Kuolemanrajakokemuksia

Mike1000

Kuolemanrajakokemukset
Tämä teksti pohjautuu lähinnä TV4 : n esittämään dokumenttiohjelmaan, jossa esitettiin uutta tutkimustietoa kuolemanrajakokemuksista ja pohdittiin tietoisuuden olemusta. Tekstiin on myöhemmin tehty joitakin lisäyksiä.

Kuoleman rajalla käyneet ihmiset kertovat usein kokeneensa epätavallisia asioita. He ovat poistuneet ruumiistaan, tarkkailleet, miten heidän tajutonta ruumistaan on operoitu leikkaussalissa ja kuulleet kirurgien ja avustajien välisiä keskusteluja. Useimmat ovat myös kulkeneet pimeää tunnelia pitkin sen päässä häämöttävää valoa kohden ja tavanneet siellä kuolleita sukulaisiaan ja tuttaviaan tai valo-olentoja. Tutkijoita on kiinnostanut näiden kertomusten samankaltaisuus ja se, mikä nämä kokemukset aiheuttaa. Aiemmin ne tulkittiin lähinnä hapen puutteen ja endorfiinien aiheuttamiksi hallusinaatioiksi tai aivoihin sisäänrakennetuksi mekanismiksi, jonka tarkoituksena olisi tehdä kuolemisesta miellyttävämpi tapahtuma.
Rajakokemuksen määrittely

Kun Raymond Moody 1970 -luvulla tutki noin 150 tällaista tapausta, hänen menetelmänsä rajoittuivat kokijoiden kertomuksiin, ja aina vuoteen 1997 asti asiasta ei ollut paljoakaan tieteellistä tutkimustietoa. Tajunnantutkimuksen yleisen 'buumin' myötä tutkijoiden mielenkiinto myös tätä aihepiiriä kohtaan on herännyt. Laajemman tutkimuksen mahdollistamiseksi syntyi tarve määrittää, mitä rajakokemuksella tarkoitetaan.

Tähän tarpeeseen vastasi eräs alan ekspertti, Moodyn entinen oppilas Bruce Grayson. Hän on kehittänyt rajakokemuksia mittaavan asteikon, jotta tutkijat eri puolilla maailmaa voisivat todeta tutkivansa samaa asiaa. Asteikossa määritetään tiettyjä seikkoja, kuten:

* Muutokset ajatteluprosessissa (monet kokevat ajatelleensa ja tajunneensa nopeammin)
* Muutokset tunnetilassa (rauhan-, ilon-, hyvänolon- ja yhteydentunne)
* Paranormaali tai psyykkinen komponentti (ruumiista irtautuminen, näyt kaukaisista tai tulevista tapahtumista ym.)
* Transsendentaalinen komponentti (tunne siitä, että on poissa tästä maailmasta ja kohtaa kuolleita sukulaisia tai uskonnollisia hahmoja.)

Tutkimuksen kohteet

Koska tällaisten kokemusten huomattiin olevan luultua yleisempiä, nähtiin mahdollisuus niiden tieteelliseen mittaamiseen. Tämän tutkimuksen uranuurtajia ovat hollantilainen Pim Van Lommel sekä britit Sam Parnia ja Peter Fenwick, jotka alkoivat kerätä aineistoa sydänpysähdyspotilaista ja heidän kokemuksistaan. He toteavat:

"Tähän asti on uskottu aivojen tuottavan tietoisuuden ja muistin. Kun tutkii kuolemanrajakokemuksia, tämä käsitys tulee kyseenalaiseksi. Ehkä aivot eivät olekaan tuottaja vaan vastaanottaja. .. Yksi päämääristämme oli siirtää rajakokemustutkimus teoreettisesta väittelystä objektiiviseen tieteeseen. Siksi julkaisimme tutkimuksen sydänpysähdyspotilaista. Kiinnitimme huomiota esim. happivajaukseen, potilaiden ottamiin lääkkeisiin, heidän psykologiseen tilaansa ja uskonnollisiin näkemyksiinsä."

Tutkimuksiin kelpuutettiin vain todella kliinisesti kuolleet, joiden sydän oli pysähtynyt sekä hengitys ja aivotoiminta lakanneet. Aivospesialisti ja neuropsykiatri Peter Fenwick'in mukaan aivojen sähköinen toiminta lakkaa jo noin 8 sekunnin kuluttua sydänpysähdyksestä. Hän toteaa:

"Tiedämme, ettei kokemusta synny ilman toimivia aivoja, joten kun aivotoiminta lakkaa, myös kokemukset lakkaavat. Jos näin ei jostain syystä käy, se viittaa vahvasti siihen, että aivot ja tietoisuus ovat erillään."
Eriäviä käsityksiä

Tämä tekisi monet aivotoimintaa käsittelevät teoriat kyseenalaisiksi. Yleisimpiä näistä teorioista on psykologi Susan Blacmoren edustama käsitys, jonka mukaan kyse on vain aivojen fysikaalis-kemiallisista tapahtumista:

"Uskon, että dramaattisissa ruumiistapoistumiskokemuksissa aivot muodostavat erilaisen näkemyksen itsestään. Se, että on 'sisällä' ja katsoo ulos maailmaan, on mielikuva. Aivotutkimuksen näkökulmasta 'sisällä' ei ole ketään. Siellä on vain miljoonia toisiinsa liittyneitä neuroneja. Niitä ei kontrolloi mikään keskus tai pieni minuus. Se on vain kielemme luoma illuusio. Ruumista poistuminen on samankaltainen illuusio, jossa muodostuu käsitys siitä, että on 'ulkona' ja katsoo alas. Se ei ole aivoille vaikeaa, muistissa ovat tarvittavat tiedot.
Minusta on esimerkiksi selvää, miksi [näissä kokemuksissa] mennään pimeisiin tunneleihin, joissa näkyy valoa. Tiedämme miten näköjärjestelmän solut ovat järjestäytyneet verkkokalvolta aina näköaivokuorelle asti. Näköreseptoreita on enemmän näkökentän keskiosassa kuin reunoilla. Kun joutuu sokkiin ja kärsii happivajauksesta, solut alkavat toimia sattumanvaraisesti. Miltä se näyttää? Kun aistinsoluja on enemmän keskellä kuin reunassa, keskellä näyttää olevan kirkas valo ja reunoissa pimeää. Kun on lähes tajuton ja silmät kiinni, tuntuu siltä kuin liikkuisi tunnelissa kohti kirkasta valoa.
Myös emotionaalinen vaikutus on hyvin ymmärrettävä, koska stressitilanteissa, sokissa ja happivajauksessa erittyy valtavasti endorfiineja, morfiinin kaltaisia kemikaaleja, jotka poistavat kivun, antavat hyvänolon tunteen ja saavat suhtautumaan kaikkeen positiivisesti...Kokemus on siis tiettyjen kemikaalien värittämä."

Blacmoren perustelut vaikuttavat järkeviltä. Ne eivät kuitenkaan selitä kaikkia näihin kokemuksiin liittyviä piirteitä ja lisäksi perustuvat siihen ajatukseen, että kokemus ei itse asiassa tapahtuisikaan tajuttomuuden aikana:

"Uskon, että se tapahtuu joko vähän ennen tai jälkeen sen, kun aivotoimintaa ei ole."
Kokemushetken määrittäminen tavoitteena

Parnia ja Fenwick eivät ole vakuuttuneita edelläolevasta käsityksestä. Niinpä he pyrkivät nyt tutkimuksissaan määrittelemään tarkasti hetken, jolloin kokemus tapahtuu. Normaalissa sydänpysähdystapauksessa sen määrittäminen on vaikeaa. Jotain voidaan kuitenkin päätellä siitä, mitä potilaat kertovat nähneensä ja kuulleensa. Usein he kuvailevat nimenomaan leikkauksen aikana sattuneista tapahtumista yksityiskohtia, jotka mukana olleet lääkärit ja hoitajat voivat vahvistaa.

Parnia, Fenwick ja tutkimuksiin liittynyt Van Lommel tutkivat yhteensä lähes neljäsataa potilasta, joista 45 kertoi rajakokemuksestaan. Eräs heistä oli mies, joka löydettiin niityltä tajuttomana ja sydän pysähtyneenä. Hänet kiidätettiin sairaalaan ja pystyttiin elvyttämään, mutta hän pysyi koomassa vielä viikon ajan operaation jälkeen. Herättyään hän tunnisti erään hoitajan: "Sinä olit paikalla, kun minut tuotiin. Otit hampaat suustani ja panit ne tuohon kärrylle. Se oli täynnä pulloja, mutta alhaalla oli laatikko, jonne panit hampaani. Hoitaja järkyttyi: "Ei voi olla totta! Tämä potilas oli koomassa; ei hän voinut nähdä mitään!" Potilas kertoi nähneensä kaiken ruumiinsa yläpuolelta.
Eräs hämmästyttävä tapaus

Atlantassa rajatapauksia tutkiva kardiologi Michael Sabomkin törmäsi tapaukseen, joka hämmästytti tutkijoita ja lääkäreitä. Kyseessä oli tunnettu laulaja ja lauluntekijä Pam Reynolds. Hänellä oli todettu pahanlaatuinen pullistuma aivovaltimossa erittäin vaikeassa paikassa aivojen alaosassa. Lääkäri piti tilannetta toivottomana, mutta Pam meni kuitenkin Barrow'n neurologisen instituutin sairaalaan Phoenixiin, jossa neurokirurgi Robert Spetzler - huonosta ennusteesta huolimatta - päätti leikata hänet. Leikkaus oli poikkeuksellinen: potilaan ruumiinlämpö laskettiin 10 ja 15 asteen välille, sydän ja hengitys pysäytettiin ja veri siirrettiin sydän-keuhkokoneeseen. Hän oli siis kliinisesti kuollut koko tunnin kestävän leikkauksen ajan. Spetzler selvitti menetelmää:

"Aivot pitää saada pysähtymään. Ei riitä, että ne nukkuvat vaan metabolisen toiminnan pitää lakata. Kaikki ruumiin mitattavat toiminnot häviävät kokonaan. Ei ole enää mitään hermostollista toimintaa. .... Ennen leikkausta potilas nukutetaan, silmät teipataan kiinni, korviin pannaan pienet laitteet, jotka tarkkailevat aivoja. Sitten potilas peitetään kokonaan - näkyviin jää ainoastaan leikkausalue. "
Potilas itse kertoo:

"En muista leikkaussalia enkä muista nähneeni tri Spetzleriä...Eräs hänen kollegoistaan oli luonani. Sen jälkeen ..ei mitään. Ei yhtään mitään. Sitten kuulin äänen. Se oli epämiellyttävä ... kerrassaan kammottava. Se toi mieleen hammalääkärillä käynnin. Muistan, että päätäni kihelmöi ja putkahdin ulos pääni yläosasta. Sitten katsoin alas ruumistani. Tiesin, että se oli ruumiini, mutta en välittänyt .... Muistan instrumentin, joka lääkärillä oli kädessään. Se muistutti sähköhammasharjani runkoa. Olin luullut, että kallo avataan sahalla, sillä olin kuullut sanottavan 'saha'. Se, mitä näin, näytti kuitenkin enemmän poralta. Siinä oli pieniä päitä, joita pidettiin kotelossa, joka näytti isäni hylsyavainkotelolta. Muistan kuulleeni naisen äänen: 'Valtimot ovat liian pieniä ... koeta toiselta puolelta'. Ihmettelin, miksi he yrittävät laskea verta reisivaltimostani, koska kyseessä oli aivoleikkaus."

Kertomus näytti vastaavan tarkasti leikkaussalin tapahtumia. Leikkauksessa käytetty moderni luusahakin oli juuri sellainen, miksi Pam sen kuvaili, vaikka edes kaikki tutkijat eivät tienneet, miltä se tarkalleen näytti. Spetzler kommentoi asiaa:

"En usko, että hänen havaintonsa perustuivat siihen, mitä hän näki tullessaan leikkaussaliin. Esim. pora ja muut esineet olivat peitossa pakkauksessaan. Ne avataan vasta kun potilas on täysin unessa, jotta ympäristö pysyy täysin steriilinä."

Sitäpaitsi Pam kuuli myös Spetzlerin ja kirurgin välisen keskustelun, - näiden yrittäessä asentaa sydän-keuhkokonetta hänen jalkoihinsa - vaikka oli tilassa, jossa ei voi havainnoida eikä kuulla. Lisäksi hänellä oli korvissaan raksuttavat laitteet, jotka olisivat haitanneet kuulemista, jos hän olisi siihen kyennyt. Spetzlerin mukaan tämä viittaa siihen, että oli kyse aistien ulkoisesta havainnoinnista tai sen hetkisestä ruumiistapoistumiskokemuksesta, jonka ansiosta potilas pystyi kuulemaan ja ilmeisesti myös näkemään, mitä leikkaussalissa tapahtui.

Pamin rajakokemus jatkui tyypillisellä tavalla; hän tunsi jonkun olevan läsnä, näki kaukana valon ja lähti kulkemaan sitä kohti. Hän erotti hahmoja, kuuli isoaitinsä äänen kutsuvan itseään ja meni tämän luo. Hän tapasi myös nuorena kuolleen setänsä ja monia muita tuttuja ja tuntemattomia. Hän kysyi joltakin: onko valo Jumala? Hänelle kerrottiin valon syntyvän Jumalan hengityksestä. Lopulta setä toi hänet takaisin ja auttoi palaamaan takaisin ruumiiseen. Tämä kokemus tapahtui siis tarkan valvonnan alaisena aikana, jolloin ruumiissa ei ollut elonmerkkejä (niitä tarkkailtiin jatkuvasti.)

"Minä en osaa selittää tätä. En tiedä, miten se on mahdollista kun ottaa huomioon hänen fysiologisen tilansa. Mutta olen nähnyt niin monta selittämätöntä asiaa, etten halua olla ylimielinen ja sanoa, ettei sellaista voi tapahtua. Kun sydän pysähtyy ja aivotoiminta on lakannut, aivoissa ei tapahdu mitään. Muisti ei voi toimia, koska hermoradat eivät toimi. Kun rajakokija puhuu muistikuvista, ruumiista irtautumisesta ja elvytyksen näkemisestä, nykyinen neurotiede ei ymmärrä, miten se on mahdollista muistijärjestelmälle, joka ei enää toimi. Joko tieto säilyy jotenkin aivojen ulkopuolella ja tallentuu myöhemmin aivoihin, tai sitten se tapahtuu tavalla tai toisella aivoissa ja siirtyy muistiin tavalla, jota emme ymmärrä." (Spetzler)
Mitä tietoisuus on ja missä se syntyy?

Tietoisuuden olemus ja sen yhteys aivoihin on vanhimpia ja jännittävimpiä haasteita, joita tieteellä on. Tätä ongelmaa yritetään selvittää mm. Arizonan yliopistossa anestesialääkäri Stuart Hameroffin toimesta. Hän on yhdessä sir Roger Penrosen kanssa kehittänyt tietoisuusteoriaa, joka saattaa auttaa ymmärtämään myös rajakokemuksia.
Hameroff:

"Anestesian aikana potilaat ovat täysin tiedottomia, eivät tunne kipua eivätkä muista mitään. Toisin kuin nukkuessa, silloin ei näe unta ...Aivoissa on kuitenkin yhä sähköistä toimintaa, mutta ne ovat kuin tyhjäkäynnillä. Ne käskevät keuhkojen hengittää ja sydämen lyödä ..ne tekevät kaikenlaista, mutta tietoisuus puuttuu. Näin voidaan erottaa tietoisuus muusta aivotoiminnasta. Anestesian ymmärtäminen on avain tietoisuuteen."

Hameroff on tutkinut aivosolujen sisällä sijaitsevia mikroskooppisen pieniä osasia, joiden tasolla hän uskoo mielen muodostuvan:

"Solujen sisäpuolella, hermosolut mukaan lukien, on tukirakenteiden verkko, putkimaisia rakenteita nimeltään mikrotubulus, jotka pitävät yllä solun muotoa. Ne ovat myös hermojärjestelmä, joka ohjailee solujen toimintaa ja vuorovaikutusta muiden solujen kanssa. Nämä mikroputket ovat hyvin suunniteltuja tietokoneita."
Hameroff uskoo mikrotubulusten toimivan kvanttitietokoneen tavoin:

"Kvanttimaailmassa atomien tasolta lähtien on joitain erikoisia piirteitä. Kaiken voi yhdistää kaikkkeen muuhun, osaset voivat olla yhtaikaa useammassa paikassa, mitä kutsutaan superpositioksi. Kvanttitietokoneessa tieto voi siis olla kahdessa tilassa."

Tämän superpositio-ominaisuuden uskotaan olevan keskeinen osa maailmankaikkeuden olemusta.

"Maailmankaikkeus rakentuu niin pienistä osasista, että sitä on mahdoton edes kuvitella. Mutta jos mennään kokoasteikkoa alas aivoista hermosoluihin, mikrotubuluksiin ja niiden alayksiköihin atomien tasolle ja sitten vielä siitäkin alaspäin - sillä ne ovat tyhjää tilaa ytimen ja elektronien välissä - alaspäin ja alaspäin, kaikki on tasaista, mutta lopulta tullaan tasolle, jossa onkin epäsäännöllisyyttä. Se on vähän kuin katsoisi merenpintaa lentokoneesta 10 000 metrin korkeudesta. Pinta näyttää tasaiselta, mutta jos on veneessä, siellä onkin ristiaallokkoa. Aallot muodostavat meren pintaan kuvion. Samoin maailmankaikkeuden rakenteiden tasolla on tietoa ja kuvioita, ja se tieto sisältää tajunnan esiasteen, josta tietoisuus muodostuu."

Tällä maailmankaikkeuden perustasolla, aivojen sisällä, muodostuu Hameroffin ja Penrosen käsityksen mukaan tietoisuus. He perustelevat näkemystään myös suhteellisuusteorialla, jonka mukaan materia, energia, tila ja aika ovat maailmankaikkeuden pienimpien rakenteiden erilaisia ilmenemismuotoja. Tietoisuuskin saattaa siten sijaita tällä tasolla ja yhdistyä aivoihin mikroputkissa hermosolujen sisällä. Tämä voi selittää myös rajakokemusten synnyn.

"Kun aivotoiminta lakkaa, mikrotubuluskoherenssi, metabolinen toiminta lakkaa ja tieto vuotaa ulos. Se ei häviä eikä tuhoudu, koska se sijaitsee hiukkastasolla, vaan valuu maailmankaikkeuteen. Se ei hajoa siellä eikä leviä ympäriinsä, sillä ilmiö nimeltä kvanttikoherenssi pitää sen yhdessä. Uskon, että tämän mekanismin ansiosta tietoisuus voi olla ainakin väliaikaisesti ruumiin ulkopuolella ja voi esim. leijua kattoon ja tarkkailla elvytystä."

Hameroffin teoriasta voidaan tehdä erilaisia päätelmiä. Joka tapauksessa rajakokemuksilla on radikaali vaikutus sen kokeneiden elämään, sillä heille elämä jatkuu kuoleman jälkeen. Useimpien elämänarvot muuttuvat täysin kokemuksen jälkeen. Rahan ja maineen hankkiminen lakkaa kiinnostamasta ja tilalle tulevat epäitsekkyys, auttamisen halu ja lisääntynyt kiinnostus henkisiin arvoihin.
Sokea, joka näki

Rajakokemus voi suoda myös sellaisia uskomattomia elämyksiä, joista ei ole osannut edes haaveilla. Näin kävi sokeana syntyneelle Vicki Noratuk -nimiselle naiselle. Hän kuvailee näkökykyään:

"En ole koskaan nähnyt mitään, en valoa enkä varjoa. Monet kysyvät, näenkö mustaa. Ei, en näe mustaa. En näe yhtään mitään. "

Sitten hän joutui autokolariin, jossa hän menetti tajuntansa. Ollessaan sairaalassa elvytettävänä hän sai rajakokemuksen jonka aikana hän näki ensi kertaa elämässään. Kolarin jälkeisistä tapahtumista hän kertoo:

"Seuraavaksi muistan olleeni Harbour View'n sairaalassa ja katsoneeni alas kaikkea, mitä tapahtui. Se oli pelottavaa, sillä en ole tottunut näkemään .. sitten tunnistin vihkisormukseni ja hiukseni ja ajattelin: 'Onko tuo minun ruumiini ja olenko kuollut?' He hokivat: 'Hän ei tunnu heräävän' ja touhusivat ruumiini ääressä, johon en tuntenut mitenkään kuuluvani. ..Ajattelin, että miksi he ovat niin järkyttyneitä ja sitten, että häivyn, koska he eivät kuule minua. Heti, kun ajattelin niin, lensin katon läpi kuin tyhjää vaan. ..se oli suurenmoista. Kuulin tuulikellojen äänen. Se oli uskomattominta, mitä voi kuvitella. Ääniä oli aivan matalista todella korkeisiin. Lähestyin paikkaa, jossa oli puita ja lintuja ja melkoisesti ihmisiä, mutta he näyttivät muodostuvan valosta. ...Olin aivan liikuttunut, sillä en ollut voinut kuvitella, miltä valo näyttää. ... Sain esittää kysymyksiä ...oli kuin kaikki tieto sijaitsisi siinä paikassa. Sitten minut lähetettiin takaisin ja palasin ruumiiseeni. Se oli tuskallista ja rankkaa."

Tämä tapaus näyttää siis viittaavan siihen, että tajunta toimii silloinkin, kun aivot eivät voi antaa visuaalista tietoa. Ei edes, vaikka vaikka henkilö olisi kyennyt näkemään. Vaikka osa tiedemiehistä kyseenalaistaa sen, että rajakokemus voisi tapahtua aivotoiminnan lakattua, Van Lommenin, Parnian ja Fenwickin tutkimustuloksilla saattaa olla valtava vaikutus neurotieteeseen. Parnia toteaa:

"Jos katsoo taaksepäin, on hämmästyttävää, että se, mitä joukko tiedemiehiä pitää täysin mustavalkoisena - tai siis oikeana - on 50 vuoden kuluttua suurelta osin tai kokonaan muuttunut. Uskon, että tässäkin tapauksessa tulevaisuudessa selviää, että tietoisuus saattaa olla erillinen yksikkö, joka toimii elämän päätyttyä ja aivotoiminnan lakattua. Sillä on epäilemättä suuri merkitys koko ihmiskunnalle. Se mullistaa koko tieteellisen ajattelutavan ja avautuu uusi tieteenala, jota ei ole vielä löydetty."
TV4 9.12.03
(BBC / TLC co-Production)
Kohtaamisia Jeesuksen kanssa

----------------------------------------------------------------

Maalliset viestimet eivät tietenkään halua kuulla niistä kokemuksista, jotka liittyvät Raamatun Jeesukseen.

http://www.onkosetotta.net/artikkeli/39

http://media.tbn.org/wmedia/tbn/gallery/To_Hell...

http://www.actsweb.org/fi/taivas1.htm

240

2372

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pelosta vapautunut

      Kristinuskon sanoma on kiteytettynä helvetinpelko - uhkailu, kiristys ja pelottelu.

      Ei ihmekään, että joka ainoa ihminen, jonka itsetunto on lapamatoa parempi ja älykkyysosamäärä kengännumeroa suurempi, kääntää selkänsä tälle terroriuskonnolle ja etsii jotain fiksumpaa sisältöä elämäänsä kuin ainaisen helvetinpelossa elämisen.

    • vain rajapinta

      ja tietoisuus on sen 'ulkopuolella' omassa 'kvanttimaailmassaan'.

    • buddhalaisuuden kanssa.....

      valotunneli on mikrokosmos/timanttipolku buddhalaisuudessa.Mielikuvitus ja aivorunko=sama.
      Tieteen haasteellisin tutkimuskohde josta idässä 2500v. yhtäjaksoinen kokemus.Siddharta Gautama "näki" ihmiskunnan(kädelliset)ongelmat ja kehitti opin jolla vapautua kärsimyksistä,jota ELÄMÄ pohjimmiltaan on.

      http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/hum/uskon/pg/erjanti/mystinen.pdf

    • Anonyymi

      On taas melko huvittavaa katsella kun aivovammaset laittaa viestivastauksia vaikkei ole edes omaa kokemusta kuoleman raja tapauksista. Voitte sanoa kuoleman jälkeen suoraan Jeesukselle että hän ei ole totta koska ihmiselämä on hyvin lyhyt ja vanhempana sen alkaa huomaamaan että sairauksiakin tulee liuta piuta mukana kunkin omaan henkilökohtaiseen elämään. Eihän se Juudas Iskariottikaan uskonut vaikka itse Jeesus paranteli rampoja ihan sen nokan eessä niin että luut ratisivat yhteen. Tuhlatkaa vaan oma elämänne mitättömyyksiin ja kärsikää sitten kuoleman jälkeen. Ensin uskovaisia pilkataan ja nauretaan ja kuoleman jälkeen kadehditaan kun ei ymmärretty valita parempaa puolta.

      • Anonyymi

        Tässä puhut kaiksti itsestäsi. Missään ei ole niin aivopestyjä kuin kristittyjen keskuudessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        *Voitte sanoa kuoleman jälkeen suoraan Jeesukselle että hän ei ole totta*
        Miksei?

        *Tuhlatkaa vaan oma elämänne mitättömyyksiin ja kärsikää sitten kuoleman jälkeen.
        Sinä teet sen, ei muut.

    • Anonyymi

      Kuolemanrajakokemukset ovat kulttuurisidonnaisia. Kristitty kohtaa Jeesuksen, muslimi Allahin, budhalainen Buddhan jne. Kaikki nämä kokemukset ovat yhtä tosia, sillä kuolemassa ihminen kohtaa itsensä.

      • Anonyymi

        Pakkokäännytys on ristiriidassa sen vapaan tahdon kanssa, jonka Jumala on antanut meille jokaiselle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pakkokäännytys on ristiriidassa sen vapaan tahdon kanssa, jonka Jumala on antanut meille jokaiselle.

        "Kuolemanrajakokemukset ovat kulttuurisidonnaisia. Kristitty kohtaa Jeesuksen, muslimi Allahin, budhalainen Buddhan jne"

        Joskus on myös älykkäitä poikkeuksia.

        On linkkejä, joissa ihmiset tapaavat Allahin ja saavat "syntinsä anteeksi", on linkkejä, joissa jopa kristityt tapaavat Vishnun. joissa buddhalaiset tapaavat Buddhan, joissa kristitty kääntyy pois kristinuskosta kuolemanläheisen kokemuksen seurauksena, joissa kristitty kääntyy islamiin, joissa kristitty kääntyy itämaiseen filosofiaan, joissa joku muu saa tietoa jälleensyntymisestä monissa muissa kuolemanläheisessä kokemuksessa. Tällaisia tapauksia on niin paljon.
        TÄRKEÄÄ!

        https://www.youtube.com/watch?v=Sfzj-xsHzkw&t=30s
        Tämä mies kuolee, paljastaa, että JUMALA ja USKONTO EIVÄT ole sitä, mitä uskot (NDE)

        Tämä mies jätti kristinuskon kokonaan NDE kokemuksen jälkeen.

        https://www.youtube.com/watch?v=uVE2inOz7nQ&pp=ygUZbmRlIGNocmlzdGlhbiBtZWV0IFZpc2hudQ==

        Christian Meets Hindu God During Near Death Experience (NDE)

        Kristitty tapaa Vishnun lähellä kuolemaa (NDE)

        Rauhallinen tunnelma, ei pelottelua.

    • Anonyymi

      Oookei. Pitkä rupeama sevitys asiasta joka on lunnollista ja jokaisen, ateistienkin kohdattava. Ei ole mulla muuta toivoa kuin, että Jumala, kuka tätä tivolia pyörittää, Jumala antoi ihmiselle mahdollisuuden, mahdollisuuden, jonka Eeva tärveli, kun ei tyytynyt siihen mitä jo oli.
      Kuulostaako tutulta? Miksi kuvittelette, että mies on perheen pää? Sempä haluaisin kuulla. Ennen kui portto on tuhonnut kaiken kauniin maailmassa ja kaikenlainen hekuman metsästäminen on saavuttanut rajansa.
      Näin nyt S-markettiin menessäni tytön jolla ei näyttänyt olevan alavartalonsa peiteenä yhtään mitään.
      Tuli mieleeni, että onko hän jostain karannut, mutta kun ympärillä oli muitakin samanhenkistä jengiä, niin se on tätä päivää, että päivää vaan, kaikille muslimeille, kiittäkää feminismiä, saatte nussia mielin määrin vääräuskoisia artikkeliaan mainostavia. Siitä Suomen feministinen lakikin jo pitää huolen teitä puolustellen pimpin puutteesta kärsiville maahan tulijoille, nuorille täydessä kiimassa oleville nuorille sotilaskuntoisille pojille.
      35000 pimpin puutteessa olevaa nuorta miestä Suomeen tuosta vain ja sitten ihmetellään raiskaustilastoja, kyllä suomalainen mies on väkivaltainen, huh, huh.
      Omalla kohdallani mietin, että missä kohden, kun nainen on ajanut minua puukon kanssa ympäri rappukäytäviä, mustasukkaisuuttaan, aiheetta ja kun minut on viety sairaalaan verenhukan takia, kun uskalsin kusyä naiselta, että eikö kannattaisi olla vähän aikaa ryyppäämättä ja tupakoimatta, sillä lapsi hänessä eläisi terveemmin, ehkä 80 vuotta.
      Tuli lasi naamaani, tajuton verenvuoto, aivan kuin päästä tulee. Ambulanssi ja lasinsirujen nyppimistä, noin kuukauden.¨
      Onneksi lapsihälytys oli väärä, loppui suhdekin.
      Hän oli sairaanhoitaja ja niin oli ystävänsäkin joka oli sitä mieltä, että mitä se minulle kuuluu, nainen menettelee sikiön kanssa miten tahtoo, tupakoi ja ryyppää. Nousi tukka pystyyn, että sitä feminismiä, ei miehillä mitään sanomista omien lapsien pärjäämisessä.
      En tiedä näiden naisten elämästä, mutta voin onnitella itseäni kohdalleni sattuneista naisista, naisista ketkä halusta olevat naisia, miehiään kunnioittavia.
      Onnellisessa parisuhteessa kaikki toimii, niin se vain on.

      • Anonyymi

        Henkimaailmasta, se on todellista. On omakohtaisa koekemuksia, mutta en ala niitä riitauttaa. Raamattu kieltää ottamasta yhteyttä henkimaailmaan ja siten todistaa sen olemassa olon.
        Henkimaailmasta ei vastaa sinun läheisesi. En tuota tarkenna, mutta älä lähde kyselemään missään istunnoissa omaistesi perään. Vastaukset eivät ole omaisiltasi, vaikka ne sinua tyydyttäisivätkin, ehkä uskontoon asti.
        Vastaukset ovat saatanasta ja uskottavia,
        Ihminen herää vasta Jeesuksen herätellessä, ei yhtään aikaisemmin.
        Jos haluat neuvoja, niin paras neuvo rauhallisiin yöuniin on, vaikka sieluun et uskoisikaan, niin anna sielusi Jumalalle, hänelle joka tarkoittaa sinun parasta ja on sielusi sinulle antanut. Käytä se oikein. Ei siitä sinulle vahinkoakaan ole, jos kerta et uskokkaan siihen. Se, että ihminen lähtisit sieluansa myymään jonkun lopuksi kadottamansa asian takia, on typerintä mitä ihminen voi tehdä. Ihmisen erottaa eläikunnasta sielu, tieto.
        On ihmiskunta, eläinkunta, kasvikunta ja kivikunta, Oikeasti ihmiskunta ja eläinkunta ovat eri asioita, vai tunnetko kuuluvasi eläinkuntaan.
        Eikö sinulla ole tietoisuutta hyvästä ja pahasta?
        Apinan lapsi on älykkäämpi ja nokkelampi ihmislasta tiettyyn ikään asti, mutta apinan kehitys lakkaa siinä vaiheessa, kun ihmisen kehitys vasta alkaa, eikä lopu milloinkaan. Apina jää jonnekin ? vuotiaan tasolle iäkseen ja sitä kiitellään, että ompa viisas.
        Aivan kuin nykynaiset elukoitaan, kissoja ja koiria, helppoja hallittavia, ei tarvitse panostaa niiden kehityseen yhtään mitään, sen kuin vain nussii niin kauan kun mielyttää ja sitten voi keskittyä haukkumaan miehiä, joita eivät ole edes kasvattaneet, ei niitä kyllä ole kasvattaneet feministisiskonsakkaan, vaan ovat jättäneet kasvatuksen feministiammattilaisille, ketkä potkivat poikaa päähän joka käänteessä. Sitten ihmetellää feministit kuorossa kun Suomessa ei ole osaamista.
        Ei ole osaamista, kun suomenkielinen poikien osaaminen on tuhottu pakkoruotsilla ja feminismillä, nyt jo yli 50 vuotta. Revi siitä Tarja Halonen.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Kuolemanraja kokemukset ovat kulttuurisidonnaisia.
        Kristilliset ääriainekset pelottelevat ihmisiä edelleen IKUISELLA helvetillä. Ja paikoissa, joissa kirjoitan he ovat laittaneet useita kymmeniä linkkejä, joissa viitataan "kadotukseen", joissa taas joku on käynyt helvetissä. Eli jopa yhdessä ketjussa on useita kymmeniä kauhutarinoita "kadotuksesta" Mutta se on subjektiivista, ei objektiivista. Jätätte näppärästi huomioimatta sen tosiasian, että myös muissa uskonnoissa on lähellä kuolemaa tapahtuneita kokemuksia, jotka ovat täsmälleen päinvastaisia kuin nuo kauhulinkit.

        Enemmän objektiivisuutta. On linkkejä, joissa ihmiset tapaavat Allahin ja saavat "syntinsä anteeksi", on linkkejä, joissa jopa kristityt tapaavat Vishnun. joissa buddhalaiset tapaavat Buddhan, joissa kristitty kääntyy pois kristinuskosta kuolemanläheisen kokemuksen seurauksena, joissa kristitty kääntyy islamiin, joissa kristitty kääntyy itämaiseen filosofiaan, joissa joku muu saa tietoa jälleensyntymisestä monissa muissa kuolemanläheisessä kokemuksessa. Tällaisia tapauksia on niin paljon.

        NDE kokemukset reinkarnaatiosta:

        Neurokirurgi Eben Alexander selittää, miten reinkarnaatio hänen mukaansa toimii ja miksi emme voi muistaa aiempia elämiämme.

        https://www.youtube.com/watch?v=mg9V2351FFY&pp=ygUabmRlLiByZWluY2FybmF0aW9uIGlzIHRydWU=

        Neurokirurgi Eben Alexander selittää, miten reinkarnaatio hänen mukaansa toimii ja miksi emme voi muistaa aiempia elämiämme.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuolemanraja kokemukset ovat kulttuurisidonnaisia.
        Kristilliset ääriainekset pelottelevat ihmisiä edelleen IKUISELLA helvetillä. Ja paikoissa, joissa kirjoitan he ovat laittaneet useita kymmeniä linkkejä, joissa viitataan "kadotukseen", joissa taas joku on käynyt helvetissä. Eli jopa yhdessä ketjussa on useita kymmeniä kauhutarinoita "kadotuksesta" Mutta se on subjektiivista, ei objektiivista. Jätätte näppärästi huomioimatta sen tosiasian, että myös muissa uskonnoissa on lähellä kuolemaa tapahtuneita kokemuksia, jotka ovat täsmälleen päinvastaisia kuin nuo kauhulinkit.

