Ongelmat on ratkaistu

Eilisillan A-Talkissa oli hyvä keskustelu, jossa ratkaistiin samalla useampikin ongelma: naisyrittäjyys, tehyläisten palkat sekä puutteessa olevien miesten tarpeet. Tuohon viimeiseen en sinällään ota kantaa, sillä itse en elele puutteessa.
A-Talkissa esiintyi mm. ministeri, poliisi, Lenita Airisto sekä ammattihuora. Tämä ”ammattilainen” kertoi olevansa koulutukseltaan sairaanhoitaja, mutta tienaa huorana tuplasti paremmin ja lisäksi tykkää työstään. Sivumennen sanoen minäkin olen tykännyt rakastelusta aivan pikkupojasta saakka, joten ymmärrän hyvin hänen ajatuksensa.

Niin, sairaanhoitajille heidän mielestään maksetaan huonosti, huorilla olisi kysyntää huomattavasti tarjontaa suurempi ja kaiken lisäksi huorat saavat vapaasti hinnoitella palveluksensa, joten miksi näitä tarpeita ei saisi yhdistettyä? Lisäksi suurena etuna tulisi se, että nyt maksettaisiin todellisesta työsuorituksesta, ei työpaikalla ajan vietosta, kuten nyt tehdään.

En sitten tiedä, alkaisiko Tehy vaatia lisää liksaa, yötyölisää, siitä, että käsittääkseni huorien työstä suurin osa tehdään yöllä. Jos Tehyn jäsenet seuraavan työtaistelun tiimoilta suorittavat joukkoirtisanoutumisen, olisi tässä työtilaisuus, jonka kysyntä jatkossa tulee vain lisääntymään.

Kumma kyllä, Lenita ei millään suostunut ymmärtämään sitä tosiasiaa, että kyseessä on puhdas naisyrittäjyys ja menestyvä sellainen. Tässäkin asiassa olisi tasa-arvotyöryhmälle tekemistä, sillä naisyrittäjillä on selkeästi miehiä korkeammat palkat.

10

618

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • manna gryn
      • manna gryn

        brax ei osannut sanoa selvästi, onko imoittelu netissä kiellettyä vai ei. lisäksi hän suoraan valehteli perustuslakivaliokunnan loppulausunnosta.


      • Pistemies

        Jaa että satiaispesä. Jotain syrjimisen makua tai jotain ?

        Kyllä lenita tässä taas todistaa kuinka rasistinen ja turha aate feminismi nykyään on. Vähän kuin yltiöisänmaallisuus. Kovin ollaan muka hienolla asioilla, mutta kun niistä näkee läpi niin todella huvittavaa ja typerää, mutta kuitenkin niin surullista sokeutta.


      • manna gryn
        Pistemies kirjoitti:

        Jaa että satiaispesä. Jotain syrjimisen makua tai jotain ?

        Kyllä lenita tässä taas todistaa kuinka rasistinen ja turha aate feminismi nykyään on. Vähän kuin yltiöisänmaallisuus. Kovin ollaan muka hienolla asioilla, mutta kun niistä näkee läpi niin todella huvittavaa ja typerää, mutta kuitenkin niin surullista sokeutta.

        tiukkaa asiaa. :)

        tolvasella oli käytännön näkemys kohdallaan, ilmiöstä on osattava erottaa paritus- ja muu järjestäytynyt rikollisuus ja toisaalta kotimainen omaehtoinen toiminta.


      • aamupäivän

        parhaista nauruista! :D Lenita on ihana, lisää tällaista kiitos!


      • riita.sointu
        Pistemies kirjoitti:

        Jaa että satiaispesä. Jotain syrjimisen makua tai jotain ?

        Kyllä lenita tässä taas todistaa kuinka rasistinen ja turha aate feminismi nykyään on. Vähän kuin yltiöisänmaallisuus. Kovin ollaan muka hienolla asioilla, mutta kun niistä näkee läpi niin todella huvittavaa ja typerää, mutta kuitenkin niin surullista sokeutta.

        Omituinen käsitys tämä että Lenita olisi joku kaikkien feministien esikuva. Minua ainakin ärsyttää ko. nainen varmasti yhtä paljon kuin teitä muitakin ja olen lähes joka asiasta eri mieltä hänen kanssaan.


      • manna gryn
        aamupäivän kirjoitti:

        parhaista nauruista! :D Lenita on ihana, lisää tällaista kiitos!

        lenita on omanlaisensa ja varmaan tarpeellinen osoittamaan kaapin paikkoja. kaikkien ei tarvitse ollakaan asioista samaa mieltä, riittää kun hän pitää aiheita esillä.

        viimeaikaisten uutisointien valossa lenitallekin ikä näköjään on tehnyt tehtävänsä. iäkkäämpien ihmisten kanssa eläneenä, osittain omaishoitajanakin, on minulle aika tuttua kuolemanläheisyyden mukanaan tuoma mania ja paniikinomainen kiire toteuttaa tekemättömiä tehtäviä. aika on raaka seuralainen ja kuolema väistämätön kohtalo jokaiselle. siinä mielessä ohjelma oli surullista katsottavaa.


    • on kuulemma
      • Kaveri roikkui vakiopubin tiskillä kaljalla, kun hän huomasi
        upeakroppaisen, seksikkään, kauniin blondin nurkkapöydässä surkean
        näköisen kaverin kainalossa. Baarimikko kertoi tytön olevan
        prostituoitu. Kaveri ei voinut pitää silmiään erossa kaunokaisesta.

