Muistatteko kuinka "kuun pinnalla" otetuissa kuvissa ei näkynyt lainkaan tähtiä?

Anonyymi-ap

121

801

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Epäilen onko aito kuva.

      Mikä maan valaisee tuolla tavalla toiseltakin puolelta kun auringonvalo kuvassa näyttää keilana tulevan toisesta suunnasta niin mikä sen maan olevinaan valaiseen myös ihan toiselta puolelta?

      • Anonyymi00078

        Silloin oli päivä

      • Anonyymi00092

        Paistoiko aurinko silloin kuvaan oikealta alhaalta? Vasen yläkulma jäisi silloin jo varjoon mutta koko maan pinta näyttää valaistulta. Auringon pitäisi paistaa kuun suunnasta että se valaisisi koko maan noin tasaisesti.

    • Anonyymi00002

      Miksi epäilen kuvan aitoutta.

      Samat perustelut kuin edellisellä.
      Jos avaruus on pilkkopimeä, sysipimeä..

      • Anonyymi00005

        Jos niillä silloin oli kehnommat kamerat, että niin mitätön valonlähde ei takertunut kameraan.
        Neuvostoliiton kanssa niillä oli kilpajuoksu avaruuteen ja neukut seurasivat jättiläistutkillaan operaatiota alusta loppuun.
        Jos siinä olisi vilunkia pelattu, olisi kyllä itänaapuri äläkän nostanut.

      • Anonyymi00076
        Anonyymi00005 kirjoitti:

        Sen aikaiset Hasselit ovat vieläkin huippukameroita. Filmit vain asettivat omat rajoitteensa.

      • Anonyymi00102
        Anonyymi00005 kirjoitti:

        Jos niillä silloin oli kehnommat kamerat, että niin mitätön valonlähde ei takertunut kameraan.
        Neuvostoliiton kanssa niillä oli kilpajuoksu avaruuteen ja neukut seurasivat jättiläistutkillaan operaatiota alusta loppuun.
        Jos siinä olisi vilunkia pelattu, olisi kyllä itänaapuri äläkän nostanut.

        Luulisi että kuun pinnalla oltaisiin otettu myös kuvia tähtitaivaasta, koska ilmakehän puutteen takia tähtitaivas ja vaikkapa linnunradan alue olisi siellä näkynyt paljon selvemmin. Vaan enpä ole tällaisia kuvia nähnyt.

    • Anonyymi00003

      Eikä ole teknologiatkaan yhtään kehittyny

      • Anonyymi00004

        Kamerat toki oli yhtä hyviä 60 luvulla kuin nykyään?

        Ei ollu ja silloin myös laitteiden paino varmaan asetti rajoituksia mitä saatiin mukaan alukseen, enää ei.

      • Anonyymi00063
        Anonyymi00004 kirjoitti:

        Kamerat toki oli yhtä hyviä 60 luvulla kuin nykyään?

        Ei ollu ja silloin myös laitteiden paino varmaan asetti rajoituksia mitä saatiin mukaan alukseen, enää ei.

        hyvin toimi ilman mikrosiru-tekniikkaa kuun pinnalta tuli transistori-tekinnikalla TV-kuvat satelliteilla ja puhelimella soitettiin kuusta Nixonille, AT&T Inc eli American Telefooni ja Telegraafi Companyn tukiasemien avulla?

      • Anonyymi00064
        Anonyymi00063 kirjoitti:

        alus tähdättiin Cape Canaveralissa suoraan kuuhun, koska avaruudessa tyhjiössä aluksen suuntaa ei voi enää muuttaa

      • Anonyymi00065
        Anonyymi00064 kirjoitti:

        alus tähdättiin Cape Canaveralissa suoraan kuuhun, koska avaruudessa tyhjiössä aluksen suuntaa ei voi enää muuttaa

        ja hienosti kuusta he onnistui tähtäämään meksikonlahteen paluu-modulinsa...

      • Anonyymi00069
        Anonyymi00065 kirjoitti:

        ja hienosti kuusta he onnistui tähtäämään meksikonlahteen paluu-modulinsa...

        Meksikonlahteen ei tietenkään tultu suoraan Kuusta, vaan Maan ilmakehään saavuttiin hiljalleen jarruttamalla ilmanvastuksen kitkalla vauhtia ohuessa ilmassa ilmakehän ylärajalla. Kitkassa tuhansiin asteisiin kuumeneva lämpökilpi suojasi avaruuskapselia sulamiselta.
        Maasta noustuaan Apollo 11 myös kiersi Maan ensin puolitoista kertaa ennen kuin se suuntasi kohti Kuuta.

      • Anonyymi00081
        Anonyymi00063 kirjoitti:

        hyvin toimi ilman mikrosiru-tekniikkaa kuun pinnalta tuli transistori-tekinnikalla TV-kuvat satelliteilla ja puhelimella soitettiin kuusta Nixonille, AT&T Inc eli American Telefooni ja Telegraafi Companyn tukiasemien avulla?

        NASA rakensi ympäri maapalloa sijaitsevan maa-asemaverkoston, joka sisälsi suuria antenneja (esim. Goldstone, Madrid, Canberra). Nämä takasivat, että yhteys säilyi, vaikka maa pyöri.

      • Anonyymi00085
        Anonyymi00064 kirjoitti:

        alus tähdättiin Cape Canaveralissa suoraan kuuhun, koska avaruudessa tyhjiössä aluksen suuntaa ei voi enää muuttaa

        Jos "avaruuden tyhjiössä aluksen suuntaa ei voi enää muuttaa" niin miksi siellä ohjaillaan turhaan. Armstrongkin ohjasi ihan turhaan laskeutujaakin käsiohjauksella Kuun pintaan. ISS avaruusasemallekin telakoitaessa ohjataan siis turhaan, ja tehdään turhaan ratakorjauksia.

    • Anonyymi00006

      Missä tuossa tähtiä näkyy........??

    • Anonyymi00007

      No onko ne foliohatut kiillotettu pääsiäiseksi?

    • Anonyymi00008

      Eikö näitä höpöjuttuja voisi kirjoitella siellä hörhöjen salaliittoalueella joka on tarkoitettu näitä huuhaajutuja varten?

    • Anonyymi00009

      Kuuhun menot ovat yhtä suurta huijausta.

      • Anonyymi00037

        Kerrotko mitä hyötyä on kusettaa tuollaista?

      • Anonyymi00091
        Anonyymi00037 kirjoitti:

        Kerrotko mitä hyötyä on kusettaa tuollaista?

        Amerikkalaiset halusivat voittaa venäläiset. Se tehtiin vilpillä.

    • Anonyymi00010

      Haittaako se paljonkin arkea kun on tuollainen paranoidi?

      • Anonyymi00066

        kuussa -200 C pakkasta , tai auringossa + 200 C lämmintä...