        Enemmän objektiivisuutta. On linkkejä, joissa ihmiset tapaavat Allahin ja saavat "syntinsä anteeksi", on linkkejä, joissa jopa kristityt tapaavat Vishnun. joissa buddhalaiset tapaavat Buddhan, joissa kristitty kääntyy pois kristinuskosta kuolemanläheisen kokemuksen seurauksena, joissa kristitty kääntyy islamiin, joissa kristitty kääntyy itämaiseen filosofiaan, joissa joku muu saa tietoa jälleensyntymisestä monissa muissa kuolemanläheisessä kokemuksessa. Tällaisia tapauksia on niin paljon.

        NDE kokemukset reinkarnaatiosta:

        Neurokirurgi Eben Alexander selittää, miten reinkarnaatio hänen mukaansa toimii ja miksi emme voi muistaa aiempia elämiämme.

        https://www.youtube.com/watch?v=mg9V2351FFY&pp=ygUabmRlLiByZWluY2FybmF0aW9uIGlzIHRydWU=

        Neurokirurgi Eben Alexander selittää, miten reinkarnaatio hänen mukaansa toimii ja miksi emme voi muistaa aiempia elämiämme.

        https://www.youtube.com/watch?v=uVE2inOz7nQ&pp=ygUZbmRlIGNocmlzdGlhbiBtZWV0IFZpc2hudQ==

        Christian Meets Hindu God During Near Death Experience (NDE)

        Kristitty tapaa Vishnun lähellä kuolemaa (NDE)

        Rauhallinen tunnelma, ei pelottelua.

        https://www.youtube.com/watch?v=xXhTFEcJYuY
        Buddhalainen mies kuoli ja kohtasi Jumalan taivaassa - lähellä kuolemaa

        https://www.youtube.com/watch?v=DyBANiDC3Rw
        Juutalainen lähellä kuolemaa -kokemus || Sa'ada - jumalallinen opastus|

        https://www.youtube.com/watch?v=_2gMQy90nRQ
        JUUTALAISEN MIEHEN kuolemanläheinen kokemus | Tohtori Laurence Brock | NDE

        https://www.youtube.com/watch?v=jP5_Am-3bVg&pp=ygUKbmRlIGpld2lzaA==
        Juutalaisen NDE eroaa kaikista muista.

        https://www.youtube.com/watch?v=Sfzj-xsHzkw&t=30s
        Tämä mies kuolee, paljastaa, että JUMALA ja USKONTO EIVÄT ole sitä, mitä uskot (NDE)

        Tämä mies jätti kristinuskon kokoaan NDE kokemuksen jälkeen.

        https://www.youtube.com/watch?v=7EPQgOwAkgc&pp=ygUJbmRlIGFsbGFo
        Islam - Tapasin Allahin(Jumalan) kuolemanläheisessä kokemuksessani (NDE) Tapaamiseni Allahin kanssa

        https://www.youtube.com/watch?v=TZUupVwc-Uk
        Nainen kuolee näkee profeetta Muhammedin sanoman jumalallisen ilmestyksen kuolemanläheisessä kokemuksessaan

        https://www.youtube.com/watch?v=H2tpa4DowZg&t=42s&pp=ygUSbmRlICByZWluY2FybmF0aW9u
        NDE. Löytö sielun todellisesta tarkoituksesta ja parantumisesta! (Inspiroiva NDE) 2024

        https://www.youtube.com/watch?v=xMqfErvWHo8
        Nainen kuolee; hänelle näytetään muita planeettoja, sivilisaatioita ja kerrotaan ihmisen tarkoitus (NDE).

        https://www.youtube.com/watch?v=DgU4S5CAMq4
        Kuollut 7 minuutiksi; miehelle näytetään aiempia elämiä uskomattoman NDE:n aikana

        JÄLLEENSYNTYMINEN.

        Man Dies; Shown Afterlife And That We Are INFINITE Consciousness!
        https://www.youtube.com/watch?v=S7AfgFOPAfU

        Mies kuolee; hänelle näytetään kuolemanjälkeinen elämä ja se, että me olemme ÄÄRETÖN tietoisuus!

        https://www.youtube.com/watch?v=Id847TEHSE4
        NDE: Kuolin ja minulle näytettiin aiemmat elämäni
        Jälleensyntyminen.

        https://www.youtube.com/watch?v=zs6hUE2npaQ
        Nainen kuolee, hänelle näytetään totuus jälleensyntymisestä ja valinnoista (NDE).

        https://www.youtube.com/watch?v=AkA-qNddYY4
        Ihminen kuolee, paljastaa, että MAAILMA EI OLE TODELLINEN & Jälleensyntyminen

        https://www.youtube.com/watch?v=X1oGZeOLHU4
        Kuolin ja näin itseni jälleensyntyvän | NDE

        Kristitty tapaa Vishnun lähellä kuolemaa (NDE)

        Rauhallinen tunnelma, ei pelottelua.

        https://www.youtube.com/watch?v=uVE2inOz7nQ&pp=ygUZbmRlIGNocmlzdGlhbiBtZWV0IFZpc2hudQ==

        Christian Meets Hindu God During Near Death Experience (NDE)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        https://www.youtube.com/watch?v=Id847TEHSE4
        NDE: Kuolin ja minulle näytettiin aiemmat elämäni
        Jälleensyntyminen.

        https://www.youtube.com/watch?v=zs6hUE2npaQ
        Nainen kuolee, hänelle näytetään totuus jälleensyntymisestä ja valinnoista (NDE).

        https://www.youtube.com/watch?v=AkA-qNddYY4
        Ihminen kuolee, paljastaa, että MAAILMA EI OLE TODELLINEN & Jälleensyntyminen

        https://www.youtube.com/watch?v=X1oGZeOLHU4
        Kuolin ja näin itseni jälleensyntyvän | NDE

        Kristitty tapaa Vishnun lähellä kuolemaa (NDE)

        Rauhallinen tunnelma, ei pelottelua.

        https://www.youtube.com/watch?v=uVE2inOz7nQ&pp=ygUZbmRlIGNocmlzdGlhbiBtZWV0IFZpc2hudQ==

        Christian Meets Hindu God During Near Death Experience (NDE)

        NDE kokemukset reinkarnaatiosta:

        Neurokirurgi Eben Alexander selittää, miten reinkarnaatio hänen mukaansa toimii ja miksi emme voi muistaa aiempia elämiämme.

        https://www.youtube.com/watch?v=mg9V2351FFY&pp=ygUabmRlLiByZWluY2FybmF0aW9uIGlzIHRydWU=

        Neurokirurgi Eben Alexander selittää, miten reinkarnaatio hänen mukaansa toimii ja miksi emme voi muistaa aiempia elämiämme.

        https://www.youtube.com/watch?v=xMqfErvWHo8
        Nainen kuolee; hänelle näytetään muita planeettoja, sivilisaatioita ja kerrotaan ihmisen tarkoitus (NDE).

        https://www.youtube.com/watch?v=DgU4S5CAMq4
        Kuollut 7 minuutiksi; miehelle näytetään aiempia elämiä uskomattoman NDE:n aikana

        JÄLLEENSYNTYMINEN.

        Man Dies; Shown Afterlife And That We Are INFINITE Consciousness!
        https://www.youtube.com/watch?v=S7AfgFOPAfU

        Mies kuolee; hänelle näytetään kuolemanjälkeinen elämä ja se, että me olemme ÄÄRETÖN tietoisuus!

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18478160/jalleensyntymisoppi-poistettiin-kristinuskosta

        Jälleensyntymisoppi poistettiin kristinuskosta

        PUHUTAANPA NYT ”IDÄN VAARALLISISTA OPEIST", JOTKA VIEVÄT "KADOTUKSEEN."

        Kristityt kirjoittavat siitä, kuinka kaikki ei-kristityt ovat niin kauhuissaan kuoleman hetkellä, koska he eivät palvo "oikeaa" jumalaa.

        EI MITÄÄN SELLAISTA.

        EI EDES LÄHELLEKÄÄN MITÄÄN SELLAISTA..

        En puhu nyt tavallisista ihmisistä, neofyytti vaishnaveista, kuten minä itse olen, vaan suurista opettajistamme, acharyoista.

        ____________________
        Miten tietoiset elävät ja millainen on heidän poismenonsa, eli miten he lähtevät tästä maailmasta.

        Srila Prabhupada vielä kuolinvuoteellaan, vähän ennen kuolemaansa, selitti
        Vedalaisia -tekstejä. Ja millaiset mahtavat selitykset ne olivat ja vain hieman ennen kuolemaansa. Hänen oppilaat olivat hänen ympärillään nauhoittamassa hänen sanojaan. Myöhemmin ne kirjoitettiin puhtaaksi ja käännettiin maailman muille kielille.

        Näin kuolee eli jättää kehonsa vain suuri sielu, joka laskeutui henkimaailmasta opettamaan meitä.

        Kuolemasta ei puhuta kuolemana, vaan fyysisen kehon jättämisenä.
        ACHARYOIDEMME ÄLYKKYYS ON HUIPUSSAAN LÄHES VIIMEISEEN HENGENVETOON ASTI.

        ________________________

        KUOLEMANPELKOA EI OLE LAINKAAN, EI PIENINTÄKÄÄN.

        KIPUA VOI OLLA, MUTTA PELKOA EI OLE.

        MONET LÄSNÄOLIJAT OVAT TODISTANEET TÄMÄN, USEISSA TAPAUKSISSA.

        TODISTETTU.

        ____________________

        Kuolema tuhoaa kaiken, mikä ei ole todellista; kuolema näyttää meille todelliset ystävämme; kuolema paljastaa todelliset prioriteettimme; kuolema tuo viisauden esiin; kuolema valistaa meitä peloistamme ja heikkouksistamme; mutta mikä tärkeintä, kuolema muistuttaa meitä siitä, että nämä aineelliset kehot ja aineelliset universumit eivät ole kotimme.

        Kun kuolema kutsuu teitä, älkää pelästykö tai piiloutuko, vaan kohdatkaa se ja katsokaa, MITÄ SILLÄ ON TARJOTTAVANAAN.

        Loppujen lopuksi hän on Krishnan oikeudenmukainen, uskollinen ja kuuliainen palvelija.

        (J. Favors)

        Jokaisella meistä on oma taistelumme Kurukshetrassa,
        jokaisella meistä on erilainen haaste, jonkinlainen vastoinkäyminen.
        elämässä.

        Kuolema (sanskritiksi Mrityu) on elämän väistämätön kumppani.

        Kuoleman väistämättömyys aiheuttaa ihmisille surua ja joskus jopa kauhua.

        Ymmärrämme, että sen saapuessa eroamme kaikesta, että se vie hetkessä kaiken, mikä tuntui arvokkaalta ja tärkeältä.

        Kuolema vie meiltä kaiken, mitä rakastamme, saa meidät unohtamaan kaiken, minkä muistamme, ja muuttaa rappeutuneeksi kaiken, mitä yritämme säilyttää.

        Se tulee suunnittelematta ja vie meiltä kaiken, mitä se haluaa.

        Muistamme hänet koko elämämme ajan, mutta kun hän ilmestyy, huomaamme, ettemme ole valmiita häneen. Ja me pelkäämme.

        On määrätietoisesti hankkiuduttava eroon eläimellisestä kuolemanpelosta

        On tietysti mahdotonta olla tunnustamatta kuolemanpelon arvoa, se ajaa ihmiset kognitioon, etsimään elämän tarkoitusta, vastauksia kysymyksiin sielun luonteesta, kuolemanjälkeisestä elämästä.

        Eri uskonnot ja filosofiset ajatukset antavat omat vastauksensa siihen, mitä meille tapahtuu kuoleman jälkeen ja mitä kuolema ylipäätään on. Keitä me olemme?

        Keitä me olemme?

        Satunnainen kokoelma alkuaineita, sähkökemiallinen reaktio aivokuoressa vai ikuisesti nuorekas, aina olemassa oleva tietoisuus?

        Kaikki nämä vastaukset on esitetty laajimmin ja helpoimmin saatavissa Vedalaisissa kirjoituksissa.

        Tutkimalla Vedoja pääsemme oivaltamaan todellisen olemuksemme, ei sokean uskon tasolla, vaan ymmärtämällä itseämme intellektin avulla ja ottamalla todella kosketuksen siihen, mikä on kätkettynä tietoisuutemme syvyyksiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuolemanraja kokemukset ovat kulttuurisidonnaisia.
        Kristilliset ääriainekset pelottelevat ihmisiä edelleen IKUISELLA helvetillä. Ja paikoissa, joissa kirjoitan he ovat laittaneet useita kymmeniä linkkejä, joissa viitataan "kadotukseen", joissa taas joku on käynyt helvetissä. Eli jopa yhdessä ketjussa on useita kymmeniä kauhutarinoita "kadotuksesta" Mutta se on subjektiivista, ei objektiivista. Jätätte näppärästi huomioimatta sen tosiasian, että myös muissa uskonnoissa on lähellä kuolemaa tapahtuneita kokemuksia, jotka ovat täsmälleen päinvastaisia kuin nuo kauhulinkit.

        Enemmän objektiivisuutta. On linkkejä, joissa ihmiset tapaavat Allahin ja saavat "syntinsä anteeksi", on linkkejä, joissa jopa kristityt tapaavat Vishnun. joissa buddhalaiset tapaavat Buddhan, joissa kristitty kääntyy pois kristinuskosta kuolemanläheisen kokemuksen seurauksena, joissa kristitty kääntyy islamiin, joissa kristitty kääntyy itämaiseen filosofiaan, joissa joku muu saa tietoa jälleensyntymisestä monissa muissa kuolemanläheisessä kokemuksessa. Tällaisia tapauksia on niin paljon.

        NDE kokemukset reinkarnaatiosta:

        Neurokirurgi Eben Alexander selittää, miten reinkarnaatio hänen mukaansa toimii ja miksi emme voi muistaa aiempia elämiämme.

        https://www.youtube.com/watch?v=mg9V2351FFY&pp=ygUabmRlLiByZWluY2FybmF0aW9uIGlzIHRydWU=

        Neurokirurgi Eben Alexander selittää, miten reinkarnaatio hänen mukaansa toimii ja miksi emme voi muistaa aiempia elämiämme.

        ...mutta kun nämä kokemukset jotka eivät tue näiden ihmisten Oikeaa Maailmankuvaa ovat Saatanan ihmisille syöttämiä harhoja joiden tarkoitus on eksyttää ihminen.

    • Anonyymi

      Nykyihminen on täysin irtaantunut kuolemanjälkeisestä elämästä, ja kuvittelee ettei sellaista voi olla olemassakaan, jos pitää asiaa täysin itsestään selvänä, niin pidetään jotenkin kajahtaneena.

      Usko henkiin ja kuoleman jälkeiseen todellisuuteen oli kuitenkin vielä muutama sata vuotta sitten aivan yleinen uskomus, ja niihin uskomattomia pidettiin silloin kajahtaneina.

      Mehän olemme täällä vähintäänkin eksyksissä, emme tiedä mistä tänne tulimme, emmekä sitä mihin täältä lähdemme, osa jopa kuvittelee, että kaikki tämä on pelkkää sattumaa, sattuma synnytti koko ihmiskunnan, mikä tuntuu täysin järjettömältä, koska niitä sattumia pitäisi olla silloin oikeasti lähes ääretön määrä. Emme todellakaan ole sattumalta täällä, silti moni älykkäänä itseään pitävä moderni nykyihminen uskoo, että kaikki on todellakin vain sattumaa.

      Itse pidän sitä erittäin todennäköisenä, että kuoleman verho alkaa raottua tässä ajassamme, koska ihmiskunta alkaa olla valmis tietämään totuuden tästä kaikesta, toistaiseksi uskonnot ovat orjuuttaneet meidät uskomaan illuusioihin, mutta enää niitä ei tarvita, koska tieteellinen kehitys on tehnyt ihmisestä hyvin älykkään, ja uteliaan, myös pelot ovat poistuneet, joiden avulla uskonnot ovat ihmisiä kahlinneet. Nykyihminen ei enää hätkähdä oikein mistään, tekee elokuviakin, jotka ruokkivat mielikuvitustamme, kuten scifi-elokuvat, Emme pelkää, vaan haluamme ottaa kaikesta selvää, pelotamme itseämme myös katsomalla kaikenlaista outoakin, vain pystyäksemme käsittelemään pelkojamme. Nykyihmistä kiehtoo kaikenlainen outo, koska sen avulla tylsä arki katoaa ainakin hetkeksi.

      Jos avaruudesta tulisi meitä kehittyneempi elämänmuoto, niin ihmiskunta ei sitä enää pelästyisi, koska se on tavallaan valmisteltu kohtaamaan jopa ulkoavaruuden toisia sivilisaatioita, esim. Star Trek elokuvien muodossa.

      Legendan mukaan Pariisissa keskiajalla jokin avaruusolento olisi yrittänyt tehdä tuttavuutta jonkun munkin kanssa, joka oli pelästynyt, ja käskenyt tätä "paholaista" painumaan helvettiin. Sen ajan ihmiset eivät olleet kypsiä kohtaamaan avaruuden muita olentoja, vaan pelkäsivät hysteerisesti kaikenlaista outoa, ja tuntematonta.

      • Anonyymi

        "Jos avaruudesta tulisi meitä kehittyneempi elämänmuoto"

        Heitä on eri planeetoilla.

        Pelkästään tässä universumissa on 400 000 ihmisen kaltaista elämänmuotoa, joista kaikki eivät ole biologisia elämänmuotoja, mutta monet ovat.

        "Legendan mukaan Pariisissa keskiajalla jokin avaruusolento olisi yrittänyt tehdä tuttavuutta jonkun munkin kanssa, joka oli pelästynyt, ja käskenyt tätä "paholaista" painumaan helvettiin."

        Tuo kuulostaa todellakin nykyajan kristityltä. Onneksi on vielä olemassa järkevästi ajattelevia kristittyjä.

        Sama kristitty riehuu ympäri idän ja hindujen palstoja "varoittaen ihmisiä" kaikenlaisista kauheuksista, hän on väkivalloin haluaa käännyttäa kaikki kristinuskoon, niin pakolla, että siitä tulee oksettava olo. Se pitää keppiä käärmeenä ja käärmettä keppinä. Kaikkialla on suuri vaara, ja kaikki, mikä on idässä, on vaarallista, kaikkialla hän ei näe muuta kuin Intian, ja vaikka Japani on myös itää, se on hänelle kaikki Intiaa, joten Intiasta on tullut hänelle suuri mörkö. Ja kaikki idässä on niin vaarallista, jopa kasvit ja yrtit, kaikki.

        Idän palstoilla ei ole ollut rauhaa yli puoleen vuoteen, ja käännyttäjä puhuu vain saatanasta, hän puhuu vain joogasta ja meditaatiosta, joka kaikki on pahuuttaa ja saatanaa. Vain hänen uskontonsa, helluntailaisuus puhuu pelastaa, jopa luterilaiset ovat kaikki saatanasta.

        Meditaatio on saatanasta ja noituudesta, vaikka hän ei tiedä, että hänkin meditoi jatkuvasti, hän meditoi idän "saatanallisia" oppia. Meditaatio tarkoittaa ainoastaan intensiivistä ajattelua jostakin asiasta, mitään muuta meditaatio ei tarkoita. Hän itse meditoi intensiivisesti vuodesta toiseen pohtiessaan, miten käännyttää pakanat kristinuskoon. Tämä juuri, jos jotain, se on voimakasta meditaatiota, jopa voimakkaampaa kuin muut meditaatiot.

        Vaikka ajattelisitte taloa, kotia, sekin on meditaatiota. Jos ajattelette voimakkaasti jotakuta, jota rakastatte tai vihaatte, meditoitte, se on meditaatiota.

        Joka paikassa on "noituutta ja saatanaa," vaikka saatana onkin allegoria.Hän puhuu koko ajan helvetin kidutuksesta, johon kaikki uskottomat joutuvat. Heikoimmat idän palstoilla tarvitsevat jo Uskontojen uhrit järjestön apua. Vaikka idän palstoilla ei pitäisi puhua kristiniskosta lainkaan.

        Vaikka idän palstoilla ei pidä puhua lainkaan kristinuskosta, hän on ottanut haltuunsa myös muun Suomi24: n ja "hyvyyttään" "tuo ihmiset Jumalan luo", puhumalla jatkuvasti helvetin kidutuksista.

        Hän puhuu kaikkialla siitä, miten kaikki muut ovat riivattuja, tajuamatta, että hän itse käyttäytyy riivaajamaisesti.

        Jättämättä huomiotta sitä tosiasiaa, että idässä on kovin paljon eri etnisiä ryhmiä ja tuhansia eri uskontoja, filosofioita, hän niputtaa koko itäisen pallonpuoliskon yhteen ja sanoo, että se on kaikki Intia, vaikka kyseessä olisi Japani. Jopa kasvit idässä on kaikki pahasta, siis ihan saatanasta kaikki.

        Japanissa on muuten noin miljoona kristittyä nykyään, aika paljon.

        Japanilaiset ristiinnaulitsivat keskiajalla lähetyssaarnaajia, koska kokivat heidän havittelevan vain valtaa, ja sekös suututti japanilaiset.

        Jotkut sanoo, että uskovaiset ovat pahimpia Jumalan maineen pilaajia.

        Mutta, anna ihmisen olla sellainen, kuin hän on, älä välitä näistä uskovista, heillä on oma tiensä, se varmaankin sopii heille.

        Se on tietenkin kurjaa, että pelon kautta yritetään ajaa sitä omaa asiaa, pelkoa ei koskaan saisi käyttää toisen ihmisen hallintaan, rakkauden asiaa pitää uskovaisenkin ajaa, ei pelon, tai vihan.

        Surullistahan se on, kun ihminen yrittää käännyttää muita väärällä tavalla, tunne siis myötätuntoa häntä kohtaan, näin ne kaikki niin idän, kuin lännenkin opit opettaa.

        "Japanilaiset ristiinnaulitsivat keskiajalla lähetyssaarnaajia, koska kokivat heidän havittelevan vain valtaa, ja sekös suututti japanilaiset."

        Entäs mitä julmuuksia kristityt tekivät keskiajalla?

        Mutta ennen kuin annamme Haagin sotarikostuomioistuimen tuomita hakaristin ja haudata sen vihatun natsin rinnalle, meidän olisi muistutettava maailmaa siitä, että yksi toinen symboli on tuonut kuolemaa, tuhoa ja täydellistä inhimillistä hulluutta tähän maailmaan yhä uudelleen ja uudelleen vuosisatojen kuluessa - risti. Kyllä, risti, kristinuskon pyhistä pyhin symboli.

        Lyhytkin tutkimus maailmanhistoriasta osoittaa, että kristillinen risti on aiheuttanut tuskaa, kärsimystä, kuolemaa ja kulttuurista kansanmurhaa miljoonille viattomille ihmisille ja kulttuureille eri puolilla maapalloa. Jos et tiedä, mistä aloittaa, aloita kirkon roomalaistamisesta ja kaikkien muiden uskontojen kitkemisestä valtakunnassa. Jopa muita varhaiskristittyjen ryhmiä, joilla oli Rooman kirkosta poikkeava usko, ei säästetty. Esim: Vuonna 1209 paavi Innocentius III käynnisti aseellisen ristiretken Etelä-Ranskassa asuvia albiinikristittyjä vastaan. Kun piiritetty Beziersin kaupunki kaatui, sotilaat kysyivät tiettävästi paavin neuvonantajalta, miten he voisivat erottaa uskovaiset ja vääräuskoiset vangittujen joukosta. Hän käski: "Tappakaa heidät kaikki. Jumala tunnistaa omansa." Lähes 20 000 teurastettiin - monet ensin sokeutettiin, silvottiin, raahattiin hevosten perässä tai käytettiin maalitauluna.

        Tutustu sitten ristiretkiin ja kertomuksiin viattomista ihmisistä, jotka surmattiin ristiretkien aikana Lähi-idässä vuosina 1095-1272. Eräässä Jerusalemin voitossa, kun päätaistelu oli päättynyt, ristiretkeläiset surmasivat kaikki kaupungin asukkaat, yhteensä 40 000. Ristiretkeläisten kronikoitsijan sanoin, joka raportoi voitosta paavi Urban II:lle: "Ristiretkeläiset kulkivat Jerusalemin kaduilla polvia myöten vääräuskoisten veressä!".

        Kun verilöyly oli ohi, risti liehui ylpeänä tuulessa Jerusalemin yllä.

        Ristiretkeläisten kronikoitsijan sanoin, joka raportoi voitosta paavi Urban II:lle: "Ristiretkeläiset kulkivat Jerusalemin kaduilla polvia myöten vääräuskoisten veressä!".

        Kuten Clairvaux'n pyhä Bernard julisti käynnistäessään toisen ristiretken vuonna 1147: "Kristitty iloitsee pakanan kuolemasta, koska siten Kristus itse kirkastuu."

        Jos teillä on sitten yhtään mahaa tällaisille asioille, tutustukaa moniin inkvisitioihin - keskiaikaisiin, espanjalaisiin, roomalaisiin ja portugalilaisiin. Mutta varaudu pahimpaan. Inkvisitiot alkoivat vuonna 1184 ja päättyivät vasta vuonna 1821. Tutkijoiden mielipiteet siitä, kuinka monta ihmistä inkvisitioissa todella kuoli, vaihtelevat, mutta on syytä muistaa, että inhimillisiä julmuuksia ei mitata vain numeroilla.

        Espanjan inkvisitio on yksi niistä, joiden luvuista kiistellään kiivaasti, mutta riittää, että pienimmätkin arviot ovat suuria. Espanjassa oli inkvisition aikaan paljon juutalaisia ja maureja, jotka olivat kääntyneet kristinuskoon paetakseen vainoa. Inkvisitoijat etsivät kuitenkin niitä, jotka säilyttivät vanhan uskonsa. Ainakin 2 000 espanjalaista uskosta luopunutta poltettiin sen seurauksena. Kaikkiaan 50 000 sieluparkaa joutui oikeuteen harhaoppisuuden vuoksi. Onneksi jotkut jäivät henkiin. Samaan aikaan muissa maissa teloitettiin muun muassa tiedemiehiä, kuten matemaatikko ja filosofi Giordano Bruno, joka kannatti Kopernikuksen teoriaa, jonka mukaan planeetat kiertävät aurinkoa. Tästä tieteen edistysaskeleesta hän maksoi hengellään.

        Mutta kaikki tämä häviää merkityksettömäksi, kun huomaa espanjalaisten Etelä-Amerikassa aiheuttamat murhat ja tuhot. Kyllä, atsteekit suorittivat ihmisuhreja, ja varmasti tuhansia ihmisiä kuoli heidän käsissään. Mutta kun espanjalaiset olivat lopettaneet heidät, he eivät olleet vain tappaneet tuhansia viattomia ihmisiä, vaan he olivat tuhonneet koko sivilisaation ja orjuuttaneet sen jäljellä olevat eloonjääneet.

        Voimme tietysti sanoa, että se oli armeijoiden teko. Kyllä, se oli aivan kuten Hitlerin armeijan teko, mutta sillä erotuksella, että espanjalaiset kantoivat ristiä eivätkä hakaristiä.

        Tiedon vuoksi voisimme pysähtyä hetkeksi ja kysyä, mistä Hitler (20. vuosisadan mies) sai idean, että hän voisi kansanmurhata kokonaisen kansanryhmän? No, hän ei saanut tällaisia ajatuksia hinduilta tai buddhalaisilta, mutta kristinusko on ollut kansanmurhaajien käyntikortti lähes 700 vuoden ajan.

        Jos olet valmis ottamaan selvää, mitä ristin alla todella tapahtui, tutustu protestanttiseen reformaatioon ja noitien polttamiseen, jonka Martin Luther käynnisti 1400-luvulla (pelkästään Euroopassa poltettiin elävältä noin 60 000 naista). Kokonaisia kyliä hävitettiin. Eräässä tapauksessa erään papin kerrottiin kiduttaneen lukemattomia tuhansia naisia tunnustamaan, että he olivat noitia, jotka lensivät taivaalla ja harrastivat seksiä paholaisen kanssa - sitten heidät poltettiin tai hirtettiin tunnustuksensa vuoksi. Noitahysteria riehui Euroopassa kolmen vuosisadan ajan kymmenissä kansakunnissa. Arviot teloitettujen määrästä vaihtelevat 100 000:sta 2 miljoonaan. Kukaan ei oikeastaan tiedä, kuinka moni tai kuinka harva kuoli. Noitavaino oli kristillistä hulluutta pahimmillaan.

        Älkääkä unohtako lukea Malleus Maleficarumia, "Noitavasaraa", noitienmetsästäjän käsikirjaa, jonka kaksi dominikaanimunkkia, Heinrich Kramer ja James Sprenger, julkaisivat vuonna 1487 ja joka julkaistiin uudelleen 28 kertaa 1900-luvun alkuun mennessä. Kirjan mukana oli paavi Innocentus VIII:n antama paavin bulla, joka antoi kirjalle pyhän hyväksynnän. Malleus Maleficarum on kiistatta yksi pahamaineisimmista ja demonisimmista koskaan kirjoitetuista kirjoista. Siinä hahmotellaan noitien tunnistamisprosessi, noitien tuomitseminen, kidutustekniikat ja rangaistukset, niin tappavat kuin muutkin.

      • Anonyymi

        ”Pidän Kristuksesta mutta en pidä kristityistä, te kristityt ette ole yhtään kristuksenne kaltaisia.”

        Mahatma Gandhi

      • Anonyymi

        Korjaus: Espanjassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Korjaus: Espanjassa.

        "Japanilaiset ristiinnaulitsivat keskiajalla lähetyssaarnaajia, koska kokivat heidän havittelevan vain valtaa, ja sekös suututti japanilaiset."

        Entäs mitä julmuuksia kristityt tekivät keskiajalla?

        Mitä kidutususkonnon historia opettaa meille? Että se on kaikkialla lietsonut suvaitsemattomuuden liekkejä, levittänut tasangoille ruumiita, juottanut maan vereen, polttanut kaupunkeja, tuhonnut kansakuntia, mutta ei ole koskaan tehnyt ihmisistä parempia, vain huonompia.

        Miten ihmeessä käsitit koko asian niin, että puolustelin kristinuskon aiheuttamia tekoja kertomalla mitä japanilaiset tekivät lähetyssaarnaajille.

        Kyse on aina enemmänkin vallasta, valtaa havittelevista, jotka tuhoavat vastustajansa.

        Kerron vain mitä historiassa on tapahtunut, ihan millä tahansa puolella.

        Ristiretket ovat jo aika kaukana historiassa, miksi pitää alkaa niistä jauhamaan, jos joku yksittäinen uskova pelottelee täällä ihmisiä?

        Pelkäätkö, että uskis tulee yöllä haarniskassa, ja lyö miekalla pääsi halki?

        Muslimit kyllä katkoo kauloja vielä nykyäänkin.

        Aika pakkomielle sulla jostain uskiksesta, anna jo olla, koita ymmärtää...

        Ei, mutta hindupalstoilla kristityt ovat uhanneet minua kuolemalla useita kertoja, en tietenkään pelkää kuolemaa, mutta se on vastenmielistä.

        Ja he tuntuvat olevan todella väkivaltaisia, mutta ehkä se on vain väkivaltainen osa kristityistä, joka on kovaäänistä hindupalstoilla.

        "Pelkäätkö, että uskis tulee yöllä haarniskassa, ja lyö miekalla pääsi halki?"

        En, koska en pelkää lainkaan kuolemaa. Kuolemanpelko hävisi jo yli kymmenen vuotta sitten kokonaan.

        "Muslimit kyllä katkoo kauloja vielä nykyäänkin."

        Mitä sitten?

        https://www.salon.com/2015/04/07/6_modern_day_christian_terrorist_groups_our_media_conveniently_ignores_partner/

        6 nykyajan kristillistä terroristiryhmää, joita tiedotusvälineet jättävät kätevästi huomiotta
        Ne eivät saa ISISin tai Boko Haramin kaltaista huomiota, mutta ”Jumalan armeijan” kaltaiset järjestöt eivät ole yhtään vähemmän vaarallisia.

        Koillis-Intiassa sijaitsevassa Tripuran osavaltiossa vuodesta 1989 toiminut NLFT on puolisotilaallinen kristillinen liike, joka toivoo irtautuvansa Intiasta ja perustavansa Tripuraan kristillisen fundamentalistihallituksen.

        NLFT ei suvaitse lainkaan muita uskontoja kuin kristinuskoa, ja ryhmä on toistuvasti osoittanut olevansa valmis tappamaan, kidnappaamaan tai kiduttamaan hinduja, jotka kieltäytyvät kääntymästä sen protestanttisen fundamentalismin äärimmäiseen muottiin.

        "Ristiretket ovat jo aika kaukana historiassa, miksi pitää alkaa niistä jauhamaan, jos joku yksittäinen uskova pelottelee täällä ihmisiä?"

        Se, joka ei tunne menneisyyttä, elää ilman tulevaisuutta. Opimme menneisyyden virheistä.

        Muslimimaissa on ihan sharialaki voimassa, jonka mukaisesti ihmisiä kivitetään hengiltä. sun muuta mukavaa meininkiä, näillä lailla on pari miljardia kannattajaa, muslimit elää yhä 600-luvulla, turha repiä esille jotain ns. kristillisiä terroristiryhmiä, joilla on hyvin vähän kannattajia suhteessa muslimeihin.

        Kyllä mediat kertovat ihan yhtä paljon kaikista terroristeistä, jos heillä on jotain merkitystä, joku marginaalinen kahjoporukka ei mediaa juuri kiinnosta sen enempää, kuin pikku lahkot yleensäkään kiinnostavat medioita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ristiretket ovat jo aika kaukana historiassa, miksi pitää alkaa niistä jauhamaan, jos joku yksittäinen uskova pelottelee täällä ihmisiä?"

        Se, joka ei tunne menneisyyttä, elää ilman tulevaisuutta. Opimme menneisyyden virheistä.

        Kaikki kyllä tuntevat ihan liiankin hyvin ne ristiretket, pelkäätkö, että uskis ei tunne, ja haluaa olla ristiretkiritari?

        Historia opettaa sen, että historia ei opeta mitään.

        Ihmiskunta on tuomittu toistamaan historian virheet.

        Antakaa jo niiden uskisten olla, mitä te niistä välitätte, netissä höpisevät omiaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koillis-Intiassa sijaitsevassa Tripuran osavaltiossa vuodesta 1989 toiminut NLFT on puolisotilaallinen kristillinen liike, joka toivoo irtautuvansa Intiasta ja perustavansa Tripuraan kristillisen fundamentalistihallituksen.

        NLFT ei suvaitse lainkaan muita uskontoja kuin kristinuskoa, ja ryhmä on toistuvasti osoittanut olevansa valmis tappamaan, kidnappaamaan tai kiduttamaan hinduja, jotka kieltäytyvät kääntymästä sen protestanttisen fundamentalismin äärimmäiseen muottiin.

