En ymmärrä mikä siinä on niin vaikeaa Suomessa asuville pakolaisille, eritoten islamilaisille kunnioittaa Suomen perinteitä sekä Suomalaisia arvoja ?
Me otamme teidät hyväähyvyyttämme tänne suojaan sodilta joita olette pelkurimaisesti paenneet.
Tulette maahan tuputtamaan omia arvojanne jotka minusta tuntuvat olevan lähinnä pimeältä keskiajalta.
Toiseksi olette arvonne hylänneet tai ne ovat hylänneet teidät juuri siinä vaiheessa kun olette päättänyt tänne tulla apua hakemaan. Suomi on kristillinen maa ja näin tulee myös pysymään. Vaikka itse olenkin ateisti.
Kunnioittakaa ja osoittakaa näkyvää kiitollisuutta Suomea ja Suomalaisia sekä Suomalaisia arvoja kohtaan tai poistukaa takaisin sinne mistä tulittekin, älkääkä vaivautuko tällä palstalla tai missään muuallakaan tuputtamaan niitä islamin oppejanne, pitäkää ne oppinne siellä mistä tulivatkin.
SUOMI
22
1415
Vastaukset 22
- Epicuros
Muistaakseni Suomen perustuslaissa mainitaan uskonnonvapaus, vapaus jonka puolesta veteraanitkin taistelivat. Eikö muslimeilla ole oikeutta harjoittaa tätä vapautta?
"Tulette maahan tuputtamaan omia arvojanne jotka minusta tuntuvat olevan lähinnä pimeältä keskiajalta."
Tuntuvat on tuon lauseen avainsana. Kuinka hyvin olet tutustunut islamiin ja sen arvoihin? Suosittelen Jaakko Hämeen-Anttilan kirjoittamaa kirjaa Islamin käsikirja.
"...älkääkä vaivautuko tällä palstalla tai missään muuallakaan tuputtamaan niitä islamin oppejanne, pitäkää ne oppinne siellä mistä tulivatkin."
Myös sananvapaudesta perustuslaissa sanottiin jotain. Eivätkö muslimit saa harjoittaa tätäkään vapautta, jonka sotaveteraanit meille lunastivat?- FIN
Tottakai Suomessa on sananvapaus, toisin kuin suuressa osassa Arabivaltioita, esim Saudi Arabia.
Islamin tiedoistani voin mainita sen verran että olen lukenut Koraanin espanjankieleisen käännöksen, sekä tunnen lukuisia musmlimeita eri valtioista ja ei minulla ole mitään hyvää sanottavaa heistä.
Ja luuletko että sotaveteraanit taistelivat sen vuoksi että nyt samassa tilanteessa olevat terveet mies- sekä naismuslimit pakenevat sotaa tänne ja toitottavat Islamin oppeja, eivätkä osoita kiitollisuuttaan meille millään tavoin, päinvastoin.
Kyllä se olisi parempi auttaa näitä pakolaisten maita esim. YK:n avulla paikanpäällä koska eivät itse kykene sotaansa päättämään.
Vastaapa sinä mitä hyvää pakolaiset ovat tuoneet tänne tullessaan, muuta kuin suuren määrän rikoksia jne. Heille ei riitä edes 1200 €:n kk-maksu sekä ilmainen asunto - vaan lisäksi syyllistytään mitä moninaisimpiin rikoksiin, olen kahdesti todistanut itse kun muslimipakolainen pahoinpiteli suomalaisen naisen keskellä kaupunkia. ( Puutuin asiaan kummallakin kerralla ).
Tämä esimerkki oli vain promille huonoista esimerkeistäni mitä minulla olisi kerrottavana. Mutta kerro sinä miksi haluat hyysätä näitä ?
Nimimerkillä: Epäuskoinen koira - J_Julistaja
Jaakko ja Virpi Hämeen-Anttila ovat jäävejä sanomaan yhtään mitään islamista. Molemmat ovat seonneet täysin arabikulttuuriin ja ylistävät jokaisessa haastattelussa islamin rauhanrakkautta ja suvaitsevaisuutta (joista saimme näytteen äskettäin Lontoossa ja Egyptissä)
- Epicuros
FIN kirjoitti:

Nimimerkillä: Epäuskoinen koira"Islamin tiedoistani voin mainita sen verran että olen lukenut Koraanin espanjankieleisen käännöksen, sekä tunnen lukuisia musmlimeita eri valtioista ja ei minulla ole mitään hyvää sanottavaa heistä."
