolet tapetuista vaimoista ja avovaimoista tapetaan Suomessa nimenomaan pettämis- tai mustasukkaisuustilanteessa. Sama syy on takana useimmissa pahoinpitelyissä.
Hertta ei kuitenkaan liberaalifeministien tavoin halua, että asiat muutettaisiin niin, että seksuaalisuuden kontrolli kohdistettaisiin samalla tavoin yhtä lailla miehiin ja naisiin. Hertta edustaa toista ratkaisua tilanteeseen, radikaalifeminististä ja lesbofeminististä ihannetta, jossa ongelma ratkaistaan sillä, että naiset pidättäytyvät seksisuhteista miesten kanssa. Naiset vetäytyvät poliittiseen selibaattiin, mitä nyös nimitetään poliittiseksi lesboudeksi.ei tee arviotasi oikeaksi.
..miksei julkisuudella voi rahastaa, mitä pahaa siinä on..??
..rahastaahan fortumkin energialla..
..moni kirjalija kirjoittaa vieläkin ihmeellisempiä juttuja ja rahastaa tarinoillaan..
..se, jota kummastelen, on itse ministeritasoisen henkilön keekoilut..kun nyt puuhataan erilaisia veroja kuten roskaruokaan liittyviä niin eikö tämä meidän puhdasoppinen ja korkeaa moraalia vartioiva parlamentti voisi harkita myös roskalehti ja roskaromaani veroa?
Esteettisyys kunniaan!- Herrasmiehen serkku
epikuros kirjoitti:
kun nyt puuhataan erilaisia veroja kuten roskaruokaan liittyviä niin eikö tämä meidän puhdasoppinen ja korkeaa moraalia vartioiva parlamentti voisi harkita myös roskalehti ja roskaromaani veroa?
Esteettisyys kunniaan!"On sovittu" että 'Seiska' on ns. roskalehti. Toisaalta nämä iltapäivälehdet kirjoittavat enemmän ja roskaisempia juttuja kuin Seiska koskaan ehtisi. Kyllä lehdissä tekopyhyys rehottaa. Mitä sensaatiomaista siinä on, että kaksi vapaata aikuista seurustelee?
Toki pääministeriä voidaan moittia varomattomuudesta. Hänen ei pidä seurustella kenen tahansa, vaan löytää hyvätuloinen nainen, joka ei myy yksityiselämäänsä lehdille, koska se vaarantaisi hänen uransa, tai sitten tyytyä kalliin naisen seuraan, jossa vaiteliaisuus kuuluu tariffiin.
Tämä Susannan tapaus ei vahingoita ketään, mutta seuraava "kiss and tell"-juttu saattaa olla jo ikävämpi. Iltapäivälehdiltä voisi odottaa parempaa harkintaa kuin tähän asti on nähty.
- aatos_
http://www.mundofree.com/nothern_lights/schjerfbeck.html
Niinpä. Ainakin tämän Vanhasen exän on helppo hymyillä.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 61920
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel111843Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla264793- 55732
- 50648
- 57580
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k93576Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai45566- 23556
- 79554