        Intiassa on sivistymättömiä kahjojakin, kuten Afrikassakin, jotka voivat väittää olevansa ihan mitä tahansa uskovia, ihan sama kuin Hitler sanoisi olevansa kristitty, käyttäkää nyt jo järkeänne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Intiassa on sivistymättömiä kahjojakin, kuten Afrikassakin, jotka voivat väittää olevansa ihan mitä tahansa uskovia, ihan sama kuin Hitler sanoisi olevansa kristitty, käyttäkää nyt jo järkeänne.

        "Kaikki kyllä tuntevat ihan liiankin hyvin ne ristiretket, pelkäätkö, että uskis ei tunne, ja haluaa olla ristiretkiritari?"

        Jotkut kristityt ovat sanoneet, että ristiretket pitäisi aloittaa uudelleen. Niin paljon vihaa niitä kohtaan, jotka ajattelevat toisin.

        "Kaikki kyllä tuntevat ihan liiankin hyvin ne ristiretket"

        Tuntevat ja siitä huolimatta niin monet kristityt puolustavat ristiretkiä, niin monet.

        Itsekin tunnen useita, jotka sanovat, että niiden tarkoitus on paljon syvällisempi, että ilman niitä maailmassa olisi vain vähän kristittyjä, nyt he kaikki "pelastuvat", ilmeisesti helvetiltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Intiassa on sivistymättömiä kahjojakin, kuten Afrikassakin, jotka voivat väittää olevansa ihan mitä tahansa uskovia, ihan sama kuin Hitler sanoisi olevansa kristitty, käyttäkää nyt jo järkeänne.

        "Intiassa on sivistymättömiä kahjojakin"

        Kyllä siellä on myös pajon järkeviä ihmisiä myös.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kaikki kyllä tuntevat ihan liiankin hyvin ne ristiretket, pelkäätkö, että uskis ei tunne, ja haluaa olla ristiretkiritari?"

        Jotkut kristityt ovat sanoneet, että ristiretket pitäisi aloittaa uudelleen. Niin paljon vihaa niitä kohtaan, jotka ajattelevat toisin.

        Joo, ne kristityt, jotka niin sanoo, on sekaisin, Jeesus ei käskenyt tappamaan ketään, vaan kääntämään toisen posken.

        Näistä ihmisistä ei pidä välittää, heidän kanssaan ei kannata alkaa riitelemään, siinä ei tule kuin paha mieli itselleenkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, ne kristityt, jotka niin sanoo, on sekaisin, Jeesus ei käskenyt tappamaan ketään, vaan kääntämään toisen posken.

        Näistä ihmisistä ei pidä välittää, heidän kanssaan ei kannata alkaa riitelemään, siinä ei tule kuin paha mieli itselleenkin.

        Itsekin tunnen useita, jotka sanovat, että ristiretkien tarkoitus on paljon syvällisempi, että ilman niitä maailmassa olisi vain vähän kristittyjä, nyt he kaikki "pelastuvat", ilmeisesti helvetiltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itsekin tunnen useita, jotka sanovat, että ristiretkien tarkoitus on paljon syvällisempi, että ilman niitä maailmassa olisi vain vähän kristittyjä, nyt he kaikki "pelastuvat", ilmeisesti helvetiltä.

        "Historia opettaa sen, että historia ei opeta mitään.

        Ihmiskunta on tuomittu toistamaan historian virheet."

        Mutta jotkut ihmiset oppivat myös historiasta.

        Viisas ihminen on se, joka oppii muiden virheistä, ei vain omista virheistään.

        Jaa, sellaisiako nykynuoret ovat, vai missä piireissä oikein liikut?

        En ole lukenut pahemmin muita palstoja, kuin tätä, koska täällä saa olla mitä vaan, tai olla olemattakin.

        Minulle uskonnot ovat kaikki enemmän, tai vähemmän illuusioita.

        Mitä niistä joidenkin jutuista pitää välittää, onko pakko olla näiden ihmisten kanssa tekemisissä, eikö voi hankkia muita kavereita?

        Jos haluaa riidellä, niin sitä varmaan saa sitten tehdä näiden kanssa maailman hamaan tappiin saakka.

        Täällä voi olla myös huijareita, jotka esiintyvät uskovina, siksikin kannattaa olla välittämättä kaikkein provosoivimmista jutuista. Nettitrolli nauttii ärsyttämisestä.

        Nyt kannattaa oppia se, että ei pidä välittää joidenkin hupsuista jutuista, ja olla etenkin riitelemättä, koska siinä ei tosiaankaan saa muuta, kuin sen pahan mielen itselleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Intiassa on sivistymättömiä kahjojakin"

        Kyllä siellä on myös pajon järkeviä ihmisiä myös.

        No, väitinkö, että kaikki ovat sivistymättömiä kahjoja?

        Näissä paikoissa on vihattu, ja tapettu toisia ihmisiä jo vuosisatoja, kaikki juontaa siis kauas historiaan. Jos joku siellä sitten kääntyy kristityksi, niin sama touhu jatkuu silti, koska syyt ovat niin syvällä, ja lähes peruuttamattomia.

        Toivotaan, että järki voittaa jonain päivänä, että vihan ja väkivallan kierre katkeaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaa, sellaisiako nykynuoret ovat, vai missä piireissä oikein liikut?

        En ole lukenut pahemmin muita palstoja, kuin tätä, koska täällä saa olla mitä vaan, tai olla olemattakin.

        Minulle uskonnot ovat kaikki enemmän, tai vähemmän illuusioita.

        Mitä niistä joidenkin jutuista pitää välittää, onko pakko olla näiden ihmisten kanssa tekemisissä, eikö voi hankkia muita kavereita?

        Jos haluaa riidellä, niin sitä varmaan saa sitten tehdä näiden kanssa maailman hamaan tappiin saakka.

        Täällä voi olla myös huijareita, jotka esiintyvät uskovina, siksikin kannattaa olla välittämättä kaikkein provosoivimmista jutuista. Nettitrolli nauttii ärsyttämisestä.

        "Täällä voi olla myös huijareita, jotka esiintyvät uskovina"
        Se on totta, mutta entisenä kristittynä erotan toisistaan ”oikeat” kristityt ja väärät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Täällä voi olla myös huijareita, jotka esiintyvät uskovina"
        Se on totta, mutta entisenä kristittynä erotan toisistaan ”oikeat” kristityt ja väärät.

        Olen minäkin saanut joskus kuulla olevani "eksyttäjä", vaikka en edes julista mitään oppia, yritän "käännyttää" ihmisiä vaan järkeen, jos nyt jokin tarkoitus näillä kirjoituksillani on.

        Ei kannata tosiaankaan kirjotella ollenkaan näillä uhkailijoille, he ovat joko sekaisin, tai huijareita, tai ehkä jopa molempia.

        "Ei kannata tosiaankaan kirjotella ollenkaan näillä uhkailijoille, he ovat joko sekaisin, tai huijareita, tai ehkä jopa molempia."

        En jaksa puhua tästä aiheesta enempää, lopetamme sen, hyvää jatkoa sinulle.

        Tai puhutaan jostakin muusta, jos haluat.

        Tai puhutaan muista aiheista.

        "Jaa, sellaisiako nykynuoret ovat, vai missä piireissä oikein liikut?"

        Nuoruudessani, kun olin kristitty, olin heidän seurassaan. Onneksi se on menneisyyttä, puistatta vieläkin.

        Niin kauan kuin olet itse vielä polulla, et voi tuomita muiden polkua. Jos kyseenalaistat toisten totuuden, menetät oman totuutesi, ja jos kyseenalaistat toisten oikeuden totuuteen, menetät oman oikeutesi totuuteen.

        Jos todella vakavasti etsitte totuutta, löydätte sen kaikkialta; jos todella haluatte, että se ohjaa teitä, se antaa teille hyvän valonsa kaikkialle; ja jos olette jo täysin täynnä sitä, myös säteilette sen valoa kaikkialle.

        VAPAA VALINTA on Maailmankaikkeuden laki. On kaksi yksinkertaista kriteeriä, joiden avulla voidaan erottaa toisistaan jumalalliset ja demoniset luonteenpiirteet. Ensinnäkin, KUNNIOITTAAKO TÄMÄ ELÄVÄ OLENTO VAPAATA TAHTOAMME VAI EI.
        ONKO SE TUNKEILEVA, VAI TARJOAAKO SE MEILLE APUAAN ILMAN PAINOSTUSTA.

        Yksi ilmoitettu Totuus esitetään ERI VERSIOINA, jotka toisinaan vaikuttavat ristiriitaisilta. ... Täydellinen Totuus esitetään joskus tietämättömien ihmisten hyväksi tavallisen uskonnon muodossa, joka SALLII KOMPROMISSIN maallisten pyrkimysten kanssa.

        Jokaisessa uskonnossa on joitakin hämmästyttäviä oivalluksia, ilmestyksiä. Ongelmana on vain yksi asia: koska uskonnollisissa perinteissä on ihmisen tietämättömyyttä, jokainen uskonnollinen perinne väittää, että sillä on vain Totuus. Ja kun kuulette näitä asioita, teidän on ymmärrettävä, että tämä on jo aineellisen tietoisuuden vaikutusta, tietämättömyyden vaikutusta.

        Yleistäen voimme sanoa, että uskonnon tarkoituksena on opettaa ihmistä näkemään Jumala aina ja kaikessa, koska on väärin ajatella luomakuntaa ilman Luojaa. Henkisesti kypsä ihminen näkee jopa aineellisen maailman sen yhteydessä Jumalaan, hän kykenee tuntemaan Jumalan läsnäolon jokaisen elävän olennon sydämessä - jopa kaikkein syntisimmän, sitä enemmän hänen pitäisi oppia näkemään Jumala muissa uskonnoissa.

        Uskonto, joka ei kykene opettamaan seuraajiaan näkemään Jumalan ilmenemistä kaikessa, myös muissa henkisissä perinteissä, ei täytä tarkoitustaan.

        Pseudo-uskonnollisuuden ja eripuraisuuden kannattajien vääristynyt käsitys uskonnosta ei edistä ihmiskunnan kehitystä ja henkistä kehitystä riippumatta siitä, onko ilmiöt puettu nationalismin, rasismin, sovinismin tai uskonnollisen suvaitsemattomuuden vaatteisiin

        VAPAA VALINTA on Maailmankaikkeuden laki

        Nykyaikaisessa maailmassa on valtava määrä erilaisia uskontokuntia, sekä ikivanhoja, jotka ovat olleet olemassa jo tuhansia vuosia, että uusia, jotka ilmestyivät vähän aikaa sitten. Hengellisten liikkeiden moninaisuus hämmentää usein totuutta etsiviä ihmisiä. Tuntien toisaalta hengellisen kehityksen houkuttelevuuden, monet ihmiset pelkäävät lähteä tälle tielle, koska he pelkäävät joutuvansa johonkin epäilyttävään järjestöön. Usein käy myös niin, että tultuaan jonkin uskonnollisen ryhmän jäseniksi ihmiset alkavat julistaa sitä ainoaksi pelastustieksi ja arvostelevat muita tunnustuksia.

        Kun joku julistaa, että absoluuttinen totuus on vain uskonnon omaisuutta, syntyy uskonnollista fanatismia ja suvaitsemattomuutta. Näin syntyy uskonnollisia konflikteja, keskinäistä arvostelua ja erilaisia fobioita.

        TOTUUS PALJASTUU eläville olennoille SIINÄ MÄÄRIN, KUIN NE VOIVAT HAVAITA SEN PAIKAN, AJAN JA OLOSUHTEIDEN MUKAAN. Se ILMENEE ERIASTEISESTI Raamatussa, Koraanissa, Vedoissa ja muissa kirjoituksissa.

        Eri ihmisillä on erilainen ajattelutapa, joten vaikuttaa siltä, että tietty ihmisryhmä voi omaksua sen. Vaikka jumalallisesti ilmoitettu Totuus ON SAMA KAIKILLE, SE SAA MUODON, joka sopii parhaiten niille, joille se on tarkoitettu.

        Yksi ilmoitettu Totuus esitetään ERI VERSIOINA, jotka toisinaan vaikuttavat ristiriitaisilta. ... Täydellinen Totuus esitetään joskus tietämättömien ihmisten hyväksi tavallisen uskonnon muodossa, joka SALLII KOMPROMISSIN maallisten pyrkimysten kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        TOTUUS PALJASTUU eläville olennoille SIINÄ MÄÄRIN, KUIN NE VOIVAT HAVAITA SEN PAIKAN, AJAN JA OLOSUHTEIDEN MUKAAN. Se ILMENEE ERIASTEISESTI Raamatussa, Koraanissa, Vedoissa ja muissa kirjoituksissa.

        Eri ihmisillä on erilainen ajattelutapa, joten vaikuttaa siltä, että tietty ihmisryhmä voi omaksua sen. Vaikka jumalallisesti ilmoitettu Totuus ON SAMA KAIKILLE, SE SAA MUODON, joka sopii parhaiten niille, joille se on tarkoitettu.

        Yksi ilmoitettu Totuus esitetään ERI VERSIOINA, jotka toisinaan vaikuttavat ristiriitaisilta. ... Täydellinen Totuus esitetään joskus tietämättömien ihmisten hyväksi tavallisen uskonnon muodossa, joka SALLII KOMPROMISSIN maallisten pyrkimysten kanssa.

        VEDALAISUUDESSA EI OLE KÄSITETTÄ JIHADISTA, PYHISTÄ SODISTA, RISTIRETKISTÄ TAI MARTTYYRIKUOLEMASTA SEN PUOLESTA.

        Toisin kuin muissa uskonnoissa, joilla on ovat yleensä ÄÄRILIIKKEITÄ TAI POIKKEUKSELLISEN DOGMAATTISIA näkemyksissään, vedalaisessa kulttuurissa ei ole marttyyrinä olemiseen liittyviä käsitteitä, kuten kristinuskossa tai islamilaisessa jihadissa. Nämä ajatukset eivät ole hinduille kovin järkeviä. Miksi? Koska heille henkisessä elämässä ei ole kyse siitä, että taistellaan toisia vastaan yhden uskonnon YLIVALLASTA TOISEEN NÄHDEN. Vedalaisuus suhtautuu kaikkiin uskontoihin kunnioittavasti, koska sillä on oma turvallisuudentunteensa ja vahvuutensa lähestymistavassaan Jumalaan, mikä on kypsän henkisen polun tunnusmerkki. Uskonnon ja minkä tahansa henkisen prosessin tarkoituksena on auttaa yksilöä ymmärtämään paremmin, kuka hän on ja mikä on hänen suhteensa Jumalaan ja mikä on hänen tarkoituksensa maailmankaikkeudessa. Jos ihminen todella yrittää edistyä tällä tavalla, mitä järkeä on osallistua pyhään sotaan tai kuolla marttyyriksi jonkin toisen uskonnon puolesta TAISTELLEN TOISTA USKONTO VASTAAN? Tämä ei ole minkään henkisen polun tarkoitus. Tämän vuoksi Veda-kirjallisuudessa ei juurikaan keskustella MUIDEN USKONTOJEN HALVENTAMISESTA eikä niin sanottuja "VÄÄRIÄ JUMALIA" vastaan käydä kampanjaa, kuten jäykemmissä tai DOGMAATTISISSA USKONNOISSA.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ei kannata tosiaankaan kirjotella ollenkaan näillä uhkailijoille, he ovat joko sekaisin, tai huijareita, tai ehkä jopa molempia."

        En jaksa puhua tästä aiheesta enempää, lopetamme sen, hyvää jatkoa sinulle.

        Tai puhutaan muista aiheista.

        Juu, asia tuli selväksi.

        Olet siis hindulaisuudesta kiinnostunut, jos olet tuo sama, joka linkittää noita Vedajuttuja.

        Itse pidän reinkarnaatiota kaikkein todennäköisimpänä vaihtoehtona, hindut uskoo sielunvaellukseen, eli siihen, että ihminen voi syntyä uudelleen eläimeksikin, mielestäni se on järjetön ajatus. Kehitys ei mene taaksepäin, vaan eteenpäin.

        Niin, hindulaisuus on liian laaja käsite.

        Hindulaisuutta ei ole olemassa. Kun länsimaiset matkailijat, englantilaiset siirtomaavalloittajat näkivät kulttien ja myyttien moninaisuuden, vaikka ne on koottu yhteen ainoaan johtajaan, he lakkasivat ymmärtämästä kaikkia hienouksia ja sanoivat, että kaikki Intiassa asuvat ovat hinduja.

        He lakkasivat ymmärtämästä kaikkia hienouksia ja sanoivat, että kaikki Intiassa asuvat ovat hinduja.

        JOTEN KÄSITE "HINDU" ON VÄÄRÄ JA SELLAISTA ASIAA KUIN HINDU EI OLE EDES OLEMASSA.

        Sanaa hindulaisuus käytetään kuuntelijakunnan tason vuoksi.

        Intiassa on monia eri väestöryhmiä, tuhansia eri uskontoja, lukuisia eri filosofioita, paljon eri uskontoja, kuten myös kristinusko, islam jne. Minkälaisen "hindulaisuuden" haluatte valita? Kristinusko on myös hindulaisuutta, koska Intiassa on paljon kristittyjä.

        Nimen "hindu" kehittivät ulkopuoliset, valloittajat, jotka eivät osanneet lausua Sindhu-joen nimeä oikein. Sanskritin leksikografi Sir Monier Williamsin mukaan sanoille Hindu tai Intia ei löydy alkuperäistä juurta.

        Näitä sanoja ei myöskään löydy mistään buddhalaisista tai jainilaisista teksteistä eikä mistään Intian 23 virallisesta kielestä.

        Joidenkin lähteiden mukaan Aleksanteri Suuri oli se, joka nimesi Sindhu-joen ensimmäisenä uudelleen Induksi ja jätti pois sen alkukirjaimen "S", mikä helpotti kreikkalaisten ääntämistä. Tämä tuli tunnetuksi nimellä Indus. Tämä tapahtui, kun Aleksanteri yritti tuloksetta valloittaa Intian noin vuonna 325 eaa. Hänen makedonialaiset joukkonsa kutsuivat sen jälkeen Induksen itäpuolella olevaa maata Intiaksi, ja tätä nimeä käytettiin erityisesti Britannian hallinnon aikana. Tätä ennen alueen vedainen nimi oli Bharath Varsha, ja monet ihmiset kutsuvat sitä edelleen mieluummin sillä nimellä.

        Myöhemmin, kun muslimimaahantunkeutujat saapuivat muun muassa Afganistanista ja Persiasta, he kutsuivat Sindhu-jokea hindujokeksi. Tämän jälkeen nimitystä "hindu" käytettiin kuvaamaan asukkaita, jotka olivat kotoisin siitä Intian luoteisprovinssista, jossa Sindhu-joki sijaitsee, ja itse aluetta kutsuttiin nimellä "Hindustan". Koska sanskritin äänne "S" muuntuu parseekielessä "H:ksi", muslimit lausuivat Sindhun "hinduksi", vaikka alueen asukkaat eivät tuolloin itse käyttäneet nimeä "hindu". Muslimi-ulkomaalaiset käyttivät tätä sanaa yksilöidäkseen kyseisellä alueella asuvien ihmisten ja uskonnon. Tämän jälkeen myös intialaiset mukautuivat näihin vallanpitäjien asettamiin normeihin ja käyttivät nimityksiä hindu ja Hindustan.

        Muuten sanalla ei ole mitään merkitystä paitsi niille, jotka antavat sille arvoa tai käyttävät sitä nyt mukavuussyistä.

        "Itse pidän reinkarnaatiota kaikkein todennäköisimpänä vaihtoehtona, hindut uskoo sielunvaellukseen, eli siihen, että ihminen voi syntyä uudelleen eläimeksikin, mielestäni se on järjetön ajatus. Kehitys ei mene taaksepäin, vaan eteenpäin."

        Kunnioitan mielipidettäsi. Sinulla on oikeus siihen.

        Itse asiassa niin kutsuttu hindulaisuus, tarkemmin sanottuna vaishnavismi, tarkoittaa tietoisuuden evoluutiota.

        Eläinkehosta evoluutio kulkee aina ylöspäin, ihmiskehosta se kulkee aina alaspäin tai ylöspäin.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        https://mediaproxy.tvtropes.org/width/1200/https://static.tvtropes.org/pmwiki/pub/images/1000012302.jpg

        Reincarnation.

        Bhagavad Gita. 2.13
        Ruumiillistunut sielu vaihtaa vähitellen lapsen kehosta nuoren miehen kehoon ja sitten vanhan miehen kehoon, ja samalla tavalla sielu siirtyy kuoleman jälkeen toiseen kehoon. Henkilö, joka on tietoinen omasta henkisestä luonteestaan, ei hämmenny tällaisesta muutoksesta.

        Bhagavad Gita 2.20
        Sielu ei synny eikä kuole. Hän ei ole koskaan syntynyt, ei synny eikä tule koskaan syntymään. Hän on syntymätön, ikuinen, aina olemassa oleva ja alkuperäinen. Hän ei tuhoudu, kun keho kuolee.

        Bhagavad Gita. 2.12
        Koskaan ei ole ollut aikaa, jolloin Minua, sinua ja kaikkia näitä kuninkaita ei olisi ollut olemassa, eikä kukaan meistä lakkaa olemasta tulevaisuudessakaan.

        Aika omaksua muinaista tietoa

        Sivilisaation elämä on syklistä. Egypti, Rooma, Kreikka - kuinka monta esimerkkiä tarvitaankaan osoittamaan, että sivilisaatioita syntyy ja kuolee. On tullut sivilisaation aikakausi, jolla on taipumus omaksua menneisyyden saavutukset kohtaamiensa haasteiden, tarpeidensa ja tehtäviensä vuoksi.

        Kristillinen kirkko oli pitkään kieltänyt antiikin kulttuurin, koska se piti kreikkalaisten filosofiaa uhkana maailmankuvalleen. Piilottamalla kreikkalaisten tekstit luostareihin kirkko ei kuitenkaan voinut pitää niitä salassa munkeilta, jotka kopioivat ja säilyttivät käsikirjoituksia. Näin antiikin ajatus vaikutti kristilliseen maailmankuvaan, sillä jokainen maailmankatsomus tarvitsee vankan perustan.

        Keho on sielun harhojen biologinen ilmentymä.

        Sielu (élan vital) etsii onnellisuutta, halujen täyttymistä. Tätä etsiessään se ruumiillistuu erilaisiin kehoihin ja elämänmuotoihin, kunnes se syntyy ihmiskehoon. Jos tarkastelemme elämänmuotojen moninaisuutta, huomaamme tietoisuuden asteittaisen kehittymisen, aistimusten ja havaintojen kehittymisen sekä vapaan tahdon ilmaisemisen. Mikä on se, mikä ajaa evoluutiota? Tietoisuus. Kaikki syntyy tietoisuudesta. Elämän olosuhteiden ja itse kehon havaitseminen on mahdollista tietoisuuden ansiosta.

        Esimerkki kuun heijastumisesta vesistön pinnalla auttaa meitä ymmärtämään tämän. Kun vesi aaltoilee, heijastus värähtelee ja vaihtelee aaltojen mukana. Kuu itse loistaa taivaalla muuttumattomana ja liikkumattomana. Samalla tavoin sielu loistaa henkisestä sijainnistaan (ajan ja tilan tuolla puolen), heijastuen aineen vääristämän tietoisuuden kautta ruumiillisen olemassaolon vaihtelevissa olosuhteissa. Keho on sielun harhojen biologinen ilmentymä. Kehon saa aikaan itseilmaisu, joka perustuu virheellisiin käsityksiin itsestä, hienovaraisesta karkeaan, kerros kerrokselta: ego, intellekti, mieli ja aistit - synnyttää kehon.
        Sielu itse on hienovarainen, tietoisuuden omaava tarkkailija, joka valaisee ja elävöittää tietoisuudella kehon aineellisia kuoria ruumiillisen olemassaolon kokemuksen kautta.

        Kaikki muistomme tallentuvat mieleemme. Mieli on järjestelmä, joka analysoi aisteistamme saatua tietoa. Kuoleman hetkellä, kun tämän elämän prarabdha-karma on jo käytetty loppuun, mieli lakkaa vastaanottamasta tietoa tämän kehon aisteista. Mielen ja aistien välisen yhteyden katkeamista kutsutaan kehon kuolemaksi.
        Kuvittele, että sinä, joka olet sukellusveneessä, et yhtäkkiä pysty enää ohjaamaan sitä - se ei ota vastaan käskyjäsi. Moottori pysähtyy, peräsin ei tottele, teillä ei ole yhteyttä ulkomaailman kohteisiin. Sukellusveneen ohjausmekanismin katkaiseminen merkitsee sukellusveneen kuolemaa. Ja aineelliset aistimme yhdistävät sielumme aineelliseen maailmaan, ja jos tämä yhteys katkeaa, se tarkoittaa, että aineellista maailmaa ei enää ole olemassa meille.

        Juuri näin tapahtuu kuoleman hetkellä. Kehon siteet katkeavat ja sielu menettää kosketuksensa tämän maailman nautintoihin. Mutta se kaipaa voimakkaasti näitä nautintoja, ja niinpä se saa uuden ruumiin, ja uuden inkarnaation aikana uudet tunteet yhdistyvät vanhaan hienojakoiseen kehoon, ja sielu saa tilaisuuden kokea aistillisia nautintoja uudelleen.

        Kuoleman hetki on yksinkertaisesti yhteyden katoaminen aineelliseen kehoon. Mutta koska ihmisellä, joka on kuolematon sielu, on halu jatkaa viihtymistä aineellisessa maailmassa, jossa kukaan ei valitettavasti ole turvassa sairauksilta ja vanhuudelta, hän palaa yhä uudelleen ja uudelleen samaan paikkaan.
        Niinpä menemme elämästä toiseen aineellisten halujemme kanssa, ja meille annetaan uusi keho ja uudistetut aistit, ja opimme hallitsemaan niitä uudestaan.
        Se on kuin meidät siirrettäisiin sukellusveneestä lentokoneeseen. Ja sukellusvenemiehen olisi opittava lentäjän taidot.
        Nyt elämme täysin lentäjän tunteiden ja tuntemusten mukaan ja unohdamme, että olimme ennen sukellusvenemies. Joskus näemme epäilyttäviä unia edellisistä elämistä.

        Jälleensyntymisen mekanismi.

        Fyysinen keho ja hienojakoinen keho toimivat yhdessä eräänlaisena vääränä olemuksena tai koneena, jossa TODELLINEN OLEMUS – SIELU – MATKUSTAA MATKUSTAJANA.

        Menneisyyden toimiensa kautta ihminen muodostaa tietyn mentaliteetin (oleminen määrittää tietoisuuden), ja tästä nykyisestä mentaliteetista tulee tulevan toiminnan perusta (tietoisuus määrittää olemisen). Tämä on jälleensyntymisen perusta.

        Menneisyydestä tulevaisuuteen.
        Olennaista on, että menneisyyden toimien kautta ihminen muodostaa tietyn mentaliteetin (oleminen määrittää tietoisuuden), ja tästä nykyisestä mentaliteetista tulee tulevan toiminnan perusta (tietoisuus määrittää olemisen).
        Aivan kuten me vaihdamme yhdessä elämässä kuluneita pukuja monta kertaa, samalla tavalla ikuinen sielu vaihtaa kuluneita kehoja monta kertaa aineellisessa maailmassa ollessaan.

        Syntymä, jälleensyntyminen tapahtuu jo ennen kuolemaa. Miten tämä on mahdollista? Syntymä määräytyy tässä elämässä tehtyjen tekojen perusteella. Kertyneen karman on määrättävä uusi keho. Jokainen teko aiheuttaa seurauksia, ja kaikki tämä yhdessä odottaa inkarnaatiota uudessa kehossa, seuraavassa elämässä. Uusi ulkomuoto "lasketaan" kuin tietokonemalli, ja kun sielu jättää kehon, hienojakoinen keho ottaa sen mukaansa ja kuljettaa sen seuraavaan syntymään. Sielu voi päätyä minne tahansa sen tietyn elämän aikana tekemiensä toimien mukaan. Seuraukset toteutuvat seuraavassa syntymässä hienovaraisessa, ihanteellisessa muodossa.

        Ihmisen uusi keho määräytyy tietoisuuden tason, karman jne. mukaan.

        Keho vastaa siis usein tietoisuuden tasoa.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18285116/mita-ihminen-tekee-olipa-se-sitten-fyysista-tai-henkista-sama-energia-tulee-lopulta-takaisin
        Karman laki.
        Mitä ihminen tekee, olipa se sitten fyysistä tai henkistä, sama energia tulee lopulta takaisin

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18271273/gunat---materian-kolme-olomuotoa
        Aineellisessa maailmassa voimme havaita kolme perusprosessia, joita tapahtuu kaikkialla mikroskooppisesta tasosta universaalille tasolle.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18271908/gunat---materian-kolme-olomuotoa--osa2
        Gunat - materian kolme olomuotoa. Osa2

        There are 900,000 kinds of aquatics, 2,000,000 kinds of trees and plants, 1,100,000 kinds of insects and reptiles, 1,000,000 kinds of birds, 3,000,000 kinds of four-legged beasts, and 400,000 kinds of human species. Manu says that the trees are in such a hopeless position as a result of their own karma. Their feelings of pain and pleasure are similar to ours; their souls are not of a lower standard. Still, they are in such a deplorable position as a result of their own karma. They have no one to blame but themselves. This is the state of affairs in this external world.

        Pelkästään ihmisen elämänmuotoja on maailmankaikkeudessamme 400 000. Osa niistä on biologisia elämänmuotoja, osa ei.

        Ihmiskaltaisia erilaisia elämänmuotoja, mukaan lukien muut planeetat, on yhteensä
        400 000.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu, asia tuli selväksi.

        Olet siis hindulaisuudesta kiinnostunut, jos olet tuo sama, joka linkittää noita Vedajuttuja.

        Itse pidän reinkarnaatiota kaikkein todennäköisimpänä vaihtoehtona, hindut uskoo sielunvaellukseen, eli siihen, että ihminen voi syntyä uudelleen eläimeksikin, mielestäni se on järjetön ajatus. Kehitys ei mene taaksepäin, vaan eteenpäin.

        "Kehitys ei mene taaksepäin, vaan eteenpäin."

        Ihmisen kehitys voi mennä taaksepäin, jos tietoisuuden taso laskee. Olet itsekin varmasti huomannut, että kaikkien ihmisten tietoisuus ei ole ihmisen tasolla vaan pikemminkin eläimen tasolla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kehitys ei mene taaksepäin, vaan eteenpäin."

        Ihmisen kehitys voi mennä taaksepäin, jos tietoisuuden taso laskee. Olet itsekin varmasti huomannut, että kaikkien ihmisten tietoisuus ei ole ihmisen tasolla vaan pikemminkin eläimen tasolla.

        En nyt sanoisi, että tuntisin ihmisen, jonka tietoisuus olisi eläimen tasolla, ei ainakaan omasta lähipiiristäni löydy niin alkeellisia ihmisiä.

        Tarkoitatko afrikkalaisia, tai vaikka arabeja, he vaikuttavat olevan jotenkin alkeellisella tasolla, minkä näkee heidän yhteiskunnistakin. Toki heissäkin on kehittyneempiä yksilöitä. Seksuaalisuushan on näissä ihmisissä usein hyvin voimakasta, mikä on eläimellinen asia, vaikka asia ei ole niin yksinkertainen, seksuaalienergia on hyvin voimakas energia, ja sitäkin pitää oppia käyttämään oikein. Nämä ihmiset eivät usein kykene hillitsemään seksuaalisuuttaan, jokainen varmaan tietää, että se ei ole ihan helppo juttu, jos ei sitten ole syntynyt frigidiksi.

        Voi toki johtua eri syistä, mutta jos ajatellaan "henkisen tason" olevan todellinen, niin ehkä niin sitten on.

        On siis tavallaan "palkinto" syntyä fiksuksi länsimaalaiseksi hyvinvointiin, vaikka eivät kaikki sellaisetkaan voi hyvin.

    • Anonyymi

      En kaipaa mitään luentoja, Vedat ovat mielenkiintoisia, mutta nykyinen Intia ei minua kiinnosta, se että rottia palvotaan esi-isinä, tai ns. pyhät lehmät, jotka lampsivat kaduilla. Kaikenlaiset länsimaalaisia huijaavat "gurutkin" vielä kaupan päälle, ei kiitos.

      Joskus oli toki toisin, mutta siitä on jo aikaa.

      Ei "sielun evoluutio" mene taaksepäin, jos sellaista nyt edes on, onhan siinä järkeä, joten siihen tulee väkisinkin kiinnitettyä huomiota, selittäisihän se monet asiat, joita esim. kristinusko ei pysty selittämään.

      Eikä moderneissa kuoleman rajakokemuksissa ole koskaan kerrottu siitä, että ihminen voisi syntyä eläimeksi, reinkarnaatiosta sen sijaan kokijat kertovat hyvin usein. ´Voihan joku NDE:n kokenut sellaistakin väittää, mutta itseltäni sellaiset tapaukset ovat menneet ohi. Ihminen syntyy kurjaan kohtaloon uudestaan ihmiseksi, eläimeksi syntyminen on sadistinen ajatus.

      • Anonyymi

        "Vedat ovat mielenkiintoisia, mutta nykyinen Intia ei minua kiinnosta"

        En myöskään minua, en ole koskaan matkustanut Intiaan,.

        Veda-kirjallisuus selittää kaikki lait, mutta ei minkään uskonnon tai minkään kansakunnan asemasta, vaan se yksinkertaisesti antaa jokaiselle elävälle olennolle mahdollisuuden tietää, miten maailmankaikkeus on järjestetty ja miten se toimii.

        Ei ole väliä, mikä uskonto ihminen on, kommunisti, materialisti, kuuluu mihin tahansa uskonnolliseen järjestelmään tai mihin tahansa vakaumukseen. Vedalainen kirjallisuus ei kuulu mihinkään kansakuntaan. Joskus ihmiset ymmärtävät väärin ja luulevat, että Veda on Intia. Mutta Vedoilla EI OLE MITÄÄN TEKEMISTÄ INTIAN KANSSA. Vedat eivät ole siellä, missä niitä puhutaan tai säilytetään.

        Vedat ovat siellä, missä niitä noudatetaan. Se sanotaan itse Veda-kirjallisuudessa. Tämä tieto kuuluu kaikille ihmisille, kaikille eläville olennoille maailmankaikkeudessa. Jos ajattelemme, että vain meillä on jotain tekemistä vedalaisen kulttuurin tai vedalaisen tiedon kanssa, se ei kuitenkaan ole totta. Kaikki vedalainen kirjallisuus kuvaa kaikkia planeettajärjestelmiä ja kaikissa planeettajärjestelmissä elävät olennot noudattavat tavalla tai toisella näitä periaatteita, lakeja ja näitä oppeja.

        Saksassa on paljon Veda tekstejä.

        "Ei "sielun evoluutio" mene taaksepäin"

        Sielun evoluutio ei voi mennä taaksepäin, koska sielu on alun perin puhdas (ei edes tässä ulottuvuudessa), mutta tietoisuuden taso voi laskea. ja se ei ole aivan sama asia.