Mukava tietää, että sinulla on tietoa asiasta. (Myönnetään se heitto meni vähän vyön alle.)
"Kyllä se olisi parempi auttaa näitä pakolaisten maita esim. YK:n avulla paikanpäällä koska eivät itse kykene sotaansa päättämään."
Totta. Homma olisi parempi hoitaa kriisipesäkkeessä, mutta ihmiset ovat kautta historian lähteneet kotoaan uusiin maihin etsimään parempaa elämää, suomalaisetkin. Suomesta on lähtenyt 1800- ja 1900-lukujen aikana kymmeniä tuhansia siirtolaisiksi parempaa elämää etsimään. Heidät otettiin vastaan, miksemme me ottaisi samalla tavalla näitä ihmisiä vastaan?
"1200 €:n kk-maksu sekä ilmainen asunto -" lähde tälle tiedolle, kiitos.
"...olen kahdesti todistanut itse kun muslimipakolainen pahoinpiteli suomalaisen naisen keskellä kaupunkia."
Naisten pahoinpitely on myös suomalaiselle kulttuurille tyypillinen ilmiö. Jopa siinä määrin että ihmisoikeusjärjestöt ovat huomauttaneet asiasta. Ehkäpä muslimimies yritti sopeutua paikalliseen kulttuuriin.
"...ja toitottavat Islamin oppeja,..."
Se on heidän oikeutensa sananvapauden nojalla, sinun ei siitä tarvitse pitää, mutta se on heidän oikeutensa. Sotaveteraanit kuolivat vapauden puolesta.
"Mutta kerro sinä miksi haluat hyysätä näitä ?"
En "hyysää" ketään tai mitään muuta kuin vapautta. Ihmisen vapautta ajatella, uskoa, ilmaista mielipiteitään, ja vapautta vapaasti valita asuinmaansa (Ubi bene, ibi patria). Hyökkäsit hyvin selkeästi muslimien vapauksien kimppuun ja sitä vastustan. - Pro-Staff
FIN kirjoitti:
Tottakai Suomessa on sananvapaus, toisin kuin suuressa osassa Arabivaltioita, esim Saudi Arabia.
Islamin tiedoistani voin mainita sen verran että olen lukenut Koraanin espanjankieleisen käännöksen, sekä tunnen lukuisia musmlimeita eri valtioista ja ei minulla ole mitään hyvää sanottavaa heistä.
Ja luuletko että sotaveteraanit taistelivat sen vuoksi että nyt samassa tilanteessa olevat terveet mies- sekä naismuslimit pakenevat sotaa tänne ja toitottavat Islamin oppeja, eivätkä osoita kiitollisuuttaan meille millään tavoin, päinvastoin.
Kyllä se olisi parempi auttaa näitä pakolaisten maita esim. YK:n avulla paikanpäällä koska eivät itse kykene sotaansa päättämään.
Vastaapa sinä mitä hyvää pakolaiset ovat tuoneet tänne tullessaan, muuta kuin suuren määrän rikoksia jne. Heille ei riitä edes 1200 €:n kk-maksu sekä ilmainen asunto - vaan lisäksi syyllistytään mitä moninaisimpiin rikoksiin, olen kahdesti todistanut itse kun muslimipakolainen pahoinpiteli suomalaisen naisen keskellä kaupunkia. ( Puutuin asiaan kummallakin kerralla ).
Tämä esimerkki oli vain promille huonoista esimerkeistäni mitä minulla olisi kerrottavana. Mutta kerro sinä miksi haluat hyysätä näitä ?
Nimimerkillä: Epäuskoinen koiraMinä näkisin tuon sopeutumisen hieman toisessa valossa, sillä Suomessa asuvat muslimit (kuten myös Ruotsissa pitkälti) edustavat kyllä kohtuullisen liberaalia porukkaa. Islamien oppien toitottaminen on kyllä aika vähäistä Suomessa ja sellaista ns.puhdasoppista islamilaisuutta tapaa täällä aika vähän, ja silloinkin yksittäistapauksissa pienissä piireissä. Ja tosiaan uskontoahan täällä saa harjoittaa mitä lystää. Älkää tarttuko tuon Ruotsi-kommentin yhteydessä siihen kurditytön murhaan. Se nyt ei edustanut sitä liberaalia suuntausta, mutta kuuluukin niihin yksittäisiin tapauksiin.