    • Anonyymi00011

      "Tankkaus kiertoradalla: SpaceX:n kaltaiset toimijat suunnittelevat kuulennoilla polttoaineen tankkaamista kiertoradalla, koska yhdellä laukaisulla ei voida kuljettaa riittävästi polttoainetta sekä laskeutumiseen että nousuun. "

      aiai enää nykyisin ei voida aikaisemmin ne kyllä voi....

      • Anonyymi00012

        Ihmiskunnan älykkyys laskee. Mikä onnistui silloin, on nyt mahdotonta.

      • Anonyymi00017

        Riippuu täysin lastin määrästä.

      • Anonyymi00056

        Jos Kuuhun halutaan viedä isompi lasti niin polttoaineet ja lasti on toimitettava useammassa erässä ensin Maan kiertoradalle, mutta salkkaripuupää ei tietenkään tätäkään voi tajuta.

      • Anonyymi00067
        Anonyymi00012 kirjoitti:

        Ihmiskunnan älykkyys laskee. Mikä onnistui silloin, on nyt mahdotonta.

        silloin ei edes tiedetty että sukupuolia on kolme.

    • Anonyymi00013

      Kuun pinnalla on auringonpaisteessa todella kirkasta, joten kameran suljinaika on kuvattessa nopea ja tähdet ei näy kuvassa koska ovat Kuun pinnan heijastamaan kirkkauteen verrattuna himmeitä. Astronauttien kypärien tummassa visiirissä piti olla ympäristön kirkkauden vuoksi kultapinnoite suojana.

      • Anonyymi00016

        heh-heh..

      • Anonyymi00025

        Ai jaa? No auringon puolella kuun pinnalla lämpötila nousee jopa 130 asteeseen, varjon puolella 150-170 astetta pakkasta. Kuun vuorokausi on maan 14 vuorokautta. Siksi on laskeuduttava lähelle päivä-yö rajaa, aurinko on silloin matalalla.
        Tähtien näkymättömyys selitettiin kameroilla, nyt ei taida se onnistua, vaan tähtien on oltava näkyvissä.

      • Anonyymi00040
        Anonyymi00025 kirjoitti:

        Apollo 13 laskeutumisalue oli varjonpuolella, 150 pakkasta, ehkä oli mukana eri varusteet hih

      • Anonyymi00043

        Kameran suljinaika on LYHYT ..eikä nopea,.

      • Anonyymi00047
        Anonyymi00043 kirjoitti:

        Kameran suljinaika on LYHYT ..eikä nopea,.

        Lyhyt suljinaika tarkoittaa nopeaa räpsähdystä, eli sulin on auki lyhyen ajan, eli ajallisesti nopea tapahtuma on lyhyt.

      • Anonyymi00050
        Anonyymi00040 kirjoitti:

        Apollo 13 laskeutumisalue oli varjonpuolella, 150 pakkasta, ehkä oli mukana eri varusteet hih

        Apollo 13 ei edes laskeutunut Kuuhun, koska räjähdyksen vuoksi suunnitelmat muuttui ja paluusta Maahan tuli eloonjäämistaistelu.

      • Anonyymi00053
        Anonyymi00025 kirjoitti:

        Ai jaa? No auringon puolella kuun pinnalla lämpötila nousee jopa 130 asteeseen, varjon puolella 150-170 astetta pakkasta. Kuun vuorokausi on maan 14 vuorokautta. Siksi on laskeuduttava lähelle päivä-yö rajaa, aurinko on silloin matalalla.
        Tähtien näkymättömyys selitettiin kameroilla, nyt ei taida se onnistua, vaan tähtien on oltava näkyvissä.

        Apollo 11 kuukäynti tapahtui Kuun aamuna ja lämpötilat oli välillä −23C - 7C

      • Anonyymi00070
        Anonyymi00047 kirjoitti:

        Lyhyt suljinaika tarkoittaa nopeaa räpsähdystä, eli sulin on auki lyhyen ajan, eli ajallisesti nopea tapahtuma on lyhyt.

        Miksi jankutat samaa asiaa

        ´Suljinaika ON LYHYT....- ei aikaa sanota nopeaksi! :)

        Eri asioita.

      • Anonyymi00072
        Anonyymi00047 kirjoitti:

        Lyhyt suljinaika tarkoittaa nopeaa räpsähdystä, eli sulin on auki lyhyen ajan, eli ajallisesti nopea tapahtuma on lyhyt.

        Ei nää tajua valokuvauksen yksinkertaisiakaan alkeita.

      • Anonyymi00077

        >>Kuun pinnalla on auringonpaisteessa todella kirkasta, joten kameran suljinaika on kuvattessa nopea .<<

        Ei suljinaikaa sanota "nopeaksi" vaan se on lyhyt, eli suljin aukeaa ja sulkeutuu taas nopeassa tahdissa.

        Ajalle ei määritellä nopeutta!

      • Anonyymi00093
        Anonyymi00077 kirjoitti:

        >>Kuun pinnalla on auringonpaisteessa todella kirkasta, joten kameran suljinaika on kuvattessa nopea .<<

        Ei suljinaikaa sanota "nopeaksi" vaan se on lyhyt, eli suljin aukeaa ja sulkeutuu taas nopeassa tahdissa.

        Ajalle ei määritellä nopeutta!

        Kirkkaassa valossa käytettävällä lyhyellä valotusajalla sulkimen edestakainen liike on nopea.

      • Anonyymi00100

        Ei pidä kuvat kuun pintaa - taivas on pimeä.

      • Anonyymi00109
        Anonyymi00100 kirjoitti:

        Ei pidä kuvat kuun pintaa - taivas on pimeä.

        Miten sitä pintaa pidetään? Kuun taivas on musta vaikka Aurinko paistaa ja Kuun pinta on siksi häikäisevän kirkas, koska Kuussa ei ole ilmakehää johon se auringonvalo sirottuisi. Maassa on kirkas sininen taivas, koska Maassa on ilmakehä johon auringonvalo sirottuu.

    • Eihän tätäkään aihetta ole taottu saIkkarihörhöjen umpiIuupäihin kuin sen 10x10^10 kertaa. Valintakysymys.... asetatko valotuksen niin, että kennoon ehtii kerääntyä himmeiden tähtien valo ja samalla kirkkaat kohteet, kuten astronautit, alukset yms. ylivalottuu.... vai säädätkö valotuksen lyhyeksi, jolloin kirkkaiden objektien yksityiskohdat tallentuu ylivalottumatta, jonka hintana on se, ettei tähtien himmeämpi valo ehdi tallentua? Mutta ei! Ei puhettakaan, että kyseessä on teknologiset rajoitukset, koska asian taustalla täytyy olla universumin kokoinen ja hirvittävänpetollinen totuus!!! NASAn liskomiehet onttomaasta.... itanimuIIi.... pläkrokvankuardshadowkovernmentti.... Area51DeluxeTurbo.... UliUli....