        "selittäisihän se monet asiat, joita esim. kristinusko ei pysty selittämään."

        Kristinuskossa sitä, mikä on itse asiassa hienojakoinen keho, kutsutaan sieluksi, ovat täysin eri asioita.

        "Eikä moderneissa kuoleman rajakokemuksissa ole koskaan kerrottu siitä, että ihminen voisi syntyä eläimeksi,"

        Mutta regressioissa on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vedat ovat siellä, missä niitä noudatetaan. Se sanotaan itse Veda-kirjallisuudessa. Tämä tieto kuuluu kaikille ihmisille, kaikille eläville olennoille maailmankaikkeudessa. Jos ajattelemme, että vain meillä on jotain tekemistä vedalaisen kulttuurin tai vedalaisen tiedon kanssa, se ei kuitenkaan ole totta. Kaikki vedalainen kirjallisuus kuvaa kaikkia planeettajärjestelmiä ja kaikissa planeettajärjestelmissä elävät olennot noudattavat tavalla tai toisella näitä periaatteita, lakeja ja näitä oppeja.

        Saksassa on paljon Veda tekstejä.

        Vedajutut tuntuvat heti hyvin tutuilta, vaikka ei olisi koskaan aiemmin niihin tutustunutkaan, ihan järjellä pähkäilemällä päätyy aivan samoihin näkemyksiin.

        Järki on kaiken yläpuolella kuitenkin, siksi ainoa oikea tapa käännyttää ihmisiä, on käännyttää heidät järkeen, eikä muuta käännytystä ole olemassakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "selittäisihän se monet asiat, joita esim. kristinusko ei pysty selittämään."

        Kristinuskossa sitä, mikä on itse asiassa hienojakoinen keho, kutsutaan sieluksi, ovat täysin eri asioita.

        Mikä on totuus?

        Totuus sisältää kaiken, mikä on pohjimmiltaan todellisuutta. Olosuhteista ja ajasta riippumaton, tilan ja ajan ulkopuolella. Esimerkiksi se, että synnymme ja kuolemme, on totuus.

        Vaikka jotkut sanovat, että voimme tehdä ihmisistä kuolemattomia, se on väärä väite. Ihmisolennot kuolevat. Ihmiset eivät halua ajatella sitä, koska he ovat yleensä kiinnostuneita jostain näennäisistä asioista, ohittavat tämän puolen, koska kukaan ei halua ajatella, että tässä elämässä on tehtävä jotain sellaista, mikä ylittää jotkin intressit, koska kaikki intressit jäävät tänne. Syntyy eräänlainen ristiriita.

        Totuus on se, mikä on tilan ja ajan tuolla puolen. Absoluuttinen totuus menee tuon tuolle puolen. Siihen liittyy ilmentyminen tilassa ja ajassa. Jos esimerkiksi kerrotte jollekin ihmiselle, että olette sielu ettekä keho. Se on totuus, koska ihminen on elämänsä aikana ikuinen, hän on ikuinen kuoleman jälkeen, koska hänen persoonallisuutensa ei muutu elämänsä aikana. Hänen esityksensä muuttuu, hänen ruumiinsa muuttuu, mutta itse persoonallisuus pysyy. Se on totuus.

        Srila Sridhar Maharaj: Hegelin ajattelussa Totuus kehittyy dynaamisesti teesin, antiteesin ja synteesin kautta.

        Ensin tulee teesi, sitten sen antiteesi, sitten ne yhdistyvät - syntyy synteesi, ja siitä tulee uusi teesi. Sitten taas antiteesi ja korkeampi harmonia synteesissä. Totuus on dynaaminen, se kehittyy. Ja Hegel puhuu Totuuden kehityksestä. Ehkä kaikkien länsimaisten filosofien joukosta hän erottuu erityisen syvällisen ajattelunsa ansiosta. Saksalainen koulukunta on itse asiassa kuuluisa monista merkittävistä ajattelijoista, kuten Max Mülleristä. Saksalaiset kunnioittivat ja rakastivat intialaista kulttuuria niin paljon, että Saksasta voi löytää muinaisia intialaisia tekstejä, jotka ovat olleet pitkään kadoksissa itse Intiassa. Intia ei koskaan ollut Saksan siirtomaa, mutta saksalaiset ovat aina olleet kiinnostuneita sen kulttuuriperinnöstä. Saksan sodasta huolimatta he säilyttivät monia ainutlaatuisia tekstejä, jotka olivat peruuttamattomasti kadonneet Intiassa.

        Srila Siddhanta Saraswati Thakurin opetusten ja käytäntöjen ainutlaatuisuus ja selkeys ulottuvat kaikkiin. Tämä voidaan selittää seuraavilla esimerkeillä. Paramahamsa Thakur kuvasi kerran Korkeimman Totuuden oikeaa kutsumista seuraavasti: "Älkää yrittäkö löytää Korkeimman Totuuden luonnetta mielikuvituksenne voimalla. Älkää yrittäkö ymmärtää tätä Totuutta tämän kuolevaisen maailman kokemusten kautta. Älkää keksikö omaa Totuuttanne tyydyttääksenne vääriä taipumuksianne. Älkää kiirehtikö hyväksymään mitään totuudeksi vain siksi, että se on samaa mieltä mieltymystenne kanssa. Älkää hyväksykö totuudeksi sitä, minkä kaltaistenne ihmisten enemmistö on luonut tai tukenut, älkääkä hyväksykö ei-totuudeksi sitä, minkä suuri enemmistö hylkää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä on totuus?

        Totuus sisältää kaiken, mikä on pohjimmiltaan todellisuutta. Olosuhteista ja ajasta riippumaton, tilan ja ajan ulkopuolella. Esimerkiksi se, että synnymme ja kuolemme, on totuus.

        Vaikka jotkut sanovat, että voimme tehdä ihmisistä kuolemattomia, se on väärä väite. Ihmisolennot kuolevat. Ihmiset eivät halua ajatella sitä, koska he ovat yleensä kiinnostuneita jostain näennäisistä asioista, ohittavat tämän puolen, koska kukaan ei halua ajatella, että tässä elämässä on tehtävä jotain sellaista, mikä ylittää jotkin intressit, koska kaikki intressit jäävät tänne. Syntyy eräänlainen ristiriita.

        Totuus on se, mikä on tilan ja ajan tuolla puolen. Absoluuttinen totuus menee tuon tuolle puolen. Siihen liittyy ilmentyminen tilassa ja ajassa. Jos esimerkiksi kerrotte jollekin ihmiselle, että olette sielu ettekä keho. Se on totuus, koska ihminen on elämänsä aikana ikuinen, hän on ikuinen kuoleman jälkeen, koska hänen persoonallisuutensa ei muutu elämänsä aikana. Hänen esityksensä muuttuu, hänen ruumiinsa muuttuu, mutta itse persoonallisuus pysyy. Se on totuus.

        "Vedajutut tuntuvat heti hyvin tutuilta, vaikka ei olisi koskaan aiemmin niihin tutustunutkaan, ihan järjellä pähkäilemällä päätyy aivan samoihin näkemyksiin. "

        Ilmeisesti olet jossain menneessä elämässäsi ollut jotenkin yhteydessä siihen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Eikä moderneissa kuoleman rajakokemuksissa ole koskaan kerrottu siitä, että ihminen voisi syntyä eläimeksi,"

        Mutta regressioissa on.

        Voisitko laittaa esimerkkejä regressiosta, jossa kerrotaan eläimeksi syntymisestä?

        Joskus valaista, ja delfiineistä on sanottu, että niillä olisi yksilösielu, eläimillä on joukkosielu, ja siksi ihminen ei synny eläimeksi, koska ihmisellä on yksilösielu.

        Regressiotarinoita on vaikea löytää, NDE kokemuksia on taas pilvin pimein, ja niissä kerrotaan siis hyvin usein reinkarnaatiosta, sielun suunnitelmasta yms.

        Intiassa on se vanha tarina papista, joka alkaa uhraamaan vuohta, tiedät varmaan tarinan, siinähän ihminen syntyy eläimeksi. Ihan hauska tarina sinänsä.

      • Anonyymi

        Kuoleeko sielu, kun ruumis poltetaan, tuhkataan?

        Vastaus on, että sielu ei voi tuhoutua. Sielu on ikuinen. Me itse asiassa olemme sielu, eikä se kuole.

        Lisäksi jopa hienojakoiset aineelliset substanssit, kuten mieli (jotain mistä pidämme, jotain mistä emme pidä, jotain missä olemme hyviä, jotain missä emme ole hyviä), eivät pala ruumiin palamisen aikana.

        Siksi kannamme tottumuksemme seuraavaan elämään. Tässä suhteessa meillä on syntyessämme jo tiettyjä taipumuksia. Meillä on joitakin kykyjä, joitakin tapoja - kaikki se tulee menneisyydestä.

        Siksi se on tuhoutumatonta.

        Ovatko sielu ja tietoisuus identtisiä käsitteitä?

        B.S.Swami, fyysikko:

        Kysymys: Miten sielu ja tietoisuus liittyvät toisiinsa? Eivätkö ne olekin eri asioita?

        Vastaus: Kaikki riippuu näiden sanojen määritelmästä. Joskus sanotaan, että tietoisuus on sielun, hengen säteilyä. Kuten esimerkiksi aurinko loistaa, niin henki säteilee tietoisuutta.

        Keho on tietty väline elämiseen, sen tuntee. Miksi tunnette sen? Koska sielunne tietoisuus, joka on sydämessä, tunkeutuu tiettyjen prana- ja verikanavien kautta kehon jokaiseen soluun.

        Tämän ansiosta kehonne elää. Vaikka jokaisella solulla on myös oma tietoisuushiukkasensa, on kuitenkin olemassa pääsielu, joka hallitsee koko kehoa. Tämä tapahtuu tietoisuutenne vuoksi. Se tarkoittaa, että tunnette.

        Nyt tunnen kehon, koska olen sen koneen herra, joka minulle on annettu. On tietysti olemassa ylin mestari, joka hallitsee kaikkea, mutta minä olen ainakin matkustaja. Voin sanoa järjen kautta...

        Tietoisuus on siis sielun valo. Näin sen voi määritellä.

        Joskus sanotaan, että sielu on tietoisuus: se riippuu siitä, miten sen määrittelee. Katsokaa aina, mitä merkityksiä ihmiset antavat sanoille, sillä paljon väärinkäsityksiä, jopa konflikteja, syntyy, koska ihmiset antavat käyttämilleen sanoille erilaisia merkityksiä (intuitiivisia ja loogisia). On siis hyvin tärkeää selventää käyttämienne sanojen merkitys.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä on totuus?

        Totuus sisältää kaiken, mikä on pohjimmiltaan todellisuutta. Olosuhteista ja ajasta riippumaton, tilan ja ajan ulkopuolella. Esimerkiksi se, että synnymme ja kuolemme, on totuus.

        Vaikka jotkut sanovat, että voimme tehdä ihmisistä kuolemattomia, se on väärä väite. Ihmisolennot kuolevat. Ihmiset eivät halua ajatella sitä, koska he ovat yleensä kiinnostuneita jostain näennäisistä asioista, ohittavat tämän puolen, koska kukaan ei halua ajatella, että tässä elämässä on tehtävä jotain sellaista, mikä ylittää jotkin intressit, koska kaikki intressit jäävät tänne. Syntyy eräänlainen ristiriita.

        Totuus on se, mikä on tilan ja ajan tuolla puolen. Absoluuttinen totuus menee tuon tuolle puolen. Siihen liittyy ilmentyminen tilassa ja ajassa. Jos esimerkiksi kerrotte jollekin ihmiselle, että olette sielu ettekä keho. Se on totuus, koska ihminen on elämänsä aikana ikuinen, hän on ikuinen kuoleman jälkeen, koska hänen persoonallisuutensa ei muutu elämänsä aikana. Hänen esityksensä muuttuu, hänen ruumiinsa muuttuu, mutta itse persoonallisuus pysyy. Se on totuus.

        Niin, emme tiedä paljoakaan tulevasta tänne syntyessämme, mitä meille täällä tulee tapahtumaan, mutta yhden asian me tiedämme hyvin pian, sen että me tulemme kuolemaan.

        En ole tutkinut asiaa, lukenut psykologiaa, mutta missähän iässä lapsi tajuaa ensimmäisen kerran kuolevaisuutensa?

        Eihän kuolemassa mitään ihmeellistä ole, elämä se vasta pelottavaa onkin, kuolema vain vapauttaa meidät tästä vankilasta, sen tietää sitten hyvin, kun on kärsinyt täällä tarpeeksi, ehkä ne, jotka ovat säästyneet kärsimykseltä pelkäävät kuolemaa eniten, muille se on vain vapautus vankilasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voisitko laittaa esimerkkejä regressiosta, jossa kerrotaan eläimeksi syntymisestä?

        Joskus valaista, ja delfiineistä on sanottu, että niillä olisi yksilösielu, eläimillä on joukkosielu, ja siksi ihminen ei synny eläimeksi, koska ihmisellä on yksilösielu.

        Regressiotarinoita on vaikea löytää, NDE kokemuksia on taas pilvin pimein, ja niissä kerrotaan siis hyvin usein reinkarnaatiosta, sielun suunnitelmasta yms.

        Intiassa on se vanha tarina papista, joka alkaa uhraamaan vuohta, tiedät varmaan tarinan, siinähän ihminen syntyy eläimeksi. Ihan hauska tarina sinänsä.

        "Voisitko laittaa esimerkkejä regressiosta, jossa kerrotaan eläimeksi syntymisestä?"

        En tarkkaan muista, mutta kuuntelin vuosia sitten luentoja, joissa he antoivat myös viitteitä, yleensä he antavat aina materiaalin, viitteet, luennoitsijan mukaan regressiossa olevat henkilöt muistivat edelliset elämät, elämän muodot ja jotkut muistivat elämien välisen elämän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Voisitko laittaa esimerkkejä regressiosta, jossa kerrotaan eläimeksi syntymisestä?"

        En tarkkaan muista, mutta kuuntelin vuosia sitten luentoja, joissa he antoivat myös viitteitä, yleensä he antavat aina materiaalin, viitteet, luennoitsijan mukaan regressiossa olevat henkilöt muistivat edelliset elämät, elämän muodot ja jotkut muistivat elämien välisen elämän.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18478160/jalleensyntymisoppi-poistettiin-kristinuskosta

        Jälleensyntymisoppi poistettiin kristinuskosta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18478160/jalleensyntymisoppi-poistettiin-kristinuskosta

        Jälleensyntymisoppi poistettiin kristinuskosta

        Sekä kristinusko että islam eivät ole enää sitä, mitä ne olivat alussa. Nämä uskonnot ovat muuttuneet ajan myötä. Sekä varhaisessa kristinuskossa että varhaisessa islamissa oli mukana jälleensyntyminen.

        Alkuperäinen islamilainen käsitys kuolemasta liittyi erottamattomasti ajatukseen jälleensyntymisestä.

        Islamilaisissa kirjoituksissa reinkarnaatio ilmaistaan sanalla tanasukh, mutta ortodoksiset muslimifilosofit käyttävät tätä sanaa harvoin.

        Syyrialaiset sufit, pitivät jälleensyntymistä perusperiaatteena, jolle heidän opetuksensa rakentuivat. Tämä islamin synkretistinen haara kehittyi 1100-luvulla. Sitä on harjoitettu pääasiassa Libanonissa, Jordaniassa ja Syyriassa, mutta viime aikoina sen vaikutusvalta ortodoksimuslimien keskuudessa on kasvanut, ilmeisesti sen luontaisen syvän henkisyyden ja yhteyden vuoksi muinaisiin uskontoihin, joiden viisautta pidetään kadonneena nykyaikaisille totuuden etsijöille. Keskiajalla ortodoksiseen kristilliseen koulukuntaan kuulumattomien oppineiden vainot saivat monet oppineet ja filosofit pakenemaan Euroopasta. Jotkut heistä muuttivat Persiaan, toiset Arabiaan, ja jotkut lähtivät aina Intiaan asti.

        Eräs tuntemani fyysikko sai eräältä munkilta tietoa teksteistä, joita ei ollut Raamatussa. Nämä tekstit käsittelivät jälleensyntymistä.

        Se oli luostari Egyptissä. Ja siellä, Egyptiläisessä luostarissa, nämä tekstit ovat säilyneet tähän päivään asti.

        "Joskus valaista, ja delfiineistä on sanottu, että niillä olisi yksilösielu, eläimillä on joukkosielu, ja siksi ihminen ei synny eläimeksi, koska ihmisellä on yksilösielu."

        Vedojen mukaan niin ei ole. Sielun tasolla olemme kaikki tasa-arvoisia, joten me, tatastha-sielut, olemme kaikki tasa-arvoisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Vedajutut tuntuvat heti hyvin tutuilta, vaikka ei olisi koskaan aiemmin niihin tutustunutkaan, ihan järjellä pähkäilemällä päätyy aivan samoihin näkemyksiin. "

        Ilmeisesti olet jossain menneessä elämässäsi ollut jotenkin yhteydessä siihen.

        Viisaus on universaalia, toki elämä muinaisessa Intiassa olisi ollut mukavaa vaihtelua.

        En ole kovinkaan materialistinen, pidän toki nykyajan mukavuuksista, ei siinä mitään, pinnallisuudesta en niinkään pidä, mikä tässä ajassamme rehottaa, onneksi on huumorintajuakin sen verran, että tästäkin kyllä selviää, hulluksihan tämä maailma on muuttunut, mutta sekin taitaa olla vain opettavaista, ihmiset haluavat hylätä kaiken vanhan viisaudenkin, ei heitä viisaudet kiinnosta, mikä itseäni aina hieman ihmetyttää, koska viisaus taitaa olla yksi niitä harvoja asioita, mitkä oikeasti kiinnostavat. Tieteet, taiteet, joo, sellaisetkin menettelee. Tekemistä, ja ihmettelemistähän täällä riittää, joka päivä kaikenlaista mielenkiintoista. Ihmiset palvovat rahaa nykyään, siksi kai se viisaus jääkin hankkimatta, mutta kaikki tulevat ajallaan...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Joskus valaista, ja delfiineistä on sanottu, että niillä olisi yksilösielu, eläimillä on joukkosielu, ja siksi ihminen ei synny eläimeksi, koska ihmisellä on yksilösielu."

        Vedojen mukaan niin ei ole. Sielun tasolla olemme kaikki tasa-arvoisia, joten me, tatastha-sielut, olemme kaikki tasa-arvoisia.

        MIKSI ME OLEMME AINEELLISESSÄ MAAILMASSA JA SELLAISESSA TILANTEESÄ:

        Paikkaa, jossa joen vesi ja maa kohtaavat, kutsutaan tataksi. Tata on paikka, jossa vesi kohtaa maan. Se on kuin ohuin lanka, joka kulkee maan ja veden rajalla. Tata on kuin ohuin viiva, niin ohut, että silmä ei pysty edes erottamaan sitä, vaikka haluaisi. Tässä esimerkissä henkimaailmaa verrataan veteen ja aineellista maailmaa maahan. Niitä erottava ohut viiva on nimeltään tata. Ohuin raja näiden kahden maailman välillä on yksittäisten sielujen asuinpaikka. Yksittäiset sielut ovat kuin pieniä atomikokoisia auringonvalohiukkasia. Pikkuruisina hiukkasina sielut näkevät sekä henkisen että aineellisen maailman. Jumalan henkinen energia, Chit-Shakti, on todella rajaton, ja Hänen aineellisella energialla, Maya-Shaktilla, on myös huomattava ulottuvuus. Yksilölliset sielut kumpuavat tatastha-shaktista, Jumalan rajaenergiasta. Siksi sielut ovat aineen ja hengen välisessä rajapaikassa (tatastha).

        Koska sielu on näiden kahden maailman välissä, se tarkastelee niitä. Luonteensa mukaisesti sielut ovat jommankumman edellä mainitun energian vallassa, aivan kuten rannan (tata) sijainti voi muuttua. Se, mikä kerran oli kuivaa maata, voi myöhemmin joutua veden alle, ja se, mikä kerran oli veden alla, voi taas muuttua kuivaksi maaksi. Kääntämällä katseensa Jumalaan, sielu asettaa itsensä Jumalan henkisen energian suojelukseen. Mutta JOS SE j kääntää katseensa pois Jumalasta ja katsoo innokkaasti AINEELLISEEN ENERGIAAN (MAYA ), se joutuu välittömästi ovelan mayan ansaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viisaus on universaalia, toki elämä muinaisessa Intiassa olisi ollut mukavaa vaihtelua.

        En ole kovinkaan materialistinen, pidän toki nykyajan mukavuuksista, ei siinä mitään, pinnallisuudesta en niinkään pidä, mikä tässä ajassamme rehottaa, onneksi on huumorintajuakin sen verran, että tästäkin kyllä selviää, hulluksihan tämä maailma on muuttunut, mutta sekin taitaa olla vain opettavaista, ihmiset haluavat hylätä kaiken vanhan viisaudenkin, ei heitä viisaudet kiinnosta, mikä itseäni aina hieman ihmetyttää, koska viisaus taitaa olla yksi niitä harvoja asioita, mitkä oikeasti kiinnostavat. Tieteet, taiteet, joo, sellaisetkin menettelee. Tekemistä, ja ihmettelemistähän täällä riittää, joka päivä kaikenlaista mielenkiintoista. Ihmiset palvovat rahaa nykyään, siksi kai se viisaus jääkin hankkimatta, mutta kaikki tulevat ajallaan...

        "...ei heitä viisaudet kiinnosta, mikä itseäni aina hieman ihmetyttää, koska viisaus taitaa olla yksi niitä harvoja asioita, mitkä oikeasti kiinnostavat. Tieteet, taiteet, joo, sellaisetkin menettelee. Tekemistä, ja ihmettelemistähän täällä riittää, joka päivä kaikenlaista mielenkiintoista. Ihmiset palvovat rahaa nykyään, siksi kai se viisaus jääkin hankkimatta, mutta kaikki tulevat ajallaan..."

        Totta joka sana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viisaus on universaalia, toki elämä muinaisessa Intiassa olisi ollut mukavaa vaihtelua.

        En ole kovinkaan materialistinen, pidän toki nykyajan mukavuuksista, ei siinä mitään, pinnallisuudesta en niinkään pidä, mikä tässä ajassamme rehottaa, onneksi on huumorintajuakin sen verran, että tästäkin kyllä selviää, hulluksihan tämä maailma on muuttunut, mutta sekin taitaa olla vain opettavaista, ihmiset haluavat hylätä kaiken vanhan viisaudenkin, ei heitä viisaudet kiinnosta, mikä itseäni aina hieman ihmetyttää, koska viisaus taitaa olla yksi niitä harvoja asioita, mitkä oikeasti kiinnostavat. Tieteet, taiteet, joo, sellaisetkin menettelee. Tekemistä, ja ihmettelemistähän täällä riittää, joka päivä kaikenlaista mielenkiintoista. Ihmiset palvovat rahaa nykyään, siksi kai se viisaus jääkin hankkimatta, mutta kaikki tulevat ajallaan...

        "Viisaus on universaalia, toki elämä muinaisessa Intiassa olisi ollut mukavaa vaihtelua."

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18228999/ihmisen-devoluutio-ja-ihmiskunnan-tuntematon-historia--kirjat

        Ihmiskunnan tuntematon historia

        https://richardlthompson.com/book/forbidden-archeology
        FORBIDDEN ARCHEOLOGY
        The Hidden History of the Human Race
        by Michael A. Cremo and Richard L. Thompson

        "Poikkeuksellisen kattava katsaus ihmiskunnan alkuperää koskevaan todistusaineistoon, mukaan lukien se, joka on jatkuvasti jätetty huomiotta vain siksi, että se ei sovi vallitsevaan oppiin."
        Tohtori Philip Johnson, Darwinin oikeudenkäynnin kirjoittaja, Kalifornian yliopisto, Berkeley.

        "Jos kirja antaa sysäyksen toisen ammattimaisen tutkimuksen aloittamiseen todisteista, jotka eivät sovi ihmisen evoluution viralliseen käsitykseen, se yksin riittää kunnianosoitukseksi sen kirjoittajille heidän tärkeästä panoksestaan ihmiskunnan historian tuntemukseen."
        Tohtori Siegfried Scherer
        Biologi, Münchenin ammattikorkeakoulu, Saksa.

        "Vetävästi kuvattu paljastus yrityksistä salata tieteellisiä tosiasioita ...". joka perustuu asiakirjoihin, jotka todistavat ihmiskunnan todellisen alkuperän. Yhdistämällä ponnistelunsa tutkija ja tiedemies ovat osoittaneet loistavasti, miten lujasti juurtuneet ennakkoluulot ovat vaikuttaneet ihmisen evoluutiota koskevaan tietoprosessiin. Kirjoittajien esittämä runsas kokoelma väitteitä ja tosiasioita saa lukijan ajattelemaan uudelleen ihmiskunnan alkuperää ja koko historiaa. Kirja sisältää analyysejä tärkeimmistä arkeologisista löydöistä ja niiden myöhemmästä kohtalosta. Tämä vaikuttava, aidosti tieteellinen teos, joka sisältää yli kahdeksan vuoden tutkimustyön tulokset, haastaa rutiininomaisen ajattelun."
        Diane Donovan, Midwest Book Review

        "Tämä kirja avasi silmäni! Minulla ei ollut aavistustakaan, kuinka paljon löytöjä, kuinka paljon luotettavaa tietoa on suoraan ristiriidassa nykyisten näkemysten kanssa ihmisen evoluutiosta..... Ennustan, että tästä teoksesta tulee todellinen klassikko, vaikkakin virallisen tieteen ulkopuolella."
        Tohtori , Virginia Steen-MacIntyre, geologi

        https://iskcondesiretree.com/profiles/blogs/the-greatness-of-ancient-vedic-india-s-developments

        The Greatness of Ancient Vedic India’s Developments

        Vedalaisen tiedon tieteellinen validointi

        Monet muinaisen vedalaisen kirjallisuuden kuvaukset ovat sopusoinnussa nykyaikaisten tieteellisten havaintojen kanssa, jotka todistavat sen kiistattoman aitouden.

        Nykymaailmassa arvostetaan ja etsitään vedalaisen tiedon valtavaa kulttuuripotentiaalia.

        Seuraavilla menetelmillä selvitetään vedalaisen kirjallisuuden tietojen ja nykyaikaisen tieteellisen tiedon yhdenmukaisuus:
        - vedenalaisten kohteiden (kuten Dwarakan) meriarkeologia.
        - Indu-Saraswati-jokijärjestelmän satelliittikuvaus.
        - arkeologisten esineiden radiohiiliajoitus.
        - arkeologisten esineiden kirjoitusten kielellinen analyysi.
        - kulttuurisen jatkuvuuden tutkiminen kaikissa näissä luokissa

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18669829/validointi---arkeologia

        Kristitty zombifanaatikko sanoi: "Vedalaiset tiedemiehet? Älä naurata."

        6 kuuluisaa kansainvälistä fyysikkoa, jotka ovat tutkineet Vedalaisia tekstejä

        LISÄKSI EINSTEIN JA MONET MUUT.

        VEDA TEKSTEISSÄ:

        Vesivoiman tuotantoa kuvataan jakeessa purusha sukta. Monet ihmiset laulavat tätä joka päivää. Mutta heillä ei ehkä ole aavistustakaan siitä. Se on tehty niin erityisellä salaustekniikalla nimeltä Katapayadi Sankhya'. Vain ne, joilla on kokemusta sanojen ja lauseiden pilkkomisesta (parsing) eri tavalla kuin mitä tavallisessa kielioppitunnissa opetetaan, voivat ymmärtää ne.Tämä on tehty immateriaalioikeuksien suojelemiseksi.

        Samoin Sri Rudram -jakeessa on tietoa DNA-ketjusta, joka on keskeisessä asemassa kasvumme, lisääntymisemme, terveytemme ja älykkyytemme kannalta.

        ... numeroina, ensin parittomina numeroina 1-33 ja sitten 4:n kertalukuina 4-48. Nämä numerot edustavat DNA:n typpisiä emäspareja. Ensimmäinen joukko viittaa 33000 mitokondriaaliseen emäspariin. Toinen joukko tarkoittaa 48 miljoonaa ydinaineen emäsparia. Tätä slokaa lausumalla ihminen rukoilee itse asiassa ihmisen hyvinvoinnin säilymisen ja ihmiselämän kehittymisen puolesta.

        Aryabhatta on ilmaissut ympyrän kehän ja halkaisijan suhteen π:n arvon Aryabhatiyamissaan vuonna 499 jKr:

        Hän on ottanut mallia Rigvedan shlokasta, jossa piin arvo on kirjoitettu 32 desimaalin tarkkuudella.

        Algebra, neliöjuuret, aikakäsitteet, arkkitehtuuri, maailmankaikkeuden rakenne, metallurgia ja jopa ilmailu löytyivät ensin Vedoista, kulkeutuivat Eurooppaan arabimaiden kautta ja esitettiin myöhemmin länsimaisen maailman tiedemiesten keksintöinä.

        https://miupress.org/product/veda-and-the-dna/
        Vedat ja DNA

        Tässä kirjassa kuvataan DNA:n rakenne ja toiminta, fysiologian perusta, ja siinä on tarkat viittaukset Vedan ja Veda-kirjallisuuden 40 osa-alueeseen.

        Tässä kirjassa kuvataan DNA:n rakenne ja toiminta, fysiologian perusta, ja siinä viitataan tarkoin Vedan ja Veda-kirjallisuuden 40 osa-alueeseen. DNA tuntee koko Vedan ja Veda-kirjallisuuden, ja tämän tiedon pohjalta se luo koko fysiologian, joka on kopio Vedasta ja Veda-kirjallisuudesta.

        Vedalaisissa teksteissä puhutaan DNA:sta ja kloonauksesta.

        Kaikki tiede on jo olemassa Vedoissa.

        ”Kun luen Bhagwat Gitaa ja pohdin, miten Jumala loi tämän maailmankaikkeuden, kaikki muu tuntuu niin tarpeettomalta.” - Albert Einstein.

        ”Aina kun pidän luennon kvanttifysiikasta, minusta tuntuu kuin puhuisin Vedantasta!” - Hans Peter Dürr.

        ”Kun luen Bhagwat Gitaa ja pohdin, miten Jumala loi tämän maailmankaikkeuden, kaikki muu tuntuu niin tarpeettomalta.” - Albert Einstein.
        ”Aina kun pidän luennon kvanttifysiikasta, minusta tuntuu kuin puhuisin Vedantasta!” - Hans Peter Dürr.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Joskus valaista, ja delfiineistä on sanottu, että niillä olisi yksilösielu, eläimillä on joukkosielu, ja siksi ihminen ei synny eläimeksi, koska ihmisellä on yksilösielu."

        Vedojen mukaan niin ei ole. Sielun tasolla olemme kaikki tasa-arvoisia, joten me, tatastha-sielut, olemme kaikki tasa-arvoisia.

        Ristiriita, ehkä niin, jos Veda sitten on se ainoa, ja oikea tiedonlähde.

        Onko Vedoissa muuten huumoria?

        Jos jostain puuttuu kokonaan huumori, niin alan epäillä sen luotettavuutta, tosikot eivät tiedä totuuksia, ehkä...

        Joskus voi jopa joutua mielentilaan, jossa voi kuolla nauruun.

        Mulla on taipumus mennä mielentiloihin, joissa tapahtuu vaikka mitä, yksi on tuo lähes nauruun kuoleminen, toinen on kielilläpuhumiset, kolmas telepatia, ja kaikenlaista muutakin erikoista, jopa pelottaviakin kokemuksia henkiolentojen kanssa. Jotenkin sitä vaan niistä aina selviää, kai siksi, ettei ole oikeasti mitään pelättävää, koska olemme kuolemattomia, ja kunhan pyrkii välttämään pahan tekemistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        https://miupress.org/product/veda-and-the-dna/
        Vedat ja DNA

        Tässä kirjassa kuvataan DNA:n rakenne ja toiminta, fysiologian perusta, ja siinä on tarkat viittaukset Vedan ja Veda-kirjallisuuden 40 osa-alueeseen.

        Tässä kirjassa kuvataan DNA:n rakenne ja toiminta, fysiologian perusta, ja siinä viitataan tarkoin Vedan ja Veda-kirjallisuuden 40 osa-alueeseen. DNA tuntee koko Vedan ja Veda-kirjallisuuden, ja tämän tiedon pohjalta se luo koko fysiologian, joka on kopio Vedasta ja Veda-kirjallisuudesta.

        Vedalaisissa teksteissä puhutaan DNA:sta ja kloonauksesta.

        Kaikki tiede on jo olemassa Vedoissa.

        ”Kun luen Bhagwat Gitaa ja pohdin, miten Jumala loi tämän maailmankaikkeuden, kaikki muu tuntuu niin tarpeettomalta.” - Albert Einstein.

        ”Aina kun pidän luennon kvanttifysiikasta, minusta tuntuu kuin puhuisin Vedantasta!” - Hans Peter Dürr.

        ”Kun luen Bhagwat Gitaa ja pohdin, miten Jumala loi tämän maailmankaikkeuden, kaikki muu tuntuu niin tarpeettomalta.” - Albert Einstein.
        ”Aina kun pidän luennon kvanttifysiikasta, minusta tuntuu kuin puhuisin Vedantasta!” - Hans Peter Dürr.

        "Viisaus on universaalia, toki elämä muinaisessa Intiassa olisi ollut mukavaa vaihtelua."

        VEDAT JA TIEDE
        Tiede ja teknologia, kuten Vedoissa on kuvattu yli 5000 vuotta sitten.

        Maapallolla on tuhansia vuosia ollut mahtava sivilisaatio, jonka kehitystaso on hämmästyttävä..... Seuraavassa on joitakin tieteen ja teknologian saavutuksia, jotka on kuvattu Vedoissa yli 5000 vuotta sitten ja jotka ovat toistuneet vasta viimeisten 100-300 vuoden aikana:

        - Plastiikkakirurgia - Sushruta-samhita;
        - Kromosomien yhdistyminen tsygootissa - Srimad-Bhagavatam;
        - Sikiön sydämenlyönnit raskauden 2. kuussa - Aitareya upanishad, Srimad-Bhagavatam;
        - Keinohedelmöitys- Mahabharata;
        - Mikro-organismit - Mahabharata;
        - Tietoisuus kasveissa - Kaikki Veda-kirjallisuus;
        - Unen luonteen tutkiminen - Prashna- Upanishad, Yoga-sutrat;
        - Valon nopeus - Rig-Veda, Sayanbhashya;
        - Saturnuksen takana olevat planeetat - Mahabharata;
        - Ilma-alukset ja avaruusmatkailu - Rig-Veda, Ramayana, Mahabharata;
        - Painovoima - Prashna Upanishad;
        - Ultravioletti- ja infrapunaspektri - Mundaka upanishad;
        - Valoa nopeammin liikkuvat esineet - Mundaka upanishad;
        - Ydinaseet - Mahabharata, Srimad-Bhagavatam;
        - Mustat aukot - Mundaka Upanishad;
        - Subatomiset hiukkaset - Srimad-Bhagavatam;
        - Äänen käyttö tuhoamiseen - Mahabharata
        (”vajra-astra”);

        Lait, joiden mukaan koko maailma elää, on esitetty yksityiskohtaisesti tärkeimmissä Veda-teksteissä.
        Monet tieteen suuret nimet tutkivat Vedic tekstejä:

        'Modern Physics - String Theory and Hindu Scriptures'
        https://www.gatewayforindia.com/articles/physics.htm

        "
        The origin of strings theory is in Vedas

        https://healthysoch.com/general/the-origin-of-strings-theory-is-in-vedas/

        Karan sharira is the soul. Karan sharira is the unmanifest, omnipotent, omniscient and omni present.

