Lapsia siihen aikaan kun raamattu puhuu että Johanne kastoi aaikuisia.???Ja miksi näin tapahtui?Kysyn Mohikaanilta..vanhin veli hän on tähän vastaamaan.
vastauksista jo etukät.KIITOS.!
Kastettiinko...
6
264
Vastaukset
- Joh.4:2
Lapsien kastaminen kuuluu uuteen liittoon.
Lapset kuuluu niihin kaikkiin kansoihin jotka Jeesus käski kastaa opetuslapsikseen ja sitten opettaa heille käskyt.
Helluntailaisuus syntyi Los Angelesissa vasta 1900-luvun alussa, eli helluntailainen oppi on jälkikäteen kylvettyä oppia.- leahim
Onko helluntailainen niinkuin pesukarhu.
Pitää pestä se joka siihen liittyy...??? - PakanainHuuto
"Lapsien kastaminen kuuluu uuteen liittoon."
sanotaan, että lapset pitää kastaa?
kaste Kristukseen, vaan se oli parannuksen kaste kun ensin tunnustivat syntinsä, saadakseen vanhurskauden , menetettyään sen syntielämällään, eli lainrikkomisen vuoksi!
* Se, että Jeesuskin otti parannuksen kasteen, Hän siin asettui syntisen paikalle, ei omien syntien vaan, "Katso Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnin", ja tietäessään tehtävänsä, oli alistua ihmisen tasolle,ja näin Jeesuskin täytti vanhurskauden lain vaatimalla tavalla, ihmisenä.
* Ei tietenkään kastettu vauvoja, eikä lapsiaakaan, koska Johanneksen kaste oli PRANNUKSEN kaste,tai parannukseen, eikä vauvat ja pikkulapset luonnollisettikkaan voineet tarvita, mitään kasteita, koska eivät olleet tehneet hyvää eikä pahaa.Pe.ku kirjoitti:
Jeesuksen koska Jeesus syntisenä sitä pyysi.
Jeesus ei tosin ollut eikä ole syntinen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.633776Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j883159Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin812381Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.141620Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m701388- 921242
Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä401172Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?11011Huippu, kaupunki ostaa hotellin
Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä551005- 47972