Pyydän anteeksi opillisesti virheellisiä...

käppäilijä

kirjoituksiani, jotka olen kirjoittanut vuonna 2004 ja löytyvät keskusteluista "Raamatullinen avaintenvalta" ja "Sitomisesta ja päästämisestä. Olen korjannut kyseiset virheet tänä vuonna 2010 kirjoittamissani korjauskirjoituksissa jotka löytyvät samoista keskusteluista. Opilliset virheet koskevat lähinnä rippioppia. En edes muistanut että olisin ajatellut rippiopista kyseisellä virheellisellä tavalla vuonna 2004. Mutta huomasin virheeni kun luin äskettäin vanhoja kirjoituksiani.

Siis pyydän anteeksi ja pahoittelen rippiopissa 2004(tai muulloinkin jos niin on tapahtunut) tekemiäni virheitä kaikilta jotka ovat niistä pahentuneet tai pahentuvat.

Muilta osin on ollut ilo lukea omia vanhoja kirjoituksiani kun huomaan että uskon nykyjään aivan samalla tavoin kuin ennenkin.

13

291

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vapa mielipide

      näkemyksiä ei tarvitse pyydellä anteeksi. Nehän muuttuvat ajan myötä itse kullakin. Et ole saattanut minua hämmennyksiin, koska olen lukenut ensimmäisen kerran tätä kanavaa kuukausi sitten.

      • ja Raamatun oppi ei muutu...

      • vapaa mielipide
        weha kirjoitti:

        ja Raamatun oppi ei muutu...

        muutu, mutta seurakunnan tulkinta siitä näköjään muuttuu. SRK:ta jäsenyhdistyksineen en pidä sellaisenaan seurakuntana

        En jatka kanssasi tämän pitemmälle

      • vapaa mielipide kirjoitti:

        muutu, mutta seurakunnan tulkinta siitä näköjään muuttuu. SRK:ta jäsenyhdistyksineen en pidä sellaisenaan seurakuntana

        En jatka kanssasi tämän pitemmälle

        ole Jumalan valtakuntaa, niin ihmiset ovat tuuliajolla...Seurakunnassa on hengellinen yhteys, eli pyhien yhteys.

      • 88+88
        weha kirjoitti:

        ole Jumalan valtakuntaa, niin ihmiset ovat tuuliajolla...Seurakunnassa on hengellinen yhteys, eli pyhien yhteys.

        että wehan jumalan valtakunta on täällä melkein yksinomaan Suomessa, mutta Jeesus sanoi, että Jumalan valtakunta (isolla J:llä) on vasta tuleva: "Luuk. 22:18
        Minä sanon teille: tästedes en maista viiniköynnöksen antia, ennen kuin Jumalan valtakunta on tullut." "

      • ent.vl
        weha kirjoitti:

        ole Jumalan valtakuntaa, niin ihmiset ovat tuuliajolla...Seurakunnassa on hengellinen yhteys, eli pyhien yhteys.

        ..Jeesuksen tarkoittamassa merkityksessä on uudestisyntymistä eikä "seurakuntaa". "Keskellänne" tarkoittaa jotain sisäistä, näkymätöntä ja henkistä asiaa. Jumalan valtakunta on Hengen valtakunta. Siihen pääsee Kristuksessa eli ylösnousemuksessa. (Luuk.20:34..)(1.kor.15:19..)(Ilm.20:6).

      • käppäilijä
        weha kirjoitti:

        ja Raamatun oppi ei muutu...

        yksittäinen Jumalan lapsi saattaa joskus käsittää jonkun asian ajoittain väärin, mutta Pyhä Henki -seurakunnan ja Raamatun oppi ei muutu. Puhujien ja seurakuntavanhinten kokouskin voi erehtyä, mutta Pyhä Henki -seurakunta ei kuitenkaan erehdy.

        Minun nuo 2004 erehdykset koskivat lähinnä kuolemansynnistä ripittäytymistä. Muilta osin rippioppini oli tuolloinkin oikea. Kun nykyjään ymmärrän ettei kuolemansynti ole millään tavalla erilainen sen nimeltä ripittäytymisen suhteen kuin muutkaan nimelliset synnit. Uskonkäsitykseni on (tai ainakin pyrin siihen jos niin ei joiltakin osin olisi)täysin sama kuin muukin Pyhä Henki -seurakunnan uskonkäsitys(=nykyjään vanhoillislestadiolaisuuden (jonka keskusyhdistys on nykyjään SRK, jonka kanssa olen Hengen- ja hengenyhteydessä) (jonka kanssa olen seurakuntayhteydessä) käsitys, kun ei oteta huomioon yksittäistä erehtyväistä Jumalan lasta tai yksittäistä erehtyväistä seurakunnan kokousta, vaan se Pyhän Hengen ja Kristuksen oppi joka tässä seurakunnassa on. Ei demokraattisina päätöksinä vaan Jumalan valtakunnan yksinvaltiaan, elikkä Kristuksen ja koko kolmiyhteisen Jumalan oppina) kaikissa uskonasioissa ja niihin liittyvissä muissa asioissa.