      ☝️😆

      PS: Jutun kuvassa Maan takana näkyy tähdet siksi, että Maa ei ole niin kirkas, että valotusaika lyhenisi niin paljon, että tähtien valo jäisi tallentumatta. Ja kuten näkyy, tähdet on siitä huoimatta melkoisen himmeitä ja vähänkin lyhempi valotusaika, niin niitä ei näkyisi.

      • Anonyymi00044

        Missä sä siinä tähtiä näet??

      • Anonyymi00044 kirjoitti:

        Missä sä siinä tähtiä näet??

        Siinä Maan ympärillä.

      • Anonyymi00071
        Mr.Perfect kirjoitti:

        Siinä Maan ympärillä.

        Ei siinä näy muuta kuin mustaa...

      • Anonyymi00071 kirjoitti:

        Ei siinä näy muuta kuin mustaa...

        Taitaa sit olla ruudun kirkkaus, kontrasti tms. säädöt syynä jos niitä ei näy. Tässä screenshotissa pitäis näkyä selkeesti https://ibb.co/2YN6nJWC

    • Anonyymi00014

      No voi herran jestas taas. Millanen ummikko ketjun alottaja oikein on? Tiedätkö esimerkiki valokuuvaamisesta yhtään mitään? Ilmeisesti et. Syy siihen miksi vanhoiss kuun pinnalla otetuissa valokuvissa ei näy tähtiä on kameran valotusaika. Ne kuvat otettiin pääasiassa kirkkaassa auringonpaisteessa jollon siitä kuun pinnasta ja austronauttien valkoisista avaruuspuvuista heijastui paljon auringon valoa. Tähdet taas on varsin himmeitä valonlähteitä. Jos kuvat olisi haluttu ottaa niin, että tähdet olii näkyvynyt olisi kameran valotusaikaa pitänyt pidentää huomattavasti ja siitä taas olisi seurannut se, että kuun pinnan ja avaruuspukujen yksityiskohdat olisivat palaneet täysin puhki niissä kuvissa. Ja kuutahan siellä haluttiin kuvata eikä tähtiä. Joten jotta etuala ei ylivalottuisi ja kuun pinnan jne yksityskohdat erottuivat piti valotusaika pitää lyhyenä ja siitä nyt vaan seurasi se, että kaukana olevat himmeät tähdet ei ehtineet valottua kuviin ja siksi ne ei näy kuvissa. Toinen syy siihen etteivät näy on se, että on se, että kuussa ei ole ilmakehää joka sirottaisi valoa ja siksi taivas on täysin musta myös kirkkaassa auringonpaisteessa.

      On täysin järjetöntä kehitellä jotain salaliittoteorioita sen perusteella, että niissä vanhoissa kuulentojen kuvissa ei näy tähtiä. Se osottaa salaliittoteoreetikon idiootiksi ja lisäksi sen ettei kyseinen ihminen ilmeisesti ymmärrä valokuvaustakaan eikä ole ikinä ottanut kuvia muuten kuin korkeintaan räpsimällä vaan jotain. Ilmeisesti ei ole koskaan ollut järkkärikameraa kädessä jne.

      T. miksuh

      • Anonyymi00015

        Salaliittoteoreetikot onkin laaja-alaisesti tyhmiä, tietoa ja ymmärrystä ei ole, eikä ole yleistietoa

      • Anonyymi00018

        Noihin hyvät vastaukset:

        - 1. Kuu-modulien ja Lunar Roving Vehicle antennit
        - 2. Kuun pinnanmuodostus
        - 3. Paluumoduulin rakettimoottorin järjetön ripustus
        - 4. Kuukivet - satoja kiloja. /1/
        - 5. Mystisesti kadonneet Apollo-nauhat
        - 6. Väitetysti kuuhun laskeutumista harjoiteltiin Maata kiertävällä radalla
        - 7. Perustellaan kuussa oloa sillä, että sieltä kuului radiolähetykset
        - 8. Lunar Roving Vehicle maksoi 2x19 miljoonaa dollaria - siis pelkkä auto.
        - 9. Natiivit työpiirustukset

        10.

        /1/ "Moon rocks retrieved from the lunar surface by a Russian robot in 1970 sell for $855,000 .. The fragments, ranging in size from about .079 inch x .079 inch (2 x 2mm) to .039 inch x .039 inch (1 x 1mm)"

      • Anonyymi00026

        Kylä siellä ihanhyvät valot oli, niin kuin studiossa yleensä.

      • Anonyymi00029
        Anonyymi00018 kirjoitti:

        Noihin hyvät vastaukset:

        - 1. Kuu-modulien ja Lunar Roving Vehicle antennit
        - 2. Kuun pinnanmuodostus
        - 3. Paluumoduulin rakettimoottorin järjetön ripustus
        - 4. Kuukivet - satoja kiloja. /1/
        - 5. Mystisesti kadonneet Apollo-nauhat
        - 6. Väitetysti kuuhun laskeutumista harjoiteltiin Maata kiertävällä radalla
        - 7. Perustellaan kuussa oloa sillä, että sieltä kuului radiolähetykset
        - 8. Lunar Roving Vehicle maksoi 2x19 miljoonaa dollaria - siis pelkkä auto.
        - 9. Natiivit työpiirustukset

        10.

        /1/ "Moon rocks retrieved from the lunar surface by a Russian robot in 1970 sell for $855,000 .. The fragments, ranging in size from about .079 inch x .079 inch (2 x 2mm) to .039 inch x .039 inch (1 x 1mm)"

        Vastaukset menee aina samantien ohi salaliittoteoreetikoilta ja inttätte samoja asioita palstoilla aina uudestaan. Kun vastataan niin ei noteerata. Inttämisiä on jo vuosikymmeniltä. Tässä esim. on pikaisella haulla muutama viestiketju:

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/9613312/kuussa-ei-ole-kayty-koskaan
        zzzz
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/9727085/kuuhuijaus
        zzzz
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/10415769/kuussa-kaynti-oli-huijaus!
        zzzz
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/14590881/kaytiinko-kuussa-vai-eiko-kayty

      • Anonyymi00031

      • Anonyymi00045
        Anonyymi00018 kirjoitti:

        Noihin hyvät vastaukset:

        - 1. Kuu-modulien ja Lunar Roving Vehicle antennit
        - 2. Kuun pinnanmuodostus
        - 3. Paluumoduulin rakettimoottorin järjetön ripustus
        - 4. Kuukivet - satoja kiloja. /1/
        - 5. Mystisesti kadonneet Apollo-nauhat
        - 6. Väitetysti kuuhun laskeutumista harjoiteltiin Maata kiertävällä radalla
        - 7. Perustellaan kuussa oloa sillä, että sieltä kuului radiolähetykset
        - 8. Lunar Roving Vehicle maksoi 2x19 miljoonaa dollaria - siis pelkkä auto.
        - 9. Natiivit työpiirustukset

        10.

