Tapsa Kansa jätti tansilavat

Jansku

Tapsa Kansa kertoi iltasanomissa ,että on jättänyt tanssilavat, koska hän ei pidä siitä että yömyöhään joutuu esiintymään lavoilla.
Sanoi ,että: " Ei mikään ihmekkään ,että tulee ylinopeussakkoja, kun joutuu yötävastaan ajamaan" . Vaimokin on kuulemma aina ihan stressaantunut yökeikoista.
Jatkossa Tapsa laulaa erillaisissa konserteissa , kirkoissa , yksityistilaisuuksissa yms. tapahtumissa, jotka järjestetään ihmistenaikoihin ja järjestää myös itse omia konserttejaan, joissa voi suunnitella aikataulunsa.

40

1500

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • puhuri

      Eikä ne sen konsertit kannata ku se suhtautuu yleisöönsä niin ylimielisesti. Ottais mallia vaikka Pertti Hietasesta. Jätkä osaa mitä vaan, ei ole ylimielinen vaan pikemminkin nöyrä yleisönsä edessä. Vaan niinhän oikeat osaajat onkin.

      • T.K.-fani

        Mistäköhän johtuu ,että tuo ylimielisyys niin usein yhdistetään Tapsaan ? Johtuuko se siitä ,että hän kaunistelematta sanoo mitä ajattelee ? Siitä monet saattavat ottaa nokkiinsa.
        Olen ollut monetkerrat T. Kansan konserteissa ja tanssikeikoilla, eikä hän mielestäni ole mitenkään ylimieliseltä vaikuttanut. Ainakin fanejaan kohtaan Tapsa on hyvinkin huomaavainen ja ystävällinen.
        Joskus saattaa olla kyllä hieman varautuneen oloinen ( varsinkin tanssikeikoilla).

        Konsertit sopivat mielestäni Tapsan tyyliin paremmin. Niissä hän voi laulaa monipuolisempaa ja myös haastavampaa ohjelmistoa ,kuin tanssilavoilla.

      • Kikka

        En mä nyt tiedä onko Tapsa ylimielinen. Mielestäni ei. Se on vaan aika äkkipikainen ja ailahtelevainen. Ja kun on pahalla päällä ,niin käyttäytyy tökerösti.

      • puhuri
        Kikka kirjoitti:

        En mä nyt tiedä onko Tapsa ylimielinen. Mielestäni ei. Se on vaan aika äkkipikainen ja ailahtelevainen. Ja kun on pahalla päällä ,niin käyttäytyy tökerösti.

        mutta pahalla päällä oleminen ei oikeuta rumaan käytökseen toisia kohtaan. Aikuinen osaa hallita tuntemuksiaan ja ailahtelevaisuuttaan. Ne ei ole mikään puolustus. Myös kuulee sanottavan puolustuksena rumaan käytökseen toista kohtaan, että "mä nyt vaan olen semmonen, et sanon asiat suoraan niinku ajattelen". Tuleeko mieleen, että joskus on hyvää käytöstä olla sanomatta ihan kaikkea mitä päässä liikkuu?

      • Kikka
        puhuri kirjoitti:

        No joo. Olet kyllä ihan oikeassa. En kuitenkaan usko ,että Tapsa mikään ilkeä mies on , eikä varmaan haluaisi tahallaan ketään loukata, mutta minkäs teet ,kun se nyt vaan ei osaa sanomisiaan hillitä.

      • ounou!
        puhuri kirjoitti:

        mutta pahalla päällä oleminen ei oikeuta rumaan käytökseen toisia kohtaan. Aikuinen osaa hallita tuntemuksiaan ja ailahtelevaisuuttaan. Ne ei ole mikään puolustus. Myös kuulee sanottavan puolustuksena rumaan käytökseen toista kohtaan, että "mä nyt vaan olen semmonen, et sanon asiat suoraan niinku ajattelen". Tuleeko mieleen, että joskus on hyvää käytöstä olla sanomatta ihan kaikkea mitä päässä liikkuu?

        Toi on just tota ,että jos ei osaa olla tarpeeksi imelä ja kaikkia miellyttävä niin sitten on muka moukka ja kiukutteleva kakara. Tapsa on ainakin aito ,eikä mikään teennäinen lässy, kuten joku Jari Sillanpää tai Riku Lätti.