        In terms of quantum mechanics sukshma sharira and Karan sharira after the physical body ends (fermions and bosons) merges into wave particle duality, then the wave, then quantum filed and ultimately to the strings (present in 10 dimensions)

        https://www.puranavedas.com/vedic-physics/

        Physics is a study of matter and its motion, along with related concepts such as energy and force. The Vedas and Puranas have given the path to Vedic Physics it’s called “Vedic Physics“ or “Bouthika Shastram’. In Classical Physics is generally concerned with matter and energy on the normal scale of observation, while much of modern physics is concerned with the behavior of matter and energy under extreme conditions or on a very large or very small scale. For example, atomic and nuclear physics studies matter on the smallest scale at which chemical elements can be identified.

        https://www.ukessays.com/essays/physics/vedas-modern-physics-compared-1523.php
        Similarities between Vedic Sciences and Modern Physics
        The Atom

        The planetary prototype of the atom was proposed by Rutherford in 1911, with nucleus in its centre consist of protons (later neutrons) and electrons revolve around it, and neutrons were discovered by James Chadwick in later years. The application of quantum theory to the atomic model was made by Niels Bohr in 1913, he demonstrated that the electrons revolve around a nucleus in a fixed quantum energy levels called shells or orbits. Later, Wolfgang Pauli provided evidently visualizable atomic model with his “exclusion principle” in which he gave definite place to the electrons in the shells or orbits. And after all these understandings the physicist in that contemporary era believed that the modern physics has settled down, and they thought they have cracked the ultimate fundamentals of the nature with the success of Bohr’s model of atomic structure, like the Dalton and Democritus believed their atomic models previously. For any new physics theory, it is necessary to give a valid interpretations of the preceding explanations and also able to predict following happenings that can be authenticated by the experiments. As soon as both conditioned were satisfied, the newly developed atomic model eminently came out as successful.

        https://www.ancient-origins.net/opinion/colony-earth-science-vedas-part-1-00568

        Science in The Vedas - Part 1

        https://vixra.org/pdf/1809.0342v1.pdf

        Genealogy and the Vedic Timescale

        There are numerous descriptions of radiation weapons and aerial ships in the epic Mahabharata. From the perspective of seeing Earth as one of many planetary colonies, and because there are no verifiable dates to ascertain the time of the Mahabharata War, one might conclude that great and terrible war brought about the end of the Indus Valley civilization.

        Access to the Vedas is the greatest privilege this century may claim over all previous centuries.

        J. Robert Oppenheimer

        https://www.thehinduportal.com/2013/08/quantum-physics-came-from-vedas.html
        Quantum Physics Came From Vedas

        How does Quantum Physics work? You may ask.
        In this article, we discuss a very brief simplified history of Quantum Mechanics and will quote what the founding fathers of this branch of science had to say about it.

        We are not interested in new age mumbo-jumbo. We are interested in understanding what is real and what is false. This is why we, along with all other great minds, consult the Vedic texts.

        https://uplift.love/did-quantum-physics-come-from-the-vedas/

        Since scientists like Schrödinger did not possess a direct knowledge of Sanskrit to discern first-hand what the Vedic texts actually were saying, they were forced to read various translations of these great books of wisdom, such as the Upanishads. There are persons like Robert Oppenheimer who learned Sanskrit in 1933 and read the Bhagavad-gita in the original, citing it later as one of the most influential books to shape his philosophy of life: “The Vedas are the greatest privilege of this century.”

        Oppenheimer oppi sanskritin kieltä ja luki Bhagavad Gitan ja Upanishadien (vedaisten tekstien) alkuperäistekstejä. Hän kirjoitti veljelleen, että Gita oli "aivan ihmeellinen".

        Gitan ja Panchatantran viisaus. Harvardin yliopistossa Oppenheimer luki hindutekstejä käännöksinä, mutta Berkeleyssä hän oppi sanskritin kieltä Ryderilta ja tapasi opettajansa kotona pitkinä talvi-iltoina.

        Vedic Sages Went To Deep Meditation, Concentration, Contemplation and Discovered A Large Number of Permanent Laws about Vedic Physical Sciences. Vedas, Upanishads, Puranas, Shad-Darshanas (among them Sankhya, Vaishesika, Nyaya Darshanas) had postulated many theories about Universe and its Atomic Structure in their own perspective.

        Tesla oli tietoinen muinaisista käsitteistä ja niiden yhteydestä tieteeseen, jonka parissa hän työskenteli - hän käytti sanskritin kielen maailmoja, kuten "akasha" ja "prana", kuvaamaan voimaa ja ainetta, joka on olemassa kaikkialla ympärillämme. Nämä sanat ovat peräisin Upanishadeista (kokoelma vedalaisia tekstejä).

        https://asianlite.com/2022/columns/lite-blogs/oppenheimer-and-influence-of-vedic-philosophy/

        Oppenheimer ja vedalaisen filosofian vaikutus

        https://www.businessinsider.in/why-mahabharata-and-the-vedas-still-influence-modern-weaponry-and-combat-science/articleshow/47933765.cms

        Why Mahabharata and the Vedas still influence modern weaponry and combat science

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eräs tuntemani fyysikko sai eräältä munkilta tietoa teksteistä, joita ei ollut Raamatussa. Nämä tekstit käsittelivät jälleensyntymistä.

        Se oli luostari Egyptissä. Ja siellä, Egyptiläisessä luostarissa, nämä tekstit ovat säilyneet tähän päivään asti.

        Reinkarnaatio romuttaisi koko kirkon opit, kun ei olisikaan mitään, mistä täytyisi pelastua.

        Monet kuitenkin pelkäävät reinkarnaatiota, se tuntuu vastenmieliseltä, jotkut sitten pitävät sitä vain luonnonlakina, ihan ok juttuna. Kaikkihan me olemme jo eläneet lukuisia elämiä, emme vain muista niistä mitään. Ei se siis ole ollenkaan kamalaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ristiriita, ehkä niin, jos Veda sitten on se ainoa, ja oikea tiedonlähde.

        Onko Vedoissa muuten huumoria?

        Jos jostain puuttuu kokonaan huumori, niin alan epäillä sen luotettavuutta, tosikot eivät tiedä totuuksia, ehkä...

        Joskus voi jopa joutua mielentilaan, jossa voi kuolla nauruun.

        Mulla on taipumus mennä mielentiloihin, joissa tapahtuu vaikka mitä, yksi on tuo lähes nauruun kuoleminen, toinen on kielilläpuhumiset, kolmas telepatia, ja kaikenlaista muutakin erikoista, jopa pelottaviakin kokemuksia henkiolentojen kanssa. Jotenkin sitä vaan niistä aina selviää, kai siksi, ettei ole oikeasti mitään pelättävää, koska olemme kuolemattomia, ja kunhan pyrkii välttämään pahan tekemistä.

        "Ristiriita, ehkä niin, jos Veda sitten on se ainoa, ja oikea tiedonlähde."

        Et ole ilmeisesti se, jonka kanssa puhuin aiemmin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sekä kristinusko että islam eivät ole enää sitä, mitä ne olivat alussa. Nämä uskonnot ovat muuttuneet ajan myötä. Sekä varhaisessa kristinuskossa että varhaisessa islamissa oli mukana jälleensyntyminen.

        Alkuperäinen islamilainen käsitys kuolemasta liittyi erottamattomasti ajatukseen jälleensyntymisestä.

        Islamilaisissa kirjoituksissa reinkarnaatio ilmaistaan sanalla tanasukh, mutta ortodoksiset muslimifilosofit käyttävät tätä sanaa harvoin.

        Syyrialaiset sufit, pitivät jälleensyntymistä perusperiaatteena, jolle heidän opetuksensa rakentuivat. Tämä islamin synkretistinen haara kehittyi 1100-luvulla. Sitä on harjoitettu pääasiassa Libanonissa, Jordaniassa ja Syyriassa, mutta viime aikoina sen vaikutusvalta ortodoksimuslimien keskuudessa on kasvanut, ilmeisesti sen luontaisen syvän henkisyyden ja yhteyden vuoksi muinaisiin uskontoihin, joiden viisautta pidetään kadonneena nykyaikaisille totuuden etsijöille. Keskiajalla ortodoksiseen kristilliseen koulukuntaan kuulumattomien oppineiden vainot saivat monet oppineet ja filosofit pakenemaan Euroopasta. Jotkut heistä muuttivat Persiaan, toiset Arabiaan, ja jotkut lähtivät aina Intiaan asti.

        Alussahan kaikki on selkeätä, ja yksinkertaista, sitten se alkaa muuttua, ja monimutkaistua, kunnes kukaan ei enää tiedä mitä jutut ovat alkuaan tarkoittaneet.

        Islam on siitä hyvä esimerkki, muslimit eivät enää tiedä ollenkaan omia juttujaan, Se onkin hyvin keinotekoinen uskonto, joka perustuu juutalaisuuteen, ja kristinuskoon, mutta yrittää olla "paranneltu" versio niistä. Mohammed himoitsi lapsia, ryöväsi, tappoi juutalaisia, minkä kiireiltään ehti, ja teki aikamoisia konnuuksia, mutta 1400 vuotta sitten sitä ei katsottu kovinkaan pahalla, ei silloin ollut ihmisoikeuksistakaan tietoakaan, ja se sama jatkuu muslimeissa tänäkin päivänä, ei heille kelvannut YK: n ihmisoikeusjulistuskaan.

        Jos suufilaiset olisivat saaneet päättää, niin Islam olisi jotain aivan muuta, mutta heidät julistettiin harhaoppisiksi.

    • Anonyymi

      Täyttä paskaa koko ohjelma

      • Anonyymi

        "Täyttä paskaa koko ohjelma"

        Aivan kuten puu tunnistetaan hedelmistään, kristitty tunnistetaan aina alatyylisestä ja vulgaarista kielenkäytöstään.

    • Anonyymi

      Läheinen kuoli vuosi sitten . ennen kuolemaa sanoin hänelle anna merkki onko tuon puoleista .
      Hautajaisissa haudalla kävi käsittämätön tuulen pyörre minun luona muihin
      ei tuuli käynyt.

      Minä uskon Jumalaan ja on kuolemanjälkeen iankaikkisuus on vaan kaksi tietä.
      tie Taivaaseen tai kadotus.

      • Anonyymi

        "Minä uskon Jumalaan ja on kuolemanjälkeen iankaikkisuus on vaan kaksi tietä.
        tie Taivaaseen tai kadotus."

        Usko mihin haluat, kunhan et pakota sitä muille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Minä uskon Jumalaan ja on kuolemanjälkeen iankaikkisuus on vaan kaksi tietä.
        tie Taivaaseen tai kadotus."

        Usko mihin haluat, kunhan et pakota sitä muille.

        "Ristiriita, ehkä niin, jos Veda sitten on se ainoa, ja oikea tiedonlähde."

        Et ole ilmeisesti se, jonka kanssa puhuin aiemmin.

        Vedoissa on eri tasoja, riippuu kuulijaskunnan tietoisuuden tasosta.

        Vedat on pranan ALKUPERÄINEN värähtely kosmoksessa, jota kutsutaan Akasha Shastraksi
        Eetteri värähtelee Vedojen värähtelystä. OM jne. Ja kun ihminen, jolla on puhdas sydän, pystyy vastaanottamaan nämä värähtelyt uskontokunnasta riippumatta, silloin sitä kutsutaan Vedaksi. Henkilö, jolla on puhdas tietoisuus, puhas sydän, voi vastaanottaa nämä värähtelyt kielestä riippumatta.

        Puhtaassa muodossaan Vedat ovat aina olemassa akasha-shastran muodossa, joka on kaiken läpäisevää puhdasta tietoa kaikesta siitä, mitä henkisessä tai aineellisessa maailmassa on koskaan ollut olemassa. Niitä, jotka ovat saavuttaneet ominaisuudet, jotka antavat pääsyn tähän kaiken läpäisevään tietoon, kutsutaan valaistuneiksi. Kun nämä tietäjät kirjoittavat heille paljastuneen tiedon tekstien muotoon, he edustavat Vedan ilmenemismuotoa muiden ulottuvilla olevassa muodossa)

        Erityisten informaatiokoodien - äänivärähtelyjen - avulla Akashaan on tallennettu alkuperäiset Vedat

        Akasha tarkoittaa muinaisesta sanskritin kielestä käännettynä eetteriä tai avaruutta. Akasha on viides elementti, joka muodostaa maailmankaikkeuden. Se on kaikkein hienovaraisin ja näkymättömin, mutta samalla universaalisin elementti. Se ilmestyi maailmankaikkeuteemme ensimmäisenä ja sisälsi kaikki muut myöhemmin ilmestyneet elementit, kuten ilman, tulen, veden ja maan. Akasha eli eetteri toimii eräänlaisena informaatioenergiakenttänä, joka läpäisee koko maailmankaikkeuden. Se on ikään kuin verkko tai kehys, josta kaikki muut universumin elementit ilmenevät ja joka on nivottu yhteen.

        Yksi akashan tärkeimmistä tehtävistä on varastoida tietoa maailmankaikkeuden rakenteesta ja koostumuksesta. Se on ikään kuin eräänlainen kovalevy - nykyaikaisen tietokoneen kovalevy, joka sisältää kaiken tiedon ja kaikki ohjelmat tietokoneen toimintaa varten.

        Erityisten informaatiokoodien - äänivärähtelyjen - avulla akashaan on tallennettu alkuperäiset Vedat, jotka sisältävät ehdottoman täydellistä tietoa kaikesta maailmankaikkeudessamme ja jopa sen ulkopuolella olevasta.

        Monilla muinaisilla tietäjillä oli vapaa pääsy tähän Universaaliin tietoverkkoon. Ja aivan kuten tietokoneella painamalla tiettyä näppäintä, ja tässä tapauksessa sanomalla tietyn äänivärähtelyn - mantran - voi saada tietyn tuloksen.

        Vedoista tiedetään, että muinaisten aikojen tietäjät pyysivät ja saivat tästä maailmanlaajuisesta universaalista verkostosta mitä tahansa aineellisten elementtien yhdistelmiä.

        Nyt ihmiskunnan rappeutumisen vuoksi tämän verkon ohjeet ovat unohtuneet ja kadonneet. Mutta nytkin on mahdollista päästä käsiksi tähän Universaaliseen tietoon. Menetelmät ja tiedot siitä sisältyvät muinaisiin pyhiin teksteihin - Vedoihin.

        En ole koskaan niin väittänyt, sekoitat kristittyihin.

        Vedoissa on tietoa kaikesta. Miksi nykyaikaiset saavutukset atomienergian, fysiikan, matematiikan jne. soveltamiseen liittyvillä tiedonaloilla ovat edistyneet vasta viime vuosikymmeninä? Miksi ihmiset, tiedemiehet jo satoja vuosia sitten eivät soveltaneet niitä elämässään ottamalla tiedon Vedoista? Monet menneisyyden oppineet ovat kuitenkin tutkineet Vedoja?

        Koska länsimaiset tiedemiehet eivät pysty tutkimaan Veda-tekstejä kunnolla. He voivat opiskella ja lukea tekstejä, he voivat oppia sanskritia, mutta Vedojen oppiminen kokonaan - se on täysin eri asia.

        Jotta Vedat edes alkaisivat avautua ihmiselle, on ensin saatava initiaatio Gayatri-mantraan.
        Saadakseen initiaation tähän mantraan ihmisellä on oltava siihen valmiudet, toisin sanoen hänellä on oltava siihen opiskeluun tarvittavat edellytykset.

        Ja kaikki tämä henkisen opettajan johdolla.Sen jälkeen opettajan johdolla Neljän Vedan
        (Rig Veda, Sama Veda, Yajur Veda, Atharva Veda ) intensiivinen opiskelu kestää 28 vuotta. Siis pelkästään Yhden Vedan intensiivinen opiskelu ottaa 7 vuotta.
        Siis kuka nykyaikaisista tiedemiehistä tutkisi Vedoja tällä tavoin?

        Monet tiedemiehet ovat käyttäneet paljon aikaa Vedojen tutkimukseen. Sanskrit on monikerroksinen kieli. Niinpä nykyään on mahdollista tietää jotakin Vedoista vain pintapuolisesti, mutta sitä, mikä on syvemmällä, ei voi saada selville niin helposti.

        ...Tällaisella lähestymistavalla Vedat eivät avaudu ihmiselle. KOSKA VEDAT OVAT ELÄVIÄ.

        Vedat eivät ole vain kirjoja. Vedat eivät ole vain miljoonia kirjoja. Joko Vedat avautuvat tai ne eivät avaudu.

        Tämä on metafyysinen prosessi, joten ihmisen on oltava sisäisesti valmis siihen, että Vedat avautuvat ihmiselle.

        Vedat sisältävät sekä aineellista että henkistä tietoa. Siitä 90 prosenttia on aineellista, loput henkistä. Miten sitten on mahdollista, että Dhanurveda, sodankäynnin tiede, joka on yksi Vedojen aineellisen tiedon alueista, ei ole nykyihmisen saatavilla? Koska ase on täysin salattu Kalin aikakaudella. Ajatelkaa itse, jos tämä tieto olisi nykyihmisen saatavilla, on selvää, että koko maapallo tuhoutuisi. Siksi se on täysin piilotettu nykyihmisiltä. Jos näin ei olisi, kuka tahansa voisi vapaasti käyttää ydinaseita, Brahmastraa ja niin edelleen. On selvää, että nämä tiedot ovat salaisia. Monet ihmiset ovat yrittäneet saada sitä käsiinsä, mutta se ei ole onnistunut.

        Jo muinaisina aikoina ennen kuin opiskelijalle annettiin tietoa, opettaja tutkii hänen moraalisia ominaisuuksia jne. Vasta sitten oppilaalle annettiin mantra, jonka avulla Vedat alkoivat avautua ja niin edelleen. Kaikki, ei edes muinaisina aikoina, eivät saaneet tätä tietoa, jos heillä ei ollut moraalisia valmiuksia siihen.

        Milloin vedat alkoivat siis olemaan enemmän saatavilla nykyajan ihmiselle? Emme nyt puhuuu Dhanurvedasta, mutta yleisesti.

        1700- ja 1800-luvuilla, Kali-aikakaudella, Vedat alkoivat tulla paremmin tunnetuiksi idässä ja lännessä. Tällöin ilmestyivät ensimmäiset sanskritinkieliset käännökset. Tämä tapahtui Chaitanya Mahaprabhun (Kultainen Avatara) ilmestymisen jälkeen, mikä merkitsi renessanssin alkua. Se alkoi 1400- ja 1500-luvuilla. Miksi siitä ei siis tiedetty länsimaissa mitään ennen sitä? On olemassa käsite nimeltä Yuga-sandhi. Se on sellainen ajanjakso, jolloin aikakaudet vaihtuvat. Kun Dvapara Yuga muuttui Kali Yugaksi. Tämä siirtyminen aikakaudesta toiseen kesti jonkin aikaa (Kali Yuga alkoi hieman yli 5000 vuotta sitten). Kun aikakaudet vaihtuvat, nämä siirtymät ovat yleensä vaikeita. Niinpä kun Yuga-sandhi oli jo alkanut mennä ohi, alkoi renessanssi kaikkialla maailmassa lännessä, ja ihmiset alkoivat taas kuulla Vedoista.

        "Reinkarnaatio romuttaisi koko kirkon opit, kun ei olisikaan mitään, mistä täytyisi pelastua. "

        Eräs tuntemani fyysikko sai eräältä munkilta tietoa teksteistä, joita ei ollut Raamatussa. Nämä tekstit käsittelivät jälleensyntymistä.

        Se oli luostari Egyptissä. Ja siellä, kristillisessä Egyptiläisessä luostarissa, nämä tekstit ovat säilyneet tähän päivään asti.

        _____________

        Vatikaani tietää paljon, mutta ei sano mitään tavallisille ihmisille. Muuten kristinuskon tulonlähde romahtaa.

        Ainoat, josta pitää pelastua, ovat omaa uskontoa psykoterrorin avulla tyrkyttävät kristityt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Reinkarnaatio romuttaisi koko kirkon opit, kun ei olisikaan mitään, mistä täytyisi pelastua. "

        Ainoat, josta pitää pelastua, ovat omaa uskontoa psykoterrorin avulla tyrkyttävät kristityt.

        "Viisaus on universaalia, toki elämä muinaisessa Intiassa olisi ollut mukavaa vaihtelua."

        Access to the Vedas is the greatest privilege this century may claim over all previous centuries.

        J. Robert Oppenheimer

        ____________________

        Dialogin muodossa:
        Tuo herrasmies

        Srila Sridhar Maharaj elämänmatkastaan

        Devotee: Maharaj, saanko esittää teille henkilökohtaisen kysymyksen? Toivottavasti se ei ole liian henkilökohtainen. Kerro minulle, oliko elämässäsi ajanjakso, jolloin olitte intellektuaalisella tasolla ja tulitte myöhemmin bhaktin pariin? Vai olitko koko elämänne ajan sitoutunut bhaktiin?

        Srila Sridhar Maharaj: Opiskellessani yliopistossa, kun olin saavuttanut tietyn tason, minulla oli tapana seurustella intellektuellien opiskelijoiden kanssa. Ja kun luin, opiskelin logiikkaa, deduktiota ja muuta sellaista, muistan, että tuolloin uskoni horjui, horjui. Tämä jatkui jonkin aikaa. Tuolloin ajattelin: "Mitä minä teen? Oletetaan, että Jumalaa ei ole olemassa. Miten minun sitten pitäisi elää, mitä minun pitäisi tehdä?" Ajattelin: "Niin pitkälle kuin voin, minun pitäisi yrittää elää muiden hyväksi ja auttaa muita eri tavoin." Mutta sitten kun aloin opiskella länsimaista filosofiaa: Descartesia, Milliä, Humea - kaikkia näitä filosofeja - niin vähitellen älyllisellä tasolla epäilykseni alkoivat hälvetä, koska huomasin, että oli olemassa ateismia vastakkainen näkökulma.

        Tämän näkemyksen mukaan Jumalan olemassaolo on mahdollista, sen voidaan olettaa olevan olemassa. Niinpä väliaikainen ateismini katosi. Mutta sitten myöhemmin minussa tapahtui suuri vallankumous. Kun olin neljännen vuoden ylioppilas, eräs nuori mies, opiskelutoverini, sanoi isästään puhuessaan: "Tuo herrasmies." Näin hän sanoi puhuessaan isästään. Aluksi olin hämmentynyt: "Miten niin! Miten voit kutsua isääsi 'tuoksi herrasmieheksi'". Se ei ole hyvä ilmaisu. Hän on sinun isäsi. Ja sinä sanot: 'Tuo herrasmies on niin ja niin'." Hän vastasi minulle: "Niin, tietysti minun ei olisi pitänyt ilmaista sitä noin, mutta todellisuudessa se on. Tässä elämässä synnyin hänelle hänen poikanaan. Ja minne menen seuraavassa elämässä, sitä en tiedä. Ja myös sitä, missä olin edellisessä elämässä, en tiedä. Jonkin aikaa, toistaiseksi, olen hänen poikansa ja hän on isäni, mutta ei sen enempää. Tämä suhde on väliaikainen." Näin hän kertoi minulle.

        Hän ei käsitellyt aihetta tarkemmin, mutta tuo lyhyt huomautus riitti muuttamaan koko maailmankuvaani. Ajattelin: "Kyllä, se on totta. Minne menen, mitä minulle tapahtuu, mikä kohtalo minua odottaa - en tiedä. Juuri nyt minulla on jonkinlainen suhde ihmisiin, mutta se kaikki on väliaikaista. Tulevaisuuteni on epämääräinen.

        Kolme kuukautta lopputenttien jälkeen sama nuori mies antoi minulle kirjan Chaitanyadevan elämästä. Näin opin hänen opetuksistaan. Se oli minulle kirjaimellisesti kuin nektaria. Tämä kirja käänsi minut kohti bhaktia.

        Sitä ennen olin opiskellut Bhagavad-gitaa, Bhagavatamia. Perheessäni ei ollut puutetta keskusteluista Pyhistä Kirjoituksista, erilaisista Shastroista. Tällaisia keskusteluja käytiin aina kotonamme. Meillä oli suuri perhe, noin viisitoista ihmistä. Talossa asui viisitoista perheenjäsentä: neljä veljeäni, vanhempi setäni ja hänen viisi lastaan. Kaikki he olivat minua paljon vanhempia. Lisäksi asui naisia. Talo oli täynnä. Ja lähes kaikki heistä olivat sanskritin oppineita, sanskritin asiantuntijoita. Synnyin pandittien, sanskritin asiantuntijoiden, oppineiden perheeseen. "Bhagavatam, Gita, Smriti - kaikkia näitä kirjoituksia opiskeltiin. Tällainen oli kulttuuri.

        jatkuu

        Einstein puhuu tässä Intiasta:

        Albert Einsteinia siteerattiin kerran: ”He opettivat meidät laskemaan, ja ilman heitä ei olisi voitu tehdä mitään arvokkaita tieteellisiä löytöjä.”

        Einsteinin tunnustus intialaisten matemaatikkojen panokselle kuvastaa kymmenjärjestelmän ja nollan kaltaisten matemaattisten käsitteiden merkitystä tieteellisissä keksinnöissä. Tunnustamalla intialaisten matemaatikkojen Einstein korosti tiedon yhteenkuuluvuutta ja eri kulttuurien panosta tieteen ja matematiikan edistymiseen.

        Albert Einstein antoi tämän lausunnon, jossa hän tunnusti intialaisten matemaatikkojen merkittävän panoksen matematiikan alalla, erityisesti desimaalilukujärjestelmän ja nollan käsitteen kehittämisessä. Nämä panokset ovat nykyaikaisen matematiikan ja tieteen perustana.

        Intialainen numerojärjestelmä, joka tunnetaan myös nimellä hindu-arabialainen numerojärjestelmä, on kymmenjärjestelmällinen desimaalijärjestelmä, jossa käytetään 10:tä ja jossa käytetään numeroita 0-9. Tämä järjestelmä on myös intialainen. Tämä järjestelmä mullisti matematiikan ottamalla käyttöön nollan käsitteen paikanvartijana ja tekemällä aritmeettisista operaatioista tehokkaampia ja helpommin lähestyttäviä. Desimaalijärjestelmä mahdollistaa monimutkaisten laskutoimitusten suorittamisen helposti, mikä tasoittaa tietä eri tieteenalojen kehitykselle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ristiriita, ehkä niin, jos Veda sitten on se ainoa, ja oikea tiedonlähde."

        En ole koskaan niin väittänyt, sekoitat kristittyihin.

        Voihan se ollakin..

        Maailmakaikkeus on nyt sen n. 13,7 miljardia vuotta vanha, siinä ajassa on pyöräkin ehditty keksimään jo vaikka kuinka monta kertaa.

        Sivilisaatioita on tullut, ja mennyt, eikä mikään ole enää uutta universumin alla, kaikki teknologiakin kehitettiin jo kaukaisessa ajassa, samat fysiikan lait olivat voimassa, ja kehitys toistaa samaa kaavaa kaikkialla. Meidän nykyteknologiamme on vain lasten leluja.

        Keksin sadun planeetasta, joka oli olemassa universumin alussa, teknologiaa kehitettiin niin pitkälle, että lopulta koko planeetta muuttui näkymättömäksi, eikä kukaan tiedä, mitä sen jälkeen tapahtui, mihin sen asukkaat katosivat, ehkä heistä tuli jumalia?

        Ehkä se alkeellinen elämä puhtaassa luonnossa on se paras elämä kuitenkin, teknologia saastuttaa, ja voi tuhota elämän, täytyy siis kehittää puhdasta teknologiaa. Olemme nyt siinä pisteessä, että asialla on jo hieman kiire...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Viisaus on universaalia, toki elämä muinaisessa Intiassa olisi ollut mukavaa vaihtelua."

        Einstein puhuu tässä Intiasta:

        Albert Einsteinia siteerattiin kerran: ”He opettivat meidät laskemaan, ja ilman heitä ei olisi voitu tehdä mitään arvokkaita tieteellisiä löytöjä.”

        Einsteinin tunnustus intialaisten matemaatikkojen panokselle kuvastaa kymmenjärjestelmän ja nollan kaltaisten matemaattisten käsitteiden merkitystä tieteellisissä keksinnöissä. Tunnustamalla intialaisten matemaatikkojen Einstein korosti tiedon yhteenkuuluvuutta ja eri kulttuurien panosta tieteen ja matematiikan edistymiseen.

        Albert Einstein antoi tämän lausunnon, jossa hän tunnusti intialaisten matemaatikkojen merkittävän panoksen matematiikan alalla, erityisesti desimaalilukujärjestelmän ja nollan käsitteen kehittämisessä. Nämä panokset ovat nykyaikaisen matematiikan ja tieteen perustana.

        Intialainen numerojärjestelmä, joka tunnetaan myös nimellä hindu-arabialainen numerojärjestelmä, on kymmenjärjestelmällinen desimaalijärjestelmä, jossa käytetään 10:tä ja jossa käytetään numeroita 0-9. Tämä järjestelmä on myös intialainen. Tämä järjestelmä mullisti matematiikan ottamalla käyttöön nollan käsitteen paikanvartijana ja tekemällä aritmeettisista operaatioista tehokkaampia ja helpommin lähestyttäviä. Desimaalijärjestelmä mahdollistaa monimutkaisten laskutoimitusten suorittamisen helposti, mikä tasoittaa tietä eri tieteenalojen kehitykselle.

        "Viisaus on universaalia, toki elämä muinaisessa Intiassa olisi ollut mukavaa vaihtelua."

        Intia OLI MAAILMA RIKKAIN MAA ENNEN KUIN BRITIT SAAPUIVAT maahan 1600-luvulla. Kristoffer Kolumbusta houkuttelivat sen rikkaudet. Britit, hollantilaiset, tanskalaiset, ranskalaiset, portugalilaiset ja muut seikkailijat taistelivat keskenään saadakseen kauppaoikeuksia Intiassa. Intia tunnettiin myös maidon ja hunajan maana.

        1. Intia ei ole hyökännyt yhteenkään maahan viimeisen 10 000 vuoden aikana.

        2. Numeron 0 käsitteen keksi Intiassa tietäjä Aryabhatta. Myös numero- ja desimaalijärjestelmä löydettiin Intiassa vuonna 100 eKr.

        3. Maailman ensimmäinen yliopisto perustettiin vuonna 700 eKr. Intiaan. Yli 10 500 opiskelijaa eri puolilta maailmaa opiskeli yli 60 oppiainetta. Nalanda-yliopisto rakennettiin 4. vuosisadalla jKr., ja se oli yksi muinaisen Intian suurimmista koulutuksellisista saavutuksista.

        4. Sanskrit on kaikkien indoeurooppalaisten kielten perusta, ja Forbes Magazine 1987 -lehden mukaan se on myös tietokoneohjelmien käyttäjäystävällisin kieli.

        5. Ayurveda on varhaisin ihmiskunnan tuntema lääketieteen koulukunta, joka perustettiin Intiassa 2500 vuotta sitten.

        6. Ennen kuin britit saapuivat Intiaan 1600-luvulla, se oli maailman rikkain maa. Kristoffer Kolumbusta houkuttelivat sen rikkaudet. Britit, hollantilaiset, tanskalaiset, ranskalaiset, portugalilaiset ja muut taistelivat keskenään saadakseen kauppaoikeuksia Intiassa. Intia tunnettiin myös maidon ja hunajan maana.
        7. Laivansuunnistuksen taito perustettiin Sindh-joella 6000 vuotta sitten, ja sana navigointi on johdannainen sanskritin sanasta "nav gatih".

        8. Satoja vuosia ennen tähtitieteilijä Smartia C.E. Brasharacharya laski ajan, jonka kuluessa maa kiertää aurinkoa, joka oli 365,258756484 päivää.

        9. Budhaiyan laski ensimmäisenä luvun Pi. Hän antoi myös laajennettuja versioita nykyisin Pythagoraan lauseena tunnetuista operaatioista jo 6. vuosisadalla, kauan ennen arabialaisia ja eurooppalaisia matemaatikkoja.

        10. Algebra, trigonometria ja laskennan peruskäsitteet tulivat meille Intiasta. Kvadraattiset yhtälöt loi Shridharacharya 1100-luvulla. Kreikkalaisten ja roomalaisten käyttämä suurin luku oli 10 kuudenteen asteeseen, kun taas Intiassa se oli 10 53. asteeseen.

        11. Suurin aikayksikkö, kalpa, keksittiin Intiassa. Se on aika maailmankaikkeuden syntymästä sen täydelliseen tuhoutumiseen. Tämä yksikkö on arvoltaan hyvin lähellä elämän kestoa, ja maailmankaikkeuden sykkivän teorian mukaan se vastaa 25 miljardia vuotta.

        12. American Institute of Geologyn mukaan Intia oli ennen vuotta 1896 ainoa maa, jossa timantteja louhittiin. Koh-ya-Noor, jalokivi, josta brittimonarkin kruunu tehtiin, tuotiin Intiasta.

        13. Yhdysvaltalainen sähkö- ja elektroniikkainsinöörien instituutti Institute of Electrical and Electronics Engineers on vahvistanut maailman tiedeyhteisön sata vuotta sitten esittämät oletukset siitä, että langattoman viestinnän luoja oli tohtori Jagdeesh Bose Kalkutasta eikä Marconi.

        14. Ensimmäiset kasteluun tarkoitetut säiliöt ja padot rakennettiin Länsi-Intiaan. Kuningas Rudradaman I:n johdolla vuonna 150 jKr. luotiin keinotekoinen joki nimeltä Sudarshan (kaunis). Se sijaitsi Raivatakan kukkuloilla Chandragupta Mauryan valtakaudella.

        15. Shakki keksittiin Intiassa.

        16. Shushruta on kirurgian isä. 2600 vuotta sitten hän ja muut aikansa lääkärit tekivät kirurgisia toimenpiteitä, kuten keisarinleikkauksen, kaihinpoiston, proteesien, virtsakivien poiston, plastiikkakirurgian ja aivokirurgian. Anestesian käyttö tunnettiin laajalti muinaisessa Intiassa. Leikkauksissa käytettiin yli 125 kirurgista instrumenttia. Monissa muinaisissa teksteissä kuvataan syvällistä tietoa anatomiasta, fysiologiasta, ruoansulatuksesta, aineenvaihdunnasta, embryologiasta, genetiikasta ja immunologiasta.