Ja tosiaan mitä naisen hakkaamiseen tulee, niin kaipa kyseinen muslimimies yritti tosiaan elää maassa maan tavalla. Eipä ole suomalaisilla miehilläkään puhtaat jauhot pussissa. Nuo perheväkivalta -ja raiskausluvut ovat kyllä vähän turhankin kilpailukykyiset noin kansainvälisesti.. - fghfh
J_Julistaja kirjoitti:
Jaakko ja Virpi Hämeen-Anttila ovat jäävejä sanomaan yhtään mitään islamista. Molemmat ovat seonneet täysin arabikulttuuriin ja ylistävät jokaisessa haastattelussa islamin rauhanrakkautta ja suvaitsevaisuutta (joista saimme näytteen äskettäin Lontoossa ja Egyptissä)
Sinä olet jäävi sanomaan yhtään mitään Suomesta. Olet täysin seonnut suomikulttuuriin ja ylistät jokaisessa viestissäsi suomalaisuutta sekä valkoisen rodun paremmuutta.
fghfh kirjoitti:
Sinä olet jäävi sanomaan yhtään mitään Suomesta. Olet täysin seonnut suomikulttuuriin ja ylistät jokaisessa viestissäsi suomalaisuutta sekä valkoisen rodun paremmuutta.
Olen täysin samaa mieltä kanssasi tästä asiasta. Julistaja on täysin seonnut tähän suomikulttuuriin, eikä näe mitään muuta elämää sinivalkoisten lasiensa läpi. Hänelle se suomalaisuus ja vaaleaihoisuus ovat ne joita hän ylistää täällä päivästä toiseen, oikein paha luontoinen hitlerin alku tämä julistaja.
Julistaja onkin oikein väkivaltainen ja vääräuskoinen rasisti joka pitäisi lähettää johonkin Afrikan kehitysmaihin ilman mitään länsimaisia mukavuuksia, ja mieluiten vielä hakattuna väärien mielipiteidensä vuoksi.
Jos julistaja olisi elänyt 60-70 vuotta sitten, niin hänet olisi pitänyt lähettää Aucswitzin keskitysleirille tutustumaan hänen ihannoimaansa natsi-ideologiaan jota hän ylistää täällä koko ajan.J_Julistaja kirjoitti:
Jaakko ja Virpi Hämeen-Anttila ovat jäävejä sanomaan yhtään mitään islamista. Molemmat ovat seonneet täysin arabikulttuuriin ja ylistävät jokaisessa haastattelussa islamin rauhanrakkautta ja suvaitsevaisuutta (joista saimme näytteen äskettäin Lontoossa ja Egyptissä)
Mikä sinä oikein olet sanomaan kenestäkään yhtään mitään senkin uusnatsi ja vääräuskoinen skinirasisti. Et näe mitään muuta elämää niiden sinivalkoisten lasiesi takaa, sillä sinulle se suomalaisuus näyttää olevan oikein kaikki kaikessa.
Mielipiteesi ovat kun juuri Hitlerin suusta otettuja, vaikka et itse sitä uskalla tunnustaa. Juuri tyypillisiä natsien mielipiteitä joissa ylistetään omaa rotua oikein maasta taivaaseen, ja sorretaan kaikkia muita jotka ovat "väärän" rotuisia teidän natsi-ideologian mukaan.- jotakin tietävä
DarkFear kirjoitti:
Mikä sinä oikein olet sanomaan kenestäkään yhtään mitään senkin uusnatsi ja vääräuskoinen skinirasisti. Et näe mitään muuta elämää niiden sinivalkoisten lasiesi takaa, sillä sinulle se suomalaisuus näyttää olevan oikein kaikki kaikessa.
Mielipiteesi ovat kun juuri Hitlerin suusta otettuja, vaikka et itse sitä uskalla tunnustaa. Juuri tyypillisiä natsien mielipiteitä joissa ylistetään omaa rotua oikein maasta taivaaseen, ja sorretaan kaikkia muita jotka ovat "väärän" rotuisia teidän natsi-ideologian mukaan.Varsin mustavalkoista on oma ajattelutapasi hyvä Darkfear.
Rasismi on tuomittavaa, eikä niinikään natsismin tulisi näytellä mitään osaa puhuttaessa isänmaallisuudesta, edes pakolais-ja siirtolaiskysymyksistä.
Kuitenkaan et voi juntata hakaristiä otsaan jokaiselle joka nyt ei kaikkia mielipiteitäsi jaa.
Olen anarkisteissa törmännyt monasti samaan ilmiöön; jos kritisoit mitään v
ähemmistöä, tai vähääkään kehaiset omaa kansaasi, olet hirvittävä fasisti.