        Seuraavana iltana kaveri saapui jo hyvissä ajoin tiskille ja
        kuinka ollakkaan tämä kaunokainen saapui yksin paikalle.
        Mies keräsi rohkeutensä ja kysyi "Onko totta, että olet
        prostituoitu?"

        "Totta on iso mies, miten voisin auttaa sinua"
        "En mä tiiä. Minkälaiset taksat sulla on?"
        "Minä veloitan käsillä hoidosta 100 euroa, voidaan aloittaa
        neuvottelut siitä"

        100 euroa käteenvedosta!!!! Ooksä hullu!"

        "Katsopa tuonne pihalle, olen maksanut tuon punaisen Ferrarin
        niillä rahoilla mitä olen tienannut hieronnalla ja käteenvetämisellä.
        Luota minuun, se on sen arvoista". Kaveri tuijottaa pitkään Ferraria ja
        päättää, että no helvetti soikoon kokeillaan! Hän poistuu tytön
        kanssa baarista ja saa uskomattoman käsittelyn. Käsillähoito tuntui paremmalta
        kuin mikään aikaisempi seksikokemus.
        Seuraavana iltana kaveri odotti taas himokkaana seksipommia
        baarissa.


        Tytön tullessa hän kertoi "Eilisilta oli uskomaton"
        "Tottakai se oli, odota kun koet minun suihinoton!" "Paljonko se
        on?"
        "500 euroa."
        " 500!! Älä viitti se on ihan älytön hinta!"

        "Näetkö tuon rakennuksen tuolla tien toisella puolen?"
        " Kaveri katsoo taakse ja näkee 12 kerroksisen upean talon"
        "Olen maksanut tuon rakennuksen käteisellä suihinottorahoilla.
        Usko minua, se on sen arvoista!"
        Kaveri muisteli edellistä iltaa ja lähti tytön kanssa. Kokemus oli
        vieläkin uskomattomampi. Hän melkein pyörtyi kahdesti tytön
        suihinotosta.

        Seuraavana iltana kaveri oli täysin tolaltaan. Kun tyttö viimein
        ilmestyi, hän kertoi: "Mä oon myyty! oot ehottamasti paras mitä oon koskaan kokenu.
        Paljonko maksaa nainti sun kanssa?"
        Tyttö hymyilee hänelle, pyytää perässään ulos ja osoittaa kahden
        rakennuksen välissä näkyvää Manhattania. "Näetkö tuon saaren?"

        "Hei, älä viitti!!!!"
        Tyttö nyökkää kauniisti.
        Jos mulla olis pillu, niin omistaisin varmasti koko saaren"


    • Pistemies

      Piti ilmeisesti olla poikkeuksellisesti nauhotettu lähetys suoran asemesta jos feministi sattuu argumenttien loppumisen jälkee hyökätä huoran kurkkuun kiinni.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen markka otettiin käyttöön vuonna 1860

      Suomi käytti vuoteen 1840 asti rahayksikkönään rinnakkain Ruotsin riikintaalareita ja Venäjän ruplaa. Tämän jälkeen oli
      Maailman menoa
      51
      10103
    2. Kaivatullesi viesti ensi vuoteen?

      Kerro meneekö naiselle vai miehelle ja vähintään yksi tunniste, esim. kirjain.
      Ikävä
      118
      5852
    3. "Mä elän vieläkin"

      Ikurin turbiini vetäisi taannoin lainabiisin Topin (RIP också) ja kumppaneiden kanssa. Toivottavasti on yläkerrassa kunn
      Tampere
      67
      4521
    4. Yritystuet pois ja työeläkevaroilla maksettava valtion velka pois

      Nyt on teille kerrottu keino kuinka Suomen velkaongelmasta päästää eroon kertalaakista. Älkää saatanat enää minulle tul
      Maailman menoa
      5
      3371
    5. Pate Mustajärvi on kuollut

      Ihan pari tuntia sitten. Että sellaista. https://www.is.fi/viihde/art-2000011715177.html
      Maailman menoa
      141
      3117
    6. Nyt Yle otti silmätikukseen sisäministeri Rantasen

      Aivan erinomaista työtä tehnyt sisäministeri Mari Rantanen on saanut paljon aikaiseksi. Maahanmuuttoon ja maahanmuuttaji
      Maailman menoa
      272
      2947
    7. Yksityinen sektori aiheuttanut Suomen taantuman

      Investointien sijasta nostaneet voitot osinkoina omistajille. Ehdotan korjausliikkeenä yksityisen sektorin sosialisoimi
      Maailman menoa
      147
      2800
    8. Ylen juttu sisäministeristä oli selvän tarkoitushakuinen

      haluttiin vielä vuoden loppuun saada joku "kohu". (Olisiko Yle tehnyt jutun jos sisäministerinä olisi esim. RKP:n, jota
      Maailman menoa
      55
      2719
    9. Miten ikinä kelpaisin sulle

      Sinä saat niiltä muilta naisilta paljon enemmän, mitä minulta... Tai mihin minä olisin valmis. Enkä edes olisi niin tait
      Ikävä
      30
      2071
    10. Milloin näit kaivattusi edellisen kerran?

      Olitteko juttusilla vai sivusta vain? Miten reagoit?
      Ikävä
      20
      1757
    Aihe