        Jos sallitte että käytin termiä Pyhä Henki -seurakunta.

      • käppäilijä
        käppäilijä kirjoitti:

        Minun nuo 2004 erehdykset koskivat lähinnä kuolemansynnistä ripittäytymistä. Muilta osin rippioppini oli tuolloinkin oikea. Kun nykyjään ymmärrän ettei kuolemansynti ole millään tavalla erilainen sen nimeltä ripittäytymisen suhteen kuin muutkaan nimelliset synnit. Uskonkäsitykseni on (tai ainakin pyrin siihen jos niin ei joiltakin osin olisi)täysin sama kuin muukin Pyhä Henki -seurakunnan uskonkäsitys(=nykyjään vanhoillislestadiolaisuuden (jonka keskusyhdistys on nykyjään SRK, jonka kanssa olen Hengen- ja hengenyhteydessä) (jonka kanssa olen seurakuntayhteydessä) käsitys, kun ei oteta huomioon kuolleen uskon tilassa olevien vl:iä käsityksiä, yksittäisten erehtyväisten Jumalan lasten erehdyksiä tai yksittäisten erehtyväisten seurakunnan kokousten erehdyksiä, vaan se Pyhän Hengen ja Kristuksen oppi joka tässä seurakunnassa on. Ei demokraattisina päätöksinä vaan Jumalan valtakunnan yksinvaltiaan, elikkä Kristuksen ja koko kolmiyhteisen Jumalan oppina) kaikissa uskonasioissa ja niihin liittyvissä muissa asioissa.

        Minun nuo 2004 erehdykset koskivat lähinnä kuolemansynnistä ripittäytymistä. Muilta osin rippioppini oli tuolloinkin oikea. Kun nykyjään ymmärrän ettei kuolemansynti ole millään tavalla erilainen sen nimeltä ripittäytymisen suhteen kuin muutkaan nimelliset synnit. Uskonkäsitykseni on (tai ainakin pyrin siihen jos niin ei joiltakin osin olisi)täysin sama kuin muukin Pyhä Henki -seurakunnan uskonkäsitys(=nykyjään vanhoillislestadiolaisuuden (jonka keskusyhdistys on nykyjään SRK, jonka kanssa olen Hengen- ja hengenyhteydessä) (jonka kanssa olen seurakuntayhteydessä) käsitys, kun ei oteta huomioon kuolleen uskon tilassa olevien vl:ien käsityksiä, yksittäisten erehtyväisten Jumalan lasten erehdyksiä tai yksittäisten erehtyväisten seurakunnan kokousten erehdyksiä, vaan se Pyhän Hengen ja Kristuksen oppi joka tässä seurakunnassa on. Ei demokraattisina päätöksinä vaan Jumalan valtakunnan yksinvaltiaan, elikkä Kristuksen ja koko kolmiyhteisen Jumalan oppina) kaikissa uskonasioissa ja niihin liittyvissä muissa asioissa.

      • uskomisen

        asiasta aivan turhan monimutkaisen opillisen rakennelman.

      • käppäilijä kirjoitti:

        yksittäinen Jumalan lapsi saattaa joskus käsittää jonkun asian ajoittain väärin, mutta Pyhä Henki -seurakunnan ja Raamatun oppi ei muutu. Puhujien ja seurakuntavanhinten kokouskin voi erehtyä, mutta Pyhä Henki -seurakunta ei kuitenkaan erehdy.

        Minun nuo 2004 erehdykset koskivat lähinnä kuolemansynnistä ripittäytymistä. Muilta osin rippioppini oli tuolloinkin oikea. Kun nykyjään ymmärrän ettei kuolemansynti ole millään tavalla erilainen sen nimeltä ripittäytymisen suhteen kuin muutkaan nimelliset synnit. Uskonkäsitykseni on (tai ainakin pyrin siihen jos niin ei joiltakin osin olisi)täysin sama kuin muukin Pyhä Henki -seurakunnan uskonkäsitys(=nykyjään vanhoillislestadiolaisuuden (jonka keskusyhdistys on nykyjään SRK, jonka kanssa olen Hengen- ja hengenyhteydessä) (jonka kanssa olen seurakuntayhteydessä) käsitys, kun ei oteta huomioon yksittäistä erehtyväistä Jumalan lasta tai yksittäistä erehtyväistä seurakunnan kokousta, vaan se Pyhän Hengen ja Kristuksen oppi joka tässä seurakunnassa on. Ei demokraattisina päätöksinä vaan Jumalan valtakunnan yksinvaltiaan, elikkä Kristuksen ja koko kolmiyhteisen Jumalan oppina) kaikissa uskonasioissa ja niihin liittyvissä muissa asioissa.

        Jos sallitte että käytin termiä Pyhä Henki -seurakunta.

        yksittäinen Jumalan lapsi saattaa joskus käsittää jonkun asian ajoittain väärin, mutta Pyhä Henki -seurakunnan ja Raamatun oppi ei muutu. ** Siinä olet oikeassa, että Raamattu ei muutu. Se ei ole muuttunut koskaan mutta siinä, etteikö SRK muutu, puhut pelkkää soopaa.

