Aika karsee video Kiinasta

Antti

9

1094

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • a.v.a

      Filmimateriaali on erittäin järkyttävää.

      • Katsoin tuon videon, vaikka en sitä viitsinyt edes katsoa ihan kokonaan. Alussa sai jo heti kuvan siitä kuinka raaka homma on kyseessä. En tajua ollenkaan miksi jotkut ihmiset ovat noin raakalaismaisia viattomia eläimiä kohtaan.

      • Bönö-Rame

        Metsästyksen aloittaneena täytyy sanoa että tuo mitä tuossa filmissä tapahtui on turhaa, jos olisivat antaneet sen vaadittavan "niskaiskun" tai muutoin tappaneet nopeasti, mutta kun jättivät henkiin ja nylkivät.

        Suomen Metsästys, perustuu tarpeelliseen karsimiseen, kun pitää vähentää jotain lajia, ettei se esim. vaaranna muita tai tee niistä taantuvia, hirviä ammutaan jottei ne hyppis tielle. Ei pitäs olla Suomen metsästyksessä valittamista kun tommosta tehdään kommunistisessa Kiinassa.

        Elämä alkaa ja loppuu, eläinten osuus on ihmisten alla, mutta tämä oli turhaa, mutta tätähän ei Suomessa tehdä.

      • Bönö-Rame kirjoitti:

        Millä perusteella metsästyksessä on muka kyse "tarpeellisesta" karsimisesta?

        Hirvet eivät ole ainoita eläimiä joita suomen luonnossa metsästetään. Sorsista, linnuista ja muista metsän eläimistä ei pitäisi olla ihmisille mitään haittaa.

        Ne eivät ole ihmisille millään tavalla vaarana ja sitä paitsi niistä on ihmisille jopa iloa. Minusta on ainakin kiva käydä järven rannalla ruokkimassa sorsia, ja katsella kun pikkuiset poikaset uiskentelevat emonsa perässä.

        Mielestäni ihmisillä ei ole oikeutta puuttua luonnossa eläviin eläimiin, ja sen vuoksi ihmisten pitäisi jättää nämä luonnossa elävät eläimet kokonaan omaan rauhaansa.

      • Bönö-Rame
        DarkFear kirjoitti:

        En ammu haulikolla jos eläin lentää liian kaukana ja hauli määrä ei tappaisi sitä nopeasti. Metsästyksessä turhan tuskan tuotto on kiellettyä.

        Metsästyksessä käytetään sanontaa "syöt mitä tapat" vaikkakin se ei ole pakollista.

        Metsästyksellä on Suomen suurin harrastaja määrä, noin 300.000 joista 4% naisia.

        Metsästys perustuu kestävään toimintaan, jos jonkun lain selviytyminen vaarantuu, se rauhoitetaan.

        "Minusta on ainakin kiva käydä järven rannalla ruokkimassa sorsia, ja katsella kun pikkuiset poikaset uiskentelevat emonsa perässä."

        Se on oikeutesi, metsästys on Suomen harrastuksista kaikkein tarkemmin säädetty. Sitoutuiko se nyt kuuteen eri lakiosioon? Väliaikaisesti rauhoitettujen eläinten rauhoitusajat on määritelty niihin aikoihin kun muninta tapahtuu ja emo mahdollisesti hoivaa poikasiaa, on esim. kiima, tosin emoa jota seuraa poikaset ei saa ampua.

        Tämä järjestelmä on hyvä, vain niitä lajeja ja vain tiettyjä määriä saa metsästää ilman että kanta taantuu.

        Minun oikeuteni on metsästää niitä eläimiä joihin metästysseurani on saanut luvan ja tulen käyttämään tätä oikeutta, se että joku on "söpö" ei ole mikään selitys, vahvin voittaa.

      • Totaali II
        DarkFear kirjoitti:

        Millä perusteella metsästyksessä on muka kyse "tarpeellisesta" karsimisesta?

        Hirvet eivät ole ainoita eläimiä joita suomen luonnossa metsästetään. Sorsista, linnuista ja muista metsän eläimistä ei pitäisi olla ihmisille mitään haittaa.

        Ne eivät ole ihmisille millään tavalla vaarana ja sitä paitsi niistä on ihmisille jopa iloa. Minusta on ainakin kiva käydä järven rannalla ruokkimassa sorsia, ja katsella kun pikkuiset poikaset uiskentelevat emonsa perässä.

        Mielestäni ihmisillä ei ole oikeutta puuttua luonnossa eläviin eläimiin, ja sen vuoksi ihmisten pitäisi jättää nämä luonnossa elävät eläimet kokonaan omaan rauhaansa.