        Ja sitten tulit Britit ja alkoi alamäki

        Tunsivatko muinaisen Intian ihmiset KLOONAUKSEN ja koeputkilapset? Se kuulostaa varmasti ihmeelliseltä, mutta jos se on totta, se ei ole ensimmäinen kerta, kun olemme törmänneet Intiassa muinaiseen, monimutkaiseen tietoon, jonka nykyaikainen tiede on jotenkin "sivuuttanut".
        Mahabharatan kuvauksen mukaan Kauravat luotiin jakamalla yksi alkio sataan osaan ja kasvattamalla kukin osa erillisessä kundassa tai säiliössä.
        Intialaiset tunsivat hyvin kehittyneen tieteen, kuten kloonauksen, jo hyvin muinaisina aikoina.
        Mahabharata on täynnä monia kiehtovia tarinoita, ja tämä oli yksi niistä.

        "Voihan se ollakin..

        Maailmakaikkeus on nyt sen n. 13,7 miljardia vuotta vanha, siinä ajassa on pyöräkin ehditty keksimään jo vaikka kuinka monta kertaa. "

        Loppu on alku.

        Avaruus on olemassa ajassa, ja maailmankaikkeudella on syklinsä. Vedan mukaan aika ei ole lineaarinen, vaan syklinen.

        Ajan symboli on käärme, joka nielee häntänsä. Jos katsot kelloa, huomaat, että kellon viisarit palaavat samaan paikkaan tietyn ajan kuluttua, ja havaitsemme myös päivän ja yön syklisen vuorottelun, vuodenaikojen syklit, 12 vuoden syklit, 60 vuoden syklit ja niin edelleen.

        Suurinta sykliä kutsutaan kalpaksi (Brahman päivä) ja pienintä sykliä mahayugaksi (4 miljoonaa 320 tuhatta vuotta). Yuga on aikakausi, yhteensä 4 yugaa - satya yuga (1 milj. 728 tuhatta vuotta - Atlantis – aika,), treta yuga (1 milj. 296 tuhatta vuotta), dvapara yuga (elämän kesto 1000 vuotta - Vanhan testamentin aika), kali yuga (meidän aikakautemme, elämän kesto 100 vuotta, se alkoi vuonna 3102 eKr. ja päättyy 427 tuhatta vuoden kuluttua).

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18625779/ajan-ja-avaruuden-faktori

        Ajan ja avaruuden faktori

        Aika. Kāla

        Suuri Aika. Mahākāla.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Voihan se ollakin..

        Maailmakaikkeus on nyt sen n. 13,7 miljardia vuotta vanha, siinä ajassa on pyöräkin ehditty keksimään jo vaikka kuinka monta kertaa. "

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18228999/ihmisen-devoluutio-ja-ihmiskunnan-tuntematon-historia--kirjat

        Ihmisen devoluutio ja Ihmiskunnan tuntematon historia

        "Eihän kuolemassa mitään ihmeellistä ole, elämä se vasta pelottavaa onkin, kuolema vain vapauttaa meidät tästä vankilasta, sen tietää sitten hyvin, kun on kärsinyt täällä tarpeeksi, ehkä ne, jotka ovat säästyneet kärsimykseltä pelkäävät kuolemaa eniten, muille se on vain vapautus vankilasta."

        Kristityt kirjoittavat siitä, kuinka kaikki ei-kristityt ovat niin kauhuissaan kuoleman hetkellä, koska he eivät palvo "oikeaa" jumalaa.

        EI MITÄÄN SELLAISTA.

        EI EDES LÄHELLEKÄÄN MITÄÄN SELLAISTA..

        En puhu nyt tavallisista ihmisistä, neofyytti vaishnaveista, kuten minä itse olen, vaan suurista opettajistamme, acharyoista.

        Ja jos se, joka jättää ruumiin, on henkisesti oivaltanut henkilö, hän voi näyttää esimerkkiä todellisesta irrottautumisesta ja täydellisestä keskittymisestä Krishnaan.

        SEN KAIKEN OVAT TODISTANEET KAIKKI NE LÄSNÄOLIJAT, JOTKA OLIVAT MAHTAVIEN OPETTAJIEMME VIERELLÄ, KUN HE JÄTTIVÄT FYYSISEN KEHONSA.

        TODISTAJIA ON ERITTÄIN PALJON, EIKÄ KYSEESSÄ OLLUT YKSITTÄINEN TAPAUS.

        JOTKA KAIKKI TAPAHTUIVAT MEIDÄN PÄIVINÄMME, EIVÄT MENNEISYYDESTÄ, JOSTA KIRJOITETAAN HISTORIANKIRJOITUKSISSA.

        Kuolemanpelko on juurtunut niin syvälle tietoisuuteemme, että olemme lakanneet huomaamasta sitä, emme tajua, että se elää meissä.

        Pelosta on tullut ihmisen tavanomainen, vaistomainen tila aineellisessa maailmassa, ja se on hänen suurin ongelmansa.

        On määrätietoisesti hankkiuduttava eroon eläimellisestä kuolemanpelosta.
        Kuolemanpelko (Abhinivesha)

        Abhinivesha - aineellisen elämän menettämisen pelko, äärimmäinen kiintymys siihen, mitä on elämänsä aikana kerännyt, kuoleman hetken pelko, henkisen luonteen täydellinen väärinymmärrys ja halu pidentää aineellista olemassaoloa hinnalla millä hyvänsä.

        Bhaya - pelko.

        ************************

        Kuolema tuhoaa kaiken, mikä ei ole todellista; kuolema näyttää meille todelliset ystävämme; kuolema paljastaa todelliset prioriteettimme; kuolema tuo viisauden esiin; kuolema valistaa meitä peloistamme ja heikkouksistamme; mutta mikä tärkeintä, kuolema muistuttaa meitä siitä, että nämä aineelliset kehot ja aineelliset universumit eivät ole kotimme.

        Kun kuolema kutsuu teitä, älkää pelästykö tai piiloutuko, vaan kohdatkaa se ja katsokaa, MITÄ SILLÄ ON TARJOTTAVANAAN.

        Loppujen lopuksi hän on Krishnan oikeudenmukainen, uskollinen ja kuuliainen palvelija.

        (J. Favors)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Eihän kuolemassa mitään ihmeellistä ole, elämä se vasta pelottavaa onkin, kuolema vain vapauttaa meidät tästä vankilasta, sen tietää sitten hyvin, kun on kärsinyt täällä tarpeeksi, ehkä ne, jotka ovat säästyneet kärsimykseltä pelkäävät kuolemaa eniten, muille se on vain vapautus vankilasta."

        Kristityt kirjoittavat siitä, kuinka kaikki ei-kristityt ovat niin kauhuissaan kuoleman hetkellä, koska he eivät palvo "oikeaa" jumalaa.

        EI MITÄÄN SELLAISTA.

        EI EDES LÄHELLEKÄÄN MITÄÄN SELLAISTA..

        Kuolemanpelko on juurtunut niin syvälle tietoisuuteemme, että olemme lakanneet huomaamasta sitä, emme tajua, että se elää meissä.

        Pelosta on tullut ihmisen tavanomainen, vaistomainen tila aineellisessa maailmassa, ja se on hänen suurin ongelmansa.

        On määrätietoisesti hankkiuduttava eroon eläimellisestä kuolemanpelosta.
        Kuolemanpelko (Abhinivesha)

        Abhinivesha - aineellisen elämän menettämisen pelko, äärimmäinen kiintymys siihen, mitä on elämänsä aikana kerännyt, kuoleman hetken pelko, henkisen luonteen täydellinen väärinymmärrys ja halu pidentää aineellista olemassaoloa hinnalla millä hyvänsä.

        Bhaya - pelko.

        ************************

        Kuolema tuhoaa kaiken, mikä ei ole todellista; kuolema näyttää meille todelliset ystävämme; kuolema paljastaa todelliset prioriteettimme; kuolema tuo viisauden esiin; kuolema valistaa meitä peloistamme ja heikkouksistamme; mutta mikä tärkeintä, kuolema muistuttaa meitä siitä, että nämä aineelliset kehot ja aineelliset universumit eivät ole kotimme.

        Kun kuolema kutsuu teitä, älkää pelästykö tai piiloutuko, vaan kohdatkaa se ja katsokaa, MITÄ SILLÄ ON TARJOTTAVANAAN.

        Loppujen lopuksi hän on Krishnan oikeudenmukainen, uskollinen ja kuuliainen palvelija.

        (J. Favors)

        "Eihän kuolemassa mitään ihmeellistä ole, elämä se vasta pelottavaa onkin, kuolema vain vapauttaa meidät tästä vankilasta, sen tietää sitten hyvin, kun on kärsinyt täällä tarpeeksi, ehkä ne, jotka ovat säästyneet kärsimykseltä pelkäävät kuolemaa eniten, muille se on vain vapautus vankilasta."

        Kristityt kirjoittavat siitä, kuinka kaikki ei-kristityt ovat niin kauhuissaan kuoleman hetkellä, koska he eivät palvo "oikeaa" jumalaa.

        EI MITÄÄN SELLAISTA.

        EI EDES LÄHELLEKÄÄN MITÄÄN SELLAISTA..

        Miten acharyamme elävät ja millainen on heidän poismenonsa, eli miten he lähtevät tästä maailmasta.

        Srila Prabhupada vielä kuolinvuoteellaan, vähän ennen kuolemaansa, selitti
        Vedalaisia -tekstejä. Ja millaiset mahtavat selitykset ne olivat ja vain hieman ennen kuolemaansa. Hänen oppilaat olivat hänen ympärillään nauhoittamassa hänen sanojaan. Myöhemmin ne kirjoitettiin puhtaaksi ja käännettiin maailman muille kielille.

        Näin kuolee eli jättää kehonsa vain suuri sielu, joka laskeutui henkimaailmasta opettamaan meitä.

        Kuolemasta ei puhuta kuolemana, vaan fyysisen kehon jättämisenä.

        ACHARYOIDEMME ÄLYKKYYS ON HUIPUSSAAN LÄHES VIIMEISEEN HENGENVETOON ASTI.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Eihän kuolemassa mitään ihmeellistä ole, elämä se vasta pelottavaa onkin, kuolema vain vapauttaa meidät tästä vankilasta, sen tietää sitten hyvin, kun on kärsinyt täällä tarpeeksi, ehkä ne, jotka ovat säästyneet kärsimykseltä pelkäävät kuolemaa eniten, muille se on vain vapautus vankilasta."

        Kristityt kirjoittavat siitä, kuinka kaikki ei-kristityt ovat niin kauhuissaan kuoleman hetkellä, koska he eivät palvo "oikeaa" jumalaa.

        EI MITÄÄN SELLAISTA.

        EI EDES LÄHELLEKÄÄN MITÄÄN SELLAISTA..

        Miten acharyamme elävät ja millainen on heidän poismenonsa, eli miten he lähtevät tästä maailmasta.

        Srila Prabhupada vielä kuolinvuoteellaan, vähän ennen kuolemaansa, selitti
        Vedalaisia -tekstejä. Ja millaiset mahtavat selitykset ne olivat ja vain hieman ennen kuolemaansa. Hänen oppilaat olivat hänen ympärillään nauhoittamassa hänen sanojaan. Myöhemmin ne kirjoitettiin puhtaaksi ja käännettiin maailman muille kielille.

        Näin kuolee eli jättää kehonsa vain suuri sielu, joka laskeutui henkimaailmasta opettamaan meitä.

        Kuolemasta ei puhuta kuolemana, vaan fyysisen kehon jättämisenä.

        ACHARYOIDEMME ÄLYKKYYS ON HUIPUSSAAN LÄHES VIIMEISEEN HENGENVETOON ASTI.

        ACHARYOIDEMME ÄLYKKYYS ON HUIPUSSAAN LÄHES VIIMEISEEN HENGENVETOON ASTI.

        KUOLEMANPELKOA EI OLE LAINKAAN, EI PIENINTÄKÄÄN.

        MONET LÄSNÄOLIJAT OVAT TODISTANEET TÄMÄN.

        KUOLEMA, FYYSISEN KEHON JÄTTÄMINEN - ELÄMÄMME TÄRKEIN KOE, ELÄMÄMME TÄRKEIN TAPAHTUMA.

        Kuolema (sanskritiksi Mrityu) on elämän väistämätön kumppani.

        Kuoleman väistämättömyys aiheuttaa ihmisille surua ja joskus jopa kauhua.

        Ymmärrämme, että sen saapuessa eroamme kaikesta, että se vie hetkessä kaiken, mikä tuntui arvokkaalta ja tärkeältä.

        Kuolema vie meiltä kaiken, mitä rakastamme, saa meidät unohtamaan kaiken, minkä muistamme, ja muuttaa rappeutuneeksi kaiken, mitä yritämme säilyttää.

        Se tulee suunnittelematta ja vie meiltä kaiken, mitä se haluaa.

        Muistamme hänet koko elämämme ajan, mutta kun hän ilmestyy, huomaamme, ettemme ole valmiita häneen. Ja me pelkäämme.

        Kuolemanpelko on juurtunut niin syvälle tietoisuuteemme, että olemme lakanneet huomaamasta sitä, emme tajua, että se elää meissä. Pelosta on tullut ihmisen tavanomainen, vaistomainen tila aineellisessa maailmassa, ja se on hänen suurin ongelmansa.

        Kuolemanpelosta puhuttaessa on syytä mainita, miten se vaikuttaa mieleemme ja kehoomme. Pelon kokemisen fyysinen vaikutus on se, että kaikki ihmisen elimet ja mieli alkavat jännittyä. Pelon vaikutuksesta menetämme kykymme suorittaa joitakin alkeistoimia, jotka suoritamme rauhallisesti luonnollisessa, rentoutuneessa tilassa.

        Kun pelkäämme jotakin, lakkaamme ajattelemasta normaalisti, ja mitä enemmän pelkoa koemme, sitä enemmän mielemme ja kehomme kiristyvät.
        Rakkaus avaa sydämen, rakkaus tekee ihmisestä avoimen, vapaan ja onnellisen. Pelko sulkee sydämemme, se on kuin kietoisi meidät koteloon.

        Mielemme kutistuu ja havaintokykymme vähenee. Siksi, jotta ihminen voi ottaa vastaan uutta tietoa, hänen on avauduttava, päästettävä se sisäänsä ja annettava sille mahdollisuus toimia siellä.

        Mutta jos ihminen on sulkeutunut, jos hän on haarniskassa, piilossa kotelossa, on epätodennäköistä, että hän pystyy ajattelemaan normaalisti ja ottamaan vastaan hänelle tulleen tiedon.

        Jotta näin tapahtuisi, on välttämätöntä voittaa pelko, päästä eroon kuolemaa koskevista kielteisistä ajatuksista, avata sydän ja mieli, avautua uudelle tiedolle.

        Minkä tahansa uskonnollisen perinteen tutkimisessa on ensimmäiseksi otettava huomioon uskonnollisen hermeneutiikan menetelmät. Hermeneutiikka on tulkinnan taidetta, teoriaa tekstien, myös pyhien kirjoitusten tekstien, tulkinnasta ja ymmärtämisestä.

        Tutkiessaan mitä tahansa pyhää teosta tutkija kohtaa väistämättä ongelman sen oikeasta tulkinnasta ja ymmärtämisestä.

        Tämä ongelma on erityisen akuutti, kun luetaan Vedalaisia jne. tekstejä.

        Esimerkiksi sanskritin kielessä, jolla Veda-kirjat on kirjoitettu, jokaisella sanalla voi olla yhdeksästä neljäänkymmeneen eri merkitystä, ja vastaavasti jokainen shloka (”jae”) voidaan lukea eri tavoin.

        Näin ollen ei ole helppoa ymmärtää tiettyyn tekstiin sisältyvää tarkkaa merkitystä. Tämä tehtävä olisi mahdoton ratkaista, jos Veda ei alun perin sisältäisi vihjeitä.

        Veda-tekstien lukemiseen on Vedoissa menetelmä, joka auttaa ymmärtämään vedalaisten kirjoitusten suoran merkityksen ja välttämään väärintulkintoja .

        sanskritin kielessä, jolla Veda-kirjat on kirjoitettu, jokaisella sanalla voi olla yhdeksästä neljäänkymmeneen eri merkitystä, ja vastaavasti jokainen shloka (”jae”) voidaan lukea eri tavoin.
        ei ole helppoa ymmärtää tiettyyn tekstiin sisältyvää tarkkaa merkitystä. Tämä tehtävä olisi mahdoton ratkaista, jos Veda ei alun perin sisältäisi vihjeitä.

        Tämä tehtävä olisi ollut ratkaisematon, elleivät Vedat itse olisi alun perin sisältäneet avainta ratkaisuun.

        Pyhien tekstien tulkintaongelma on läsnä myös muissa uskonnoissa.

        Pyhien tekstien semanttista moninaisuutta hyväksikäyttäen ihmiset tulkitsevat näitä kirjoja usein omien tarpeidensa ja intressiensä mukaan.

        Tämä tarina havainnollistaa, miten ilmeisetkin tekstit voidaan tulkita omalla tavalla, jos halutaan. Entä kirjoitusten esoteerisemmat osat? Valitettavasti ihmisillä on usein taipumus tulkita pyhien kirjojen ohjeita väärin, jotta asiat pysyisivät ”yksinkertaisina”.

        Niinpä tekstin oikean, väärentämättömän ymmärtämisen tiede on kaiken henkisen harjoittelun perusta.

        Se on eräänlainen avain, jonka puuttuminen mitätöi kaikki yrityksemme ymmärtää pyhiä tutkielmia.

        Maailmankaikkeudessa on 8 400 000 elämänmuotoa, ja ihmismuotoja on 400000 erilaista, se on harvinaisin ja arvokkain niistä kaikista.

        Elävä olento saa tämän erityisen ihmismuodon olemassaolon miljoonia vuosia kestäneen evoluution jälkeen...

        Aineellinen maailma, jossa elämme, on eräänlainen koulu, jolla on hyvin tarkka tarkoitus.

        Tämä koulu vie jokaisen kaikkien tarvittavien luokkien läpi - viimeiseen kokeeseen ja koulutuksen onnistuneeseen loppuun saattamiseen.

        Joskus teemme samoja virheitä, mutta lopulta opimme läksymme, teemme oikeat johtopäätökset ja jatkamme eteenpäin.

        Vedat: portaalit kosmiseen viisauteen

        Vedat ovat kosmisen tiedon ja henkisten totuuksien aarreaitta.

        Kuoleman aikana hienojakoinen keho valmistautuu ASTEITTAIN jättämään karkean fyysisen aineellisen kehon.

        Kun hienojakoinen lopettaa toimintansa karkeamateriaalisessa kehossa, elämää ylläpitävät järjestelmät ja elimet alkavat toimia huonosti ja epäkuntoon, mikä johtaa ihmisen aistien huonoon hallintaan tai yleensä siihen, että hän menettää kokonaan aistiensa hallinnan, mikä voi myös aiheuttaa suurta kärsimystä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Reinkarnaatio romuttaisi koko kirkon opit, kun ei olisikaan mitään, mistä täytyisi pelastua. "

        Ainoat, josta pitää pelastua, ovat omaa uskontoa psykoterrorin avulla tyrkyttävät kristityt.

        Buddhalaiset taitaa sanoa, että pitää vapautua jälleensyntymän kierrosta, joten onhan se pelastuminen tavallaan siinäkin takana.

        Vai onko tarkoitus vain seikkailla ikuisesti erilaisissa maailmoissa?

        Tai vaipua ikiuneen näkemään vain kauniita satuja?

        Sellainen ikiuni voisi olla meikäläisen juttu, jos asiaa olen joskus tarkemmin ajatellut, aivan mahtavan kauniita unia ikuisesti.

        Kerran aloin sängyllä maatessani puhumaan eri kielillä, muistuttivat idän kieliä, ja intiaanien käyttämiltä kieliltä, tuntui siltä, että annoin määräyksiä joillekin, koska ilmeeni oli tiukka, ja sanani mahtipontisia, puhuin ehkä puolen tusinaa eri kieltä, jotka olivat aika samanlaisia, mutta eivät siis kuitenkaan samaa kieltä. Lopuksi suustani lähti, kuin jonkinlainen voimakas puhuri, ja tuntui siltä, kuin matkustaisin miljoona valovuotta parissa sekunnissa.

        Kokemus kesti muutaman minuutin.

        Tai sitten joku tekee rankasti pilaa kustannuksellani, hassuahan se toisaalta oli..

        "Buddhalaiset taitaa sanoa, että pitää vapautua jälleensyntymän kierrosta, joten onhan se pelastuminen tavallaan siinäkin takana.

        Vai onko tarkoitus vain seikkailla ikuisesti erilaisissa maailmoissa?"
        _______________

        Mutta aikesta tästä huolimatta vaishnavat eivät välitä edes muktista - vapautumisesta.

        MUKSTI=MOKSHA

        Sridhar Swami sanoo: ”Kaikki lähteet hylätään täysin, hylätään siinä määrin, että myös vapaus mayasta - mukti - hylätään.”

        Yleensä ihmiset ajattelevat, että totuus ilmestyksestä antaa meille pelastuksen, vapautuksen mayan kahleista.

        Tätä voimme odottaa vedalaiselta opilta - mukti: meidät vapautetaan kaikista vaikeuksista. Tämä on jumalallisesti ilmoitettujen kirjoitusten lahja.

        Mutta hän [Sridhar Swami] sanoo: jopa tämä ilmiö hylätään ehdoitta. Mukti ei ole mitään. Se on ”tyhjät kädet”.

        Jos käsissä on myrkkyä, myrkky voidaan heittää pois, silloin kädet pysyvät tyhjinä.

        Mukti = Moksha.
        Muktia on viittä erilaista tyyppiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Voihan se ollakin..

        Maailmakaikkeus on nyt sen n. 13,7 miljardia vuotta vanha, siinä ajassa on pyöräkin ehditty keksimään jo vaikka kuinka monta kertaa. "

        Loppu on alku.

        Avaruus on olemassa ajassa, ja maailmankaikkeudella on syklinsä. Vedan mukaan aika ei ole lineaarinen, vaan syklinen.

        Ajan symboli on käärme, joka nielee häntänsä. Jos katsot kelloa, huomaat, että kellon viisarit palaavat samaan paikkaan tietyn ajan kuluttua, ja havaitsemme myös päivän ja yön syklisen vuorottelun, vuodenaikojen syklit, 12 vuoden syklit, 60 vuoden syklit ja niin edelleen.

        Suurinta sykliä kutsutaan kalpaksi (Brahman päivä) ja pienintä sykliä mahayugaksi (4 miljoonaa 320 tuhatta vuotta). Yuga on aikakausi, yhteensä 4 yugaa - satya yuga (1 milj. 728 tuhatta vuotta - Atlantis – aika,), treta yuga (1 milj. 296 tuhatta vuotta), dvapara yuga (elämän kesto 1000 vuotta - Vanhan testamentin aika), kali yuga (meidän aikakautemme, elämän kesto 100 vuotta, se alkoi vuonna 3102 eKr. ja päättyy 427 tuhatta vuoden kuluttua).

        Kyllä mäkin sen syklisyyden kannattaja olen, universumi luo itsensä aina uudelleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mukti = Moksha.
        Muktia on viittä erilaista tyyppiä.

        "Buddhalaiset taitaa sanoa, että pitää vapautua jälleensyntymän kierrosta, joten onhan se pelastuminen tavallaan siinäkin takana.

        Vai onko tarkoitus vain seikkailla ikuisesti erilaisissa maailmoissa?"
        _________________

        Buddhalaisten mukaan, koska maailmassa on vain kärsimystä, ihmisen pitäisi päästä eroon haluista, mutta elävä olento ei voi koskaan päästä eroon haluista, koska halu on elävän olennonikuinen ominaisuus. On vain haluttava oikeita asioita, ei aineellisia.

        "Vai onko tarkoitus vain seikkailla ikuisesti erilaisissa maailmoissa?"

        Jos haluaa sitä, siitä vain. Jossain välissä koko maailmankaikkeus tuhoutuu, mutta pitkän ajan kuluttua kaikki alkaa alusta.

        Miksi Vedat ovat monitulkintaisia?

        Vedat ovat monitulkintaisia, koska Krishna on monitulkintainen. Seuraamalla Vedoja ihminen voi toteuttaa kaikki halunsa, sekä henkiset että materiaaliset. Ja koska haluja on paljon, on myös paljon erilaisia tapoja ymmärtää Vedoja.

        Jos kaikki olisi yksiselitteistä ilman vaihtoehtoja, se olisi rikkomus elävän olennon valinnan vapautta kohtaan.

        Ei kaikki halua olla omistautuneita.... Siksi Krishna teki Vedat monitulkintaisiksi. Krishna on Absoluuttinen Totuus,Hänestä kaikki lähtee. Kaikki tarkoittaa kaikkia mahdollisuuksia, jotka tarjotaan eläville olentoille. Mutta huolimatta käännösten ja tulkintojen moninaisuudesta, jotkut asiat Krishna sanoo yksiselitteisesti. Eli Krishna ei puutu halujemme ja tulkintojemme vapauden. ... rilaisten ymmärrystasojen lisäksi (Brahman, Paramatma, Bhagavan), Krishna sallii myös erilaisia ​​elämän tavoitteita ja näyttää, miten ne voidaan saavuttaa. Mutta niille, jotka haluavat tulla juuri Hänen luokseen, Hän antaa yksiselitteisen tien - omistautuneen palvelun.

        Vedojen näkökulmasta katsottuna ihminen ilmestyi korkeammilla olemassaolon tasoilla elävistä esi-isistä. Ihmiset saivat maapallon, maailmankaikkeuden ainutlaatuisimman planeetan. Se on valittu Jumalan tulemista, avatarien tulemista varten.

        Me olemme avaruusolentoja. Tämä on vitsi, jonka merkitys on, että esi-isämme tulivat korkeammista maailmoista ja antoivat ohjeita kuninkaille ja tietäjille. Vähitellen syntyi erilaisia heimoja ja kansoja, jotka muodostavat nykyisen etnisen monimuotoisuuden. Niinpä siivekäs ilmaus "kaikki ihmiset ovat veljiä" on järkevä paitsi henkisellä myös geneettisellä tasolla.

        Keitä me oikeastaan olemme?

        ceto-darpaṇa-mārjanaṁ bhava-mahā-dāvāgni-nirvāpaṇaṁ
        Mielen peili, tietoisuuden peili, on puhdistettava ennakkoluuloista, jotta voi nähdä edes häivähdyksen todellisesta itsestään.

        Kysymys:
        Miten jälleensyntyminen on mahdollista, kun maapallon väkiluku kasvaa jatkuvasti jne.

        Vastaus:
        Emme synny uudelleen ainoastaan tähän, maan päälle, vaan myös muille planeetoille ja kokonaan muihin universumeihin. Jossain vaiheessa koko maailmankaikkeus tuhoutuu, mutta jonkin (pitkän) ajan kuluttua kaikki luodaan uudelleen. Universumit elävät eri aikoja. Joissakin universumeissa kaikki on vasta alussa, toisessa universumissa kaikki on keskivaiheilla ja jossain muualla maailmankaikkeudessa koko maailmankaikkeuden tuhoutuminen on jo lähellä. Universumit elävät eri aikoja. Mutta sielu vaeltaa niissä.

        Olemme jo olleet monissa eri universumeissa. Voimme siis syntyä täysin eri historiallisiin ajanjaksoihin.

        Jos elämme monta elämää, miksi emme muista, keitä olimme ja mitä teimme?

        Itse asiassa muisti ei petä meitä ainoastaan menneiden elämien osalta. Emme useinkaan muista, mitä tässä elämässä tapahtui: emme muista yksinkertaisimpia tietoja
        (esim. salasanoja jne.), meillä kestää kauan oppia. Tämä osoittaa, että kannattaa luottaa mieluummin sisäiseen alitajuiseen kokemukseen kuin muistoihin. Menneiden elämien muistamisella olisi kielteisiä seurauksia. Karman lain mukaan vihollisemme voisi syntyä poikanamme, ja meidän olisi maksettava hänelle takaisin rakkaudella tässä elämässä. Joten "muista vähemmän, nuku paremmin".

        Toistaiseksi moderni länsimainen tieteellinen paradigma sysää reinkarnaatioilmiön "para-/pseudotieteen" kategoriaan, mikä rajoittaa merkittävästi paitsi saman uskontopsykologian myös koko filosofisen antropologian epistemologisia resursseja.

        Tietoisuuden positiivisten muutosten tieteellinen perusteleminen yhden "inkarnaation" puitteissa on mahdotonta: ylivoimainen "reinkarnaatio" on ainoa tapa perustella tietoisuuden positiivisia muutoksia.

        Valtaosa ihmisen kriiseistä matkalla kohti totuutta nykyisessä elämässä on seurausta ja samalla tapa selviytyä lukuisista olosuhteista, teoista ja kokemuksista, joiden jälki on kadonnut alitajunnan syvyyksiin ja jotka viittaavat kokemuksiin, jotka eivät selvästikään liity tähän kehoon ja sen elämän erityisiin olosuhteisiin.

        Länsimaisen tieteen on yksinkertaisesti palattava omiin juuriinsa, jotka ovat suurelta osin myös Platonin jne. teoksissa, jotka vahvistivat metempsykoosin ajatuksen olevan perustavanlaatuinen persoonallisuuden ontologian rationaalisessa perustelussa ja välttämätön edellytys matkalla täydellisyyteen ”alemmasta maailmasta korkeampaan maailmaan”.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Buddhalaiset taitaa sanoa, että pitää vapautua jälleensyntymän kierrosta, joten onhan se pelastuminen tavallaan siinäkin takana.

        Vai onko tarkoitus vain seikkailla ikuisesti erilaisissa maailmoissa?"
        _________________

        Buddhalaisten mukaan, koska maailmassa on vain kärsimystä, ihmisen pitäisi päästä eroon haluista, mutta elävä olento ei voi koskaan päästä eroon haluista, koska halu on elävän olennonikuinen ominaisuus. On vain haluttava oikeita asioita, ei aineellisia.

        Mulla kun on nämä mielentilakokemukseni, joista eräs on myös sellainen, että halut lakkaavat kokonaan.

        Se voi olla jokin hormonaalinen muutoskin aivoissa.

        Olen hirvittävä suklaasyöppö, mutta silloin ei tehnyt yhtään mieli suklaatakaan.

        Se ei vaan jää päälle pysyvästi, mikä on vähän harmi, mutta voisin vaan muuttua liian henkiseksi, niin että ihmiset pelästyisivät sitä, säteilisin energiaa, ja ties mitä tapahtuisi, eli ehkä tässä maailmassa on parempi olla vaan sammutetuin lyhdyin...

        Onhan se siis mahdollista, että halut katoavat, mun pitäs mennä varmaan jonnekin koekaniiniksi, että voitas tehdä sama koko ihmiskunnalle, jos kaikilta ihmisiltä katoaisi kaikki halut, niin maailma olisi aika erilainen paikka. En tiedä sitten lakkaisiko lisääntyminenkin, en usko, ei kokemukseni sellaiseen viitannut. Pystyyhän sitä kaikenlaiseen edelleenkin, mutta ei se nyt niin erityisesti kiinnosta...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toistaiseksi moderni länsimainen tieteellinen paradigma sysää reinkarnaatioilmiön "para-/pseudotieteen" kategoriaan, mikä rajoittaa merkittävästi paitsi saman uskontopsykologian myös koko filosofisen antropologian epistemologisia resursseja.

        Tietoisuuden positiivisten muutosten tieteellinen perusteleminen yhden "inkarnaation" puitteissa on mahdotonta: ylivoimainen "reinkarnaatio" on ainoa tapa perustella tietoisuuden positiivisia muutoksia.

        Valtaosa ihmisen kriiseistä matkalla kohti totuutta nykyisessä elämässä on seurausta ja samalla tapa selviytyä lukuisista olosuhteista, teoista ja kokemuksista, joiden jälki on kadonnut alitajunnan syvyyksiin ja jotka viittaavat kokemuksiin, jotka eivät selvästikään liity tähän kehoon ja sen elämän erityisiin olosuhteisiin.

        Länsimaisen tieteen on yksinkertaisesti palattava omiin juuriinsa, jotka ovat suurelta osin myös Platonin jne. teoksissa, jotka vahvistivat metempsykoosin ajatuksen olevan perustavanlaatuinen persoonallisuuden ontologian rationaalisessa perustelussa ja välttämätön edellytys matkalla täydellisyyteen ”alemmasta maailmasta korkeampaan maailmaan”.

        "Vai onko tarkoitus vain seikkailla ikuisesti erilaisissa maailmoissa?"

        Ei, mutta jos pidät tästä, voit jäädä tänne ikuisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Vai onko tarkoitus vain seikkailla ikuisesti erilaisissa maailmoissa?"

        Ei, mutta jos pidät tästä, voit jäädä tänne ikuisesti.

        "Vai onko tarkoitus vain seikkailla ikuisesti erilaisissa maailmoissa?"

        Ei, mutta jos pidät tästä, voit jäädä tänne ikuisesti.

        Hienojakoinen keho, karma ja maailmankaikkeuden tuhoutuminen

        Kun maailmankaikkeus tuhoutuu, myös hienojakoinen keho tuhoutuu, mutta Paramatma säilyttää muiston hienojakoisen kehomme tilasta. Kataklysmin aikana, kun jivat palaavat takaisin Vishnun Kehoon, heidän  Svabhāvansa (ehdollistumisensa) säilyy Paramatman muistissa. Kun uusi luomisvaihe alkaa, Paramatma palauttaa tämän  Svabhāvan meille, ja me jatkamme toimintaamme vanhan ehdollistumisemme pohjalta. Se on suunnilleen sama kuin jos luette sivua internetissä ja yhtäkkiä järjestelmä käynnistyy mielivaltaisesti uudelleen, selain kehottaa teitä jatkamaan lukemista siitä kohdasta, jossa yhteys katkesi.

        Minne menevät joogit, jotka meditoivat Paramatmasta ja joilla ei ole omistautumista?

        Kivi on se, joka haluaa lopettaa olemassaolonsa ja sammuttaa tietoisuutensa.
        Sielu ei tietenkään mene minnekään, mutta sen tietoisuus on käytännössä nolla.
        Joogi, joka on saavuttanut näkymän Paramatmasta, mutta jolla ei ole omistautumista, voi mennä Brahmaniin, voi mennä korkeammille planeetoille ja jatkaa siellä itsensä täydellistämistä, voi mennä Vaikunthaan, saatuaan jonkin neljästä vapautumisen lajista, jotka eivät edellytä aktiivista palvelua. Hän voi saavuttaa Śāntarasan. Kaikki riippuu hänen ymmärryksestään, haluistaan ja tunteistaan.

        Onko mitään eroa niiden jivojen ilmenemättömien tilojen välillä, jotka siirtyvät
        Maha-Vishnun Kehoon Brahman yön alkaessa tai Brahman kuoleman alkaessa? Onko kyse samasta tilasta, joka on vain kestoltaan erilainen?

        Millainen tila tämä on? Onko jiva ikään kuin unessa? Tajuaako se itsensä? Onko sillä jokin muoto? Missä on hienojakoinen keho, mieli tällä hetkellä?

        ja Kalpan (Brahman päivän) lopussa ja Maha-Kalpan (Brahman elämän) lopussa jivat upotetaan Narayanan Kehoon, jos he eivät ole saavuttaneet vapautumista.