        /1/ "Moon rocks retrieved from the lunar surface by a Russian robot in 1970 sell for $855,000 .. The fragments, ranging in size from about .079 inch x .079 inch (2 x 2mm) to .039 inch x .039 inch (1 x 1mm)"

        Mitä noista antenneista ja pinnanmuodosta...selitä ensin.

      • Anonyymi00083
        Anonyymi00045 kirjoitti:

        Mitä noista antenneista ja pinnanmuodosta...selitä ensin.

        Antennit olivat kiinteästi asennuttuja suunta-antenneja ja kuunpinta pölisee ennemmä ja vähemmä ja jalanjäljet sitä luokkaa, että kosteuttakin tuntuu olevan.

        Kun vastaat, niin muista: Kuun pintaa iskeytyy joka sekunti neliösentille kosmisella nopeudella muutama hiukkanen. Kiinalaisten kuu on oikea kuu - pinta on keraaminen eikä pölise.

        Atenneihin voitte tutustua vaikka ARRL antenna book: https://duckduckgo.com/?q=ARRL+antenna+book&atb=v508-1&ia=web

        Ja EME-yhteydet: https://oh3tr.fi/suomi/eme.shtml

      • Anonyymi00084
        Anonyymi00083 kirjoitti:

        Antennit olivat kiinteästi asennuttuja suunta-antenneja ja kuunpinta pölisee ennemmä ja vähemmä ja jalanjäljet sitä luokkaa, että kosteuttakin tuntuu olevan.

        Kun vastaat, niin muista: Kuun pintaa iskeytyy joka sekunti neliösentille kosmisella nopeudella muutama hiukkanen. Kiinalaisten kuu on oikea kuu - pinta on keraaminen eikä pölise.

        Atenneihin voitte tutustua vaikka ARRL antenna book: https://duckduckgo.com/?q=ARRL antenna book&atb=v508-1&ia=web

        Ja EME-yhteydet: https://oh3tr.fi/suomi/eme.shtml

        Kuuautossa oli suunnattava sekä kiinteä antenni. Kiinalaisten kuu, vai niin.

      • Anonyymi00087
        Anonyymi00084 kirjoitti:

        Kuuautossa oli suunnattava sekä kiinteä antenni. Kiinalaisten kuu, vai niin.

        Miten niitä kuukulkijan antenneja suunnattiiiin?

      • Anonyymi00088
        Anonyymi00087 kirjoitti:

        Miten niitä kuukulkijan antenneja suunnattiiiin?

        Lisänä vielä, että kuussa ei olisi tarvittu antteina kuin "hertsikepit" - NASA'lls oli tolkuttomat paraboloidiantennit käytössä.

        https://tinyurl.com/3ztmrdtz

      • Anonyymi00094
        Anonyymi00088 kirjoitti:

        Lisänä vielä, että kuussa ei olisi tarvittu antteina kuin "hertsikepit" - NASA'lls oli tolkuttomat paraboloidiantennit käytössä.

        https://tinyurl.com/3ztmrdtz

        Antennia suunnataan kääntämällä. Ensimmäisen kuukäynnin laskeutumisen Kuuhun välitti Australian Canberrassa sijaitseva 70-metrinen lautasantenni, ja muita antenneja oli eri puolilla Maata:
        https://spaceaustralia.com/sites/default/files/2023-04/CDSCC_DSS_43_1.jpg

        Kuuautoissa oli erilaiset antennit yhteydenpitoon Kuualuksen kanssa sekä Maahan:
        https://armaghplanet.com/nasas-lunar-rover-everything-you-need-to-know.html

      • Anonyymi00103
        Anonyymi00094 kirjoitti:

        Se siinä metkaa onkin - ne maassa olevat lautaset ovat vahvistukseltaan sitä luokkaa, että kuussa ei tarvita suunta-antenneja- keppi riittää.

        -OH-hami-

        PS. Meillä hamipuolella satelliittiyhteyksissä on tiukasti säädellyt lähetin tehot ja EME-liikennekin onnistuu.

        https://www.google.com/search?q=eme+radio&sca_esv=86eabc19a59bfc61&udm=2&biw=1586&bih=866&sxsrf=ANbL-n6P0VHnGDIxGTMF6TXQVAzO_yAvaw:1775403698173&ei=soLSafryCenVwPAP1e3DoAI&ved=0ahUKEwj6k4yWhteTAxXpKhAIHdX2ECQQ4dUDCBQ&uact=5&oq=eme+radio&gs_lp=Egtnd3Mtd2l6LWltZyIJZW1lIHJhZGlvMgUQABiABDIFEAAYgAQyBRAAGIAEMgUQABiABDIEEAAYHjIEEAAYHjIEEAAYHjIGEAAYBRgeMgYQABgFGB4yBhAAGAgYHkjTIlAAWIMecAB4AJABAJgBNqABiAOqAQE5uAEDyAEA-AEBmAIJoAKtA8ICChAAGIAEGIoFGEPCAgcQABiABBgKwgIJEAAYgAQYChgLmAMAkgcBOaAH8imyBwE5uAetA8IHBTAuNC41yAccgAgB&sclient=gws-wiz-img

      • Anonyymi00104
        Anonyymi00103 kirjoitti:

        Se siinä metkaa onkin - ne maassa olevat lautaset ovat vahvistukseltaan sitä luokkaa, että kuussa ei tarvita suunta-antenneja- keppi riittää.

        -OH-hami-

        PS. Meillä hamipuolella satelliittiyhteyksissä on tiukasti säädellyt lähetin tehot ja EME-liikennekin onnistuu.

        https://www.google.com/search?q=eme radio&sca_esv=86eabc19a59bfc61&udm=2&biw=1586&bih=866&sxsrf=ANbL-n6P0VHnGDIxGTMF6TXQVAzO_yAvaw:1775403698173&ei=soLSafryCenVwPAP1e3DoAI&ved=0ahUKEwj6k4yWhteTAxXpKhAIHdX2ECQQ4dUDCBQ&uact=5&oq=eme radio&gs_lp=Egtnd3Mtd2l6LWltZyIJZW1lIHJhZGlvMgUQABiABDIFEAAYgAQyBRAAGIAEMgUQABiABDIEEAAYHjIEEAAYHjIEEAAYHjIGEAAYBRgeMgYQABgFGB4yBhAAGAgYHkjTIlAAWIMecAB4AJABAJgBNqABiAOqAQE5uAEDyAEA-AEBmAIJoAKtA8ICChAAGIAEGIoFGEPCAgcQABiABBgKwgIJEAAYgAQYChgLmAMAkgcBOaAH8imyBwE5uAetA8IHBTAuNC41yAccgAgB&sclient=gws-wiz-img

        Kuuautossa oli low gain keppiantenni jota käytettiin auto ollessa liikkeellä, ja suunnattava high gain antenni jota käytettiin auton ollessa paikallaan.