        "Mielestäni ihmisillä ei ole oikeutta puuttua luonnossa eläviin eläimiin, ja sen vuoksi ihmisten pitäisi jättää nämä luonnossa elävät eläimet kokonaan omaan rauhaansa."

        Eli ihmisten pitäisi siis poistaa itsensä täysin maan kamaralta? Mieti nyt kaikkia ihmisen tekoja ja tekemättä jättämisiä, vaikuttaa kuitenkin kaikkeen. Ja kaikki mitä luonnossa tapahtuu, on luonnollista. Me olemme luonnossa siinä missä turskat ja avaruusluotaimet.

      • a.v.a
        Bönö-Rame kirjoitti:

        Metsästyksen aloittaneena täytyy sanoa että tuo mitä tuossa filmissä tapahtui on turhaa, jos olisivat antaneet sen vaadittavan "niskaiskun" tai muutoin tappaneet nopeasti, mutta kun jättivät henkiin ja nylkivät.

        Suomen Metsästys, perustuu tarpeelliseen karsimiseen, kun pitää vähentää jotain lajia, ettei se esim. vaaranna muita tai tee niistä taantuvia, hirviä ammutaan jottei ne hyppis tielle. Ei pitäs olla Suomen metsästyksessä valittamista kun tommosta tehdään kommunistisessa Kiinassa.

        Elämä alkaa ja loppuu, eläinten osuus on ihmisten alla, mutta tämä oli turhaa, mutta tätähän ei Suomessa tehdä.

        >>>mutta tätähän ei Suomessa tehdä.>>>

        Suomi on osasyyllinen siihen mitä Kiinan turkistarhoilla tapahtuu; Suomen turkisteollisuus tukee Kiinan turkisteollisuutta esim. viemällä ko. maahan vuosittain tuhansia eläviä kettuja.

      • Totaali II kirjoitti:

        "Mielestäni ihmisillä ei ole oikeutta puuttua luonnossa eläviin eläimiin, ja sen vuoksi ihmisten pitäisi jättää nämä luonnossa elävät eläimet kokonaan omaan rauhaansa."

        Eli ihmisten pitäisi siis poistaa itsensä täysin maan kamaralta? Mieti nyt kaikkia ihmisen tekoja ja tekemättä jättämisiä, vaikuttaa kuitenkin kaikkeen. Ja kaikki mitä luonnossa tapahtuu, on luonnollista. Me olemme luonnossa siinä missä turskat ja avaruusluotaimet.

        Mitähän nyt oikein mahdoit tarkoittaa sillä että ihmisten pitäisi muka poistaa itsensä täysin maan kamaralta?

        En nyt tarkoittanut mitään tuollaista jos niin luulet. Mutta mielestäni ihmiset pärjäisivät tässä maailmassa ihan hyvin vaikka he lopettaisivat metsästyksen ihan kokonaan.

        Itse en ole syönyt koskaan mitään riistaeläintä, vaikka olenkin syönyt lihaa. Sitä paitsi ihmiset pystyisivät pärjäämään ihan hyvin ilman lihansyöntiäkin. Mikä estää ihmisiä pärjäämästä kasvis ja viljatuotteilla?

      • Enemmän oikealla kuin vasem...

        Onko eläimen harjoittama metsästäminen sitten yhtä julmaa kuin ihmisen harjoittama metsästys?

        Esim. kissaeläimet leikittelevät vielä elävällä saaliillaan ennen sen tappamista...

        Ihminen kyllä pärjäisi ilman lihaakin. Mutta mielestäni kasvissyönnin pitää olla nimenomaan yksilön valinta: jos liha maistuu niin senkun syö. Jos ei niin sitten ei. Jos eläin saa syödä eläimen nii miksei ihminen saisi syödä eläintä?

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      77
      798
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      145
      770
    3. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      57
      666
    4. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      654
    5. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      25
      653
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      634
    7. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      44
      597
    8. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      531
    9. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      513
    10. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      27
      511
    11. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      27
      506
    12. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      476
    13. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      403
      468
    14. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      77
      445
    15. Onko kaivattusi

      Hoikistunut?
      Ikävä
      30
      436
    16. Rydman, herätys!

      "Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 3
      Maailman menoa
      63
      420
    17. En laita sulle viestiä

      Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii
      Ikävä
      39
      404
    18. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      28
      398
    19. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      36
      392
    20. Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä

      Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole
      Tanssii tähtien kanssa
      3
      390
    Aihe