EtymologiaVastattu 10 v

Tötterö sanan alkuperä?

Mistä mahtaa tulla? Googletin, mutta ei oikein mitään selvyyttä saanut. tuollakaan e ole mitään vaikka etymologisia selityksiä luvataan olevan. http://www.suomisanakirja.fi/tötterö
EtymologiaVastattu 10 v

Pääte -inen

Mikä on -inen -päätteen (esim. punainen, punaisen) etymologia? Onko sen taivutus suppletiivinen vai äännemuutoksen kautta kehittynyt?
EtymologiaVastattu 11 v

Päivällinen

Päivällistähän ei ennen syöty läpi vuoden. Sitä syötiin vain valoisampi aika, koska silloin tehtiin enemmän töitäkin. Varsinainen ruoka oli siis lounas, jota syötiin päivällä. Tuleeko sana päivällinen tuosta? Eli syötii…
EtymologiaVastattu 10 v

Miksi 0 ja oO ovat samanlaisia?

Millä logiikalla 0 = nolla ja O-kirjain ovat samanlaisia ja miksi niitä ei ole erotettu selkeämmin toisistaan? Itse joskus käytin nollan alla alaviivaa - jostain moisen tyylin apinoin. Selkeytti tilannetta kummasti käsi…
EtymologiaVastattu 11 v

ilta ja ehtoo

Mikähän mahtaa olla ilta-sanan etymologia? Kuvittelen, että alkuaan on käytetty sanaa "ehtoo", koska lähes sama sana löytyy viron kielestäkin samassa merkityksessä ("õhtu") ja ilta siten lienee myöhäisempää perua.
EtymologiaVastattu 11 v

Miksi lentäminen on kärpäsöintiä?

Englannissa fly on kärpänen ja bird lintu Lentämisen verbi on kuitenkin väännetty kärpäsestä flying, miksi ei linnusta birding? Eikö se nyt olisi hienompi lintuilla kuin kärpäsöidä?
EtymologiaVastattu 11 v

Ilmansuuntien muinaiset merkitykset?

Pohjoinen tarkoittaa pohjaa missä aurinko vietti yön, Itä tarkoitti itämistä, auringon nousua horisontista, etelä ilmeisesti aurinko etäällä tai edessä vastakkaisessa suunnassa pohjoisesta. Entä koillinen, kaakko, louna…
EtymologiaVastattu 11 v

Hänni eli merilokki

Lokkia en ole koskaan kuullut sanottavan hänniksi. Monet sanakirjat kuitenkin väittävät, että hänni on merilokin synonyymi. Mistäköhän hänni on tullut Suomen kieleen? Hänninen on myös Savolainen suursuku.
EtymologiaVastattu 10 v

siis ,kun venäläisiä on

ruskie neitsyt ja valgie neitsyt -- ,siis punaisen venäjän ja valkovenäjä tytteleitä ,niin ku laulussa lauletaan -- "roslagen "sana venäjää tarkoittavana etymologisena alkusanana, on kyllä ristiriidassa vanhan itäkarjal…
EtymologiaVastattu 9 v

Haaste

Kertokaapa mistä sana Suomi tulee?
EtymologiaVastattu 11 v

Ra Alkuiset sanat

Kun se Ra tai Re oli Jumala muinoin Egyptissä ja sieltä ovat nömä meidän N haplon elävät niin Rakkaus Raha Raamattu Onko ra n kanssa mitään tekemistä? Entäs Is - ra - el onko isis ra ja el ( hebr jumala) Jospa se egypti…
EtymologiaVastattu 11 v

päivä = aurinko

Kaikissa itämerensuomalaisissa kielissä on aurinkoa merkitsevänä sanana jokin päivä-sanan muunnelma, osin itse suomessakin: "Ei päivyt paista, ei kuu kumota." Sana "aurinko" tunnetaan vain suomessa, eivätkä kielitieteil…
EtymologiaVastattu 5 v

Riistaeläinten nimet

Lähes kaikkien riistaeläinten nimien etymologia on vielä nykysuomestakin tunnistettavissa. Majava tekee majan pyy viheltää phyyy, metso asuu suurissa metsissä, koppelo ääntelee nimeään muistuttavalla tavalla ja hirvi on…
EtymologiaVastattu 11 v

Mikäs tämä tämmöinen palsta on?

Luulisi, että etymologia mahtuisi tuonne Kielet ja käännökset -osioon. Arvelen, että useimmat sanan alkuperää etsiskelevät eivät ole ikinä etmy...etyl...etymologiasta kuulleetkaan.
EtymologiaVastattu 11 v

rivoja sanoja

Mikä mahtaa olla sanojen "kyrpä" ja "vittu" etymologia? Ovat tiettävästi huomattavan vanhoja sanoja.
EtymologiaVastattu 11 v

Kauniita sanoja

Kauniita sanoja suomen kielestä: Sade, isä, äiti, Pesonen, laulu, pilvi.