Miksi postimyyntiä mainostetaan helppona ja edullisena tapana ostaa tavaroita?
Typerä kuluttaja ei laske siinä syntyviä sivukuluja. Yksittäisten tuotteiden nouto postista ja mahdollinen palautus postiin maksavat välittömiä kustannuksia sekä vievät aikaa.
Typerä kuluttaja ei ymmärrä, että epäsopivia tuotteita, esim. vaatteita, tulee ostettua pelkästään sen vuoksi, että palauttamisessa on suuri vaiva. Epäkuranttia tavaraa jätetään kotihyllyyn esim. sen vuoksi, että pakkausteippi on kotona loppunut.
Typerä kuluttaja ei tajua, että pakkausmateriaalin hävittäminenkin maksaa. Ostamalla tuotteet yksitellen, pakkausmateriaalia kertyy huomattavasti enemmän kuin kivijalkaliikkeestä.
Typerä kuluttaja ei tajua, että lähetys- ja palautuskulut eivät ole ilmaisia, vaikka niitä sellaisiksi väitetään. Summa jyvitetään ylemmille riveille tuotteiden hintoihin. Eihän menestyvä liikeyritys lahjoita syntyneitä kustannuksia asiakkaille.
Typerä kuluttaja ei tajua, että suuret postimyyntiiikkeet saavat logistiikkakustannuksensa määrän vuoksi edullisesti pelkästään sen vuoksi, että kuljetusfirmat veloittavat isomman hinnan huonommilta asiakkailta. Nämä kustannukset kuluttajat maksavat muissa tuotteissaan.
Typerä kuluttaja ei tajua, että viipeellä tapahtuva ostelu voi johtaa ylivelkaantumiseen. Ostetaan tavaraa sen enempää miettimättä, että milloin nuo pitää maksaa. Jotkin luotolliset postimyyntitilit veloittavat jopa yli 20 %:n todellisia korkoja.
Ainoastaan yhden postimyyntiä tukevan seikan keksin. Mikäli tuote on niin harvinainen, että sitä ei kannata kivijalkaliikkeissä tai marketeissa myydä niin silloin se kannattaa ostaa postimyynnistä. Perus henkkamaukka, hobbybobby, bubbleruble ym. liikkeiden kertakäyttökrääsää saa muualtakin. Kokonaiskustannukset huomioiden ne jopa kannattaa ostaa kalliimmalla jos tulevat yleensäkään tarpeeseen.
Postimyynti epäekologista ja kallista
Victor_Krum
2
54
Vastaukset
Tuo oli pelkkää asiaa.
Siksi se saattaa monia ahkeria postimyyntiasiakkaita harmittaakin.- Tosiasiaa tämä
Sitä paitsi, mikään ei ole koskaan samanlaista kuin kuvissa.Melkein aina saa pettyä.Paljon ns.paskaa saa kaupattua postimyynnillä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki131374Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla
Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2521316- 1051095
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?1191035- 65677
Miksi ETTE suostu selvittämään . . . . . ...
Asioita jotka jääneet selvittämättä toisen osapuolen kanssa? Kertoisitteko miksi ette suostu? Vaikka teidän mielestä162634- 52562
Wille Rydman on kansalaisten mielestä huonoiten onnistunut ministeri
Onneksi olkoo Wille kärkipaikasta! Oletkin sen eteen tehnyt hartiavoimin töitä. "Ministeri Wille Rydman (ps) on kansala368538Tajuan kyllä
että molemmilla on omat elämänsä ja kuvionsa ja rakkaansa. En odota mitään enkä ole tunkemassa mihinkään. Kai silti saa52505- 71483