      • puhuri
        ounou! kirjoitti:

        Olen aito, joten saan käyttäytyä paskamaisesti toisia kohtaan????? En mä muuten kyllä tykkää kauheesti Sillanpäästä enkä varsinkaan siitä Lätistä.

      • aitoko?
        puhuri kirjoitti:

        Olen aito, joten saan käyttäytyä paskamaisesti toisia kohtaan????? En mä muuten kyllä tykkää kauheesti Sillanpäästä enkä varsinkaan siitä Lätistä.

        Juu saattaa olla aito, mutta aidosti paskamainen artisti. Luulee että kuuntelijat ovat häntä varten eikä hän lipun maksaneita katsojia varten.

      • puhuri
        aitoko? kirjoitti:

        Juu saattaa olla aito, mutta aidosti paskamainen artisti. Luulee että kuuntelijat ovat häntä varten eikä hän lipun maksaneita katsojia varten.

        Tätähän mä olen yrittänyt selittää. Tapsa ei tajua, että yleisö on se, joka maksaa ja hän yleisön palvelija. Nöyristellä ei tarvitse, mutta asiallinen voisi olla "asiakkaitaan" kohtaan.

      • puhuri kirjoitti:

        Tätähän mä olen yrittänyt selittää. Tapsa ei tajua, että yleisö on se, joka maksaa ja hän yleisön palvelija. Nöyristellä ei tarvitse, mutta asiallinen voisi olla "asiakkaitaan" kohtaan.

        Jaa no, harmi ,että teillä on huonot kokemukset Tapsasta.
        Minä en häntä kylläkään paskamaisena artistina pidä. Niillä keikoilla joilla olen ollut on Tapsa aina käyttäytynyt ihan asiallisesti mielestäni. Olen kyllä kuullut juttuja ,että jollain keikoilla on välillä käyttäytynyt huonostikkin. Kyllä mä uskon ,että se kovasti aina parhaansa yrittää ,mutta kun sen luonne nyt vaan on sellainen ,että möläyttelee välillä mitä sylki suuhun tuo ja tekee mitä mieleen juolahtaa, niin siitä jotkut saattavat ottaa nokkiinsa.
        Kyllä Tapsa yleisöään arvostaa, tosi paljon. Milloin hän on esim. jättänyt sovitun keikan tekemättä ? Paras merkki yleisön arvostamisesta on se ,että hoitaa työnsä luotettavasti .

    • Amppari

      Tapsan kohdalla on vähän sama juttu, kuin Jari Sillanpäänkin ,eli ohjelmisto ja esiintymistyyli on ehkä konsertteihin sopivampaa . Erityisesti Tapsalla on erittäin upea ääni, muttei pääse tanssilavoilla koko repertuaariaan käyttämään, koska laulemat, operetit, liedit yms. eivät ole mitään tanssibiisejä.
      Konserteissa hänen taitonsa pääsevät paremmin oikeuksiinsa.

    • meitsi

      Tapsa suhtautui oikein fiksusti yli-innokaaseen faniinsa eräässä kirkkokonsertissa tässä äskettäin.

      Naienn oli kesken konsertin mennyt nykimään Tapsaa puvun hihasta ja pyytänyt ,että tämä laulaisi Anniinan.
      Encore-biisinä Tapsa sen sitten lauloikin ja laulun päättyessä nainen vei Tapsalle kukkapuskan. Tapsa halasi naista, mutta nainenpa ei menennnut millään hellittää otettaan (kun kerran pääsi Tapsaa halaamaan), vaan Tapsa jotui sen muijan melkein väkisin irroitaa kaulastaan roikkumasta.
      Kun Tapsa sitten konsertin lopuksi jakoi nimmareita, niin nainen vielä silloinkin kiehasi Tapsan kimpussa. Hyvin Tapsan hermo piti. Tuollaiset tungettelevat fanit kun ovat aika rasittavia.

    • Enska

      Just joo.. Kun joutuu ajamaan yöllä, niin tulee paljon ylinopeussakkoja... Miksiköhän sitten muilla artisteilla ei niitä ylinopeussakkoja ole kertynyt samanlaista tahtia, kuin Tapsalle ?