        Heidän fyysisiä ja hienojakoisia kehojaan ei ole olemassa tämän ajanjakson aikana, mutta jäljelle jää heidän svabhava (ehdollistunut luontonsa), se mentaalinen tila, jossa he kohtasivat viimeisen kuoleman.

        Vishnu muistaa kaikkien elävien olentojen svabhavan ja uudessa luomisvaiheessa ilmentää jälleen tuon svabhavan mukaiset hienojakoiset ja fyysiset kehot.

        Mitä tulee heidän tietoisuuteensa näiden ajanjaksojen aikana, niitä kutsutaan Pralayaksi (syvä uni) Brahman yön alkaessa ja Maha-pralayaksi (erittäin syvä uni) Universumin tuhoutuessa.

        Tätä tilaa voidaan verrata anabioosiin, täydelliseen itsensä unohtamiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mulla kun on nämä mielentilakokemukseni, joista eräs on myös sellainen, että halut lakkaavat kokonaan.

        Se voi olla jokin hormonaalinen muutoskin aivoissa.

        Olen hirvittävä suklaasyöppö, mutta silloin ei tehnyt yhtään mieli suklaatakaan.

        Se ei vaan jää päälle pysyvästi, mikä on vähän harmi, mutta voisin vaan muuttua liian henkiseksi, niin että ihmiset pelästyisivät sitä, säteilisin energiaa, ja ties mitä tapahtuisi, eli ehkä tässä maailmassa on parempi olla vaan sammutetuin lyhdyin...

        Onhan se siis mahdollista, että halut katoavat, mun pitäs mennä varmaan jonnekin koekaniiniksi, että voitas tehdä sama koko ihmiskunnalle, jos kaikilta ihmisiltä katoaisi kaikki halut, niin maailma olisi aika erilainen paikka. En tiedä sitten lakkaisiko lisääntyminenkin, en usko, ei kokemukseni sellaiseen viitannut. Pystyyhän sitä kaikenlaiseen edelleenkin, mutta ei se nyt niin erityisesti kiinnosta...

        Niin, se halujen lakkaaminen on todella miellyttävä tila, euforinen, ja niin tasapainoinen, kuin olisi yhtä universumin kanssa, mitään en tarvitse, mitään en kaipaa, kaikki on jo minun!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko mitään eroa niiden jivojen ilmenemättömien tilojen välillä, jotka siirtyvät
        Maha-Vishnun Kehoon Brahman yön alkaessa tai Brahman kuoleman alkaessa? Onko kyse samasta tilasta, joka on vain kestoltaan erilainen?

        Millainen tila tämä on? Onko jiva ikään kuin unessa? Tajuaako se itsensä? Onko sillä jokin muoto? Missä on hienojakoinen keho, mieli tällä hetkellä?

        ja Kalpan (Brahman päivän) lopussa ja Maha-Kalpan (Brahman elämän) lopussa jivat upotetaan Narayanan Kehoon, jos he eivät ole saavuttaneet vapautumista.

        Heidän fyysisiä ja hienojakoisia kehojaan ei ole olemassa tämän ajanjakson aikana, mutta jäljelle jää heidän svabhava (ehdollistunut luontonsa), se mentaalinen tila, jossa he kohtasivat viimeisen kuoleman.

        Vishnu muistaa kaikkien elävien olentojen svabhavan ja uudessa luomisvaiheessa ilmentää jälleen tuon svabhavan mukaiset hienojakoiset ja fyysiset kehot.

        Mitä tulee heidän tietoisuuteensa näiden ajanjaksojen aikana, niitä kutsutaan Pralayaksi (syvä uni) Brahman yön alkaessa ja Maha-pralayaksi (erittäin syvä uni) Universumin tuhoutuessa.

        Tätä tilaa voidaan verrata anabioosiin, täydelliseen itsensä unohtamiseen.

        "Vai onko tarkoitus vain seikkailla ikuisesti erilaisissa maailmoissa?"

        Ei, mutta jos pidät tästä, voit jäädä tänne ikuisesti.

        Brahman yksi päivä (kalpa) kestää 4 320 000 000 vuotta ja yhtä pitkä on hänen yönsä. Brahman yön aikana elävät olennot siirtyvät ilmenemättömään tilaan, ja sitten, uuden päivän koittaessa, ne heräävät ja jatkavat vaellustaan maailmankaikkeudessa karman lakia noudattaen. Tätä voidaan verrata siihen, miten laitamme tietokoneen LEPOTILAAN.
        Sitä ei voi sanoa sammutetuksi, vaan se on osittain keskeytetty ja valmis palaamaan työhön milloin tahansa.

        Maailman osittainen ja täydellinen tuhoutuminen

        Tarkastellaan yksityiskohtaisesti Brahman päivää, joka koostuu neljästätoista manvantarasta - hallituskaudesta. Tämä tarkoittaa, että tämän päivän, kalpan, aikana neljätoista Manua - ihmiskunnan kantaisää - vaihdetaan. Me elämme heistä seitsemännen, jonka nimi on Vaivasvata-manu, aikakautta.

        Manvantaroiden välillä tapahtuu maailmankaikkeuden osittainen tuhoutuminen vedenpaisumusten muodossa. Viittauksia vedenpaisumukseen on monissa uskonnoissa ja muinaisissa tarinoissa.

        Kun Brahman elämä päättyy, universumi tuhoutuu kokonaan. Tätä kuvataan Srimad-Bhagavatamissa (11.3.9-15). Aurinko muuttuu vähitellen yhä aktiivisemmaksi. Näin tapahtuu useiden vuosituhansien kuluessa, mutta viimeisen sadan vuoden ajan aurinko tuhoaa kaiken elävän. Sitten liekit raivoavat sadan vuoden ajan ja muuttavat maan tuhkaksi. Valtavat jäätiköt ja meret haihtuvat, ja syntyy mustia, piirteettömiä pilviä, jotka peittävät koko planeetan. Sitten sata vuotta sataa loputtomasti sadetta, ja universaali vedenpaisumus syöksyy poltetun Maan mustaan valtamereen, jonka yli ei näy auringonvaloa.

        "Jos suufilaiset olisivat saaneet päättää, niin Islam olisi jotain aivan muuta, mutta heidät julistettiin harhaoppisiksi."

        Niin, samoin kuin kristityt Vedat harhaopiksi julistavat.

        Eiköhän tämä maailma ole kohta jo taputeltu, voin palata ikiuneen...

        Joskus joku lapsi ihmetteli, että on syntynyt paikkaan, jossa vielä kuljetaan pyörillä, ilmassahan sitä pitäisi kulkuneuvojen leijua.

        Onhan tämä sellainen välivaihe, jossa siirrytään nopeasti alkeellisesta ajasta avaruusaikaan, ehkä ihan miellyttäväkin kokemus, kun teknologia on vähän vielä lapsenkengissä, tulee uutta teknologiaa koko ajan.

        Jos mennään liian pitkälle teknologiassa, niin voi olla, että inhimillisyys kärsii, muututaan itsekin konemaisiksi. Mulla on sellainen visio, että olen varoittamassa ihmiskuntaa siitä, että teknologinen kehitys pitääkin pysäyttää, muuten käy huonosti. Joku kumma tunne vaan, voi toki olla, että päätepiste tulee muutenkin, kun huomataan, että kun yritetään kehittää liian älykkäitä vekottimia, ne alkaakin räjähdellä, eivät ymmärrä paradokseja, joka saa ne räjähtelemään, ristiriitatilanne on niille liikaa.

        "Mulla on sellainen visio, että olen varoittamassa ihmiskuntaa siitä, että teknologinen kehitys pitääkin pysäyttää, muuten käy huonosti."

        Ja eikö Einsteinkin sanonut jotain sellaista kuin että en tiedä, mitä aseita kolmannessa maailmansodassa käytetään, mutta neljäs maailmansota käydään kepeillä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Jos suufilaiset olisivat saaneet päättää, niin Islam olisi jotain aivan muuta, mutta heidät julistettiin harhaoppisiksi."

        Niin, samoin kuin kristityt Vedat harhaopiksi julistavat.

        En tiedä, kun en ole Vedoista niiden kanssa keskustellut.

        Eivät ainakaan toistaiseksi ole tulleet meitä tänne häiritsemään.

        Minua eivät ole häirinneet, itseasiassa lapsuudessani diggasin kristinuskoa, mutta sitten totesin, että järkeni sanoi jotain muuta. Ok, jos ihminen tulee uskossaan autuaaksi, niin mikä minä olen sitä häneltä riistämään?

        Lapsia vissiin hätäkastetaan, ilmeisesti siksi, ettei lapsi joudu helvettiin, tämä on se aika perustavan laatuinen kysymys, jos vauva kuolee, niin mihin hän menee; helvattaan, vaiko taivaaseen?

        Eihän se oikeastaan kuulu vielä kumpaankaan paikkaan.

        Ja kun maailmassa on ollut paljon ihmisiä jo ennen kristinuskoakin, niin mihinkäs he sitten menivät?

        Aivan älyvapaita yhtälöitä, eihän koko jutussa ole yksinkertaisesti järkeä.

        Hullutuksia joo...

        Mutta jotkut uskovaiset ovat ihan mukavia, jopa huumorintajuisiakin, ei se minua sinänsä häiritse, vaikka illuusiossa elävätkin, joku voisi väittää, että kaikkihan me täällä illuusiossa elämme, jotkut väittää simulaatioksi koko maailmaamme, ja onhan se sitä tavallaan.

        Joskus katselen jotain TV7 ohjelmia, mulla ei ole silleen mitään rajoituksia minkään suhteen, voin tsekata ihan mitä matskua vaan. Sitten kuuntelen välillä näiden entisten, uskoon tulleiden rikollistenkin tekemiä ohjelmia. Tarinoita elävästä elämästä, niistä mä tykkään.

        Kun kukaan ei taida olla täysin oikeassa kaikessa, niin täytyy vaan tyytyä siihen mitä tarjotaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Mulla on sellainen visio, että olen varoittamassa ihmiskuntaa siitä, että teknologinen kehitys pitääkin pysäyttää, muuten käy huonosti."

        Ja eikö Einsteinkin sanonut jotain sellaista kuin että en tiedä, mitä aseita kolmannessa maailmansodassa käytetään, mutta neljäs maailmansota käydään kepeillä?

        Niin, joku hölmö kehittääkin sellaisen aseen, joka tappaa koko ihmiskunnan hetkessä, sekin skenaario on aina olemassa, kun aseita kehitellään, jokin menee pahasti pieleen, ja ase laukeaa vahingossa.

        Nobel kehitti dynamiitin, ja oli sitä mieltä, että nyt loppu kaikki sodat, kun kukaan ei halua tulla räjäytetyksi elävältä, ja kuinkas kävikään?

        Kumma juttu miten naiiveja älykkäät ihmiset voivat olla.

        "En tiedä, kun en ole Vedoista niiden kanssa keskustellut.

        Eivät ainakaan toistaiseksi ole tulleet meitä tänne häiritsemään."

        Mene hindupalstoille, siellä jokainen toinen viestiketju on kristittyjen aloittama, hirvittävillä hyökkäyksillä hinduja ja Vedoja vastaan.

        Jos ette olisi provosoineet, täälläkin vallitsisi rauha.

        ”Hinduja” väkisin maailman ainoaan ja oikeaan kristinuskoon pakkokäännyttäja lupasi ilmoittaa poliisille, että kristinuskoa loukataan täällä. Kokeile sitä. Mutta samalla ilmoita, että olet itse tunkeutunut vieraalle maaperälle.

        Analogia tässä tapauksessa on sama: mene johonkin islamilaiseen maahan ja pakota väkisin ainoaa ja oikeaa kristinuskoa siellä ja tee tyhjäksi kaikki heidän käsityksensä Jumalasta.

        Ja sitten, koska et saa tuloksia, ilmoita Suomen poliisille, että sinun uskontoasi loukataan siellä ja odota, että Suomi julistaa sodan islamilaiselle maalle.

        Naiivia, koska miksi aloit provosoimaan ja loukkaamaan muiden uskontoa?

        Tämä suomi24: idän ja hindupalsta on sellaisille ihmiselle, jotka ovat kiinnostuneita itämaisesta filosofiasta, juuri erityisesti filosofiasta. Pakkokäännyttäjät ovat avoimesti pilkanneet kaikkea siihen liittyvää ja sinä odotat meidän kääntävän toisen posken? Te saatte siis pilkata, mutta muut eivät?

        MAANPUOLUSTUSTA EI OLE KOSKAAN LAKKAUTETTU MISSÄÄN MAASSA. OLETTE VIERAALLA ALUEELLA.

        Täällä ei olisi koskaan edes mitään puhuttu kristinuskosta, jos ette olisi pilkannut kaikkea itään liittyvää.
        _____________________________

        Kristityt lietsovat vihaa ”hinduja” vastaan ja ovat sitten yllättyneitä siitä, että ihmiset puolustautuvat heidän hyökkäyksiään vastaan. Tämä ei ole edes kristittyjen aluetta, mutta täällä he esittävät tappouhkauksia ja muita julmuuksia. Kuka täällä häiritsee uskonrauhaa?

        Kristityt nauttivat sadistisella tavalla idän palstojen vainoamisesta.

        "Foorumi on nyt otettu hallintaan. Paluuta vanhaan ei ole."

        Tyyliltään sellainen viesti on:

        Me olemme ottaneet kaikki vääräuskoiset vangeiksi ja käännytämme heidät väkisin kristinuskoon väkisin tai, jos he kieltäytyvät, kidutamme heidät kuoliaaksi.

        Mutta entäs kristittyjen niin sanottu hyvyys? Jos idän palstoja on uskominen, sitä ei ole koskaan edes ollut tiedossa. Väkivaltaa, psykoterroria, painostusta, toisinajattelijoiden vainoa ja alistamista. Ja te kutsutte tätä rakkauden sanomaksi, mikä farssi!
        Kristinuskon doktriini ikuisesta helvetistä on todella absurdein mahdollinen uskomus, ja se, että sitä yhä puolustetaan ja perustellaan, on järjettömyyden huippu, ja se on vain kristittyjen oman tyhmyyden lopputulos.

        Hinduja syytetään kristittyjen vastaisten viestiketjujen aloittamisesta, mutta tämä on puolustautuminen, vastaus siihen, että kristityt aloittavat jatkuvasti hindujen vastaisia viestiketjuja muita uskontoja vastaan, avloimesti pilkaten ja vainoten.

        Tässä on joitakin linkkejä kristittyjen avoimesta pilkkaamisesta hinduja vastaan. Tämä on, jos mikä, uskonrauhan rikkomista. Linkkejä on useita kymmeniä lisää, ja muutama kymmeniä on jo poistettu.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18650639/sanna-m--palvonta-on-raamatussa-mainittua-taivaan-kuningattarien-palvontaa
        Sanna M. palvonta on Raamatussa mainittua Taivaan kuningattarien palvontaa
        "Ja kun me poltamme uhreja taivaan kuningattarelle ja vuodatamme hänelle juomauhreja, niin miestemme luvattako teemme hänelle uhrikakkuja, hänen kuvansa muotoisia, ja vuodatamme hänelle juomauhreja?" Jeremia 44:19

        Epäjumalien palvonta ei ole mitenkään uusi ilmiö. Siihen liittyy myös haureudet ja muut seksuaaliset kieroutumat läheisesti.

        Sellaiset epäjumalan palvontamenot on ankarasti kiellettyä Raamatussa.

        Tällä tarkoitetaan siis kaikkea väärää uskontoa ja maailman kirkkoa (johon kuuluu katolilaisuus, luterilaisuus ym.). Tästä väärästä uskonnoista on ihmiset juopuneet.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18650592/emme-valita-uskonnollisten-ideologioiden-tasolla-olevasta-valhe-jeesuksesta
        Se ei ole tosin hyväksi "juoda" idän myrkkyoppia eikä muutenkaan netistä seurailla kaikkea törkyä. Väärä seura hyvät tavat turmelee.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18617400/varo-idan-harhaoppeja!

        Itämaisia harhaoppeja ja uskontoja, kuten myös valheellisia tarinoita jälleensyntymiskokemuksista ei kannata kenenkään uskoa. Ne ovat paholaisen keksimää valhetta minkä tarkoituksena on ajaa ihmiset iankaikkiseen perikatoon. Uskomalla valheen ihmiset hylkäävät Jumalan eivätkä usko Jeesukseen Raamatun mukaisella tavalla. Ilman Jeesusta ei kukaan pelastu ja pääse Taivaaseen.

        Kysymys on oikeasta Jeesuksesta, ainoasta syntiemme sovittajasta, jolla ainoalla on ”kuoleman ja Tuonelan avaimet”. Hän on ylösnoussut elämän Herra.

        Tässä on joitakin linkkejä kristittyjen avoimesta pilkkaamisesta hinduja vastaan. Tämä on, jos

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18501098/intian-aarioikeistolaiset-ja-rasistiset-hindut

        Intian äärioikeistolaiset ja rasistiset hindut

        Yleisradion uutiset on tehnyt pitkän ja hyvän jutun Intian ääri-hinduita ja heidän mahdollisista tavoitteistaan.

        Hindustanin soturit

        Laitaoikeiston suosio kasvaa muuallakin kuin Euroopassa. Seurasimme vaikutusvaltaisen hindunationalistijärjestön toimintaa Intiassa.

        Ihan jutun kuvien perusteella tulee Euroopan 1930-luku pelottavalla tavalla mieleen.

        TÄSSÄ ON HJÄTETTY HUOMIOTTA:
        Koillis-Intiassa sijaitsevassa Tripuran osavaltiossa vuodesta 1989 toiminut NLFT on puolisotilaallinen kristillinen liike, joka toivoo irtautuvansa Intiasta ja perustavansa Tripuraan kristillisen fundamentalistihallituksen. NLFT ei suvaitse lainkaan muita uskontoja kuin kristinuskoa, ja ryhmä on toistuvasti osoittanut olevansa valmis tappamaan, kidnappaamaan tai kiduttamaan hinduja, jotka kieltäytyvät kääntymästä sen protestanttisen fundamentalismin äärimmäiseen muottiin.
        Vuonna 2000 NLFT vannoi tappavansa kaikki Durga Puja -juhlaan (vuosittainen hindujuhla) osallistujat. Toukokuussa 2003 ainakin 30 hindua murhattiin erään NLFT:n tappoiskun aikana.

        SYYLLISTETÄÄN SUOMALAISIA HINDUJA SIITÄ, MITÄ INTIAN KRISTITYT TEKEVÄT.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18399989/ei-kiinnosta-idan-humpuuki
        Ei kiinnosta idän humpuuki

        Onko kukaan ihminen koskaan hyötynyt idän opeista pätkääkään? Ei ole, uskallan väittää!

        "Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18529997/tyhjan-saa-pyytamattakin
        Tyhjän saa pyytämättäkin

        Jos olen ymmärtänyt oikein itämaisissa uskonnoissa ja meditaatioharjoitteissa etsitään sisäistä tyhjyyttä. Voisi kuvitella, että ihmiset haluaisivat ennemminkin täyttyä kuin köyhtyä entisestään vielä surkeampaa.

        Lisää kristittyjen pilkka aloituksia:

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18476352/hupaisa-poiminta-itatietajien-quotlogiikastaquot

        >>Pilkkasitte idän filosofiaa tietämättä siitä mitään. Vaikka monissa yliopistoissa käynyt tutkija opiskelisi niitä sadan vuoden ajan, hän ei silti tietäisi teksteistä paljoakaan. Ja te pilkkaatte tekstejä tietäen, miten vääriä kaikki idän tekstit ovat.<<

        No miten tämän kirjoittaja voi niitä pitää totuuden lähteinä, jos ei juuri kukaan tajua niistä joogien jupinoista itsekään paljon mitään. Tuon kirjoittaja ei varmaan itsekään.
        Kaikenmoista korkealentoista viisautta ja kvasitietoutta maailmaan on mahtunut , oli sanskriitiksi tai muuksi. Ei se välttämättä toki huonoa ole, mutta ei Raamatun totuutta kumoavaa- se toki kuulostaa niin syvähenkiseltä, kun eteerisyydessään ja mystisyydessään kiehtoo...
        Tuo hindulaisuuden takapajuisuuskin ihmetyttää, miksei siellä tuhansia vuosia köyhyydessä eläneessä. Intiassa päin ole pahemmin edistystä tapahtunut, muuta kuin viime vuosikymmeninä länsimaiden vetämänä..hmm

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18579815/jooga-ja-aurinkotervehdys

        Totuus. Auringonpalvonta alkoi muinaisessa Babyloniassa, josta se levisi kaikkialle myös Intiaan. Jumalan sana (Raamattu) kieltää auringonpalvonnan ja pitää sitä syntinä. Auringonpalvonta on pahan saatanan eksytys, jonka kautta hän eksyttää ihmiset kumartamaan ja palvomaan luotuja taivaankappaleita Luojan sijasta:

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18527350/hindulijat-raivoavat-taalla-ettei-kristinuskossa
        ole itsessään mitään aitoa! No miksi sitten hyökkäilette "nollaa vastaan"? Eikö hnduilijan vaan kannattaisi piehtaroida siinä loputtomassa sieluncruisailun itseriittoisuudessa ja arroganssissa.
        Aivopierua täällä pukkaa loputtomasti ....

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18478642/jalleensyntymisoppikaunisteltu-sielunvaellus-ei-kuulu-kristinuskoon

        Jälleensyntymisoppi/kaunisteltu sielunvaellus ei kuulu kristinuskoon

        Se on räikeässä ristiridassa raamatullisen ylösnousemusopin kanssa ja ihmiskuvan kanssa. Ihmisen persoona ja kokonaisuus pysyy aina samana. Ei ole mikään sielunvaelluksen kierrätystuote .
        Siksi on irvokkaan epäloogista väittää, että se "olisi poistettu"..mutta ainahan nämä vedaveijarit syöttävät jotain propagandaa vihamielisessä eetoksessaan.
        Voi sun hildeenit..

        MUISTUTAMMEVIELÄ KERRAN, ETTÄ TÄMÄ EI OLE KRISTINUSKON PALSTA.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18276737/monet-osomushoidot

        Monet osomushoidot

        perustuu idän uskontoihin ja niistä lisää tässä. https://www.youtube.com/results?search_query=kun+valo+on+pimeyttä

        TÄÄLLÄ PILKATAAN TAAS IDÄN OPPEJA, MUTTA KRISTINUSKON OPPEJA EI VOI PILKATA. MIKSI?
        __________________________
        Sama kristitty riehuu ympäri idän ja hindujen palstoja "varoittaen ihmisiä" kaikenlaisista kauheuksista, hän on väkivalloin haluaa käännyttäa kaikki kristinuskoon, niin pakolla, että siitä tulee oksettava olo. Se pitää keppiä käärmeenä ja käärmettä keppinä. Kaikkialla on suuri vaara, ja kaikki, mikä on idässä, on vaarallista, kaikkialla hän ei näe muuta kuin Intian, ja vaikka Japani on myös itää, se on hänelle kaikki Intiaa, joten Intiasta on tullut hänelle suuri mörkö. Ja kaikki idässä on niin vaarallista, jopa kasvit ja yrtit, kaikki.

        Idän palstoilla ei ole ollut rauhaa yli puoleen vuoteen, ja käännyttäjä puhuu vain saatanasta, hän puhuu vain joogasta ja meditaatiosta, joka kaikki on pahuuttaa ja saatanaa. Vain hänen uskontonsa, helluntailaisuus puhuu pelastaa, jopa luterilaiset ovat kaikki saatanasta.

        Meditaatio on saatanasta ja noituudesta, vaikka hän ei tiedä, että hänkin meditoi jatkuvasti, hän meditoi idän "saatanallisia" oppia. Meditaatio tarkoittaa ainoastaan intensiivistä ajattelua jostakin asiasta, mitään muuta meditaatio ei tarkoita. Hän itse meditoi intensiivisesti vuodesta toiseen pohtiessaan, miten käännyttää pakanat kristinuskoon. Tämä juuri, jos jotain, se on voimakasta meditaatiota, jopa voimakkaampaa kuin muut meditaatiot.

        Vaikka ajattelisitte taloa, kotia, sekin on meditaatiota. Jos ajattelette voimakkaasti jotakuta, jota rakastatte tai vihaatte, meditoitte, se on meditaatiota.

        Joka paikassa on "noituutta ja saatanaa," vaikka saatana onkin allegoria.Hän puhuu koko ajan helvetin kidutuksesta, johon kaikki uskottomat joutuvat. Heikoimmat idän palstoilla tarvitsevat jo Uskontojen uhrit järjestön apua. Vaikka idän palstoilla ei pitäisi puhua kristiniskosta lainkaan.

        Hän puhuu kaikkialla siitä, miten kaikki muut ovat riivattuja, tajuamatta, että hän itse käyttäytyy riivaajamaisesti.

        Jättämättä huomiotta sitä tosiasiaa, että idässä on kovin paljon eri etnisiä ryhmiä ja tuhansia eri uskontoja, filosofioita, hän niputtaa koko itäisen pallonpuoliskon yhteen ja sanoo, että se on kaikki Intia, vaikka kyseessä olisi Japani. Jopa kasvit idässä on kaikki pahasta, siis ihan saatanasta kaikki.
        _________________________
        KRISTITTY SYYLLISTI:

        "Voin vakuuttaa, että itämaiset ihmisfilosofiat kuten budhalaisuus ja siihen läheisesti liittyvät vedalaisuus ja vastaavat ovat syntyneet pimeissä ooppiumiluolissä "

        Oopiumin pimeissä luolissa on tietoisuutesi, muita vihaava kristitty, vihasi ja ylemmyydentuntosi maailman muihin uskontoihin ja ihmisiin nähden.

        MUTTA
        VEDALAISUUTEEN EI LIITTY HUUMEITÄ. SE ON RAITIS FILOSOFIA.

        VAKAVA SYYTÖS, KOSKA KRISTITTY EI TIEDÄ, ETTÄ:

        Vedalaiset, erityisesti vaishnavat, noudattavat neljää periaatetta. RAITTIUDEN PERIAATTEET. RAITTIUTTA - HE KAIKKI OVAT RAITTIITA AINA.

        perustuu idän uskontoihin ja niistä lisää tässä. https://www.youtube.com/results?search_query=kun valo on pimeyttä

        Eräs kristitty uhkasi, että jos kirjoittaisin vielä yhdenkin viestin Vedoista, hän ampuu minut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eräs kristitty uhkasi, että jos kirjoittaisin vielä yhdenkin viestin Vedoista, hän ampuu minut.

        Joku toinen kristitty kirjoitti:

        AP on antikristuksen lakeija joka sotii Kaikkivaltiaan Jumalan luomaa järjestystä vastaan. Jokainen uskovainen joka surmaa AP:n ansaitsee paikan Taivasten valtakunnassa. AP taas joutuu ikuiseen kadotukseen tuliseen järveen Pedon seuraksi.

        Hinduja on ihan turha kuolemalla pelotella.

        "Joskus katselen jotain TV7 ohjelmia"
        Sid Rothiako myös? Kaikenlaista sielläkin on.

        "Ihmiset palvovat rahaa nykyään, siksi kai se viisaus jääkin hankkimatta, "
        Totta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "En tiedä, kun en ole Vedoista niiden kanssa keskustellut.

        Eivät ainakaan toistaiseksi ole tulleet meitä tänne häiritsemään."

        Mene hindupalstoille, siellä jokainen toinen viestiketju on kristittyjen aloittama, hirvittävillä hyökkäyksillä hinduja ja Vedoja vastaan.

        Viihdyn tällä palstalla, koska sana on ns, vapaa.

        Olen sillai uskonnoton, joten mitäpä minä muualla tekisinkään?

        Uskonnoissa on viisauksia, ja vähän muutakin, joka kiinnostaa, mutta en koe mitään oikein omakseni, ihminen on laumaeläin, ja kehittänyt uskontoja sen pohjalta.

        Itse vierastan ihmislaumoja, en oikein jaksa osallistua sellaiseen.

        "tse vierastan ihmislaumoja, en oikein jaksa osallistua sellaiseen."

        Sama täällä. Siunattu hiljaisuus, siunattu yksinolo.

        "Olen sillai uskonnoton, joten mitäpä minä muualla tekisinkään?"

        Vedat on ennen kaikkea mahtava ja syvällinen filosofia, universaali.

        Yli 90 prosenttia Vedoista on aineellisia tietoa, ja loput henkistä tietoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Joskus katselen jotain TV7 ohjelmia"
        Sid Rothiako myös? Kaikenlaista sielläkin on.

        Mitä nyt sattuu milloinkin tulemaan.

        Gosbel-musiikki kuulostaa joulumusiikilta, joten siitä tulee rauhallinen olo.

        Kuuntelen kyllä vanhaa hevirokkiakin, sitä mitä kuuntelin joskus teininäkin.

        En tiedä ketkä uskovat täällä netissä oikein riehuu, eihän TV7 nyt mitään uhkailuja välitä, en ole ainakaan huomannut, kai siellä joskus joku jotain helvettiä mainostaa, mutta aika harvoin.

        Aika hurjiakin videoita uskovista on joskus näytetty, missä kaikki huutaa, ja sekoilee mitä sattuu, TV7 ei taida sellaisiakaan kuitenkaan näyttää.

        Ihmiset on kyllä ihan sekaisin, jos tulevat tänne uhkailemaan, antaisivat ihmisten olla, jos kiinnostaa Veda-kirjallisuus, niin se on jokaisen ihan oma asia.

        En tiedä sitten, jos täällä on joitain nuoria henkilöitäkin, jotka voivat olla liian radikaaleja näkemyksissään, ja tekevät kaikenlaisia ylilyöntejä, tämä nettihän on aika "villi länsi", täällä voi olla vaikka minkälaista meininkiä. Nuoret voivat olla aivan liian kiihkeitä näkemyksissään, se vaan kuuluu siihen ikään. Jos täällä taas on joitain vanhollisia, niin he ovat sitten juttu erikseen, en oikein usko, että tulevat tänne nettiin. Muistan millaisia penteleitä nämä vanholliset oli joskus, täynnä vihaa, ja katkeruutta, ei heitä enää kait niin paljoa ole.

        Eipä heistä kannata välittää, voi vaan todeta, että kannattaisi lukea ne Jeesuksen jutut ihan ajatuksella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Olen sillai uskonnoton, joten mitäpä minä muualla tekisinkään?"

        Yli 90 prosenttia Vedoista on aineellisia tietoa, ja loput henkistä tietoa.

        Joo, ei mulla ole mitään ennakkoluuloja koskaan minkään suhteen ollutkaan, yleensä siis luen mitä vaan vastaan tulee, vaikka olis ihan Aku Ankka-henkisyyttä koko juttu.

        Kun tonkii kaikenlaista, niin sitä sitten muodostaa siitä kaikesta jonkinlaisen synteesin, onhan se sellaista salapoliisin työtä, mutta eihän totuuden etsimisen pidäkään olla liian helppoa.

        Hyvä, että jotkut jaksaa vielä etsiä totuutta tässä nykyajassa, ei se ole enää vissiin kovinkaan muodikasta. Kai se sitten vähän sellaista yksinäisen erakon duunia on, ei ole mitään joukkovoimaakaan takana. Tietoahan löytyy vaikka kuinka paljon vaikka mistä, mulle tää netti onkin oikea aarrearkku, tutkin kaikkea, ja katselen kaikenlaista täältä. Voi tää kyllä olla Pandoran lipaskin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "tse vierastan ihmislaumoja, en oikein jaksa osallistua sellaiseen."

        Sama täällä. Siunattu hiljaisuus, siunattu yksinolo.

        Ihminen, joka suuntautuu henkisyyteen taitaa väkisinkin joutua vähän muista syrjään, kaikki pinnallisuus on vastenmielistä, ihmisten tekopyhyys, materialismi ylipäätään, ihmiset kuvittelee elävänsä vaan yhden kerran, ettei ole mitään kuoleman jälkeen, kaikki on sattumien summa, mun mielestäni aivan älyvapaata, vaikka nämä ihmiset itse pitävät itseään kaikkein fiksuimpina kaikista ihmisistä.

        Kyllä mä luulen, että kaikki tämä tulee muuttumaan ihan erilaiseksi, tämä aikamme on vaan nyt tällaista, jos tiede vaikka todistaa, että kuolemattomuus on tosiasia, tietoisuutemme ei ole materiasta riippuvainen jne.

        "Kyllä mä luulen, että kaikki tämä tulee muuttumaan ihan erilaiseksi"

        On hienoa, että on vielä jäljellä syvällisiä ihmisiä. Tyhjänpäiväisyys, aikamme vitsaus. Seuraavan kerran syvälliset ihmiset kansoittavav maan hieman alle 426 000 vuoden kuluttua. Kun uusi Satya yuga alkaa. Vähitellen entropia pahentaa tilannetta, ja niin jatkuu loputtomiin, aikakaudesta toiseen, tuhosta tuhoon...

        "Ihminen, joka suuntautuu henkisyyteen taitaa väkisinkin joutua vähän muista syrjään"

        Seura muuttaa kaltaisekseen.
        ________________________

        Omar Khaijam

        Elääksesi viisaasti sinun on tiedettävä paljon,
        Kaksi tärkeää sääntöä, joista aloittaa
        Mieluummin ole nälissäsi kuin söisit ihan mitä tahansa,seurassa,

        Mieluummin ole nälissäsi kuin söisit ihan mitä tahansa,
        Ja parempi olla yksin kuin kuin kenen tahansa seurassa.

        Käännösvirheet suomen kielellä:

        Henkinen ruoka on kuin ruumiillinen ruoka.
        Se, mitä otamme vastaan, on tunnettava.

        ***

        On parempi tehdä rauhassa sitä, mitä rakastaa, -
        kuin tuhlata aikaa kelvottomien parissa.

        ***

        Vahvat ja fiksut haluavat olla yksin,
        Pysyy kaukana meluisasta seurasta.

        ***

        Elämä hölmön kanssa on raskas taakka.
        Ei ole mitään rikkautta, joka olisi arvokkaampaa kuin henkilökohtainen aika.

        Omar Khayyam oli persialainen ja tadžikistanilainen filosofi, matemaatikko, tähtitieteilijä ja runoilija.

        Suuren filosofin elämäkerta

        Omar Khayyam Nishapuri syntyi 18. toukokuuta 1048. Poika opiskeli 8-vuotiaasta lähtien matematiikkaa, tähtitiedettä ja filosofiaa, ja neljä vuotta myöhemmin hänestä tuli Nishapurin madrasan (muslimien oppilaitoksen) opiskelija. Myöhemmin hän opiskeli myös Balkhin, Samarkandin ja Bukharan madrasoissa. Siellä hän suoritti muslimilain ja lääketieteen opinnot erinomaisin arvosanoin ja sai hakimin (lääkärin) pätevyyden.