Itse olen nähnyt maailmaa jo ipanasta, mm. asunut vuosia islamin uskoisesa maassa.
Totuus on, että muslimit pyrkivät elämään ihan samaa aikakautta kuin mekin, ja monet heistä eivät sulata vielä vallitsevia takapajuisuuksia, ja tuomitsevat väkivallan.
Yksilötasolla moni muslimi on todennut minulle ettei Suomi ole rasistinen maa, ja täältä saa töitä.
Olisi himpun kornia piestä nämä ihmiset ja lyödä lautalla Ruotsiin syyttäen heitä väkivaltaisiksi vetelehtijöiksi.Muistetaan, etteivät hekään kaikki sulata järjestelmän ja sosiaaliturvan väärinkäyttöä-omiltaankaan. jotakin tietävä kirjoitti:
Varsin mustavalkoista on oma ajattelutapasi hyvä Darkfear.
Rasismi on tuomittavaa, eikä niinikään natsismin tulisi näytellä mitään osaa puhuttaessa isänmaallisuudesta, edes pakolais-ja siirtolaiskysymyksistä.
Kuitenkaan et voi juntata hakaristiä otsaan jokaiselle joka nyt ei kaikkia mielipiteitäsi jaa.
Olen anarkisteissa törmännyt monasti samaan ilmiöön; jos kritisoit mitään v
ähemmistöä, tai vähääkään kehaiset omaa kansaasi, olet hirvittävä fasisti.
Itse olen nähnyt maailmaa jo ipanasta, mm. asunut vuosia islamin uskoisesa maassa.
Totuus on, että muslimit pyrkivät elämään ihan samaa aikakautta kuin mekin, ja monet heistä eivät sulata vielä vallitsevia takapajuisuuksia, ja tuomitsevat väkivallan.
Yksilötasolla moni muslimi on todennut minulle ettei Suomi ole rasistinen maa, ja täältä saa töitä.
Olisi himpun kornia piestä nämä ihmiset ja lyödä lautalla Ruotsiin syyttäen heitä väkivaltaisiksi vetelehtijöiksi.Muistetaan, etteivät hekään kaikki sulata järjestelmän ja sosiaaliturvan väärinkäyttöä-omiltaankaan.Olen itse oikeudenmukainen kaikkia ihmisiä kohtaan välittämättä mitään heidän ihonväristä, uskonnosta tai kansalaisuudestaan. Mutta näitä natsismia täynnä olevia rasisteja en hyväksy millään tavalla, koska he ovat epäoikeudenmukaisia ja he eivät kohtele kaikkia ihmisiä saman arvoisina. Sillä he arvostelevat ihmisten paremmuutta ihonvärin, uskonnon ja kansalaisuuden perusteella.
Kaikki islamin uskoiset eivät ole yhtä suvaitsemattomia kun jossain arabimaissa, ja osa ulkomaalaisista pystyy sopeutumaan suomeen ihan hyvin. Siitä huolimatta nämä julistajan kaltaiset uusnatsit haluaisivat ajaa heidät pois suomesta sen vuoksi koska he kannattavat tätä äärioikeistolaisten "suomi suomalaisille" periaatetta.
Kertaakaan en ole nähnyt näiden vääräuskoisten rasistien kritisoivan suomalaisia heidän tekemistään rikoksista, koska heidän mielestä suomalaisilla on siihen jopa oikeus.- itsthat
DarkFear kirjoitti:
Olen itse oikeudenmukainen kaikkia ihmisiä kohtaan välittämättä mitään heidän ihonväristä, uskonnosta tai kansalaisuudestaan. Mutta näitä natsismia täynnä olevia rasisteja en hyväksy millään tavalla, koska he ovat epäoikeudenmukaisia ja he eivät kohtele kaikkia ihmisiä saman arvoisina. Sillä he arvostelevat ihmisten paremmuutta ihonvärin, uskonnon ja kansalaisuuden perusteella.
Kaikki islamin uskoiset eivät ole yhtä suvaitsemattomia kun jossain arabimaissa, ja osa ulkomaalaisista pystyy sopeutumaan suomeen ihan hyvin. Siitä huolimatta nämä julistajan kaltaiset uusnatsit haluaisivat ajaa heidät pois suomesta sen vuoksi koska he kannattavat tätä äärioikeistolaisten "suomi suomalaisille" periaatetta.
Kertaakaan en ole nähnyt näiden vääräuskoisten rasistien kritisoivan suomalaisia heidän tekemistään rikoksista, koska heidän mielestä suomalaisilla on siihen jopa oikeus.Ihmisten ja eläinten välinen raja!?