      • desi

        kaasujalka

    • uutinen

      Tuo on paras uutinen aikoihin upeeta, mahtavaa
      Kansa jätti tanssilavat mitä tehdä sellaista johon ei pysty. Mutta ei Kansaa jaksa kuunnella kyllä missään konsertissakaan.

      • HAH! Paras uutinen olisi jos jättäisit pois noiden lapsellisten kommenttiesi kirjoittelun täälä.
        Kyllä Tapsa pystyy tanssilavoilla laulamaan, jos haluaa, mutta Tapsa on aina tykännyt laulaa enemmän konserteissa, joihin kaikki ihmiset vartavasten tulevat kuuntelemaan musiikkia ja artistia, eivät niinkään bailaamaan.

      • HAHHAH
        Justiinax kirjoitti:

        HAH! Paras uutinen olisi jos jättäisit pois noiden lapsellisten kommenttiesi kirjoittelun täälä.
        Kyllä Tapsa pystyy tanssilavoilla laulamaan, jos haluaa, mutta Tapsa on aina tykännyt laulaa enemmän konserteissa, joihin kaikki ihmiset vartavasten tulevat kuuntelemaan musiikkia ja artistia, eivät niinkään bailaamaan.

        Paras uutinen olisi jos sä Justiinax lopettaisit kirjoittelut kokonaan täällä.
        Sähän se tiedät Tapsan haluamiset hahahh voi jee mikä kommentti.

      • HAHHAH kirjoitti:

        Paras uutinen olisi jos sä Justiinax lopettaisit kirjoittelut kokonaan täällä.
        Sähän se tiedät Tapsan haluamiset hahahh voi jee mikä kommentti.

        No, tuon mä tiedän, koska Tapsa on sanonut ,ettei tykkää esiintyä myöhään yöllä, eikä katsella selvinpäin humalaisten örveltämistä tanssipaikoilla.
        Konsertit on enemmän se Tapsan juttu.

      • man-legally
        HAHHAH kirjoitti:

        Paras uutinen olisi jos sä Justiinax lopettaisit kirjoittelut kokonaan täällä.
        Sähän se tiedät Tapsan haluamiset hahahh voi jee mikä kommentti.

        VEIKKAAN ETTÄ TAPSA PALAA VIELÄ KEHIIN JOSKUS..

      • Typy
        man-legally kirjoitti:

        VEIKKAAN ETTÄ TAPSA PALAA VIELÄ KEHIIN JOSKUS..

        Mä kans luulen ,että se pitää vaan pienen breikin tanssilavakeikkailusta. Tapsan mielihän tunnetusti muuttuu aika usein.

        Toivottavasti laulaisi vielä myös tanssilavoillakin. On tosi hyvä artisti ja osaa parhainmillaan luoda aivan mielettömän upean tunnelman paikkaan, kuin paikkaan ,jossa esiintyy.

    • Muistoja hyviltä ajoilta,,,

      kuuntelin vanhaa musaa ja törmäsin Kansan vanhempiin lauluihin,,kerrassaan ihanan rentoutusta nykyhömpän rinnalla.Tee pian uuttaa musaa

      • inka

        JUU! Mä odotan Tapsalta kans uusia biisejä.

        Tuossa muuten huomasin, kun viimeviikon Iltasanomissa oli Tapsasta ja sen vaimosta kuva (olivat jollain kutsuilla tms. ), niin Tapsa näytti kasvoistaan nuorentuneelta ( on kyllä entuudestaankin ihan hyvin säilynyt) . Ehkä se johtuu siitä , kun hän on laihtunut.

    • yrjö ö von karjux

      ovat vähissä...

    • autiomaja

      Aikamoinen riski jäädä lähes pelkkien konserttien varaan toimeentulonsa. Tanssilavakeikkojen vähentämisen olisi paremmin ymmärtänyt. Täytyy omata melkoista itseluottamusta, jos aikoo pärjäillä konserttien ja levymyynnin tuotolla, kun Teosto ja muut tahot vievät leijonan osan päältä. Näinköhän ihan onnistuu muulla kuin isolla lottovoitolla...Tietenkin asian ymmärtää, jos terveys sanelee jotakin, että tahtia täytyy höllentää, mutta eiköhän monen muunkin nimiartistin veri vedä sinne ns. tavallisen yleisön eteen, kesälavoille katsoman, kun kellohame heilahtaa, ja romantiikka kukkii...yes!!!