    • Anonyymi00019

      Opi jotain valokuvauksen saloista aloittaja.

      • Anonyymi00021

        Näköjään et tiedä niistä mitään

      • Anonyymi00024

        Opitte jotain optiikasta ihan yleisellä tasolla - ja kuun pinnalla ratkaisee se mistä päin se valo tulee - siellä taivaalla on aina pilkkopimeää - ellei oteta tähtiä mukaan.

        Miksi?

      • Anonyymi00046
        Anonyymi00024 kirjoitti:

        Opitte jotain optiikasta ihan yleisellä tasolla - ja kuun pinnalla ratkaisee se mistä päin se valo tulee - siellä taivaalla on aina pilkkopimeää - ellei oteta tähtiä mukaan.

        Miksi?

        No miksi..kumma pläjäys..

      • Anonyymi00079

        Joku väitti suljinaikaa "nopeaksi", vaikka se on oikeasti lyhyt.

      • Anonyymi00096
        Anonyymi00079 kirjoitti:

        Joku väitti suljinaikaa "nopeaksi", vaikka se on oikeasti lyhyt.

        Ymmärrä että sulkimesi edestakainen liike on silloin hidas kun pökäle on pitkä.

    • Anonyymi00020

      Kumma että salaliittoilijat eivät ole saaneet mitään teknistä keksintöä aikaan! 🤪

    • Anonyymi00022

      Kun kuu autossa oli tehokkaat ajovalot päällä ei kameralla saanut tähtiä kuvattua.

    • Anonyymi00023

      Aikanaan netistä hieman luin näitä juttuja onko maa pyöreä vai litteä ja pyöriikö se vai ei pyöri ja tulin siihen tulokseen, että maa on pyöreä mutta ei pyöri akselinsa ympäri vaan kaikki pyörii maan ympäri. Siksi tuntuu epäuskottavalta myös, että kuussa olisi käyty, koska se kulkee aika vauhtia maan ympäri.

      • Anonyymi00028

        Et sä ole kuin useita satoja vuosia ajasta jäljessä. Se maakeskeinen, eli geosentrinen, käsistys aurinkokunnasta ja maailmankaikkeudesta todistettiin lopullisesti vääräksi jo 1600 luvun alussa. Eli sä olet vain pitkälti yli 400 vuotta jäljessä ajasta, onnea.

        Sitäpaitsi maan pyörimisestä on osoituksena esimerkiksi ilmavirtojen ja säärintamien sekä merivirtojen kääntyminen eteläisellä ja pohhjoisella pallonpuoliskolla, eli koriolisilmiö. Ilmavirtaukset ja merivirrat kääntyvät pohjoisella pallon puoliskolla oikealle ja eteläisellä pallonpuoliskolla vasemmalle. Se johtuu nimenomaan maapallon pyörimisestä. Toinen osoitus maapallon pyörimisestä on se, että maapallo on hiukan pullistunut päiväntasaajalta ja litistynyt navoilta. Maapallo ei ole ihan täysin pallo nimenomaan sen takia, että maapallo pyörii. Lisäksi osoitus maapallon pyörimisestä on tietenkin tähtien jne liike taivaalla jne.

        Lisäksi olisi kiinnostavaa tietää miten mukaselittät vuodenaikojen vaihtumisen, jos muka aurinkokin kiertää maata :-D Tai miten selität aurinkokunnan muiden planeettojen liikkeen kun esimerkiksi Venus ja Mars on lähempänä maata kuin aurinko ja silti ne menee säännöllisesti auringon taakse maasta katsoen :-D Miten tämä sinusta on muka mahdollista :-D

        T. miksuh

      • Anonyymi00032
        Anonyymi00028 kirjoitti:

        Vuodenajat vaihtuu, koska aurinko siirtyy etelästä pohjoiseen pikkuhiljaa vuodenaikojen mukaan ja paistaa näin eri kulmassa eri puolelle maapalloa, kerran vuorokaudessa siis kiertää maapallon. Kopernikus, joka keksi aurinkokeskeisen järjestelmän laski planeettojen etäisyydet auringosta likimain oikein ja laski maan etäisyyden auringosta 3 miljoonaan kilometriin. Tämä myöhemmin muutettiin 150 miljoonaan km kun propaganda eteni. Suurin syy miksi maailmankaikkeudesta tehtiin aurinkokeskeinen eikä maakeskeinen on se, että Raamatun mukaan maa luotiin ensin ja on keskipiste. Joten ihmiset saadaan pitämään Raamattua satuna kun maapallosta tehdään mitätön osa tätä valtavaa maailmankaikkeutta eikä suinkaan keskipiste, jota kaikki muu kiertää kuten se todellisuudessa on.

      • Anonyymi00038
        Anonyymi00032 kirjoitti:

        Litteä maa on 6000 vuotta vanha ja kaikkeuden keskipiste, jepjep.

      • Anonyymi00048

        Miten mua ei yhtään yllätä se, että tollasen bullshittiin uskoo ne samat ihmiset, jotka uskoo siihen raamattu -satukirjaan? Jotenkin tämä ei yllätä yhtään. Täysiä sekopäitä olet sinäkin näköjään. Toi sun kirjottamasi on niin totaalista sontaa ja hölynpölyä ettei mitenkään voi ymmärtää miten joku ihan muka tosissaan uskoo moista roskaa vuonna 2026. Väitteesi on totaalista puppua,, ei pidä alkuunkaan paikkaansa.

        T. miksuh

      • Anonyymi00049
        Anonyymi00028 kirjoitti:

        Et sä ole kuin useita satoja vuosia ajasta jäljessä. Se maakeskeinen, eli geosentrinen, käsistys aurinkokunnasta ja maailmankaikkeudesta todistettiin lopullisesti vääräksi jo 1600 luvun alussa. Eli sä olet vain pitkälti yli 400 vuotta jäljessä ajasta, onnea.

        Sitäpaitsi maan pyörimisestä on osoituksena esimerkiksi ilmavirtojen ja säärintamien sekä merivirtojen kääntyminen eteläisellä ja pohhjoisella pallonpuoliskolla, eli koriolisilmiö. Ilmavirtaukset ja merivirrat kääntyvät pohjoisella pallon puoliskolla oikealle ja eteläisellä pallonpuoliskolla vasemmalle. Se johtuu nimenomaan maapallon pyörimisestä. Toinen osoitus maapallon pyörimisestä on se, että maapallo on hiukan pullistunut päiväntasaajalta ja litistynyt navoilta. Maapallo ei ole ihan täysin pallo nimenomaan sen takia, että maapallo pyörii. Lisäksi osoitus maapallon pyörimisestä on tietenkin tähtien jne liike taivaalla jne.