- MB260SE
itsthat kirjoitti:
Ihmisten ja eläinten välinen raja!?
Se kulkee tekemisissä. Onko kukaan miettinyt miksi aasialaista syntyperää olevat pakolaiset/maahanmuuttajat aiheuttavat paljon vähemmän ärsytystä kuin esim. tässäkin keskustelussa mainitut muslimit. Huom. Aasiasta löytyy väkirikkaimmat islamilais valtiot.
- Epicuros
DarkFear kirjoitti:
Olen itse oikeudenmukainen kaikkia ihmisiä kohtaan välittämättä mitään heidän ihonväristä, uskonnosta tai kansalaisuudestaan. Mutta näitä natsismia täynnä olevia rasisteja en hyväksy millään tavalla, koska he ovat epäoikeudenmukaisia ja he eivät kohtele kaikkia ihmisiä saman arvoisina. Sillä he arvostelevat ihmisten paremmuutta ihonvärin, uskonnon ja kansalaisuuden perusteella.
Kaikki islamin uskoiset eivät ole yhtä suvaitsemattomia kun jossain arabimaissa, ja osa ulkomaalaisista pystyy sopeutumaan suomeen ihan hyvin. Siitä huolimatta nämä julistajan kaltaiset uusnatsit haluaisivat ajaa heidät pois suomesta sen vuoksi koska he kannattavat tätä äärioikeistolaisten "suomi suomalaisille" periaatetta.
Kertaakaan en ole nähnyt näiden vääräuskoisten rasistien kritisoivan suomalaisia heidän tekemistään rikoksista, koska heidän mielestä suomalaisilla on siihen jopa oikeus.mutta eikö rasisteillakin ole oikeus mielipiteisiinsä ja niiden ilmaisuun? Sananvapaus kuuluu kaikille, myös natseille ja rasisteille.
- sdfsdf
DarkFear kirjoitti:
Olen itse oikeudenmukainen kaikkia ihmisiä kohtaan välittämättä mitään heidän ihonväristä, uskonnosta tai kansalaisuudestaan. Mutta näitä natsismia täynnä olevia rasisteja en hyväksy millään tavalla, koska he ovat epäoikeudenmukaisia ja he eivät kohtele kaikkia ihmisiä saman arvoisina. Sillä he arvostelevat ihmisten paremmuutta ihonvärin, uskonnon ja kansalaisuuden perusteella.
Kaikki islamin uskoiset eivät ole yhtä suvaitsemattomia kun jossain arabimaissa, ja osa ulkomaalaisista pystyy sopeutumaan suomeen ihan hyvin. Siitä huolimatta nämä julistajan kaltaiset uusnatsit haluaisivat ajaa heidät pois suomesta sen vuoksi koska he kannattavat tätä äärioikeistolaisten "suomi suomalaisille" periaatetta.
Kertaakaan en ole nähnyt näiden vääräuskoisten rasistien kritisoivan suomalaisia heidän tekemistään rikoksista, koska heidän mielestä suomalaisilla on siihen jopa oikeus.Ja vitut! Sinä et hyväksy edes tavallista suomalaista! Hyväksyt vain kaltaisesi ahdasmieliset ja kieroutuneet kommunistihipit! Kaltaisesi paskahousut mainostavat olevansa niin yleviä ja suvaitsevaisia, mutta totuus on vallan toinen! Harvoin näkee noin ahdasmielistä tekstiä, mitä sinäkin joka paikassa viljelet. Olet kaikenlisäksi maailman tuhoisimman aatteen kommunismin ja maailmanhistorian pahimman hirmuvallan Neuvostoliiton kannattaja. HÄPEÄ!
Minä toivotan kaikki kunnolliset maahanmuuttajat tänne mielihyvin, mutta kaltaisesi paskahousut ja punaterroristit pitäisi kaikki heittää mereen jalat betoniin valettuna! sdfsdf kirjoitti:
Ja vitut! Sinä et hyväksy edes tavallista suomalaista! Hyväksyt vain kaltaisesi ahdasmieliset ja kieroutuneet kommunistihipit! Kaltaisesi paskahousut mainostavat olevansa niin yleviä ja suvaitsevaisia, mutta totuus on vallan toinen! Harvoin näkee noin ahdasmielistä tekstiä, mitä sinäkin joka paikassa viljelet. Olet kaikenlisäksi maailman tuhoisimman aatteen kommunismin ja maailmanhistorian pahimman hirmuvallan Neuvostoliiton kannattaja. HÄPEÄ!