        - Miksi on puhujakokoukset, siksi kun otetaan uudelleen esille asioita, joihin pitää ottaa uudelleen kanta, se on MUUTOSTA.
        - Olet sen verran nuori, ette tiedä. Mitä sanot siihen, kun ihmisiä saarnattiin helvettiin, joilla oli radio? Miten nyt eikö TEILLÄ OLE OLLUT MUUTOS
        - Miten on TV, sehän sai aikaan jopa saatanaan sitomisen, nyt on monessa Vl kodissa TV, eikö SE OLE MUUTOS
        - Miten on auto, eikö monella ole auto. Lepistö kerran saarnasi Tyrnävällä, kun eräs mies oli hankkinut auton, entisen traktorin tilalle – to mies menee helvettiin tuon pärinähevosen kanssa, eikö ASIA NYT OLE MUUTTUNUT
        - Miten ehkäisy, se oli tuntematon käsite -60 luvulle, välillä oli suora tie helvettiin, nyt on lievityksiä, eikö se ole MUUTTUNUT.

        Todellisuudessa olette enemmän MUUTOKSEN KYNSISSÄ, KUN Pohjois- Korea.

        Puhujien ja seurakuntavanhinten kokouskin voi erehtyä, mutta Pyhä Henki -seurakunta ei kuitenkaan erehdy. ** Missä kohti Raamattua sinulla on tartuntapintaa siihen, että SRK;ssa YLIPÄÄTÄÄN ON PYHÄ HENKI. Onko lahkossanne yhtään ARMOLAHJAA. Tämä on PH;n merkki.

        1. Kor. 12:7
        Hän antaa Hengen ilmetä ITSE KUSSAKIN erityisellä tavalla, yhteiseksi hyödyksi.

        Pyhän Hengen armolahjoista ensimmäinen on ihmisen omaan käyttöön, loput tukemaan seurakuntaa ja lähimmäisiä. Mutta STK saatana opeillaan, lähtien Hoitokokouksista, karkotti Jeesuksen Herrana ja Pyhä Henki häipyi samalla. TEILLÄ EI OLE KENELLÄKÄÄN YHTÄÄN ARMOLAHJAA. Se on PH;N mittari.

        -60 luvun alussa oli lestadiolaisia, joilla oli armolahjoja, mutta saarnaajat tuomitsivta ne VÄÄRIKIS HENEGIKSI. SRK- lahkosta tuli Pyhän Hengen pilkkaaja, kuoleman lahko.

        Joten älä viitti edes kirjoittaa - Pyhä Henki –seurakunnan??? Olet reinaaja.

        Minun nuo 2004 erehdykset koskivat lähinnä kuolemansynnistä ripittäytymistä. Muilta osin rippioppini oli tuolloinkin oikea. ** Mitäs tuosta, et ole ilmitesti muussakaan ollut oikeassa. KERRO MEILLE, MIKÄ SYNTI EI OLE KUOLEMAKSI? Kerro viisaudessasi, miten kategorioit syntinne, teillähän on pitkä lista ja miten se on Raamatusta luettavissa.

        Kun nykyjään ymmärrän ettei kuolemansynti ole millään tavalla erilainen sen nimeltä ripittäytymisen suhteen kuin muutkaan nimelliset synnit.** Nimelliset?? Mistä se on Raamatusta luettavissa, sehän on vain TEIDÄN SYNTILISTOILLA, IHMISESTEN TEKOSIA, lihasta?

        Uskonkäsitykseni on (tai ainakin pyrin siihen jos niin ei joiltakin osin olisi)täysin sama kuin muukin Pyhä Henki -seurakunnan uskonkäsitys** Lopeta, teillä ei ole Pyhää Henkeä, olette kuiva lahko. Henki saadaan mm upotuskasteessa, ja sinua ei ole kastettu.
        Ap. t. 2:38
        Pietari vastasi: "Kääntykää ja OTTAKAA ITSE KUKIN KASTE Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen

        Ei demokraattisina päätöksinä vaan Jumalan valtakunnan yksinvaltiaan, elikkä Kristuksen ja koko kolmiyhteisen Jumalan oppina) kaikissa uskonasioissa ja niihin liittyvissä muissa asioissa.

        Jos sallitte että käytin termiä Pyhä Henki -seurakunta.** Ei edes Pyhä Henki sitä salli, joten älä käytä.

    • ........

      ..missä "pakko, tarkoitusperä, syyllisyys allamme saateena höyryää". Länsimaisen ihmisen päällimmäisin ongelma on syyllisyydestä vapautuminen. Pitäsii kasvattaa tietoisuutta enemmän ymmärtääksen syvemmän tason ongelman.

    • muut värässä

      näppärää kun voi itse päättää että on oikeassa?!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      60
      894
    2. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      111
      833
    3. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      253
      751
    4. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      55
      722
    5. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      50
      638
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      57
      570
    7. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      91
      550
    8. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      45
      546
    9. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      22
      546
    10. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      76
      533
    Aihe