        Lisäksi olisi kiinnostavaa tietää miten mukaselittät vuodenaikojen vaihtumisen, jos muka aurinkokin kiertää maata :-D Tai miten selität aurinkokunnan muiden planeettojen liikkeen kun esimerkiksi Venus ja Mars on lähempänä maata kuin aurinko ja silti ne menee säännöllisesti auringon taakse maasta katsoen :-D Miten tämä sinusta on muka mahdollista :-D

        T. miksuh

        "..vuodenaikojen vaihtumisen, jos muka aurinkokin kiertää maata "... no miksei?

      • Anonyymi00051
        Anonyymi00038 kirjoitti:

        Litteä maa on 6000 vuotta vanha ja kaikkeuden keskipiste, jepjep.

        Evoluutiohömppä selittää elämänmuodot....tuo idiotismi on tiedettä, jepjep

      • Anonyymi00052
        Anonyymi00048 kirjoitti:

        Miten mua ei yhtään yllätä se, että tollasen bullshittiin uskoo ne samat ihmiset, jotka uskoo siihen raamattu -satukirjaan? Jotenkin tämä ei yllätä yhtään. Täysiä sekopäitä olet sinäkin näköjään. Toi sun kirjottamasi on niin totaalista sontaa ja hölynpölyä ettei mitenkään voi ymmärtää miten joku ihan muka tosissaan uskoo moista roskaa vuonna 2026. Väitteesi on totaalista puppua,, ei pidä alkuunkaan paikkaansa.

        T. miksuh

        Niin ja maapalloa tai mitään muutakaan aurinkokunnassa ja maailmankaikkeudessa ei ole mikään hiton jumala-satuolento luonut, ei ensimmäisenä, ei viimeisenä eikä missään muussakaan järjestyksessä. Mitä hiton jumalaa ei ole olemassa eik ole koskaan ollut, joten ei se sillon ole edes teoriassa yhtään mitään luonutkaan.

        T. miksuh

      • Anonyymi00061

        Kulkeehan se kuu toki melkoista vauhtia maapallon ympäri, mutta itseasiassa kuualuksen nopeus on paljon suurempi kuin kuun kiertonopeus maan ympäri. Kuu kiertää maata nopeudella joka on hiukan enemmän kuin yksi kilometri sekunnissa. Kuualus, kuten nyt kuuhun matkalla oleva alus kiertää maata melkein 8 kilometriä sekunnissa nopeudella jo ennen kuin se on poistunut maan kiertoradalta ja lähtenyt kohti kuuta. Eli alus kulkee kuuhun verrattuna moninkertaisella nopeudella jo ennen kuin se on vielä edes siirtynyt kuuhun johtavalle radalle. Jotta alus pääsisi maan kiertoradalta kuun siirtoradalle aluksen nopeus pitää olla melkein 11 kilometriä sekunnissa. Kuuhun vievällä matkalla aluksen nopeus on muutenkin suurimman osan matkasta useita kilometrejä sekunnissa, eli huomattavasti suurempi kuin kuun kiertonopeus maan ympäri. Oikea aluksen nopeus kuuta lähestyttäessä riippuu tietenkin siitä halutaanko alus saada kiertämään kuuta vai halutaanko tehdä vain kuun kiertävä ohilento ja paluu maahan kuten on kyse nyt meneillään olevalla kuulennolla. Eli nyt tarkotus ei ole jäädä kiertämään kuuta eikä tarkotus ole laskeutua kuuhun tällä lennolla. Nyt vain tehdään kuun ohilento, kierretään kuu ja palataan maahan. Jokatapauksessa vaikka kuu kiertääkin maapalloa melkoista vauhtia aluksen nopeus on paljon suurempi. On täysin mahdollista päästä kuuhun, pitää vain laskea sille oikea rata ja nopeuden pitää olla riittävän suuri mitä aluksen nopeus onkin.

        T. miksuh

    • Litteän maan puolustajat ovat näköjään kokoontuneet. Ei puutu kuin Ano porukasta😄

    • Anonyymi00027

      On se vähän noloa jos nyt kuvaavat kuuta ja siellä on se Yhdysvaltain lippu ja roikkuu vaan kokoajan alaspäin, niin kaikille paljastuu tuo 70 luvun kuukävelyt ja ralliautoilu petos.

      • Anonyymi00041

        Mitä oikein selität? Onhan kuussakin painovoima vaikka se onkin pienempi kuin maassa. Kyllä kuussakin kuu vetää kappaleita kohti kuun pintaa ihan samalla tavalla kuin maapallo tekee. Niissä edellisten lentojen aikaan kuuhun jätetyissä lipuissa on yläreunassa teleskooppitanko, joka pitää sen lipun auki. Jos niissä ei olisi ollut ne liput olisi jo sinne laitettaessa roikkunut elottomasti alaspäin. Kuussa ei ole kaasukehää joten siellä ei myöskään tuule. Niissä vanhoissa kuussa otetuissa kuvissa lipuissa on aaltoilua sen takia, että austronautit eivät vetäneet teleskooppitankoa kokonaan auki.

        Mitä sitten tulee kuuhun jätettyjen lippujen väreihin, niin ne on todennäköisesti haalistunut täysin valkoisiksi näiden vuosikymmenien aikana. Jatkuva voimakas auringon UV -säteily ja suuret lämpötilanvaihtelut tuhoaa kankaiden väripigmentit nopeasti. Liput on kuitenkin edelleen pystyssä lukuunottamatta Apollo 11 lennolla kuuhun jätettyä lippua. Se kaatui kun kuualus nousi kuusta.

        T. miksuh

    • Anonyymi00030

      Kansainvälinen avaruusasema lilluttelee omalla kiertoradallaan, noin 400 km maapallon pinnan yläpuolella. Sieltä avaruusasemalta on otettu ja julkaistu kymmenittäin kuvia suuntaamalla kamera avaruutta kohden.
      https://www.google.com/search?hl=fi&tbm=isch&q=space+photos+from+international+space+station

      Ei noissa kyllä juuri tähtiä näy. Sopivassa iltahämärän valaistuksessa tosin näkyy muutamia tähtien valopisteitä.

      Mutta kyllä ne avaruutta kohti suunnatut kamerakuvat pääosin esittävät pelkkää valotonta ja sysimustaa avaruutta.

      • Anonyymi00034

        no jaa riippuu kamerasta, Hubble on 500 kilometrissä ja kuvaa tähtiä.

      • Anonyymi00035
        Anonyymi00034 kirjoitti:

        no jaa riippuu kamerasta, Hubble on 500 kilometrissä ja kuvaa tähtiä.

        Hubblekaan ei pysty samaan kuvaan kuvaamaan maapalloa, ja taustalla loistavaa tuhansien tähtien avaruutta. Hubblen tähtiä esittävien kuvien valotusajat ovat minuutteja, tunteja ja vuorokausia

    • Anonyymi00033

      Maapallo on kuvassa liian kirkas ja peittää alleen tähtien heikon valon.

    • Anonyymi00036
    • Anonyymi00042

      Astronautteja on kiellettävä valokuvaamasta mitään päivänvalossa, ainoastaan yöllä saa kuvata että tähtien näkymiseen saadaan selvyys.