Minä toivotan kaikki kunnolliset maahanmuuttajat tänne mielihyvin, mutta kaltaisesi paskahousut ja punaterroristit pitäisi kaikki heittää mereen jalat betoniin valettuna!Hyväksyn kyllä tavalliset suomalaiset ihan samalla tavalla kun kaikki muutkin ihmiset, mutta näitä ulkomaalaisvihaa lietsovia rasisteja en hyväksy millään tavalla.
Sitten nämä "suvaitsevaiset" suomalaiset alkavat haukkua heti stallariksi ja puniikiksi jos kannattaa vähänkin kovempia otteita näitä skinijengejä vastaan.
Kummasti niitä natsi-Saksan ihailijoita löytyy myös suomesta, vaikka natsi-Saksa olikin maailman kaikkein aikojen pahin kansanmurhaajavaltio. Mutta en yhtään ihmettele miksi, sillä näiden ääri-isänmaallisten aatteet ovatkin juuri samanlaisia kun hitlerillä aikoinaan. Omaa rotua ylistetään oikein maasta taivaaseen, ja kaikkia muita kansalaisuuksia vihataan yli kaiken.- MB260SE
DarkFear kirjoitti:
Hyväksyn kyllä tavalliset suomalaiset ihan samalla tavalla kun kaikki muutkin ihmiset, mutta näitä ulkomaalaisvihaa lietsovia rasisteja en hyväksy millään tavalla.
Sitten nämä "suvaitsevaiset" suomalaiset alkavat haukkua heti stallariksi ja puniikiksi jos kannattaa vähänkin kovempia otteita näitä skinijengejä vastaan.
Kummasti niitä natsi-Saksan ihailijoita löytyy myös suomesta, vaikka natsi-Saksa olikin maailman kaikkein aikojen pahin kansanmurhaajavaltio. Mutta en yhtään ihmettele miksi, sillä näiden ääri-isänmaallisten aatteet ovatkin juuri samanlaisia kun hitlerillä aikoinaan. Omaa rotua ylistetään oikein maasta taivaaseen, ja kaikkia muita kansalaisuuksia vihataan yli kaiken.Itse olet valmis olemaan kenen tahansa heittopussina, ryöstettävänä ja hyväksikäytettävänä. Ai niin kun jotain tehdessä voi tulla hiki. Kuuntele vaan kirahvi sanoo ör ör musiikkias ja painu kuuhun asumaan.
- sdfds
DarkFear kirjoitti:
Hyväksyn kyllä tavalliset suomalaiset ihan samalla tavalla kun kaikki muutkin ihmiset, mutta näitä ulkomaalaisvihaa lietsovia rasisteja en hyväksy millään tavalla.
Sitten nämä "suvaitsevaiset" suomalaiset alkavat haukkua heti stallariksi ja puniikiksi jos kannattaa vähänkin kovempia otteita näitä skinijengejä vastaan.
Kummasti niitä natsi-Saksan ihailijoita löytyy myös suomesta, vaikka natsi-Saksa olikin maailman kaikkein aikojen pahin kansanmurhaajavaltio. Mutta en yhtään ihmettele miksi, sillä näiden ääri-isänmaallisten aatteet ovatkin juuri samanlaisia kun hitlerillä aikoinaan. Omaa rotua ylistetään oikein maasta taivaaseen, ja kaikkia muita kansalaisuuksia vihataan yli kaiken.Onko sinulla joku pakkomielle Natsi-Saksasta? Vedät sen mukaan joka asiaan. Sota on ollut ohi jo 60 vuotta! Jos siitä kuitenkin puhutaan, olisit todennäköisesti suonut NL:n valtaavan Suomen ja lähettävän suomalaiset Siperiaan ennen kuin ottanut Saksan avun vastaan. Kahdesta pahasta oli valittava pienempi paha eli Saksa.
Sinä tunnut vastaavasti ihannoivat rikollista Neuvostoliittoa ja kommunismia, joka on maailmanhistorian tuhoisin aate! Et ole yhtään uus-natseja parempi. Olet vain toisella äärilaidalla! Natsi-Saksa teki julmuuksia muutaman vuoden, NL ja kommunistit vuosikymmeniä! Punikit ja stalinistit unohtavat kernaasti kommunismin kymmenet miljoonat uhrit. HÄVETKÄÄ!!!!1 MB260SE kirjoitti:
Itse olet valmis olemaan kenen tahansa heittopussina, ryöstettävänä ja hyväksikäytettävänä. Ai niin kun jotain tehdessä voi tulla hiki. Kuuntele vaan kirahvi sanoo ör ör musiikkias ja painu kuuhun asumaan.