      • Amelita...

        ...koirakin haukkuu. Sama tuli minunkin mieleeni.

      • tadaa!

        Eihän esim. Tomi Metsäketokaan tee tanssilavakeikkoja ja ihan kohtuullisesti pärjää silti.

    • jivejalka

      Ehkä Tapani Kansaa turhauttaa laulaa sellaisia liirumlaarum- lauluja ,jota tanssibiisit mitä suuremmalta osin ovat. Jos yrität jotain erikoisempaa, niin heti valitetaan ,että liian taiteellista. Tai jos kerrot välispiikkinä esim. juttua jonkun laulun syntyhistoriasta tms. niin valitetaan ,että: " Älä puhu, laula vaan! Menee muuten hyvää tanssiaikaa hukkaan."
      Yritä siinä sitten luova taiteilija itseään toteuttaa tanssijoiden tahdottomana sätkynukkena.
      Konserteissa laulajalla on hieman eri vapaudet.

    • mie ite

      Ei sen pellen keikoillaole enää vuosiin käynyt ihmisiä. Kuka sitä mesoamista jaksais katella. Ei todellakaan ole mentys jos malttaa olla poissa. Eläis vaimon rahoilla ni ei tarvi tulla mun iltojani enää pilaamaan. Keikat nimittäin on ollu viime aikoina tapsalla aika tiukassa....

      • Niina

        Kyllä viimekesänä ( olin neljällä Tapsan keikalla) ja myös parina aikaisempanakin kesänä, jona Tapsan keikoilla olen käynyt on porukkaa riittänyt aina mukavasti. Tapsakin on ainakin kaikilla minun näkemilläni keikoilla käyttäytynyt siivosti. Ei ole mitään mesonnut.
        Aivan mahtava ääni hänellä. Hukkaanhan sen miehen ääni menee tuollaisia iskelmiä laulaessa, mutta toivottavasti hän silti tanssilavoillakin vielä tulevaisuudessa keikailee. Kyllä se vaan niin loistava ja värikäs artisti on , että paljon katoaa sen mukana taitoa, osaamista, karismaa ja särmää tanssilavoilta ,jos ei niillä enää esiinny.

        Hienoa kuitenkin ,että konserteissa Tapsaa on mahdollisuus nähdä ja kuulla ihan livenä :D

      • loiro

        > ei tarvitse tulla mun iltoja pilaamaan...<

        Oletko tyhmä ? Onko pakko tupata Tapsan keikoille jos et hänestä kerran pidä ? En minä ainakaan mene sellaisen artistin keikalle ,josta en tykkää.

        Tapsalla on vankka kuulijakunta. Kyllä hän porukkaa vetää paikalle.

      • fanittaja

        Tapsan konsertit on ollut viimeaikoina mahtavia ! Syksyllä oli huippuhyvä Rautavaara-konserttikiertua ja nyt tämän vuoden puolellakin olen ollut parissa konsertissa ,jossa Tapsa on esiintynyt todella upeasti. Vieläkin pyörii meikäläisellä sukat jaloissa... On se niin ihana.

        Muuten sulle , joka ehdotit ,että Tapsa eläisi muijansa rahoilla, niin voisitko kertoa ,että miten se on mahdollista, kun Tapsa on tähän astikin sen leivän sinne kotiin tuonut ? sen muijan rahoilla ,kun ei paljon juhlita. Muija hienostelee, juhlii , löhöää kotona ja törsää miehensä ansaitsemia rahoja. Lehdissä hän esiintyy tittelillä: "tutkija", koska on pari missikirjaa kirjoittanut.

        Tapsalle kaikkea hyvää ! Uusia upeita konserttejasi odotellen.