      • Anonyymi00054

        Just... Tiedätkös kuinka pitkä kuun ns. vuorokausi on? Tiedätkö myös kuinka monta maan vuorokautta tämä nyt meneillään oleva kuulento kestää? Lisäksi muistutan, että tällä lennolla ei laskeuduta kuun pinnalle vaan se tapahtuu vasta myöhemmillä lennoilla. Nyt vain kierretään kuu.

        No ensinnäkin kuun vuorokausi on noin 29.5 maan vuorokautta. Eli kuussa yhtäjaksoista valoisaa aikaa on kerrallaan noin 14.7 maan vuorokautta ja samaten pimeää aikaa on kerrallaan noin 14.7 maan vuorokautta. Tästä seuraa myös äärimmäiset lämpötilanvaihtelut. No entäs se nykyisen kuulennon pituus maan vuorokausissa? No se on lähdöstä paluuseen vain 10 maan vuorokautta. Kuten sanoin nyt ei kuitenkaan edes laskeuduta kuun pinnalle, se ei edes ole tämän lennon tarkoitus vaan se tehdään tulevien lentojen aikana todennäköisesti vuonna 2028.

        T. miksuh

    • Anonyymi00055

      Muistatsä kun uskoit aidsin, ebolan ja koronan kehittyneen apinoista ja lepakoista. No voi voi kun joudun tuottaan pettymyksen, ne kehitettiin labrassa.

      • Anonyymi00057

        En kyllä ymmärrä mitä ihmeen tekemistä noilla on tän ketjun kanssa, mutta vastaan silti.
        Kumpaakaan virusta ei ole kehitetty labrassa, molemmat on syntynyt luonnollisesti. Pandemian aiheuttanut koronaviruksen muoto periaatteessa saattoi karata labrasta, mutta senkään osalta ei ole asiasta mitään varmuutta eikä varmoja todisteita. Jokatapauksessa on käsittämätöntä miksi noista nyt ylipitänsä piti tähän ketjuun kirjottaa.

      • Anonyymi00058
        Anonyymi00057 kirjoitti:

        taikausko

      • Anonyymi00059

        varmaa on, että minä en sairastele kun en ota huuhaa rokotuksia. Korona aikakin meni ihan terveenä vaikken ottanu yhtään rokotusta, kun tutut rokotetut sairasteli heti niiden rokotusten jälkern, onneks rokote pelasti heidät, ilmsn rokotuksia olisivat KUOLLEET!!!

        Töttöröö!!!

        Minä uskon siihen mitä tiedän, minä en muiden höpöyksiin sokeasti usko. Mä siis halusin sairastua koronaan rokottamattomana, halusin testata lääketehtaiden väitteet, mutta ei se perkele tarttunu!!!

      • Anonyymi00060
        Anonyymi00059 kirjoitti:

        Mutta onko litteä maa 6000 vuotta vaiko peräti 10 000 vuotta vanha? Tästä käydään kuuppajumien ja vatipääkaanien keskuudessa kiivasta väittelyä.

      • Anonyymi00073
        Anonyymi00060 kirjoitti:

        Mutta onko litteä maa 6000 vuotta vaiko peräti 10 000 vuotta vanha? Tästä käydään kuuppajumien ja vatipääkaanien keskuudessa kiivasta väittelyä.

        Sekin on järkevämpäää kuin evoluutio-idiotismin todistelu , kuinka muka elämänmuodot syntyvät kun vain kuluu 1000 miljoonaa vuottA - varsinaista KUUPPAJUMI-ajattelua.

    • Anonyymi00062

      Pienen kerrostalon kokoisessa Saturn V raketissa oli polttoainetta seuraavasti:

      The Saturn V rocket's first stage carries203,400 gallons (770,000 liters) of kerosene fueland 318,000 gallons (1.2 million liters) of liquid oxygen needed for combustion. At liftoff.

      Tällä saatiin tarvittava 40.000 km/h pakonopeus maasta.

      Avaruudessahan kappale jatkaa matkaansa samalla nopeudella, joten Kuuta kiertävälle radalle komentoalus saapui tuolla 40.000 km/h nopeudella, ja alkoi kiertämään Kuuta.

      Kuuhun ei kuitenkaan ilmeisesti ohjattu suoraan, vaan mentiin ikään kuin elliptisellä radalla Kuun "ohi", jolloin Kuun vetovoima alkoi hidastamaan komentoalusta/kuulaskeutujaa, ja alettiin putoamaan Kuuta kohti X-nopeudella.

      Kuuhun meno kesti 4 päivää 6 tuntia ja 45 minuuttia.

      Paluumatka kesti 2,5 päivää.
      Tämä antaa paluumatkan keskinopeudeksi 6666 km/h (tuttu luku🤣)

      Komentoaluksesta irtosi pakettiauton kokoinen "Kuulaskeutuja", jolla siis oli tuo sama 40.000 km/h nopeus, ja aloitti laskeutumisen, jonka aikana sen oli luonnollisesti jarrutettava nopeutensa 40.000-0 km/h ennen touchdownia.

      Laskeutuminen onnistui loistavasti käsiohjauksella pienestä ikkunasta kurkkien, koska 80-luvun taskulaskimen tehoinen laskeutumisohjain oli rikki.

      Kuun pinnalta astronautit pakenivat koirankopin kokoisella vekottimella, jossa oli vain muutaman sadan litran polttoainesäiliöt, mutta tämä riitti kiihdyttämään kopin 0-40.000 km/h, jotta nopeus vastaisi Kuuta kiertävän komentoaluksen nopeutta, ja telakointi onnistuisi.

      Kuun kiertoradalta poistumiseen tarvittiin taas X-määrä polttoainetta, jota riitti X-litran vetoisissa säiliöissä.

      Maahankaan ei voi törmätä 40.000 km/h vauhdilla, joten polttoainetta piti säästää jarruttamiseenkin.

      Ja kaikki tämä oli tietenkin mahdollista, kun käytettiin Maan ja Kuun vetovoimaa hyväksi, joka Kuussa on 1/6 Maan vetovoimasta.

    • Anonyymi00068

      James Bond paljasti jo 1971 studion, jossa "kuukävelyt" kuvattiin. Tämä on taltioitu leffaan Timantit Ovat Ikuisia.

    • Anonyymi00074

      Eivät lähetä livekuvaa kuin vain sen ajan mitä voi painovoimalentokoneessa kuvata.

      • Anonyymi00075

        Lentokoneessa ei pysty kokemaan painottomuutta kuin vähän yli puoli minuuttia kerrallaan.