Vaikka olenkin rauhan aatteen kannattaja, niin en ole silti mikään täydellinen pasifisti joka suostuisi alistumaan kaikkeen mahdolliseen ja vapaaehtoisesti kaikkien hakattavaksi.
Jos olisin täydellinen alistuja, niin siinä tapauksessa olisin mennyt kiltisti suomen armeijaan koska niin monet ihmiset olisivat sitä minulta vaatineet. En olisi uskaltanut pitää omia mielipiteitäni, vaan olisin noudattanut kiltisti yhteiskunnan osalta tulevaa painostusta joka olisi vaatinut minua menemään armeijaan.
Sinulla taitaa olla jotain metallimusan kuuntelijoita vastaan kun siihen malliin vihjailet. Varmaankin sen vuoksi kun ne metallistityypit ovat yleensä pitkätukkaisia ja epäsotilaallisen näköisiä.- MB260SE
DarkFear kirjoitti:
Vaikka olenkin rauhan aatteen kannattaja, niin en ole silti mikään täydellinen pasifisti joka suostuisi alistumaan kaikkeen mahdolliseen ja vapaaehtoisesti kaikkien hakattavaksi.
Jos olisin täydellinen alistuja, niin siinä tapauksessa olisin mennyt kiltisti suomen armeijaan koska niin monet ihmiset olisivat sitä minulta vaatineet. En olisi uskaltanut pitää omia mielipiteitäni, vaan olisin noudattanut kiltisti yhteiskunnan osalta tulevaa painostusta joka olisi vaatinut minua menemään armeijaan.
Sinulla taitaa olla jotain metallimusan kuuntelijoita vastaan kun siihen malliin vihjailet. Varmaankin sen vuoksi kun ne metallistityypit ovat yleensä pitkätukkaisia ja epäsotilaallisen näköisiä.Ensiksi olen tyytyväinen että olet käynyt siviilipalveluksen. Onko asenteesi kuitenkin muuttunut sen jälkeen, kun nyt ajat totaalikieltäytyjille vapautusta kaikesta.
Siis mielestäsi Suomalainen yhteiskunta, omaisuus, maa-alue ei ole puolustamisen arvoinen asia?
Metallimusaihmisistä voisit kertoa miksi ihminen haluaa näyttää siltä/ mikä siinä on ideana /mihin se tyyli pohjaa? MB260SE kirjoitti:
Ensiksi olen tyytyväinen että olet käynyt siviilipalveluksen. Onko asenteesi kuitenkin muuttunut sen jälkeen, kun nyt ajat totaalikieltäytyjille vapautusta kaikesta.
Siis mielestäsi Suomalainen yhteiskunta, omaisuus, maa-alue ei ole puolustamisen arvoinen asia?
Metallimusaihmisistä voisit kertoa miksi ihminen haluaa näyttää siltä/ mikä siinä on ideana /mihin se tyyli pohjaa?Hienoa että pystyt hyväksymään minun sivarivalintani. Mielipiteeni ja asenteeni eivät ole muuttuneet, sillä olen aina suhtautunut positiivisesti totaalikieltäytyjiin. Eikä minulla ole ollut koskaan mitään heitä vastaan, kuten näillä maanpuolustusfanaatikoilla.
Olen rauhan aatteen kannattaja, joten sen vuoksi en pidä valtion itsenäisyyttä puolustamisen arvoisena asiana. Jos kannattaisin suomen aseellista puolustamista, niin siinä tapauksessa mielipiteeni olisivat pahasti ristiriidassa minun rauhan aatteeni kanssa.
Mikä siinä sitten on niin ihmeellistä jos toiset haluavat erottua massasta ja uskaltavat näyttää erilaiselta kun muut ihmiset.
Jo vuonna 1969 pitkätukkaiset peace-henkiset nuoret hengailivat Woodstockissa ja julistivat rauhan aatetta, sekä kapinoivat vanhempiensa vääristyneitä ja vanhanaikaisia arvoja vastaan.
Samoihin aikoihin Vietnamin sota sai aikaan kovaa kritiikkiä nuorison keskuudessa ympäri maailmaa, myös suomalaiset nuoret alkoivat ihannoida vasemmiston levittämään rauhan aatetta ja alkoivat kyseenalaistaa näitä 30-luvun militaristisia arvoja joissa ihannoitiin talvisotaa ja sotaveteraanien "sankaritekoja" rintamalla.