      • jatkoa
        loiro kirjoitti:

        Kun se esim viime kesänä tuppasi aina jonkun muun tanssipiireissä hyvänä pidetyn artistin keikalle toiseksi esiintyjäksi. itse tietysti kuvitteli olevansa illal kingi. Mm Riutanharjun tanssilavalla piti reilusti yli 5 minuutin tauon kesken kaiken kun piti kosketinsoittajaa opettaa soittamaan tunteella ja tarpeeksiintensiivisesti herran mieleen. Ihme hemmo siis on hän.

      • ja jatkoa..
        fanittaja kirjoitti:

        Kato kun joidenkin ei tarvitsisi ikinä edes tehdä työtä saadakseen rahaa. Kun sukunimessä on liite af niin laskeppa sinäki yhteen yksi plus yksi...

      • Niina
        jatkoa kirjoitti:

        Ei Tapsa esiintynyt viimekesänä Riutanharjulla.

      • niinkösjuu
        Niina kirjoitti:

        Ei Tapsa esiintynyt viimekesänä Riutanharjulla.

        sulla taitaa olla vanha tai alkukesäinen ohjelma kädessä...

      • fanittaja
        ja jatkoa.. kirjoitti:

        Kato kun joidenkin ei tarvitsisi ikinä edes tehdä työtä saadakseen rahaa. Kun sukunimessä on liite af niin laskeppa sinäki yhteen yksi plus yksi...

        Se muija olisi köyhä ,kuin kirkonrotta, jos ei olisi Tapsaa, jonka siivellä elää. Siinä ei paljon Af - liitteetkään nimessä auta.
        Kyllä siinä on yksi jos toinenkin kauhistellut ,joka tuon perheen hieman paremmin tuntee, että on muijalla pokkaa lehdissä vielä valittaa ,että miten paljon suhde Tapsan kanssa HÄNELTÄ vaatii.

      • Niina
        niinkösjuu kirjoitti:

        sulla taitaa olla vanha tai alkukesäinen ohjelma kädessä...

        Asun lähellä Riihimäkeä ja harmittelin viimekesänä , just sitä ,kun Tapsalla ei ollut keikkaa Riutanharjulla. Tiedustelin sitä vielä oikein sähköpostitse silloin. Ehkä sä sitten muistelet jotain aikaisempaa kesää.

        Ja muuten ,kun Tapsa jollain keikalla esiintyy ,niin ei se illan toinen solisti tunnu hänen jälkeensä enää miltään. Niin upeasti Tapsa laulaa.

      • OK.
        fanittaja kirjoitti:

        Se muija olisi köyhä ,kuin kirkonrotta, jos ei olisi Tapsaa, jonka siivellä elää. Siinä ei paljon Af - liitteetkään nimessä auta.
        Kyllä siinä on yksi jos toinenkin kauhistellut ,joka tuon perheen hieman paremmin tuntee, että on muijalla pokkaa lehdissä vielä valittaa ,että miten paljon suhde Tapsan kanssa HÄNELTÄ vaatii.

        Vaikuttaa olevan muuten aikalailla erimaata Tapsa verrattuna vaimoonsa. Se vaimohan on kertonut olevansa kova bailaamaan, kun taas Tapsaa saa melkein kirveellä uhata , jotta hänet saa mukaan juhlimaan.
        Tapsa mielummin vaan soutelee soutuveneellä ja käyskentelee luonnossa.
        Tapsan vaimo sanoi yhdessä haastattelussa, että :" Kuvittele, meillä on tuolla rannassa ihan tavallinen pieni soutuvene. Jota Tapsa tykkää soudella ja pyytää minua välillä painoksi mukaan ". Taitaisi aatelisrouva tykätä enemmän jostain huvipurresta.

    • laulamaan

      ..joutuu siellä konsertissakin ( ei kirkko- )varmaan iskelmiä laulamaan...ihan niitä samoja joita kesälavallakin...

      • Ansku

        Niin "joutuu", mutta silti konsereissa saa laulaa monipuolisempia lauluja, kuin tanssilavoilla. Kyllähän viihdekonsertissa voi laulaa iskelmää ja tangoja ,mutta ei tansseissa oikein voi laulaa liedejä tms. (kun tanssijat vaatii ,että biisien oltava tanssittavia.)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      64
      3225
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      3087
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      42
      2447
    4. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      99
      2180
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1903
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1800
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1616
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      85
      1405
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1290
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      81
      1132
    Aihe