      • Anonyymi00080

        Kyllä saa taasen nauraa kippurassa PalstaPöljiä!!!
        Painottomuus aika painottomuslennoilla on korkeintaan noin 30 sekunttia ja Artrmis 2 astronauteista tulee live lähetystä koko ajan,,,

    • Anonyymi00082

      >James Bond paljasti jo 1971 studion, jossa "kuukävelyt" kuvattiin.
      >Tämä on taltioitu leffaan Timantit Ovat Ikuisia.

      Muistan katsoneeni tuon originaalina 1971 aikaan. Kyseinen kuvaus ja sen kuulavasteet tekivät silloin uuren vaikutuksen, niin oikean näköisesti Bondin pahikset hidastetusti hyppelivät kuussa.

    • Anonyymi00086

      Tuliko selvyyttä onko pallo litteä .

    • Anonyymi00089

      60 luvulla ei ollut vielä tähtiä, ne keksittiin myöhemmin!
      T. Amerikanihailija

    • Anonyymi00095
    • Anonyymi00097

      Kusta ja paskoakaan ei voi tänä päivänä aluksessa ilman että tekniikka pettää, toista se oli 50v sitten

      • Anonyymi00099

        Koska Apollo-aluksissa ei ollut avaruusvessaa, vaan kaikki tarpeet tehtiin suljettaviin pusseihin.

      • Anonyymi00101

        Artemiksen wc saatiin nopeasti toimimaan normaalisti

    • Anonyymi00098

      "USA:n ja Neuvostoliiton (NL) välinen kilpajuoksu Kuuhun oli
      kylmän sodan aikainen, 1960-luvulla huipentunut avaruuskilpailu, jonka tavoitteena oli osoittaa teknologinen ja ideologinen paremmuus viemällä ihminen ensimmäisenä Kuun pinnalle.

      Yhdysvallat voitti kilpajuoksun, kun Apollo 11 -lento laskeutui Kuuhun 20. heinäkuuta 1969."

      AP siis arvelee, että NL ihan vaan tyynesti tyytyi feikkaamalla aikaansaatuun tappioonsa ihan vaan marohkaa tuporutellen?

      Siis koko kylmän sodan ajan kiivaimman kisan tappion he olisivat tuosta noin vain nielaisseett---?

      Osaatko kertoa, miksi NL olisi tyytynyt feikkaamalla tulleeseen tappioon ilman protestointia?

      Jos et, voisitkos mennä nurkkaan häpeemään?

      • Anonyymi00110

        No mistä NL olisi tiennyt ettei ukot olleet kuussa, ethän sinä tiedä vieläkään.

      • Anonyymi00111
        Anonyymi00110 kirjoitti:

        No mistä NL olisi tiennyt ettei ukot olleet kuussa, ethän sinä tiedä vieläkään.

        Neuvostoliiton miehittämätön Luna 15 luotain kiersi Kuuta samaan aikaan kun Apollo 11 astronautit laskeutuivat Kuuhun. Se oli lähtenyt Maasta matkaan kolme päivää ennen amerikkalaisia. Lunan oli tarkoitus kerätä Kuusta kivinäytteitä ja tuoda ne Maahan, mutta se törmäsi laskeutuessaan ja epäonnistui tehtävässään.

      • Anonyymi00113

        N-liitto ei juossut kilpaa kuuhun.

        Ei ole käyneet NASAn sadat kilot kivet kaupaksi.

        /1/ "Moon rocks retrieved from the lunar surface by a Russian robot in 1970 sell for $855,000 .. The fragments, ranging in size from about .079 inch x .079 inch (2 x 2mm) to .039 inch x .039 inch (1 x 1mm)"

    • Anonyymi00105

      Kuuauton polttoaineena oli puuhiile, onko kuussa puita?

      Onko nykyinen kuuauto sähköllä toimiva.
      Onko kuussa latauspistoke sille?

      • Anonyymi00106

        Se oli sähköauto

    • Anonyymi00107

      Ei muuta kun kokeilemaan näillä kameran säädöllä näkyykö kuvassa tähtiä:
      CoPilot selitys asiaan:

      Valotusajat olivat erittäin lyhyitä
      Kuun pinnalla aurinko paistaa kirkkaasti, ja astronauttien valkoiset puvut heijastavat valoa.
      Kameran asetukset olivat tyypillisesti:

      - suljinaika: 1/250–1/500 s
      - aukko: f/5.6–f/11
      - filmiherkkyys: ISO 160

      Näillä asetuksilla tähtien himmeä valo ei rekisteröidy.

      2. Sama ilmiö tapahtuu Maassa
      Jos otat kännykällä kuvan kirkkaassa päivänvalossa, et näe tähtiä – vaikka ne ovat taivaalla.

      3. Tähdet näkyvät Apollo-missioiden kuvissa – mutta vain silloin, kun kamera säädettiin niitä varten
      Esimerkiksi:

      - Apollo 16:n UV-kamera
      - Apollo 17:n tähtikuvat avaruudesta
      - Pitkän valotusajan kuvat

      • Anonyymi00112

        Kaasukehä - se kaasukehä.

    • Anonyymi00114
      • Anonyymi00115

        https://postimg.cc/HV1fS3B2

        näkyykö?

    • Anonyymi00116

      Tähdet ja kuu.
      Ketjussa pähkäiltiin että miksei kuussa otetuissa kuvissa näy tähtiä.
      No kun katson nyt ulos niin aurinko paistaa ja yllätys yllätys ei näy tähtiä.

      Kuuhun laskeuduttiin sen valoisalle puolelle eli sille puolelle jossa aurinko paistaa, ihan sama juttu kun päivällä maan pinnalla, aurinko paistaa.
      Varmaan kuun pimeällä puolen näkee hyvin tätiä mutta eihän ne astronautit menneet tähtiä ihailemaan kuuhun.

      Vai onko kuusta kuvia silloin kun auringon säteet ei osu kuuhun?

      • Anonyymi00117

        no ei, vaan rajavyöhykkeelle missä aurinko oli hyvin matalalla. Paisteessa olisivat paistuneet ja pimennon puolella paleltuneet. Paisteessa lämpötila voi nousta yli 120 asteeseen ja varjossa voi olla pakkasta 170 astetta. Kuun vuorokausi on 14 maan vuorokautta.
        Apollo lennoilla aurinko oli noin 8 asteen kulmassa laskeutumisalueella, siis hyvin matalalla ja auringon vastakkaisessa suunnassa olisi pitänyt kirkkaimpien tähtien näkyä, koska kussa ei ole kaasukehää. Tätä mieltä oli tekoäly tähtien näkymisestä.

      • Anonyymi00118
        Anonyymi00117 kirjoitti:

        ..unohdin mainita että silmällä olisi pitänyt näkyä. Liittyy siihen että Apollo 11 lennolla olleilta kysyttiin näkyikö tähtiä, vastaus, ei näkynyt. Kameran kuvissa niitä ei näy, siihen on syynsä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      84
      1359
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      52
      987
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      370
      808
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      142
      769
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      699
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      123
      692
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      658
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      625
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      612
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      604
    Aihe