Mielestäni 60-luvun loppupuoli oli hienoa aikaa, koska silloin alkoi tietynlainen vapautuminen kaikissa asioissa ja kunnon peace-aika oli vielä voimissaan.
Valitettavasti meillä suomessa nämä ajat alkavat olla jo historiaa, ja heti Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen tämä maanpuolustusintoilu alkoi nostaa suosiota suomessa entisestään.- FIN
DarkFear kirjoitti:
Hienoa että pystyt hyväksymään minun sivarivalintani. Mielipiteeni ja asenteeni eivät ole muuttuneet, sillä olen aina suhtautunut positiivisesti totaalikieltäytyjiin. Eikä minulla ole ollut koskaan mitään heitä vastaan, kuten näillä maanpuolustusfanaatikoilla.
Olen rauhan aatteen kannattaja, joten sen vuoksi en pidä valtion itsenäisyyttä puolustamisen arvoisena asiana. Jos kannattaisin suomen aseellista puolustamista, niin siinä tapauksessa mielipiteeni olisivat pahasti ristiriidassa minun rauhan aatteeni kanssa.
Mikä siinä sitten on niin ihmeellistä jos toiset haluavat erottua massasta ja uskaltavat näyttää erilaiselta kun muut ihmiset.
Jo vuonna 1969 pitkätukkaiset peace-henkiset nuoret hengailivat Woodstockissa ja julistivat rauhan aatetta, sekä kapinoivat vanhempiensa vääristyneitä ja vanhanaikaisia arvoja vastaan.
Samoihin aikoihin Vietnamin sota sai aikaan kovaa kritiikkiä nuorison keskuudessa ympäri maailmaa, myös suomalaiset nuoret alkoivat ihannoida vasemmiston levittämään rauhan aatetta ja alkoivat kyseenalaistaa näitä 30-luvun militaristisia arvoja joissa ihannoitiin talvisotaa ja sotaveteraanien "sankaritekoja" rintamalla.
Mielestäni 60-luvun loppupuoli oli hienoa aikaa, koska silloin alkoi tietynlainen vapautuminen kaikissa asioissa ja kunnon peace-aika oli vielä voimissaan.
Valitettavasti meillä suomessa nämä ajat alkavat olla jo historiaa, ja heti Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen tämä maanpuolustusintoilu alkoi nostaa suosiota suomessa entisestään.Ihan hieno homma toi PEACE meininki, vielä kun saisit selitettyä saman islamilaisille niin hyvä olisi...
- Juhtila
DarkFear kirjoitti:
Olen täysin samaa mieltä kanssasi tästä asiasta. Julistaja on täysin seonnut tähän suomikulttuuriin, eikä näe mitään muuta elämää sinivalkoisten lasiensa läpi. Hänelle se suomalaisuus ja vaaleaihoisuus ovat ne joita hän ylistää täällä päivästä toiseen, oikein paha luontoinen hitlerin alku tämä julistaja.
Julistaja onkin oikein väkivaltainen ja vääräuskoinen rasisti joka pitäisi lähettää johonkin Afrikan kehitysmaihin ilman mitään länsimaisia mukavuuksia, ja mieluiten vielä hakattuna väärien mielipiteidensä vuoksi.
Jos julistaja olisi elänyt 60-70 vuotta sitten, niin hänet olisi pitänyt lähettää Aucswitzin keskitysleirille tutustumaan hänen ihannoimaansa natsi-ideologiaan jota hän ylistää täällä koko ajan."Jos julistaja olisi elänyt 60-70 vuotta sitten, niin hänet olisi pitänyt lähettää Aucswitzin keskitysleirille tutustumaan hänen ihannoimaansa natsi-ideologiaan jota hän ylistää täällä koko ajan."
Jos DarkFear olisi elänyt 1920-luvulla, voisi hän mennä katsomaan Kommunisti puoleen tekemiä veritöitä
Venäjän maaseudulle, yhtenä vuonna saattoi kuolla 5 Miljoonaa ihmistä, koska säästivät 5 tähkää, jotka olisi pitänyt luovuttaa kommunistiselle valtiolle, jaa nääntyä itse nälkään.
Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran77798Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?145770- 57666
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47654Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y25653Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46634- 44597
- 31531
Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20513Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä27511Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.27506- 6476
Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee403468Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭77445- 30436
Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 363420En laita sulle viestiä
Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii39404Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.28398- 36392
Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä
Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole3390