        Vuonna 1074 Khayyam johti Isfahanin suurinta tähtitieteellistä observatoriota ja teki myöhemmin pyhiinvaellusmatkan Mekkaan. Vuodesta 1097 lähtien hän työskenteli lääkärinä. Elämänsä viimeisten 10-15 vuoden aikana filosofi oli vain vähän tekemisissä ihmisten kanssa ja piti enemmän yksinäisyydestä. Hän kuoli 4. joulukuuta 1131. Historioitsijoiden mukaan runoilija vietti viimeiset hetkensä lukemalla Ibn Sinan (Avicenna) ”Parantamisen kirjaa”. Kun hän tuli kohtaan ”Yhtä ja universaalisuutta”, hän laittoi hammastikun kirjan päälle, nousi ylös, rukoili ja kuoli.

        https://www.youtube.com/watch?v=qDqTBlKU4CE
        Amira Willighagen - O Mio Babbino Caro

        Tämän tytön lahjakkuus on seurausta edellisistä elämistä. Se selittää lasten nerokkuuden kaikilla aloilla, myös tieteen aloilta
        Kun huomaat sen pienen lapsen eleet ja tunteet laulamisen aikana. Niin pieni lapsi ei ole vielä tässä elämässä päässyt kokemaan sellaista tunnetta (aikuisen rakkauden suhteen), että hän voisi esiintyä tuolla tavalla.

        En edes puhu hänen enkelimäisestä äänestään. En ole koskaan kuullut aikuisen laulavan paremmin samaa laulua esitettäessä.

        Karman ansiosta henkilöllä voi olla erinomaisia kykyjä tietyllä alueella ja saavuttaa nopeasti erinomaisia tuloksia.

        Ajatus sielun jälleensyntymisestä oli kristinuskossa elossa aina Konstantinopolissa 6. vuosisadalla jKr. pidettyyn kristillisen kirkon 5. ekumeeniseen konsiiliin asti.

        Peruuttamisen syyt määräsi paavi keisari Justinianuksen painostuksesta. Kun kristinuskosta tuli useiden vuosisatojen vainojen jälkeen Rooman valtakunnan virallinen uskonto, siitä päätettiin tehdä yhteiskunnallisesti hyväksyttävämpi. Tuon ajan ideologit uskoivat, että jos ihmiset tietäisivät, että heillä on enemmän kuin yksi elämä elettävänä, he voisivat rentoutua. Tässä mielessä käsite ”kertakäyttöelämä”, jonka jälkeen on joko ikuinen helvetti tai ikuinen paratiisi, vaikutti heistä käytännöllisemmältä. Poliitikkojen ajatuksen mukaan tämän piti kannustaa ihmisiä enemmän lainkuuliaisuuteen. Siksi Raamatusta poistettiin monia tekstejä, joissa oli ajatus uudestisyntymisestä.

        Origenes, yksi kuuluisista varhaiskristillisistä teologeista, puhui avoimesti jälleensyntymisestä. Mistä muualta kuin evankeliumin varhaisimmista versioista hän sai nämä ajatukset? Ja Tuomas Akvinolainen puhuu Summa Theologica -teoksessaan sielun kyvystä vajota alempiin elämänmuotoihin (gravitas) ja nousta korkeampiin ruumiisiin (levitas). Monet varhaiskristityt hyväksyivät jälleensyntymisen, koska se selittää elämänmuotojen moninaisuuden sekä monia kiistanalaisia kysymyksiä, joita ei voida muuten selittää. Esimerkiksi: miksi hyville ihmisille tapahtuu pahoja asioita, kun taas suoranaiset roistot menestyvät? Yleisesti tiedetään myös, että Johannes Kastajan katsottiin olevan Vanhan testamentin profeetta Elian reinkarnaatio.

        Jälleensyntyminen on eräänlainen mekanismi, joka takaa meille kaikkien toiveidemme täyttymisen, johon elämä yhdessä kehossa ei tietenkään riitä.

        Vedoissa puhutaan 8 400 000 elämänmuodon tai kehotyypin olemassaolosta tässä maailmankaikkeudessa, jotka antavat sielulle mahdollisuuden kokea eri kehoissa kaikki aistikokemuksen lajit. Tämä on sama kuin se, että sama ihminen voi muuttua erilaisiin autoihin, lentokoneisiin, höyrylaivoihin, sukellusveneisiin jne. ja tämän ansiosta hän nauttii liikkumisesta eri elementeissä (maa, vesi, ilma). Vedan mukaan jälleensyntyminen on eräänlainen mekanismi, joka takaa meille kaikkien toiveidemme täyttymisen, johon elämä yhdessä kehossa ei tietenkään riitä.

        Kuolema on viiden aistin kyvyttömyys havaita ulkomaailman esineitä. Kun aistien toiminta lakkaa, sielu ei kuitenkaan kuole, vaan odottaa siihen asti, kunnes aistit heräävät jälleen henkiin uudessa kehossa. Vain liha pelkää kuolemaa, sielulle kuolema on tilaisuus toteuttaa kuolemattomuutensa. Kuolemaa ei tarvitse pelätä, sillä kuolema on vain kyvyttömyyttä havaita ulkoista petosta aisteilla. Vain se, joka elää lihan tyydyttämiseksi, kuolee. Kuoleman voittamiseksi riittää, että tuntee oman ikuisen luontonsa. Sinun on tuhottava omistajuuden tunne ja murrettava ulkomaailmaan liittyvät siteet. Luovu kaikesta, mikä sitoo sinut näkyvään todellisuuteen. Anna valemaailman huolehtia kehostasi. Jätä itsellesi vain äly. Sen avulla oivallat todellisen itsesi ja voitat kuolemanpelon.

        On erilaisia sukritn muotoja karma-sukriti, gyana-sukriti ja bhakti-sukriti.

        Jos jollakulla on paljon bhakti-sukritia mutta ei karma-sukritia, hän voi syntyä bhaktaksi, mutta koska hänellä ei ole aineellista sukritia, hän voi olla köyhä koko elämänsä ajan.

        Ja jos Bhakti-sukritia ei ole, mutta on karmaa ja gyanaa, ihminen voi olla rikas ja älykäs, mutta täysin ilman henkisyyttä.

        Bhaktat useim syntyvät uudelleen bhaktojen perheissä ja edistyvät edelleen.

        Niillä, jotka tekevät kovasti töitä mutta tulevat hädin tuskin toimeen, on huono karma-sukriti (aineelliseen menestykseen liittyvä sukriti).

        Muilla aloilla he saattavat olla aivan tavallisia ihmisiä. Heidän huono karmansa vaurauskysymyksissä johtuu siitä, että he ovat aiemmassa elämässään ottaneet paljon velkoja eivätkä maksaneet niitä takaisin, joten nyt he joutuvat työskentelemään lähes ilmaiseksi.

        He eivät ehkä ole olleet kovin anteliaita, ja siksi he kärsivät nyt köyhyydestä. Ne, jotka nauttivat aineellisesta menestyksestä ilman paljon työtä, saavat sitä vastoin nyt sen, mitä he ansaitsivat menneisyydessä hyväntekeväisyystyönsä kautta.

        Mutta yleinen periaate on sama: saamme tänään sen, minkä ansaitsimme eilen (edellisessä elämässä).

        On olemassa kolmenlaista hurskautta (sukritia). Bhaktivinoda Thakur kirjoittaa tästä. On karma-sukriti, gyana-sukriti ja bhakti-sukriti. Ihmiset, joilla on hyvä karma-sukriti, hankkivat helposti vaurautta.

        Ihmiset, joilla on gyana-sukriti, oppivat ja hankkivat helposti tietoa.

        Esimerkiksi Einsteinilla on kovin hyvä gyana-sukriti.

        Sukriti on ”valuutta”, jolla voimme saada jotain. Tekemällä punyaa (hurskasta toimintaa, hyviä tekoja) ansaitsemme sukritia (hurskaus, hurskaan toiminnan määrällinen mitta). Tekemällä papa (syntistä toimintaa) ansaitsemme dushkriti (syntisyyttä).

        Jos ihminen on harjoittanut hyväntekeväisyyttä jne., hän on ansainnut karma-unmukhi-sukritin, jonka ansiosta hän saa paremman syntymän ja aseman seuraavassa elämässä jne.

        Jos henkilö on viljellyt tietoa, lukenut Vedoja, suorittanut askeesia, hän on ansainnut gyana-unmukhi-sukritin, niin seuraavassa elämässä hän joko kehittää luopumista edelleen tai saa persoonattoman vapautuksen.

        Jos joku on ollut kosketuksissa tadiyaan,... ollut vuorovaikutuksessa vaisnavojen kanssa jne. jne. , hän on ansainnut bhakti-unmukhi-sukritin, jonka avulla hän voi saada bhakti-lata-bhijan.

        Se, kuinka nopeasti ihminen saa bhaktin tai shraddhan siemenen, riippuu siitä, kuinka paljon bhakti-sukritia hänellä on, eli kuinka valmis hänen sydämensä maaperä on vastaanottamaan siemenen, kuinka valmis hän on kuulemaan sadhun sanat.

        Vuonna 553 jKr. 165 kirkon virkamiestä tuomitsi reinkarnaation. Sitä ennen se oli ollut kristillinen perusopetus.
        Reinkarnaatio on tosiasia. Se, että se ei enää ole osa nykypäivän kristillistä uskomusta

        Jälleensyntymisen käsite oli läsnä aluks aivan kaikilla kansoilla.

        Ei ole epäilystäkään siitä, että meidän on muutettava ulkoista kehoamme. Se tapahtuu meille jo yhden elämän aikana. Lääketieteen mukaan kaikki kehon solut korvautuvat uusilla soluilla 7-10 vuoden välein. Tämä tarkoittaa, että 7-10 vuoden välein olemme eri kehossa. Käytännössä koemme erilaisia kokemuksia eri kehoissa tämän elämän aikana. Elämä lapsen, kypsän ihmisen ja vanhuksen ruumiissa on täysin erilainen tunne. Ruumis muuttuu, mutta havaitsemisen kohde, sielu, pysyy samana.

        Katso valokuviasi eri vuosilta, lapsuudesta alkaen. Kehot ovat täysin erilaisia, mutta saman persoonallisuuden sisällä. Tätä kutsutaan sisäiseksi jälleensyntymiseksi eli sielun siirtymiseksi eri kehoihin tässä elämässä.

        Jälleensyntymismekanismi on sellainen, että ensin sielu luo tiedostamattaan halujensa ja tekojensa kautta hienovaraisen mentaalisen matriisin tai piirroksen tulevasta kehostaan. Tämä on eräänlainen hakemus tulevaa kehoa varten.

        Sielun ympärillä oleva mentaalinen matriisi alkaa täyttyä aineellisilla elementeillä, ja näin syntyy uusi keho.

        IHMISELÄMÄ tarjoaa optimaaliset olosuhteet VAPAAN TAHDON ilmenemiselle. Mutta tätä VAPAUTTAA VOIVAT RAJOITTAA MENNEIDEN TEKOJEN - aiemmin tehtyjen VALINTOJEN - seuraukset. Miksi meidät pakotetaan vastoin tahtoamme kokemaan jokin kokemus? Vastaus on KARMA, syyn ja seurauksen laki.

        Jos aasialainen kysyy minulta, mikä Eurooppa on, minun on pakko vastata: 'Se on se osa maailmaa, jossa ihmiset ovat pakkomielteisiä sen fantastisen ajatuksen suhteen, että ihminen on luotu tyhjästä ja että häntä ei ole ollut olemassa ennen hänen nykyistä syntymäänsä'."" A. Schopenhauer

        ...

        Jo antiikin kreikkalainen filosofi Parmenides väitti, että jos jokin on olemassa, se on aina olemassa*. Kaikki voidaan kyseenalaistaa paitsi yksi ilmeinen totuus: olen olemassa, ja siksi olen Parmenideen mukaan ollut olemassa aina enkä lakkaa olemasta tulevaisuudessa. ..
        Viittaus Parmenidekseen tuskin vakuuttaa ketään enää, mutta ajatus on tarpeeksi looginen, jotta ihmiset palaavat siihen yhä uudelleen ja uudelleen. Jos on olemassa aineen säilymislaki ja energian säilymislaki, miksi ei voi olla tietoisuuden säilymislakia? Monet muinaisina aikoina löydetyistä laeista on löydetty uudelleen vasta nyt.

        Edit Piafin reinkarnaatio?

        https://www.youtube.com/watch?v=mZ8QH_y1Gl0

        Jonathanin ääni on todella hämmästyttävä, melkein ei-ihmismäisen kaunis.
        https://www.youtube.com/watch?v=www3RwEKcm4

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oli jossakin aiemmassa elämässään taidemaalari, ja jos hän saa jälleen ihmiskehon, hän maalaa jälleen, mutta jo monimutkaisemmin.

        Osaa laittaa nimikirjoituksenkin..

        https://www.youtube.com/watch?v=7XOl48ssdyo&pp=ygURcGFpbnRpbmcgZWxlcGhhbnQ=

        https://www.youtube.com/watch?v=FZCEJCrWCA0

        https://www.youtube.com/watch?v=7XOl48ssdyo

        Karana-deha ( " kausaalikeho") on alitajuinen mieli tai muistin, menneiden kokemusten ja piilotettujen halujen syvimmät arkistot. Toisin sanoen se on se osa tietoisuuttamme, jota emme itse tajua ennen kuin vasta myöhemmin.

        Alitajunta on se tietoisuuden kellari, josta emme ole tietoisia. Tosiasia on, että karma on olemassa neljällä ilmenemistasolla: bija (halun siemen, josta emme ole vielä tietoisia), kuta (taipumus tai halu johonkin - halun ilmenevämpi vaihe), phalon-mukham (halujen täyttämiseen tähtäävät teot) ja phala (täytetyn halun hedelmä). Kaksi ensimmäistä vaihetta (kuta ja bija) ovat sitä, mikä on alitajuista, eli tiedostamattomia tai puoliksi tiedostettuja haluja. Tällöin ihminen ei itse vielä tiedä, mitä hän haluaa huomenna tai vuoden päästä, koska näiden halujen siemenet ovat hyvin syvällä karana-dehassa. Kun halun siemen ajan ja vastaavan astrologisen ajanjakson ja transitin vaikutuksesta alkaa itää, se tulee meille ilmeiseksi, koska se siirtyy alitajunnasta todelliseen tietoisuuteen. Ja silloin alamme toteuttaa tätä halua.

        Mikä on synti vedalaisuuden mukaan?
        Synti

        Ihmisiä ei voi arvioida ja jakaa hyviin ja huonoihin minkään ulkoisen ominaisuuden perusteella. …
        Mikä tahansa vika ihmisessä osoittaa vain, että hän on heikko, että hän on samskarojensa vanki, että häntä sitovat karmansa periaatteet, jotka ilmenevät huonoina taipumuksina, tuhoavina taipumuksina (myös itseensä nähden) ja väärinä uskomuksina.
        TÄRKEINTÄ OVAT HENKILÖN IHANTEET, MOTIIVIT JA PYRKIMYKSET.
        Jos ihminen pyrkii puhdistumaan, hänet puhdistetaan (ennemmin tai myöhemmin). Se on vain ajan kysymys.

        MIKÄ TAHANSA VIRHE IHMISESSÄ ON PORTTI JUMALAN ARMOON.
        Oman henkisen etun vuoksi et saa asettaa itseään kenenkään yläpuolelleen.

        ”Vishnu Puranassa” sanotaan näin: on vain yksi sääntö: ”muista aina Vishnu ja älä koskaan unohda Häntä”.

        ABSOLUUTTISESTÄ NÄKÖKULMASTA KATSOTTUNA ON OLEMASSA AINOASTAAN YKSI SYNTI. JUMALAN TÄYDELLINEN UNOHTAMINEN.

        Varmasti on olemassa ERILAISIA SÄÄNTÖJÄ, joita tulisi noudattaa, mutta niiden noudattaminen ei takaa, että löydät rakkauden Jumalaa kohtaan.

        Ihminen voi noudattaa kaikkia sääntöjä, MUTTA SILTI halveksia kaikkia, olla ylpeyden ja vääränlaisten ajatusten vallassa omasta asemastaan ja - pahimmassa tapauksessa - asettaa itsensä muiden yläpuolelle ja pitää itseään Jumalana.

        Ulkoinen puhtaus ei takaa sisäistä puhtautta, se on vain edellytys. Emme voi tuomita muita ihmisiä, koska emme ole päässeet siitä yli itsessämme, ja jos tuomitsemme muita, saatamme joutua ylpeyden ja harhan uhriksi. Ja jos voitamme paheet, olemme luonnollisesti armollisia langenneille…

        Kuinka Kali toimii?

        Elävillä olentoilla voi olla erilaisia haluja, ja niiden toteuttamiseksi tarvitaan erityisiä paikkoja ja aikoja. Esimerkiksi jos henkilö nauttii laskettelusta, hän tarvitsee mennä joko vuorille, joissa lumi on ikuinen, tai odottaa talvea. Kesällä lämpimissä paikoissa tämä halu ei voi toteutua. Krishna luo erilaisia paikkoja ja erilaisia vuodenaikoja erilaisten halujen toteuttamiseksi. Neljä aikakautta voi verrata neljään vuodenaikaan. Kali-yuga on tarpeen niille, jotka haluavat elää yhteiskunnassa, jossa syntiä ei pidetä syntinä, vaan se päinvastoin on laillista Kali-yugussa. Tämä aikakausi on niille, jotka haluavat nauttia alhaisemmista makuista tietämättömyyden ja himon ominaisuuksissa.

        Kyse ei ole hengellisen alamäen vaikutuksesta sinänsä, vaan aikakausien vaihtumisesta, jolloin ihmiset tulevat yhä alhaisemmilla haluilla. Aikakaudet muuttuvat degradaation suuntaan entropian yleisen lain mukaisesti, joka sanoo, että "epäjärjestys suljetuissa järjestelmissä kasvaa ajan myötä". Yksinkertaisesti sanottuna tämä entropian laki kuuluu näin: "aloitimme hyvin, päätimme huonosti". Ja tämä laki koskee kaikkia materiaalisia prosesseja tässä maailmassa. Ajan energian muodostavat kolmen guñan impulsseista, ja nämä guñat etenevät vakiosarjassa: hyve -> intohimo -> tietämättömyys. Kaikki herää aluksi (hyve), sitten kehittyy (into) ja vähitellen tuhoutuu (tietämättömyys).

        Mitä tulee Kalin toimintaan, hän toimii kuten mikä tahansa hallitsija, lähettiläidensä välityksellä, jotka eivät ehkä edes tiedä siitä.

        Kali-yugan kesto on 1200 vuotta, kuten on vahvistettu Shrimad-Bhagavatamissa, mutta ei ihmisten, vaan puolijumalien laskelman mukaan, ja meidän laskelmamme mukaan se on
        432 000 vuotta.

        Raamattua tuhansia vuosia vanhemmissa teksteissä on monia kuolleista herättämisiä. Niitä tarinoita ei ole ainoastaan Raamatussa.

        Se on ollut tiedossa jo luomakunnan alusta lähtien.

        Laitanpa tähänkin sitten sen tarinan.

        Seuraava tarina löytyy muinaisista teksteistä. Tarina on hyvin pitkä, mutta lyhyesti sillä tavalla:

        Lyhyesti sanottuna kuningas Citraketu oli lapseton ja yritti pitkään saada lapsia. Lopulta hän sai pojan.
        Poika kuoli , murhattiin. Tämä on pitkä tarina.

        Viisaat miehet, tietäjät, tulivat kuninkaan luokseen ja onnistuivat palauttamaan lapsen sielun takaisin lapsen kehoon (herättivät kuolleista).

        Ja mystisen voiman avulla lapsi herätettiin henkiin.
        Silloin tietäjä sanoi: "Saarnaa tälle miehelle!". Ja silloin sielu alkoi saarnata, hän (lapsen muodossa).
        Ja lapsi alkoi puhua kuin aikuinen, lyhennettynä, tiivistettynä näin:

        "Miksi ihmeessä kutsut itseäsi isäkseni? Ja miksi hän kutsuu itseään äidikseni? Miksi luulet, että olen sinun poikasi? Kuinka monta poikaa sinulla oli, kun siirryit kehosta toiseen tässä maailmassa?
        Minulla itselläni on ollut lukemattomia äitejä ja isiä. Mutta nämä suhteet ovat vain mayaa.

        Kuinka monta poikaa sinulla oli, kun siirryit kehosta toiseen tässä maailmassa?

        Pidätte minua kehona, mutta minulla ei ole mitään yhteistä tämän kehon kanssa. Olen ikuinen sielu."

        Ja tämän jiva-saarnan kautta ...-tietoisuus heräsi kuninkaassa.

        Kuvakin tästä.
        https://back2godhead.com/wp-content/uploads/2012/12/119_1976_11-12-35-crop-1024x804.jpg

        Kun kehoni kuolee, minä en kuole, koska en ole tämä keho. Kehoni ei ole sama kuin minä. Minä olen tietoisuus, minä olen sielu kehossani. Sieluni elävöitti kehoni, koska sielu on myös energiaa. Kehoni on annettu minulle sen tuloksena, miten elin edellisessä elämässä. Kun minusta aika jättää, seuraava keho annetaan minulle: miten olen elänyt tämän elämäni, mikä on tietoisuuteni taso kuolinhetkellä.

        Kaikki muistomme tallentuvat mieleemme. Mieli on järjestelmä, joka analysoi aisteistamme saatua tietoa. Kuoleman hetkellä, kun tämän elämän prarabdha-karma on jo käytetty loppuun, mieli lakkaa vastaanottamasta tietoa tämän kehon aisteista. Mielen ja aistien välisen yhteyden katkeamista kutsutaan kehon kuolemaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun kehoni kuolee, minä en kuole, koska en ole tämä keho. Kehoni ei ole sama kuin minä. Minä olen tietoisuus, minä olen sielu kehossani. Sieluni elävöitti kehoni, koska sielu on myös energiaa. Kehoni on annettu minulle sen tuloksena, miten elin edellisessä elämässä. Kun minusta aika jättää, seuraava keho annetaan minulle: miten olen elänyt tämän elämäni, mikä on tietoisuuteni taso kuolinhetkellä.

        Kaikki muistomme tallentuvat mieleemme. Mieli on järjestelmä, joka analysoi aisteistamme saatua tietoa. Kuoleman hetkellä, kun tämän elämän prarabdha-karma on jo käytetty loppuun, mieli lakkaa vastaanottamasta tietoa tämän kehon aisteista. Mielen ja aistien välisen yhteyden katkeamista kutsutaan kehon kuolemaksi.

        Kun ihmiskunta rappeutuu, kataklysmit, katastrofit alkavat, on Veda-tieto säilytettävä. Siksi 18. helmikuuta 3100 eKr. alkoi Kali-yuga, rautakausi, jossa me nyt elämme. Astrologian kannalta useat planeetat, seitsemän planeettaa, ovat linjassa Zeta Piscesin kanssa, Kali-yuga on kalojen aikakausi, joten kristinusko, tiedämme, että kristinuskon muinainen symboli oli kala. Ei siksi, että kaikki kalat söivät siellä, vaan siksi, että siellä oli tiettyä astrologista tietämystä sykleistä. Koska Veda-tieto on monikerroksista ja monitahoista, ja jokainen voi löytää siitä juuri sen, mikä tyydyttää häntä. Se on niiden ainutlaatuinen ominaisuus. Mutta samalla tavalla ette opiskele kaikkia Vedoja heti, vaan teette tiettyjä korostuksia. Vedalainen tieto on tallennettu Himalajan alueella, paikassa nimeltä Badarikashram. 1900-luvun alussa esoteerisesti suuntautuneet poliitikot yrittivät päästä käsiksi alkuperäisiin Vedoihin, he yrittivät päästä käsiksi Vedojen suljettuun tietoon. Esimerkiksi Neuvosto-Venäjällä, koska bolshevikit halusivat käyttää sitä hyväkseen, lähetettiin Himalajalle retkikunta, jota johti Tšekist Bokai. Oli Bartshenkovin "Yhdistynyt työväen veljeskunta", jonka kanssa Boki teki yhteistyötä. Saksassa oli "Anenerben" okkultistinen osasto, ja sinne lähetettiin myös retkikuntia. Mutta kaikki nämä yritykset käyttää väärin Vedaista tietoa eivät tuottaneet mitään. Koska se paljastuu vain ARVOKKAILLLE IHMISILLE, OMAN AIKATAULUNSA MUKAISESTI - ja todellisen Veda-tiedon tuovat pyhät ja avatarat, eivät kolmannen ja viidennen Himalajan retkikunnan osallistujat.

        Allegorisia tarinoita ei pidä koskaan ottaa kirjaimellisesti.

        Allegoriaa esiintyy usein tarinoissa, didaktisten kertomusten muodossa, ja monissa maailman uskonnollisissa teksteissä sitä esiintyy runsaasti. Ongelmaksi muodostuu, jos kaikki otetaan kirjaimellisesti.

        Allegorian ja metaforan kirjaimellinen tulkinta johtaa uskontojen välisiin kiistoihin ja uskonnollisen tekstin väärintulkintaan.

        Sammakko vietti koko elämänsä kaivon pohjalla. Hän näki taivaan vain kaivon reiän läpi ja ajatteli aina: ”Kuinka pieni taivas onkaan!” Hän ei nähnyt mitään.

        Kaivon ohi kulki merikilpikonna. Se katsoi kaivoon ja löysi sieltä sammakon.

        Sammakko löysi kuulijan ja alkoi kertoa:

        ”Elämäni kaivossa on todellista onnea! Kun hyppään vedestä, kiipeän sivuseinää pitkin. Kun palaan takaisin, lepäilen kaivon sisällä olevassa halkeamassa.”

        ”Kun uin, kaivon vesi peittää minut ja pääni lepää veden päällä. Huvitellessani mudassa hautaan tassuni siihen. Kuinka kaunista tällainen elämä onkaan! Tule sisään ja maista sitä itse.”

        Hänen tarinansa oli niin kiehtova, että kilpikonna halusi käydä sammakon luona. Mutta ennen kuin se pystyi liikuttamaan vasenta jalkaansa, kaivon aita esti sen oikean jalan. Kilpikonna astui takaisin kaivon reunalle ja alkoi kertoa sammakolle merestä.

        Kuultuaan tarinan merestä sammakko oli tyrmistynyt ja tunsi elämänsä surkeuden kaivossa.

        Tämä kiinalainen vertaus sammakosta, joka istuu kaivon pohjalla, opettaa ihmisille, että vain laajentamalla näköalojaan ja hankkiutumalla eroon ennakkokäsityksistä voi vapauttaa älynsä ymmärtämään ja hyväksymään korkeampia periaatteita.

        ”sammakko kaivon pohjalla”, on on uskonnollien zombifanattikko, ahdasmielinen.

        Sitä käytetään viittaamaan henkilöön, jolla on ahdasmielisyyttä tai pinnallista tietoa, henkilöön, joka näkee vain pienen siivun taivaasta kaivon aukon läpi.

        EIHÄN KUKAAN HALUA OLLA SAMMAKKO KAIVON POHJALLA?

        ERÄS IHMINEN SYNTYI TYRMÄSSÄ, JA JOKU TULI TYRMÄÄN JA EHDOTTI HÄNELLE:

        - TULE KATSOMAAN AURINKOA.

        SITTEN VANKI OTTAA LYHDYN JA SANOO.

        - KYLLÄÄ, SINÄ NÄYTÄT MINULL AURINGON.

        - KYLLÄ. TULE MUKÄÄNI, JÄTÄ LYHTYSI, ET TARVITSE SITÄ NÄHDÄKSESI AURINGON.

        - Kyllä. Tule mukaani. Jätä lyhtysi. Et tarvitse lyhtyä nähdäksesi auringon.

        - Yritätkö huijata minua? Et näe mitään ilman lyhtyä!

        Sitten ystävä tarttuu vankiin ja vie hänet valoon:

        - Näetkö sinä auringon?

        Vanki vastaa:

        ONKO SE AURINKO?

        ONKO AURINKO TODELLA SELLAINEN, VOIKO SEN TODELLA NÄHDÄ ILMAN LYHTYÄ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ERÄS IHMINEN SYNTYI TYRMÄSSÄ, JA JOKU TULI TYRMÄÄN JA EHDOTTI HÄNELLE:

        - TULE KATSOMAAN AURINKOA.

        SITTEN VANKI OTTAA LYHDYN JA SANOO.

        - KYLLÄÄ, SINÄ NÄYTÄT MINULL AURINGON.

        - KYLLÄ. TULE MUKÄÄNI, JÄTÄ LYHTYSI, ET TARVITSE SITÄ NÄHDÄKSESI AURINGON.

        - Kyllä. Tule mukaani. Jätä lyhtysi. Et tarvitse lyhtyä nähdäksesi auringon.

        - Yritätkö huijata minua? Et näe mitään ilman lyhtyä!

        Sitten ystävä tarttuu vankiin ja vie hänet valoon:

        - Näetkö sinä auringon?

        Vanki vastaa:

        ONKO SE AURINKO?

        ONKO AURINKO TODELLA SELLAINEN, VOIKO SEN TODELLA NÄHDÄ ILMAN LYHTYÄ?

        Oli jossakin aiemmassa elämässään taidemaalari, ja jos hän saa jälleen ihmiskehon, hän maalaa jälleen, mutta jo monimutkaisemmin.

        Osaa laittaa nimikirjoituksenkin..

        https://www.youtube.com/watch?v=7XOl48ssdyo&pp=ygURcGFpbnRpbmcgZWxlcGhhbnQ=

        https://www.youtube.com/watch?v=FZCEJCrWCA0

        https://www.youtube.com/watch?v=7XOl48ssdyo

        https://www.youtube.com/watch?v=qDqTBlKU4CE
        Amira Willighagen - O Mio Babbino Caro

        Tämän tytön lahjakkuus on seurausta edellisistä elämistä. Se selittää lasten nerokkuuden kaikilla aloilla, myös tieteen aloilta
        Kun huomaat sen pienen lapsen eleet ja tunteet laulamisen aikana. Niin pieni lapsi ei ole vielä tässä elämässä päässyt kokemaan sellaista tunnetta (aikuisen rakkauden suhteen), että hän voisi esiintyä tuolla tavalla
        En edes puhu hänen enkelimäisestä äänestään. En ole koskaan kuullut aikuisen laulavan paremmin samaa laulua esitettäessä.

        Karman ansiosta henkilöllä voi olla erinomaisia kykyjä tietyllä alueella ja saavuttaa nopeasti erinomaisia tuloksia.

        Edit Piafin reinkarnaatio?

        https://www.youtube.com/watch?v=mZ8QH_y1Gl0

        Jonathanin ääni on todella hämmästyttävä, melkein ei-ihmismäisen kaunis.
        https://www.youtube.com/watch?v=www3RwEKcm4

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oli jossakin aiemmassa elämässään taidemaalari, ja jos hän saa jälleen ihmiskehon, hän maalaa jälleen, mutta jo monimutkaisemmin.

        Osaa laittaa nimikirjoituksenkin..

        https://www.youtube.com/watch?v=7XOl48ssdyo&pp=ygURcGFpbnRpbmcgZWxlcGhhbnQ=

        https://www.youtube.com/watch?v=FZCEJCrWCA0

        https://www.youtube.com/watch?v=7XOl48ssdyo

        https://www.youtube.com/watch?v=qDqTBlKU4CE
        Amira Willighagen - O Mio Babbino Caro

        Tämän tytön lahjakkuus on seurausta edellisistä elämistä. Se selittää lasten nerokkuuden kaikilla aloilla, myös tieteen aloilta
        Kun huomaat sen pienen lapsen eleet ja tunteet laulamisen aikana. Niin pieni lapsi ei ole vielä tässä elämässä päässyt kokemaan sellaista tunnetta (aikuisen rakkauden suhteen), että hän voisi esiintyä tuolla tavalla
        En edes puhu hänen enkelimäisestä äänestään. En ole koskaan kuullut aikuisen laulavan paremmin samaa laulua esitettäessä.

        Karman ansiosta henkilöllä voi olla erinomaisia kykyjä tietyllä alueella ja saavuttaa nopeasti erinomaisia tuloksia.

        Edit Piafin reinkarnaatio?

        https://www.youtube.com/watch?v=mZ8QH_y1Gl0

        Jonathanin ääni on todella hämmästyttävä, melkein ei-ihmismäisen kaunis.
        https://www.youtube.com/watch?v=www3RwEKcm4

        https://www.youtube.com/watch?v=qDqTBlKU4CE
        Amira Willighagen - O Mio Babbino Caro

        Tämän tytön lahjakkuus on seurausta edellisistä elämistä. Se selittää lasten nerokkuuden kaikilla aloilla, myös tieteen aloilta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        https://www.youtube.com/watch?v=qDqTBlKU4CE
        Amira Willighagen - O Mio Babbino Caro

        Tämän tytön lahjakkuus on seurausta edellisistä elämistä. Se selittää lasten nerokkuuden kaikilla aloilla, myös tieteen aloilta

        Tämä selittää lasten nerokkuuden kaikilla aloilla, lapsinerot

        Lahjakkuus siirtyy ja syvenee yhdestä elämästä toiseen, jos karma sen sallii.

        Brihad-aranyaka Upanishadissa sanotaan: "Tiedä se, jonka jälkeen tiedät kaiken. Hanki se, jonka jälkeen sinulla ei ole mitään hankittavaa.

        Ja toinen kuuluisa mantra kuuluu näin: Sen voi usein kuulla tässä upeassa tulkinnassa: "Johda minut illuusiosta todellisuuteen, tietämättömyydestä valoon, kuolemasta kuolemattomuuteen".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oli jossakin aiemmassa elämässään taidemaalari, ja jos hän saa jälleen ihmiskehon, hän maalaa jälleen, mutta jo monimutkaisemmin.

        Osaa laittaa nimikirjoituksenkin..

        https://www.youtube.com/watch?v=7XOl48ssdyo&pp=ygURcGFpbnRpbmcgZWxlcGhhbnQ=

        https://www.youtube.com/watch?v=FZCEJCrWCA0

        https://www.youtube.com/watch?v=7XOl48ssdyo

        https://www.youtube.com/watch?v=qDqTBlKU4CE
        Amira Willighagen - O Mio Babbino Caro

        Tämän tytön lahjakkuus on seurausta edellisistä elämistä. Se selittää lasten nerokkuuden kaikilla aloilla, myös tieteen aloilta
        Kun huomaat sen pienen lapsen eleet ja tunteet laulamisen aikana. Niin pieni lapsi ei ole vielä tässä elämässä päässyt kokemaan sellaista tunnetta (aikuisen rakkauden suhteen), että hän voisi esiintyä tuolla tavalla
        En edes puhu hänen enkelimäisestä äänestään. En ole koskaan kuullut aikuisen laulavan paremmin samaa laulua esitettäessä.

        Karman ansiosta henkilöllä voi olla erinomaisia kykyjä tietyllä alueella ja saavuttaa nopeasti erinomaisia tuloksia.

        Edit Piafin reinkarnaatio?

        https://www.youtube.com/watch?v=mZ8QH_y1Gl0

        Jonathanin ääni on todella hämmästyttävä, melkein ei-ihmismäisen kaunis.
        https://www.youtube.com/watch?v=www3RwEKcm4

        Erikoista, mutta jännää.

    Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      8
      3296
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1848
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      540
      1549
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      75
      1156
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      60
      966
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      32
      940
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      208
      861
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      813
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      796
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      758
    Aihe